Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: oikeusmurha

STERN CRIME – HÄTÄPUHELU

23/06/2016

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Alkuperäisen saksankielisen artikkelin “Der Anruf” on laatinut toimittaja Nicolas Büchse. Artikkeli on julkaistu Stern Crime -lehden 4.6.2016 ilmestyneessä numerossa 7/2016 (s. 9).

Suomenkielinen käännös: Anneli Auerin tukiryhmä

 

HÄTÄPUHELU

Tapahtuma-aika: perjantai aamuyö, 1. joulukuuta 2006, kello 2.43.
Nainen soittaa Ulvilasta, länsisuomalaisesta pikkukaupungista.

 

”Hätäkeskus.”
“Tääl o joku tappaja! Joku tuli ikkunast sisää!”
”Rauhotu. Mitä siellä nyt tapahtuu?”
“Joku hakkaa puukol mun miestäni! Muaki on hakattu! Tulee näköjään verta! Hei nopeesti!”
”Joo laitan apua. Onks teitä monta siellä?”
”Meil on myös neljä lasta täällä!”

 

Tämä puhelinsoitto tulee pelastamaan naisen elämän. Ja pian myös tuhoamaan sen.

 

Toimittaja Nicolas Büchse    Kuvat Aapo Huhta

Tästä hätäkeskuspuhelusta alkaa yksi Suomen arvoituksellisimmista rikostapauksista. Kyseessä on myös tragedia, jossa yksi nainen joutuu vuosiksi vankilaan, jossa hänet erotetaan lapsistaan ja jossa lapsista tehdään vihollisia toinen toisilleen. Suomi on nyt sen kysymyksen edessä, onko oikeusvaltion nimissä tehty hirvittävä vääryys.

Hätäkeskuspuhelusta alkaa myös tapahtumaketju, joka tuhoaa komisario Juha Joutsenlahden uran.

Nyt, lähes kymmenen vuotta hätäkeskuspuhelun jälkeen, komisario ajaa autollaan koivumetsän reunustamaa tietä. Hän kertoo, että hänen kännykkänsä oli soinut vähän hätäkeskuspuhelun jälkeen. Heti kun hän näki puhelimensa näytöltä kollegansa nimen, hän aavisteli lomansa päättyvän. Kuparia valmistavassa yhtiössä työskennellyt henkilöstövalmentaja ja perheenisä oli murhattu yöllä makuuhuoneeseensa vaimonsa ja vanhimman tyttärensä silmien edessä.

Juha Joutsenlahti mietti tuolloin, kuka murtautuisi taloon ja surmaisi verisesti miehen tämän perheen läsnäollessa?

Se ei – herra varjele – ollut mitenkään epätavallista, että Joutsenlahden alueella sai joku surmansa väkivaltaisesti. Niin kauan kuin rikostutkija muisti, on Porin seudulla tapahtunut eniten henkirikoksia Suomessa. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että Pori on satama- ja työläiskaupunki, jossa sanat eivät aina välttämättä riitä, vaan myös nyrkit puhuvat. Tietenkin tapahtumiin liittyy myös alkoholi. Joutsenlahti on tavannut kaduilla paljon ihmisiä, jotka juovat, koska ovat surullisia. Ja toisia, jotka ovat surullisia, koska juovat. Valitettavasti hän on myös tavannut liian monta sellaista, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi juodessaan. ”Perinteinen suomalainen henkirikos koostuu yleensä kolmesta ainesosasta: paljon alkoholia, kaksi kaverusta ja yksi veitsi,” sanoo Joutsenlahti.

Tämä tapaus poikkesi kuitenkin täysin kaikista muista Joutsenlahden uran aikana. Ja se jäi arvoitukseksi, vaikka tutkinnanjohtaja teki kaikkensa. Jo se, kuinka monta kertaa hän olikaan kuunnellut hätäkeskuspuhelutallenteen…

 

”Neljä lasta?”
”Kyllä!” Vaikeroiva miehenääni huutaa taustalla: ”Annu, tule apuun!”
”Hei mun täytyy ny…Amanda!”
Lapsenääni taustalla: ”Niih?”
”Tuuksä tänne puhelimeen!” Taustalla kuuluu huutoja, valitusta ja nyyhkimistä. Sitten puhelimesta kuuluu kiihkeä lapsenääni:”Hei onks siell joku? Tulkaa äkkii! Mun iskä voi huonosti. Tulkaa äkkii! Isä älä kuole.”

 

Stern Juha Joutsenlahti

Poliisi Juha Joutsenlahtea ei tapaus jätä rauhaan. Hänet kutsuttiin lomaltaan surmapaikalle, ja hän johti alkuvaiheen tutkimuksia. “Tapaus poikkeaa täysin kaikista muista”, hän sanoo.

 

Juha Joutsenlahti: 52 vuotta, joista 30 Porin poliisissa. Kookas ja ryhdikäs kuin jääkiekkoilija. Vatsakas kuin passivirkailija. Hän palaa tänään tapahtumapaikalle.

Tämän reitin hän muistaa hyvin. Jopa näiden lukuisien vuosien jälkeen. Osoitteen samoin: Tähtisentie 54.

Hän on ottanut töistään vapaapäivän palatakseen surmapaikalle. Ehkä näyttääkseen maailmalle, että hän teki kaiken oikein. Ehkä myös vakuuttaakseen itsensä siitä, että hän toimi kuten piti ja että oli epäoikeudenmukaista, että hänen uransa suistui raiteiltaan siten kuin teki.

Auto kääntyy uudisrakennusalueelle.

”Poliisipartio oli silloin perillä tapahtumapaikalla vajaassa kahdeksassa minuutissa”, sanoo Joutsenlahti. ”Oikeastaan olin lomalla, ja lisäksi pöydälläni oli kaksi muuta murhatapausta. Siitä huolimatta sain tutkinnan vastuulleni.”

Perillä Joutsenlahti luo silmäyksen ympärilleen. Pieni, unelias Ulvila, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Porista. Tiet kapenevat, omakotitaloja on vaikea erottaa toinen toisistaan. Punatiilisiä, puulla verhoiltuja taloja. Valkoisiksi maalattuja ikkunanpieliä. Siellä täällä näkyy etupihalla trampoliini. Joissakin rumia muovituoleja terasseilla, ja useimmissa on niin huolellisesti leikattu pensasaita, että voisi luulla naapureiden kilvoittelevan puutarhanhoidossa.

Joutsenlahti katsoo taloa numero 54 ja kertoo. Työtoverit näyttivät hänelle makuuhuoneen. He kertoivat, että uhrin nimi on Jukka Lahti, ja hänen vaimonsa Anneli Auer makaa vakavasti loukkaantuneena sairaalassa. Joutsenlahti katsoi ympärilleen ja näki, että terassinoven ikkuna oli rikottu ja lattialla oli lasinsirpaleita. Veriroiskeita ei voinut olla näkemättä: ne ulottuivat aina sisäkattoon saakka.

 

”Nopeesti! Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
”Meni – lähtikse mies jo?”
”Onko joku tulossa?”

 

Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho. 

Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

 

Nykyään Anneli Auer tuntee jokaisen äänen, joka hätäkeskuspuhelutallenteelta on erotettavissa. Hän tietää, että puhelun kesto on neljä minuuttia ja 18 sekuntia. Hän tietää myös, kuinka monta sekuntia hänen oma äänensä kuuluu puhelimen läheltä. Samoin, kuinka kauan hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä Amanda puhuu hätäkeskusvirkailijan kanssa. Hän tuntee nauhalta jokaisen napsahduksen ja tietää, millä kohtaa tulevat hänen miehensä viimeiset sanat.

Nämä ovat faktoja, jotka antavat Anneli Auerille turvaa.

Toisin on muistojen laita. Ne haalenevat, niitä voi manipuloida ja ne voivat kääntyä ihmistä itseään vastaan. Tällaisten muistojen syytä on, että hän menetti miehensä lisäksi vuosien varrella myös maineensa ja melkein kaiken, mikä hänelle hänen elämässään oli rakasta. Tämän vuoksi Anneli haluaa puhua faktoista. Ei siitä, mitä hän voi muistaa.

Anneli Auer ilmoitti haluavansa ensin tietää tarkemmin, mistä hänen kanssaan haluttaisiin jutella. Hän halusi tavata jossakin vähemmän silmiinpistävässä paikassa. Vuosikausia hän on piilotellut aurinkolasien takana. Ihmiset tuntevat hänet lehdistä, jotka ovat julkaisseet hänen kuviaan ja niiden alla kirjoittaneet hänen olevan mahdollisesti saatananpalvoja tai noita. Naispaholainen. Monet suomalaiset uskovat hänen olevan tätä kaikkea. Hänen kylmistä sinisistä silmistään puhutaan kuin ne olisivat todistusaineistoa.

Scandic-hotellin kahvilassa istuu hoikka, huoliteltu, viisissäkymmenissä oleva nainen. Selkä hiukan kumarassa, tarkkaillen keskittyneesti vastapäätä istuvaa. Aluksi hän vaikuttaa hermostuneelta, sen jälkeen hauraalta. Jatkuvasti jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

Hänen edessään on rikospaikkatutkinnan kuvia. Todistusaineistoa siitä kauhusta, joka hyökyi hänen elämäänsä 1. joulukuuta 2006. Kuvissa näkyy vereen tahriintunut lakana, verinen halko ja mies, joka makaa sängyn vieressä. Jotkut kuvat antavat vain aavistaa tilanteen hirveyden, toiset taas näyttävät tapahtuneen kaikessa kauheudessaan siten, että toivoisi, ettei kuvia olisi koskaan nähnytkään. Kuten kuvat miehen murskatuista kasvoista. Erityisesti se, jossa näkyy kasvojen oikea puolisko. Silmä roikkuu ulkona silmäkuopastaan. Iskujen on täytynyt olla aivan pidäkkeettömiä ja hurjia. Anneli Auer työntää kuvat niihin koskematta pöydän keskelle. Enää häntä ei tämä kauhu voi saavuttaa. Hän on nähnyt sen liian usein. ”Toivon, että jonain päivänä tämä kaikki on ohitse. Sinä päivänä voin jälleen elää. Minun täytyy taistella niin kauan että selviää, mitä todella tapahtui.”

 

Marraskuun 30. päivä vuonna 2006 oli vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmin. Lämpötila oli nollan yläpuolella. Tuuli oli kuitenkin kova. Luvatalla töissä ollut henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Lahti lähti Turkuun asti ulottuneelta työmatkaltaan kotia kohti kello 21.

Lahdella oli yllään tumma takki ja siihen sopivat housut, tai niin Anneli Auer ainakin muistelee. Lahti oli tarkka ulkonäöstään, tummat hiuksensakin hän leikkautti aina kerran kuussa. Lahdella oli mieleenpainuvat kasvot: kulmikas leuka, täyteläiset huulet ja runsaat kulmakarvat.

Hän oli 51vuotias. Neljä vuotta aiemmin hän oli ottanut vastaan työnsä suuren porilaisen kupariyhtiön henkilöstöosastolla. Tämä merkitsi etenemistä uralla. Siksi Lahti oli muuttanut perheineen Raisiosta pohjoisemmaksi Ulvilaan.

Ne, jotka työskentelivät kuparitehtaassa kuuluivat alueen ylpeimpiin ja näin oli ollut jo vuosikymmeniä. Se, joka kuului tähän piiriin, toi mukanaan tehtaaseen myös lapsensa ja lapsenlapsensa. Koska tehdas oli elättänyt ihmisiä tällä harvaanasutulla alueella jo vuosikymmeniä, se oli ikään kuin perheenjäsen. Nyt äiti-tehdas oli kuitenkin hylkäämässä lapsensa.

Yritys oli irtisanomassa yli 150 työntekijää. Henkilöstövalmentaja Jukka Lahden oli hoidettava potkut saaneiden työntekijöiden irtisanomiset. Sellainen työ ei varsinaisesti lisännyt hänen suosiotaan. Joku oli uhkaillut häntä. Lahti myös uskoi, että hänen Opel Zafiransa naarmut eivät olleet syntyneet vahingossa. Jukka Lahti ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi huolestunut tällaisesta.

Sinä päivänä hän oli lähtenyt kotoaan kello kuudelta aamulla. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. Lahti tunsi hyvin tämän työvoimatoimiston, olihan hän itse työskennellyt siellä 90-luvulla. Vuonna 1996 hän oli johtanut akateemisten työttömien ryhmää, jolloin hän oli tutustunut 31-vuotiaaseen naiseen, joka oli suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Nainen esittäytyi Anneli Aueriksi. Pian myös Anneli sai paikan työvoimatoimistosta. Lahti oli naimisissa ja Auer seurusteli vakituisesti, mutta se ei estänyt näitä kahta tapailemasta toisiaan. Kun Anneli tuli raskaaksi, Jukka erosi puolisostaan. Pariskunta meni naimisiin, ja he saivat kolme lasta lisää.

 

Porin kuparitehdas

Kuparitehdas Porissa. Jukka Lahden täytyi hoitaa 150 ihmisen irtisanomiset. Hän oli vihattu. Häntä iskettiin fileerausvetsellä 70 kertaa.

 

Heidän kodissaan Ulvilassa oli viisi huonetta, sauna ja autotalli. Tavanomainen koti tavanomaisella suomalaisella asuinalueella. He eivät olleet paljoa tekemisissä naapureidensa kanssa. Jukka ja Anneli olivat kotoisin muualta, ja ehkä he sen takia jäivät hieman ulkopuolisiksi. Jukasta tämä ei ollut kiinni. Anneli pikemminkin oli sen verran vähäpuheinen, että kenellekään ei ehkä tullut mieleen kutsua häntä jutustelemaan kahvikupin ääreen.

Anneli tiesi kuitenkin jotain leipomisesta. Hän ylläpiti Perhekerho-nimistä nettisivustoa, jolla hän julkaisi reseptejä, lahjaideoita ja sisustusehdotuksia. Esimerkiksi otsikkoa ”Askartelu” klikkaamalla löytyi ohjeita, joissa muun muassa neuvottiin, miten Halloweeniksi voisi valmistaa haamumobilen. Toisella, Mammadieetti-sivustolla, hän antoi laihdutusvinkkejä äideille. Auer esitteli siellä kuvia itsestään ja kapeasta vyötäröstään. Hän myös taisteli kotiäitien aseman puolesta, sillä koki heidän olevan syrjittyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sivustoilla olevat mainokset tuottivat perheelle hiukan lisätuloja.

Perheen ajan tässä talossa Ulvilassa oli kuitenkin määrä pian päättyä. Jukka oli hakemassa työpaikkaa Helsingin lähistöltä. Kello yksitoista illalla hän kääntyi Tähtisentielle ja parkkeerasi autonsa pihatielle. Oli torstain ja perjantain välinen yö. Harvoissa taloissa paloivat enää valot.

Jukka Lahti aukaisi etuoven ja laittoi kännykkänsä lipaston päälle, kuten aina ennenkin. Lastenhuoneiden ovet olivat kiinni ja vanhin tytär nukkui omassa huoneessaan. Kolme nuorinta – seitsemän, neljä ja kaksivuotiaat lapset – jakoivat yhden huoneen keskenään. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun.

Nuorin lapsi makasi hereillä sängyllä Anneli Auerin vieressä. Vanhempien sänky oli sijoitettu takkahuoneeseen, koska Jukka käytti kolmatta makuuhuonetta toimistonaan. Takkahuoneessa ei ollut paljoa tilaa. Sänky oli jouduttu työntämään seinään kiinni, vaikka se oli vain 125 senttiä leveä. Punaiset lakanat olisi pitänyt taas vaihtaa jo viikkoja aiemmin, mutta Anneli ei ylipäätään enää neljännen lapsensa syntymän jälkeen ollut ehtinyt juurikaan siivota.

Anneli makasi tapansa mukaisesti seinän puolella. Jukka oli nuorena miehenä ollut liikenneonnettomuudessa, ja hän tarvitsi silloin tällöin kävelykeppiä. Hänelle olisi ollut liian hankalaa kömpiä seinän puolelle joka yö. Kun nuorin lapsi kuuli Jukan tulevan, hän juoksi tätä vastaan. Jukka otti lapsen syliinsä ja kantoi hänet takaisin Annelin viereen. Jukka tyhjensi astianpesukoneen, mikä oli hänen osansa kotitöistä. Kun lapsi oli lopulta nukahtanut, kantoi Jukka hänet lastenhuoneeseen.

Oli jo puoliyö, kun vanhemmat sammuttivat valon takkahuoneesta. Anneli kertoo, että pian tämän jälkeen myös vanhemmat olivat unessa.

Kunnes heidän unensa kuitenkin keskeytyi väkivaltaisesti, ja Anneli ryntäsi puhelimeen.

 

”Onksielt tulos joku?”
”Kyselen lisätietoja. Mikä on tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.”
”Se aikoo tappaa mun mieheni! Se oli äsken viel hengis!”
”Mimmoses tilas se sun mies siel nyt on?”
”Makaa lattial ja huus äske apua! Nyt hiljeni!”
”Sinne on apu koko ajan tulossa. Onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai?”
”Emmä tiedä, mä en oo, keittiös, mä en – Meneks mä kattomaa?

 

Komisario Juha Joutsenlahti tapasi Anneli Auerin ensimmäisen kerran sairaalassa iltapäivällä 1. joulukuuta 2006, reilut kaksitoista tuntia tapahtuneen jälkeen. Kun poliisi ja ensiaputyöntekijät olivat saapuneet paikalle, oli Anneli seisonut liikkumattomana olohuoneessa. Pian tämän jälkeen hän tuupertui, kun oli halunnut mennä juomaan keittiöön lasillisen vettä. Kaksi veitseniskua olivat haavoittaneet hänen keuhkojaan hengenvaarallisesti. Sairaalassa häntä oli hoidettu ja nyt hän makasi sängyssä kalpeana, mutta jälleen itsensä koonneena.

Anneli kertoi: ”Oli melko pimeää, mutta minulle oli selvä, että joku murtautui huoneeseen ja kävi käsiksi Jukkaan. Syntyi tappelu. En muista näinkö asetta. En muista työnsinkö tekijää vai yritinkö repiä häntä irti. Hän löi minua veitsellä. Se sattui kovasti ja aloin vuotaa verta. Luulen, että olen hypännyt sängyn vieressä olevan arkun ylitse ja juossut karkuun.”

 

Jukka Lahti ja toinen tekoväline

Jukka Lahti ja toinen tekoväline

 

Joutsenlahden työtoveri kysyi: ” Hänen työnsähän liittyi henkilökunnan uudelleenjärjestelyihin. Tiedättekö onko häntä tämän vuoksi uhkailtu?”

”On mahdollista, että hän on maininnut minulle, että häntä on uhkailtu. En ottanut häntä tosissani, koska hänellä oli taipumus liioitella ja dramatisoida asioita. Pystyn kyllä kuvittelemaan, että on monia ihmisiä, jotka olivat raivoissaan hänelle. En tiedä miten vakavaa se oli.”

Joutsenlahti halusi tietää, muistaisiko Auer, miltä tekijä näytti. Auer vastasi, että hän näki tekijän vain vilahdukselta sen lyhyen ajan kuluessa, kun hän oli antanut luurin tyttärelleen ja juossut takaisin takkahuoneeseen. Silloin hän oli laittanut valot päälle, ja tekijä oli rynnännyt häntä kohti. Miehellä oli ollut pipo tai tumma hupputakki, eikä hänen kasvoistaan näkynyt paljoa. Anneli muistaa punakat posket. Hän arvioi tekijän olevan 180-senttinen.

Hän oli lisäksi pannut merkille, että mies ei puhunut mitään.

Joutsenlahti nyökkäsi. Puhelutallenteella erottuivat vain Anneli Auerin, Jukka Lahden ja vanhimman tyttären Amandan äänet.

Tämän ensimmäisen todistajankuulustelun jälkeen komisario tunsi sääliä naista kohtaan. Kun hän oli ollut lähdössä, Anneli oli vielä kysynyt häneltä: ”Voisivatko lapset nähdä isänsä vielä kerran?”

Joutsenlahti oli yrittänyt selittää naiselle varovaisesti, miltä hänen miehensä kasvot näyttivät.

Anneli oli itkenyt.

”Hän vastaili silloin hyvin loogisesti, ja kaikki mitä hän kertoi, oli yhteneväistä siihenastisten tutkimusten kanssa”, sanoo Joutsenlahti. Hän seisoo nyt talon pihatien päässä. Talossa on jo pitkään asunut toinen perhe. Naapuri on ajamassa autotalliinsa. Joutsenlahti toteaa, että pitäisi ehkä kävellä pari askelta kauemmaksi. Hän haastatteli aikanaan naapuria niin monta kertaa, ettei halua enää uudestaan hermostuttaa ketään.

”Minun tehtäväni tutkinnanjohtajana oli selvittää, oliko todistajan kertomus mahdollinen,” sanoo Joutsenlahti.

Todisteista ei saanut paljoa irti. Joutsenlahden työtoverit löysivät takkahuoneen kaakelilattialta terästään vääntyneen fileerausveitsen, jonka kärki oli katkennut. Joku oli lyönyt tällä veitsellä Jukka Lahteen 70 iskua. Jukka oli taistellut henkensä puolesta kaikin voimin. Hädässään hän oli tarttunut takan vieressä oleviin halkoihin.

Joutsenlahti uskoo, että ase, jolla Jukalle aiheutettiin kuolettavat päävammat, oli kirves tai jokin samankaltainen väline. Tätä toista murha-asetta ei löydetty. Ei, vaikka jäljestyskoirat olivat paikalla jo aamun valjetessa. Ei, vaikka asuinalue, ympäröivät metsät ja kaikki jäteastiat tutkittiin välineen löytämiseksi. Myös kaikki ajateltavissa olevat pakoreitit tutkittiin huolellisesti samasta syystä.

Joutsenlahti kävelee pari askelta ja kurkistaa pensaiden välistä pihalle. ”Joku oli terassilla astunut muovituolille. Löysimme siitä kengänjäljen. Ja ikkunalaudan ja terassinoven vieressä oli verijälkiä. Ovi johti suoraan vanhempien makuuhuoneenaan käyttämään takkahuoneeseen. Kookkaan ihmisen on täytynyt lyödä oven ikkuna rikki ja sitten kiivetä tekemästään aukosta sisälle.”

Tärkein todiste löytyi halosta, jolla Jukka Lahti oli puolustautunut. Vierasta verta. Sitä ei voitu kuitenkaan liittää keneenkään. Ei vielä. Joutsenlahden tutkintaryhmälle tuli kymmeniä vihjeitä asukkailta. Useimmat vihjeenantajat otaksuivat jonkun yhtiön työntekijöistä olleen teon takana. Joutsenlahti ihmetteli, miten paljon vihaa työelämässä voikaan saada osakseen. Työtoverit kuvailivat Lahtea älykkääksi mutta aggressiivisen vaativaksi. Esimerkiksi yhtä irtisanottua hän olisi pilkannut sanoilla: ”Sinä et saa enää mitään töitä koska olet paska tyyppi”.

Mahdollisia epäiltyjä oli näin ollen paljon. Yksinään jo Lahden työtovereiden ja näiden lähipiirin joukosta testattiin 700 miehen DNA, jota verrattiin halosta löytyneeseen. Osumaa ei löytynyt. Joutsenlahti kertoo, että vasta vuonna 2013 ilmeni, että halossa ollut veri kuuluikin eräälle rikospaikkatutkijalle, joka ilmeisesti oli loukannut itseään työtä tehdessään.

Vuonna 2007 näytti kuitenkin siltä, että erään Lahden naapurin epäilyt saattaisivat johtaa läpimurtoon. ”Aluksi se vaikutti minusta oudolta. Tämä naapuri kertoi, että murhaaja olisikin oikeasti halunnut tappaa hänet eikä Jukka Lahtea.” Hän oli näyttelijäntyön lehtori, joka oli eräässä lehtiarvostelussaan jyrkästi kritisoinut tiettyä entistä oppilastaan tämän näyttelijänsuorituksesta jossain näytelmässä. Nyt naapuri uskoi tämän pitkävihaisen miehen kykenevän mihin vain. Tappaja olisi siis ehkä erehtynyt talosta pyrkiessään kostamaan nimenomaan hänelle.

Tutkintaryhmä paneutui kertomukseen. Naapuri muistutti ulkoisesti Lahtea. Heidän talonsa olivat samanlaiset ja sijaitsivat samalla kadulla. Tarina vaikutti uskomattomalta, mutta järkeenkäyvältä.

Joutsenlahti lähetti sähköpostitse kuvan miehestä Anneli Auerille, joka asui tuolloin Turussa. Joutsenlahti tutki noihin aikoihin niin montaa epäiltyä, että hänen olisi ollut hankala jokaisen uuden kuvan näyttämistä varten ajaa kaksi tuntia Turkuun.

Anneli vastasi, että kyseinen mies voisi olla etsitty. Myöhemmin tunnistusrivissä Anneli osoitti näyttelijää. Joutsenlahti pidätytti miehen, mutta tämä päästettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin vapaalle jalalle. Mikään rikospaikalta löytynyt todiste eikä myöskään poliisikoiralla tehty hajutunnistetesti viitannut siihen, että kyseinen mies olisi tekijä.

Tutkijoiden oli jatkettava etsintää. He luottivat asiantuntijan tekemään profiiliin: kyseessä oli mies, joka ei alussa ollut halunnut surmata. Hän on halunnut kostaa Jukka Lahdelle. Kiduttaa häntä. Tekijä ei ollut suunnitellut Annelin vahingoittamista. Miehellä olisi rikollista taustaa ja hän olisi väkivaltainen ja impulsiivinen. Ei ammattilainen. Kuitenkin urheilullinen, koska oli kyennyt ponnistamaan sisään kapeasta terassinoven ikkunasta.

Joutsenlahti kyseli profilointiin liittyviä kysymyksiä eräältä vankilapsykiatrilta. Tämän arvio oli, että uhria oli haluttu rangaista hänen perheensä läsnä ollessa. Näin ollen ajankohta teolle olisi ollut harkittu.

Etsintä potentiaalisten tekijöiden joukosta ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Tutkijat eivät voineet muuta kuin jatkaa edelleen Lahden kanssa tekemisissä olleiden haastatteluja. Sukulaiset? Tuttavat? Opiskelijatoverit? Etsiä muita mahdollisia motiiveja. Uskottomuus? Seksi? Homoseksuaalisuus?

Joutsenlahti kutsui Helsingistä paikalle erään kuuluisan ja arvostetun rikostutkijan puhuttamaan Anneli Aueria ja selvittämään tämän mahdollista osuutta tapahtumiin. Erikoisasiantuntija päätyi siihen tulokseen, ettei Anneli ollut ollut osallisena murhaan.

”Tämä oli tilanne, kun minä lopetin tutkimukset”, sanoo Joutsenlahti ja kävelee murhatalolta takaisin autolleen. ”Jouduin luopumaan tapauksen tutkinnasta 1.8.2008. Minun työtapaani ei hyväksytty. Olisin halunnut siirtää tapauksen keskusrikospoliisille, koska emme olleet edistyneet tutkinnassa. Paikallisen poliisin johto ei kuitenkaan suostunut tähän. He halusivat läpimurron. He halusivat onnistua itse. Hintaan mihin hyvänsä.”

 

Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden.

Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden.

 

Vuotta myöhemmin Joutsenlahti kuuli poliisiaseman käytävällä uutisen. Se pyyhkäisi kuin myrsky pois kaikki ne johtopäätökset, joihin hän ja hänen kollegansa olivat tutkintakuukausien kuluessa päätyneet.

Eräs työtoveri kertoi hänelle, että Auer on tunnustanut miehensä murhan.

”En voinut uskoa kuulemaani todeksi. Minähän olin se poliisi, joka tiesi asiasta eniten. Jos jotain uskoin varmuudella tietäväni niin sen, että Anneli Auer on syytön”, sanoo Joutsenlahti.

Hän lähetti kännykästään heti viestin helsinkiläiselle rikostutkijalle, joka oli puhuttanut Anneli Aueria.

”Mitä siellä oikein on tapahtunut?

”Tämä on uskomatonta”, vastasi rikostutkija.

Kun nyt kysyn Anneli Auerilta, mistä tunnustuksessa oli kysymys, hänen silmänsä sumenevat hetkeksi, aivan kuin hän taistelisi kyyneleitä vastaan. Aivan kuin silmänräpäyksen ajaksi raottuisi se verho, jolla hän on pyrkinyt suojautumaan ulkomaailmalta.
”Se oli kauhea tilanne”, hän sanoo sitten ääni jälleen lähes värittömänä. ”Pelkäsin silloin tulevani hulluksi”.

Uusi tutkinnanjohtaja oli jo varhaisessa vaiheessa keskittänyt tutkimukset Anneli Aueriin. Hän oli niin innokas, että oli jopa värvännyt selvännäkijän auttamaan tapauksen ratkaisemisessa. Lisäksi hän syyttäjän tavoin epäili Auerin kertomusta. Miten tappaja olisi esimerkiksi voinut päästä terassinoven ikkunasta sisälle?

Rikottu ovi-ikkuna oli 103 sentin korkeudella lattiasta, ja sen aukko oli kooltaan 58 senttiä kertaa 120 senttiä. Siitä sojotti lasinkappaleita. Vain kaikkein urheilullisimmat poliisit olivat kokeillessaan onnistuneet kapuamaan siitä vaivalloisesti sisälle.

Poliisi tarkkaili tuolloin Anneli Auerin taloa, salakuunteli hänen puhelintaan ja vei hänet valheenpaljastuskokeeseen.

”Oletteko surmannut Jukka Lahden?” kysyi poliisi.

”En”, sanoi Anneli Auer vakuuttavalla äänellä.

Laitteen grafiikan käyrä heilahti tämän vastauksen kohdalla. Poliisi selitti, että useammat testin vastaukset viittaisivat siihen, että Anneli Auer tiesi enemmän kuin oli kertonut.

Myöhemmin kävi ilmi, että testi oli tehty väärin eikä sitä enää tässä vaiheessa olisi saanut käyttää. Jatkuvat poliisikuulustelut olivat saaneet Auerin epäröimään vastauksissaan. Mitä hän oli sinä iltana oikeasti kokenut? Mitä hän oli kuvitellut? Oliko tuona yönä koettu shokki sekoittanut hänen muistikuviaan?

Poliisi esitti aina uudelleen saman kysymyksen: ”Oletteko surmannut Jukka Lahden 1. joulukuuta 2006?”

Anneli Auerin vastaus oli aina sama: ”En.” Mutta mitä vähemmän hän nukkui ja mitä enemmän häntä kuulusteltiin, sitä enemmän hän pohti, saattoiko hän sittenkään olla niin varma asiasta.

”Poliisit kertoivat minulle, että oli mahdotonta, että talossa olisi ollut ulkopuolinen. Kärsisin kuulemma muistinmenetyksestä. Minun pitäisi yrittää muistaa, voisiko olla niin, että minä olisin riidellyt Jukan kanssa, ja riita olisi sitten eskaloitunut. Lopulta en enää tiennyt, mikä on totta ja mikä ei”, kertoo Anneli.

”Eräässä kuulustelussa sanoin lopulta, että todennäköisesti minä olen tekijä, koska muuta selitystä ei ole.” Auer vilkaisee kahvilassa ympärilleen. ”Minä en sanonut, että minä olisin murhaaja, vaan pelkästään, että minä voisin olla se.” Poliisi tulkitsi lausuntoni tunnustukseksi. Tutkintaryhmä juhlisti tapahtunutta läpimurtoa Ruotsin-risteilyllä.

Naispuolinen poliisipsykologi kertoi Annelille, että tämän pitäisi jutella asiasta tyttärensä Amandan kanssa. Tytär tuotiin samaan kuulusteluhuoneeseen, ja Anneli meni hänen vierelleen. ”Täällä on nyt poliisit kertonu mulle sellaisia asioita, et kyl mä nyt itte uskon sen, et ei siel talos ollu ketään muuta. Siel oli vaan minä ja isi. Se joka satutti mua, oli isi, ja se joka teki sen isille, ni se olin minä sit, Amanda.”

Amanda nyyhkäisi: ”Mutta mähän näin sen miehen. Miks mä näkisin väärin?”

Sitten lapsi murtui kyyneliin. Hän oli silloin kaksitoistavuotias.

 

Seitsemän vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja kuitenkin Amanda muistaa tilanteen edelleen tarkasti. Hän kertoo, että hänelle tuo hetki oli melkein yhtä paha kuin hänen isänsä kuolema. Amanda on nyt 19-vuotias, ujo nuori nainen, jonka kasvonpiirteissä on enemmän isää kuin äitiä. Hän haluaa opiskella liiketaloutta ja on tulossa työharjoittelusta supermarketista. Hän sanoo, että hän ei ole vielä koskaan puhunut hänelle tapahtuneesta kenenkään toimittajan kanssa. Hän haluaa nyt kuitenkin kokeilla, onko puhumisesta hänelle apua. Hänen edessään kahvilan pöydällä on colaa, mutta hän on haastattelun aikana liian hermostunut juodakseen sitä.

”Minä olin siihen asti luullut, että poliisi on aina oikeassa. Se repi minut rikki”, hän sanoo. Uskon edelleen tänäkin päivänä varmasti, että näin sinä yönä vieraan miehen.” Mutta tuolloin, siinä kuulusteluhuoneessa, kaikki hänen näkemänsä muuttui kertaiskulla vääräksi. Oliko hänen rakas äitinsä paha murhaaja? Oliko hänen muistikuvansa valhe, ja oliko hän valehtelija, jota kukaan ei enää uskoisi?

”Minulla ei ole enää muistoja tuosta ajasta tai sitä edeltäneistä vuosista. Kaikki kääntyi tuolloin ylösalaisin. Poliisi kertoi minulle liikaa asioita, joita minun olisi joko pitänyt nähdä tai olla näkemättä. Se oli kuin joku olisi temmeltänyt päässäni.”

Tältä ajalta on olemassa video, jossa kaksi naispoliisia haastattelee Amandaa. Toinen heistä sanoo: ”Meillä on edelleen se ongelma, et miten sä saat minut uskomaan, et miten sielt on joku lähtenyt ulos?” Amanda vajoaa tuolissaan ja peittää kasvonsa käsiinsä. ”Koska mä tiedän et siit ei siit ovesta pääse näppärästi”, poliisi tivaa edelleen. ”Pitäiskö meidän nyt miettiä yhdessä et miten me ratkaistaan tää ongelma.” Amanda itkee videolla ja pyyhkii kyyneleitä nenäliinaan.

”Kerroks sää Amanda miks sua rupes nyt itkettää?”

”Mä en tiiä. Te ette ymmärrä milt se tuntuu. Te ette tiiä, koska te ette oo nähny sitä, mut mä tiiän et se meni siitä”

Tuohon aikaan Amandan äiti ei saanut tavata tytärtään. Anneli Auer oli tutkintavankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä, joka alkoi kevätkesällä 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mielestä tapahtumat yöllä 1. joulukuuta 2006 olivat tapahtuneet toisin kuin Anneli Auer oli kertonut. Syyttäjä kertoi, miten asiat olisivat hänen mielestään edenneet. Tukenaan syyttäjällä oli muutamia todistajanlausuntoja ja lasten kertomuksia. Hän veti faktoista ja lausunnoista pitkälle vieviä johtopäätöksiä.

Syyttäjän mukaan Anneli ei ollut saanut unta, vaan hän oli maannut valveilla miehensä vieressä takkahuoneessa. Lopulta hän olisi noussut ylös, siivonnut keittiön kaappeja ja miettinyt. Hän olisi ollut raivoissaan, koska Jukka ei enää osoittanut tarpeeksi kunnioitusta häntä kohtaan ja piti hänen verkkosivujaan hölynpölynä. Heillä oli ollut riitaa muutamasta kirjastosta lainatusta kirjasta. Anneli oli pyytänyt Jukkaa pidentämään kirjojen lainausaikaa. Jukka oli vain tokaissut tähän: ”Ethän sinä muutenkaan lue niitä.” Silloin Anneli olisi heittänyt kirjat lattialle ja huutanut: ”Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ottaisit sinä joskus lapset pariksi tunniksi viikossa itsellesi. ” Hänen miehensä oli vain vastannut: ”Mihin sinä aikaa tarvitset? Eihän minullakaan ole mitään aikaa itselleni”.

Pian Jukka Lahti olisi tullut keittiöön hakemaan vaimoaan nukkumaan. Tästä olisi alkanut riita. Anneli Auer olisi huutanut ottavansa eron ja vievänsä lapset mukanaan. Hän olisi mennyt olohuoneeseen, jossa vielä seisoi matkalaukkuja lokakuussa Teneriffalle tehdyn matkan jäljiltä. Riita olisi riistäytynyt käsistä. Molemmat olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Anneli Auer olisi tuntenut olonsa uhatuksi. Hän olisi mennyt keittiöön ja ottanut pesualtaan yläpuolella olevasta kaapista veitsen.

Amanda olisi herännyt vanhempiensa huutoon. Tuolloin nämä olisivat riidelleet jo takkahuoneessa. Isä seisoi sängyn vieressä. Terassinoven ikkuna oli rikki. Verho riippui ikkunan edessä niin, ettei jälkeenpäin ole yksiselitteisesti voitu selvittää, oliko ikkuna rikottu ulkoa vai sisältä päin. Syyttäjän version mukaan Anneli Auer olisi yrittänyt heittää jonkin painavan esineen Jukka Lahtea kohden mutta olisikin osunut oven ikkunaan. Jukka Lahti komensi tyttären takaisin huoneeseensa. ”Rauhoitu nyt Annu”, olisi Jukka yrittänyt lepytellä vaimoaan käyttämällä tämän lempinimeä. Naisella olisi ollut veitsi kädessään.

Jossain vaiheessa Anneli Auer olisi alkanut sohia miestään veitsellä, osunut iskuillaan kaksi kertaa syvälle kylkeen ja kerran kainalon alueelle. Jukka olisi menettänyt paljon verta ja lopulta pyörtynyt. Anneli olisi luullut tappaneensa miehensä. Hetken kuluttua Jukka olisi kuitenkin palannut tajuihinsa. Auer olisi ollut tuolloin soittamassa keittiön lankapuhelimesta hätäkeskukseen. Hätäpuhelun aikana hän antoi luurin tyttärelleen ja juoksi takaisin takkahuoneeseen.

Amanda huusi keittiöstä: ”Äiti, tuu!” Anneli Auer olisi tällä kohtaa lyönyt jollain raskaalla esineellä miestään päähän kaksi kertaa. Jukka olisi kuollut heti. Kun Auer palasi puhelimen ääreen, hän oli ollut pois 59 sekuntia.

Puhelun jälkeen Auer olisi riisunut verisen aamutakkinsa ja piilottanut sen sekä murha-aseen todennäköisesti pakastimeen. Sitä ei poliisi syyttäjän mukaan ollut tutkinut, ja kun Auerin myöhemmin annettiin käydä talossa, hän oli ottanut talosta mukaansa muutamia muovipusseja. Sitten Auer olisi pukenut punaisen t-paidan ylleen ja pistänyt itseään kaksi kertaa rintaan, jotta näyttäisi siltä, että tappaja olisi vahingoittanut myös häntä. Auer oli pessyt veriset kätensä. Poliisi saapui paikalle jo kolmen minuutin ja 20 sekunnin kuluttua hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tässä lyhyessä ajassa Anneli Auer olisi ehtinyt hävittämään kaikki häneen viittaavat todisteet. Tässä nimenomaisessa murhayön versiossa syyttäjä tukeutui ennen kaikkea hätäkeskuspuheluun.

Keskusrikospoliisin äänitutkija totesi oikeudessa, ettei hätäkeskuspuhelutallenteelta voi kuulla kenenkään vieraan ihmisen ääntä, ei lasin päällä kävelyä eikä ikkunan kautta kulkemista. Tällä olisi todistettu, ettei hätäkeskuspuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista.

Kesäkuussa 2010 käräjäoikeus päätyi siihen tulokseen, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Tuomio oli elinkautinen vankeus.

Kaksi tuomaria oli vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä. Yksi oli kuitenkin syytteistä vapauttamisen kannalla. Vaikka ulkopuolisen henkilön ääniä ei hätäkeskuspuhelutallenteella olisikaan ollut kuultavissa, se ei tämän tuomarin mukaan sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että tuntematon henkilö olisi voinut olla talossa. Asiassa jäi varteenotettava epäily.

 

”Jossain vaiheessa totuin vankilaan”, sanoo Anneli Auer ja hiljentää ääntään, kun kahvilan naapuripöydän rouva vilkaisee meihin päin. ”Minulta puuttuivat vain lapset. Lasten vierailut vankilassa eivät korvanneet arkipäivää heidän kanssaan. Sitten jossain vaiheessa minä en heidän silmissään ollutkaan enää äiti vaan täti.” Lapset elivät Annelin veljen Arin ja tämän vaimon luona. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. Anneli luotti Ariin, joka oli sanonut, että olisi aina Annelin tukena. Annelihan pysyisi hänen siskonaan kaikesta huolimatta.

Keväällä 2011 alkoi hovioikeuden käsittely, jossa Anneli Auer perui aiemman lausuntonsa riidasta. ”Miehelläni ja minulla ei ollut koskaan riitaa, meillä oli hyvä suhde. Totta kai jokainen on joskus huonolla tuulella. Huusin joskus Jukalle. Mutta en pysty muistamaan, että Jukka olisi huutanut minulle.”

Oikeudenkäynnissä kävi yllättäen ilmi, että poliisi oli soluttanut peitepoliisin muutamiksi kuukausiksi Annelin elämään. Anneli ei ollut käsittänyt, että poliisin epäily häntä kohtaan voisi mennä niin pitkälle, että he loukkaisivat hänen yksityisyyttään tällä tavalla. Peitepoliisi oli esitellyt itsensä Sepoksi. Hän alkoi flirttailla Annelille ja oli lapsille mukava. He kävivät lasten kanssa yhdessä kylpylässä ja merenrannalla. Seppo oli kertonut eronneensa vaimostaan viisi vuotta aiemmin, ja että Anneli olisi ollut ensimmäinen nainen tämän jälkeen, jota kohtaan hänellä oli tunteita. He olivat jopa keskustelleet muuttamisesta saman katon alle.

Jotakin outoa Anneli oli miehen käytöksessä välillä huomaavinaan: Lainasiko mies kirvestä todellakin siksi, että halusi korjata jumittuneen oven kotonaan? Tarvitsiko hän todellakin myöhemmin vielä sorkkarautaa samaisen oven nostamiseksi?

Poliisit joutuivat myöntämään, että kaikki keinot olivat olleet käytössä, kun Anneli Aueria vastaan oli yritetty löytää ratkaisevia todisteita. He toivoivat, että Anneli Auer olisi tuonut peitepoliisille murha-aseen. Peitetoiminta ei kuitenkaan tuottanut mitään syyllisyyttä tukevia todisteita, toisaalta ei kuitenkaan mitään vapauttaviakaan.

Syyttäjä tukeutui edelleen teoriaansa riidasta avioparin välillä murhayönä. Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisuun, että ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että tapahtumapaikalla olisi voinut olla ulkopuolinen henkilö. Tuomio oli vapauttava, ja tällä kertaa päätös oli yksimielinen.

Toimittajat odottivat oikeustalon ulkopuolella Anneli Aueria.

”Koska näet lapset? Tänäänkö?”
”Kyllä, ehkä vielä tänään!”
”Millainen jälleennäkemisestä tulee?”
”Ihanaa.”

Mitään jälleennäkemistä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan tapahtui outo käänne.

 

Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna 2011.

Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna 2011.

 

Anneli vaikuttaa edelleen olevan sanaton, kun hän yrittää kertoa siitä kamaluudesta, joka tuolloin tapahtui. ”Sain kirjeen syyttäjältä, ja kun luin siinä esitettyjä kolmen nuorimman lapseni kertomuksia, ajattelin, että tämä on täysin sekopäistä.”

Kesällä Annelin veli oli vienyt lapset kolmeksi kuukaudeksi veneilemään. Matkan aikana lapset olivat alkaneet kertoa kauheita tarinoita. Eläinten kiduttamista. Sadismista. Seksuaalisista perversioita. Veli oli kuvannut lasten kertomukset ja vienyt videot syyttäjälle.

Yksi lapsista kertoi, että Anneli Auer ja hänen silloinen miesystävänsä, jonka kanssa Annelilla oli ollut lyhyt suhde jonkin aikaa hänen miehensä kuoleman jälkeen, olisivat kumpikin juosseet dildoista tehdyt sarvet päässään alastomina pitkin pihaa veitset käsissään yrittäen pyydystää lintuja eläinuhreiksi. Toinen lapsi puolestaan kertoi, että äidin entinen miesystävä olisi raiskannut suihkussa yhden lapsista ja vanhin tytär Amanda olisi auttanut häntä tässä. Lisäksi lapset kertoivat kuolinmessuista, joissa Amandakin olisi ollut mukana.

Tähän aikaan Amanda asui lastenkodissa eikä enää enonsa perheen luona. Hän ei ollut viihtynyt kauaa enon ja tämän vaimon luona, sillä hän oli tuntenut itsensä siellä kontrolloiduksi ja ahdistuneeksi. Ikään kuin hän olisi ollut vankilassa. Amanda muistaa hyvin vielä tänäänkin, miten syksyllä 2011 univormupukuiset poliisit tulivat eräänä päivänä koululle ja ottivat hänet mukaansa kesken espanjantunnin, koko luokan nähden. Hän muistaa, miten he tonkivat hänen huoneensa, veivät hänen tietokoneensa ja vaativat saada tietää hänen salasanansa. ”He veivät minut lääkäreiden luo. He tutkivat koko vartaloni. Nyt tiedän, että he etsivät ristinmuotoisia viiltojälkiä iholtani. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Niin he kertoivat”, sanoo Amanda.

Syyttäjälle viiltojäljet olivat merkkejä saatananpalvontarituaaleista. Pari kuukautta vapauttamisen jälkeen Anneli Auer pidätettiin uudelleen. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomio tässä rikosasiassa annettiin kesäkuussa 2012: seitsemän vuotta vankeutta Anneli Auerille ja kymmenen vuotta hänen entiselle miesystävälleen. Oikeuden puheenjohtajana toiminut tuomari olisi vapauttanut Auerin, mutta hän jäi vähemmistöön kahden muun tuomarin äänestäessä syyllisyyden puolesta. Oikeuden puheenjohtaja olisi tuominnut Annelin pelkästään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä: Auer itse oli kertonut, että oli joskus huitaissut poikaansa päähän muovilautasella.

 

Stern Amanda

Amanda, vanhin tytär, on lapsista ainoa, joka on edelleen äitinsä rinnalla. Muut sanovat äidin olevan murhaaja, saatananpalvoja ja lastenraiskaaja.

 

Kun Amandalta kysyy sisarusten syytöksistä, hänen on edelleen vaikea ymmärtää niitä. Hän puristelee etusormella ja peukalolla vasemman käden sormia. Hänen äänensä alkaa väristä.

”Aluksi olin shokissa. Sitten loukkaantunut. Lopulta olin paniikissa”, hän sanoo. ”Itkin niin hirveästi, että minun oli vaikea saada happea. Minut vietiin psykiatrille.” Amandaa pidettiin viikko suljetulla osastolla. Sen jälkeen hänen sijoitettiin suljettuun nuorisokotiin. Amanda sanoo, ettei hän osaa selittää, miten hänen sisaruksensa päätyivät väittämään, että hänen äitinsä ja hän olisivat kiduttaneet heitä. ”Luulen, että sisarukseni kertoivat tällaisia, koska he luulivat, että sitä odotetaan heiltä. He olivat peloissaan. Meillä on aina ollut läheiset välit. Olimme nähneet toisemme vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Enoni ja tätini on täytynyt jotenkin vaikuttaa heihin.”

Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä saanut tavata sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on yhteydenpito nuorempiin lapsiin kielletty. Hänelle tämä on tuskallisinta kaikista niistä tuskista, jotka ovat hänen päälleen vyöryneet yksi toisensa jälkeen 1. joulukuuta 2006 alkaen. Hän arvelee, että hänen menettämänsä lapset ovat tällä välin alkaneet itsekin uskoa hyväksikäytön ja saatananpalvontamenojen oikeasti tapahtuneen. Poliisien, psykologien, lääkäreiden ja hänen veljensä vihjailevat kysymykset ovat johtaneet tarinaan, josta on tullut lapsille vakiintunut osa heidän menneisyyttään. On kuitenkin otettava huomioon, että lapset alkoivat kertoa tarinoitaan vasta vuonna 2011, eikä kukaan heistä ollut sitä ennen väittänyt edes kysyttäessä, että heidän äitinsä olisi ollut saatananpalvoja. ”Olen aina tuntenut veljeni toisenlaisena, enkä tiedä miksi hän tekee minulle näin – miksi hän levittelee näitä tarinoita”, kertoo Anneli.

Eräs asiantuntija, jonka Anneli Auerin asianajaja oli pyytänyt selvittämään asiaa, kertoo syyn lasten käyttäytymiselle: Lapset olivat vuonna 2011 mahdottomassa tilanteessa. Ensin kaikki ihmiset sanovat, että äiti on murhannut isän. Sitten äiti vapautetaan, ja yht’äkkiä heidän jo pitäisikin muuttaa takaisin äidin luokse. Heidän on yritettävä päättää, onko äiti hyvä vai paha. He pelkäävät menettävänsä kaiken ja alkavat sen vuoksi kertoa tarinoita, joiden he huomaavat kiinnostavan aikuisia ja sijaisvanhempia. Kyseisen asiantuntijan mielestä vaikutti myös erikoiselta, että perheeseen soluttautunut peitepoliisi ei ollut havainnut lapsissa mitään merkkejä hyväksikäytöstä tai saatananpalvonnasta, vaikka näitä tapahtumia väitettiin osin tapahtuneen myös silloin, kun peitepoliisi oli mukana perheen elämässä.

Toisaalta on myös mahdollista, että lapset kertoivat tarinoitaan, koska tunsivat kokevansa joidenkin aikuisten taholta painostusta. On kyetty osoittamaan, että jatkuvilla kyselyillä on massiivinen suggestiivinen vaikutus lapsiin, ja ne voivat johtaa valemuistojen syntymiseen. Aiheesta on kirjoittanut berliiniläinen oikeuspsykologi Max Steller. ”Keskeisintä on lapsen epävarmuus, jonka voittamiseksi korvataan omia muistoja enenevässä määrin suggeroiduilla muistoilla. Tällainen epävarmuus on luonnollisesti sitä voimakkaampaa, mitä enemmän lapsella on tunne-elämän ongelmia.” Stellerin asiantuntijalausuntojen perusteella vapautettiin 90-luvulla epäilyistä muun muassa 25 ihmistä, jotka olivat lasten väärien kertomusten vuoksi joutuneet epäillyiksi lapsipornorinkiin kuulumisesta.

Syyttäjä Kalle Kulmala kertoo kaikesta huolimatta uskovansa lasten kertomuksiin. ”Minulle ovat psykologit kertoneet, että lapset usein puhuvat traumaattisista kokemuksistaan vasta silloin, kun aikaa on kulunut ja he ovat päässeet pois väkivaltaisesta ympäristöstä. Silloin lapsi alkaa pohtia menneisyyttään ja hän tuntee tarvetta kertoa asiasta”, Kulmala kertoo puhelimessa. Ja jos Anneli Auer todellakin harjoittaa saatananpalvontaa, pahoinpitelee lapsiaan ja uhraa eläimiä, eikö hänen voisi olettaa myös pystyvän murhaamaan miehensä?

Anneli Auerin seksuaalirikos- ja pahoinpitelytuomion jälkeen syyttäjä panosti vuonna 2012 kaikkensa siihen, että murhaprosessi saataisiin uudelleen käyntiin. Ja hän onnistui tässä. Korkein oikeus kumosi molemmat aiemmat murha-asiaa koskeneet tuomiot ja palautti syytteet takaisin käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui olennaisilta osin lasten uusiin, järkyttäviin kertomuksiin.

Alexander, joka oli surmayönä ollut seitsemänvuotias, kertoi poliisille nyt, miten hänen äitinsä ja Amanda olisivat yhdessä tappaneet isän. He olisivat nauhoittaneet isän huutoja, ja sitten hätäkeskuspuhelun aikana soittaneet näitä hämäykseksi luodakseen vaikutelman, että isä olisi puhelun aikana vielä elossa. Hän, Alexander, olisi herännyt surmayönä ja kuullut huoneeseensa, kuinka terassinovi vanhempien makuuhuoneessa avattiin. Hän olisi kuullut myös kasettinauhurin surinaa ja napsahduksia.

Käräjäoikeudessa syyttäjä alkoi tästä lähtökohdasta avaamaan aihetodisteiden ketjua seuraavalla tavalla: Nuorimmat lapset olisivat yhdenmukaisesti kertoneet, että Amanda ja hänen äitinsä olivat paljastaneet heille tehneensä murhan. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänet viittaisivat syyttäjän mukaan siihen, että Anneli Auer olisi lyönyt miestään. Myöskään Amandan kertomus siitä, että hän olisi nähnyt jonkun kiipeävän ikkunasta, ei voinut pitää paikkaansa. Tekijästä olisi pitänyt jäädä oveen enemmän jälkiä. Sen lisäksi Jukka Lahden kengät olivat kadoksissa. Tästä voitaisiin päätellä, että Anneli Auer on käyttänyt miehensä kenkiä lavastaakseen ulkopuolisen jälkiä takkahuoneen lattialle. Myöhemmin Auer olisi hävittänyt kengät.

Tämän tapahtumakuvauksen tueksi syyttäjä oli pyytänyt todistajaksi muun muassa keskusrikospoliisin äänitutkijan. Tämä sanoi todistuksensa lopuksi, että hänestä oli outoa, että Amanda sanoo hätäkeskuspuhelussa: ”Tulkaa äkkiä, iskä voi huonosti.” Jos talossa olisi ollut ulkopuolinen henkilö, olisi lapsi äänitutkijan mielestä ilmaissut asian toisin.

Jokainen lause, jokainen sekunti hätäkeskuspuhelutallenteelta käännettiin nyt Anneli Aueria itseään vastaan. Hänen asianajajastaan Juha Mannerista tuntui käsittämättömältä, että hätäkeskuspuhelusta oli tullut vapaasti tulkittavissa oleva todistuskappale, josta sekalainen asiantuntijakunta oli löytävinään erilaisia aihetodisteita.

Asianajajalla oli kuitenkin ässä hihassaan.

Tutkija Juha Joutsenlahti saapui oikeuteen puolustuksen todistajana. ”Koin velvollisuudekseni tulla oikeuteen todistamaan, koska en halunnut, että syytön ihminen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen”, hän sanoo tänään. Hän kiisti syyttäjän väitteet. Hän teki oikeudelle selkoa epäselväksi jääneistä seikoista, joihin oli joutunut tutkintansa aikana perehtymään, esimerkiksi veitseen liittyen. Hän selitti myös Anneli Auerin verettömyyteen liittyviä seikkoja sekä helsinkiläisen erikoistutkijan johtopäätöstä siitä, ettei Auerilla ollut ollut osuutta miehensä murhaan. Joutsenlahti saattoi todeta, että yksinkertaisesti ei ollut mitään syytä epäillä Anneli Auerin kuvausta tapahtumista.

Joutsenlahden todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Oikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeuteen. Tuomio ei tälläkään kertaa ollut yksimielinen. Yksi tuomareista olisi vapauttanut Anneli Auerin, sillä hänen näkemyksensä mukaan Aueria vastaan ei ollut olemassa mitään pitäviä todisteita, eikä sellaisia ollut löydettävissä myöskään hätäkeskuspuhelutallenteelta.

Joutsenlahti on nykyään vakuuttunut siitä, että hänen toimintansa Anneli Auerin puolesta maksoi hänelle hänen uransa. ”Esimieheni sanoivat minulle, ettei minun olisi pitänyt kertoa mielipidettäni julkisesti.” Joutsenlahti pidätettiin virastaan. Perusteluna oli, että hän oli tutkimusten alkuvaiheessa lähettänyt epäiltynä olleen näyttelijän kuvan sähköpostitse Anneli Auerille, ja olisi näin tehdessään toiminut vastoin virkasäännöksiä ja tietosuojalakia. Jopa Joutsenlahden kollegoiden silmissä rangaistus oli kova. Puolentoista vuoden kuluttua Joutsenlahti palasi poliisiksi, tosin järjestyspoliisiin puolelle. Henkirikostutkinnan sijasta hän hoitaa nyt passi- ja ajokorttiasioita.  ”Todistaisin kuitenkin vieläkin Anneli Auerin syyttömyyden puolesta”, hän sanoo. ”Parempi, että 100 syyllistä juoksentelee vapaana kuin että vankilaan joutuu yksi syytön. Parempi on myös se, etten ole ollut monen muun tavoin osallisena yhden perheen tuhoamisessa.”

Anneli Auer kertoo, että hän miltei menetti toivonsa vuoden 2013 tuomion jälkeen. Luonnollisesti hän kuitenkin tuolloin valitti tuomiosta. Jo tällöin olivat hänen oikeudenkäyntiensä kustannukset nousseet sellaisiin lukuihin, että hänen tapauksensa kuului kaikkein kalleimpien joukkoon Suomessa. Oikeudenkäynnit olivat jo tuolloin maksaneet lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Yhteensä yhdeksän tuomaria oli käsitellyt murha-asiaa. Neljä oli pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.

Tältä pohjalta oli siis vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, miten seuraavassa käsittelyssä tulisi käymään. Auerilla ei ollut paljoa perusteita toivoa, että hän koskaan saisi elämäänsä takaisin. Myös hänen asianajajansa toteaa: ”Tuolloin minulla oli vakavia epäilyksiä suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuudesta”.

Hovioikeuden käsittely pidettiin Vaasassa alkuvuodesta 2015. Oikeus ei katsonut toteennäytetyksi, että Jukka Lahden huutoja olisi nauhoitettu etukäteen. Lasten lausuntoja ei myöskään pidetty luotettavina, koska ne olivat ristiriidassa joidenkin tutkimustulosten kanssa. Koska ei ollut voitu todistaa yksiselitteisesti, että Anneli Auer olisi lavastanut miehensä murhan ulkopuolisen tekemäksi, oikeuden mukaan on otettava huomioon se mahdollisuus, että joku tuntematon on tunkeutunut asuntoon ja surmannut Anneli Auerin aviomiehen.

Auer sai nyt vapauttavan tuomion toisen kerran vuoden 2011 jälkeen. Yhdellä tuomareista oli eriävä mielipide, joten nyt viisi tuomaria oli ollut Auerin syyllisyyden kannalla ja seitsemän tuomaria olisi vapauttanut hänet. Myös syyttäjä kertoi pitävänsä Aueria edelleen syyllisenä. Syyttäjä vaati jälleen kerran tuomion kumoamista. Hänen mukaansa hovioikeus olisi jättänyt tärkeitä osia lasten kertomuksista huomiotta. Lisäksi osaa hätäkeskuspuhelutallennetta koskevasta materiaalista ei ollut otettu huomioon, kuten ei myöskään erään avioparin lausuntoja, joiden mukaan he olisivat kuulleet lapsilta, että Anneli ja Jukka olivat aikeissa erota. Syyttäjä toi esille, että Suomen oikeusjärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi korkeimman oikeuden pitäisi ottaa asia käsiteltäväksi.

Helsingin korkein oikeus antoi 18. joulukuuta 2015 päätöksensä syyttäjän valitukseen. Jukka Lahden kuolemasta oli tuolloin kulunut jo miltei kymmenen vuotta. Muutamia kuukausia aiemmin Anneli Auer oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, missä hän oli ollut suorittamassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettua tuomiota.

Anneli Auer sai tiedon korkeimman oikeuden päätöksestä asianajajansa kautta. Syyttäjän valituksessaan esittämiä perusteita ei ollut arvioitu riittäviksi. Näin ollen vapauttava tuomio jäi voimaan.

Anneli Auer kertoo olleensa helpottunut. Hän ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan. Hän oli jo niin kauan taistellut saadakseen oikeutta, ettei hän enää oikein osannut uskoa sellaiseen edes silloin, kun hän sitä viimein sai. Hän pystyisi aloittamaan alusta vasta sitten, kun myös tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä olisi purettu.

Asianajaja Juha Manner, joka on kaikki nämä vuodet edustanut Aueria, totesi: ”Olen iloinen tästä ratkaisusta. Suomen valtio ei kuitenkaan ole kohdellut Anneli Aueria oikeudenmukaisesti. Se on ryöstänyt häneltä kymmenen vuotta hänen elämästään ja tuhonnut sen.” Manner toivoo, että purkuhakemuksesta käynnistyvä prosessi johtaisi jo tänä vuonna siihen, että Anneli Auer vapautettaisiin myös hyväksikäyttösyytöksistä. Lisäksi Manner on jättänyt korvaushakemuksen, jossa vaaditaan jokaista 600 vankilapäivää kohti useiden satojen eurojen korvauksia. Korvausten kokonaissummasta saattaa tulla suurin, jonka Suomen valtio on koskaan joutunut maksamaan.

Tähän mennessä Anneli Auer on joutunut istumaan oikeudessa viisi kertaa ja viettämään vankilassa yli 600 päivää. Hän vaatii korvauksia.

Tähän mennessä Anneli Auer on joutunut istumaan oikeudessa viisi kertaa ja viettämään vankilassa yli 600 päivää. Hän vaatii korvauksia.

 

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, tarina ei ole vieläkään päättynyt. Tarina, joka alkoi Jukka Lahden murhasta eräänä talviyönä. Tuomioistuimet käsittelevät asiaa edelleen, eikä se jätä asianosaisia rauhaan.

Syyttäjä Kalle Kulmala toteaa: ”Olen täysin vakuuttunut siitä, että korkeimman oikeuden olisi pitänyt tehdä toinen päätös”.

Matti Nissinen, valtakunnansyyttäjä, toteaa: ”On valitettavaa, että Anneli Auerin täytyi odottaa niin kauan tuomiotaan. On myös valitettavaa, ettemme ole onnistuneet selvittämään Jukka Lahden murhaa.”

Komisario Juha Joutsenlahti sanoo toivovansa, että Anneli Auerin vapauttavan tuomion myötä myös hänen kunniansa rikostutkijana voitaisiin palauttaa. Ehkäpä hän voisi palata takaisin henkirikostutkintaan.

Annelin veli, Ari Auer, vastaa ystävällisesti puhelimeen. Onko hänen mielipiteensä muuttunut sisaresta, joka nyt on vapautettu murhasyytteistä? Vieläkö hän uskoo, että Anneli on saatananpalvoja? Seuraa lyhyt hiljaisuus, minkä jälkeen Ari Auer toivottaa hyvää päivänjatkoa ja sulkee puhelimen.

Amanda istuu kahvilassa cola edessään ja kertoo, että on yrittänyt lähettää kirjettä sisaruksilleen: ”Minä opiskelen nyt. Olisi mukava kuulla teistä jotain. Mutta vasta sitten kun te haluatte. En halua painostaa teitä mitenkään.”

Hän antoi kirjeen sosiaalityöntekijälleen, jonka vastuulla hän ja hänen sisaruksensa ovat. Sosiaalityöntekijä kertoi kuitenkin Amandalle myöhemmin, että kun hän oli alkanut lukea lapsille kirjettä, nämä olivat sanoneet, etteivät halua kuulla sitä.
Anneli Auer vilkuilee arasti ympärilleen kahvilassa napittaessaan takkiaan. Hän kertoo, että tapaa kyseistä sosiaalityöntekijää kerran vuodessa. Hän saa silloin hiukan tietoja lastensa elämästä veljensä luona. Kun Auer yrittää kysellä lastensa harrastuksista, mieltymyksistä tai mielenkiinnon kohteista, sosiaalityöntekijä vastaa, että lapset ovat kieltäneet häntä kertomasta enempää.

Viime kesänä Turussa Anneli ajoi joen vartta pitkin polkupyörällään. Eräällä veneellä hän oli näkevinään veljensä. Hän toivoi, että olisi nähnyt vilahduksen myös lapsistaan. Näitä ei kuitenkaan näkynyt.

Mitä Anneli sanoisi lapsilleen, jos hän vielä kerran näkisi heidät?

Anneli on pitkään hiljaa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä

”Minä itkisin”, hän sanoo.

Entä mitä Amanda sanoisi sisaruksilleen, jos hän näkisi heidät jälleen?

Amanda itkee.

    *****

MUUTA AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

Suomalaisen tutkivan journalismin sivusto Long Play kirjoittaa

(sivujen latautuminen kestää hetken)

http://longplay.fi/sidetone/kkon-salaamassa-auerin-hakemuksessa-epäillään-valemuistoja-ja-gynekologin-

http://longplay.fi/sidetone/”kukan-oikeudenkäyntien-näyttö-vaikuttaa-huteralta”

http://longplay.fi/sidetone/ulvilan-murhaa-ratkoo-nyt-kapellimestari

http://longplay.fi/sidetone/syyttajan-avaintodistaja-amatoorisalapoliisi

Ilmainen Pdf ladattavissa Long Playn jutusta Taksikuski täällä:

https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

 http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/

Tykkää Facebook-sivuistani, niin pääset seuraamaan Suomen ällistyttävintä oikeusmurhaa: http://facebook.com/SuskuLondon

 

 

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

Ulvilan hätäkeskuspuhelu

30/08/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Ulvilan hätäpuhelu 

Ulvilan hätäkeskuspuhelusta on esitetty useita eri tulkintoja litteroituina tekstiversioina. Virallisen litteroinnin suoritti KRP:n Tuija Niemi. Hänen litteraationsa julkaistiin koko maan laajuisesti useissa eri lehdissä. Niemen litteraatiosta oli kuitenkin jätetty pois kaikki Jukka S. Lahden avunhuudot vaimolleen Annulle. Niemi myöskin väitti, ettei kuule nauhalta ulkopuoliseen hyökkääjään tai kamppailuun viittavia ääniä.

Tuija Niemi ja keinopää

Tuija Niemi ja keinopää

Ulvilan murhamysteeri elokuvassa selviää, että KRPn ääniasiantuntija Tuija Niemellä ei ole ääniteknistä koulutusta.

Alla olevaan videoon on tekstitetty pääpiirteittäin se mitä nauhalta kuuluu. Tarkempi litteraatio löytyy linkeistä.

VIDEO: Ulvilan hätäkeskuspuhelu 01.12.2006, klo: 02.43

Ulvilan hätäkeskuspuhelu sellaisena, kuin se on oikeudessa esitetty. Suosittelen mahdollisimman hyvien kuulokkeiden käyttöä hiljaisessa tilassa, ja äänen nostoa. Ei sovi herkille, eikä lapsille.

– K16

 

Kaikkia taustalta kuuluvia ääniä ei voi päällekkäisyyksien vuoksi videoon tekstittää. Osaa äänistä on samasta syystä mahdotonta kuulla selvästi.

Nauhalla äänenvoimakkuus vaihtelee voimakkaasti esim. siitä mihin suuntaan puhelimen luuri on osoittanut kullakin hetkellä, tai miten luuria on pidetty kädessä. Muita syitä äänenvoimakkuuden eroille voi olla se, oliko hätäkeskuksen käytössä olleessa NiceLog systeemissä automaattinen säädin päällä (auto gain), tai pystyikö häke-henkilökunta manuaalisesti muuntelemaan tasoja nauhoituksen aikana?

PRESS:

Ulvilan hätäpuheluiden litterointeja moititaan peukaloiduiksi

Turun Sanomat (29.5.12)

HANNE YLI-PARKAS

Ulvilan surman hätäpuheluiden puhtaaksikirjoitettuja eli litteroituja tekstiversioita syytetään peukaloiduiksi.

Anneli Auerin entisen miesystävän sisar otti maanantaina yhteyttä korkeimpaan oikeuteen (KO) sen jälkeen, kun hän viime viikolla kuunteli hätäpuheluista tehdyt nauhat KKO:n kirjaamossa.

Äänialalla ammatikseen työskentelevä sisar väittää, ettei puhtaaksikirjoitetuista teksteistä löydy niitä Jukka S. Lahden avunhuutoja, joissa Lahti huutaa Aueria apuun.

Miesystävän sisaren mukaan Lahden avunhuudot kuten ”Annu, tule tänne apuun!” ja ”Tule Annu auttamaan” ovat selvästi kuultavissa nauhoilla. Hän väittääkin, etteivät litteroidut tekstit vastaa sitä, mitä nauhalta on todellisuudessa kuultavissa.

Naisen mukaan asiakirjoja on vääristelty tarkoituksellisesti, ja että tapauksen syyttäjän on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.

Syyttäjä Jarmo Valkama kiistää kuulleensa peukalointisyytöksistä aiemmin. Hänen mukaansa väitteet litteroinnin puutteista eivät ole vakuuttavia.

– Kuulostaa kohtuullisen tekaistuilta väitteiltä. Olisihan tällaisia väitteitä esitetty jo alioikeudessa, jos näissä olisi jotain perää, Valkama huomauttaa.

Hänen mukaansa hätäkeskuspuheluiden litteroinnista vastaa tapausta tutkinut poliisi.

Nyt esiintuodut syytökset eivät Valkaman mukaan johda toimenpiteisiin ainakaan syyttäjän puolelta.

Useaan otteeseen on nähty, ettei mikään, mikä osoittaa Anneli Auerin syyttömyyteen ja ulkopuoliseen tekijään, johda toimenpiteisiin syyttäjien puolelta. Päinvastoin, syyttäjät ovat käyneet hyvin hanakasti niiden päälle, jotka ovat uskaltaneet Annelia puolustaa. Virkavastuunsa tuntevien syyttäjien tehtävänä on “huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla.” ¹)

Se, että näin ei ole toimittu herättää juttua seuranneissa kansalaisissa kysymyksiä. Mikä tarve syyttäjillä on lavastaa syyttömästä ulvilalaisesta perheenäidistä miehensä murhaajaa, ja jatkaa Anneli Auerin syyttämistä vielä senkin jälkeen, kun Vaasan hovioikeus toistamiseen hylkäsi syytteet? Mistä Jukka S. Lahden murhassa oli kyse? Saatananpalvonnasta ja lavastuksesta, sanoivat syyttäjät keväällä 2012, nojautuen isänsä ja äitinsä äkillisestä menetyksestä traumatisoituneiden pienten lasten kauhutarinoihin.

Syyttäjien Ari Auerilta saamat lasten kauhutarinat, eli “uudet todisteet”, katsottiin uudestaan läpi kahdessa oikeusasteessa, joissa niillä ei katsottu olevan todistusarvoa. Tämä on tietysti ristiriitaista Turun hovioikeuden seri-tuomion kanssa, jossa samojen lasten samoja tarinoita pidettiin lähtökohtaisesti luotettavina.

Lasten tarinoiden luotettavuutta arvioidessa tulisi aina arvioida niiden syntyhistoria. Murhaajaksi leimatun Anneli Auerin lapset olivat puhuneet enolleen äärimmäisen väkivaltaisesta arjesta kotona höystettynä mielikuvituksellisilla saatananpalvontarituaali-väitteillä. Mitä enemmän kyseltiin, sitä enemmän lapsilla riitti kerrottavaa. Tarinat senkun paisuivat ja lopulta lapset “muistivat” tulleensa myös pahan äitinsä raiskaamiksi. Helsinkiläinen taksikuski sattui epäonnekseen olemaan väärässä paikassa väärään aikaan tavatessaan netissä ulvilalaisen neljän lapsen yksinhuoltaja-äidin, jonka eräät tahot olivat päättäneet lavastaa murhaajaksi, maksoi mitä maksoi.

Lasten tarinat saivat alkunsa viisi vuotta isän murhan jälkeen, kun tuli ajankohtaiseksi lasten palauttaminen syyttömänä vankilaan tuomitulle äidilleen. Kaikki tarinoissa esiintyneet muut ihmiset kiistävät tarinoiden paikkaansapitävyyden. Silti Suomesta löytyi oikeuteen todistajiksi “asiantuntijoita”, jotka olivat valmiita nielemään lasten kauhutarinat sellaisinaan. Nyt täytyy vain toivoa, että lapsilla riittää aikuistuttuaan vielä paljon lisää kerrottavanaan. Tärkeätä heille itselleen ja heidän omalle kehitykselleen on ymmärrys ja tieto siitä, ettei äiti tappanut isää, eikä  koskaan kaltoinkohdellut tai hyväksikäyttänyt heitä. Monet muut ihmiset ovat sen sijaan käyttäneet heitä hyväkseen, – kukin omiin tarkoituksiinsa.

Anneli Auerin rikosjutussa yllätyskäänne.

YLEn uutiset keväällä 2012:

Uutisoinnin jälkeen olin yhteydessä korkeimpaan oikeuteen:

28.05.2012  

Subject: Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto.:

KKO:n esittelijä Jukka-Pekka Salonen,

Pyydän toimittamaan alla olevan kirjeeni tiedoksi kaikille Ulvilan surmaa käsitteleville KKO:n tuomareille. Pyydän saada vastaanottokuittauksen. Kiittäen, Susanna L

Hei,

Olen käynyt KKO:n kirjaamossa tutustumassa Ulvilan surmaan liittyvään lisätutkintamateriaalin (R2011/812) mukaanlukien hätäpuhelusta tehtyihin nauhoitteisiin (liitteet 32 ja 33).

Tein ko. ääninauhoitteista seuraavia huomioita:

Anneli Auer aloittaa hätäpuhelun melkeinpä huutaen (liite 32). Hän ei puhu rauhallisesti ennenkuin hätäkeskuksen henkilö pyytää häntä rauhoittumaan. (Hätäkeskus: Rauhotu, mikä paikkakunta?). Annelin sydän jyskyttää edelleen ja se kuuluu hänen puheestaan hengästyneenä läähätyksenä. Annelin raskas hengitys kuuluu myös toisella nauhalla (liite 33), josta on poistettu Annelin, Amandan ja häke-äänet kokonaan. Annelin tytär Amanda Auer puhuu hätäkeskusnauhalla hätääntyneesti kimakan korkealla äänellä. Se on sydäntä raastavaa kuunneltavaa.

Molemmille kuuluisi Oscarit, jos tämä olisi muka ollut näyteltyä.

Liite 33: Jukka S. Lahti huutaa tuskissaan (kohta 01:30) “Annu, tule tänne apuun!” ja (01:49) “Tule Annu auttamaan” ja (01:52) “Annu, tule auttaan!”

Miksi hän olisi niin huutanut, jos Annu olisi häntä puukottanut? Eikö hän olisi paremminkin sanonut “Annu lopeta!” tms.?

Nämä nauhalla kuuluvat Jukka S. Lahden avunhuudot puuttuvat kaikista näkemistäni litteroinneista. Miksi? Ne ovat todella selvästi kuultavissa liitteessä 33.

Liitteen 33 väärä litterointi oli muistikuvani mukaan liitettynä siihen materiaaliin, joka on KKO:n arkistossa toimittajien nähtävillä, ja jonka Iltalehti julkaisi 11.05.2012 (kts. artikkelissa ollut litterointi alinna). Se ei vastaa ollenkaan sitä mitä nauhalta todellisuudessa on kuultavissa. Mielestäni asiassa on syyllistytty tarkoitukselliseen vääristelyyn ja rikokseen syyttäjä Valkaman puolelta, sillä hänen on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.

Jukan tuskaiset avunhuudot Annulle todistavat, että paikalla oli joku ulkopuolinen. Alkuperäisessä hätäpuhelunauhassa (liite 32) kuuluu myös Annelin puhelimessa ollessa (nauhalla kohta 0:56 – 58) kuinka tämä ulkopuolinen lyö kolmesti Jukkaa (päähän?) jollain (tylpällä?) esineellä (halolla tai kirveellä?). Litteroinnissa sanotaan, että kuuluu napsahdus ja kolahdus, vaikka äänet ovat paremminkin mäiskimistä, joihon Jukka reagoi jokaisella kerralla ähkien tai huutaen kivusta (“ahh”, “ähh” ja lujempaa (01:01)“aargh”). Anneli odottaa samaan aikaan sydän syrjällään puhelimessa (hengitys epätasainen), ja kysyy sitten “onks joku tulossa jo? (01:12)”.

Nauhalta kuului myös Amandan kammottava kirkaisu (03:14), ja juoksuaskelia (02:25). Juoksiko Anneli murhaajaa pakoon?

Mielestäni olisi vaikea suorittaa tuollainen näytelmä lapsen kanssa taustanauhaa soittaen niin, että saisi nauhalta äänet synkkaamaan oikeisiin kohtiin hätäpuhelun kanssa. Ottaen huomioon Amandan olleen vain yhdeksän-vuotias tapahtumien aikaan, olisi hän varmasti murtunut poliisikuulusteluissa, tai osoittanut muutoin käytöksellään suurta häiriintyneisyyttä. Pidän myös erityisen epätodellisena sitä ajatusta, että Anneli olisi edes muistanut painaa nauhurin äänitys-nappia murhatessaan miehensä. Se todistaisi kylmäveristä etukäteissuunnittelua, eikä riidan päätteeksi tapahtunutta impulsiivista tekoa.

Edelleenkään en usko Annelin murhanneen Jukkaa, vaan sen teki joku ulkopuolinen. Se, että ulkopuolisen ääntä ei nauhalla kuulu, ei todista, etteikö hän ollut siellä hiiskumatta sanaakaan. Ehkäpä murhaaja ei halunnut ääntänsä tai aksenttiansa tunnistettavan? Huonekalujen liikahtelut ja pahoinpitelyn äänet kuuluvat kuitenkin nauhalta Annelin ollessa puhelimessa, mikä todistaa ulkopuolisen murhaajan olleen paikalla hätäpuhelun aikana.

Minua kiinnostaa edelleen myös se miten syyttäjä Valkama ohjeisti Ari Aueria 01.08.2011 tapaamisen yhteydessä? Noudattiko Valkama Stakesin ohjeita kieltäen Ari Aueria maallikkona haastattelemasta lapsia (videolle)? Vai rikkoiko Valkama näitä ohjeita syyllistyen rikokseen?

Haluan lopuksi vielä sanoa, että Annelin entinen miesystävä Jens Kukka ei ole pedofiili. Seri-syytökset ovat tekaistuja lasten kertomuksiin perustuvia epätoivoisia yrityksiä saada Anneli Auer tuomituksi miehensä murhasta.

Pyydän Korkeinta oikeutta ottamaan huomioon edellä mainitut seikat ja vapauttamaan Anneli Auerin vuosia jatkuneesta sairaalloisesta ihmisjahdista.

Ystävällisin terveisin,

Susanna L

Vastaus viestiini oli tyly. Esittelijä Jukka-Pekka Salosta ei kiinnostanut syyttäjien mahdolliset virkarikokset, tai vääristellyn todistusmateriaalin toimittaminen korkeimmalle oikeudelle. Mahtoikohan esittelijää kiinnostaa edes syytetyn oikeusturva?

Myöhemmin käräjäoikeudessa selvisi, että syyttäjät vaihtoivat teonkuvauksen ja motiivin saatanapalvonnasta myymälävarkauksiin ja riidan päätteeksi pikaistuksissa tehtyyn tappoon, jota tosin oli suunniteltu ja harjoiteltu yhdessä yhdeksän vuotiaan lapsen kanssa. Sekavaa ja ristiriitaista, eikö totta?

Lopulta Satakunnan käräjäoikeuden elinkautinen tuomio perustui vanhaan, aiempaan todistusaineistoon. Anneli Auerin pienten lasten värikkäät kauhukertomukset äidistään olivat aivan liian uskomattomia. Tuomio aiheutti kiivasta keskustelua oikeusoppineiden piireissä siitä kuinka Satakunnan käräjäoikeus onnistui antamaan uudelleen elinkautisen samoilla todisteilla, joista jo oli olemassa Vaasan hovioikeuden aiempi vapauttava tuomio. 

 …

Tässä Jukka-Pekka Salosen vastaus viestiini:

KORKEIN OIKEUS

Diaarinro

18.6.2012 R2011/812

Susanna L

ASIA Korkeimpaan oikeuteen 28.5.2012 saapunut kirjoitus

Te olette oma-aloitteisesti toimittanut sähköpostitse Korkeimmalle oikeudelle yllä mainitun kirjoituksenne. Te ette ole jutussa (R2011/812) asianosainen, minkä vuoksi kohteliaimmin ilmoitan, että kirjoitustanne ei ole kirjattu Korkeimman oikeuden diaariin eikä se muutoinkaan anna aihetta Korkeimman oikeuden toimenpiteisiin. Kun kirjoituksenne on toimitettu sähköisessä muodossa, sitä ei kirjeen tapaan palauteta vaan se poistetaan Korkeimman oikeuden sähköpostitiedostosta.

Esittelijäneuvos Jukka-Pekka Salonen

Aluksi poliisi kuuli ulkopuolisen tappajan äänen nauhalta, mutta tutkinnanjohtajan muuttuessa poliisin kuulo yllättäen heikkeni.

Aluksi poliisi kuuli ulkopuolisen tappajan äänen nauhalta, mutta tutkinnanjohtajan muuttuessa poliisin kuulo yllättäen heikkeni.

Ulvilan hätäkeskuspuhelu 01.12.2006 klo: 02.43 Audio file

Taustaääniä kuunnellessa kannattaa sulkea silmät ja keskittyä pelkkään audioon:

Kuuletko sinä paremmin kuin Tuija Niemi? Vertaa kuulemaasi mediassa laajasti levitettyyn vääristelevään litteraatioon. Linkki alempana.

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

LINKIT: (avautuvat uuteen selaimen ikkunaan)

¹) Syyttäjäkaartia vastaan Anneli Auer

Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer

Tuleha Annu auttaan! – Ulvilan hätäpuhelu

Ulvilan hätäpuhelu – JOHDANTO

Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi

Mediassa levitetty vääristelevä litterointi

IS: Ulvilan tappajan ääni tallentui nauhalle

Katso Ulvilan murhamysteeri elokuva netissä

Tilaa Ulvilan murhamysteeri DVD – ohjaajan leikkaus

 

KOMMENTIT:

Kirjoita kommenttisi alle:

KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

12/01/2015
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

TULOSSA: KANTELU – osa 4 – Ongelmia poliisissa ja työpaikkakiusaamista

Kantelun edellinen osa, sekä kaikki aiemmat kirjoitukset löytyvät sivua alas rullaamalla. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta. Edellinen osa löytyy sivua alas rullaamalla.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Liikaa uskovaisia ja pienet piirit

Suomessa on uskonnon vapaus. Onko uskonlahkoihin kuulumattomilla ja  uskonnotonta vakaumusta vailla olevilla syytetyillä oikeus olla joutumatta uskovaisten jahtaamiksi ja tuomitsemiksi? Saamieni tietojen mukaan Anneli Aueria syyttävien ja tuomitsevien joukoissa on harvinaisen usein uskovainen tausta. Tämä asia selvisi minulle siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Anneli Aueria epäiltiin tosissaan saatananpalvonnasta. Sen laatuisia syytteitä ei uskoisi esitettävän tänä päivänä missään modernissa sivistysvaltiossa.

Toukokuussa 2012 selvisi, että lestadiolaisten piireissä on jäänyt 150 pedofiilia kiinni, eikä uhrien lukumäärää tiedä kukaan. Ovatko kaikki nämä pedofiilit nyt vankilassa? Vai riittääkö, että “kauhujentalon emäntä” ja”helsinkiläinen taksikuski” on demonisoitu lahkolaisten hallinnoimassa mediassa? Yritetäänkö mediassa vierittää kaikki negatiivinen huomio Anneli Auerin ja Jens Kukan harteille?

Anneli Aueria tuomitsevien taustalla näyttää olevan myös ihmisiä, joilla on entuudestaan läheiset keskinäiset suhteet. Mikäli Te oikeuskanslerina olette hyvä tuttu keidenkään Ulvilan surmaa tai näitä seri-asioita hoitavien poliisien tai virkamiesten kanssa, pyydän Teitä jäävinä siirtymään sivuun, ja antamaan puolueettoman henkilön hoitaa pyytämäni tutkinnan.

Hyvä veli-järjestelmä

Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen vaati 17.03.2012 kirjoituksessa totuuskommissiota selvittämään hyvä veli -järjestelmän aiheuttamat vahingot Suomen talouselämälle. Totuuskommissiota tarvittaisiin myös selvittämään hyvä veli-järjestelmän aiheuttamat vahingot kansalaisten oikeusturvalle.

Salailu ja syytetyn oikeusturva 

Puolustuksen toiminta ollut erittäin vaikeata, miltei mahdotonta, koska syytettyjä on pidetty vangittuina, asioiden käsittely on määrätty salaiseksi ja puolustuksen asianajajille on annettu ilmaisukielto, ja epäillyillä oli pitkään yhteydenpitokieltoja ulkomaailmaan.

Syytetyillä on vastassaan neljä syyttäjää, ja heiltä on viety varojen jäädyttämisellä taloudelliset mahdollisuudet palkata itselleen lisäapua. Jo tämä tekee tilanteen syytettyjen kannalta täysin epäoikeudenmukaiseksi.

Asianajajille asetettu ilmaisukielto on halvaannuttanut puolustuksen toiminnan.Veljeni asianajaja ei ole saanut kertoa edes meille omaisille asioita, jotka olisivat olleet meille tärkeitä  totuuden esille saamiseksi heti tutkimusten alkuvaiheessa.

Asiakirjojen salaaminen on mm. estänyt puolustusta puuttumasta kriittisesti syyttäjäpuolen asiantuntijoiden ammattipätevyyteen, ja näiltä asiantuntijoilta saatujen lausuntojen virheelliseen sisältöön.

Kaikki tässä asiassa on salattu vain siksi, että syytteet eivät kestä päivänvaloa. Kaikki asiaan liittyvä on salattu järjestelmällisesti, vaikka asiaan ei liittyisi alaikäisiä.

Asiakirjojen julkistaminen on todella tärkeätä

Asianajaja Miikka Hakanen totesi 06.03.2012 Turun Sanomissa:

“Kyseessä on yhteiskunnallisesti ja rikosoikeudellisesti merkittävä asia, joten vaatimamme asiakirjat on julkistettava. Niitä ei saa salata, koska ne vaikuttavat syytetyn puolustamiseen. Porin syyttäjät uskovat juttujen yhteyteen, mikä käy ilmi Korkeimman oikeuden valituslupahakemuksesta. He uskovat, että tämän seksuaalirikosepäilyn yhteydessä tulee esille mahdollinen motiivi, joka liittyy murhaoikeudenkäyntiin”

Nyt salataan syyttömyyteen viittaavia tosiasioita kuten, että Anneli Auerin lapsilla ei ole todettu sellaisia fyysisiä vammoja, joita ei voida muutoin selittää, kuin kiistattomana näyttönä hyväksikäytöstä. Kaikki Anneli Auerin tyttäret ovat edelleen neitsyitä, vaikka pienen traumatisoituneen pojan tarinoiden mukaan veljeni olisi useasti harrastanut penetratiivista seksiä heidän kanssaan. Samainen poika väittää myös, että hänen isosiskonsa, surmayönä vain 9v., olisi osallistunut isän murhaan äidin kanssa. Hän kertoo kauhutarinoita pienempien sisartensa säestämänä, että perheessä harrastettiin saatananpalvontaa, kidutettiin ja tapettiin eläimiä, raiskattiin ja pahoinpideltiin lapsia. Muitakin pihapiirin lapsia kuin heitä itseään. Nämä muut lapset kieltävät isosiskon tavoin, että mitään sellaista olisi koskaan tapahtunut. Kotieläimiä ei ole perheessä koskaan ollut. Mitään näyttöä pojan kertomusten totuudenmukaisuudesta ei ole löytynyt.

Toimittaja Jarkko Sipilä teki valituksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kesällä antaman seksuaalirikosjutun julkisesta selosteesta. Sipilän mukaan seloste ei täyttänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 25 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan tutkineet valitusta.2 )

Syyttäjän vaihtaminen ja neljän syyttäjän kokoonpano

Kihlakunnansyyttäjä Jouko Saario Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta rikkoi syyttäjien tiedotusohjetta lausumalla julkisuudessa syyteharkinnan ollessa vielä kesken, että syytteet nostetaan. Kysymykseksi jää, miksi Saario menetteli näin, vaikka valtakunnansyyttäjänvirasto on aiemminkin vaihtanut syyttäjää aivan samasta syystä, esim. ns. myrkkyhoitajan tapauksessa?  Oliko kyseessä jonkinlainen taktinen veto?

Saarion tilalle nopeasti vaihdettu kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto on aiemmin työskennellyt VSKV:ssa toimenaan poliisirikosten peittely.3) Hän on myös kunnostautunut paljon julkisuutta saaneessa Bodominjärven murhajutussa.

Eikö ole syytetyn oikeusturvan vastaista, että häntä vastaan on neljä syyttäjää kaikkine taloudellisine resursseineen ja puolustamassa on vain yksi asianajaja, joka hänet pakotettiin valitsemaan vain kymmenen nimen listalta, koska hänen omat varansa olivat jäädytetty ja tulotkin saatu tyrehdytetyksi?

Linkit

2) Jyrki Virolainen, 17.11. 2012, blogi nro 668. Oikeuskansleri moittii tuomioistuimia seksuaalirikostuomioiden tiedottamisesta
3) Mikko Niskasaari, Artikkeli on julkaistu Voima -lehden numerossa 9/2010 s. 37-39.
Virkavaltaa & mielivaltaa

+++

TAUSTAA

Jenssillä oli aikoinaan taksikyydissä eräs helsinkiläinen poliisi, joka uskoi varmuudella, että…

Anneli Auer on syyllinen, koska Porista sanottiin niin.

Helsinkiläisenä ihmettelin mitä tämä tarkoittaa? Miten “jollain Porin poliisilla” olisi arvovaltaa saada koko maan poliisivoimat uskomaan, että Anneli Auer on syyllinen? Vuosien varrella vastaus on alkanut selkiytyä mielessäni.

Kuka tuntee kenetkin?

Jenni Haukio vaalitunnelmissa

Jenni Haukio vaalitunnelmissa 5. helmikuuta 2012

Presidentti Sauli Niinistön (kok) puoliso Jenni Haukio (kok) on kotoisin Porista.

“Haukio on toiminut kokoomuksessa nuoresta pitäen. Hän on toiminut kansanedustaja Anne Holmlundin (kok) avustajana ja Kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajana (2005–2007). Vuodesta 2007 Haukio työskenteli Kokoomuksen viestintäpäällikkönä puolisonsa presidentiksi valintaan saakka. Haukio on ollut naimisissa Sauli Niinistön kanssa vuodesta 2009.” – http://fi.wikipedia.org/wiki/Jenni_Haukio

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Entinen sisäministeri Anne Holmlund (kok) on kotoisin Ulvilasta, kävelymatkan päästä Tähtisentieltä. Holmlundista tuli sisäministeri vuonna 2007:

“Hallitustaipaleen alussa Holmlund nimitti erityisavustajakseen varatuomari Ilkka Salmen, joka oli entinen Ville Itälän erityisavustaja. Suojelupoliisin johtaja Seppo Nevalan jättäessä virkansa Holmlund nimitti Salmen Supon johtoon ja erityisavustajaksi tuli tämä jälkeen Sami Paatero. Paatero on Holmlundin poliisiylijohtajan virkaan nimittämän Mikko Paateron poika.

Mikko Paatero selitti jo ennen nimitystään Ilta-Sanomissa, ettei ole asiassa jäävi. Sekä Paaterot että Salmi ovat kotoisin Holmlundin kotiseuduilta Länsi-Suomesta. Savon Sanomien pääkirjoituksessa toimittaja Hannu Virtanen arvosteli Holmlundin suosineen virkanimityksissä kokoomusta. Salmea ja Paateroa tehtävässä seuranneet Kristiina Kokko ja Karoliina Vuopala ovat kotoisin Uudeltamaalta. Holmlundin valtiosihteerinä toimi vuoden 2009 alusta OTK, ylijohtaja Antti Pelttari.

Anne Holmlund on vaatinut poliisia toimimaan maahanmuuttovastaisuuden vähentämiseksi.*)

Maaliskuussa 2010 Holmlund teki päätöksen hätäkeskusten sijoituspaikoista. Tämä aiheutti kritiikkiä etenkin Tampereella, kun paljon suurempi Pirkanmaan hätäkeskus lakkautettiin ja sen toiminnot siirrettiin Holmlundin kotiseudulle Poriin. Hätäkeskusten uudet paikkakunnat valittiin ennalta määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Hätäkeskusten oli muun muassa oltava riittävän suuria, jotta työtilaa riittää kaikille päivystäjille. Hätäkeskuksien toimintamenoja ei haluttu käyttää suurempien toimitilojen rakentamiseen vaan toiminnan kehittämiseen. Porin valintaan vaikutti myös siellä sijaitseva valtakunnallinen hätäkeskus, joka ohjaa muiden yksiköiden toimintaa. Porin hätäkeskuksen johtaja tyrmäsi tamperelaisten väitteet suuremmista tiloista ja kotiinpäin vetämisestä Satakunnan Kansassa. –    http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund

Kokoomuksen lisäksi Anne Holmlund kuuluu myös Satakunnan kauppakamariin, jota kautta hän tuntee Luvata Oy:n toimitusjohtaja Jussi Helavirran, joka asui myöskin Tähtisentiellä Ulvilassa. Koska Jukka S. Lahti oli saanut tappouhkauksia, poliisi etsi alkuun murhaajaa Luvatalaisten joukoista. Poliisi tutki myös teoriaa, että oikea kohde olisi ollutkin Helavirta, mutta tekijä olisi erehtynyt talosta. Miten pitkittynyt murhatutkinta ja sen tuoma negatiivinen huomio vaikutti mahdollisesti yhtiöön, siitä enemmän Ulvilan aikakirjoissa.

*) Anne Holmlundin veli Ilkka Holmlund suunnitteli maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen avaamista Poriin. Asiasta uutisoitiin syyskuussa 2009. Katso video:

 

Sami Paatero

Mikko Paateron poika Sami Paatero toimi poliisiministeri Holmlundin avustajana, kun isänsä nimitettiin poliisiylijohtajaksi 15. elokuuta 2008

Kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kampanjaryhmän mainonna ja markkinoinnin vetäjä Kirsi Piha sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Sami Paatero

Kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kampanjaryhmän mainonnan ja markkinoinnin vetäjä Kirsi Piha sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Sami Paatero

Wikipedia kertoo Sami Paaterosta näin:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Sami_Paatero

***

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on kotoisin Lavialta Länsi-Suomesta, kuten on myös Anneli Auerista syyllisen tehnyt tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta. Jonkka astui virkaansa heinäkuussa 2007. Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja vuotta myöhemmin 01.08.2008 ja Länsi-Suomen läänin poliisineuvos Mikko Paaterosta tehtiin poliisiylijohtaja kaksi viikkoa myöhemmin 15.08.2008.

Jonkka ja Kuusiranta ovat toisilleen tuttuja ainakin Lavia-Seura ry:n kautta, jonka toiminnassa Kuusiranta on aktiivisesti mukana uskovaisen sisarensa Tellervo Kuusirannan kanssa. 

Wikipedia kertoo Jaakko Jonkasta näin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Jonkka

***

Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka piti puheen Lavia Seuran hengellisessä päivässä 12.04.2014

Heti tutkinnanjohtajaksi tultuaan Pauli Kuusiranta esiintyi hyvin itsevarmana mediassa. Päivälleen kaksi vuotta Jukka S. Lahden surmasta (01.12.2008), Kuusiranta antoi lausunnon IltaLehdelle otsikolla “Tutkinnanjohtaja: Murha selviää“:

“- Olen ollut poliisina jo 36 vuotta ja tämä on pitkän urani ainoa selvittämätön henkirikos. Porin seudullakaan ei ole tällä hetkellä muita selvittämättömiä juttuja, Kuusiranta selvittää.”

 

 

Pauli Kuusiranta

Kuusiranta etsi murhaajaa selvännäkijän avulla sekä kirkonkirjoista.

Miten Kuusirannan varmuuteen murhan selviämisestä on vaikuttanut Mikko Paateron puuttuminen asiaan? Ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti halusi siirtää jutun KRP:n hoidettavaksi jo keväällä 2007, mutta jostain syystä tämä ei sopinut Paaterolle. Sensijaan pian eläkkeelle jäävä Kuusiranta nimitettiin tutkinnanjohtajaksi Joutsenlahden tilalle seuraavana vuonna.

***

“Kun murhasta oli kulunut noin 3 kuukautta, ehdotin silloiselle vs. poliisipäällikkö Matti Kulmalalle jutun siirtämistä KRP:lle. Juttu oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi eikä tutkintaryhmä ollut päässyt tekijän jäljille. Jutun tutkinnanjohtajuuden lisäksi minulla oli johdettavani RTP (rikostietopalveluyksikkö) ja paljon työllistänyt huumeryhmä. Pääperusteena siirtoehdotukselleni oli kuitenkin se, että me emme olleet saaneet kiinni tekijää. Ajattelin, että KRP voisi katsoa asiaa ”uusin silmin” ja keskittyä siihen täysipainoisesti. Kulmala suostui pyyntööni, minkä vuoksi otin yhteyttä KRP:n Turun yksikön päällikkö Heikki Kopperoiseen. Kopperoinen suostui ehdotukseeni ja määräsi uudeksi tutkinnanjohtajaksi Teijo Ristolan. Olin tyytyväinen ja ehdin antaa jo Satakunnan Radion toimittaja Tapio Termoselle haastattelunkin vaihdosta. Silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kuitenkin puuttui asiaan. Paatero oli saanut selville siirtoaikeen ja hän soitti minulle. Keskustelumme päättyi siihen, että Paatero perui jutun tutkinnan siirron KRP:lle ja määräsi minut jatkamaan tutkinnanjohtajana. Termonen sai Paaterolta uuden haastattelun. Näin jälkeenpäin ajatellen jutun siirto KRP:lle oli säästänyt monelta sotkulta, johon myöhemmin jutun tutkinnassa ajauduttiin. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi Paatero ei halunnut tämänkaltaista juttua KRP:n tutkittavaksi.”Juha Joutsenlahti

***

Joulukuussa 2008 Kuusiranta puhuu kuitenkin edelleen ulkopuolisesta surmaajasta.  Mikä tai kuka teki Kuusirannasta varman, että murha selviää? Mikä tai kuka sai tutkinnan kääntymään ainoastaan vaimoon tekijänä? Mikä tai kuka sai Satakunnan poliisit väittämään kuorossa, ettei surmapaikalla Ulvilassa ollutkaan ulkopuolista, eikä ulkopuoliseen viittavia ääniäkään enää yhtäkkiä kuulunut hätäkeskusnauhoitteelta? Mikä tai kuka sai helsinkiläisetkin poliisit uskomaan, että vaimo oli tekijä?

Kuusirannan ja Paateron yhteyksistä löytyy netistä seuraavaa:

Pauli Kuusiranta oli kunnostautunut vuoden 2004 kunnallisvaaleissa vuotamalla vaaleja edeltäneenä päivänä lehdistölle tiedon demariehdokkaan sittemmin perättömäksi osoittautuneesta lahjusepäilystä. Tämän epäilyn lääninpoliisi tuolloin vahvisti julkisuudelle – Länsi-Suomen läänin poliisiylijohtajana toimi tuolloin Mikko Paatero, joka puolestaan oli toiminut vuosina 1977- 80 kokoomuksen mandaatilla Noormarkun kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kuusiranta itse on ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas, joten epäilystä ja sen julkistamisajankohdasta jäi joillekin tietty puoluepoliittisen taktikoinnin maku.”Ulvilan aikakirjat

***

Anneli Auer pidätettiin yllättäen 27.9.2009 epäiltynä miehensä murhasta. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta lausui Anneli Auerin pidätyksestä 28.9.2009 MTV3 Kymmenen Uutisille, että “todennäköisin syin epäiltynä tarkoittaa, että todisteet ovat aika vahvat”. Todellisuudessa väite vahvasta näytöstä ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, kuten eivät pitäneet Anneli Auerille ja hänen alaikäiselle tyttärelleen poliisikuulusteluissa esitetyt valheetkaan.

30.09.2009 Anneli Auerilta saatiin “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta laittomin keinoin. Pian sen jälkeen 11.10.2009 poliisiylijohtaja Mikko Paatero iloitsi jutun selviämisestä Turun Sanomissa. Asian esitutkinta ei ollut edes valmis.

Rikkoivatko Kuusiranta ja Paatero julkisilla lausunnoillaan lakia ja syyttömyysolettamaa? Miten ovat korkeassa asemassa olevien virkamiesten ulostulot mediassa vaikuttaneet Anneli Auerin oikeusturvaan?

***

Rikosylikomisario Tapio Santaoja on kotoisin Ulvilasta. Hänen miljonääriveljensä Aimo Santaoja on niinikään ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana Satakunnassa. Lentämistä harrastava Aimo Santaoja näytteli Rentun Ruusu-elokuvassa lentäjää vuosituhannen vaihteessa ja Jukka S. Lahden murhasta 14.07.2007 pidätetty porilainen näyttelijä Kai Tanner esiintyi samassa elokuvassa roolinaan taksikuski lentokentällä. Idea Kai Tannerin pidätykseen tuli juurikin Tapio Santaojalta.

Heti Tannerin pidätyksen jälkeen tuore sisäministeri Anne Holmlund kiirehti antamaan lausunnon medialle otsikolla “Kova järkytys” (18.07.2007). Jutussa sisäministeri kertoo tunteneensa epäillyn. Tanner vapautettiin samana päivänä. Miten paljon Anne Holmlundia mahtoikaan järkyttää syyskuussa 2009 ulvilalaisen neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin pidätys surmasta?

Tai kuinka järkyttyneitä oltiin poliisiylijohtaja Mikko Paateron perhepiirissä syyskuussa 2011, kun Helsinkiläinen taksikuski Jens Kukka pidätettiin epäiltynä Anneli Auerin lasten pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Olihan Kukka seurustellut poliisiylijohtajan veljenpojan entisen vaimon kanssa ennenkuin hän tapasi Anneli Auerin marraskuussa 2007.

***

Juuri ennen Auerin pidätystä Valtakunnansyyttäjänvirasto vietti Satakunnan syyttäjänviraston kanssa yhteistä virkistyspäivää Porissa, jolloin syyttäjät kävivät joukolla katsomassa Kai Tannerin Rakastajat teatterin näytelmän Rakkaudella Porista. 

Takana vasemmalla Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala

Takana vasemmalla Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala

***

Ulvilalainen murhatuomari Porin käräjäoikeudesta Annette Santamaa (kok) tuntee luonnollisesti Anne Holmlundin Satakunnan kokoomuksen piireistä. Entisenä syyttäjänä hän tuntee myöskin syyttäjä Kalle Kulmalan ja tämän isän Hannu Kulmalan entuudestaan. Miten juurikin Santamaa päätyi murhatuomariksi käräjäoikeuteen sen jälkeen, kun korkeinoikeus oli saatu palauttamaan juttu alempiin oikeusasteisiin traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksilla? Santamaa tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen yleisen elämänkokemuksensa valossa.

Käräjätuomari Annette Santamaa

Käräjätuomari Annette Santamaa

***

“Paikalla oli todennettavissa mm. kymmeniä verisiä jalkineenjälkiä sekä sisätiloissa että terassilla (sittemmin 30 cm pitkä jalkineenjälki muuttui kengännumeroissa pienemmäksi), tekijältä tekopaikalle jäänyt veitsi (josta saatu asiantuntijalausunto puuttui esitutkinta-aineistosta), sängystä löytyneestä kuusenklapista tuntemattoman miehen DNA-tunniste (päällekkäin tuntemattoman miehen ja uhrin DNA:ta), lasinpaloja (joiden lentosuunta muuttui tutkinnassa 180 astetta), hätäkeskuksen ääninauha (jota äänitutkimuksessa leikattiin, muokattiin ja manipuloitiin useita kertoja aina taktisentutkinnan haluamaan suuntaan), ”vieraat kuitunäytteet” uhrin ja Auerin vaatteissa sekä verhoissa, uhrin vammat kahdella eri aseella tehtynä (kasvoihin vammoja tehnyttä asetta ei koskaan löydetty), Anneli Auerin hengenvaarallinen vamma jne. Lisäksi mm. Annelin havainnot tekijästä (ei tutkinnan aikana muuttunut) sekä Amandan näköhavainto ovenlasista poistuneesta tekijästä (Amandaa on yritetty saada muuttamaan kertomustaan, mutta hän ei ole sitä muuttanut) kertovat minulle yksityiskohtiin tarkemmin menemättä sen tosiasian, että Anneli Auer ei käytännössä ole voinut surmata miestään. Asia on ollut monimutkainen ja siinä on paljon tulkinnanvaraa, mutta ei niin paljon, ettenkö voisi olla ko. päätelmästäni täysin varma. Samaa mieltä kanssani ovat jutun taktinen päätutkija Kare Koskinen ja tekninen tutkija Matti Mäkinen. Me kaikki olemme sitä mieltä, että taloon tuli ulkopuolinen henkilö, joka surmasi Jukka S. Lahden ja jota ei ole vielä tavoitettu. Tätä ajattelua tuki myös teosta ja tekijästä ansiokkaan profiloinnin tehnyt Helinä Häkkänen-Nyholm (työsuhdetta KRP:ssa ei jatkettu?). Samoin Anneli Aueria kävi parin päivän ajan puhuttamassa mm. Eveliinan surman ratkaissut KRP:n Markku Tuominen, joka ei kertomansa mukaan nähnyt Anneli Auerissa tekijää.”Juha Joutsenlahti

***

Jokainen Ulvilanmurhaa tarkkaan seurannut tietää nämä tosiasiat.  Joillekin piireille se ei ole vaan maistunut. Yhtäkkiä entisen tutkinnanjohtajan alaiset olivat suuressa roolissa syyllistämässä Anneli Aueria sekä esimiestään. Yhtäkkiä kaikki kääntyi päälaelleen, kun valheet voittivat totuuden, kun taikausko voitti tieteen, kun oikeuteen raahattiin todistajiksi entisiä parnereita ja kurssikavereita kertomaan kansaa hätkähdyttäviä väitteitä, joita oli helppo lööpeissä revitellä. 

***

Kun Porista sanotaan jotakin, niin nähtävästi se Helsingissäkin noteerataan.

Mikäli Anneli Auer saa elinkautisen tuomion Vaasan hovioikeudesta, tulisi jokaisen kansalaisen ymmärtää missä tilassa Suomen oikeuslaitos ja poliisi ovat. Auer-asiassa eri virkamiesten jääviyskysymykset on ohitettu silmää räpäyttämättä, kuten kaikki Auerin syyttömyyteen viittaava todistusaineistokin. Onko ollut Anneli Auerin lasten, vaiko eräiden virkamiesten etu pyrkiä salaamaan kaikki? Kuinka oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ulvilalainen perheenäiti on saanut korkea-arvoisten virkamiesten erilaisten ulostulojen, ja niitä seuranneiden syyllistävien otsikoiden jälkeen?

Yhteiskunnan silmäätekevät kuuluvat useimmiten erilaisiin yhteisöihin, yhdistyksiin ja verkostoihin. Poliittisten vakaumusten lisäksi ihmiset linkittäytyvät uskonnollisten vakaumustensa, tai vaikkapa vapaamuurari-jäsenyyden kautta. Suomessa piilokorruptiota esiintyy juurikin hyvä veli -verkostoissa.

***

Tässä artikkelissa ei ole lueteltuna läheskään kaikkia Auer-tapauksessa osallisina olleita, joilla on joku linkki Auerin syyllistäjiin. Tiedätkö Sinä jotakin? Saat minuun yhteyttä blogin “Contact Us”-sivun kautta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan lisäksi kanteluni lähti joulukuussa 2012 tiedoksi presidentti Sauli Niinistölle (kok) ja silloiselle pääministeri Jyrki Kataiselle (kok). Tekikö heistä kukaan asialle muuta, kuin vaikeni jutun kuoliaaksi?

Julkaisen pian lisää osia kantelustani.

***

Tuntuuko sinustakin, että…

tätä paskaa on nähty tarpeeksi

Nyt on aika kansalaisten toimia, sillä virkakoneisto on tehnyt kaikkensa omat jälkensä peitelläkseen.

***

Muuta luettavaa

Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Kokoomusbiografia Anne Holmlund

Tutkimus: Valemuisto voi syntyä poliisikuulustelussa

Ulvilan aikakirjat

Hyvä veli -verkostot yleisin korruption muoto Suomessa

KANTELUN JATKO-OSAT TULOSSA PIAN…

+++

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

Anneli Auer: – kirje Suskulle

12/06/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

… 

Lähetin hiljattain Annelille kolme viimeisintä blogikirjoitusta luettavaksi vankilaan. Hän kirjoitti minulle takaisin seuraavan kirjeen, joka on päivätty 01.06.2014. Olkoon tämä esimakua Anneli Auerin tulevalle paljastuskirjalle, josta itse en ole kuullut mitään. Onkohan Annelikaan?

Moi taas!                                                                                                                        1.6.2014

Aika masentava se blogikirjoitus siitä, että poliisi saa väärentää esitutkintapöytäkirjaa miten tahansa tai jättää pois mitä haluaa. Maalaisjärjellä ajatellen sen pitäisi olla selvä rikos, että Santaoja vaihtaa tai vaihdattaa teknisen tutkijan laatimaan kuvaliitteeseen kuvan salatakseen sen, että hänen oma rekonstruktionsa kylpyhuoneen ovenraosta koskettamisesta on väärin tehty, ja että ovenraosta mahtuu hyvin naisen ylävartalo oven koskettamatta Jukan (verisiä) hiuksia, vaikka Santaojan rekonstruktiossa ei mahdu edes pää oven välistä – ja tämä on vielä yksi niistä asioista, joista minulle on kuulusteluissa valehdeltu, ja valehtelu tunnustuksen saamiseksi on Suomen laissa kielletty. Muitakin valheita on todennettavissa pöytäkirjoista. Aika kammottavaa, jos kukaan ei ala tutkia, vaikka on selvät todisteetkin olemassa.

pesutilan ovi reko

Lainaus Niina Bergin blogista

Lähetin aikanaan Niinalle (Berg) kopiot väärennetystä sivusta ja alkuperäisestä sivusta nettiin laitettaviksi.  Ei vaan ketään näytä kiinnostavan poliisin ilmiselvät rikokset, paitsi Joutsenlahden tapauksessa, josta ei käytännössä edes seurannut (Tannerille) mitään vakavampaa haittaa, koska Joutsenlahti itse vaati Tannerin vapauttamista muutaman päivän vangittuna olemisen jälkeen. Tanner on tästä viikon putkareissusta sitten repinyt irti kaiken julkisuuden mitä on saanut. Yksi vankitoverini edelliseltä osastolta lähetti minulle kopion Anna-lehden nelisivuisesta artikkelista, joka päättyy surullisesti näin: “Mutta elämä jatkuu. Ulvilan murhana tunnettu oikeusjuttu ja Anneli Auerin syyllisyys tai syyttömyys ovat Kaille (Tanner) yhtä sekava ja jo epäkiinnostavaksi muuttunut vyyhti kuin monille muillekin tapausta seuranneille.”

Kai Tanner

Porilainen näyttelijä Kai Tanner vapautettiin dna profiilin sopimattomuuden takia. Myöhemmin selvisi, että dna kuului poliisille.

Aika raakaa, mutta totuus taitaa olla se, ettei ketään enää kauheasti kiinnosta se, että joku mahdollisesti joutuu kärsimään elinkautisen ja menettää koko elämänsä, omaisuutensa ja yrityksensä syyttömänä tuomittuna, koska juttua on jo niin kauan vatvottu. Ja Jensin kohtalo taitaa kiinnostaa vielä vähemmän. Se, että Tannerilla on mennyt vuosia toipua viikon putkareissusta ja että hän ei putkareissun takia päässyt Paul Ankan keikalle, on sen sijaan ollut jonkun mielestä neljän sivun kuvallisen artikkelin arvoinen uutinen!

Kerroin aikanaan Santaojalle kuulustelussa Porvoon poliisin puheluihin liittyen, että olen nähnyt Jukan v. 2006 käymän kurssin osallistujalistalta, että samalla kurssilla oli myös muutamia poliisin palveluksessa olleita henkilöitä ja ehdotin, että puhelut saattavat liittyä tähän. Tätä tietoa Santaoja ei kirjannut kuulustelupöytäkirjaan, joka muuten tehtiin samoihin aikoihin, kun tutkinnanjohtaja vaihdettiin ja poliisi alkoi tehdä minusta syyllistä. En tosiaan yhtään hämmästyisi, jos syynä pakottavalle tarpeelle saada äkkiä joku syylliseksi lavastettua oli se, että piti saada tutkinta käännettyä pois Porvoon poliisista ja mahdollisesti laajemmastakin poliisirikosvyyhdestä, joka olisi saattanut paljastua, jos tutkintaa olisi jatkettu.

Kuulin, että KKOn esittelijä oli jäänyt eläkkeelle huhtikuussa. Miksiköhän? Olen jo nyt ihan rikki tästä jatkuvasta odottelusta ja pitäisi jaksaa keskittyä tulevaan murhajuttuunkin. On tämä ihan ihmeellistä touhua. Palaillaan! T: Annu

+++

BLOGISTIN KOMMENTTI:

Anneli Auer oli viime vuonna vastaajana kahdessa isossa oikeusjutussa heti peräjälkeen. Jo yhteen isoon juttuun valmistautuminen on vaativaa ja henkisesti raskasta. Vangittuna vastaaminen on entistäkin raskaampaa.

Annelia säilytettiin Porin poliisiaseman juoppoputkassa koko murhaoikeudenkäynnin ajan, jossa oltavat eivät ole hääppöiset. Putkassa virikkeitä ei ole laisinkaan.

Murhaoikeudenkäynti kesti kolmisen kuukautta, jona aikana Anneli ei juurikaan päässyt edes päivänvalosta nauttimaan. Sali oli valaistu keinovaloilla, sillä ikkunarivi oli aivan katon rajassa.

Näin Annelin oikeussalissa ja ihailin miten arvokkaasti hän jaksaa itsensä kantaa päivä toisensa jälkeen kameroiden eteen. Itselleni olisi varmasti tuottanut vaikeuksia saapua paikalle putkasta huonosti nukutun yön jälkeen migreenissä, menkkavaivoissa ja naama turvoksissa.

Onkohan kukaan tosiaan sotien jälkeisessä Suomessa menettänyt yhtä paljon kuin Anneli Auer? Ensin tapettiin raa’asti mies omassa kodissa, sitten vietiin lapset ja vapaus. Maine meni siinä sivussa, ja lopulta koti sekä irtaimisto. Tuottava kasvuyritys kaatui kaiken keskellä. Anneli ei vankilassa ollessaan ole edes oman terveytensä herra. Kaiken tämän menetyksen ja nöyryytyksen Anneli on syyttömänä kärsinyt ja kärsii edelleen. Suomessa.

Juttua on lehdissä tosiaankin vatvottu vuosikaupalla. Suurimmaksi osaksi tämä vatvominen on tapahtunut syyttäjien ja tutkinnanjohtajien ehdoilla ja pakkokeinoja väärin käyttämällä. Anneli “freak show’n” seuraaminen on ollut suurta hupia osasta kansalle. Kuvat pelästyneestä ja masennuslääkkeistä turvoksissa olevasta naamasta tukka harallaan koristivat lehtien kansia. Kauhujentalon emäntä kiljuivat otsikot.

Koita jaksaa Annu. Me taistelemme oikeuksiesi puolesta loppuun asti. Me emme unohda sinua. Tässä ei ole kyse pelkästään sinun oikeuksistasi, vaan kaikkien kansalaisten oikeuksista, kun tuomioita jaellaan salaisuuden verhotessa ja vastoin näyttöä.

LINKIT (avautuvat uuteen ikkunaan)

Syyttä vangittu Kai Tanner tyytyi 11 000 euroon

Jukka S. Lahti soitti poliisille ennen Ulvilan surmaa

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti suomalaisittain

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

 

Kirjoita kommenttisi alle:

Turun hovioikeuden julkinen seloste

09/07/2013

English speakers, see the About page and the category “in English”. This post is in Finnish only.

 

“Anneli Auerin rikosjuttu on todellinen farssi ja pohjanoteeraus suomalaisen rikostutkinnan ja – oikeudenkäynnin historiassa.”

– Jyrki Virolainen

 

Tästä olen professori Virolaisen kanssa täysin samaa mieltä. Pahinta on ollut kaiken salaaminen ja peittely. Sen lisäksi poliisi ja syyttäjät ovat yksipuolisesti saaneet vastata tiedottamisesta, jolla on annettu tahallisesti ihmisten ymmärtää väärin suurinpiirtein kaikki. Tämä on osaltaan estänyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, kun syytetyt on valmiiksi mediassa tuomittu.

Turun hovioikeuden julkisessa selosteessa mainitaan erikseen lapsista löytyneet arvet. Ihmiset ovat sen perusteella kuvitelleet Annelin silponeen lapsiansa puukolla tai veitsellä. Tosiasiassa arvet ovat paljain silmin näkymättömiä, eli paremminkin parantuneita pintanaarmuja, kuin arpia. Naarmujen alkuperän selvittäminen, tai edes olemassaolo, on puolustuksen lääkäreiltä ja asiantuntijoilta evätty. Anneli Auer sai tuomion näistä näkymättömistä “arvista” Turun hovioikeudessa, eli hän sai puoli vuotta lisää vankeutta väitetyistä pahoinpitelyistä.

“Arpien” esiinnostaminen erikseen hovioikeuden selosteessa palvelee mielestäni elokuussa Porissa alkavaa Ulvilan surman käräjäoikeuden käsittelyä, jossa todistellaan pienten lasten kertomuksia saatananpalvonnasta ja rituaaleista. Ilmeisesti kahden lapsen iholta uskovaisen lääkärin löytämät naarmurastit ovatkin todisteellisesti nurinpäin olevia ristejä, joita on viillelty iholle saatanallisissa rituaaleissa?

Lapsista UV-valossa havaitut “arvet” eivät liittyneet mitenkään seri-syytöksiin, eikä veljeni Jens Kukan ole väitetty syyllistyneen niiden tekoon. Miksi ne olivat Turun hovioikeuden julkisessa selosteessa ollenkaan edes mainittuina? Väitän, että ne olivat tarkoituksellisesti tukemassa julkista mielikuvaa saatananpalvonnasta ja lasten pahoinpitelyistä.

Tuotiinko hovioikeuden selosteessa “arvet” esille syyttäjäpuolen tahdosta varmistamaan tuomio myös Ulvilan surma-asiassa? Miksi näin tärkeässä asemassa olevien löydösten olemassaoloa tai syntyperää ei ole annettu puolustuksen asiantuntijoiden ja lääkärien tutkia? Miksi lapset on eristetty koko suvustaan niin, ettei kenelläkään ole ollut mahdollisuutta tarkistaa arpien olemassaoloa tai niiden syntytarinaa? Voiko tälläinen menettely olla laillista, tai edes oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä?

Syyttäjä Heli Haapalehto

Seri-jutun toinen syyttäjä

Selosteessa annettiin kuva, että kaikki asiantuntijat ja lääkärit olisivat olleet yksimielisiä. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Puolustuksen asiantuntijat ovat Suomen arvostetuimpia ja heidän lausuntonsa lasten tarinoiden luotettavuudesta on painettu villaisella. Kaiken lisäksi heidän palkkionsa jätettiin maksamatta. Miten voi olla mahdollista, että puolustukselta on evätty tämäkin resurssi tilanteessa, jossa syyttäjäpuolella on käytössään neljä syyttäjää yhtä asianajajaa vastassa, ja käytössä valtion pohjaton kassa? Veljeni ja Anneli Auerin omaisuudet on takavarikoitu, eikä mahdollisuuksia tasapuoliseen oikeudenkäyntiin ole ollut.

Moniko oikeasti alallaan arvostettu asiantuntija on tulevaisuudessa valmis tekemään puolustukselle töitä, kun tiedossa on, ettei  työstä saa palkkiota ja sitä halveerataan? Kun vertaa mihin kaikkeen rahaa on palanut Auer-tapauksen eri käänteissä syyttäjäpuolen taholta, niin Santtilan ja Finnilän laskut ovat vain pieni murto-osa kokonaiskuluista. Kukahan selvittäisi paljonko on maksanut pelkästään Porin poliisin ja syyttäjien oleskelut hotelleissa kilometrikorvauksineen ja päivärahoineen?

Syyttäjäpuolen asiantuntijoiden nimet on järjestelmällisesti salattu julkisuudelta sen vuoksi, ettei heidän asiantuntemuksensa tasoa voitaisi julkisesti tarkastella. Ei nähtävästi riitä, että heidän lausuntojensa sisältö on salattu 60 vuodeksi. Nämä lausunnot pitäisi kuitenkin saada ulkopuolisen tahon (toimikunnan) tarkasteltaviksi, sillä tilanne on sietämättömän epäreilu ja epäoikeudenmukainen.

Eikö sekin riko syyttömyysolettamaa vastaan, kun puolustuksen kuluja ei haluta maksaa? Käräjäoikeuteen ei esimerkiksi haluttu perheenjäseniä todistamaan veljeni puolesta. Matkakuluiksemme maksettiin vain junalippu välillä Helsinki-Turku. Lennot ulkomailta ja hotellin Turussa maksoimme itse. Kuulemiseni ehdotettiin tehtäväksi puhelimitse. Kuinkahan siinä tilanteessa olisi salaaminen varmistettu?

Turun hovioikeus sen sijaan korvasi lentokulumme ja hotelliyön Turussa. 81-vuotiaalle Helsingistä edellisenä päivänä omalla autolla saapuneelle isälle tarjottiin vain bussimatkoja kulukorvauksiksi. Hänen olisi tullut nousta kukonlaulun aikaan ja matkustaa julkisella kulkuneuvolla parisataa kilometriä ollakseen aamulla Turussa. Haluaisinpa todella tietää paljonko on kulukorvauksia maksettu syyttäjäpuolen edustajille, asiantuntijoille ja todistajille?

Hovioikeuden ratkaisun kerrottiin perustuneen näytön kokonaisarviointiin. Kuinka on näyttöä arvioitu kokonaisuutena, kun puolustuksen asiantuntijoiden lausuntoja ei ole otettu ollenkaan huomioon? Vain syyttäjän näkökulmaa tukeva näyttö on hyväksytty. Miten tämä voisi olla tasapuolista ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä?

Välitöntä näyttöä ovat olleet lasten kertomukset. Vanhinta 15v täyttänyttä lasta kuultiin oikeudessa, nuorempia vain enon ja poliisin tekemiltä videotallenteilta. Kuinka huomioitiin vanhimman lapsen kertomusta, ettei nuorempien lasten kertomukset pidä paikkaansa? Vanhimman lapsen lailla muut paikallaolleiksi väitetyt lapset kieltävät mitään tapahtuneen. Kuinka on otettu heidän kertomuksensa huomioon selosteessa mainitun “yleisen elämänkokemuksen” perusteella? Miten todennäköisinä voidaan pitää nuorempien lasten tarinoita, kun ne sisältävät elementtejä, joiden paikkaansapitävyys on voitu suoraan kyseenalaistaa muiden lasten taholta ja myös sillä perusteella, ettei tapahtumakuvaukset olleet ainoastaan yksityisissä sisätiloissa ja kotioloissa, kuten julkisessa selosteessa virheellisesti väitetään?

Selosteessa mainitaan, ettei lääkärintutkimuksen mukaan voitu sulkea pois rikoksen mahdollisuutta. Tässä ilmeisesti viitataan syyttäjien uskovaisen lääkärin Minna Joki-Erkkilän lausuntoon, että immenkalvot kasvavat takaisin? Teonkuvausten perusteella ja todennäköisyyslaskelmilla kaikkien kolmen tyttären immenkalvot eivät millään olisi voineet parantua siinä määrin, että heidät neitseiksi edelleen voidaan todeta. Mitä sanoo tuomareiden yleinen elämänkokemus tästä? Voisi melkein luulla, että heidän yleinen elämänkokemuksesta seksiin liittyvistä asioista on nolla.

Selosteessa mainitaan psykologin kuulleen vanhinta lasta, joka näki isänsä murhaajan ja kieltää väitetyt pahoinpitelyt ja raiskaukset. Samaisen nimettömän psykologin asenteellisen lausunnon mukaan lapsi ei ole kertonut tapahtumista totuutta, sillä siitä koituisi ikäviä seurauksia. Selvästikään psykologi ei halua uskoa vanhinta lasta. Samaiset “arpilöydökset” tulevat uudelleen esille tässä kohtaa selostetta. Jollei lapsi ole niitä itsekään omalla, tai sisartensa iholla havainnut, tai tiedä mitään selitystä niiden syntymiseen, niin ei se tarkoita, että hän valehtelee.

Onko olemassa tutkittua tietoa, että ihmiset muistaisivat jokaisen naarmun mikä UV-valoissa saadaan vuosien jälkeen näkyville? Onko tieteellistä tutkimustietoa olemassa kuinka useita vastaavanlaisia “arpia” hyväksikäyttöä kokemattomilla ihmisillä löytyy iholtaan, tai kuinka paljon “arpia” lapsilla on keskimäärin missäkin iässä? Ovatko vastaavanlaisten “arpien” määrät poikkeuksellisia, vai ehkä keskimääräisiä lapsen ikä huomioon ottaen? Onko kyseisellä psykologilla tai lääkärillä ollut verrata johtopäätöksiään tutkittuun tietoon?

Yhtähyvin hovioikeuden selosteessa olisi voitu samaisen psykologin toimesta analysoida syitä miksi nuoremmat lapset kertovat epätosia kauhutarinoita äidistään ja sisarestaan? Onko vanhimman lapsen kertomusta heikentävä seikka se, että nuoremmat syyttävät tätä saatanallisista teoista yhdessä äitinsä kanssa, kuten ryhmäseksistä ja viiltelyistä? Eikö psykologin yksipuolinen puolueellisuus ole lähinnä asenteellisuutta ja törkeä syyttömyysolettaman rikkomus lasta kohtaan, joka oli väitettyjen tekojen aikaan vain 9-11 vuotias?

Annelin nuorimmaisten lasten tarinoiden julkistaminen on ainoa tapa saada oikeudenmukaisuutta oikeudenkäynteihin, joissa on kolme syytettyä, -kaksi aikuista ja yksi lapsi. Satakunnan käräjäoikeus olisi julkistanut lasten tarinat kesäkuussa, mutta asiasta valitettiin. Asia on parhaillaan päätettävänä  Vaasan hovioikeudessa. Lasten kertomusten syntyhistoria tulisi myös selvittää perusteellisesti.

Miten voidaan Turun hovioikeudessa laatia näin yksipuolinen ja harhaanjohtava julkinen seloste täynnä paikkaansapitämättömiä syyttäjien esittämiä väitteitä? Samaista selostetta kehui mediassa muutama rikosoikeuden professori tietämättä kolikon toisesta puolesta mitään. Suomessa on totuttu siihen, että viranomaisten toimintaan on voitu luottaa. Anneli Auerin tapaus rikkoo kaikin puolin tuota luottamusta.

LINKIT Professori Virolaisen blogiin:

Uutta tietoa Ulvilan surmajutun leväperäisestä tutkinnasta

Hovioikeuden seloste Anneli Auerin ym. tuomiosta

Ja lopuksi

Annelin oma vastine julkiseen selosteeseen

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoitus marraskuussa 2013:

Oikeudenkäynnissä eivät puntit ole tasan

 

OIKEUSMURHA x 2

27/06/2013

Tänään on ollut surullinen päivä. Kauan odotettu Turun hovioikeuden tuomio oli valtava pettymys Annelin puolustusjoukoille. Hänen tuomionsa piteni kuudella kuukaudella seitsemään ja puoleen vuoteen. Jensin tuomio pysyi samana, eli kymmenen vuotta. Se on karvas pala syyttöminä tuomituille. Lisäksi tuomioista tulee olemaan aivan järkyttäviä seuraamuksia. Niistä lisää myöhemmin.

Emme kukaan osanneet odottaa tätä. Mielissämme olimme varautuneet siihen, ettei täydellistä vapautusta syytteistä ollut odotettavissa, sillä kyseessä on vain parin pienen ihmisen oikeusmurha versus maan etu. Maan etuna pidettäköön välttyminen valtion kassasta valtavien korvausten maksamisesta syyttömille, mahdollisesti muiden syyttöminä tuomittujen ihmisten vapauttaminen vankiloista ja heidän korvauksensa, oikeuslaitoksen ja poliisin uskottavuus kansalaisten silmissä olisi romahtanut jne.

Molempien syytettyjen asianajajat katsoivat syyttömyyden tulleen todistetuksi. Miten voi olla mahdollista, että hovioikeus on ohittanut asian tuomiossaan? Luottamukseni oikeuden toteutumiseen missään Anneli Aueriin liittyvässä on tuhottu perusteellisesti tänään. Periksi en tule kuitenkaan antamaan. Minussa on suomalaista sisua vaikka muille jakaa. Oikeudenmukaisuus on ollut minulle lapsesta saakka lähellä sydäntä. Kiittäisinkö karjalaisia sukujuuriani ja Helsinkiin evakkoon lähtenyttä sukuani, vaiko mustalaisen varpaitani. En osaa sanoa.

Turun hovioikeus julkaisi tuomiosta julkisen selosteen, johon olen hyvin pettynyt. Tulen julkaisemaan vastineeksi oman julkisen selosteeni lähipäivinä. Sitä odotellessa suosittelen Auer-fiaskosta kiinnostuneita lukemaan sivuilla julkaistuja aiempia artikkeleita, sekä muita blogeja:

www.niinaberg.com

www.mikkoniskasaari.fi

ja kielitaitoisille

www.helsinkitaxidriver.com

Kiitän kaikkia näillä Anneli Auer sivuilla vierailleita. Edellinen kävijämääräennätys rikkoontui tänään lähes kolminkertaisesti.

Pysykää kanavalla!

Kiittäen,
Susku, Jensin sisko