Tag: perusteet
KANTELU – osa 2 – Poliisi vuotaa medialle törkyä syytetyistä
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Tulossa seuraavaksi KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?
– Onko sinulla jotain tietoa? Voit antaa vinkin minulle “Contact Us”-sivun kautta.
Kantelun edellinen osa, sekä kaikki aiemmat kirjoitukset löytyvät sivua alas rullaamalla. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
…
Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta. Edellinen osa löytyy sivua alas rullaamalla.
Poliisi vuotaa
Tutkinnanjohtaja Salonsaari vakuutteli minulle syyskuussa 2011, ettei poliisi vuoda, vaan toimittajilla on mitä ihmeellisempiä keinoja löytää lähteitä. Kysyin häneltä kuka on poliisin tiedottaja tässä seri-asiassa, jolloin hän kertoi minulle olevansa vastuussa siitä itse, ja hän samalla valitteli minulle kovaa työtaakkaansa, kun pitäisi ehtiä tehdä muutakin kuin vastata toimittajien kysymyksiin. Kummastelin hänelle sitä, ettei hänellä ole erillistä tiedottajaa käytössään. Tutkintavangin etujen mukaista olisi, että tutkinnanjohtaja saa tutkimukset edistymään mahdollisimman ripeästi.
Tutkinnanjohtaja Salonsaaren vakuutteluista huolimatta poliisista on vuodettu salaiseksi määrättyä esitutkintamateriaalia mm. veljeni huoltajuuskiistoissa katkeroituneen entisen vaimon ja isänsä kanssa riitaantuneiden poikien poliisihaastatteluista. Mistään muualta ei ole STT voinut saada tietojaan 16.09.2011 esillä olleeseen artikkeliin: “STT: Kova paljastus Auerin seurustelusta”. Samaisessa artikkelissa vuodettiin myös, että “miehen yrityksen mainos löytyy Auerin ylläpitämiltä nettisivuilta”. Tämän vuodon jälkeen ei mennyt montaa tuntia, kun kotisalapoliisit olivat selvittäneet veljeni henkilöllisyyden, jota he innokkaasti levittivät internetin eri keskustelupalstoille kaikkine yhteystietoineen.
Muitakin selviä vuotoja on ollut, kuten Iltalehden 19.05.2012 otsikoimassa artikkelissa paljastuu:
“Huippulääkäri todisti Anneli Aueria vastaan. – Iltalehden tietojen mukaan Anneli Auerin ja hänen ex-miehensä seksuaalirikosjutussa on olemassa lääketieteellistä näyttöä.”
Juttu jatkuu:
“Iltalehden tietojen mukaan oikeudessa on kuultu syyttäjän todistajana suomalaista alansa huippua asiantuntijalääkäriä, jonka mukaan seksuaalirikoksista on saatu lääketieteellistä näyttöä. Tämä tarkoittaa sitä, että uhreista on oletettavasti löydetty vammoja. Lääkäri on perehtynyt erityisesti lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.”
Poliisin salaiset “huippuasiantuntijat”
Tämän lehdissä mainostetun ns. “huippuasiantuntijalääkärin” nimeä ei julkisuuteen annettu, sillä hän toimii poliisin omana kätyrinä, ja hänen käyttämänsä tutkimusmetodit ovat tieteellisesti kyseenalaisia. Poliisi ja syyttäjät eivät halunneet antaa “huippulääkärinsä” nimeä julkisuuteen välttääkseen samanlaista nolausta, kuin heidän Saatananpalvonta “asiantuntijansa” Keijo Ahorinnan kanssa kävi? Poliisin tamperelainen “huippulääkäri” ei taida olla läheskään yhtä huipputasoa kuin puolustuksen asiantuntijat, jotka ovat akateemisesti korkeammin ansioituneita.
Poliisin omilta nettisivuilta tämä lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin erikoistuneen “huippulääkärin” Minna Joki-Erkkilän nimi kylläkin löytyy. Englannissa asiantuntijatodistajien kuuluu olla itsenäisiä, eikä poliisin palkkalistoilla tai missään työsuhteessa poliisiin. Suomessa hän ei näytä olevan jäävi antamaan syyllisyyttä tukevia lausuntoja, jotka perustuvat epätieteellisten ja kansainvälisesti tuntemattomien tutkimusmetodien lisäksi vääriin tilastotietoihin. Hän on väittänyt, että 80% lapsista immenkalvo kasvaa takaisin, selittäessään miksi Auerin pienten tyttärien immenkalvot ovat koskemattomia, vaikka 12-vuotiaan veljen kertomusten mukaan sisaret ovat olleet useita kertoja penetratiivisesti raiskatuiksi veljeni Jens Kukan toimesta.
Suomessa ei kuulemma laki määrittele asiantuntijoiden tasoa. Kuka tahansa voidaan tuoda oikeuteen todistamaan mistä tahansa. Se on pelottavaa, varsinkin salaisissa oikeudenkäynneissä. LL Minna Joki-Erkkilästä paljastuu nettihaun perusteella, että hän on miehensä kanssa läheisesti tekemisissä uskovaisissa yhteisöissä, ja on pelkästään sen vuoksi kukaties syvästi asenteellinen ihminen? Hänen teini-ikäinen tyttärensä surmattiin julmasti tammikuussa 2011, mikä on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut ihmisen psyykeen. Minna Joki-Erkkilä oli lausunnossaan väittänyt erään ulkomaalaisen kolleegan tukeneen hänen tutkimushavaintojaan ja lausuntoaan, vaikka ko. lääkäri ei ollut allekirjoittanut lausuntoa. Kyseenalaiseksi jää tiesikö tämä ulkomaalainen lääkäri edes nimensä käytöstä näytön arvioinnin yhteydessä?
Yleinen mielipide
Erilaisilla yksipuolisilla vuodoillaan poliisi ja syyttäjät ovat pyrkineet vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ja sitä myötä myös KKO:n tuomareihin, joilla oli käsiteltävänään valitus Vaasan hovioikeuden Anneli Auerin vapauttavasta päätöksestä Ulvilan surmassa. Nämä tuomarit lukevat myös mediaa, niin kuin kaikki muutkin, eivätkä pysty olemaan mitenkään sieltä saatujen vaikutteiden ulottumattomissa.
Syytettettyjen kannalta negatiivinen yleinen mielipide on vaikuttanut myös heidän omaistensa taloudelliseen tilanteeseen. Jens Kukan omaiset ovat suurimmaksi osin yrittäjiä, eikä esim. kahteen eri taksiyritykseen saatu kuljettajia Jens Kukan pidätyksen jälkeen sen takia, että kukaan ei halua ajaa “pedofiilifirmalle”. Helsingin taksipiirit ovat pienet ja niissä juorut kulkeutuvat nopeasti. Poliisin vuoto STT:lle syyskuussa 2011 sai aikaan molempien taksiyhtiöiden tulojen täydellisen romahtamisen. Onko oikein, että poliisin ja syyttäjien toimilla aiheutetaan myös sivullisille valtavia taloudellisia vahinkoja?
KANTELU JATKUU SEURAAVASSA OSASSA.
Edellisen osan kantelusta voi lukea sivua alas rullaamalla (Toimii ainoastaan blogin kotisivulla ollessa).
+++
TAUSTAA:
Tammikuussa vuonna 2011 17-vuotias Laura Joki-Erkkilä löydettiin raa’asti tapettuna maahanmuuttajataustaisen muslimi poikaystävän asunnosta Tampereella. Poikaystävä kutsumanimeltään “Muhis” löydettiin myöhemmin hukkuneena Lempäälästä Kukkolankosken rannalta sillan kupeesta. Muhiksen kasvoissa oli taisteluun viittaavia jälkiä.
Surun murtama Minna Joki-Erkkilä tuli miehensä jalanjäljissä syvään uskoon kesällä 2011.
31.07.2011 Tampereella katosi 15-vuotias Karoliina Kesti. Hänen skootterinsa löydettiin Joki-Erkkilöiden pihapiiristä kaatuneena. Karoliina Kestin ruumis löytyi 07.09.2011 talojen takana olevasta Likolammesta.
16.09.2011 löytyi Karoliinan kateissa ollut puhelin Likolammen rannalta. Teletunnistetiedot kertoivat puhelimen olleen päällä vielä vuorokauden sen jälkeen, kun Kesti katosi. On epäselvää miten tai miksi Karoliina Kesti oli joutunut talojen takana olevaan lampeen tai yleensäottaen koko alueelle, sillä hän oli todistajakertomusten mukaan ollut matkalla kotiinsa.
01.08.2011 Anneli Auerin veli Ari Auer toimitti Auerin pienimpien lasten kauhukertomuksia saatannanpalvonnasta syyttäjä Jarmo Valkamalle. Lapset toimitettiin tamperelaisen lääkäri Minna Joki-Erkkilän tutkittaviksi, joka havaitsi lapsissa saatananpalvontaan viittavia paljaille silmille näkymättömiä “arpia”. Poliisi halusi käyttää nimenomaan Joki-Erkkilää, vaikka väitetyt rikokset olivat tapahtuneet Turussa ja Raisiossa.
08.09.2011 pidätettiin ensin Jens Kukka ja 16.09.2011 Anneli Auer lasten pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Medialle vuodettiin valheellista tietoa, että Auerin entisen miesystävän tietokoneelta olisi löytynyt kiistatonta kuvamateriaalia, joka yhdistää Auerin tekoihin. Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei ole koskaan vaatinut oikaisua virheelliseen juttuun. Sensijaan hän on yrittänyt kieltää vuotaneensa jutun kiistattomista kuvista Satakunnan Kansan toimittajalle.
Erik Salonsaari valehteli Jens Kukan pidätyksen yhteydessä käräjäoikeudelle, että alustavat arviot lasten kertomusten luotettavuudesta tukisivat syyllisyyttä. Mitään arvioita ei tuossa vaiheessa ollut olemassakaan.
CHARACTER ASSASSINATION:
Character assassination tarkoittaa ihmisen maineen pilaamista ja kaiken uskottavuuden viemistä ko. henkilöltä. Porin poliisit ovat käyttäneet tätä metodia hyväkseen mediassa varmistaakseen Anneli Auerille tuomion murhasta. Poliisilla ja syyttäjillä on ollut yksinoikeus puhua arkaluontoisesta seri-asiasta, joka on julistettu salaiseksi. Julkisuuteen esitetyillä karkeilla väitteillä ilman puolustuksen puheenvuoroa on saatu kansalaiset uskomaan, että ei savua ilman tulta.
Wikipedia definition:
“Character assassination is a deliberate and sustained process that aims to destroy the credibility and reputation of a person, institution, social group, or nation. Agents of character assassinations employ a mix of open and covert methods to achieve their goals, such as raising false accusations, planting and fostering rumours, and manipulating information.
Character assassination is an attempt to tarnish a person’s reputation. It may involve exaggeration, misleading half-truths, or manipulation of facts to present an untrue picture of the targeted person. It is a form of defamation and can be a form of ad hominem argument.
For living individuals targeted by character assassination attempts, this may result in being rejected by their community, family, or members of their living or work environment. Such acts are often difficult to reverse or rectify, and the process is likened to a literal assassination of a human life. The damage sustained can last a lifetime or, for historical figures, for many centuries after their death.”
http://en.wikipedia.org/wiki/Character_assassination
Kauheus on katsojan silmissä?
Linkit:
Satakunnan Kansan juttu kuvamateriaalista, joka levisi kulovalkean tavoin joka mediaan.
Oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoituksia Auer-tapauksesta löytyy hänen blogistaan. Tässä linkki muutamaan:
Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet
Demonien jahtaajat ja tapaus Anneli Auer
Tapaus Auer: KKO hyväksyy voodoon tieteeksi
…
Kaksi nuorta löytyi kuolleena Pirkanmaalla
Karoliina Kestin katoamistapaus
+++
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]