Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: Madeleine McCann

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

16/03/2013

(Suomenkieliset tekstit kts. oikealla kategoriassa “in Finnish”. Anu Suomelan käännöksiä Richard Websterin kirjoituksista suomeksi http://niinaberg.com/kirjasto/)

An excerpt from Richard Webster’s 2008 article:  

Jersey: the fruitless search for modern evil

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

More than three years have now passed since The Secret of Bryn Estyn appeared in hardback but the paperback edition is still necessary. For although the book is an attempt to write history, the problem at its heart is far from being a historical one. Indeed, as this new edition appears, we are in the middle of a new children’s home scandal.

The scandal in question, which first came to widespread attention on the weekend of 23-24 February 2008, has attracted even more media coverage than was given to the Bryn Estyn story during the 1990s.

On Saturday 23 February 2008, a team of police officers and forensic experts made a discovery which would transform an obscure police inquiry in a picturesque corner of Jersey into a global media frenzy. The discovery took place inside the main building of the former Haut de la Garenne children’s home. It was reportedly made not by the officers themselves but by a trained sniffer dog, which had previously taken part in the search for Madeleine McCann after her abduction in Portugal. Almost immediately the police issued a press release saying that they had found ‘what appears to be potential remains of a child’

A press conference was held and the effect on journalists was electric. News of the discovery rapidly shot to the top of radio and television news bulletins. That evening the BBC website headlined its story ‘Child’s body found at care home’. It went on to say that ‘parts of a child’s body’ had been discovered and that the remains were thought to date ‘from the early 1980s’. Jersey’s deputy chief police officer Lenny Harper was quoted as saying that detectives ‘think there is the possibility they may find more remains’.

Within 24 hours this gruesome story spread around the globe amidst talk of a possible paedophile ring. The Guardian reported that ‘half a dozen bodies’ might be found and quoted Harper as saying: ‘There could be six or more. It could be higher than that.’ Journalists descended on Jersey from all over the world. Massive resources were poured into what rapidly became a multi-million pound inquiry, and teams of experts were brought in from all over the UK. Meanwhile both broadsheet and tabloid newspapers carried reports of cover-ups, of sinister political machinations, of the involvement of prominent Jersey politicians and of allegations which in the past went unheeded.

Almost every one of the motifs which had emerged in the North Wales story seemed to be present again. The only significant difference was that the publicity in this case focused not so much on sexual abuse as on the idea that former residents of children’s homes had been secretly tortured and murdered after being raped by those entrusted with their care.

There was only one problem: practically every element of the initial story, as relayed by the media, was untrue

In fact, no child’s body had been discovered. Nor had the police found anything which could reasonably have been described as the ‘remains of a child’. All they had found was a small object, which was later said to be a skull fragment, and which was about the size of a 50-pence piece. There was no evidence to suggest that this fragment belonged to ‘the early 1980s’ and nor was it clear that it had ever been reliably identified as belonging to a child.

Although the police initially gave prominence to the carbon-dating tests to which they had submitted this ‘skull fragment’, the eventual announcement of the results of these tests was muted and revealed only that it had proved impossible to carbon-date the bone fragment accurately because of an absence of collagen from the sample.

At this point, a little journalistic digging of my own sufficed to establish that the Oxford scientist who had conducted the carbon-dating test had serious doubts about the ‘skull fragment’ that he had been asked to date. When the journalist David Rose eventually interviewed him, it transpired that the fragment was, in the opinion of the experts, not a piece of bone at all. It was, in their view, either a piece of wood or a fragment of coconut shell.

Although he had known about this finding for many weeks, deputy chief officer Lenny Harper, who was leading the Haut de la Garenne inquiry, had continued to refer to his find as ‘a skull fragment’. When the view of the experts was made public by Rose in an article in the Mail on Sunday, it seemed entirely possible that a sensation-driven investigation in which press publicity had prompted more than a hundred complainants to come forward, and had identified more than 180 suspects, would collapse.

In fact the new development in the story seemed merely to test the narrative skills of those leading the investigation. Having announced the discovery of more ‘bone fragments’ and a large number of milk teeth, Harper promised the press a ‘bone by bone analysis’ – which was never, in the event, delivered. He then went on to construct, on the basis of no accurately dated evidence at all, an extraordinary scenario.

According to the press reports which now appeared, ‘Innocent children were raped, murdered and their bodies then burnt in a furnace at the Jersey House of Horrors, says a top-secret police report into the scandal’. This newspaper article went on to relate that, having discovered strands of blue nylon in sifted rubble, police had concluded not only that these came from a broom, but also that this putative broom had been used to sweep human bones into the soil floor where they had supposedly been found.

The only paper to carry this entirely speculative story, which appeared as a frontpage lead on 13 July 2008, was the News of the World. But subsequent coverage was by no means restricted to this sensation-seeking paper. On 31 July, for example, still without any reliable evidence, BBC Radio 4 News and the Today programme led with the claim that the remains of five children had been found at Haut de la Garenne.

As is always the case with such stories, it is important to acknowledge that, given the huge time span which was under investigation in the Jersey case, it is improbable that there would not be some cases of abuse – quite possibly serious abuse. But, if reports of the Haut de la Garenne inquiry are studied carefully, then it is clear that there has never been reliable evidence that any murder was committed at the home. The tiny fragments of bone and the numerous milk teeth which were found were not evidence of foul play; they had no demonstrable link with the time the building had been used as a children’s home and could well have been imported from elsewhere; even the police concede that one of their crucial bone fragments was probably 350 years old.

The only reasonable conclusion one can draw is that the major factor which was in play throughout the saga was a deep psychological need for a narrative of evil, a need which journalists seem to feel they have a professional obligation to satisfy.

In the postscript I go on to develop this idea. Here it will perhaps suffice to note that the complicity of the media in the Jersey scandal did not come from nowhere. Over the past 20 years, too many journalists, on both the broadsheets and the tabloids, have accepted at face value unsubstantiated stories about paedophile rings and even Satanic ritual abuse. Even ostensibly critically-minded journalists have willingly become part of this modern search for evil. For example, Nick Davies, who earlier this year won critical acclaim for his exposé of journalistic falsehood, Flat Earth News, wrote two long, credulous reports about the Bryn Estyn panic. In these Guardian reports, which appeared in 1997, he made a parallel between the alleged events at Bryn Estyn and the Holocaust, describing the tribunal of inquiry into North Wales’ care homes as a ‘little Nuremberg’. Davies wrote that ‘for years the muffled sound of scandal has been leaking from the closed world of Britain’s children’s homes’, and ‘now, finally, for the first time, the truth is pouring out’. Sir Ronald Waterhouse himself, the retired High Court judge who oversaw the tribunal, was moved to comment on the Guardian’s ‘highly coloured reporting’; he wondered, upon reading the Guardian’s accounts, whether ‘they were reporting the same tribunal that I have been attending’.

From Bryn Estyn to Jersey, the search for narratives of ‘evil’ almost inevitably threatens the lives of innocent people – in this case the innocent people among the 180 former Jersey care workers against whom a sensation-seeking police investigation had succeeded in collecting allegations.

Richard Webster is author of The Secret of Bryn Estyn: The Making of a Modern Witch Hunt. The above is the first section of the postscript to the paperback edition of Webster’s book, which will be published in January 2009.

 

SOURCE:

http://www.spiked-online.com/index.php?/site/article/5921/

***

Blogin etusivulla voi rullata alas aina ensimmäiseen artikkeliin asti. Kaikki artikkelit löytyvät myös Arkisto-sivulta.

PRESS: Annelin lasten kuulustelut painostusta ja johdattelua (kommenttieni kera)

23/02/2013
Anneli & Kate S

Anneli Auer and Kate McCann, She Devils or modern day public hate figures?
Anneli Auer ja Kate McCann, naispaholaisia vai julkisia vihahahmoja?

 

English speakers, see the About page and the category “in English”. This post is in Finnish only.

Kaikki kirjoitukset lötyvät Arkisto-sivulta.

 

Alla oleva artikkeli on vuodelta 2010. Siitä käy hyvin ilmi kuinka Annelin pieniä lapsia on viranomaisten toimesta painostettu ja johdateltu. Alempana löytyy omat kommenttini artikkelissa esille tuotuihin seikkoihin.

“Asiantuntijalausunnot” eivät kelvanneet syytteen tueksi

22.06.2010 13:38 MTV3 – Ari Lahdenmäki

Käräjäoikeus katsoi Ulvila-tuomiossaan, ettei syytteen tueksi esitetyillä asiantuntijalausunnoilla ollut merkitystä syyllisyyden arvioinnissa. Oikeus hyväksyi syytteen teonkuvauksen muista syistä.

Suomen Mielenterveysseuraa aikanaan pitkään johtanut psykologi ja psykoterapeutti Pirkko S. Lahti sekä poliisikoulun yliopettaja psykologi Lasse Nurmi kuvailivat lausunnoissaan surmatekoon syylliseksi katsotun Anneli Auerin käyttäytymistä.

Heidän mukaansa Auer ei käyttäytynyt järkyttävän rikoksen uhriksi ja silminnäkijäksi joutuneen ihmisen tavoin.

Psykologian tohtori Katariina Finnilä-Tuohimaa sanoi oikeudessa, ettei pidä Lahden ja Nurmen lausuntoja asiantuntijalausuntoina ensinkään. – Niiden päätelmät eivät pohjaudu tieteelliseen, tutkittuun tietoon, Finnilä-Tuohimaa sanoi pöytäkirjan mukaan oikeudessa. Hänen mukaansa lausunnot johdattelivat lukijaa perusteetta.

Syyttäjä: Lasten kuuleminen ikävää

Finnilä-Tuohimaa arvostelee myös Auerin vanhimman lapsen kuulemista. Hän on tehnyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osaamisyksikössä lasten kuulemisia kolmen vuoden ajan. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sosiaalityöntekijä-psykoterapeutin ja poliisin tekemät kuulemiset eivät Finnilä-Tuohimaan mukaan vastaa lasten kuulemisesta annettuja suosituksia. Niissä on hänestä selviä puutteita.

Poliisilta katoaa neutraalisuus, hän pyrkii lapsen kaveriksi ja kysymykset ovat johdattelevia, Finnilä-Tuohimaa luetteli tuomion mukaan oikeudessa.

Poliisin käsitys tapahtumista esitetään varmana tietona ja vakuutetaan lapselle, että poliisi ei voi tehdä virheitä. Kysyjän asenne on hyökkäävä ja painostava, ja kuulemisen sävy vaihtelee miellyttämisestä painostamiseen. Finnilä-Tuohimaan mukaan suurin puute on se, että lapsen annetaan kertoa vain vähän vapaasti, mutta kuulijat tekevät paljon tulkintoja.

MTV:n uutiset on kiinnittänyt asiaan huomiota tässä jutussa: Mitä Ulvilan murhatalossa tapahtui (14.4.)

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama perusteli lasten kuulemisia MTV:n uutisille tänään puhelimitse Porista. – Olisi ollut kaksi vaihtoehtoa: lapsia ei olisi kuultu lainkaan tai heitä kuultiin niin kuin heitä kuultiin. Tämä on ikävä asia lapsille, hän sanoo. Poliisi kuuli Auerin kahta vanhinta lasta. – Ikävä seikka, joka täytyi toteuttaa. Eihän se lapsen kannalta mielekästä ole, Valkama sanoo.

BLOGISTIN KOMMENTTI

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama on mielestäni erittäin pitkälle vastuussa Anneli Auerin lapsille aiheutetuista syvistä traumoista heidän isänsä väkivaltaisen kuoleman jälkeen, sekä lasten asettamisesta julkisen keskustelun kohteiksi erittäin arkaluonteisessa seri-asiassa. Lasten äidin ja entisen miesystävän näyttävien ja täysin ylimitoittejun pidätysten jälkeen syksyllä 2011 kaikki tietävät keitä ovat lapset A, B, C ja D.

Syyttäjä Valkama ja Satakunnan poliisi järjestivät näyttävän ja täysin yksipuolisen mediakampanjan lasten äitiä ja hänen entistä miesystäväänsä vastaan, jonka yhteydessä pienten pelokkaiden lasten fantasiatarinoista päästettiin osia julkisuuteen. Syyttäjien tapa tarttua näihin uskomattomiin kertomuksiin on se mikä pitää kyseenalaistaa.  Lasten kertomusten paikkaansapitävyyttä oltaisiin voitu tutkia ilman pidätyksiä ja niiden väistämättä mukanaan tuomaa laajaa skandaalinomaista julkisuutta. Sen lisäksi mediaan vuodettiin valheelliset väitteet kiistattoman kuvamateriaalin löytymisestä syytettyjen tietokoneilta ikäänkuin varmistamaan syyllisyys ihmisten mielissä.

Poliisille ja syyttäjille on alusta asti ollut selvillä lasten tarinoiden ns. fantasiaelementit, sekä kaikki ne osuudet, jotka olisivat olleet täysin mahdottomia tapahtua ilman, että joku ulkopuolinen olisi varmasti huomannut teot. Kun samalla enemmistö lapsista kieltää mitään väitetynlaista koskaan tapahtuneen, ja kaikki Annelin tyttäret lääkärintutkimuksissa neitseiksi havaitaan (joka sekin on itsessään varmasti ollut traumaattinen kokemus nuorille lapsille), vaikka teonkuvaukset ovat olleet huomattavasti rajumpia kuin mitä immenkalvot voisivat repeytymättä kestää, olisi asiaan alunperinkin voitu suhtautua aivan toisin.

Tarinoiden lennokkuudesta osoituksena olivat myös mielikuvitukselliset väitteet Saatananpalvonnasta ja raaoista eläinten kidutuksista ja tapoista. Julmaa väkivaltaa oli myös väitteiden mukaan kohdistettu itseensä lapsiin, eikä niistäkään ole kuitenkaan jäänyt minkäänlaisia jälkiä, jotka oltaisiin koulussa, pihapiirissä tai lääkärintarkastuksissa huomattu. Kun ei ole ollut mitään viitteitä tarinoiden paikkaansaitävyydelle, niin kuinka epätoivoisia ovat syyttäjän yritykset takertua pienten lasten kertomuksiin? Luottivatko syyttäjät poliisin kanssa mahdollisuuksiinsa voittaa Ulvilan murhan seuraavat oikeuskierrokset salaisissa oikeudenkäynneissä?

Psykologian tohtori ja oikeuspsykologi Helinä Häkkänen-Nyholm kirjoittaa blogissaan:

“Kun seuraa viimeaikoina  julkisuudessa esillä olleiden rikosjuttujen käsittelyä ja niissä ilmenneitä käänteitä, voidaan kysyä ovatko arvot muuttumassa? Vaikuttaa siltä, että syytteen menestyminen on syyttäjille ja rikostutkijoille noussut tärkeimmäksi tekijäksi ja samalla arvovaltakysymykseksi, jossa vapauttava tuomio koetaan tappioksi ja merkiksi huonosti tehdystä työstä.”

Olisi erittäin huolestuttavaa mikäli pienten lasten etu ja heidän leskiäitinsä Anneli Auerin oikeusturva olisivat jääneet syyttäjien omien ambitioiden jalkoihin. Anneli Auer ei ehtinyt olla kovin kauan vapaalla jalalla hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen, sillä syyttäjillä oli kiire saada uusia todisteita korkeimman oikeuden valituslupahakemukseen. Syyttäjä Valkama lähti ensin rauhallisin mielin kesälomalle, jolta palattuaan hänen unelmistaan tuli kuin ihmeen kautta totta.

Anneli Auerin ja veljeni pidätysten jälkeen poliisi tiedotti valheellisesti kuukausien ajan, ettei seri-tutkinnat liity mitenkään Ulvilan surmaan, vaikka heillä oli kaikenaikaa tiedossaan pienen pojan lennokkaat tarinat äidin ja isosiskon murhassa käyttämästä puisesta kilvestä, nauhoituksista jne. Yhden asian poliisi tiesi todeksi kuitenkin varmuudella. He tiesivät  Anneli Auerin saaneen mielentilatutkimuksista erittäin hyvät paperit, mutta he silti edelleen suhtautuvat Anneli Aueriin kuin oikeaan kauhujentalon emäntään, joka on yhdessä yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa kylmäverisesti suunnitellut ja toteuttanut lapsen isän murhan, jonka jälkeen näyteltiin yhdessä lapsen kanssa hätäpuhelu ja soitettiin nauhoitusta taustalla. Missä kohtaa on syyttäjiltä ja poliisislta livenneet faktat ja fiktiot käsistä?

Satakunnan poliisi on manipuloinut ja yllyttänyt pienet lapset omaa biologista äitiään vastaan sillä aikaa, kun lasten äiti on ollut pidätettynä ja vangittuna isän murhasta. Tästä on todisteena useat lapsia johdattelevat ja painostavat kuulemiset, joissa poliisi pyytää lapselta jopa apua,  tai tulkitsee lapsen vastauksia ja tapahtumia lapsen paikalla ollessa.

Lasten äiti Anneli Auer on tuomittu jopa “ammatti-ihmisten” toimesta ulkonäön, kasvon ilmeiden ja rauhallisen käytöksen perusteella, aivan samoin perustein kuin aikoinaan Portugalissa kadonneen Madeleine McCann‘in äitiä Kate McCann‘iä syytettiin oman lapsensa vahingoittamisesta ja tappamisesta. Lapsiaan rakastavalle äidille ei voi mikään muu syyte olla kivuliaampi kestää. Kate McCann sai jälkeenpäin mittavat korvaukset sekä Portugalin että Englannin lehdistöltä, jotka julkaisivat syyttömästä äidistä demonisoivia juttuja otsikoihinsa.

“Suomalaisessa rikosoikeuskäytännössä asiantuntija on perinteisesti ollut syyttäjän nimeämä todistaja. Näihin asiantuntijatodistuksiin ja lausuntoihin on lähtökohtaisesti liitetty ajatus siitä, että ne ovat objektiivisia ja niiden näyttöarvo on korkea, koska ne perustuvat tutkittuun tietoon. Onko tämä olettama ollut liian itsestään selvä?”

“Nykyisin ei ole poissuljettua että syyttäjän nimeämänä todistajina esiintyy esimerkiksi henkilö, joka spekulatiivisesti (”minusta kokemukseni perusteella tuntuu”) ottaa kantaa esimerkiksi siihen, miten syytetyn olisi tullut tietyssä tilanteessa käyttäytyä. Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä syyttäjän todistajana toiminyt psykologi hämmästeli mm. Auerin rauhallisuutta tapahtumapaikalla. Puolustuksen psykologi todistaja puolestaan perusteli syyttäjän todistajan lausumat vailla tieteellistä perustaa oleviksi. Mikäli jutun puolustus ei olisi ollut asiassa aktiivinen, mikä merkitys olisi jutun lopputuloksen kannalta ollut syyttäjän käyttämän todistajan lausumalla?”Helinä Häkkänen-Nyholm

On täysin mahdotonta tietää etukäteen miten itse kukin toimisi uhkaavassa tilanteessa, tai sen jälkeen. Annelia on arvosteltu paljon internetissä siitä miten hän käyttäytyi murhaajan ollessa talossa, ja sen jälkeen. Lentoyhtiöt ovat mm. tehneet tutkimuksia siitä miten matkustajat reagoivat hyvin eri tyyppisesti lento-onnettomuus tilanteissa. Jotkut auttavat kanssamatkustajiaan ja toiset taas polkevat hysteerisinä muut jalkoihinsa ja kiipeilevät penkkien yli. Useat matkustajat jälkikäteen hämmästelivät omia reaktioitaan.

Yritysjohtajien ja poliitikkojen odotetaan joka tilanteessa hallitsevan tunteensa yleisön tai kameroiden edessä, mutta jokaiselta katastroofin kohdanneelta kotiäidiltä odotetaan hysteeristä purkautumista? Hollywood-elokuvilla ja televisiolla on nähtävästi ollut oma osuutensa ihmisten odotuksiin siinä millainen käytös on ns. normaalia tietyissä tilanteissa. Se, että ihminen pitää itsensä kasassa julkisuudessa, ei tarkoita etteikö hän yksin ollessaan osaisi itkeä.

“Esitutkinta sisältää kaksi asiantuntijalausunnoksi nimettyä asiakirjaa. Psykologi, psykoterapeutti Pirkko Lahti ja poliisiammattikorkeakoulun psykologi Lasse Nurmi arvioivat vaimon käyttäytymistä uhkatilanteessa. Psykologit kirjoittavat lausunnoissaan, että käyttäytyminen on ollut poikkeavaa. Lausunnot eivät sisällä mitään kirjallisuusviitteitä eivätkä muitakaan perusteluja päättelylle. MTV3 Ari Lahdenmäki 14.04.2010

On huolestuttavaa, että laki ei määrittele asiantuntijan kriteereitä, vaan oikeuteen voidaan tuoda kenet tahansa todistamaan mitä tahansa. Salaisissa oikeudenkäynneissä pilipali-asiantuntijoiden käyttö on ollut syyttäjille liian helppoa. Suomessa tarvitaan avointa keskustelua siitä kuka kelpaa asiantuntija-todistajaksi ja kuinka on resurssit jakaantuneet tilanteessa, jossa syytetyiltä on viety taloudelliset mahdollisuudet palkata itselleen lisäapua, ja vastassa on neljä syyttäjää käytössään valtion pohjaton kassa.

LINKIT:

Helinä Häkkänen-Nyholm

Mikko Niskasaari

Väitös: Lasten hyväksikäyttöä ei osata tutkia oikein Suomessa

18.4.2009

Minna Passi – Helsingin Sanomat

Kirjoittaja on uutistoimituksen toimittaja.

 

Terveydenhuollon ammattilaisilta uupuu asiantuntemusta tutkia epäiltyjä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Tämä käy ilmi väitöstutkimuksesta, joka tarkistetaan Turun yliopistossa ensi viikon lauantaina.

Psykologi Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöksessä tarkastellaan mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tutkimukseen osallistui laaja joukko lastenpsykiatreja, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä eri puolilta Suomea.

Terveydenhuollon ammattilaiset eivät tutkimuksen mukaan ole kovin perehtyneitä tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. He luottavat etupäässä käytännön kokemukseen.

Tutkimuksessa ilmeni, että pelkkään käytäntöön tukeutuminen voi johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin.

Tutkittavilla oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Yli puolet vastaajista piti joitain johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina lasten haastatteluissa. Kokeneetkaan ammattilaiset eivät tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.

Jopa 40 prosenttia vastaajista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Tutkittavilla oli vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siksi he eivät kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.

Tulokset ovat erityisen huolestuttavia Finnilä-Tuohimaan mukaan siksi, että mielenterveystyön ammattilaisten rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa.

Poliisi pyytää heiltä virka-apua etenkin pikkulasten hyväksikäyttöepäilyissä.

Finnilä-Tuohimaan mukaan heikko asiantuntemus saattaa johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai että syyttömien uskotaan syyllistyneen rikokseen.

Kaikki kirjoitukset lötyvät Arkisto-sivulta.

Jos haluat seurata blogiani, suosittelen blogikirjoitusten tilaamista suoraan sähköpostilaatikkoon. Näppäile s.postiosoitteesi Subscribe kenttään, jonka jälkeen saat vahvistus s.postin. Kirjaudu s.postiisi ja klikkaa Confirm. Sen jälkeen kaikki uudet kirjoitukset saapuvat automaattisesti sinulle s.postilla. Kaikki suomenkieliset kirjoitukset löytyvät kategoriasta “in Finnish”.

 Alla olevista napeista voi kätevästi jakaa kavereille tietoa artikkeleista sähköpostitse tai vaikkapa Facebookissa.