Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Archives

December 2013
M T W T F S S
« Nov   Mar »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

Paateron laiva ei uponnut, – vielä

12/12/2013   

Päivitetty 23.03.2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voi rullata alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös arkisto-sivulta.

Paateron laiva ei uponnut, – vielä

Satakunnan käräjäoikeus on tänään 12.12.2013 tuominnut Anneli Auerin murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Kaksi tuomaria on hyväksynyt syytteen, toinen osin tuomiossa lausuttuja perusteita täydentäen.

Erimieltä ollut tuomari on katsonut, että vaikkakin syytteen puolesta puhuvia seikkoja on, jää asiassa kuitenkin varteenotettava epäily siitä, että asunnossa on voinut tekoaikaan olla ulkopuolinen henkilö paikalla, minkä vuoksi hän olisi hylännyt syytteen.

Blogistilla ei ole enään pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Suomessa poliisi ja tuomioistuimet olisi rakenteellisesti korruptoituneita, kun syyttömiä tuomitaan ilman todisteita ja vastoin näyttöä pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Asia ei jää tähän.

***

25.11.2013, Poliisiylijohtaja Paatero: Kannan vastuun paremmin pysymällä virassa

“Mikko Paatero kertoi pitämässään lehdistötilaisuudessa, että hän jatkaa poliisiylijohtajana. Paateron mukaan hän kantaa vastuunsa paremmin pysymällä virassa, eikä hän harkitse irtisanoutumista. Sisäministeri Räsänen antoi viime torstaina Mikko Paaterolle viikonlopun yli aikaa miettiä, voiko tämä jatkaa tehtävässään.” – Nelonen.fi

ALLA JOITAKIN AIEMPIA PAATERO-UUTISIA:

Paatero Räsänen

Paatero kiemurtelee

Paatero naistenhakkaajista

Helsingin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion korruptio-tutkinta lähti käyntiin prostituoidun “Saaran” kertomuksella. Saara kertoo, ettei poliisi ottanut hänen kertomustaan todesta. Saarasta ei ole kuulunut sen koommin enään mitään. Linkki Helsingin Sanomien juttuun alempana.

Paatero Aarnio

“Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Juha Kääriäisen mukaan Helsingin huumepoliisiin liittyvä vyyhti voi heikentää hetkellisesti kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisten luottamus poliisiin on Euroopan kärkeä…Hän arvelee, että huumepoliisin toimet voivat myös kerätä ymmärrystä.

– Tavallinen kansalainen voi ajatella myös, että on ihan hyvä, että poliisi käyttää kaikkia keinoja, jopa laittomia, kunhan voittaa taistelun huumeita vastaan.”

Lähde: HS 20.11.2013, Ministeri Räsänen: Poliisijohdon luottamus on nyt puntarissa

***

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Auer-tapauksessa poliisi on syyllistynyt todistusaineiston pimittämiseen ja manipulointiin, ja paljon muuhun, mistä kaikesta kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen päätti jättää syyttämättä eräitä Satakunnan poliisilaitoksella työskentelevää poliiseja, joista Auer oli tehnyt rikosilmoituksen.

“Tutkintapyynnön mukaan Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa olisi rikottu esitutkintalain säännöksiä. Tutkintapyynnön mukaan esitutkinnassa olisi muun muassa toimittu syyttömyysolettaman vastaisesti, kuulusteltu Aueria ja muita esitutkintalain vastaisesti, tiedotettu esitutkinnasta esitutkintalain vastaisesti sekä jätetty esitutkinnasta pois materiaalia, joka tutkintapyynnön tekijän näkemyksen mukaan olisi tullut liittää aineistoon.” – Satakunnan Kansa 4.12.2013

Sen sijaan valtionsyyttäjä Jorma Äijälä piti huolta, että Auerin syyttömyyteen uskovaa ensimmäistä tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahtea syytetään virka-asemansa väärinkäyttämisestä, koska tämä oli lähettänyt Porilaisen näyttelijä Kai Tannerin huputetun valokuvan sähköpostilla Auerille ennen tunnistusrivin järjestämistä. Joutsenlahti sai menettelystään sakot Satakunnan käräjäoikeudessa 01.03.2014. Käräjäoikeuden mukaan Juha Joutsenlahden toiminta rikkoi syyttömyysolettamaa.

***

04.09.2013 IltaSanomat

Tutkinnanjohtaja: “Mikään näyttö ei kytkenyt Aueria murhan tekijäksi”

Joutsenlahti Paaterosta

Kova on ollut yritys saada Anneli Auerista tehtyä syyllinen. Yleensä henkirikokset selviävät vähemmälläkin yrityksellä, sillä tekijä on tehnyt tekonsa pikaistuksissaan ja jättänyt poliisille joukon kiistattomia todisteita syyllisyydestään. Harvalla epäillyllä on myöskään joukkoa ihmisiä puolustamassa tämän syyttömyyttä. Anneli Auerin tapauksessa poliisi on joutunut soveltamaan ja säveltämään todisteita Annelia vastaan.

Poliisin ja syyttäjän viisi vuotta kestänyt ristiretki Anneli Aueria vastaan ei näytä saavan loppua edelleenkään tällä viimeisimmällä Satakunnan käräjäoikeuden tuomiolla. Oikeusoppineet ihmettelevät professori Jyrki Virolaisen blogissa, kuinka voi olla mahdollista, että korkeimmalle oikeudelle esitetyt uudet todisteet , joilla valituslupa heltisi, on sivuutettu ja tuomio perustuu sittenkin vanhoille näytöille, joista on jo entuudestaan hovioikeuden yksimielinen vapauttava tuomio.

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan

JYRKI VIROLAINEN  808. Ulvila-juttu käy entistä sekavammaksi, käräjäoikeudelta jälleen äänestyspäätös

Helsingin Sanomat – SAARAN TARINA

Paatero: Kannan vastuuni paremmin pysymällä virassa

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä ajaa terrorilla Auer-tuomiota

Entäs valtionsyyttäjä Jorma Äijälän teot?

Voit rullata sivua alas edellisiin artikkeleihin (toimii ainoastaan kotisivulla). Kaikki kirjoitukset löytyvät myös arkisto-sivulta.

 

Jukka S. Lahti R.I.P.

01/12/2013   

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Ulvilalainen Jukka S. Lahti oli neljän pienen lapsen isä

Ulvilalainen Jukka S. Lahti oli neljän pienen lapsen isä

 

Seitsemän vuotta on pitkä aika. Harva muistaa mitä teki tuona joulukuisena päivänä, kun Ulvilassa tapahtui koko kansaa koskettava tragedia. Jukka S. Lahden murhalla oli hyvin kauaskantoiset ja monisäkeiset seuraukset. Tuskin murhaaja itsekään osasi arvata, että yhden miehen murhasta tuhoutuisi kokonainen perhe, ja kansalaisten vankkaa uskoa poliisiin ja oikeuslaitokseen koeteltaisiin vakavasti ensimmäistä kertaa koko Suomen historian aikana.

Toivon, että sijaiskodissa annetaan lapsille mahdollisuus muistella lasten omaa isää, joka rakasti jokaista lastaan yhtä paljon. Jukka Lahti oli perheenpää, joka työpäivänsä päätteeksi osallistui lastensa hampaiden pesuun ja nukuttamiseen. Kiireiselle isälle nämä olivat tärkeitä yhteisiä hetkiä lasten kanssa. Tällä tavoin isä halusi olla mukana lastensa elämässä edes pienen hetken jokaisena päivänä.

Lapsilla on oikeus oman identiteettinsä muodostamisen kannalta tietää kuka ja millainen heidän isänsä oli. Erityisen tärkeätä lasten on tietää, että he olivat haluttuja ja että heitä rakastettiin. Kasvaessaan lapset tulevat ymmärtämään, että heissä on puolet isää ja puolet äitiä. Tietyt luonteenpiirteet ovat periytyviä, olen tämän itse omassa elämässäni saanut kokea.

Yhtälailla tärkeätä lasten on tuntea oma äitinsä ja tietää, ettei heidän äitinsä ole “kauhujentalon emäntä”, kuten julkisuudessa on esitetty. Lasten tulee tietää, että myös heidän äitinsä rakastaa heitä, kaikista tapahtumista huolimatta. Äidin rakkaus ei kuole koskaan.

Lasten tulisi tietää se mitä veljeni Jens kertoi minulle; että heidän perheensä oli aivan tavallinen perhe, jota kohtasi kauhea onnettomuus. Onnettomuuksia sattuu monissa perheissä, ja isiä kuolee mm. sodissa ja vaikka autokolareissa. Toki murha on kammottavin tapa menettää läheinen ihminen.

Tutkinnanjohtaja Joutsenlahti näki Annelin itkevän

Tutkinnanjohtaja Joutsenlahti näki Annelin itkevän

Suuren menetyksen lisäksi Jukka Lahden murha koetteli koko perheen turvallisuudentunnetta. Äiti Anneli kaipasi aikuista seuraa ja tukijaa perheensä arkeen. Myös lapset kaipasivat turvallista perheenpäätä, ja erityisesti pienimmät lapset pitivät Jensistä. Jens kertoi, että he olivat ihanan hellyyttäviä ja vilkkaita lapsia. Tämän takia oli erittäin raaka temppu poliisilta pettää näiden haavoittuvien lasten luottamus tuomalla perheen arkeen peiteseppo. Vaikka peiteseppokaan ei havainnut mitään poikkeavaa perheen elämässä ja jopa todisti Annelin olevan lapsilleen hyvä äiti, niin silti poliisit veivät lapsilta äidin.

Parin viikon päästä Satakunnan käräjäoikeus antaa päätöksensä Ulvilan surma-asiassa. Odotan sen olevan täysin vapauttava, sillä tiedän varmuudella, ettei Annelin ole ollut mahdollista murhata miestään. Oikea murhaaja tietää saman omallatunnollaan, ja kenties saman tietää myös hänen partnerinsa. Ei ole helppoa kantaa näin valtavaa salaisuutta.

YLE Elävä arkisto – Ulvilan murha

[contact-form]