Anneli Auerin ja Jens Kukan seri-tuomiot purettiin vihdoin

Korkeimman oikeuden purkupäätös saatiin liki kahden vuoden odottelun jälkeen itsenäisyyspäivän aattona 05.12.2024

Anneli Auer ja Jens Kukka olivat hakeneet tuomioidensa purkua syyllisyyden, rangaistusten ja korvausten osalta kahdella eri perusteella. Ne ovat Turun hovioikeuden tuomiovirhe ja erityisen painavat syyt.

Oikeudenkäyntivirheestä saa kannella vain kerran ja silloinkin kuuden kuukauden sisällä tuomion antamisesta, joten tämä vaihtoehto evättiin korkeimman oikeuden ratkaisussa, ellei asiaa ole erityisen painavasta syystä välttämätöntä tutkia uudelleen.

Tuomiovirheessä on kyse mm. Turun hovioikeuden päätös evätä puolustukselta sosiaalihuollon asiakirjat ja merkinnät ajalta jona Anneli Auerin pienet lapset elivät huostassa hänen veljensä Ari Auerin ja tämän vaimon Minna Auerin luona. 

Tuomioiden purkua hakeneiden lisäkirjoituksessa korkeimmalle oikeudelle AA Fredman toteaa seuraavaa:

Asiaan on nyt saatu merkittävää lisävalaistusta syyttäjän määrättyä asiassa toi­mitettavaksi lisätutkintaa. Keskusrikospoliisin suorittamassa tutkinnassa on hankittu kyseisiä lapsia koskevat sosiaalitoimen asiakirjat, yhteensä yli 2.000 si­vua. 

Niihin perehtyminen osoittaa purettavaksi haettuun tuomioon johtaneessa oi­keudenkäynnissä tapahtuneen vakavan virheen, editiovaatimuksen hylkäämisen, joka on merkittävällä tavalla loukannut puolustuksen oikeuksia. 

Sosiaalitoimen asiakirjat myös tukevat asianomistajina olleiden A:n, B:n, C:n ja D:n nyt tässä purkuasiassa antamia kertomuksia. 
…

[Turun] Hovioikeus on menetellyt lain vastaisesti hylätes­sään editiovaatimuksen. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus saada riittä­västi edellytykset valmistella puolustustaan. Vastaajien puolustusta ei ole päästy valmistelemaan asianmukaisesti, kun niiltä on evätty pääsy olennaisiin asiakirjoihin. 
…

Lisäksi AA Fredman totesi, että

Katson, että pelkästään tämä nyt hakijoiden käyttöön tullut aineisto on sellai­nen uusi todiste, jonka esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn va­pauttamiseen. Vähintäänkin sen perusteella on aiheellista saattaa 

uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen. 
…

Anneli Auerin lapset ovat kertoneet aikuisiksi kasvettuaan, että heidän kertomukset äidistä ja sisaresta olivat keksittyjä enon johdattelemina ja painostamina. Korkeimman oikeuden päätöksestä selviää, että lapset ovat kertoneet aiemmin pelänneensä kertoa viranomaisille enon käytöksestä ja olosuhteistaan enon kotona. Tämän turvattomuuden tunteen ymmärtää, kun tietää lasten menettäneen kamalissa olosuhteissa ensin isänsä ja sitten poliisi vei parin vuoden kuluttua äidin, ja lisäksi he vielä menettivät isosiskon, joka lähti hyvin nopeasti enon luota yksin lastenkotiin asumaan. Isosiskoa ja äitiä mustamaalattiin enon kotona pienimmille lapsille. Pienimmät lapset ovat tukeutuneet tiukasti toisiinsa ollessansa enonsa armoilla. He olivat riesa, jonka eno vaimoineen oli “armeliaasti” ottanut hoitaakseen.

Oikeusturva 

Väärät tuomiot perustuivat pitkälti pienten lasten videoituihin kertomuksiin ja tamperelaisen gynekologi Minna Joki-Erkkilän havaintoihin. Puolustus ei saanut esittää milloinkaan kysymyksiä lapsille itselleen, saatika tutkia lasten iholta Joki-Erkkilän havaitsemia saatananpalvonnan merkkejä. Auerin pienimmät lapset olivat tiukasti eristetty kaikista muista, kuin enonsa vaikutuspiiristä. 

Äidin vapauduttua yllättäen vankilasta keväällä 2011, eno Ari Auer videokuvasi lapsia pitkällä merimatkalla ahtaassa hytissä, kannustaen lapsia kauhukertomuksiin äidistä ja isosiskosta. Videolla eno toistelee lapsille hyväksyvästi “aivan!” aina, kun tarinat kuulostivat hänen korvissaan hyviltä. Jos tämä ei ole johdattelua, niin mikä?

”Lasten ahdistavina pitämistä tilanteista oli aina päässyt pois, jos he olivat vastanneet kysymyksiin myöntävästi ja jos he olivat keksineet tarinoihin yksityiskohtia. Kertomukset olivat siis syntyneet osin sijaisvanhempien ja osin lasten itsensä toimesta, ja kertomuksia oli harjoiteltu yhdessä ennen viranomaishaastatteluita”, – KKO

Lasten tarinoiden luotettavuuden arvioinnin kannalta on tärkeätä, että lapsia haastattelee siihen koulutuksen saanut ammattilainen ilman minkäänlaista johdattelua. Nyt eno sai mahdollisuuden viedä lapset kauas pois äidistään, joka olisi halunnut saada tavata lapset vapauteen vihdoin päästyään.

Merimatkan jälkeen, elokuun alussa vuonna 2011 Ari Auer otti yhteyttä kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkamaan kertoen tälle lasten oudoista tarinoista ja hankkimistaan “uusista todisteista”, eli kuvaamistaan videoista. Valkama otti tiedon ilolla vastaan, ja jo kolmen tunnin kuluttua Satakunnan Kansassa oli juttu, jossa syyttäjä vakuutteli, että kyseessä ei suinkaan ole lapsikaappaus. Ainoa motiivi sellaiseen olisi Ari Auerin saama rahallinen korvaus noin €9000/kk, plus kaikki kulut päälle, sisarensa lasten hoitamisesta. Rahoilla oli jo hankittu kallis luksusvene ja tuliterä Bemari. Koskaan ei selvinnyt miten syyttäjä Valkama varmisti, ettei kyse ollut lapsikaappauksesta? 

Kysyikö kukaan koskaan Ari Auerilta miksi hän halusi viedä todisteita suoraan syyttäjälle – videoituja kauhutarinoita saatananpalvonnasta ja väkivallasta, sekä äidin ja 9-vuotiaan isosiskon (!) osallisuudesta murhaan? Eikö hän aikuisena ihmisenä muka ymmärtänyt, että pelokkaiden lasten kertomat hurjat kauhutarinat ovat aivan päättömiä satuja? Miksi hän ei antanut niitä psykologien arvioitaviksi? 

Miksi oikeudessa ei otettu huomioon, että lapset kuulusteli ensimmäisenä useiden tuntien (ellei päivien) ajan eno, eikä ammattilaiset? Sen lisäksi kaikki lapset olivat samassa tilassa kuulustelujen ajan, kuullen mitä kukin oli sanonut. Olisiko sillä tekemistä yhtenäisten tarinoiden kanssa?

Korkeimman oikeuden päätöksestä selviää, että sijaisvanhempia on kuulusteltu syyttäjän pyynnöstä suoritetussa lisätutkinnassa keskusrikospoliisin toimesta. Ari ja Minna Auer ovat (luonnollisesti) kiistäneet vaikuttaneensa lasten kertomuksiin. Korkein oikeus kirjoittaa ratkaisussaan, ettei sille ole purkuasian yhteydessä esitetty mitään syytä sille miksi sijaisvanhempien toiminta olisi kohdentunut Jens Kukkaan, “jota he eivät olleet omien sanojensa mukaan koskaan tavanneet ja jonka kanssa kukaan asianosaisista ei ollut tekemisissä enää useaan vuoteen ennen kertomusten antamista.” Tämä ei pidä paikkaansa. Jens oli ollut puhelimitse yhteydessä Ari Aueriin, ja jopa tavannut hänet bensa-asemalla kahvien ja juttutuokion merkeissä. Niillä keskusteluilla on ollut merkitystä tässä asiassa miten Ari Auer tuli yhdistäneeksi Jens Kukan lasten tarinoihin.

Olisiko Anneli Aueria ja Jens Kukkaa koskeneet syytteet uuden selvityksen perusteella todennäköisesti hylätty?

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden väärät tuomiot ovat perustuneet videolle tallennettuihin lasten kertomuksiin ja tuomioistuinten arvioon kertomusten luotettavuudesta. Niissä ei otettu huomioon puolustuksen asiantuntija-todistajien lausuntoja. 

Kihlakunnansyytttäjä Jarmo Valkama rehvasteli julkisuudessa ulkoistaneensa totuuden asiantuntijoille.

“Lapset puhuvat mitä puhuvat, tuomarit uskovat, mitä uskovat” Valkama sanoi, kuin totuudella tai syytettyjen oikeusturvalla ei olisi mitään merkitystä.

Samojen lasten samat kauhutarinat arvioitiin erillisissä murhaoikeudenkäynneissä, jotka syyttäjä aloitti uudestaan alusta, saatuaan tarinoista “uutta materiaalia” syyttää lasten äitiä ja isosiskoa isän murhasta Ulvilan kodissa. Syyttäjä painosti vuosien ajan isosiskoa muuttamaan silminnäkijä-havaintonsa murhaajan poistumisesta takkahuoneen rikotusta lasi-ikkunasta, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Vaasan hovioikeuden murhasta vapauttavassa päätöksessä samojen lasten samat kauhutarinat todettiin epäluotettaviksi. Tästä erikoisuudesta ei korkeimman oikeuden purkupäätöksessä mainita mitään.

Psykologian professori Pekka Santtila antoi seri-purkutuomion jälkeen haastattelun IltaSanomille.

Pitkän linjan psykologi ei säästele sanojaan puhuessaan viranomaisista ja asiantuntijoista, jotka käsittelivät kohahduttaneita seksuaalirikossyytteitä. Hänen mielestään kaikille olisi pitänyt olla heti selvää, että Auerin lasten kertomukset eivät olleet uskottavia todisteita.

Santtila ryöpyttää lasten kuulemisissa reilu kymmenen vuotta sitten asiantuntijoina käytettyjen psykologien olevan osasyyllisinä siinä, että koko tapaus on mennyt niin pahasti pieleen.

– He ovat toimineet ammattitaidottomasti.

Vielä rajummin hän soimaa erikois­lääkäri Minna Joki-Erkkilää, jonka asiantuntijalausunnot Auerin lasten fyysisistä vammoista toimivat vahvana pohjana käräjäoikeuden tuomioille vuonna 2013.

– Hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat päävastuussa tästä tragediasta. Sen takia, että hän on toiminut täysin epäkompetentisti tutkimuksissaan ja johtopäätöksissään.

Santtilan mielestä päävastuussa ”oikeusmurhasta” ovat silti poliisi ja syyttäjälaitos, jotka uhrasivat yksilön eli Anneli Auerin järjestelmän hyväksi.

– Jos napataan kadulta kuka tahansa Maija tai Matti Meikäläinen, niin hekin ymmärtävät, ettei niiden kertomusten perusteella pidä tuomita ketään, Santtila sanoo.

– Tässä on ollut monella likapyykkiä korissa. Poliisissa, syyttäjällä, tuomarikunnassa. 

Santtila puhuu artikkelissa systeemin virheestä. Minä tiedän sille sen oikean nimen; rakenteellinen korruptio. Sitä esiintyy poliisissa, oikeuslaitoksessa, lastensuojelussa ja usealla muulla yhteiskuntamme alueella mädättämässä kansalaisten oikeuksia. 

Purkutuomion jälkeen lehdissä lausuntoja antaneet oikeusoppineet ovat olleet huolissaan siitä, että tuomioden purku on isku oikeusjärjestelmälle. Entä väärien tuomioiden tuottama inhimillinen kärsimys, johon liittyi syytettyjen demonisointi koko median voimalla? Eikö oikeusoppineita kiinnosta kansalaisten oikeusturva?

Nyt on jokaisen itseään kunnioittavan journalistin aika katsoa peiliin ja lopettaa korruptoituneen järjestelmän suojeleminen sen takia, että kansalaiset eivät menettäisi siihen luottamustaan. Mikäli ongelmia ei käsitellä avoimesti, ei niistä voi myöskään ottaa opiksi, ja sama kierre jatkuu.

Jatkuuko peli?

Korkein oikeus on antamassaan päätöksessä yhtynyt purkua hakeneiden lausumassa esitettyyn:

Päämieheni ovat hakeneet tuomion purkamista ja asian palauttamista käräjäoi­keuteen muun muassa sillä perusteella, että uuden seikan perusteella on erit­täin painavia syitä saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen. Nähdäkseni tämä laissa säädetty peruste on ensisijainen siten, ettei asiassa tarvitse korkeimmassa oikeudessa lähteä ratkaisemaan, mikä on totuus asiassa. Asianomistajien ker­tomukset – uudet ja vanhat – tulee arvioida vasta uudessa oikeudenkäynnissä tuomion purkamisen jälkeen. 

Helsingissä, 18. maaliskuuta 2024 

Markku Fredman asianajaja, VT, OTT Helsinki 

Nähtäväksi jää lähteekö valtakunnansyyttäjä viemään asiaa uudelle maltaita maksavalle oikeuskierrokselle tässä uudessa tilanteessa, jossa syytä salaisiin, suljettujen ovien takana tapahtuviin oikeudenkäynteihin ei enää ole. Lapset ovat jo täysi-ikäisiä. Nyt kansalla olisi mahdollisuus arvioida kriittisesti miten väärät tuomiot syntyivät aikoinaan. Anneli Auerin demonisointi lehdistössä ja Maikkarin 3. kanavalla ei enää onnistuisi myöskään yhtä sujuvasti, kuin aiemmin. 

Kirjoittaja on Jens Kukan sisar.

……

Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koiviston haiseva aivopieru tuomioiden purkua vastaan:

Alla kansalaisen nettikirjoitus.

Epäillyt seksuaalirikokset tapahtuivat vuosina 2007–2008. Lapsia kuultiin ensi kertaa vuonna 2011. Lausuntojaan he oikoivat vuosikymmen myöhemmin.

Tämä on juurikin se syy, jonka vuoksi Koivisto vastusti tuomionpurkua.

– Itse valtakunnansyyttäjänä näen, että lainvoimaiset tuomiot ovat lainvoimaisia. Miksi piti odottaa 10 vuotta?

Syyttäjä ei hoksaa, että kaikki lapset olivat edunvalvonnan alaisia ja alaikäisinä ilman omaa päätäntävaltaa. Ei lapset ole missään vaiheessa rikosprosessiakaan ajaneet rangaistusvaatimuksia jne itse, vaan sen on tehnyt heidän edunvalvojansa sekä asianajajat joita he eivät ole valinneet itse. Lapsille tuli mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin vasta kun olivat täysi-ikäisiä, ja näin tapahtuikin heti kun nuorin sisaruksista tuli täysi-ikäiseksi.

Joutuuko tällaisia itsestäänselvyyksiä perustelemaan jopa niin sanotusti oikeusoppineelle?