Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Category Archives: Ulvilansurma

Anneli Auerin lasten kohtalo huolestuttava

17/07/2016

 

karuselli

Anneli Auerin epätoivoiset yritykset saada oikeutta murhatulle miehelleen Jukka S. Lahdelle, lapsilleen sekä itselleen, ovat pyörineet vuosikausia kuin karuselli.

 English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Anneli Auerin lasten kohtalo huolestuttava

Saksalaisen Stern Crime’n artikkelin luettuani päätin julkaista tämän alla olevan kirjeeni viranomaisille vuodelta 2012. Asia koski Anneli Auerin lapsia ja näiden hyvinvointia, eli niin sanotusti lasten etua. Anneli Auerin lasten etuun ottivat eräät tahot voimakkaasti kantaa mm. kritisoidessaan Pekka Lehdon dokumenttielokuvaa Ulvilan murhamysteeri.

Minusta on järkyttävää, että lasten edusta ovat kommentoineet julkisuudessa sellaiset tahot, joilla ei ole minkäänlaista tietoa Anneli Auerin lasten olosuhteista. Heidän ainoa tarkoituksensa oli selvästikin vaimentaa keskustelu*, ettei esiin tulisi viranomaisten tekemiä virkavirheitä ja -rikoksia. Anneli Auerin ja Jens Kukan ennätysmäisen pitkät seri-tuomiot eivät yksinkertaisesti kestä päivänvaloa. Ne perustuvat pelkästään pienten lasten kauhukertomuksiin äidistään ja kenestä tahansa, joka heidän mieliinsä oli istutettu pahana ihmisenä.

Jälkikäteen minulle on selvinnyt, että sosiaalityöntekijät saivat olla kuin kotonaan Satakunnan poliisilaitoksella juuri niihin aikoihin, kun Anneli Aueria epäiltiin murhasta ja sittemmin lastensa hyväksikäytöstä. Satakunnan Kansassa kerrottiin, että sosiaaliviranomaiset pääsivät tutkimaan ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista. Vaikka virkavirheeseen syyllistyneet esimiestasoiset poliisit saivat jälleen kerran täysin puhtaat paperit, niin tällä poliisirikoksella on ollut Anneli Aurin ja hänen lastensa kannalta kannalta erittäin merkittävä negatiivinen vaikutus. Paljon puhutut lasten edut ovat Auer-tapauksessa jääneet virkamiesten etujen jalkoihin kerta toisensa jälkeen. Virkarikos-syytteestä kaikessa hiljaisuudessa vapautettu silloinen Porin poliisipäällikkö Timo Vuola palkittiin nimityksellä Sisä-Suomen poliisipäälliköksi helmikuussa 2016. Eikö yhdestätoista virkaan hakeneesta löytynyt muka sopivampaa, vai oliko Vuolalla joukko vaikutusvaltaisia Ulvila-kasessa ryvettyneitä suosittelijoita?

* Perustan väitteeni sille, että nämä ihmiset ovat verkostoituneina samoissa vaikutusvaltaisissa piireissä.

Sosiaaliviranomaiset kuin kotonaan poliisilaitoksella

– katsoivat vapaasti salaisia rikostietojakin

SATAKUNTA 4.2.2016 09.54 

Harri Aalto, Pori
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten paljon julkisuudessa kehutun yhteistyön taustalla Porissa oli myös arveluttavia piirteitä, ilmenee Satakunnan Kansan haltuunsa saamista viranomaisdokumenteista.
Niiden mukaan yhteistyö meni niin pitkälle, että sosiaaliviranomaiset pääsivät tutkimaan myös ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista.

Sosiaaliviranomaiset saivat olla läsnä jopa poliisijohdon aamupalavereissa, joissa ajankohtaisia rikosasioista käsiteltiin huomattavasti laajemmin ja avoimemmin kuin esimerkiksi tutkinnanjohtajien julkisuuteen toimittamissa tiedotteissa.

Poliisilaitoksen turvallisuudesta ja laillisuusvalvonnasta vastannut apulaispoliisipäällikkö Risto Alanne huomautti useaan kertaan asiasta poliisipäällikkö Timo Vuolalle.

Lopulta asia eteni poliisirikostutkintaan, jossa Vuolaa ja sosiaaliviranomaisyhteistyöstä päävastuun kantanutta komisariota epäiltiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kumpaakaan vastaan ei lopulta nostettu syytettä. Vuola sai täysin puhtaat paperit. Sen sijaan syyttäjä totesi komisarion syyllistyneen virkasalaisuuden rikkomiseen, mutta piti rikosta vähäisenä.

Asian ratkaisi lopulta valtakunnansyyttäjävirasto.

Kirjeeni johtavalle sosiaaliviranomaiselle vuonna 2012 alkaa näin:

Liittyen puhelinkeskusteluumme torstaina 18.10.2012

 

Hyvä Arja Ahonen,                                                                                                  24.10.2012

Ohessa aiemmin lähettämäni muistio koskien Anneli Auerin lapsia. Xxxx Xxxx on ollut puhelinyhteydessä asiaan liittyen 05.10.2012 ja 15.10.2012.

Lähetin syyskuussa muistion myös Raisioon lastensuojelun sosiaalityöntekijälle Helsingistä saamieni ohjeiden mukaisesti. Raisiosta oli kuitenkin lokakuussa kerrottu Xxxx Xxxx:lle, että Turku hoitaa asian kokonaisuudessaan. Siksi käännynkin nyt uudelleen puoleenne.

Kuten kerroin, meitä on ryhmä ihmisiä, jotka olemme huolissamme Anneli Auerin nuorimmista lapsista, jotka ovat oireilleet psyykkisesti sijaiskodissaan. Olemme kaikki vakuuttuneita siitä, että nuorimmaisten lasten kauhutarinat äidistään ovat syntyneet erilaisten pelkotilojen seurauksena. Olemme kaikki yhtälailla vakuuttuneita siitä, että lapsia ei ole kohdeltu kaltoin tai raiskattu biologisen äidin kodissa.

Olemme myöskin huolissamme siitä, että poliisi pitää sosiaaliviranomaisia talutusnuorassaan pyrkiessään tuomitsemaan lasten äidin lasten isän murhasta. Toivomme, että sosiaaliviranomaiset ovat saaneet kaiken tarpeellisen information ja materiaalin haltuunsa voidakseen tehdä informoituja päätöksiä lasten sijoituksesta.

Vaasan hovioikeus vapautti Anneli Auerin yksimielisesti Jukka S. Lahden murhasta keväällä 2011. Tämän on täytynyt tulla täytenä yllätyksenä niin sijaisvanhemmille kuin myös heidän huollossaan olleille lapsille. On täysin luonnollista, että lasten menettämisen pelko, ja taloudellisen selviämisen pelko on voinut iskeä sijaisperheeseen. Tämä yhdessä lasten pelkojen kanssa siitä, että äiti tappoi isin on voinut johtaa kauhukertomusten syntymiseen.

Vapauduttuaan vankilasta Anneli Auer yritti saada yhteyttä lapsiinsa, mutta heidät vietiin enon toimesta pitkälle merimatkalle, jossa kauhutarinat saivat alkunsa. Anneli Auerin useat yritykset saada tavata lapsiaan on tallennettu filmille Hätäpuhelu-dokumenttia tehdessä, sekä se miten sosiaalityöntekijä siinä tilanteessa selitti lasten tapaamisen monimutkaisuutta äidille.

Pyydän seuraavia toimenpiteitä:

  • Tarkistetaan akuuttityöryhmän lausunnot sekä Xxxxx-kodin ohjaajien käsitykset lasten sijoituksesta enon luokse.
  • Selvitetään onko lasten annettu pelätä sijoitusvanhempien luona joutuvansa isosiskon Amandan lailla lastenkotiin?
  • Onko sijaisperheessä puhuttu pahaa äidistä ja sisaresta, ja näin annettu sijaa lasten pelkojen kasvulle?
  • Selvitetään ovatko lapset voineet altistua seksuaaliselle internetmateriaalille koulussa, kavereiden luona tai kotona?
  • Selvitetään sijaisvanhempien pelkoja lasten biologista äitiä ja omaa kummitytärtä Amandaa kohtaan.
  • Miksi lapset on eristetty kaikista sukulaisistaan? Tämä jos mikä kertoo siitä, että kaikki ei ole hyvin lasten elämässä.
  • Ovatko lapset saaneet hoitoa psyykkiseen oireiluunsa? (Paniikkikohtaukset, housuun pissaamiset, kauhutarinat jne).
  • Tutustutaan Suomen arvovaltaisimpien asiantuntijoiden professori Pekka Santtilan ja psykologian tohtori Katariina Finnilä-Tuohimaan lausuntoihin lasten tarinoiden luotettavuudesta. Xxxxxxxxx xxx xxxxxxxxxxx xx xxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxx xxxx xxx xxx xxx xxxxxxxxxx.

Nyt kun korkeinoikeus palautti Ulvilansurman käsittelyn käräjäoikeuteen on odotettavissa pitkä ja myös lapsille raskas oikeudenkäyntien sarja. On sitäkin tärkeämpää taata lapsille puolueeton, turvallinen ja kaikista peloista vapaa elinympäristö.
Sen takaavat ainoastaan alalle koulutetut, kokeneet ja asioihin neutraalisti suhtautuvat sijaisvanhemmat, tai mahdollisesti auktorisoitu valvottu hoitokoti. Sen vuoksi pyydämme lasten pikaista sijoittamista pois enon luota.

Tietooni on tullut myös seuraavaa:

Nyt uudelleen tutkintavankina ollessaan Anneli Auer on toistuvasti pyytänyt vankilaa järjestämään perhetapaamisia ilman pleksilasia esikoisensa Amandan kanssa. Nämä on järjestelmällisesti evätty vankilan johdon toimesta.

Asiasta keskusteltiin elokuussa Kriminaalihuollon tukisäätiössä ja Annelille toimitettiin kopio vankien oikeuksista. Hän oli tekemässä asianjohdosta valitusta Riseen vankilan johtajasta, jolloin joku vartijoista kanteli johtajalle. Vankila päätti tehdä pikaisesti lastensuojeluilmoituksen Amandasta, että Anneli muka painostaa lastaan.

Amandan tilanne on ollut muutoinkin kohtuuton ja hän on saanut kärsiä aivan tarpeettomasti. Hänen isänsä on murhattu, sen lisäksi hänet on eristetty muusta perheestään. Pienimmät sisaret ovat alkaneet pelätä häntä sijaisvanhempien luona, ja Amanda on nyt murhasta epäiltynä, koska pikkuiset ovat sellaisia kauhutarinoita kertoneet. Tietojeni mukaan hänellä on kuitenkin ollut hyvät oltavat Xxxxxx-kodissa, jossa on ollut ammattinsa osaavia neutraaleja henkilöitä hänen tukenaan.

Toivomme, että vankila järjestäisi Amandalle ja Annelille lain suomia perhetapaamisia, joissa lapsella on mahdollisuus tuntea fyysistä läheisyyttä vanhempaansa ja sen mukanaan tuomaa turvallisuutta koskettaen ja halimalla.

Laki määrää, että perhesuhteet tulee pitää yllä, mikäli olosuhteet vain mitenkään sen sallivat. Suomi on saanut lukuisia tuomioita EIT:sta siitä, että näin ei ole menetelty. Esimerkkinä tapaukset K & T v. Finland, L v. Finland, H.K. v. Finland, T and others v. Finland, R. v Finland ja monta muuta. Toivomme, että aiemmin tehdyistä virheistä on otettu oppia, ja että tässä Suomen rikoshistorian oudoimmassa tapauksessa toimittaisiin maan parhaan osaamisen ja ammattitaidon mukaisesti.

Pyydän edelleen, että kaikkea kertomaani käsitellään luottamuksellisesti, eikä xxxxx xxx xxxx xxxxx xxxxx xxxxx xxx xxxxxxxxx xxxxxxxx xxxxxxxx xx xxxxxxxxxxxxxx.

Vastaan mielelläni kysymyksiin, mikäli sellaisia kertomastani ja kirjoittamastani syntyy. Liitän oheen rikostoimittaja MTV Jarkko Sipilän kirjoituksen. Helsingistä saamieni ohjeiden mukaan toimitan kopiot myös aluehallintoviranomaiselle.

Ystävällisin terveisin,

Susanna Lxxxx
Lontoon numero + xx – xxxx – xxxxxx
Suomen numero xxx – xx xx xxx

Minkäänlaista vastausta en ole koskaan saanut Arja Ahoselta, tai muilta asiaa käsitteleviltä tahoilta, vaikka minulla oli Anneli Auerilta valtakirja.

Sosiaaliviranomaiset eivät ole tietenkään vastuussa vankilan päätöksistä lapsiin liittyvissä asioissa, mutta halusin kuitenkin tuoda sosiaaliviranomaisten tietoon sen miten vankilassa on lasten suhteen toimittu. Vankilassa korjattiin sittemmin Amandan tapaamisiin liittyneet esteet, mutta pienimpiä lapsiaan Anneli Auer ei saanut tavata.

Samoihin aikoihin, kun itse mietin Anneli Auerin lasten kohtaloa, toimittaja Jarkko Sipilä tuskasteli Auer-vyyhdin useita käänteitä:

Tapaus Auer: Palaa lähtöruutuun kulkemalla vankilan kautta
Julkaistu 22.10.2012 kirjoittajalta Jarkko Sipilä

 

Taas yllätys. KKO palautti Anneli Auerin murhajutun peräti käräjäoikeuteen ounastellun hovioikeuden sijaan. Jutun käsittely alkaa siis käytännössä aivan alusta.

Auer-tapauksessa tietysti voi todeta, että olisi ollut yllätys, jos asiat olisivat menneet jotenkin ennakoidusti.

KKO katsoi, että jutussa on tullut niin paljon uutta näyttöä, että käsittelyn aloittaminen käräjäoikeudesta on perusteltua. Samalla KKO varmisti sen, ettei juttu tule automaattisesti sen käsiteltäväksi. Jos uutta näyttöä olisi puitu ensimmäistä kertaa hovioikeudessa, niin tapaus olisi väistämättä tullut KKO:n käsittelyyn. Joku olisi joka tapauksessa valittanut hovioikeuden ratkaisusta.

Nyt juttu palaa siis Poriin.

Auer puolestaan istuu vankilassa Turun käräjäoikeuden hänelle seksuaalirikoksista langettamaa tuomiota.

Seksuaalirikokset ja murhajuttu liittyvät nyt entistä tiiviimmin yhteen.

Murhajutun uusi käsittely nivoutuu saman uuden näytön ympärille kuin väitetyt lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Kyse on Auerin kolmen nuorimman lapsen kertomuksista.

Kolmen nuorimman lapsen — murhayönä aikaan he olivat 2-, 5- ja 7-vuotiaita — kertomusten perusteella Auer ja Jens Kukka tuomittiin seksuaalirikoshaarassa vuosikausiksi vankeuteen. Turun käräjäoikeus äänesti päätöksestä, mutta ei ole kertonut millä perusteilla enemmistö tuomareista piti lasten kertomuksia hyväksikäytöistä uskottavana.

Samaa lasten kertomusten uskottavuutta joudutaan nyt arvioimaan murhajutussa.

Lapset kertoivat uusia asioita tapahtumista kesällä 2011, kun hovioikeus oli todennut Auerin syyttömäksi murhaan. Tilanne oli tuolloin se, että lapset olisi palautettu äitinsä huoltoon. Seitsemänvuotiasta oli puhutettu jo alkuperäisessä poliisitutkinnassa, mutta uudet kertomukset tulivat vasta nyt.

Syyttäjien — heitä on seksuaalirikoshaara mukaan lukien Auer-tapauksessa jo neljä — mukaan lasten kertomukset ovat nimenomaan se keskeinen uusi asia. Kertomusten tarkka sisältö ei ole tiedossa, mutta KKO:n päätöksessä viitataan lasten kertomusten antaneen ”vahvoja viittauksia” murhan suunnittelusta ja toteutuksesta.

Tosin vanhin lapsista on kiistänyt äitinsä syyllisyyden.

Mistään yksiselitteisestä ”savuavasta aseesta” ei siis ole kyse.

Seksuaalirikoshaaran käsittelyssä kuultiin leegio asiantuntijoita arvioimassa lasten kertomusten uskottavuutta, mutta käräjäoikeus piti perustelunsa salaisina. Tosin aivan kaikkea se oikeus ei kertomuksista hyväksynyt. Käräjäoikeus totesi nimenomaan, ettei se luottanut lasten kertomiin saatananpalvontaväitteisiin.

Auer-vyyhdistä ei käänteitä puutu. Vuosien varrelta löytyy syyttömänä vangittua teatterijohtajaa, poliisitutkinnan virheitä, seksistä kieltäytynyttä solutettua poliisimiestä, epämääräisiä ristikuvioita ruumiissa ja vaikka mitä. Juttua on tutkittu vuosikausia ja puitu eri oikeusistuimissa kuukausia, mutta aina tuntuu uutta riittävän. Niin nytkin.

Auer-tapaus osoittaa, että Suomen oikeusjärjestelmä ei aina toimi sen paremmin poliisin, syyttäjien kuin oikeuslaitoksenkaan osalta. Henkirikos tapahtui kuusi vuotta sitten ja nyt palataan alkuun.

Ehkäpä toisella kierroksella case Auerissa asiat sujuvat nyt paremmin. Olisiko se yllätys, jos näin kävisi? Parempi olla vastaamatta.

LINKIT:

Lastensuojeluilmoitus

https://niinaberg.com/2013/10/10/peitetoimintaa-soluttautumista-rikostutkintaa-vai-yksinkertaisesti-vakivaltaa/

https://niinaberg.com/2014/01/31/lapsen-parhaaksi/

https://niinaberg.com/2013/07/08/pienia-julmia-tarinoita/

Child Witnesses

Kuuntele:

Anneli Auer Kultakuumeen erikoishaastattelussa 25 min

”Tekopenikset sarvina päässä”, huuhaata, – uusi Auer-juttu vetää sanattomaksi

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

STERN CRIME – HÄTÄPUHELU

23/06/2016

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Alkuperäisen saksankielisen artikkelin “Der Anruf” on laatinut toimittaja Nicolas Büchse. Artikkeli on julkaistu Stern Crime -lehden 4.6.2016 ilmestyneessä numerossa 7/2016 (s. 9).

Suomenkielinen käännös: Anneli Auerin tukiryhmä

 

HÄTÄPUHELU

Tapahtuma-aika: perjantai aamuyö, 1. joulukuuta 2006, kello 2.43.
Nainen soittaa Ulvilasta, länsisuomalaisesta pikkukaupungista.

 

”Hätäkeskus.”
“Tääl o joku tappaja! Joku tuli ikkunast sisää!”
”Rauhotu. Mitä siellä nyt tapahtuu?”
“Joku hakkaa puukol mun miestäni! Muaki on hakattu! Tulee näköjään verta! Hei nopeesti!”
”Joo laitan apua. Onks teitä monta siellä?”
”Meil on myös neljä lasta täällä!”

 

Tämä puhelinsoitto tulee pelastamaan naisen elämän. Ja pian myös tuhoamaan sen.

 

Toimittaja Nicolas Büchse    Kuvat Aapo Huhta

Tästä hätäkeskuspuhelusta alkaa yksi Suomen arvoituksellisimmista rikostapauksista. Kyseessä on myös tragedia, jossa yksi nainen joutuu vuosiksi vankilaan, jossa hänet erotetaan lapsistaan ja jossa lapsista tehdään vihollisia toinen toisilleen. Suomi on nyt sen kysymyksen edessä, onko oikeusvaltion nimissä tehty hirvittävä vääryys.

Hätäkeskuspuhelusta alkaa myös tapahtumaketju, joka tuhoaa komisario Juha Joutsenlahden uran.

Nyt, lähes kymmenen vuotta hätäkeskuspuhelun jälkeen, komisario ajaa autollaan koivumetsän reunustamaa tietä. Hän kertoo, että hänen kännykkänsä oli soinut vähän hätäkeskuspuhelun jälkeen. Heti kun hän näki puhelimensa näytöltä kollegansa nimen, hän aavisteli lomansa päättyvän. Kuparia valmistavassa yhtiössä työskennellyt henkilöstövalmentaja ja perheenisä oli murhattu yöllä makuuhuoneeseensa vaimonsa ja vanhimman tyttärensä silmien edessä.

Juha Joutsenlahti mietti tuolloin, kuka murtautuisi taloon ja surmaisi verisesti miehen tämän perheen läsnäollessa?

Se ei – herra varjele – ollut mitenkään epätavallista, että Joutsenlahden alueella sai joku surmansa väkivaltaisesti. Niin kauan kuin rikostutkija muisti, on Porin seudulla tapahtunut eniten henkirikoksia Suomessa. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että Pori on satama- ja työläiskaupunki, jossa sanat eivät aina välttämättä riitä, vaan myös nyrkit puhuvat. Tietenkin tapahtumiin liittyy myös alkoholi. Joutsenlahti on tavannut kaduilla paljon ihmisiä, jotka juovat, koska ovat surullisia. Ja toisia, jotka ovat surullisia, koska juovat. Valitettavasti hän on myös tavannut liian monta sellaista, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi juodessaan. ”Perinteinen suomalainen henkirikos koostuu yleensä kolmesta ainesosasta: paljon alkoholia, kaksi kaverusta ja yksi veitsi,” sanoo Joutsenlahti.

Tämä tapaus poikkesi kuitenkin täysin kaikista muista Joutsenlahden uran aikana. Ja se jäi arvoitukseksi, vaikka tutkinnanjohtaja teki kaikkensa. Jo se, kuinka monta kertaa hän olikaan kuunnellut hätäkeskuspuhelutallenteen…

 

”Neljä lasta?”
”Kyllä!” Vaikeroiva miehenääni huutaa taustalla: ”Annu, tule apuun!”
”Hei mun täytyy ny…Amanda!”
Lapsenääni taustalla: ”Niih?”
”Tuuksä tänne puhelimeen!” Taustalla kuuluu huutoja, valitusta ja nyyhkimistä. Sitten puhelimesta kuuluu kiihkeä lapsenääni:”Hei onks siell joku? Tulkaa äkkii! Mun iskä voi huonosti. Tulkaa äkkii! Isä älä kuole.”

 

Stern Juha Joutsenlahti

Poliisi Juha Joutsenlahtea ei tapaus jätä rauhaan. Hänet kutsuttiin lomaltaan surmapaikalle, ja hän johti alkuvaiheen tutkimuksia. “Tapaus poikkeaa täysin kaikista muista”, hän sanoo.

 

Juha Joutsenlahti: 52 vuotta, joista 30 Porin poliisissa. Kookas ja ryhdikäs kuin jääkiekkoilija. Vatsakas kuin passivirkailija. Hän palaa tänään tapahtumapaikalle.

Tämän reitin hän muistaa hyvin. Jopa näiden lukuisien vuosien jälkeen. Osoitteen samoin: Tähtisentie 54.

Hän on ottanut töistään vapaapäivän palatakseen surmapaikalle. Ehkä näyttääkseen maailmalle, että hän teki kaiken oikein. Ehkä myös vakuuttaakseen itsensä siitä, että hän toimi kuten piti ja että oli epäoikeudenmukaista, että hänen uransa suistui raiteiltaan siten kuin teki.

Auto kääntyy uudisrakennusalueelle.

”Poliisipartio oli silloin perillä tapahtumapaikalla vajaassa kahdeksassa minuutissa”, sanoo Joutsenlahti. ”Oikeastaan olin lomalla, ja lisäksi pöydälläni oli kaksi muuta murhatapausta. Siitä huolimatta sain tutkinnan vastuulleni.”

Perillä Joutsenlahti luo silmäyksen ympärilleen. Pieni, unelias Ulvila, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Porista. Tiet kapenevat, omakotitaloja on vaikea erottaa toinen toisistaan. Punatiilisiä, puulla verhoiltuja taloja. Valkoisiksi maalattuja ikkunanpieliä. Siellä täällä näkyy etupihalla trampoliini. Joissakin rumia muovituoleja terasseilla, ja useimmissa on niin huolellisesti leikattu pensasaita, että voisi luulla naapureiden kilvoittelevan puutarhanhoidossa.

Joutsenlahti katsoo taloa numero 54 ja kertoo. Työtoverit näyttivät hänelle makuuhuoneen. He kertoivat, että uhrin nimi on Jukka Lahti, ja hänen vaimonsa Anneli Auer makaa vakavasti loukkaantuneena sairaalassa. Joutsenlahti katsoi ympärilleen ja näki, että terassinoven ikkuna oli rikottu ja lattialla oli lasinsirpaleita. Veriroiskeita ei voinut olla näkemättä: ne ulottuivat aina sisäkattoon saakka.

 

”Nopeesti! Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
”Meni – lähtikse mies jo?”
”Onko joku tulossa?”

 

Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho. 

Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

 

Nykyään Anneli Auer tuntee jokaisen äänen, joka hätäkeskuspuhelutallenteelta on erotettavissa. Hän tietää, että puhelun kesto on neljä minuuttia ja 18 sekuntia. Hän tietää myös, kuinka monta sekuntia hänen oma äänensä kuuluu puhelimen läheltä. Samoin, kuinka kauan hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä Amanda puhuu hätäkeskusvirkailijan kanssa. Hän tuntee nauhalta jokaisen napsahduksen ja tietää, millä kohtaa tulevat hänen miehensä viimeiset sanat.

Nämä ovat faktoja, jotka antavat Anneli Auerille turvaa.

Toisin on muistojen laita. Ne haalenevat, niitä voi manipuloida ja ne voivat kääntyä ihmistä itseään vastaan. Tällaisten muistojen syytä on, että hän menetti miehensä lisäksi vuosien varrella myös maineensa ja melkein kaiken, mikä hänelle hänen elämässään oli rakasta. Tämän vuoksi Anneli haluaa puhua faktoista. Ei siitä, mitä hän voi muistaa.

Anneli Auer ilmoitti haluavansa ensin tietää tarkemmin, mistä hänen kanssaan haluttaisiin jutella. Hän halusi tavata jossakin vähemmän silmiinpistävässä paikassa. Vuosikausia hän on piilotellut aurinkolasien takana. Ihmiset tuntevat hänet lehdistä, jotka ovat julkaisseet hänen kuviaan ja niiden alla kirjoittaneet hänen olevan mahdollisesti saatananpalvoja tai noita. Naispaholainen. Monet suomalaiset uskovat hänen olevan tätä kaikkea. Hänen kylmistä sinisistä silmistään puhutaan kuin ne olisivat todistusaineistoa.

Scandic-hotellin kahvilassa istuu hoikka, huoliteltu, viisissäkymmenissä oleva nainen. Selkä hiukan kumarassa, tarkkaillen keskittyneesti vastapäätä istuvaa. Aluksi hän vaikuttaa hermostuneelta, sen jälkeen hauraalta. Jatkuvasti jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

Hänen edessään on rikospaikkatutkinnan kuvia. Todistusaineistoa siitä kauhusta, joka hyökyi hänen elämäänsä 1. joulukuuta 2006. Kuvissa näkyy vereen tahriintunut lakana, verinen halko ja mies, joka makaa sängyn vieressä. Jotkut kuvat antavat vain aavistaa tilanteen hirveyden, toiset taas näyttävät tapahtuneen kaikessa kauheudessaan siten, että toivoisi, ettei kuvia olisi koskaan nähnytkään. Kuten kuvat miehen murskatuista kasvoista. Erityisesti se, jossa näkyy kasvojen oikea puolisko. Silmä roikkuu ulkona silmäkuopastaan. Iskujen on täytynyt olla aivan pidäkkeettömiä ja hurjia. Anneli Auer työntää kuvat niihin koskematta pöydän keskelle. Enää häntä ei tämä kauhu voi saavuttaa. Hän on nähnyt sen liian usein. ”Toivon, että jonain päivänä tämä kaikki on ohitse. Sinä päivänä voin jälleen elää. Minun täytyy taistella niin kauan että selviää, mitä todella tapahtui.”

 

Marraskuun 30. päivä vuonna 2006 oli vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmin. Lämpötila oli nollan yläpuolella. Tuuli oli kuitenkin kova. Luvatalla töissä ollut henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Lahti lähti Turkuun asti ulottuneelta työmatkaltaan kotia kohti kello 21.

Lahdella oli yllään tumma takki ja siihen sopivat housut, tai niin Anneli Auer ainakin muistelee. Lahti oli tarkka ulkonäöstään, tummat hiuksensakin hän leikkautti aina kerran kuussa. Lahdella oli mieleenpainuvat kasvot: kulmikas leuka, täyteläiset huulet ja runsaat kulmakarvat.

Hän oli 51vuotias. Neljä vuotta aiemmin hän oli ottanut vastaan työnsä suuren porilaisen kupariyhtiön henkilöstöosastolla. Tämä merkitsi etenemistä uralla. Siksi Lahti oli muuttanut perheineen Raisiosta pohjoisemmaksi Ulvilaan.

Ne, jotka työskentelivät kuparitehtaassa kuuluivat alueen ylpeimpiin ja näin oli ollut jo vuosikymmeniä. Se, joka kuului tähän piiriin, toi mukanaan tehtaaseen myös lapsensa ja lapsenlapsensa. Koska tehdas oli elättänyt ihmisiä tällä harvaanasutulla alueella jo vuosikymmeniä, se oli ikään kuin perheenjäsen. Nyt äiti-tehdas oli kuitenkin hylkäämässä lapsensa.

Yritys oli irtisanomassa yli 150 työntekijää. Henkilöstövalmentaja Jukka Lahden oli hoidettava potkut saaneiden työntekijöiden irtisanomiset. Sellainen työ ei varsinaisesti lisännyt hänen suosiotaan. Joku oli uhkaillut häntä. Lahti myös uskoi, että hänen Opel Zafiransa naarmut eivät olleet syntyneet vahingossa. Jukka Lahti ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi huolestunut tällaisesta.

Sinä päivänä hän oli lähtenyt kotoaan kello kuudelta aamulla. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. Lahti tunsi hyvin tämän työvoimatoimiston, olihan hän itse työskennellyt siellä 90-luvulla. Vuonna 1996 hän oli johtanut akateemisten työttömien ryhmää, jolloin hän oli tutustunut 31-vuotiaaseen naiseen, joka oli suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Nainen esittäytyi Anneli Aueriksi. Pian myös Anneli sai paikan työvoimatoimistosta. Lahti oli naimisissa ja Auer seurusteli vakituisesti, mutta se ei estänyt näitä kahta tapailemasta toisiaan. Kun Anneli tuli raskaaksi, Jukka erosi puolisostaan. Pariskunta meni naimisiin, ja he saivat kolme lasta lisää.

 

Porin kuparitehdas

Kuparitehdas Porissa. Jukka Lahden täytyi hoitaa 150 ihmisen irtisanomiset. Hän oli vihattu. Häntä iskettiin fileerausvetsellä 70 kertaa.

 

Heidän kodissaan Ulvilassa oli viisi huonetta, sauna ja autotalli. Tavanomainen koti tavanomaisella suomalaisella asuinalueella. He eivät olleet paljoa tekemisissä naapureidensa kanssa. Jukka ja Anneli olivat kotoisin muualta, ja ehkä he sen takia jäivät hieman ulkopuolisiksi. Jukasta tämä ei ollut kiinni. Anneli pikemminkin oli sen verran vähäpuheinen, että kenellekään ei ehkä tullut mieleen kutsua häntä jutustelemaan kahvikupin ääreen.

Anneli tiesi kuitenkin jotain leipomisesta. Hän ylläpiti Perhekerho-nimistä nettisivustoa, jolla hän julkaisi reseptejä, lahjaideoita ja sisustusehdotuksia. Esimerkiksi otsikkoa ”Askartelu” klikkaamalla löytyi ohjeita, joissa muun muassa neuvottiin, miten Halloweeniksi voisi valmistaa haamumobilen. Toisella, Mammadieetti-sivustolla, hän antoi laihdutusvinkkejä äideille. Auer esitteli siellä kuvia itsestään ja kapeasta vyötäröstään. Hän myös taisteli kotiäitien aseman puolesta, sillä koki heidän olevan syrjittyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sivustoilla olevat mainokset tuottivat perheelle hiukan lisätuloja.

Perheen ajan tässä talossa Ulvilassa oli kuitenkin määrä pian päättyä. Jukka oli hakemassa työpaikkaa Helsingin lähistöltä. Kello yksitoista illalla hän kääntyi Tähtisentielle ja parkkeerasi autonsa pihatielle. Oli torstain ja perjantain välinen yö. Harvoissa taloissa paloivat enää valot.

Jukka Lahti aukaisi etuoven ja laittoi kännykkänsä lipaston päälle, kuten aina ennenkin. Lastenhuoneiden ovet olivat kiinni ja vanhin tytär nukkui omassa huoneessaan. Kolme nuorinta – seitsemän, neljä ja kaksivuotiaat lapset – jakoivat yhden huoneen keskenään. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun.

Nuorin lapsi makasi hereillä sängyllä Anneli Auerin vieressä. Vanhempien sänky oli sijoitettu takkahuoneeseen, koska Jukka käytti kolmatta makuuhuonetta toimistonaan. Takkahuoneessa ei ollut paljoa tilaa. Sänky oli jouduttu työntämään seinään kiinni, vaikka se oli vain 125 senttiä leveä. Punaiset lakanat olisi pitänyt taas vaihtaa jo viikkoja aiemmin, mutta Anneli ei ylipäätään enää neljännen lapsensa syntymän jälkeen ollut ehtinyt juurikaan siivota.

Anneli makasi tapansa mukaisesti seinän puolella. Jukka oli nuorena miehenä ollut liikenneonnettomuudessa, ja hän tarvitsi silloin tällöin kävelykeppiä. Hänelle olisi ollut liian hankalaa kömpiä seinän puolelle joka yö. Kun nuorin lapsi kuuli Jukan tulevan, hän juoksi tätä vastaan. Jukka otti lapsen syliinsä ja kantoi hänet takaisin Annelin viereen. Jukka tyhjensi astianpesukoneen, mikä oli hänen osansa kotitöistä. Kun lapsi oli lopulta nukahtanut, kantoi Jukka hänet lastenhuoneeseen.

Oli jo puoliyö, kun vanhemmat sammuttivat valon takkahuoneesta. Anneli kertoo, että pian tämän jälkeen myös vanhemmat olivat unessa.

Kunnes heidän unensa kuitenkin keskeytyi väkivaltaisesti, ja Anneli ryntäsi puhelimeen.

 

”Onksielt tulos joku?”
”Kyselen lisätietoja. Mikä on tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.”
”Se aikoo tappaa mun mieheni! Se oli äsken viel hengis!”
”Mimmoses tilas se sun mies siel nyt on?”
”Makaa lattial ja huus äske apua! Nyt hiljeni!”
”Sinne on apu koko ajan tulossa. Onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai?”
”Emmä tiedä, mä en oo, keittiös, mä en – Meneks mä kattomaa?

 

Komisario Juha Joutsenlahti tapasi Anneli Auerin ensimmäisen kerran sairaalassa iltapäivällä 1. joulukuuta 2006, reilut kaksitoista tuntia tapahtuneen jälkeen. Kun poliisi ja ensiaputyöntekijät olivat saapuneet paikalle, oli Anneli seisonut liikkumattomana olohuoneessa. Pian tämän jälkeen hän tuupertui, kun oli halunnut mennä juomaan keittiöön lasillisen vettä. Kaksi veitseniskua olivat haavoittaneet hänen keuhkojaan hengenvaarallisesti. Sairaalassa häntä oli hoidettu ja nyt hän makasi sängyssä kalpeana, mutta jälleen itsensä koonneena.

Anneli kertoi: ”Oli melko pimeää, mutta minulle oli selvä, että joku murtautui huoneeseen ja kävi käsiksi Jukkaan. Syntyi tappelu. En muista näinkö asetta. En muista työnsinkö tekijää vai yritinkö repiä häntä irti. Hän löi minua veitsellä. Se sattui kovasti ja aloin vuotaa verta. Luulen, että olen hypännyt sängyn vieressä olevan arkun ylitse ja juossut karkuun.”

 

Jukka Lahti ja toinen tekoväline

Jukka Lahti ja toinen tekoväline

 

Joutsenlahden työtoveri kysyi: ” Hänen työnsähän liittyi henkilökunnan uudelleenjärjestelyihin. Tiedättekö onko häntä tämän vuoksi uhkailtu?”

”On mahdollista, että hän on maininnut minulle, että häntä on uhkailtu. En ottanut häntä tosissani, koska hänellä oli taipumus liioitella ja dramatisoida asioita. Pystyn kyllä kuvittelemaan, että on monia ihmisiä, jotka olivat raivoissaan hänelle. En tiedä miten vakavaa se oli.”

Joutsenlahti halusi tietää, muistaisiko Auer, miltä tekijä näytti. Auer vastasi, että hän näki tekijän vain vilahdukselta sen lyhyen ajan kuluessa, kun hän oli antanut luurin tyttärelleen ja juossut takaisin takkahuoneeseen. Silloin hän oli laittanut valot päälle, ja tekijä oli rynnännyt häntä kohti. Miehellä oli ollut pipo tai tumma hupputakki, eikä hänen kasvoistaan näkynyt paljoa. Anneli muistaa punakat posket. Hän arvioi tekijän olevan 180-senttinen.

Hän oli lisäksi pannut merkille, että mies ei puhunut mitään.

Joutsenlahti nyökkäsi. Puhelutallenteella erottuivat vain Anneli Auerin, Jukka Lahden ja vanhimman tyttären Amandan äänet.

Tämän ensimmäisen todistajankuulustelun jälkeen komisario tunsi sääliä naista kohtaan. Kun hän oli ollut lähdössä, Anneli oli vielä kysynyt häneltä: ”Voisivatko lapset nähdä isänsä vielä kerran?”

Joutsenlahti oli yrittänyt selittää naiselle varovaisesti, miltä hänen miehensä kasvot näyttivät.

Anneli oli itkenyt.

”Hän vastaili silloin hyvin loogisesti, ja kaikki mitä hän kertoi, oli yhteneväistä siihenastisten tutkimusten kanssa”, sanoo Joutsenlahti. Hän seisoo nyt talon pihatien päässä. Talossa on jo pitkään asunut toinen perhe. Naapuri on ajamassa autotalliinsa. Joutsenlahti toteaa, että pitäisi ehkä kävellä pari askelta kauemmaksi. Hän haastatteli aikanaan naapuria niin monta kertaa, ettei halua enää uudestaan hermostuttaa ketään.

”Minun tehtäväni tutkinnanjohtajana oli selvittää, oliko todistajan kertomus mahdollinen,” sanoo Joutsenlahti.

Todisteista ei saanut paljoa irti. Joutsenlahden työtoverit löysivät takkahuoneen kaakelilattialta terästään vääntyneen fileerausveitsen, jonka kärki oli katkennut. Joku oli lyönyt tällä veitsellä Jukka Lahteen 70 iskua. Jukka oli taistellut henkensä puolesta kaikin voimin. Hädässään hän oli tarttunut takan vieressä oleviin halkoihin.

Joutsenlahti uskoo, että ase, jolla Jukalle aiheutettiin kuolettavat päävammat, oli kirves tai jokin samankaltainen väline. Tätä toista murha-asetta ei löydetty. Ei, vaikka jäljestyskoirat olivat paikalla jo aamun valjetessa. Ei, vaikka asuinalue, ympäröivät metsät ja kaikki jäteastiat tutkittiin välineen löytämiseksi. Myös kaikki ajateltavissa olevat pakoreitit tutkittiin huolellisesti samasta syystä.

Joutsenlahti kävelee pari askelta ja kurkistaa pensaiden välistä pihalle. ”Joku oli terassilla astunut muovituolille. Löysimme siitä kengänjäljen. Ja ikkunalaudan ja terassinoven vieressä oli verijälkiä. Ovi johti suoraan vanhempien makuuhuoneenaan käyttämään takkahuoneeseen. Kookkaan ihmisen on täytynyt lyödä oven ikkuna rikki ja sitten kiivetä tekemästään aukosta sisälle.”

Tärkein todiste löytyi halosta, jolla Jukka Lahti oli puolustautunut. Vierasta verta. Sitä ei voitu kuitenkaan liittää keneenkään. Ei vielä. Joutsenlahden tutkintaryhmälle tuli kymmeniä vihjeitä asukkailta. Useimmat vihjeenantajat otaksuivat jonkun yhtiön työntekijöistä olleen teon takana. Joutsenlahti ihmetteli, miten paljon vihaa työelämässä voikaan saada osakseen. Työtoverit kuvailivat Lahtea älykkääksi mutta aggressiivisen vaativaksi. Esimerkiksi yhtä irtisanottua hän olisi pilkannut sanoilla: ”Sinä et saa enää mitään töitä koska olet paska tyyppi”.

Mahdollisia epäiltyjä oli näin ollen paljon. Yksinään jo Lahden työtovereiden ja näiden lähipiirin joukosta testattiin 700 miehen DNA, jota verrattiin halosta löytyneeseen. Osumaa ei löytynyt. Joutsenlahti kertoo, että vasta vuonna 2013 ilmeni, että halossa ollut veri kuuluikin eräälle rikospaikkatutkijalle, joka ilmeisesti oli loukannut itseään työtä tehdessään.

Vuonna 2007 näytti kuitenkin siltä, että erään Lahden naapurin epäilyt saattaisivat johtaa läpimurtoon. ”Aluksi se vaikutti minusta oudolta. Tämä naapuri kertoi, että murhaaja olisikin oikeasti halunnut tappaa hänet eikä Jukka Lahtea.” Hän oli näyttelijäntyön lehtori, joka oli eräässä lehtiarvostelussaan jyrkästi kritisoinut tiettyä entistä oppilastaan tämän näyttelijänsuorituksesta jossain näytelmässä. Nyt naapuri uskoi tämän pitkävihaisen miehen kykenevän mihin vain. Tappaja olisi siis ehkä erehtynyt talosta pyrkiessään kostamaan nimenomaan hänelle.

Tutkintaryhmä paneutui kertomukseen. Naapuri muistutti ulkoisesti Lahtea. Heidän talonsa olivat samanlaiset ja sijaitsivat samalla kadulla. Tarina vaikutti uskomattomalta, mutta järkeenkäyvältä.

Joutsenlahti lähetti sähköpostitse kuvan miehestä Anneli Auerille, joka asui tuolloin Turussa. Joutsenlahti tutki noihin aikoihin niin montaa epäiltyä, että hänen olisi ollut hankala jokaisen uuden kuvan näyttämistä varten ajaa kaksi tuntia Turkuun.

Anneli vastasi, että kyseinen mies voisi olla etsitty. Myöhemmin tunnistusrivissä Anneli osoitti näyttelijää. Joutsenlahti pidätytti miehen, mutta tämä päästettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin vapaalle jalalle. Mikään rikospaikalta löytynyt todiste eikä myöskään poliisikoiralla tehty hajutunnistetesti viitannut siihen, että kyseinen mies olisi tekijä.

Tutkijoiden oli jatkettava etsintää. He luottivat asiantuntijan tekemään profiiliin: kyseessä oli mies, joka ei alussa ollut halunnut surmata. Hän on halunnut kostaa Jukka Lahdelle. Kiduttaa häntä. Tekijä ei ollut suunnitellut Annelin vahingoittamista. Miehellä olisi rikollista taustaa ja hän olisi väkivaltainen ja impulsiivinen. Ei ammattilainen. Kuitenkin urheilullinen, koska oli kyennyt ponnistamaan sisään kapeasta terassinoven ikkunasta.

Joutsenlahti kyseli profilointiin liittyviä kysymyksiä eräältä vankilapsykiatrilta. Tämän arvio oli, että uhria oli haluttu rangaista hänen perheensä läsnä ollessa. Näin ollen ajankohta teolle olisi ollut harkittu.

Etsintä potentiaalisten tekijöiden joukosta ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Tutkijat eivät voineet muuta kuin jatkaa edelleen Lahden kanssa tekemisissä olleiden haastatteluja. Sukulaiset? Tuttavat? Opiskelijatoverit? Etsiä muita mahdollisia motiiveja. Uskottomuus? Seksi? Homoseksuaalisuus?

Joutsenlahti kutsui Helsingistä paikalle erään kuuluisan ja arvostetun rikostutkijan puhuttamaan Anneli Aueria ja selvittämään tämän mahdollista osuutta tapahtumiin. Erikoisasiantuntija päätyi siihen tulokseen, ettei Anneli ollut ollut osallisena murhaan.

”Tämä oli tilanne, kun minä lopetin tutkimukset”, sanoo Joutsenlahti ja kävelee murhatalolta takaisin autolleen. ”Jouduin luopumaan tapauksen tutkinnasta 1.8.2008. Minun työtapaani ei hyväksytty. Olisin halunnut siirtää tapauksen keskusrikospoliisille, koska emme olleet edistyneet tutkinnassa. Paikallisen poliisin johto ei kuitenkaan suostunut tähän. He halusivat läpimurron. He halusivat onnistua itse. Hintaan mihin hyvänsä.”

 

Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden.

Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden.

 

Vuotta myöhemmin Joutsenlahti kuuli poliisiaseman käytävällä uutisen. Se pyyhkäisi kuin myrsky pois kaikki ne johtopäätökset, joihin hän ja hänen kollegansa olivat tutkintakuukausien kuluessa päätyneet.

Eräs työtoveri kertoi hänelle, että Auer on tunnustanut miehensä murhan.

”En voinut uskoa kuulemaani todeksi. Minähän olin se poliisi, joka tiesi asiasta eniten. Jos jotain uskoin varmuudella tietäväni niin sen, että Anneli Auer on syytön”, sanoo Joutsenlahti.

Hän lähetti kännykästään heti viestin helsinkiläiselle rikostutkijalle, joka oli puhuttanut Anneli Aueria.

”Mitä siellä oikein on tapahtunut?

”Tämä on uskomatonta”, vastasi rikostutkija.

Kun nyt kysyn Anneli Auerilta, mistä tunnustuksessa oli kysymys, hänen silmänsä sumenevat hetkeksi, aivan kuin hän taistelisi kyyneleitä vastaan. Aivan kuin silmänräpäyksen ajaksi raottuisi se verho, jolla hän on pyrkinyt suojautumaan ulkomaailmalta.
”Se oli kauhea tilanne”, hän sanoo sitten ääni jälleen lähes värittömänä. ”Pelkäsin silloin tulevani hulluksi”.

Uusi tutkinnanjohtaja oli jo varhaisessa vaiheessa keskittänyt tutkimukset Anneli Aueriin. Hän oli niin innokas, että oli jopa värvännyt selvännäkijän auttamaan tapauksen ratkaisemisessa. Lisäksi hän syyttäjän tavoin epäili Auerin kertomusta. Miten tappaja olisi esimerkiksi voinut päästä terassinoven ikkunasta sisälle?

Rikottu ovi-ikkuna oli 103 sentin korkeudella lattiasta, ja sen aukko oli kooltaan 58 senttiä kertaa 120 senttiä. Siitä sojotti lasinkappaleita. Vain kaikkein urheilullisimmat poliisit olivat kokeillessaan onnistuneet kapuamaan siitä vaivalloisesti sisälle.

Poliisi tarkkaili tuolloin Anneli Auerin taloa, salakuunteli hänen puhelintaan ja vei hänet valheenpaljastuskokeeseen.

”Oletteko surmannut Jukka Lahden?” kysyi poliisi.

”En”, sanoi Anneli Auer vakuuttavalla äänellä.

Laitteen grafiikan käyrä heilahti tämän vastauksen kohdalla. Poliisi selitti, että useammat testin vastaukset viittaisivat siihen, että Anneli Auer tiesi enemmän kuin oli kertonut.

Myöhemmin kävi ilmi, että testi oli tehty väärin eikä sitä enää tässä vaiheessa olisi saanut käyttää. Jatkuvat poliisikuulustelut olivat saaneet Auerin epäröimään vastauksissaan. Mitä hän oli sinä iltana oikeasti kokenut? Mitä hän oli kuvitellut? Oliko tuona yönä koettu shokki sekoittanut hänen muistikuviaan?

Poliisi esitti aina uudelleen saman kysymyksen: ”Oletteko surmannut Jukka Lahden 1. joulukuuta 2006?”

Anneli Auerin vastaus oli aina sama: ”En.” Mutta mitä vähemmän hän nukkui ja mitä enemmän häntä kuulusteltiin, sitä enemmän hän pohti, saattoiko hän sittenkään olla niin varma asiasta.

”Poliisit kertoivat minulle, että oli mahdotonta, että talossa olisi ollut ulkopuolinen. Kärsisin kuulemma muistinmenetyksestä. Minun pitäisi yrittää muistaa, voisiko olla niin, että minä olisin riidellyt Jukan kanssa, ja riita olisi sitten eskaloitunut. Lopulta en enää tiennyt, mikä on totta ja mikä ei”, kertoo Anneli.

”Eräässä kuulustelussa sanoin lopulta, että todennäköisesti minä olen tekijä, koska muuta selitystä ei ole.” Auer vilkaisee kahvilassa ympärilleen. ”Minä en sanonut, että minä olisin murhaaja, vaan pelkästään, että minä voisin olla se.” Poliisi tulkitsi lausuntoni tunnustukseksi. Tutkintaryhmä juhlisti tapahtunutta läpimurtoa Ruotsin-risteilyllä.

Naispuolinen poliisipsykologi kertoi Annelille, että tämän pitäisi jutella asiasta tyttärensä Amandan kanssa. Tytär tuotiin samaan kuulusteluhuoneeseen, ja Anneli meni hänen vierelleen. ”Täällä on nyt poliisit kertonu mulle sellaisia asioita, et kyl mä nyt itte uskon sen, et ei siel talos ollu ketään muuta. Siel oli vaan minä ja isi. Se joka satutti mua, oli isi, ja se joka teki sen isille, ni se olin minä sit, Amanda.”

Amanda nyyhkäisi: ”Mutta mähän näin sen miehen. Miks mä näkisin väärin?”

Sitten lapsi murtui kyyneliin. Hän oli silloin kaksitoistavuotias.

 

Seitsemän vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja kuitenkin Amanda muistaa tilanteen edelleen tarkasti. Hän kertoo, että hänelle tuo hetki oli melkein yhtä paha kuin hänen isänsä kuolema. Amanda on nyt 19-vuotias, ujo nuori nainen, jonka kasvonpiirteissä on enemmän isää kuin äitiä. Hän haluaa opiskella liiketaloutta ja on tulossa työharjoittelusta supermarketista. Hän sanoo, että hän ei ole vielä koskaan puhunut hänelle tapahtuneesta kenenkään toimittajan kanssa. Hän haluaa nyt kuitenkin kokeilla, onko puhumisesta hänelle apua. Hänen edessään kahvilan pöydällä on colaa, mutta hän on haastattelun aikana liian hermostunut juodakseen sitä.

”Minä olin siihen asti luullut, että poliisi on aina oikeassa. Se repi minut rikki”, hän sanoo. Uskon edelleen tänäkin päivänä varmasti, että näin sinä yönä vieraan miehen.” Mutta tuolloin, siinä kuulusteluhuoneessa, kaikki hänen näkemänsä muuttui kertaiskulla vääräksi. Oliko hänen rakas äitinsä paha murhaaja? Oliko hänen muistikuvansa valhe, ja oliko hän valehtelija, jota kukaan ei enää uskoisi?

”Minulla ei ole enää muistoja tuosta ajasta tai sitä edeltäneistä vuosista. Kaikki kääntyi tuolloin ylösalaisin. Poliisi kertoi minulle liikaa asioita, joita minun olisi joko pitänyt nähdä tai olla näkemättä. Se oli kuin joku olisi temmeltänyt päässäni.”

Tältä ajalta on olemassa video, jossa kaksi naispoliisia haastattelee Amandaa. Toinen heistä sanoo: ”Meillä on edelleen se ongelma, et miten sä saat minut uskomaan, et miten sielt on joku lähtenyt ulos?” Amanda vajoaa tuolissaan ja peittää kasvonsa käsiinsä. ”Koska mä tiedän et siit ei siit ovesta pääse näppärästi”, poliisi tivaa edelleen. ”Pitäiskö meidän nyt miettiä yhdessä et miten me ratkaistaan tää ongelma.” Amanda itkee videolla ja pyyhkii kyyneleitä nenäliinaan.

”Kerroks sää Amanda miks sua rupes nyt itkettää?”

”Mä en tiiä. Te ette ymmärrä milt se tuntuu. Te ette tiiä, koska te ette oo nähny sitä, mut mä tiiän et se meni siitä”

Tuohon aikaan Amandan äiti ei saanut tavata tytärtään. Anneli Auer oli tutkintavankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä, joka alkoi kevätkesällä 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mielestä tapahtumat yöllä 1. joulukuuta 2006 olivat tapahtuneet toisin kuin Anneli Auer oli kertonut. Syyttäjä kertoi, miten asiat olisivat hänen mielestään edenneet. Tukenaan syyttäjällä oli muutamia todistajanlausuntoja ja lasten kertomuksia. Hän veti faktoista ja lausunnoista pitkälle vieviä johtopäätöksiä.

Syyttäjän mukaan Anneli ei ollut saanut unta, vaan hän oli maannut valveilla miehensä vieressä takkahuoneessa. Lopulta hän olisi noussut ylös, siivonnut keittiön kaappeja ja miettinyt. Hän olisi ollut raivoissaan, koska Jukka ei enää osoittanut tarpeeksi kunnioitusta häntä kohtaan ja piti hänen verkkosivujaan hölynpölynä. Heillä oli ollut riitaa muutamasta kirjastosta lainatusta kirjasta. Anneli oli pyytänyt Jukkaa pidentämään kirjojen lainausaikaa. Jukka oli vain tokaissut tähän: ”Ethän sinä muutenkaan lue niitä.” Silloin Anneli olisi heittänyt kirjat lattialle ja huutanut: ”Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ottaisit sinä joskus lapset pariksi tunniksi viikossa itsellesi. ” Hänen miehensä oli vain vastannut: ”Mihin sinä aikaa tarvitset? Eihän minullakaan ole mitään aikaa itselleni”.

Pian Jukka Lahti olisi tullut keittiöön hakemaan vaimoaan nukkumaan. Tästä olisi alkanut riita. Anneli Auer olisi huutanut ottavansa eron ja vievänsä lapset mukanaan. Hän olisi mennyt olohuoneeseen, jossa vielä seisoi matkalaukkuja lokakuussa Teneriffalle tehdyn matkan jäljiltä. Riita olisi riistäytynyt käsistä. Molemmat olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Anneli Auer olisi tuntenut olonsa uhatuksi. Hän olisi mennyt keittiöön ja ottanut pesualtaan yläpuolella olevasta kaapista veitsen.

Amanda olisi herännyt vanhempiensa huutoon. Tuolloin nämä olisivat riidelleet jo takkahuoneessa. Isä seisoi sängyn vieressä. Terassinoven ikkuna oli rikki. Verho riippui ikkunan edessä niin, ettei jälkeenpäin ole yksiselitteisesti voitu selvittää, oliko ikkuna rikottu ulkoa vai sisältä päin. Syyttäjän version mukaan Anneli Auer olisi yrittänyt heittää jonkin painavan esineen Jukka Lahtea kohden mutta olisikin osunut oven ikkunaan. Jukka Lahti komensi tyttären takaisin huoneeseensa. ”Rauhoitu nyt Annu”, olisi Jukka yrittänyt lepytellä vaimoaan käyttämällä tämän lempinimeä. Naisella olisi ollut veitsi kädessään.

Jossain vaiheessa Anneli Auer olisi alkanut sohia miestään veitsellä, osunut iskuillaan kaksi kertaa syvälle kylkeen ja kerran kainalon alueelle. Jukka olisi menettänyt paljon verta ja lopulta pyörtynyt. Anneli olisi luullut tappaneensa miehensä. Hetken kuluttua Jukka olisi kuitenkin palannut tajuihinsa. Auer olisi ollut tuolloin soittamassa keittiön lankapuhelimesta hätäkeskukseen. Hätäpuhelun aikana hän antoi luurin tyttärelleen ja juoksi takaisin takkahuoneeseen.

Amanda huusi keittiöstä: ”Äiti, tuu!” Anneli Auer olisi tällä kohtaa lyönyt jollain raskaalla esineellä miestään päähän kaksi kertaa. Jukka olisi kuollut heti. Kun Auer palasi puhelimen ääreen, hän oli ollut pois 59 sekuntia.

Puhelun jälkeen Auer olisi riisunut verisen aamutakkinsa ja piilottanut sen sekä murha-aseen todennäköisesti pakastimeen. Sitä ei poliisi syyttäjän mukaan ollut tutkinut, ja kun Auerin myöhemmin annettiin käydä talossa, hän oli ottanut talosta mukaansa muutamia muovipusseja. Sitten Auer olisi pukenut punaisen t-paidan ylleen ja pistänyt itseään kaksi kertaa rintaan, jotta näyttäisi siltä, että tappaja olisi vahingoittanut myös häntä. Auer oli pessyt veriset kätensä. Poliisi saapui paikalle jo kolmen minuutin ja 20 sekunnin kuluttua hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tässä lyhyessä ajassa Anneli Auer olisi ehtinyt hävittämään kaikki häneen viittaavat todisteet. Tässä nimenomaisessa murhayön versiossa syyttäjä tukeutui ennen kaikkea hätäkeskuspuheluun.

Keskusrikospoliisin äänitutkija totesi oikeudessa, ettei hätäkeskuspuhelutallenteelta voi kuulla kenenkään vieraan ihmisen ääntä, ei lasin päällä kävelyä eikä ikkunan kautta kulkemista. Tällä olisi todistettu, ettei hätäkeskuspuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista.

Kesäkuussa 2010 käräjäoikeus päätyi siihen tulokseen, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Tuomio oli elinkautinen vankeus.

Kaksi tuomaria oli vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä. Yksi oli kuitenkin syytteistä vapauttamisen kannalla. Vaikka ulkopuolisen henkilön ääniä ei hätäkeskuspuhelutallenteella olisikaan ollut kuultavissa, se ei tämän tuomarin mukaan sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että tuntematon henkilö olisi voinut olla talossa. Asiassa jäi varteenotettava epäily.

 

”Jossain vaiheessa totuin vankilaan”, sanoo Anneli Auer ja hiljentää ääntään, kun kahvilan naapuripöydän rouva vilkaisee meihin päin. ”Minulta puuttuivat vain lapset. Lasten vierailut vankilassa eivät korvanneet arkipäivää heidän kanssaan. Sitten jossain vaiheessa minä en heidän silmissään ollutkaan enää äiti vaan täti.” Lapset elivät Annelin veljen Arin ja tämän vaimon luona. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. Anneli luotti Ariin, joka oli sanonut, että olisi aina Annelin tukena. Annelihan pysyisi hänen siskonaan kaikesta huolimatta.

Keväällä 2011 alkoi hovioikeuden käsittely, jossa Anneli Auer perui aiemman lausuntonsa riidasta. ”Miehelläni ja minulla ei ollut koskaan riitaa, meillä oli hyvä suhde. Totta kai jokainen on joskus huonolla tuulella. Huusin joskus Jukalle. Mutta en pysty muistamaan, että Jukka olisi huutanut minulle.”

Oikeudenkäynnissä kävi yllättäen ilmi, että poliisi oli soluttanut peitepoliisin muutamiksi kuukausiksi Annelin elämään. Anneli ei ollut käsittänyt, että poliisin epäily häntä kohtaan voisi mennä niin pitkälle, että he loukkaisivat hänen yksityisyyttään tällä tavalla. Peitepoliisi oli esitellyt itsensä Sepoksi. Hän alkoi flirttailla Annelille ja oli lapsille mukava. He kävivät lasten kanssa yhdessä kylpylässä ja merenrannalla. Seppo oli kertonut eronneensa vaimostaan viisi vuotta aiemmin, ja että Anneli olisi ollut ensimmäinen nainen tämän jälkeen, jota kohtaan hänellä oli tunteita. He olivat jopa keskustelleet muuttamisesta saman katon alle.

Jotakin outoa Anneli oli miehen käytöksessä välillä huomaavinaan: Lainasiko mies kirvestä todellakin siksi, että halusi korjata jumittuneen oven kotonaan? Tarvitsiko hän todellakin myöhemmin vielä sorkkarautaa samaisen oven nostamiseksi?

Poliisit joutuivat myöntämään, että kaikki keinot olivat olleet käytössä, kun Anneli Aueria vastaan oli yritetty löytää ratkaisevia todisteita. He toivoivat, että Anneli Auer olisi tuonut peitepoliisille murha-aseen. Peitetoiminta ei kuitenkaan tuottanut mitään syyllisyyttä tukevia todisteita, toisaalta ei kuitenkaan mitään vapauttaviakaan.

Syyttäjä tukeutui edelleen teoriaansa riidasta avioparin välillä murhayönä. Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisuun, että ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että tapahtumapaikalla olisi voinut olla ulkopuolinen henkilö. Tuomio oli vapauttava, ja tällä kertaa päätös oli yksimielinen.

Toimittajat odottivat oikeustalon ulkopuolella Anneli Aueria.

”Koska näet lapset? Tänäänkö?”
”Kyllä, ehkä vielä tänään!”
”Millainen jälleennäkemisestä tulee?”
”Ihanaa.”

Mitään jälleennäkemistä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan tapahtui outo käänne.

 

Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna 2011.

Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna 2011.

 

Anneli vaikuttaa edelleen olevan sanaton, kun hän yrittää kertoa siitä kamaluudesta, joka tuolloin tapahtui. ”Sain kirjeen syyttäjältä, ja kun luin siinä esitettyjä kolmen nuorimman lapseni kertomuksia, ajattelin, että tämä on täysin sekopäistä.”

Kesällä Annelin veli oli vienyt lapset kolmeksi kuukaudeksi veneilemään. Matkan aikana lapset olivat alkaneet kertoa kauheita tarinoita. Eläinten kiduttamista. Sadismista. Seksuaalisista perversioita. Veli oli kuvannut lasten kertomukset ja vienyt videot syyttäjälle.

Yksi lapsista kertoi, että Anneli Auer ja hänen silloinen miesystävänsä, jonka kanssa Annelilla oli ollut lyhyt suhde jonkin aikaa hänen miehensä kuoleman jälkeen, olisivat kumpikin juosseet dildoista tehdyt sarvet päässään alastomina pitkin pihaa veitset käsissään yrittäen pyydystää lintuja eläinuhreiksi. Toinen lapsi puolestaan kertoi, että äidin entinen miesystävä olisi raiskannut suihkussa yhden lapsista ja vanhin tytär Amanda olisi auttanut häntä tässä. Lisäksi lapset kertoivat kuolinmessuista, joissa Amandakin olisi ollut mukana.

Tähän aikaan Amanda asui lastenkodissa eikä enää enonsa perheen luona. Hän ei ollut viihtynyt kauaa enon ja tämän vaimon luona, sillä hän oli tuntenut itsensä siellä kontrolloiduksi ja ahdistuneeksi. Ikään kuin hän olisi ollut vankilassa. Amanda muistaa hyvin vielä tänäänkin, miten syksyllä 2011 univormupukuiset poliisit tulivat eräänä päivänä koululle ja ottivat hänet mukaansa kesken espanjantunnin, koko luokan nähden. Hän muistaa, miten he tonkivat hänen huoneensa, veivät hänen tietokoneensa ja vaativat saada tietää hänen salasanansa. ”He veivät minut lääkäreiden luo. He tutkivat koko vartaloni. Nyt tiedän, että he etsivät ristinmuotoisia viiltojälkiä iholtani. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Niin he kertoivat”, sanoo Amanda.

Syyttäjälle viiltojäljet olivat merkkejä saatananpalvontarituaaleista. Pari kuukautta vapauttamisen jälkeen Anneli Auer pidätettiin uudelleen. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomio tässä rikosasiassa annettiin kesäkuussa 2012: seitsemän vuotta vankeutta Anneli Auerille ja kymmenen vuotta hänen entiselle miesystävälleen. Oikeuden puheenjohtajana toiminut tuomari olisi vapauttanut Auerin, mutta hän jäi vähemmistöön kahden muun tuomarin äänestäessä syyllisyyden puolesta. Oikeuden puheenjohtaja olisi tuominnut Annelin pelkästään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä: Auer itse oli kertonut, että oli joskus huitaissut poikaansa päähän muovilautasella.

 

Stern Amanda

Amanda, vanhin tytär, on lapsista ainoa, joka on edelleen äitinsä rinnalla. Muut sanovat äidin olevan murhaaja, saatananpalvoja ja lastenraiskaaja.

 

Kun Amandalta kysyy sisarusten syytöksistä, hänen on edelleen vaikea ymmärtää niitä. Hän puristelee etusormella ja peukalolla vasemman käden sormia. Hänen äänensä alkaa väristä.

”Aluksi olin shokissa. Sitten loukkaantunut. Lopulta olin paniikissa”, hän sanoo. ”Itkin niin hirveästi, että minun oli vaikea saada happea. Minut vietiin psykiatrille.” Amandaa pidettiin viikko suljetulla osastolla. Sen jälkeen hänen sijoitettiin suljettuun nuorisokotiin. Amanda sanoo, ettei hän osaa selittää, miten hänen sisaruksensa päätyivät väittämään, että hänen äitinsä ja hän olisivat kiduttaneet heitä. ”Luulen, että sisarukseni kertoivat tällaisia, koska he luulivat, että sitä odotetaan heiltä. He olivat peloissaan. Meillä on aina ollut läheiset välit. Olimme nähneet toisemme vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Enoni ja tätini on täytynyt jotenkin vaikuttaa heihin.”

Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä saanut tavata sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on yhteydenpito nuorempiin lapsiin kielletty. Hänelle tämä on tuskallisinta kaikista niistä tuskista, jotka ovat hänen päälleen vyöryneet yksi toisensa jälkeen 1. joulukuuta 2006 alkaen. Hän arvelee, että hänen menettämänsä lapset ovat tällä välin alkaneet itsekin uskoa hyväksikäytön ja saatananpalvontamenojen oikeasti tapahtuneen. Poliisien, psykologien, lääkäreiden ja hänen veljensä vihjailevat kysymykset ovat johtaneet tarinaan, josta on tullut lapsille vakiintunut osa heidän menneisyyttään. On kuitenkin otettava huomioon, että lapset alkoivat kertoa tarinoitaan vasta vuonna 2011, eikä kukaan heistä ollut sitä ennen väittänyt edes kysyttäessä, että heidän äitinsä olisi ollut saatananpalvoja. ”Olen aina tuntenut veljeni toisenlaisena, enkä tiedä miksi hän tekee minulle näin – miksi hän levittelee näitä tarinoita”, kertoo Anneli.

Eräs asiantuntija, jonka Anneli Auerin asianajaja oli pyytänyt selvittämään asiaa, kertoo syyn lasten käyttäytymiselle: Lapset olivat vuonna 2011 mahdottomassa tilanteessa. Ensin kaikki ihmiset sanovat, että äiti on murhannut isän. Sitten äiti vapautetaan, ja yht’äkkiä heidän jo pitäisikin muuttaa takaisin äidin luokse. Heidän on yritettävä päättää, onko äiti hyvä vai paha. He pelkäävät menettävänsä kaiken ja alkavat sen vuoksi kertoa tarinoita, joiden he huomaavat kiinnostavan aikuisia ja sijaisvanhempia. Kyseisen asiantuntijan mielestä vaikutti myös erikoiselta, että perheeseen soluttautunut peitepoliisi ei ollut havainnut lapsissa mitään merkkejä hyväksikäytöstä tai saatananpalvonnasta, vaikka näitä tapahtumia väitettiin osin tapahtuneen myös silloin, kun peitepoliisi oli mukana perheen elämässä.

Toisaalta on myös mahdollista, että lapset kertoivat tarinoitaan, koska tunsivat kokevansa joidenkin aikuisten taholta painostusta. On kyetty osoittamaan, että jatkuvilla kyselyillä on massiivinen suggestiivinen vaikutus lapsiin, ja ne voivat johtaa valemuistojen syntymiseen. Aiheesta on kirjoittanut berliiniläinen oikeuspsykologi Max Steller. ”Keskeisintä on lapsen epävarmuus, jonka voittamiseksi korvataan omia muistoja enenevässä määrin suggeroiduilla muistoilla. Tällainen epävarmuus on luonnollisesti sitä voimakkaampaa, mitä enemmän lapsella on tunne-elämän ongelmia.” Stellerin asiantuntijalausuntojen perusteella vapautettiin 90-luvulla epäilyistä muun muassa 25 ihmistä, jotka olivat lasten väärien kertomusten vuoksi joutuneet epäillyiksi lapsipornorinkiin kuulumisesta.

Syyttäjä Kalle Kulmala kertoo kaikesta huolimatta uskovansa lasten kertomuksiin. ”Minulle ovat psykologit kertoneet, että lapset usein puhuvat traumaattisista kokemuksistaan vasta silloin, kun aikaa on kulunut ja he ovat päässeet pois väkivaltaisesta ympäristöstä. Silloin lapsi alkaa pohtia menneisyyttään ja hän tuntee tarvetta kertoa asiasta”, Kulmala kertoo puhelimessa. Ja jos Anneli Auer todellakin harjoittaa saatananpalvontaa, pahoinpitelee lapsiaan ja uhraa eläimiä, eikö hänen voisi olettaa myös pystyvän murhaamaan miehensä?

Anneli Auerin seksuaalirikos- ja pahoinpitelytuomion jälkeen syyttäjä panosti vuonna 2012 kaikkensa siihen, että murhaprosessi saataisiin uudelleen käyntiin. Ja hän onnistui tässä. Korkein oikeus kumosi molemmat aiemmat murha-asiaa koskeneet tuomiot ja palautti syytteet takaisin käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui olennaisilta osin lasten uusiin, järkyttäviin kertomuksiin.

Alexander, joka oli surmayönä ollut seitsemänvuotias, kertoi poliisille nyt, miten hänen äitinsä ja Amanda olisivat yhdessä tappaneet isän. He olisivat nauhoittaneet isän huutoja, ja sitten hätäkeskuspuhelun aikana soittaneet näitä hämäykseksi luodakseen vaikutelman, että isä olisi puhelun aikana vielä elossa. Hän, Alexander, olisi herännyt surmayönä ja kuullut huoneeseensa, kuinka terassinovi vanhempien makuuhuoneessa avattiin. Hän olisi kuullut myös kasettinauhurin surinaa ja napsahduksia.

Käräjäoikeudessa syyttäjä alkoi tästä lähtökohdasta avaamaan aihetodisteiden ketjua seuraavalla tavalla: Nuorimmat lapset olisivat yhdenmukaisesti kertoneet, että Amanda ja hänen äitinsä olivat paljastaneet heille tehneensä murhan. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänet viittaisivat syyttäjän mukaan siihen, että Anneli Auer olisi lyönyt miestään. Myöskään Amandan kertomus siitä, että hän olisi nähnyt jonkun kiipeävän ikkunasta, ei voinut pitää paikkaansa. Tekijästä olisi pitänyt jäädä oveen enemmän jälkiä. Sen lisäksi Jukka Lahden kengät olivat kadoksissa. Tästä voitaisiin päätellä, että Anneli Auer on käyttänyt miehensä kenkiä lavastaakseen ulkopuolisen jälkiä takkahuoneen lattialle. Myöhemmin Auer olisi hävittänyt kengät.

Tämän tapahtumakuvauksen tueksi syyttäjä oli pyytänyt todistajaksi muun muassa keskusrikospoliisin äänitutkijan. Tämä sanoi todistuksensa lopuksi, että hänestä oli outoa, että Amanda sanoo hätäkeskuspuhelussa: ”Tulkaa äkkiä, iskä voi huonosti.” Jos talossa olisi ollut ulkopuolinen henkilö, olisi lapsi äänitutkijan mielestä ilmaissut asian toisin.

Jokainen lause, jokainen sekunti hätäkeskuspuhelutallenteelta käännettiin nyt Anneli Aueria itseään vastaan. Hänen asianajajastaan Juha Mannerista tuntui käsittämättömältä, että hätäkeskuspuhelusta oli tullut vapaasti tulkittavissa oleva todistuskappale, josta sekalainen asiantuntijakunta oli löytävinään erilaisia aihetodisteita.

Asianajajalla oli kuitenkin ässä hihassaan.

Tutkija Juha Joutsenlahti saapui oikeuteen puolustuksen todistajana. ”Koin velvollisuudekseni tulla oikeuteen todistamaan, koska en halunnut, että syytön ihminen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen”, hän sanoo tänään. Hän kiisti syyttäjän väitteet. Hän teki oikeudelle selkoa epäselväksi jääneistä seikoista, joihin oli joutunut tutkintansa aikana perehtymään, esimerkiksi veitseen liittyen. Hän selitti myös Anneli Auerin verettömyyteen liittyviä seikkoja sekä helsinkiläisen erikoistutkijan johtopäätöstä siitä, ettei Auerilla ollut ollut osuutta miehensä murhaan. Joutsenlahti saattoi todeta, että yksinkertaisesti ei ollut mitään syytä epäillä Anneli Auerin kuvausta tapahtumista.

Joutsenlahden todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Oikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeuteen. Tuomio ei tälläkään kertaa ollut yksimielinen. Yksi tuomareista olisi vapauttanut Anneli Auerin, sillä hänen näkemyksensä mukaan Aueria vastaan ei ollut olemassa mitään pitäviä todisteita, eikä sellaisia ollut löydettävissä myöskään hätäkeskuspuhelutallenteelta.

Joutsenlahti on nykyään vakuuttunut siitä, että hänen toimintansa Anneli Auerin puolesta maksoi hänelle hänen uransa. ”Esimieheni sanoivat minulle, ettei minun olisi pitänyt kertoa mielipidettäni julkisesti.” Joutsenlahti pidätettiin virastaan. Perusteluna oli, että hän oli tutkimusten alkuvaiheessa lähettänyt epäiltynä olleen näyttelijän kuvan sähköpostitse Anneli Auerille, ja olisi näin tehdessään toiminut vastoin virkasäännöksiä ja tietosuojalakia. Jopa Joutsenlahden kollegoiden silmissä rangaistus oli kova. Puolentoista vuoden kuluttua Joutsenlahti palasi poliisiksi, tosin järjestyspoliisiin puolelle. Henkirikostutkinnan sijasta hän hoitaa nyt passi- ja ajokorttiasioita.  ”Todistaisin kuitenkin vieläkin Anneli Auerin syyttömyyden puolesta”, hän sanoo. ”Parempi, että 100 syyllistä juoksentelee vapaana kuin että vankilaan joutuu yksi syytön. Parempi on myös se, etten ole ollut monen muun tavoin osallisena yhden perheen tuhoamisessa.”

Anneli Auer kertoo, että hän miltei menetti toivonsa vuoden 2013 tuomion jälkeen. Luonnollisesti hän kuitenkin tuolloin valitti tuomiosta. Jo tällöin olivat hänen oikeudenkäyntiensä kustannukset nousseet sellaisiin lukuihin, että hänen tapauksensa kuului kaikkein kalleimpien joukkoon Suomessa. Oikeudenkäynnit olivat jo tuolloin maksaneet lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Yhteensä yhdeksän tuomaria oli käsitellyt murha-asiaa. Neljä oli pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.

Tältä pohjalta oli siis vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, miten seuraavassa käsittelyssä tulisi käymään. Auerilla ei ollut paljoa perusteita toivoa, että hän koskaan saisi elämäänsä takaisin. Myös hänen asianajajansa toteaa: ”Tuolloin minulla oli vakavia epäilyksiä suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuudesta”.

Hovioikeuden käsittely pidettiin Vaasassa alkuvuodesta 2015. Oikeus ei katsonut toteennäytetyksi, että Jukka Lahden huutoja olisi nauhoitettu etukäteen. Lasten lausuntoja ei myöskään pidetty luotettavina, koska ne olivat ristiriidassa joidenkin tutkimustulosten kanssa. Koska ei ollut voitu todistaa yksiselitteisesti, että Anneli Auer olisi lavastanut miehensä murhan ulkopuolisen tekemäksi, oikeuden mukaan on otettava huomioon se mahdollisuus, että joku tuntematon on tunkeutunut asuntoon ja surmannut Anneli Auerin aviomiehen.

Auer sai nyt vapauttavan tuomion toisen kerran vuoden 2011 jälkeen. Yhdellä tuomareista oli eriävä mielipide, joten nyt viisi tuomaria oli ollut Auerin syyllisyyden kannalla ja seitsemän tuomaria olisi vapauttanut hänet. Myös syyttäjä kertoi pitävänsä Aueria edelleen syyllisenä. Syyttäjä vaati jälleen kerran tuomion kumoamista. Hänen mukaansa hovioikeus olisi jättänyt tärkeitä osia lasten kertomuksista huomiotta. Lisäksi osaa hätäkeskuspuhelutallennetta koskevasta materiaalista ei ollut otettu huomioon, kuten ei myöskään erään avioparin lausuntoja, joiden mukaan he olisivat kuulleet lapsilta, että Anneli ja Jukka olivat aikeissa erota. Syyttäjä toi esille, että Suomen oikeusjärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi korkeimman oikeuden pitäisi ottaa asia käsiteltäväksi.

Helsingin korkein oikeus antoi 18. joulukuuta 2015 päätöksensä syyttäjän valitukseen. Jukka Lahden kuolemasta oli tuolloin kulunut jo miltei kymmenen vuotta. Muutamia kuukausia aiemmin Anneli Auer oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, missä hän oli ollut suorittamassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettua tuomiota.

Anneli Auer sai tiedon korkeimman oikeuden päätöksestä asianajajansa kautta. Syyttäjän valituksessaan esittämiä perusteita ei ollut arvioitu riittäviksi. Näin ollen vapauttava tuomio jäi voimaan.

Anneli Auer kertoo olleensa helpottunut. Hän ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan. Hän oli jo niin kauan taistellut saadakseen oikeutta, ettei hän enää oikein osannut uskoa sellaiseen edes silloin, kun hän sitä viimein sai. Hän pystyisi aloittamaan alusta vasta sitten, kun myös tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä olisi purettu.

Asianajaja Juha Manner, joka on kaikki nämä vuodet edustanut Aueria, totesi: ”Olen iloinen tästä ratkaisusta. Suomen valtio ei kuitenkaan ole kohdellut Anneli Aueria oikeudenmukaisesti. Se on ryöstänyt häneltä kymmenen vuotta hänen elämästään ja tuhonnut sen.” Manner toivoo, että purkuhakemuksesta käynnistyvä prosessi johtaisi jo tänä vuonna siihen, että Anneli Auer vapautettaisiin myös hyväksikäyttösyytöksistä. Lisäksi Manner on jättänyt korvaushakemuksen, jossa vaaditaan jokaista 600 vankilapäivää kohti useiden satojen eurojen korvauksia. Korvausten kokonaissummasta saattaa tulla suurin, jonka Suomen valtio on koskaan joutunut maksamaan.

Tähän mennessä Anneli Auer on joutunut istumaan oikeudessa viisi kertaa ja viettämään vankilassa yli 600 päivää. Hän vaatii korvauksia.

Tähän mennessä Anneli Auer on joutunut istumaan oikeudessa viisi kertaa ja viettämään vankilassa yli 600 päivää. Hän vaatii korvauksia.

 

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, tarina ei ole vieläkään päättynyt. Tarina, joka alkoi Jukka Lahden murhasta eräänä talviyönä. Tuomioistuimet käsittelevät asiaa edelleen, eikä se jätä asianosaisia rauhaan.

Syyttäjä Kalle Kulmala toteaa: ”Olen täysin vakuuttunut siitä, että korkeimman oikeuden olisi pitänyt tehdä toinen päätös”.

Matti Nissinen, valtakunnansyyttäjä, toteaa: ”On valitettavaa, että Anneli Auerin täytyi odottaa niin kauan tuomiotaan. On myös valitettavaa, ettemme ole onnistuneet selvittämään Jukka Lahden murhaa.”

Komisario Juha Joutsenlahti sanoo toivovansa, että Anneli Auerin vapauttavan tuomion myötä myös hänen kunniansa rikostutkijana voitaisiin palauttaa. Ehkäpä hän voisi palata takaisin henkirikostutkintaan.

Annelin veli, Ari Auer, vastaa ystävällisesti puhelimeen. Onko hänen mielipiteensä muuttunut sisaresta, joka nyt on vapautettu murhasyytteistä? Vieläkö hän uskoo, että Anneli on saatananpalvoja? Seuraa lyhyt hiljaisuus, minkä jälkeen Ari Auer toivottaa hyvää päivänjatkoa ja sulkee puhelimen.

Amanda istuu kahvilassa cola edessään ja kertoo, että on yrittänyt lähettää kirjettä sisaruksilleen: ”Minä opiskelen nyt. Olisi mukava kuulla teistä jotain. Mutta vasta sitten kun te haluatte. En halua painostaa teitä mitenkään.”

Hän antoi kirjeen sosiaalityöntekijälleen, jonka vastuulla hän ja hänen sisaruksensa ovat. Sosiaalityöntekijä kertoi kuitenkin Amandalle myöhemmin, että kun hän oli alkanut lukea lapsille kirjettä, nämä olivat sanoneet, etteivät halua kuulla sitä.
Anneli Auer vilkuilee arasti ympärilleen kahvilassa napittaessaan takkiaan. Hän kertoo, että tapaa kyseistä sosiaalityöntekijää kerran vuodessa. Hän saa silloin hiukan tietoja lastensa elämästä veljensä luona. Kun Auer yrittää kysellä lastensa harrastuksista, mieltymyksistä tai mielenkiinnon kohteista, sosiaalityöntekijä vastaa, että lapset ovat kieltäneet häntä kertomasta enempää.

Viime kesänä Turussa Anneli ajoi joen vartta pitkin polkupyörällään. Eräällä veneellä hän oli näkevinään veljensä. Hän toivoi, että olisi nähnyt vilahduksen myös lapsistaan. Näitä ei kuitenkaan näkynyt.

Mitä Anneli sanoisi lapsilleen, jos hän vielä kerran näkisi heidät?

Anneli on pitkään hiljaa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä

”Minä itkisin”, hän sanoo.

Entä mitä Amanda sanoisi sisaruksilleen, jos hän näkisi heidät jälleen?

Amanda itkee.

    *****

MUUTA AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

Suomalaisen tutkivan journalismin sivusto Long Play kirjoittaa

(sivujen latautuminen kestää hetken)

http://longplay.fi/sidetone/kkon-salaamassa-auerin-hakemuksessa-epäillään-valemuistoja-ja-gynekologin-

http://longplay.fi/sidetone/”kukan-oikeudenkäyntien-näyttö-vaikuttaa-huteralta”

http://longplay.fi/sidetone/ulvilan-murhaa-ratkoo-nyt-kapellimestari

http://longplay.fi/sidetone/syyttajan-avaintodistaja-amatoorisalapoliisi

Ilmainen Pdf ladattavissa Long Playn jutusta Taksikuski täällä:

https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

 http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/

Tykkää Facebook-sivuistani, niin pääset seuraamaan Suomen ällistyttävintä oikeusmurhaa: http://facebook.com/SuskuLondon

 

 

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

Kapellimestari Ampuja iski lusikan soppaan

10/11/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Valkama ja Kulmala tyytyväisiä

Vain Anneli Auer kelpaa syyttäjille tekijäksi. Muita ei tutkita edes vihjeiden tai todisteiden perusteella.

SYYTTÄJIEN TEORIA ETUKÄTEISNAUHOITUKSESTA JA SYYTTEEN LOGIIKKA

Raine Ampuja

Raine Ampuja, armeijan puhallinorkesterin entinen musiikkimajuri. Pettikö kuulo?

Kapellimestari Raine Ampujan ja hänen tutkimusryhmänsä jäseniltä on jäänyt kokonaan ottamatta huomioon epäloogisuus siinä ajatuksessa, että onko kukaan koskaan, koko maailmassa, päättänyt äänittää murhan etukäteen, ja soittaa nauhaa hätäpuhelun aikana? Pysähtyikö tutkimusryhmä ollenkaan miettimään miten monimutkaista ja suorastaan mahdotonta sellaisen toteutus olisi teknisesti sekä ajastuksellisesti ilman, että siitä jäisi selvät ja kiistattomat todisteet? Tai kuka edes muistaisi painaa “record”-nappia siinä tilanteessa, kun lähtisi omaa miestään tappamaan veitsen kanssa? Lapsetkin ovat olleet paikalla asunnossa, kun tämän on väitetty tapahtuneen.

Mikäli Anneli Auerin oletettaisiin silti näin toimineen, niin mikä logiikka on ajatuksessa, että Auer olisi lavastanut itsestään syyllisen nauhoittamalla “(k)uole!” huudon aviomiestään Jukka Lahtea tappaessaan, ja vieläpä soittanut sen hätäkeskukselle?

KRP:n Tuija Niemi on muutellut hätäpuhelun litteraatiota ja lausuntoaan useaan otteeseen.

KRP:n Tuija Niemi on muutellut hätäpuhelun litteraatiota ja lausuntoaan useaan otteeseen.

Syyttäjien ja KRP:n Tuija Niemen teoria etukäteisäänityksestä on pienen äitiään pelkäävän ja perheensä menettäneen traumatisoituneen pojan mielikuvitukseen pohjautuva hätävalhe tilanteessa, jossa lapsi olisi palautunut vankilasta vapautuneelle vanhemmalleen kesällä 2011.

Syyttäjät tarvitsevat todisteita etukäteisäänityksestä, sillä hätäpuhelusta kuuluu kuinka Anneli Auer on lähellä puhelinta tyttärensä vieressä samaan aikaan, kun takkahuoneesta kuuluu “(k)uole!” huudoksi tulkittu ääni. Hätäpuhelu antaa näinollen alibin Anneli Auerille. Ja tämähän ei syyttäjiä miellytä sen enempää kuin Vaasan hovioikeuden tuomareiden vapauttavat tuomiotkaan.

Syyttäjä Jarmo Valkama ilmoitti vaatimattomasti vuonna 2012, että syyttäjät vain koputtelevat korkeimman oikeuden ovelle. Silloin koputeltiin samojen lasten samoilla kertomuksilla saatananpalvonnasta, eläinten kidutuksista, väkivallasta, myymälävarkauksista, raiskauksista jne. Auerin pojan kertomus etukäteisäänityksestä oli mukana siinä laajassa materiaalissa, jota lapsilta vuonna 2011 kuulusteluissa sijaisvanhempien avustuksella saatiin.

Syyttäjien omat tähtitodistajat ja “huippuasiantuntijat” ovat muunnelleet todistuksiaan vuosien varrella syyttäjien agendaan sopiviksi. Teon motiivi on tosin syyttäjiltä edelleenkin hakusessa. He eivät ole myöskään kyenneet päättämään tappoiko Anneli Auer miehensä äkkipikaistuksissaan riidan päätteeksi (yllätystodistajana oikeudessa uhrin kurssikaveri), vaiko lapsen kertomuksen mukaisesti pitkään suunniteltuna ja harjoiteltuna tekona, jossa oli mukana yhdeksänvuotias sisar.

Syyttäjille pääasia tuntuu olevan se, että tekijä oli Anneli Auer, eikä kukaan muu. Tämä seikka on pyritty todistamaan sillä, että paikalla Tähtisentiellä ei ollut ulkopuolista hyökkääjää, vaikka tämä oli jättänyt jälkeensä mm. verisiä kengänjälkiä ja toisen surmavälineen. Murhapaikalta löydetty vieras DNA osoittautui kuuluvan poliisille, jonka henkilöllisyys salattiin. Lisäksi murhaajan pakenemisen näki pieni lapsi, jonka sanaa Porin poliisit ja syyttäjät ovat vuosien ajan yrittäneet horjuttaa hyvin epäreiluin ja arveluttavin keinoin.

Hätäpuhelutallenne on tärkein todiste siitä mitä Ulvilassa tapahtui murhayönä 2006. Sen takia syyttäjät ovat yrittäneet hämärryttää kansaa kapellimestarista koostuvalla amatööridekkari tutkintaryhmällä. Se mitä nauhalta kuuluu on kuulijan korvista ja korvien välistä kiinni.

Hätäpuhelutallenne on kuultavissa alempana tai täältä.

LINKIT:

Syyttäjän Ulvila-avaintodistaja on amatöörisalapoliisi

Anneli Auer kirjoittaa (itse) – Raine Ampuja ja orkesteri

Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer

20/04/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer

Vain yksi mies on kuollut… ja siitä seurasi vuosisadan viranomaisvaino syytöntä yksinhuoltaja leskiäitiä vastaan Suomessa. Porin poliisilla ja syyttäjillä on ollut tässä tehtävässä käytössään rajattomat resurssit ja valtion pohjaton kassa. Miljoonia euroja on palanut veronmaksajien rahoja vuosien varrella. Kukaan ei tosin vaivaudu selvittämään paljonko tarkalleen rahaa on palanut tähän mennessä, ja mihin?

Syytetty, mutta syytön Anneli Auer sensijaan on menettänyt prosessin aikana aivan kaiken; – vapautensa, maineensa, lapsensa, kotinsa, yrityksensä ja koko omaisuutensa. Mitään ei ole jäljellä, kaikki on menetetty, eikä taistelu oikeudesta ole vielä läheskään päättynyt. Equality of Arms (tasavertaisuus oikeudenkäynnissä) periaate ei toteudu Suomessa.

Anneli Auer vapautettiin helmikuussa 2015 toistamiseen miehensä Jukka S. Lahden murhasta Vaasan hovioikeuden tuomareiden päätöksellä. Useissa maissa laki double jeopardy‘stä estää sen, ettei ihmistä voida tuomita kuin kerran samasta rikoksesta. Anneli Auerin tapauksessa noudatettiin osassa EU maita käytössä olevaa European Convention on Human Rights periaatetta, että tapaus voidaan avata uudelleen mikäli asiassa ilmaantuu uusia todisteita, joiden perusteella aiempi tuomio olisi voinut olla raskauttava. (Esim. USAssa ja Englannissa jutun uudelleen avaaminen ei olisi mahdollista uusilla todisteillakaan).

“The provisions of the preceding paragraph shall not prevent the reopening of the case in accordance with the law and penal procedure of the State concerned, if there is evidence of new or newly discovered facts, or if there has been a fundamental defect in the previous proceedings, which could affect the outcome of the case. – Wikipedia/Double jeopardy

Anneli Auer vapautui ensimmäisen kerran murhasyytteestä vuonna 2011, mutta hänen veljensä Ari Auerin ja tämän vaimon Minna Auerin avustuksella syyttäjät saivat kuin tilauksesta tarvitsemiaan “uusia todisteita”, joilla juttu saatiin palautettua käräjäoikeuteen ja Anneli Auer takaisin kaltereiden taakse. Isänsä murhasta ja äitinsä vangitsemisesta traumatisoituneiden lasten kauhukertomukset äidistä ja isosiskosta paisuivat myymälävarkauksista Saatananpalvontaan, eläinten kidutukseen, isän murhaan ja raakaan väkivaltaan kotona. Lopulta tarinoihin saatiin ympättyä vielä seksuaalinen väkivalta. Kertomukset olivat niin yliampuvan rajuja, että henki niistä olisi vähintäänkin lähtenyt, mikäli ne olisivat olleet tosia. Niistä olisi myös jäänyt sellaisia jälkiä, joiden havaitsemiseen ei olisi tamperelaisen lääkärin UV-valoja tarvittu.

Tarinoissa esiintyneet muut lapset ja aikuiset kielsivät ehdottomasti niiden paikkaansapitävyyden. Huippusalaisia tarinoita oli harjoiteltu yhdessä enon ja tämän vaimon kanssa, jotka videoivat muistilapuilta tapahtunutta kerrontaa. Osa hirmuteoista olisi tapahtunut kerrostaloalueen pihamaalla ja yhteisellä kuntosalilla, jonne kaikilla asukkailla oli avain. Mukana olisi ollut muita pihapiirin lapsia, joista jokainen kielsi mitään kerrotunlaista tapahtuneen. Tarinoissa oli mukana myös muita aikuisia, jotka kielsivät mitään väitetynlaista tapahtuneen.

Väitän, että viranomaiset tiesivät alusta asti, etteivät lasten kertomukset voi pitää paikkaansa. Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että olisi voinut pitää niitä tosina. Syyttäjät kuitenkin tiesivät “pelin” säännöt ja millaisia pelureita tarvitaan prosessia hämmentämään ja “pajatsoa tyhjentämään”. Näin saatiin kasaan monimutkainen salaisuuksien soppa, jonka päätteeksi kaksi syytöntä ihmistä sai pitkät vankeusrangaistukset suljettujen ovien takana. Jukka S. Lahden murhaaja sensijaan on saanut nauttia vapaudesta ja toinen toistaan uskomattomampien käänteiden seuraamisesta lehtien otsikoista. Vuosien varrella syyttömästä ulvilalaisesta pullantuoksuisesta perhekeskeisestä neljän lapsen äidistä on muokattu mediassa ja netin keskustelupalstoilla koko maan kammottavin naispaholainen.

Vapauttakaa Anneli

Vapauttakaamme Anneli Auer kaikista mielipuolisista syytöksistä

Edesmennyt Britti-journalisti ja kirjailija Richard Webster kirjoitti, että ihmisillä on syvä psykologinen tarve kertomuksiin absoluuttisesta pahuudesta.

Ihmiset tarvitsevat vihahahmoa, usein heille itselle täysin vierasta ihmistä tai ihmisjoukkoa (vihollista), johon jokainen voi ulkoistaa omia tuntemuksiaan ja pelkojaan. Anneli Auerille ja Jens Kukalle on langennut tämä rooli Suomessa, vaikka kumpikaan heistä ei ole tehnyt väitettyjä karmivia tekoja.

Websterin mukaan journalistit mielellään tyydyttävät lukijoiden tarpeen kauhutarinoille. Journalisteilla on ikäänkuin ammatillinen velvollisuus toteuttaa ja ylläpitää kauhutarinoilla moraalista paniikkia ja massahysteriaa. Keskiaikaisten noitavainojen tapaan tämä moderni “pahuuden metsästys” uhkaa kuitenkin syyttömien ihmisten elämää.

The secret of bryn estyn

The Secret of Bryn Estyn tells the story of the gravest series of miscarriages of justice in recent British history – how innocent lives have been destroyed, the public deceived and millions of pounds wasted in a hunt for a dark conspiracy which existed only in the imagination of the investigators.

Kun syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala hakivat yhdessä valituslupaa Ulvilan murhajuttuun korkeimmalta oikeudelta elokuussa 2011, perustui se lasten kauhukertomuksiin äidistään ja sisarestaan. Syyttäjät halusivat, että lapsilta saadut “uudet todisteet” käsiteltäisiin oikeudessa. Näin tehtiin, ja Vaasan hovioikeus päätyi toistamiseen vapauttavaan tuomioon helmikuussa 2015. Miksi tämä ei riitä syyttäjille, vaikka useat oikeusoppineet totesivat päätöksen olleen erittäin hyvin perusteltu? Miksi syyttäjät päättivät silti pohtia vielä 60 päivän ajan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kera voisiko tuomiosta vielä kuitenkin valittaa korkeimmalle oikeudelle, ja saada jollain vippaskonstilla syyttömälle perheenäidille aikaiseksi elinkautinen tuomio murhasta, jota hän ei ole tehnyt?

Tunnustamalla voi ratkaista, silloin peli loppuu, eihän silloin (ole) enää mitään tarvetta tätä jatkaa, mutta jos hän ei tunnusta ja hän onkin syytön, niin silloin se…se pyörii. – Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama Ulvilan murhamysteeri elokuvassa

Syyttäjien vainolla ulvilalaista perheenäitiä vastaan ei ole näyttänyt olevan rajaa, eikä Anneli Auerille ole luvassa oikeutta vuosikausiin, elleivät kansalaiset rupea äänekkäästi vaatimaan lisää läpinäkyvyyttä ja selvityksiä viranomaisten toiminnasta asian ympärillä.

Nykyisen systeemin mukaan viranomaiset tutkivat itse itseään, mikä ei johda mihinkään. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) vaati hiljattain Poliisihallitukselta selvitystä Ulvilan murhan esitutkinnan puutteista. Poliisihallitus julkaisi selvityksestä poliisiylijohtaja Mikko Paateron (kok) allekirjoittaman muistion, jossa Vaasan hovioikeuden esilleottamat esitutkinnan puutteellisuudet on kylläkin listattu, mutta niitä ei käsitellä ollenkaan itse muistiossa. Sen sijaan muistiossa keskitytään kehumaan suomalaisen poliisin toimintaa ja tuloksia. Englannissa tälläistä “selvitystä” kutsutaan valkopesuksi.

“To whitewash is a metaphor meaning to gloss over or cover up vices, crimes or scandals or to exonerate by means of a perfunctory investigation or through biased presentation of data. It is especially used in the context of corporations, governments or other organisations.”Wikipedia; Whitewash (censorship)

LINKIT:

Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

Vaasan hovioikeuden ratkaisu Ulvilan surma, 19.2.2015. Diaarinumero: R 14/232

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari puhuu poliisista, Ylen Puhe (kesto 57 minuuttia)

Professori Jyrki Virolainen; Syyttäjät hakevat valituslupaa Auerin jutussa

Oikeuspsykologian professori Pekka Santtila Tuomas Enbuske Showssa (kesto n. 9 minuuttia)

Poliisihallituksen muistio Ulvilan surman esitutkinnan puutteista

Miksi Ari Auer kääntyi siskoaan vastaan?

Webster: Bryn Estyn salaisuus

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Kirjoita kommenttisi alle:
 

 

Ulvilan murhamysteeri dokumentti ja sensuuri

16/03/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

+++

Ulvilan murhamysteeri

***Osta Ulvilan Murhamysteeri DVD omaksesi alla olevista linkeistä.***

Ulvilan murhamysteeri dokumentti ja sensuuri

Ohjaaja Pekka Lehdon elokuva Ulvilan murhamysteeri sai viime vuonna kulttuuri- ja elokuvakriitikoilta erittäin hyvät arvostelut. Pieni äänekäs toimittajajoukko Satakunnan Kansasta ja YLE Satakunnasta esitti kuitenkin mediassa vihaisia vastalauseitaan. Elokuva oli heidän mielestään mm. hyvän maun vastainen ja rikkoi lasten etuja.

Uutistoimittajilla on perinteisesti työnsä puolesta läheiset suhteet päättäjiin ja viranomaisiin. Pienellä paikkakunnalla suhteet ovat sitäkin läheisemmät. Ulvilan murhamysteeri elokuva pureutuu nimenomaan satakuntalaisten viranomaisten toimintaan Ulvilan murhan selvittelyssä, sekä Anneli Auerin lasten saamaan kohteluun samaisten viranomaisten taholta.

Ulvilan murhamysteeri dokumentti esitetään ensi kertaa televisiossa tänään maanantaina 16.03.2015 YLE TV1 klo 21.30. Esitysaika on ajoitettu tarkoituksellisesti myöhäisiltaan, jotta koululaiset olisivat jo nukkumassa. YLE on tehnyt omatoimisesti muutoksia Lehdon elokuvaan “suojellakseen Auerin lapsia”. Ohjaaja Lehto on muutoksista raivoissaan ja on uhannut viedä asian oikeuteen, mikäli sensuroitu versio esitetään televisiossa. Eihän YLE menisi sensuroimaan omatoimisesti esim. David Attenborough’n luontodokumenttejakaan “suojellakseen lapsia”, koska niissä näytetään mm. eläinten harrastamaa seksiä.

Dokumenttielokuva nimensä mukaisesti dokumentoi tapahtumia. Ohjaaja Lehto on seurannut vuosikausia tiiviisti Auer tapauksen oikeudenistuntoja kuvausryhmineen. Hän on lukenut tuhansia sivuja asiaan liittyviä virallisia papereita, sekä haastatellut useita viranomaisia, asiantuntijoita ja muita asiaan liittyviä. Elokuvassa tapahtumat niistä annettuine viranomaislausuntoineen avautuvat katsojille sellaisinaan. Monia katsojia tämä kokonaisuus on järkyttänyt ja joiltain osin jopa naurattanut.

Lehto on kasannut elokuvan kuvaamastaan materiaalista, poliisin esitutkintamateriaalista (joka on julkista veronmaksajien rahoilla maksettua materiaalia) sekä lähes kymmenen vuotta vanhoista Auer-Lahden perhealbumi valokuvista, joissa näkyy aivan tavallinen ja onnellinen suomalainen perhe yhteispotreteissa. Tämä sotii tietenkin sitä viranomaisten mediassa maalaamaa kuvaa vastaan, että perheessä olisi ollut ongelmia; väkivaltaa ja riitoja, jotka johtivat isän väkivaltaiseen murhaan. Auerin vanhin tytär sanoo itkien elokuvassa: “Minulla oli kiva perhe ennenkuin isä kuoli. Kyl mä vieläkin odotan, että voidaan palata jonkinlaiseksi perheeksi”. Kukaan naapureista, sukulaisista, lasten koulusta, tai muualtakaan ei ole raportoinut tai havainnut, että Auer-Lahti perheessä olisi ollut ongelmia. Perheen raha-asiat olivat kunnossa, eikä alkoholilla ollut osuutta perheen elämässä. Suojellaanko lasten kasvojen pikseloinnilla sittenkin Auerin nuorimpia lapsia näkemästä omaa onnellista menneisyyttään? Nämä kolme lasta on eristetty ja vieroitettu viranomaisten toimesta kokonaan muusta suvustaan.

Elokuvaa on esitetty sensuroimattomana televisiossa Saksassa ja Ranskassa. Suomalaisten viranomaisten toiminnasta järkyttyneet katsojat etsivät lähetysten jälkeen netistä lisää tietoa tapauksesta. He löysivät blogini englanninkielisen About-sivun, jonne he kirjoittivat kauhistuneina kommenttejaan. Kommenteille yhteistä on järkyttynyt epäusko, että Anneli Auerin perheelle on voinut tapahtua mitään näin kamalaa nimenomaan Suomessa, joka heidän silmissään on ollut edistyksellinen ja moderni oikeusvaltio. Nämä katsojat eivät ole lukeneet vuosikausia suomalaisen median uutisointia Anneli Auerista. He katsoivat elokuvan ulkopuolisina sille demonisoinille, jota Anneli Auer on saanut osakseen suomalaisessa mediassa. Heillä ei ollut ennakkoasennetta Anneli Aueria kohtaan.

Media muokkaa ihmisten käsityksiä itsestä ja muista ihmisistä, omasta kulttuurista, elinympäristöstä, politiikasta jne. Median valtaa mielipidemuokkaajana on turha kenenkään vähätellä. Tuleeko tämä valta kuitenkin ilman vastuuta?

Itselleni suomalaisen journalismin tila tuli ikävänä yllätyksenä. Olen asunut ulkomailla jo pitkään, joten en osannut varautua siihen yksipuoliseen raportointiin ja sensuuriin, jota media Auer-jutun ympärillä harjoitti ja edelleen suurelta osin harjoittaa. Pienessä maassa ei ole tarpeeksi suuret markkinat ja sen mukanaan tuomaa kilpailua, joten eriäviä näkökulmia ei tule julki samaan tapaan, kuin esim. englantilaisessa lehdistössä. Tutkivia journalisteja on Suomessa hyvin harvassa, sillä resursseja (lue rahaa) ei löydy juttujen perinpohjaiseen penkomiseen. Kotimaan uutiset syntyvät siten, että viranomaiset lähettävät tiedotteen Suomen tietotoimistolle, josta uutinen leviää kaikille medioille. Poliisin ja viranomaisten näkemys asioissa leviää kulovalkean tavoin koko kansalle, eikä monikaan epäile tai kyseenalaista tiedon oikeellisuutta, tai tutki taustoja sen enempää. Suomessa ollaan totuttu luottamaan viranomaisiin ja heiltä saadun tiedon oikeellisuuteen. Jari Aarnion tapaus on ravistellut kansalaisia heräämään. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka monta korruptoitunutta poliisia Suomesta löytyy, vai onko kaikki pahuus jälleeen kerran kaadettu virkakoneiston voimin mediassa yhden henkilön niskaan? Tilannetta ei auta myöskään viranomaisten agressiivinen uhittelu, joka luo pelon ilmapiiriä eriävien näkemysten esittäjissä.

Liian monet toimittajat Suomessa ovat nähtävästi unohtaneet mitä tarkoittaa sanonta, että toimittajan tehtävä on toimia vallan vahtikoirana. Heidän tehtävänsä on vahtia, ettei valtaa käytetä väärin. Jostain syystä useat toimittajat vahtivat sensijaan, etteivät kansalaiset (kuten Lehto) ryppyile vallanpitäjille. Toimittajat ovat syöneet ja juoneet liian kauan viranomaisten kädestä.

Anneli Auer -dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri on tyrmäävää katsottavaa

Suomen Kuvalehti 13.6.2014 19:03

Kalle Kinnunen

 

Uskomatonta. Aivan uskomatonta.

Tällaisia ovat ensitunnelmat dokumenttielokuvasta Ulvilan murhamysteeri.

Pekka Lehdon yli viiden vuoden ajan kuvaama dokumentti murhasta, oikeudenkäynneistä ja Anneli Auerista on nyt valmis. Ulvilan murhamysteeri sai ensi-iltansa tänään iltapäivällä Sodankylän elokuvajuhlilla. Elokuva näyttää kronologisesti, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Ulvilassa 1. joulukuuta 2006.

Dokumentti ei paljasta paljoakaan uutta, mutta sen todistusvoima on suuri. Elokuvassa yhdistetään palasia tavalla, jota ei ole aiemmin tehty. Joitain asiayhteyksiä lausutaan nyt ensimmäistä kertaa ääneen.

Lehto kuvaa moderneja noitavainoja. Dokumentin antaman kuvan mukaan viranomaiset ovat päättäneet, että Anneli Auer on syyllinen, ja melkein kaikki kelpaa nyt todisteeksi tämän väitteen puolesta.

Poliisin tutkinnanjohtaja sanoo ääneen, että jo Auerin itkemättömyys on merkki syyllisyydestä. Pienten lasten todistajanlausunnot muuttuvat vuosia myöhemmin yhä epärealistisemmiksi, mutta niihin tartutaan yhä hanakammin – vaikka uudet lausunnot olisivat myös täysin ristiriidassa aiempien kanssa. Paikallislehden toimittaja paljastaa, että satakuntalaiset poliisit ovat syöttäneet medialle karkeita valheita Auerin seksuaalirikoksiin liittyvien todisteiden olemassaolosta.

Julkisuudessa jo puitu poliisin peitetoiminta näyttää dokumentin myötä entistäkin mielettömämmältä. Peitepoliisin kirjaamat havainnot ovat toisaalta ristiriidassa seksuaalirikossyytteiden kanssa.

Vähäeleisesti Lehto kyseenalaistaa valtaosan todisteista, joiden perusteella tuomiot Auerille on annettu. Itse murhaa hän ei yritä ratkaista.

Elokuva on ainutlaatuinen: en tiedä toista suomalaista dokumenttia, jossa avoin oikeustapaus perataan. Se tietenkin johtuu myös oikeusprosessin pitkittymisestä.

Tapauksesta on tullut irvokas ja loputon mediasirkus. Siksi on hätkähdyttävää nähdä rauhallinen Auer haastateltuna sellissään ja kotonaan tapauksen eri vaiheissa ja eri vuosina. Hän näyttäytyy ihmisenä, ei salaperäisenä hirviönä, josta lehtien sanamuodoiltaan yhä mutkikkaammiksi muuttuneissa jutuissa kirjoitetaan. Mutkikkuus johtuu tapauksen äärimmäisen ongelmallisista intimiteettisuoja-asioista: todistajien ja asianomaisten henkilöllisyyksiä suojellaan.

Tästä syystä on hyvin mielenkiintoista, voidaanko Ulvilan murhamysteeri tuoda nykyisessä muodossaan julkiseen levitykseen.

Siksi joudun myös kirjoittamaan: kaikki, mitä tämä blogimerkintä sisältää, on tulkintaa Lehdon dokumenttielokuvasta ja kuvailua sen herättämistä tunteista.

Kyllä. Sotku on jo sitä luokkaa, että sen rajukin purkaminen on aivan välttämätöntä. Kun joitain tosiasioita varotaan sanomasta julkisuudessa, toiset seikat painottuvat kohtuuttomasti.

Tavatessani viimeksi Lehdon syksyllä 2013 hän kuvaili silloin vielä tekeillä ollutta dokumenttiaan kauhutarinaksi, joka näyttää, kuinka Satakunnassa ja koko Suomessa ollaan Pohjois-Korean tasolla. Se kuulosti hurjalta, mutta kun dokumentissa kerrotaan, millaisin keinoin Aueria on mustamaalattu, tuntuu kaikki olevan maassamme mahdollista.

Lehdon ei tarvitse esittää todisteita Auerin syyttömyydestä. Riittää, että dokumentti näyttää, kuinka heppoisia alati muuttuvat todisteet syyllisyydestä ovat.

Mitään kovia tai yllättäviä väitteitä ei Lehto elokuvassa tuo esiin. Loppupuolelle kerätyt tosiasiat esimerkiksi Auerin saaman seksuaalirikostuomion välillisestä, suuresta taloudellisesta hyödystä niistä todisteet poliisille vieneelle henkilölle ovat kuitenkin tyrmääviä.

Niitä ei voi listata tässä.

Lehdon dokumentti ei ole elokuvana ehkä mestariteos, ja ohjaajan omat vertaukset Errol Morrisin huikeaan ja psykologialtaan universaaliin murha- ja ihmisanalyysiin Johtolanka (Thin Blue Line) ontuvat: koska tapaus Ulvila on yhä kesken, liikaa jää yhä sanomatta.

Merkitykseltään Lehdon elokuva voi silti olla suuri. Ulvilan murhamysteerin nähtyään on enää mahdoton sanoa, ettei ota kantaa tapahtuneeseen.

Lehto on puhunut jatko-osasta elokuvalleen. Se olisi mielenkiintoista nähdä. Materiaalia dokumentaristille on kertynyt satoja tunteja. Viime syksynä vielä Lehto harkitsi mahdollisuutta peräti kolmituntisen elokuvan levittämisestä, mutta nyt valmistunut Ulvilan murhamysteeri on noin 85-minuuttinen.

Anneli Auer itse on nähnyt elokuvan ja piti siitä, ohjaaja on kertonut.

Elokuvassa on karmeitakin hetkiä. Ne eivät liity esimerkiksi pieneläinten toistuviin rituaalimurhiin (ja muihin päätähuimaaviin satanistisiin tempauksiin, kuten dildojen ja veitsien heilutteluihin pihalla kerrostaloalueella), joista tapahtumahetkillä pienet lapset ovat vuosia myöhemmin aivan yllättäen kertoneet.

Dokumentissa esitetyt näytteet lasten kuulusteluvideoista kertovat paitsi johdattelusta, myös suuresta henkisestä tuskasta.

Mediasirkuksen keskellä unohtuu, että kyse on erään perheen täydellisestä tragediasta. Ulvilan murhamysteeri ei väitä, että Anneli Auer on syytön, mutta se kyseenalaistaa poliisin ja oikeuslaitoksen toimet ankarasti.

Sen mukaan epäselvää murhaa on seurannut selkeä oikeusmurha.

***

“Sensuuri on valtion viranomaisten suorittama suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastus, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Yleis- tai puhekielessä sensuurilla voidaan tarkoittaa myös jonkin tietyn tekstin, kuvan tai vastaavan jättämistä julkaisematta.” – Wikipedia

***

Dokumenttiprojekti: Ulvilan murhamysteeri nähtävissä ilmaiseksi netissä jonkin aikaa. (YLEn leikkaus).

http://areena.yle.fi/tv/2689828   HUOM! Ohjelman katseluaika on päättynyt : / (64190 katselua)

Alempana on linkit sivuille, joista elokuvan voi ostaa omaksi, tai katsoa netissä.

MUUTA LUETTAVAA

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/05/dokumenttiprojekti-ulvilan-murhamysteeri

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/13/anneli-auerin-tytar-enta-jos-taas-tulee-uusi-kaanne

Elokuva kysyy ikäviä Ulvilan surmasta

Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet

Auerin seksuaalirikostuomio on purettava

https://www.facebook.com/SuskuLondon

https://www.facebook.com/ulvilanmurhamysteeri 

http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/

http://niinaberg.com/2014/09/21/uhratut-lapset/

http://niinaberg.com/2014/08/02/vino-ja-yksipuolinen-tapio-vallin/

KATSO: Ulvilan murhamysteerin sensuroimaton ohjaajan leikkaus netissä:
Elisa Viihde

Ulvilan murhamysteeri CD ON LOPPUUNMYYTY useimmista liikkeistä.
Rosebud kirjakaupasta sitä voi olla vielä muutama kappale tilattavissa: (tilaa samalla Murhalesken muistelmat).

http://www.rosebud.fi/2011/kirjat_2010.php?ryhma2=hak

Voit kysellä elokuvaa myös paikallisesta kirjastostasi.

KUUNTELE: ohjaaja Pekka Lehto arvostelee murhatutkintaa, oikeusprosessia, mediaa jne.
Ulvilan murhan selvittely on ollut fantasiaa 2 min.

Ulvilan murhamysteeri on suomalainen Twin Peaks-tarina 26 min.

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Kirjoita kommenttisi alle:

KANTELU – osa 2 – Poliisi vuotaa medialle törkyä syytetyistä

12/12/2014

 

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Tulossa seuraavaksi KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

– Onko sinulla jotain tietoa? Voit antaa vinkin minulle “Contact Us”-sivun kautta.

Kantelun edellinen osa, sekä kaikki aiemmat kirjoitukset löytyvät sivua alas rullaamalla. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta. Edellinen osa löytyy sivua alas rullaamalla.

 

Poliisi vuotaa 

Tutkinnanjohtaja Salonsaari vakuutteli minulle syyskuussa 2011, ettei poliisi vuoda, vaan toimittajilla on mitä ihmeellisempiä keinoja löytää lähteitä. Kysyin häneltä kuka on poliisin tiedottaja tässä seri-asiassa, jolloin hän kertoi minulle olevansa vastuussa siitä itse, ja hän samalla valitteli minulle kovaa työtaakkaansa, kun pitäisi ehtiä tehdä muutakin kuin vastata toimittajien kysymyksiin. Kummastelin hänelle sitä, ettei hänellä ole erillistä tiedottajaa käytössään. Tutkintavangin etujen mukaista olisi, että tutkinnanjohtaja saa tutkimukset edistymään mahdollisimman ripeästi.

 

Eerik Salonsaari

Erik Salonsaari salamavaloissa

Tutkinnanjohtaja Salonsaaren vakuutteluista huolimatta poliisista on vuodettu salaiseksi määrättyä esitutkintamateriaalia mm. veljeni huoltajuuskiistoissa katkeroituneen entisen vaimon ja isänsä kanssa riitaantuneiden poikien poliisihaastatteluista. Mistään muualta ei ole STT voinut saada tietojaan 16.09.2011 esillä olleeseen artikkeliin: “STT: Kova paljastus Auerin seurustelusta”. Samaisessa artikkelissa vuodettiin myös, että “miehen yrityksen mainos löytyy Auerin ylläpitämiltä nettisivuilta”. Tämän vuodon jälkeen ei mennyt montaa tuntia, kun kotisalapoliisit olivat selvittäneet veljeni henkilöllisyyden, jota he innokkaasti levittivät internetin eri keskustelupalstoille kaikkine yhteystietoineen.

Muitakin selviä vuotoja on ollut, kuten Iltalehden 19.05.2012 otsikoimassa artikkelissa paljastuu:

“Huippulääkäri todisti Anneli Aueria vastaan. – Iltalehden tietojen mukaan Anneli Auerin ja hänen ex-miehensä seksuaalirikosjutussa on olemassa lääketieteellistä näyttöä.” 

Juttu jatkuu:

“Iltalehden tietojen mukaan oikeudessa on kuultu syyttäjän todistajana suomalaista alansa huippua asiantuntijalääkäriä, jonka mukaan seksuaalirikoksista on saatu lääketieteellistä näyttöä. Tämä tarkoittaa sitä, että uhreista on oletettavasti löydetty vammoja. Lääkäri on perehtynyt erityisesti lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.”

Poliisin salaiset “huippuasiantuntijat”

Tämän lehdissä mainostetun ns. “huippuasiantuntijalääkärin” nimeä ei julkisuuteen annettu, sillä hän toimii poliisin omana kätyrinä, ja hänen käyttämänsä tutkimusmetodit ovat tieteellisesti kyseenalaisia. Poliisi ja syyttäjät eivät halunneet antaa “huippulääkärinsä” nimeä julkisuuteen välttääkseen samanlaista nolausta, kuin heidän Saatananpalvonta “asiantuntijansa” Keijo Ahorinnan kanssa kävi? Poliisin tamperelainen “huippulääkäri” ei taida olla läheskään yhtä huipputasoa kuin puolustuksen asiantuntijat, jotka ovat akateemisesti korkeammin ansioituneita.

Poliisin omilta nettisivuilta tämä lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin erikoistuneen “huippulääkärin” Minna Joki-Erkkilän nimi kylläkin löytyy. Englannissa asiantuntijatodistajien kuuluu olla itsenäisiä, eikä poliisin palkkalistoilla tai missään työsuhteessa poliisiin. Suomessa hän ei näytä olevan jäävi antamaan syyllisyyttä tukevia lausuntoja, jotka perustuvat epätieteellisten ja kansainvälisesti tuntemattomien tutkimusmetodien lisäksi vääriin tilastotietoihin. Hän on väittänyt, että 80% lapsista immenkalvo kasvaa takaisin, selittäessään miksi Auerin pienten tyttärien immenkalvot ovat koskemattomia, vaikka 12-vuotiaan veljen kertomusten mukaan sisaret ovat olleet useita kertoja penetratiivisesti raiskatuiksi veljeni Jens Kukan toimesta.

 

Minna Joki-Erkkilä rukoilee

Minna Joki-Erkkilä (vas.) rukoilee miehensä Veli-Pekka Joki-Erkkilän rinnalla

Suomessa ei kuulemma laki määrittele asiantuntijoiden tasoa. Kuka tahansa voidaan tuoda oikeuteen todistamaan mistä tahansa. Se on pelottavaa, varsinkin salaisissa oikeudenkäynneissä. LL Minna Joki-Erkkilästä paljastuu nettihaun perusteella, että hän on miehensä kanssa läheisesti tekemisissä uskovaisissa yhteisöissä, ja on pelkästään sen vuoksi kukaties syvästi asenteellinen ihminen? Hänen teini-ikäinen tyttärensä surmattiin julmasti tammikuussa 2011, mikä on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut ihmisen psyykeen. Minna Joki-Erkkilä oli lausunnossaan väittänyt erään ulkomaalaisen kolleegan tukeneen hänen tutkimushavaintojaan ja lausuntoaan, vaikka ko. lääkäri ei ollut allekirjoittanut lausuntoa. Kyseenalaiseksi jää tiesikö tämä ulkomaalainen lääkäri edes nimensä käytöstä näytön arvioinnin yhteydessä?

Yleinen mielipide

Erilaisilla yksipuolisilla vuodoillaan poliisi ja syyttäjät ovat pyrkineet vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ja sitä myötä myös KKO:n tuomareihin, joilla oli käsiteltävänään valitus Vaasan hovioikeuden Anneli Auerin vapauttavasta päätöksestä Ulvilan surmassa. Nämä tuomarit lukevat myös mediaa, niin kuin kaikki muutkin, eivätkä pysty olemaan mitenkään sieltä saatujen vaikutteiden ulottumattomissa.

Syytettettyjen kannalta negatiivinen yleinen mielipide on vaikuttanut myös heidän omaistensa taloudelliseen tilanteeseen. Jens Kukan omaiset ovat suurimmaksi osin yrittäjiä, eikä esim. kahteen eri taksiyritykseen saatu kuljettajia Jens Kukan pidätyksen jälkeen sen takia, että kukaan ei halua ajaa “pedofiilifirmalle”. Helsingin taksipiirit ovat pienet ja niissä juorut kulkeutuvat nopeasti. Poliisin vuoto STT:lle syyskuussa 2011 sai aikaan molempien taksiyhtiöiden tulojen täydellisen romahtamisen. Onko oikein, että poliisin ja syyttäjien toimilla aiheutetaan myös sivullisille valtavia taloudellisia vahinkoja?

KANTELU JATKUU SEURAAVASSA OSASSA.

Edellisen osan kantelusta voi lukea sivua alas rullaamalla (Toimii ainoastaan blogin kotisivulla ollessa).

+++

TAUSTAA:

Tammikuussa vuonna 2011 17-vuotias Laura Joki-Erkkilä löydettiin raa’asti tapettuna maahanmuuttajataustaisen muslimi poikaystävän asunnosta Tampereella. Poikaystävä kutsumanimeltään “Muhis” löydettiin myöhemmin hukkuneena Lempäälästä Kukkolankosken rannalta sillan kupeesta. Muhiksen kasvoissa oli taisteluun viittaavia jälkiä.

Surun murtama Minna Joki-Erkkilä tuli miehensä jalanjäljissä syvään uskoon kesällä 2011.

31.07.2011 Tampereella katosi 15-vuotias Karoliina Kesti. Hänen skootterinsa löydettiin Joki-Erkkilöiden pihapiiristä kaatuneena. Karoliina Kestin ruumis löytyi 07.09.2011 talojen takana olevasta Likolammesta.

16.09.2011 löytyi Karoliinan kateissa ollut puhelin Likolammen rannalta. Teletunnistetiedot kertoivat puhelimen olleen päällä vielä vuorokauden sen jälkeen, kun Kesti katosi. On epäselvää miten tai miksi Karoliina Kesti oli joutunut talojen takana olevaan lampeen tai yleensäottaen koko alueelle, sillä hän oli todistajakertomusten mukaan ollut matkalla kotiinsa.

Karoliina Kestin skootteri löytyi kaatuneena. Miksi Karoliina ei hakenut apua sisältä taloista?

Karoliina Kestin skootteri löytyi kaatuneena. Miksi Karoliina ei hakenut apua sisältä taloista?

Ilmakuva Karoliina Kestin katoamispaikasta. Lampi on takapihojen takana.

Ilmakuva Karoliina Kestin katoamispaikasta. Lampi on takapihojen takana.

Asuntojen takapihoilla on laitureita.

Asuntojen takapihoilla on laitureita.

 

01.08.2011 Anneli Auerin veli Ari Auer toimitti Auerin pienimpien lasten kauhukertomuksia saatannanpalvonnasta syyttäjä Jarmo Valkamalle. Lapset toimitettiin tamperelaisen lääkäri Minna Joki-Erkkilän tutkittaviksi, joka havaitsi lapsissa saatananpalvontaan viittavia paljaille silmille näkymättömiä “arpia”. Poliisi halusi käyttää nimenomaan Joki-Erkkilää, vaikka väitetyt rikokset olivat tapahtuneet Turussa ja Raisiossa.

08.09.2011 pidätettiin ensin Jens Kukka ja 16.09.2011 Anneli Auer lasten pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Medialle vuodettiin valheellista tietoa, että Auerin entisen miesystävän tietokoneelta olisi löytynyt kiistatonta kuvamateriaalia, joka yhdistää Auerin tekoihin. Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei ole koskaan vaatinut oikaisua virheelliseen juttuun. Sensijaan hän on yrittänyt kieltää vuotaneensa jutun kiistattomista kuvista Satakunnan Kansan toimittajalle.

Erik Salonsaari valehteli Jens Kukan pidätyksen yhteydessä käräjäoikeudelle, että alustavat arviot lasten kertomusten luotettavuudesta tukisivat syyllisyyttä. Mitään arvioita ei tuossa vaiheessa ollut olemassakaan.

CHARACTER ASSASSINATION:

Character assassination tarkoittaa ihmisen maineen pilaamista ja kaiken uskottavuuden viemistä ko. henkilöltä. Porin poliisit ovat käyttäneet tätä metodia hyväkseen mediassa varmistaakseen Anneli Auerille tuomion murhasta. Poliisilla ja syyttäjillä on ollut yksinoikeus puhua arkaluontoisesta seri-asiasta, joka on julistettu salaiseksi. Julkisuuteen esitetyillä karkeilla väitteillä ilman puolustuksen puheenvuoroa on saatu kansalaiset uskomaan, että ei savua ilman tulta.

Wikipedia definition:

“Character assassination is a deliberate and sustained process that aims to destroy the credibility and reputation of a person, institution, social group, or nation. Agents of character assassinations employ a mix of open and covert methods to achieve their goals, such as raising false accusations, planting and fostering rumours, and manipulating information.

Character assassination is an attempt to tarnish a person’s reputation. It may involve exaggeration, misleading half-truths, or manipulation of facts to present an untrue picture of the targeted person. It is a form of defamation and can be a form of ad hominem argument.

For living individuals targeted by character assassination attempts, this may result in being rejected by their community, family, or members of their living or work environment. Such acts are often difficult to reverse or rectify, and the process is likened to a literal assassination of a human life. The damage sustained can last a lifetime or, for historical figures, for many centuries after their death.”

http://en.wikipedia.org/wiki/Character_assassination

Kauheus on katsojan silmissä?

 

Jukan ristipistot

Jukka S. Lahden olkapäissä olevissa pistojäljissä poliisin uskovaiset asiantuntijat näkivät väärinpäin olevia ristikuvioita

 

Saatanalla mielensä saastuttamaton nettikirjoittaja yhdistää pistojäljet eri tavalla

Saatanalla mielensä saastuttamaton nettikirjoittaja yhdistää pistojäljet eri tavalla

Sydän vai vuohenpää?

Sydän vai vuohenpää?

Linkit:

Satakunnan Kansan juttu kuvamateriaalista, joka levisi kulovalkean tavoin joka mediaan.

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoituksia Auer-tapauksesta löytyy hänen blogistaan. Tässä linkki muutamaan:

Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet

Demonien jahtaajat ja tapaus Anneli Auer

Tapaus Auer: KKO hyväksyy voodoon tieteeksi

Kaksi nuorta löytyi kuolleena Pirkanmaalla

Karoliina Kestin katoamistapaus

+++

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

 

 

 

KANTELU – osa 1- Mediaoikeudenkäynti

04/09/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

 

Ylimitoitettu pidätys ja valheellinen tiedotus

Jens Kukka pidätettiin torstaina 08.09.2011 liittyen Anneli Auerin lasten kertomuksiin raiskauksista. Pakkokeinolain turvin hänet noudettiin kotoaan kahdeksan poliisin voimin, jolloin tehtiin myös ensimmäinen kotietsintä. Hän ei saanut edes soittaa omaisilleen. Vasta lauantaina 10.09.2011 poliisista soitettiin nimetön soitto, että “Jens on Turussa ja tarvitsee tupakkaa ja vaatteita”. Soittaja ei edes kertonut olevansa poliisi, tai missä tarkalleen Turussa Jens Kukka olisi. “Jens saa kertoa sen sitten itse” oli vastaus 79-vuotiaalle isälle. Isä, taksimies itsekin, otti poliisiin yhteyttä Helsingissä, jota kautta selvisi Jens Kukan olinpaikka Turun poliisivankilan sellissä. Sinne saavuttuaan isää ja poikaa kiellettiin jyrkästi puhumasta mitään siitä miksi Jens oli pidätettynä. Näin alkoi koko perhettäni koskettava painajainen. Huomauttaisin vielä tähän väliin, että meillä ei ole perheessäni kenelläkään rikollista taustaa.

Veljeni Jens Kukka ei ole pedofiili, eikä hän ole käyttänyt seksuaalisesti kenenkään lapsia hyväkseen, tai lyönyt sadistisesti vyöllä. Hänellä ei ole mitään sellaista taipumusta historiassaan, – päinvastoin. Poliisikaan ei ole löytänyt mitään todisteita laajoista kotietsinnöistä huolimatta, tietokoneet ja muut tutkittuaan. Syytteet ja tuomiot perustuvat pelkästään Anneli Auerin nuorimpien lasten puheisiin. Vanhin tytär, nyt 15v, sekä naapurien lapset kieltävät mitään väkivalta- ja seksuaalirikoksia tapahtuneen. Miksi isänsä murhasta traumatisoituneiden nuorimpien kolmen lapsen tarinoita pidetään uskottavina miltään osin sen jälkeen, kun käräjäoikeus hylkäsi niiden paikkaansa pitävyyden niiltä osin, kuin ne täysin mahdottomiksi todettiin? Saatananpalvonta oli yksi näistä epätosiksi todetuista väitteistä. Muita olivat mm. sellaiset väitetyt tilanteet, joissa joku ulkopuolinen olisi varmasti huomannut teot.

Oikeutta käyty mediassa

Jo pedofiliasyytteiden alkuvaiheissa on ollut aistittavissa selvä Anneli Auerin ajojahti, perustuen poliisin valheelliseen tiedottamiseen asioista: “tämä ei liity Ulvilan murhan tutkintaan”, “kiistatonta kuvamateriaalia on löytynyt” jne. Yleistä mielipidettä syyllisyydestä on manipuloitu valheellisella ja yksipuolisella tiedottamisella poliisin sekä syyttäjien toimesta. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on näin ollen luotu  miltei olemattomat mahdollisuudet sen lisäksi, että kaikki on määrätty salaiseksi.

Mikä oli tutkinnanjohtaja Salonsaaren tarkoitus, kun lehdissä julkaistiin 16.09.2011 “perhekerho yhdistää Auerin ja rikoskumppanin?  Miksi veljeni leimattiin välittömästi lehdistössä Auerin rikoskumppaniksi, jo kauan ennenkuin asiasta oli edes esitutkinta valmis? Taksiyrityksen mainoksesta perhekerhon sivuilta oli helppo selvittää veljeni henkilöllisyys.

Jutun salaiseksi määräämisestä huolimatta valokuvaajat päästettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden istunnon alussa 17.02.2012 saliin ottamaan valokuvia. Nyt saatiin mediaan näyttävät otsikot “Auerin ex-miesystävä saapui oikeuteen kasvot peitettyinä.” Otsikolla ja valokuvilla saadaan lukijat päättelemään, että syytetyllä olisi jotain peiteltävää asiassa.

Veljelleni oli tullut täytenä yllätyksenä, että KT Katajamäki oli antanut medialle luvan kuvata salissa, vaikka veljeni henkilöllisyyden piti olla edelleenkin yhtä lailla salassapidettävää, kuin kaikki muukin. AA Hakanen vastusti valokuvauslupaa, mutta KT Katajamäki totesi vain, että tiedotusvälineillä on oikeutensa (!?). Lehdet saivat kuvata noin minuutin ennen istunnon alkua.

KT  Katajamäen medialle antamassa tiedotteessa luki veljeni koko nimi. Annettiinko medialle myös Auerin lasten nimet tiedotteessa, vai koskiko salaus eri tavoin eri asianosaisia?

KT Katajamäelle taasen tuli yllätyksenä se, että syyttäjät olivat etukäteen tiedotteessaan ilmoittaneet medialle, että juttu tullaan käsittelemään suljetuin ovin.

Mediassa otsikoitiin näyttävästi 22.09.2011, että veljeni tietokoneelta olisi löydetty kiistatonta kuvamateriaalia. “Satakunnan Kansan saamien tietojen mukaan Anneli Auerin ja helsinkiläisen taksiyrittäjän törkeät seksuaaliset hyväksikäyttörikosepäilyt on ikuistettu kuvatallenteelle”. Todellisuudessa kyse oli poliisin vuotamasta lavastusyrityksestä, jolla xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx annettiin lukijoille käsitys, että syytetyt ovat todellakin syyllisiä.

Julkisuuteen väitettiin kivenkovaan, etteivät seri-epäilyt liity mitenkään Ulvilan surmaan, vaikka tutkinnanjohtaja Salonsaari ja kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama ovat alusta alkaen tienneet, ettei Anneli Aueria pelkillä lasten pahoinpitelysyytteillä tai saatananpalvontaväitteillä saada tuomituksi elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tarvittiin rankempaa materiaalia Annelin nuorimmilta lapsilta, jota sitten Ari Auerin myötävaikutuksella ja lapsia johdattelevasti kuulustelemalla saatiin lopulta tuotetuksi. Näin liitettiin veljeni nimi asiaan. Alunperin lapset olivat kertoneet enolleen ainoastaan saatananpalvontaan ja väkivaltaan viittaavia asioita.

 

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen laittoi arvovaltansa peliin syksyllä 2011

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen laittoi arvovaltansa peliin syksyllä 2011

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinenkin laittoi kasvonsa peliin 22.09.2011, vakuuttaessaan Ylen A-talkissa televisiokatsojia heti tutkintojen alkuvaiheessa, että Anneli Auerin epäilyillä seksuaalirikoksilla ei ole mitään tekemistä Ulvilan murhan kanssa. Poliisilla ja syyttäjillä oli kuitenkin jo tiedossaan Anneli Auerin 12-vuotiaan pojan hurjat kertomukset, joissa hän väittää mm. isosiskon (silloin 9v.) ja äidin yhdessä tappaneen isän ja käyttäneen teossa laudoista tehtyä kilpeä ja pyyhkeitä.

Professori Jyrki Virolainen kommentoi Nissisen toimia näin blogissaan nro 483,123.9.2011:

“35. Miksi Matti Nissinen halusi kiistää, kuten Jarkko Sipiläkin ihmetteli, niin tiukasti murhatutkinnan ja seksuaalirikosten tutkinnan välisen yhteyden, vaikka rikosten tekoajat menevät osin päällekkäin ja Anneli A. on epäiltynä molemmissa rikoksissa ja lisäksi Annelin lapsilla on ilmeisesti keskeinen rooli myös seksuaalirikoksissa? Miksi valtakunnansyyttäjä päätti tulla itse A-Talk-ohjelmaan, vaikka keskustelua piti käydä lähinnä vain niin sanotusti “ylätasolla” eikä puuttua Ulvila-jutun yksityiskohtiin? Miksi Nissinen katsoi asiakseen paukauttaa suorassa tv-lähetyksessä, että hän kyllä varmasti tietää, ettei mainitulla kahdella asialla ja niiden tutkinnalla ole mitään yhteyttä keskenään? Eikö Nissisen olisi pitänyt pysytellä poissa keskustelusta, sillä onhan hänellä molemmissa tapauksissa molemmista jutuista sisäpiiritietoa, sillä hän on kyseisissä jutuissa mukana olevien paikallissyyttäjien korkea esimies,  jonka johtama virasto (VKSV) ilmeisesti herkeämättä seuraa juttuja ja niiden esitutkintaa? Nissinen sanoi olevansa varma siitä, ettei aloitettu seksuaalirikosten esitutkinta vaikuta mitenkään syyttäjän valituslupaa käsittelevän korkeimman oikeuden tuomareiden harkintaan, koska nämä ovat niin “kovan tason ammattilaisia.” Nissisen väite on pelkkä olettama, joka ei todellisuudessa taida pitää paikkaansa, sillä oikeusneuvoksetkin ovat vain ihmisiä ja seuraavat yleensä tarkasti tiedotusvälineiden rikosuutisia. “1)

Rikottiinko esitutkintalakia, kun lehdistössä laajasti mainostettuja kiistattomia valokuvia ei veljelleni edes näytetty? Hän kielsi jyrkästi ottaneensa epäsiveellisiä kuvia lapsista, surffanneensa lapsipornosivuilla, tai tallentaneensa lapsipornokuvia tietokoneellensa. Lopulta syyte lasta esittävien epäsiveellisten kuvien hallussapidosta jätettiin nostamatta, koska sellaisia ei alunperinkään ollut olemassa.

Olen ollut järkyttynyt näistä useista eri yrityksistä lavastaa veljestäni syyllistä mediassa. Veljeni tietokoneelle tallennettujen normaalien “perhealbumi”-kuvien ympärille oli aseteltu pornosivustoilta aikuisten seksiaktikuvia siten, että katsojalle syntyy likainen assosiaatio, että veljeni mielessä olisi seksiakti vieressään hymyilevän pienen lapsen kanssa. Nähtävästi Satakunnan poliisissa tunnetaan semiotiikan perusteet.

Mediaoikeudenkäynti

Käsite mediaoikeudenkäynti tarkoittaa sitä, että media lietsoo julkista hysteriaa ja lynkkausmielialaa ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana, estäen mahdollisuuden  oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tästä seuraa syyttömiksi todetuille elinikäistä haittaa, kuten mahdollinen välitön hengenvaara, ja maineen ikuinen menettäminen, joka ulottuu tälläisissä tapauksissa henkilön koko perheeseen.

Trial by media – Wikipedia: 

“Trial by media is a phrase popular in the late 20th century and early 21st century to describe the impact of television and newspaper coverage on a person’s reputation by creating a widespread perception of guilt or innocence before, or after, a verdict in a court of law.

In the United Kingdom there is a heated debate between those who support a free press which is largely uncensored and those who place a higher priority on an individual’s right to privacy and right to a fair trial.

During high publicity court cases, the media are often accused of provoking an atmosphere of public hysteria akin to a lynch mob which not only makes a fair trial nearly impossible but means that regardless of the result of the trial the accused will not be able to live the rest of their life without intense public scrutiny.”

Tässä Suomen rikoshistorian erikoisimmassa tapauksessa on oikeutta käyty yksipuolisesti median kautta. Valtamedia ei ole antanut minkäänlaiselle puolustukselle puheenvuoroa.

Satakunnan Kansa (Alma Media) hyllytti toimittajalle antamani haastattelun Joulukuussa 2011, eikä yksikään muukaan lehti ole osoittanut kiinnostusta kuulemaan omaisten näkemyksiä asiassa. Poliisi ja syyttäjät ovat saaneet olla yksin äänessä.

Itsenäinen ja vapaa lehdistö on kuitenkin demokratian kulmakiviä, ja nyt me omaiset kyseenalaistammekin suomalaisen median riippumattomuuden. Onko Suomessa todella niin, että poliisi ja oikeuslaitos pystyvät ohjailemaan demokraattisille maille niin tärkeätä vapaata journalismia?

Veljeni asianajaja Miikka Hakaselle määrätty ilmaisukielto, ja sakkorangaistus veljeni kirjeen jakamisesta medialle, ovat olleet jo alusta alkaen tietoisia yrityksiä vaientaa puolustus.

Linkit:

1) Jyrki Virolainen, 23.09.2011, blogi nro 483.

Ulvilan murhamysteerin tv-keskustelussa mystistä tietovajetta: 

http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2011/09/483-ulvilan-murhamysteeria-koskevassa.html

KANTELUN JATKO-OSAT TULOSSA PIAN…

+++

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

 

Anneli Auer: – kirje Suskulle

12/06/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

… 

Lähetin hiljattain Annelille kolme viimeisintä blogikirjoitusta luettavaksi vankilaan. Hän kirjoitti minulle takaisin seuraavan kirjeen, joka on päivätty 01.06.2014. Olkoon tämä esimakua Anneli Auerin tulevalle paljastuskirjalle, josta itse en ole kuullut mitään. Onkohan Annelikaan?

Moi taas!                                                                                                                        1.6.2014

Aika masentava se blogikirjoitus siitä, että poliisi saa väärentää esitutkintapöytäkirjaa miten tahansa tai jättää pois mitä haluaa. Maalaisjärjellä ajatellen sen pitäisi olla selvä rikos, että Santaoja vaihtaa tai vaihdattaa teknisen tutkijan laatimaan kuvaliitteeseen kuvan salatakseen sen, että hänen oma rekonstruktionsa kylpyhuoneen ovenraosta koskettamisesta on väärin tehty, ja että ovenraosta mahtuu hyvin naisen ylävartalo oven koskettamatta Jukan (verisiä) hiuksia, vaikka Santaojan rekonstruktiossa ei mahdu edes pää oven välistä – ja tämä on vielä yksi niistä asioista, joista minulle on kuulusteluissa valehdeltu, ja valehtelu tunnustuksen saamiseksi on Suomen laissa kielletty. Muitakin valheita on todennettavissa pöytäkirjoista. Aika kammottavaa, jos kukaan ei ala tutkia, vaikka on selvät todisteetkin olemassa.

pesutilan ovi reko

Lainaus Niina Bergin blogista

Lähetin aikanaan Niinalle (Berg) kopiot väärennetystä sivusta ja alkuperäisestä sivusta nettiin laitettaviksi.  Ei vaan ketään näytä kiinnostavan poliisin ilmiselvät rikokset, paitsi Joutsenlahden tapauksessa, josta ei käytännössä edes seurannut (Tannerille) mitään vakavampaa haittaa, koska Joutsenlahti itse vaati Tannerin vapauttamista muutaman päivän vangittuna olemisen jälkeen. Tanner on tästä viikon putkareissusta sitten repinyt irti kaiken julkisuuden mitä on saanut. Yksi vankitoverini edelliseltä osastolta lähetti minulle kopion Anna-lehden nelisivuisesta artikkelista, joka päättyy surullisesti näin: “Mutta elämä jatkuu. Ulvilan murhana tunnettu oikeusjuttu ja Anneli Auerin syyllisyys tai syyttömyys ovat Kaille (Tanner) yhtä sekava ja jo epäkiinnostavaksi muuttunut vyyhti kuin monille muillekin tapausta seuranneille.”

Kai Tanner

Porilainen näyttelijä Kai Tanner vapautettiin dna profiilin sopimattomuuden takia. Myöhemmin selvisi, että dna kuului poliisille.

Aika raakaa, mutta totuus taitaa olla se, ettei ketään enää kauheasti kiinnosta se, että joku mahdollisesti joutuu kärsimään elinkautisen ja menettää koko elämänsä, omaisuutensa ja yrityksensä syyttömänä tuomittuna, koska juttua on jo niin kauan vatvottu. Ja Jensin kohtalo taitaa kiinnostaa vielä vähemmän. Se, että Tannerilla on mennyt vuosia toipua viikon putkareissusta ja että hän ei putkareissun takia päässyt Paul Ankan keikalle, on sen sijaan ollut jonkun mielestä neljän sivun kuvallisen artikkelin arvoinen uutinen!

Kerroin aikanaan Santaojalle kuulustelussa Porvoon poliisin puheluihin liittyen, että olen nähnyt Jukan v. 2006 käymän kurssin osallistujalistalta, että samalla kurssilla oli myös muutamia poliisin palveluksessa olleita henkilöitä ja ehdotin, että puhelut saattavat liittyä tähän. Tätä tietoa Santaoja ei kirjannut kuulustelupöytäkirjaan, joka muuten tehtiin samoihin aikoihin, kun tutkinnanjohtaja vaihdettiin ja poliisi alkoi tehdä minusta syyllistä. En tosiaan yhtään hämmästyisi, jos syynä pakottavalle tarpeelle saada äkkiä joku syylliseksi lavastettua oli se, että piti saada tutkinta käännettyä pois Porvoon poliisista ja mahdollisesti laajemmastakin poliisirikosvyyhdestä, joka olisi saattanut paljastua, jos tutkintaa olisi jatkettu.

Kuulin, että KKOn esittelijä oli jäänyt eläkkeelle huhtikuussa. Miksiköhän? Olen jo nyt ihan rikki tästä jatkuvasta odottelusta ja pitäisi jaksaa keskittyä tulevaan murhajuttuunkin. On tämä ihan ihmeellistä touhua. Palaillaan! T: Annu

+++

BLOGISTIN KOMMENTTI:

Anneli Auer oli viime vuonna vastaajana kahdessa isossa oikeusjutussa heti peräjälkeen. Jo yhteen isoon juttuun valmistautuminen on vaativaa ja henkisesti raskasta. Vangittuna vastaaminen on entistäkin raskaampaa.

Annelia säilytettiin Porin poliisiaseman juoppoputkassa koko murhaoikeudenkäynnin ajan, jossa oltavat eivät ole hääppöiset. Putkassa virikkeitä ei ole laisinkaan.

Murhaoikeudenkäynti kesti kolmisen kuukautta, jona aikana Anneli ei juurikaan päässyt edes päivänvalosta nauttimaan. Sali oli valaistu keinovaloilla, sillä ikkunarivi oli aivan katon rajassa.

Näin Annelin oikeussalissa ja ihailin miten arvokkaasti hän jaksaa itsensä kantaa päivä toisensa jälkeen kameroiden eteen. Itselleni olisi varmasti tuottanut vaikeuksia saapua paikalle putkasta huonosti nukutun yön jälkeen migreenissä, menkkavaivoissa ja naama turvoksissa.

Onkohan kukaan tosiaan sotien jälkeisessä Suomessa menettänyt yhtä paljon kuin Anneli Auer? Ensin tapettiin raa’asti mies omassa kodissa, sitten vietiin lapset ja vapaus. Maine meni siinä sivussa, ja lopulta koti sekä irtaimisto. Tuottava kasvuyritys kaatui kaiken keskellä. Anneli ei vankilassa ollessaan ole edes oman terveytensä herra. Kaiken tämän menetyksen ja nöyryytyksen Anneli on syyttömänä kärsinyt ja kärsii edelleen. Suomessa.

Juttua on lehdissä tosiaankin vatvottu vuosikaupalla. Suurimmaksi osaksi tämä vatvominen on tapahtunut syyttäjien ja tutkinnanjohtajien ehdoilla ja pakkokeinoja väärin käyttämällä. Anneli “freak show’n” seuraaminen on ollut suurta hupia osasta kansalle. Kuvat pelästyneestä ja masennuslääkkeistä turvoksissa olevasta naamasta tukka harallaan koristivat lehtien kansia. Kauhujentalon emäntä kiljuivat otsikot.

Koita jaksaa Annu. Me taistelemme oikeuksiesi puolesta loppuun asti. Me emme unohda sinua. Tässä ei ole kyse pelkästään sinun oikeuksistasi, vaan kaikkien kansalaisten oikeuksista, kun tuomioita jaellaan salaisuuden verhotessa ja vastoin näyttöä.

LINKIT (avautuvat uuteen ikkunaan)

Syyttä vangittu Kai Tanner tyytyi 11 000 euroon

Jukka S. Lahti soitti poliisille ennen Ulvilan surmaa

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti suomalaisittain

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

 

Kirjoita kommenttisi alle:

Pelin henki

11/06/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti.

Tänään saatiin yhdeksän kuukauden odottelun jälkeen korkeimmalta oikeudelta yllättäen kielteinen päätös, joka oli ajoitettu osuvasti samalle päivälle, kun Vaasan hovioikeuden valmisteluistunto murhajuttuun oli meneillään. Omaisille oli ilmoitettu päätöksen tulevan vasta Juhannuksen alla. Ajoitus kertoo pelin hengen.

Jens Kukka on tehnyt selvityspyynnön syyttömän ihmisen tuomitsemisesta ja vaatinut tarkemmat perustelut päätökselle.

Korkein oikeus

Selvityspyyntö

Jens Kukka on tyrmistynyt päätöksestänne jättää Turun hovioikeuden tuomio voimaan ja siten tuomita syytön ihminen. Kukka vaatii saada tarkemmat perustelut miksi näin on tehty.

Toisekseen sain aiemmin tiedon, että esittelijä Sari Ruojärvi hoiti asiaa huhtikuuhun asti ja jäi tämän jälkeen eläkkeelle. Pyydän vahvistamaan tämän asian ja tiedottamaan tarkan päivän, milloin Ruojärvi jäi eläkkeelle. Minkä takia mutkikas rikosasia annettiin henkilölle, joka oli jäämässä eläkkeelle? Oliko jo alunperin tarkoitus jättää valituslupa myöntämättä?

Miten uusi esittelijä on voinut käsitellä erittäin vaikean rikosasian reilussa kuukaudessa?

Tämä ei ole vielä tuomion purkuhakemus, vaan selvityspyyntö. Kukka epäilee, että korkeimmassa oikeudessa on tapahtunut käsittelyssä menettelyvirheitä.

Jens Kukan puolesta

Turussa 11.6.2014

Miikka Hakanen
asianajaja, Turku

Asianajotoimisto Hakanen Oy
Humalistonkatu 2 b B 24, 20100   Turku
Puh. 02-2325 003, 040 503 0879
Fax  02-2502 247
hakanen@netti.fi

 

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.

Kuuntele Ulvilan hätäpuhelu kokonaisuudessaan. Kuuletko avunhuutoja, kamppailunääniä, kiroilua? Ei lapsille eikä heikkohermoisille.

Ulvilan hätäkeskuspuhelu

Lue samalla hätäpuhelun litterointia ja katso asunnon pohjapiirrustusta:

Litterointi

Pohjapiirros

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari kommentoi korkeimmanoikeuden tämän päiväistä päätöstä:

Tapaus Auer: KKO hyväksyy voodoon tieteeksi

Hätäpuheluelokuva saa ensi-iltansa Sodankylän filmifestivaaleilla perjantaina 13.06.14

Radio Rock: Ohjaaja Pekka Lehto: Anneli Auer tulisi vapauttaa

Aiemmat blogikirjoitukset voi lukea rullaamalla sivua alas…

 

Kirjoita kommenttisi alle:

 

 

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja Ulvilan murha

01/05/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta..

… 

 

 

Nissinen ja Paatero. Kaikki hyvin valtakunnassa?

Nissinen ja Paatero. Kaikki hyvin valtakunnassa?

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero esiintyi A-Studion Talkissa 28.02.2014 yhdessä valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kanssa liittyen Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion korruptio/rikos-epäilyihin.

Kysyttäessä onko Aarnio voinut toimia kenenkään tietämättä Paatero vastasi: “Minä en tietenkään ole tiennyt yhtään mitään”. Ohjelman aikana kahteen eri otteeseen Paatero yritti painottaa, että hierarkian mukaisesti ylin päällystö ei ole tiennyt mitään. Ensin on henkilön oma virkamiesvastuu ja seuraavana tulee lähiesimies ja tämän vastuu, mutta missään tapauksessa huipulla ei tiedetä mistään rikoksista yhtään mitään. Tämä oli siis Paateron selitys sille miten valvonta poliisin sisällä toimii.

Pelkällä hyvällä uskolla poliisihallinnossa luotetaan jokaisen alamaisen hyvään virkamiestapaan ja oikeellisuuteen. On täysin virkamiehen omalla vastuulla miten hän virkaansa hoitaa. Ylempi hallinto “vain” antaa täyden tukensa kullekkin virkamiehelle ja jättää useimmiten kansalaisten valitukset tutkimatta. Paateron mukaan poliisihallinnolla ja sen korkeata palkkaa nauttivalla päällystöllä ei ole mitään vastuuta kansalaisille tilanteessa, jossa korruptoituneet rikolliset virkamiehet pystyvät käyttämään virka-asemaansa väärin pettämällä heille suodun kaikenkattavan  luottamuksen ja laajat valtuudet. Virallisesti korruptiota ei Suomessa edes esiinny, ainoastaan luotettavia hyväveli-kerhoja. Tälläisessa kritiikittömässä ja valvomattomassa ilmapiirissä on epärehellisen hyvä operoida

Jari Aarniolta on määrätty hukkaamiskieltoon lähes kaksi miljoonaa euroa, jotka hän olisi syytteiden mukaan saanut rikoshyötynä väitetyistä rikoksistaan. Kun puhutaan näin isoista summista, niin olettaisi kakkua olevan jakamassa useamman. Yksin ei tämän luokan rikoksia pysty kukaan tekemään poliisiorganisaation sisällä. Rikoksella ansaittuihin suurempiin summiin liittyy aina myös rahanpesua.

Netistä poimittua:

“Lappeenrannan poliisin selvitysyksikkö tutkii Suomen oloissa ennen-näkemättömän suurta rahanpesua, jossa pääepäiltynä on viisi virkaatekevää poliisijohtajaa. Kyseiset rahasummat joita on pesty todistettavasti kotimaisen ja ulkomaalaisen pankkijärjestelmän kautta jo vuoden 2000 alusta alkaen käsittävät useita kymmeniä miljoonia euroja. Kyseisistä rahasummista merkittävä osa on siirretty poliisijohtajien ulkomaille avatuille pankkitileille. Kyseiseen rahanpesuun liittyy muitakin tahoja. Kyseisten summien suuruus perustuu pitkään ajanjaksoon, jolloin rahanpesu on tapahtunut. Lappeenrannan poliisiyksikkö käynnisti salaisen tutkinnan poliisijohtajia vastaan Elokuussa 2006.” -Kirjoittanut nimetön 11.03.2008

Rahaa oli kuulemma siirretty poliisijohtajien ulkomaalaisille tileille vuosien 1999-2007 välisenä aikana.

Leena Palotie kirjoitti samasta aiheesta 09.02.2009

Tapaus Jukarainen vei poliisijohtaja Jouni Välkin hengen. Palataan aikaan ennen poliisijohtaja Jouni Välkin salattua itsemurhaa 02.10.2008. Koko Suomen poliisien laillisuuden valvonnasta vastannutta Jouni Välkkiä oli painostettu ankarasti tapaus “Jukaraisen selvittämiseksi.” Ajanjaksolla 01.03.2008- 04.09.2008 Välkkiin oli otettu yhteyttä useamman kerran selvittämättömän tapauksen vuoksi, joka koski Mikkelin apulaispoliisipäälikön Ilkka Jukaraisen käynnistämää asiakokonaisuutta.

Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: “Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.”. “Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava.” “Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koskivat jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.” Sisäministeriö päättäisi asiasta koskevasta lehdistötilaisuudesta. Myös Mikkelin kriisikokouksessa viime syksynä vieraillut poliisiylijohtaja Mikko Paatero oli asiasta samoilla linjoilla.”

Pekka Puputti kadonnut

Absolutistina tunnettu Puputti valitti huonoa oloa ja katosi

Jukka Lahti murhattiin kotonaan Joulukuussa 2006. Hänen henkeään oli uhkailtu ja hän oli ollut yhteydessä Porvoon poliisiin ennen kuolemaansa, jossa Lahden tietoja oli luvattomasti urkittu. Poliisi ei ole halunnut julkisuudessa selvittää miksi Lahti oli ollut yhteydessä Porvoon poliisilaitokselle, tai mihin tarkoituksiin hänen tietojaan oli luvatta urkittu? Toinen Lahden kanssa yhteydessä olleista poliisimiehistä ampui vaimonsa ja itsensä lokakuussa 2008

Lahden opiskeluaikojen kurssikaveri Pekka Puputti katosi ja kuoli hämärissä oloissa Helsingissä heti seuraavana päivänä Lahden kuoleman jälkeen. Huhujen mukaan homoseksuaalinen Puputti oli juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteesta porilaisen poliitikon kanssa, joka puolestaan esiintyy julkisuudessa heterona. Katoamisensa aikaan Puputilla oli  samojen huhujen mukaan Alppikadulla kämppiksenään eräs kansanedustaja. Poliisi epäili, että Jukka Lahti olisi tavannut Puputin Helsingissä vain pari päivää ennen kuolemaansa. On aivan käsittämätöntä, että tälläistä taustaa vasten ainoastaan vaimosta tehtiin epäilty uuden tutkinnanjohdon toimesta.

Leena Palotie jatkaa:

“Muutkin asiakokonaisuudet ovat varmasti vaikuttaneet Jouni Välkin kohtaloon. Hän oli varsin paljon esillä reilu vuosi sitten eri uutislähetysten videoilla, jossa pohdiskeltiin Helsingin huumerikostutkijoiden osallisuuttaa huumerikollisuuteen/virkarikoksiin. Mm. Espoon kihlakunnan syyttäjä Marianna Semi turvautui julkisuuteen, koska se oli hänen ainut tapa pysyä turvassa, jos asiakokonaisuus olisi voitu viedä loppuun saakka. Tänä päivänäkin asia on pahasti kesken ja erittäin sekavainen, johtuen juuri kansainvälisten kartellien mukanaolo kaikissa kokonaisuuksissa. Henki se on kallis syyttäjällekkin.” Linkki 1)

Mikäli tämä tarina pitää miltään osin paikkansa, niin eipä hyvältä näytä. Jos syytteet Aarniota vastaan nostetaan, on oikeudenkäynnistä tulossa erittäin mielenkiintoinen. Toivoa sopii, ettei oikeudenkäyntiä käydä suljettujen ovien takana ja määrätä salaiseksi. Huhujen mukaan edellämainittu rahanpesu liittyy italialaiseen mafiaan (huumekaupat) ja Espanjan Malagaan (rahat pesty siellä). Eräs nettikirjoittaja avaa asiaa Niina Bergin blogissa nimimerkillä Incognito. Linkki 2)

Suomi ei ole säästynyt kansainvälisiltä vaikutteilta pelkän geografisen sijaintinsa perusteella. Puhtoinen lintukoto on menneen talven lumia, samoin kuin, että olisi edelleen lottovoitto syntyä Suomessa. Suomi on muuttunut luokkayhteiskunnaksi viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Suomi ei ole enään se sama tasa-arvoinen maa, jossa itse sain kasvaa. Toivon, että Suomi saataisiin pelastettua takaisin sille samalle skandinaaviselle hyvinvointiyhteiskunta-linjalle, jossa kaikilla kansalaisilla olisi hyvä olla ja oikeus toteutuisi kaikille.

Niin kauan kuin poliisi ei selvitä Jukka Lahden oikeata murhaajaa, niin yksityiset kansalaiset penkovat löytääkseen totuuden. Tämä siitäkin huolimatta, tai juuri siitä johtuen, että viranomaiset ovat yrittäneet salata tietoa. Penkoessa tulee useimmiten esiin muutakin kuin suoraan aiheeseen liittyvää. Itselleni tämä iso rahanpesu-epäily on täysin uusi asia. En tiedä liittyykö se Jukka Lahden murhaan, vai onko murhaaja entinen Luvatalainen, joka tappoi Jukan kostoksi? Tiedän ainoastaan varmuudella sen, että Anneli Auer on syytön murhaan, eikä hän myöskään ole pahoinpidellyt tai raiskannut lapsiaan veljeni Jens Kukan kanssa. Tiedän myös sen, että poliisi on valehdellut  ja vääristellyt asiassa, sekä pimittänyt tietoa. Omistan vaikka koko elämäni totuuden kaivamiseen, enkä ole onneksi ainoa. Kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä meihin Anneli Auerin puolustajiin tiedoillaan, sillä poliisi ei tee asiassa mitään. Suuri kiitos kaikille totuudesta ja oikeuden toteutumisesta kiinnostuneille rehellisille ja aidoille suomalaisille.

KRP ja Paatero

Puhuttaessa KRP:n ja Helsingin huumepoliisin pitkään jatkuneista huonoista väleistä, Paatero totesi A-Talkissa yksikantaisesti, että huonoja välejä ei enää ole. Hän kertoi keskustelevansa KRP:n uuden päällikön kanssa viikottain. Sen jälkeen, kun KRP:n päällikkö vaihtui niin välit ovat olleet kunnossa, Paatero tiesi kertoa.

KRP:n uudeksi johtajaksi valittiin äskettäin Paateron oikeana kätenä tunnettu poliisihallituksen rikostorjuntayksikön päällikkö Robin Lardot. KRP:n johdon  (luottamukselliset) välit Paateroon ovatkin siis varmasti nyt kunnossa, mutta ovatko KRP:n ja Helsingin huumepoliisin vuosikymmeniä kestäneet huonot välit todellakin nyt yllättäen kunnossa? Ohjelman alussa toimittaja kertoi, että useat poliisit eivät uskalla puhua suutaan puhtaaksi Aarnio-jutussa, tai he eivät yleensä ottaen uskalla kritisoida poliisin toimintaa julkisuudessa, sillä he pelkäävät seuraamuksia, joita voi syntyä omalle uralle esim. profiloitumisesta Aarnion leiriin.

Kirjoitin kantelun aikoinani oikeuskansleri Jaakko Jonkalle liittyen mm. Satakunnan poliisin toimiin, joissa Anneli Auerista ja veljestäni Jens Kukasta on pyritty lavastamaan syyllisiä rikoksiin, joita kumpikaan eivät ole tehneet. Sanoin jo silloin kantelussani, että poliisin sisäiset ongelmat ovat heijastuneet Auerin tapaukseen. (Julkaisen otteita kantelustani lähiaikoina).

Kantelua kirjoittaessani en edes tiennyt miten laajoja ja syviä ongelmia poliisin sisällä on. Jari Aarnion tutkinta on tuonut ongelmia julkisuuden valoon entisestään. Auerin ja Aarnion tapauksia seuratessa on käynyt ilmi poliisin sisäinen valtataistelu ja pelon ilmapiiri. Virallisesta linjasta/totuudesta poikkeavia rangaistaan, kuten kävi Ulvilansurman entiselle tutkinnanjohtajalle Juha Joutsenlahdelle. Aarnio taasen poikkesi julkisuudessa KRP:n virallisesta linjasta, – eli kansalaisten pelottelulla liivijengiläisillä ja järjestäytyneellä rikollisuudella. Aarnio sanoi televisiolähetyksessä vastoin KRP:n apulaispäällikön Tero Kurenmaan ja poliisikansanedustaja Kari Tolvasen lausuntoja, että tilanne jengien suhteen on rauhallinen, eikä kansalaisilla ei ole mitään syytä pelätä.

Nissinen tyytyi komppaamaan Paateroa A-Studiossa

Nissinen tyytyi komppaamaan Paateroa A-Studiossa. “Poliisi on syyttäjän paras yhteistyökumppani” sanoi Nissinen lähetyksessä.

Valtakunnansyyttäjä Nissinen vakuutti A-Studion ohjelmassa yhdessä Paateron kanssa, että esteellisyyskysymykset on otettu huomioon Aarnio-tutkinnassa. Nissinen antoi täyden luottamuksensa asiassa tutkinnanjohtajalle, jonka tehtävänä on ollut varmistua, ettei tutkinnassa ole mukana kilpailevia ja kaunaisia kollegoita KRP:stä. Nissisen omassa agendassa ei ole kuitenkaan ollut ottaa asiasta millään tavalla selvää. Sitä, että toisena tutkinnanjohtajana toimii kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto, joka toimi syyttäjänä silloin, kun Aarnio oli edellisen kerran epäiltynä virkarikoksista, ei Nissinen pitänyt minään ongelmana.

Nyt haluan palata Paateron väittämään, että poliisiorganisaation huipulla ei muka tiedetä mitä kentällä tapahtuu. Se on vähän sama kuin väittäisi, että Utsjoen kyläpoliisi tietää kaiken paremmin kuin poliisihallitus Helsingissä. Paatero on vuosien varrella ihmetellyt norsunluutornistaan milloin mitäkin väitettä poliisin virkarikoksista. Hän ei tiennyt poliisipiireissä yleisesti tapahtuneesta laittomasta tietojen urkinnastakaan yhtään mitään, vaikka urkinta-asiat olivat olleet esillä aiemminkinVoidaankin kysyä onko poliisiylijohtaja Paatero ollenkaan tehtäviensä tasalla? 

Paatero kieltäytyy ottamasta vastuuta johtamassaan organisaatiossa tapahtuvista skandaaleista sillä perusteella, ettei hän tiedä mitä alemmilla tasoilla tapahtuu, eikä hänen omien sanojensa mukaan kuulukkaan tietää. Muualla maailmassa poliisin ylin johtaja eroaa tai erotetaan aina, kun julkisuuteen tulee skandaaleita organisaation sisällä tapahtuneesta rikollisesta toiminnasta. Olivat ne olleet kyseisen poliisijohtajan tiedossa tai eivät. Esimerkiksi Englannin korkein poliisiviranomainen Metropolitan Police Commissioner Sir Paul Stephenson joutui eroamaan virastaan tabloid-lehtien laittomiin puhelin-hakkerointeihin liittyen.

A-Studion Talkissa Paatero ilmaisi myöskin, että heidän tehtävänsä ei ole kommentoida Jari Aarnion syyllisyyttä. Anneli Auerin tapauksessa Mikko Paatero kuitenkin kommentoi Turun Sanomille jo kauan ennen Ulvilansurman esitutkinnan valmistumista syyllisen löytyneen. Paatero kehui helpottuneena uutta tutkinnanjohtoa, kun Anneli Auerilta oli saatu rutistettua “tunnustus” laittomin keinoin syksyllä 2009.

“– Ulvilan jutun ratkaisu oli suuri helpotus kaikille. Se oli yksi esimerkki vakavan rikostapauksen herättämästä huomiosta, joten ratkaisulla on merkitystä poliisista saatuun kuvaan, Paatero huomauttaa.

– Tutkinnan aikana sekin linja oli huomioitu yhtenä monista, että omainen olisi tehnyt surman, mutta sitä on vielä vaikea sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä, joka siirsi tutkinnan lopulta juuri sille tutkintalinjalle, Paatero kertoo.

Poliisiylijohtaja myöntää, että tapauksen tutkinta venyi, mutta ammattitaitoisten tutkijoiden yhteistyö tuotti onnistuneen lopputuloksen.

– Ainahan siinä on mukana myös ripaus hyvää onnea, hän tietää.” – Turun Sanomat 11.10.2009

Anneli Auer pidätettiin 27.9.2009 ja 30.09.2009 häneltä saatiin “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta11.10.2009 Paatero kommentoi mediassa syyllisen löytyneen ja 14.01.2010 kerrottiin esitutkinnan olevan valmis. Onko poliisiylijohtaja toiminut oikein ja asemansa mukaisesti? Mihin unohtui syytetyn oikeusturva ja syyttömyysolettama?

“Tunnustus”, jossa tunnustaja ei edes muista tehneensä tekoa riitti poliisiylijohtajalle. Ei mitään väliä onko leskiäidin johdateltu kertomus edes mahdollinen. Missä on se jokin esine, jolla Auer “tunnusti” ehkä rikkoneensa takkahuoneen ikkunan? Siellä kuuluisassa verestä puhtaassa pakastimessa, jonka hernepusseja ja jäätelöpakkauksia poliisin tutkija ei katsonut tarpeen avata? Ja miksi olisikaan?

Pakastimeen Anneli Auer on vuosien mittaan syyttäjiltä alkuunsa saaneissa urbaanilegendoissa tunkenut veriset pyyhkeet, laudoista tehdyn suojakilven, verisen C-kasetin, verisen suojavaatteen, kakkos puhelimen, nauhurin, verisen kirveen tai sorkkaraudan, verisen vasaran, veriset kengät, -ja nyt vielä sen esineen, jolla hän ikkunan muka rikkoi. Pakastin oli kooltaan aivan valtava ja niitä oli lopulta kaksi, sillä johonkinhan kaikki tavarat oli mahduttava niin, ettei asuntoon tuotu poliisikoira haistanut niiden piilopaikkaa. Kaikki lavastaminen ja peittely tapahtui muutamassa minuutissa ennen poliisin saapumista paikalle. Kotinsa siivottomuudesta moitittu neljän lapsen äiti onnistui tehtävässä täydellisesti, kuin supernainen konsanaan. 

Timo Vuola ja Mikko Paatero

Vanhat kaverit Timo Vuola ja Mikko Paatero

Mitä Paatero tiesi tarkalleen Jukka Lahden murhasta? Miksi Paatero luotti uuteen tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirantaan, muttei alkuperäiseen Juha Joutsenlahteen? Miksi Paatero puuttui henkilökohtaisesti murhan selvittelyyn? Miksi hän esti Joutsenlahden aloitteen tutkinnan siirrosta KRP:lle vuonna 2007?

“- Uusia silmiä ei tarvita Ulvilan murhajuttuun, sanoo Turun lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kysymykseen, miksi tutkinnanjohtajavaihdos tapahtuu Porin poliisin sisällä, eikä tutkintaa siirretä esimerkiksi keskusrikospoliisille.”IS 11.06.2008

Miksi poliisiylijohtaja ei ota todesta vihjeitä, joita hän on murhan tunnustaneesta henkilöstä saanut? Eräs kansalainen on useaan otteeseen kertonut Porin poliiseille, ja sittemmin muille viranomaisille (Paatero mukaanlukien) tiedossaan olevista asioista. Tämä henkilö on saanut kokea aivan saman, kuin kaikki muutkin viranomaistahoille Anneli Auerin ja Jens Kukan syyttömyyttä esilletuovat ihmiset. Seinä nousee vastaan usealta suunnalta. Kyseisen henkilön tunnustus sisältää todella tarkkaa tietoa tapahtumista, jollaista ei ihan jokaisella kylähullulla voi olla. Jutun päätutkija, joka suoritti epäillyn kuulustelut, on kertonut, että hän pelkää epäiltyä (tuntevat toisensa). Olettaisi, että tämä antaisi aihetta suorittaa kuulustelut eri poliisipiirin tai vaikka KRP:n toimesta? Miksi ei poliisiylijohtaja valvo, että asiassa toimitaan lain vaatimalla tavalla?

Eräs ahkera nettikirjoittaja on laatinut blogiinsa Ulvilan aikakirjat, joissa hän käy läpi tarkkaan poliisiylijohtajan ja silloisen sisäministeri Anne Holmlundin mahdollisia motiiveja saada Ulvilansurma ratkaistua keinoja kaihtamatta. (Linkki alempana).

Paateron 11.06.2008 lausumasta, ettei ulkopuolisia silmiä tarvita Ulvilan murhajuttuun, saa sen kuvan, että Anneli Auerista oli pienessä piirissä päätetty tehdä syyllinen. Asiaan ei haluttu sotkeutuvan ulkopuolisia. Rikosylikomisario Pauli Kuusirannasta tuli 01.08.2008 Ulvilansurman uusi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Joutsenlahden tilalle. Kuusiranta aloitti aivan eri tutkintalinjan kuin Joutsenlahti, joka ei ole tähän päivään mennessä löytänyt näyttöä Aueria vastaan. Joutsenlahti on joutunut joidenkin alaistensa syytösten ja spekulointien kohteeksi, vaikka hän on vakuuttanut Paateron tavoin, että Auer oli koko ajan yksi epäillyistä.

Mikko Paatero ja poliisihallinto eivät suostu selvittämään ketkä kaikki poliisit tai muut virkamiehet mahdollisesti penkoivat luvattomasti “Helsinkiläisen taksikuskin” tietoja ennen tämän pidätystä ja välittömästi sen jälkeen? Asian selvittäminen olisi tärkeätä, jotta selviäisi ketkä kaikki ovat olleet mahdollisesti osallistumassa syyttömän ihmisen saattamiseen vankilaan kamalista teoista, joita tämä ei ole tehnyt. Jens Kukan entisen vaimon veli sattuu olemaan poliisi, ja entinen vaimo on väittänyt heti pidätyksen jälkeen poliisikuulusteluissa todella räikeitä väitteitä avioliitostaan Jensin kanssa, joista mm. STT aikoinaan uutisoi. Entinen vaimo kävi yli kymmenen vuoden aikana useita oikeustaistoja yhteisten lasten huoltajuudesta, eikä kertaakaan oikeudessa tullut esille näitä räikeitä puheita. Hän ei myöskään koskaan katsonut tarpeelliseksi kääntyä poliisi-veljensä puoleen avio-ongelmissaan.

Miten voi olla mahdollista, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei tiedä yleensä ikinä mistään mitään? Olisiko hänen aika erota virastaan, jotta poliisihallituksessa saadaan tilanne hallintaan ja valvonta toimimaan niin, ettei rehellisiä, hyväuskoisia, luottavaisia, peloteltuja, tai kiusattuja kollegoita huijata tai painosteta poliisiorganisaation sisällä mennen tullen? Nykyisen mallin mukaan jokainen virkamies on yksin vastuussa omasta toiminnastaan, eikä vastuu siirry valvonnan puuttuessa ylemmille tasoille. Riittääkö, että poliisipomot nauttivat korkeista palkoista ilman minkäänlaista vastuunkantoa? Miten heikoilla onkaan kansalaisten oikeusturva, kun yksittäisillä virkamiehillä on valta käyttää poliisille suotuja laajoja pakkokeinoja hyväkseen ilman toimivaa valvontaa? Anneli Auerin tapauksessa tästä on nähty valitettava ja traaginen esimerkki.

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

1) Leena Palotien kirjoitus kokonaisuudessaan:  Erkki Aho blogi – palautteet                  

2) Kts. kommenttiosiosta nimim. Incognito. Niina Berg; Sorkkimatta paras.

Paatero ja luvaton tietojenkaivelu – kantelu 

IS: “Uusia silmiä ei tarvita” Ulvilan murhajuttuun

Blogisti Zem: ULVILAN AIKAKIRJAT – Miksi tutkinnan suunta vaihtui?

YLE: Huumepoliisin toimet tutkittavina/ Matts Dumell; Lain varjolla

Satakunnan Kansa: Lahden surma oli julma kosto

Blogisti Alpo Ylitalo: Kolmen poliisijohtajan kuolema neljän kuukauden sisällä ihmetyttää kansaa

YLEN arkisto: Jari Aarnio ja Matti Tolvanen napit vastakkain uhkakuvista liivijengiläisillä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta Suomessa.

POLIISI TYRII – TAAS!

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

 

 

Tuleha Annu auttaan! – Ulvilan hätäpuhelu

28/03/2014

 

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Tuleha Annu auttaan!

Hätäpuhelu-tallenne on edelleen tärkein todiste siitä mitä Ulvilassa tapahtui murhayönä vuonna 2006. Poliisi on levittänyt laajalti mediassa hätäpuhelu-tallenteesta tehtyä kehnoa ja tilannetta tarkoituksellisesti vääristelevää litterointia. Samalla poliisi on yrittänyt salata alkuperäisen hätäpuhelu-tallenteen, etteivät kansalaiset saisi tietää mitä tallenteelta todellisuudessa kuuluu.

Anneli: “lähtikse mies jo?” ja “olikse viel siel?”

Julkisuudessa on annettu kuva, että Anneli Auer olisi murhayönä puhelimessa ollessaan lähettänyt 9-vuotiaan tyttärensä katsomaan takkahuoneeseen oliko murhaaja vielä paikalla. Tämä väite on syntynyt siitä, että Annelia sairaalassa haastatellut nuori naispoliisi oli kuullut kollegoiltaan näin tapahtuneen. Hän oli sairaalassa ihmetellyt miten Anneli on voinut lähettää lapsensa katsomaan murhaajaa. Kyseinen naispoliisi ei ollut itse kuullut häke-tallennetta ollenkaan, vaan hän muodosti ennakkoasenteen Annelin huonosta äitiydestä perustuen kollegoilta saamaansa väärään tietoon. Anneli ei suinkaan lähettänyt tytärtään minnekkään, vaan ainoastaan kysyi tältä “(Lapsen nimi), oliks se viel siel?

Tytär seisoi tuolloin lähellä äitiään ja samalla lähellä asunnon ulko-ovea, josta hänellä oli näköyhteys takkahuoneen ovelle. Anneli seisoo itse keittiössä puhuen hätäkeskukseen. Annelin kysymys lapselle on kuultavissa häke-tallenteella, mutta kuulijan tulee ymmärtää puheen lisäksi missä kohtaa huoneistoa lapsen on tarvinnut seistä takkahuoneen ovelle nähdäkseen. Tätä eivät kyseisen naispoliisin kollegat ilmeisesti murhaa seuranneena aamuna tiedostaneet, eikä myöhemmin käräjätuomari Annette Santamaakaan. On välttämätöntä katsoa asunnon pohjapiirrosta häke-litterointia lukiessaan, tai nauhaa kuunnellessaan. Myös murhapaikalla otetut valokuvat valaisevat vallinnutta tilannetta.

Annelin aiemmin nauhalla esittämä kysymys Meni, -lähtikse mies jo? saattaa olla Jukalle osoitettu, tai puoliksi ääneen ajateltu lause siinä paniikkitilanteessa, jossa hän kuulee miehensä avunhuudot, mutta ei pääse puhelimesta auttamaan. Juuri ennen tätä Annelille on sanottu Odota hetki, mä meen hetkeks pois linjalta. Älä sulje puhelinta, älä me pois.” Häken poistuttua linjalta nauhalta kuuluu kovaa kolinaa, sekä uhrin tuskan- ja avunhuutoja. Annelin huomio ja hätä on sillä hetkellä kiinnittynyt mieheensä.

Olen omassa litteroinnissani olettanut  Annelin osoittaneen tuon samaisen kysymyksen lähellä seisoneelle tyttärelleen. Myöhemmin ymmärsin, että minulla ei ole varmuutta oliko tytär jo siinä vaiheessa hätäpuhelua äitinsä vierellä. Varmuus tyttären läsnäolosta tulee vasta myöhemmässä kohdassa nauhaa, kun Anneli pyytää tytärtään puhelimeen.

Muisti ei toimi kuten videonauhuri

Syksyllä 2013 Annelilta vaadittiin oikeudessa selostusta siihen missä tytär milloinkin oli hätäpuhelun aikana. Annelin on tälläistä vaikeata, ellei mahdotonta varmuudella muistaa. Annelin huomio on paniikinomaisessa tilanteessa ollut suuntautuneena hätäpuheluun, kamppailun ääniin takkahuoneessa, miehensä avunhuutoihin, sekä tietenkin murhaajan läsnäoloon ja sijaintiin talossa. Lapsen on täytynyt olla äitinsä lähellä, eikä lapseen ole sen takia tarvinnut kiinnittää sen enempää huomiota juuri sillä hetkellä. Huomio olisi luonnollisesti kiinnittynyt lapseen, mikäli siihen olisi tullut joku akuutti tarve. Tarkoitan vaikkapa tilannetta, että lapsi olisi ollut vastatusten murhaajan kanssa. Annelin muistiin ei ole painunut tilanteesta kaikkia osia, sillä hänen huomionsa on jakaantunut monelle taholle.

Tilanne on luonnollisestikin ollut erittäin vaarallinen murhaajan ollessa talossa, niin Annelille kuin lapsillekin. Huonomminkin olisi voinut käydä, mutta on mielestäni väärin vierittää vastuu siitä Annelille, tai yrittää tehdä hänestä huono äiti. Anneli toimi ainoastaan hätäkeskuksesta saamiensa ohjeiden mukaisesti. Hätäkeskuksesta ei neuvottu tyhjentämään taloa ja pakenemaan neljän lapsen kanssa taivasalle, vaan pyydettiin pysymään linjoilla. Anneli oli tosin yrittänyt saada lapset liikkeelle ulos talosta ennen hätäpuhelun alkua, mutta pienimmät lapset olivat liian syvässä unessa.

Lapsi seisoi äitinsä lähellä näköyhteydessä takkahuoneen ovelle

Lapsi seisoi äitinsä lähellä näköyhteydessä takkahuoneen ovelle

Anneli oli siis lankapuhelimessa keittiössä, josta kohtaa ei ole näköyhteyttä takkahuoneen ovelle, sillä ovi jää 90 asteen kulman taakse. Tämä käy ilmi asunnon pohjapiirrosta tarkastelemalla. Tästä asiasta on kirjoittaja Turunmurre tehnyt havainnoliisen esityksen Niina Bergin blogiin. (Linkki alempana).

Asunnon pohjapiirros

Asunnon pohjapiirros. Ovaalit kuviot ovat havainnollistamassa missä Annelin tai hänen tyttärensä on tarvinnut olla murhaajan nähdäkseen. Voit klikata kuvan suuremmaksi (avautuu uuteen ikunaan).

 

Jukka: “Tuleha Annu auttaan!”

Hätäpuhelun aikana Jukka S. Lahti huutaa useaan kertaan vaimoaan tulemaan apuun. Nämä huudot on KRP:n Tuija Niemi jättänyt pois litteroinnistaan.

Alunperin poliisi luuli Jukan huutaneen apuun Hannua. He eivät silloin tienneet, että vaimon lempinimi oli Annu. Tallenteella kuuluu Jukan huutavan Tuleha Annu auttaan! Nopeasti lausuttuna voi sen kuulla “Tule Hannu auttaan!”. Samoin huuto Tule pia, pia (tarkoittaen “pian, pian”) kuullostaa nopeasti toistettuna “Tule pjaa, pjaa”. Tämän oli KRP:n äänitutkija Tuija Niemi litteroinut “pyyjääpää”, missä ei ole mitään järkeä. Nauhaa kuunnellessa on hyvä käyttää loogista ajattelua ja yrittää eläytyä tilanteeseen. Vain siten avautuvat monet epäselvät kohdat kuten siel pyydettii et… me pysytään sen linjoil” eikä suinkaan ”Mite mä pääse linjoil”, kuten Tuija Niemi oli litteroinut.

Anneli: “Tääl o joku tappaja, tulkaa nopeesti”

Oikeuden puheenjohtaja laamanni Matti Juntikka kysyi Annelilta miten hän tiesi, että talossa oli murhaaja.

– Mistä te tiesitte, että se on tappaja, eikö todennäköisempää olisi ollut, että kyseessä olisi esimerkiksi murtovaras, Juntikka kysyi.

Anneli kertoo hätäpuhelun alkuvaiheessa, että kotiin on tullut tunkeutuja, joka hakkaa puukolla. Anneli sanoo myöhemmin se aikoo tappaa mun mieheni”. Annelin päättely puhelimessa, että tunkeutuja on tappoaikeissa tuntuu täysin luonnolliselta, kun tunkeutuja on aseistautunut; rikkonut ikkunan ja huitonut molempia veitsellä. Lisäksi taustalta kuuluu kamppailunääniä, mäiskintää, Jukan avunhuutoja ja karjaisuja kivusta. Täytyy myös ottaa huomioon, että hätäkeskus-tallenne ei toista kaikkia ääniä samoin kuin ne ovat paikan päällä olleet kuultavissa, eli Annelilla on ollut omien kuulohavaintojensa perusteella syytä olettaa, että tunkeutuja on tappoaikeissa.

Näkymä maton reunalta takkahuoneeseen.

Näkymä maton reunalta takkahuoneeseen.

Ylläolevan kuvan otti ensimmäisessä poliisipartiossa paikalle saapunut hiljattain poliisikoulusta valmistunut nuori poliisikokelas. Huomaa, että kuva on otettu maton reunalta samasta kohtaa, jonka olen merkinnyt pohjapiirrokseen Annelin sijainniksi, kun hän käy katsomassa tilannetta ja saa murhaajan kääntymään itseään kohti. Maton reunalta on hyvä näkymä huoneeseen ilman, että tarvitsee astua paljain jaloin lasin päälle.

Kamppailu kuolemasta

Jukka on aseettomana jäänyt alakynteen murhaajan ollessa hänen kimpussaan. Tallenteen alussa avunhuutoja ei vielä kuulu. Olen useasti miettinyt pitikö murhaaja tuolloin kättään uhrin suulla kuunnellessaan saiko vaimo puhelimella yhteyttä poliisiin? Olivatko miehet rojahtaneet päällekkäin sängyn päälle? Putosivatko he sängystä lattialle siinä kohdassa hätäpuhelua, kun kuuluu kuin huonekalun siirtelyn ääntä? Niemen litteroinnissa tämä ääni on kuvailtu laahaavaksi. Kuvasta näkyy sängyn siirtyneen seinän vierestä. Ponnistiko Jukka jaloillaan seinästä niin, että miehet rojahtivat lattialle?

Kuvassa näkyy myös murhaajalta lattialle pudonnut fileerausveitsi ilmeisesti hänen kavutessaan ikkunasta ulos arkun kulmalta ponnistaen, kuten vanhin lapsi kertoi nähneensä. Arkulla olevista housuista löytyi myöhemmin murhaajan kengänjälki.

housut_verijälki_S

Verinen kengänjälki jäi arkun päällä olleisiin housuihin murhaajan poistuessa talosta rikotusta ikkunasta, aivan kuten vanhin tytär oli kertonut nähneensä.

Hätäpuhelun nauhoituksessa kuuluu vanhimman lapsen karmaiseva kirkaisu. Keskellä kirkaisua kuuluu kopsahdus, jonka olen tulkinnut poliisin tutkijan Kare Koskisen tavoin veitsen putoamiseksi. Olen tulkinnut samaten omassa litteroinnissani lapsen nähneen murhaajan poistuvan juuri tuossa kohtaa.

Murhaajan poistumisajankohdasta on kiistelty nettikirjoittajien toimesta, sillä vanhin lapsi oli kertonut käyneensä kolme kertaa katsomassa takkahuoneeseen. Mielestäni lapsi on voinut hyvinkin sekoittaa järkyttyneitä muistikuviaan ja niiden lukumäärän ja/tai järjestyksen.

Olen itse ollut aikuisena todistamassa yllättävää  ja nopeasti tapahtunutta rikosta. Tapahtumien kulun kertaaminen poliisille oli hyvin hämmentävä kokemus, sillä muisti ei toimi kuten videonauhuri. Muistitutkijat ovat asiasta tehneet useita tutkimuksia. Onkin siis todella törkeätä, että pieneltä lapselta on vaadittu mahdottomuuksia. Vielä törkeämpää on se, että alaikäisiä lapsia on painostettu ja käytetty hyväksi omaa äitiään vastaan oikeudessa.

Lopuksi pyytäisin lukijoita huomioimaan, että poliisin ottamassa etp-kuvassa näkyy henkensä menettänyt perheen isä kuolleena lattialla. Hätäpuhelua kuunnellessa on samoin hyvä muistaa, että kyseessä on oikea ihminen, ei rikossarjojen uhri. Hätäpuhelun tallenteelta kuuluvat Jukka Lahden viimeiset sanat ja sen ymmärtäminen on pysäyttävä kokemus. Noiden peruuttamattomien minuuttien aikana hän menettää henkensä, jonka seurauksena alkaa hänen perheensä tuhoaminen eräiden viranomaisten toimesta, joille totuus tapahtumista ei ole ollut pääasia.

Elizabeth Loftus: The fiction of memory

Niina Bergin blogin kirjastosta löytyy useita Anu Suomelan suomennoksia professori Elizabeth Loftuksen muistia käsittelevistä artikkeleista, kuten mm. myös videolla mainittu tapaus “kuka käytti hyväksi Jane Doea?”.

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan:

Niina Berg blogi

Gorilla-efekti 

Puhelimen vierestä ei näe terassin ovelle

HÄTÄTÄPUHELUN TARKKA LITTEROINTI

Hätäpuhelu-elokuva on valmis. Kuuntele ohjaaja Pekka Lehdon haastattelu.

Ulvilan hätäkeskuspuhelu

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle: