Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Category Archives: Press

Ari Auer ja kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama

24/03/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama kertoi syyskuussa vuonna 2011 lehdille Anneli Auerin veljen Ari Auerin toimittaneen hänelle keskimmäisen kahden lapsen tarinoita. Kaksi päivää myöhemmin veljeni Jens Kukka haettiin kesken unen kodistaan kahdeksan poliisin rynnäköllä. Hän on edelleen samalla painajaismaisella matkalla.

 

IL: Miksi Auerin veli kääntyi siskoaan vastaan?
Julkaistu 06.09.2011

“Veli otti elokuun alussa yhteyttä syyttäjä Jarmo Valkamaan ja kertoi haluavansa tulla esittelemään materiaalia, joka voisi viitata Auerin syyllisyyteen. Jutut olivat peräisin Auerin 12- ja 9-vuotiailta lapsilta, jotka olivat kertoneet enolleen omaehtoisesti tietoja murhayöstä.”


“Auerin kolme nuorinta lasta on sijoitettu veljen ja tämän vaimon luo. Syyttäjät ovatkin pohtineet, tuliko veli tiedoillaan esiin sen vuoksi, että saisi pitää Auerin lapset itsellään.

–       Meillä ei ole herännyt epäilystä sellaisesta, mutta tietenkin olemme pohtineet vaikuttaako se mahdollisesti asiaan. Puolustus tulee varmasti ensimmäisenä vetoamaan tähän. Siitä ei ole tässä vaiheessa näyttöä, Valkama sanoo.”

Näyttöä lapsikaappauksesta ei tietenkään ole, kun asia jätetään tutkimatta. Riittääkö, että asianosainen (veli) sanoo, ettei korvauksilla ole hänelle merkitystä? Näin tässä asiassa on valitettavasti menetelty. Kantaako kukaan vastuun tästä menettelystä jää nähtäväksi.

 

Ari Auerin outo soitto

Syyttäjä Valkama vierittää vastuun tapahtumista Ari Auerin niskaan.

 

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama oli siis palannut ensimmäinen päivä elokuuta 2011 lomaltaan, kun heti aamusta hän sai omien sanojensa mukaan oudon puhelinsoiton Ari Auerilta. Myöhemmin järjestetyssä tapaamisessa Ari Auer oli esitellyt lapsilta saamaansa uutta todistusmateriaalia (=lasten kertomuksia) Anneli Auerin syyllisyydestä murhaan.

Tuon oudon puhelinsoiton saatuaan kihlakunnansyyttäjä Valkama tiedotti välittömästi medialle hakevansa muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta. Asia oli esillä Satakunnan Kansan nettisivuilla tuona samana elokuisena aamuna jo klo 11.26

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkamalla ei ole voinut olla käytännössä ollenkaan aikaa lomalta palattuaan miettiä Ari Auerin mahdollisia lapsikaappausmotiiveja. Mikäli tämä versio tapahtumista on alkuunkaan edes totta?

Helsingin Sanomat International raportoi 26.8.2011 syyttäjä Valkaman sanoneen Anneli Auerin uuden kotietsinnän jälkeen:

“What I can say is that it is not possible to conduct a new house search on the basis of old evidence. We naturally have to have something new to support us. Something new has emerged after early June, and it has led to a situation in which we have seen it as appropriate to conduct a search”, says Jarmo Valkama, one of the prosecutors in the case.

Oliko Ari Auerin puhelu sittenkään yllätys lomalta palaavalle syyttäjä Valkamalle? Lähtikö syyttäjä Valkama sittenkin rauhallisin mielin kesälomalleen heinäkuun alussa, tietäen saavansa uusia todisteita Anneli Aueria vastaan heti lomalta palatessaan? Kenen idea oli alunperin se, että Ari Auer vie siskonsa lapset pitkälle merimatkalle upouudella hienolla veneellään, jossa hän vaimonsa kanssa videokuvasi traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksia omasta äidistään? Kehoittiko poliisi tai syyttäjä Ari Aueria haastattelemaan ja videokuvaamaan traumatisoituneita lapsia?

Valkama kesälomalla M

Syyttäjä Valkama lomatamineissaan.

Miksi Ari Auer ei mieluumminkin palauttanut lapsia omalle äidilleen tämän vapauduttua vankeudesta syyttömänä? Mikä (tai kuka) esti Ari Aueria yhdistämästä lapsia äitinsä kanssa jo toukokuussa 2011? Mikäli tarkoitus oli viedä lapset vain lomalle, niin miksi ei lasten äitiä kutsuttu mukaan merimatkalle? Miksi Ari Auer odotteli syyttäjä Valkaman paluuta lomalta, eikä kertonut lasten levottomista kertomuksista esimerkiksi sijoituksesta vastanneelle sosiaaliviranomaiselle? Miksi oli tärkeätä esitellä lasten mielikuvituksellisia tarinoita juuri syyttäjä Valkamalle?

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkaman on täytynyt miettiä valmiiksi miten tyrmätä etukäteen mahdollinen varteenotettava vaihtoehto lapsikaappauksesta (veli vaimoineen sai yli 9000 eur/kk korvauksia lasten hoidosta). Valkaman lausunto mediassa 06.09.2011 oli tarkoitettu lamauttavaksi iskuksi puolustukselle. Valkama iski mediassa jo ennenkuin puolustus edes tiesi mitä tuleman pitää. Se oli tyypillistä epäreilua mediaoikeudenkäyntiä syyttäjä Valkamalta Anneli Aueria vastaan.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Linkki avautuu uuteen ikkunaan.

Anneli Auerin vanhemmat todistajina oikeudessa

 

 

Uusi näyttö paljasti motiivin murhaan?

09/11/2013

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Seitsemän vuotta on tullut pian täyteen Ulvilan murhasta ja syyllinen on edelleen vapaana. Hän saattaa hyvinkin olla naimisissa ja hänellä saattaa olla lapsia. Siltikin Satakunnan poliisit ovat vierittäneet syyllisyyden yksinomaan neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin niskaan. Murhasta alunperin epäilyn alla olevat pääsivät kuin koirat veräjästä KRP:n dna-sotkun takia.

Satakunnan käräjäoikeudessa on äskettäin saatu päätökseen leskiäidin kolmas oikeuskierros. Tuomio kuullaan Joulun alla 12.12.2013. Anneli Auerilla on joka tapauksessa edessään jo viides Joulu vankilassa erossa lapsistaan.

Blogi Joulu

Joulu on perhejuhla

Keväällä 2011 Vaasan hovioikeus oli todennut yksimielisesti Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan. Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala onnistuivat saamaan valitusluvan korkeimmalta oikeudelta salatuilla lasten kertomuksilla.

Syyttäjä: Uusi näyttö paljastaa Anneli Auerin motiivin murhaan

7.6.2013 Toni Lehtinen – Helsingin Sanomat

    Pori. Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan poliisin keräämä lisäaineisto paljastaa Ulvilan murhaan motiivin. Lisämateriaalissa on väitteitä Anneli Auerin saatananpalvonnasta ja Auerin lasten kertomuksia.

    “Olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Nyt meillä on tarjota uutta näyttöä, joka avaa teon motiivia”, Valkama kertoi istunnossa.

    Syyttäjä haluaa salata lähes koko lisäaineiston, mukaan lukien juuri motiivin.

    “Asia on hyvin poikkeuksellinen. Huuleni ovat sinetöidyt, Valkama totesi medialle henkirikosasian valmistavan istunnon tauolla.

    Satakunnan käräjäoikeus päättää lisämateriaalin salaamisesta perjantaina.

    Osa saatananpalvonta-aineistosta julkistettiin viime vuonna. Syyttäjien mukaan uhrin, Jukka S. Lahden, olkavarsien pistohaavoista muodostui risti väärinpäin. Syyttäjä aikoo kutsua pääkäsittelyyn todistajaksi eläkkeellä oleva erityisopettajan, joka perehtynyt saatananpalvontaan.

    Valkaman mukaan lisäaineistossa on “ilmennyt enemmänkin viitteitä vastaaviin seikkoihin.”

    Auerin puolustusasianajaja Juha Manner vaatii valtaosaa uudesta aineistosta julkiseksi. Hänen mukaansa tietojen vain osittainen julkaiseminen sotii Auerin oikeusturvaa vastaan.

    “Osittainen julkisuus on kaikista pahinta Auerille”, Manner painotti istunnossa. jota on kuuntelemassa parikymmentä toimittajaa.

    Korkein oikeus palautti henkirikosasian käräjäoikeuteen viime vuonna. KKO perusteli päätöstään sillä, että korkeimmalle oikeudelle esitelty laaja uusi materiaali pitää käsitellä useammassa oikeusasteessa

    Satakunnan käräjäoikeus totesi Anneli Auerin syylliseksi miehensä murhaan vuonna 2010. Seuraavana vuonna Vaasan hovioikeus kumosi tuomion ja totesi Auerin syyttömäksi. Hovioikeuden mukaan muun muassa vanhimman lapsen todistus tuntemattomasta miehestä oli riittävä epäily Auerin syyttömyydestä.

    Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa joulukuussa 2006.

BLOGISTIN KOMMENTTI

 

Uudella näytöllä syyttäjä Valkama viittaa Anneli Auerin pienten lasten kertomuksiin, jotka hän oli saanut haltuunsa Annelin veljeltä Ari Auerilta. Ari Auer oli videoinut yhdessä vaimonsa Minna Auerin kanssa lasten kertomuksia pitkällä merimatkalla kesällä 2011 uudessa luksusveneessään.

Syyttäjä on halunnut salata lasten kaikki kertomukset. Nekin, jotka eivät pidä sisällään raiskausväitteitä. Raiskausväitteet ilmestyivät mukaan lasten tarinoihin vasta myöhemmissä viranomaisten suorittamissa haastatteluissa elokuussa 2011.

Syyttäjä on siis halunnut salata myös ne lasten kertomukset, jotka sisältävät fiktiivisen motiivin Ulvilan murhaan. Lapset ovat kertoneet enolleen Harry Pottermaisissa tarinoissaan, kuinka äiti tappoi isin suojaten itseään veriroiskeilta pyyhkeillä ja kilvillä.

Anneli Auerin pienimmät lapset ovat kehittäneet omissa mielissään tarinan, jolla selittää miten ja miksi äiti oli tappanut isin, ja joutunut sitten vankilaan. Onhan heiltä tätä tarinaa usein kysytty jopa poliisin toimesta. Tarinoihin liitettiin mukaan isosisko, jota sijaisperheessä pidettiin pahana.

Alla on surullisen kuuluisa Apu-lehden haastattelu loppukesästä 2011, jossa järkyttyneen oloinen Anneli Auer yrittää selostaa toimittajalle juuri kuulemiaan uusia syytteitä. Anneli ei tässä vaiheessa aavista joutuvansa uudelleen syyttömänä vankilaan. Hän ei tunnu tietävän mitään myöskään seksuaalirikossyytteistä, jotka poliisi sai irti lapsista vasta viimeisissä viranomaishaastatteluissa. Annelilla ei ole aavistustakaan miksi vanhin tytär on eristetty ja “viety turvaan”.

Syyttäjä Valkaman vaatiessa lasten kertomusten salausta, hän oli sitäkin avoimempi koskien lasten nimiä. Hän oli Satakunnan käräjäoikeuden istunnoissa toimittajien ja yleisön kuullen puhunut “X:n (Annelin pojan) jutuista” ja paljastanut vanhimman lapsen uuden sukunimen, jonka lapsi on joutunut itselleen ottamaan suojellakseen itseään ikävältä huomiolta koulussa ja kaveripiirissä. Paikalla olleet toimittajat olivat kuulemma olleet närkästyneitä syyttäjä Valkaman käytöksestä. Asianajaja Hakasenkin olisi syytä olla asiasta närkästynyt, hänellehän määrättiin aikoinaan sakot lasten henkilöllisyyden paljastamisesta lehdistölle, vaikka syyttäjä Valkama oli ehtinyt silläkin kertaa edelle. Eri asia on saako syyttäjä Valkama koskaan sakot teoistaan?

Väitteet saatananpalvonnasta ovat oleellinen osa äitiään pelkäävien lasten kertomuksista. Valkamalla ei ilmeisesti pokka pitänyt näitä lisäaineistoja ja motiiveja esittää julkisuudessa joutumatta itse naurunalaiseksi? Ne piti hänen mukaan voida esittää salaisesti suljettujen ovien takana, ettei oma uskottavuus kärsi?

Julkisuudessa Valkama on joutunut vähättelemään saatananpalvonnan osuutta uudessa näytössä “sivujuonteen sivujuonteeksi”, “pelkäksi lisämausteeksi” ja “rikkana rokassa”.

Valkaman lause “on ilmennyt enemmänkin viitteitä” tarkoittaa suomeksi, ettei ole mitään todisteita väitetyistä teoista, on ainoastaan pienten pelokkaiden lasten keksimiä kauhutarinoita äidistään, pari huuhaa yllätystodistajaa ja joukko entisen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden yksityiselämää, persoonaa ja murhatutkintaa arvostelevaa poliisia.

Koska Porin käräjäoikeus ei hyväksynyt Valkaman vaatimusta käydä koko murhaoikeudenkäyntiä suljettujen ovien takana, joutui syyttäjä perääntymään saatanapalvonta-syytteistä ja tyytymään pelkkiin lasten kertomuksiin myymälävarkauksista, joihin heidän “paha äitinsä”, maan kuulu “kauhujentalon emäntä”, oli heidät muunmuassa muka pakottanut. Näin toimii lapsen mieli silloin, kun on luvallista ja jopa toivottua syyttää pahaksi moitittua ihmistä ihan mistä vaan.

Jukan ristipistot

Alkuperäinen kuva uhrin pistojäljistä (MTV3), johon nettikirjoittaja lisännyt ristit ja rastit

Ristipistot ruumiissa – tällaisista jäljistä Auerin jutussa pääteltiin saatananpalvonta

MTV3, julkaistu 09.05.2012

Saatananpalvontaepäilyt heräsivät poliisissa Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kuulemisen jälkeen viime kesänä. Lapset kertoivat poliisille eläinten uhraamisesta ja rituaaleista.

Poliisi otti tämän jälkeen, viisi vuotta Ulvilan murhan tapahtumisen jälkeen, esiin ruumiskuvat uuteen tarkasteluun.

Niistä löytyvistä pistojäljistä tulkittiin, että olkavarsista löytyvät kuviot muistuttaisivat väärinpäin käännettyä ristiä. Poliisi haki myös tukea Auerin vankilassa piirtämistä kuvista.

Jukka Lahden ruumiissa oli kymmeniä pistovammoja. Kuoleman aiheutti kuitenkin päähän kohdistettu erittäin raaka väkivalta.

Keijo Ahorinta

Keke viihtyy nuorten seurassa

Lopulta Valkama nöyrästi luopui itseoppineen uskovaisen saatanapalvontaekspertti Keijo Ahorinnan asiantuntijuudesta. Samoin olisi tosin pitänyt käydä poliisin kanssa läheistä yhteistyötä tekevän uskovaisen gynekologin Minna Joki-Erkkilän kanssa, joka uskoo immenkalvojen takaisinkasvuun ja esiintyy todistajana jopa ihotautilääkärin roolissa. Joki-Erkkilä ei koskaan sulje pois rikoksen mahdollisuutta, vaikka mitään todisteita, tai viitteitä ei löytyisikään. “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”, kuten eräs vartiksi kuuluisuuteen noussut dosentti sanoi. Näin ei pitäisi kuitenkaan olla lääketieteessä, tai tieteessä yleensäkään. Asiantuntijalausuntojen tulisi perustua tieteelliseen tutkittuun tietoon.

Anneli Auerin ja Jens Kukan oikeusturvaa on totisesti koeteltu viimeisen kahden vuoden aikana, jonka ajan molemmat ovat istuneet syyttöminä vankilassa pelkästään lasten tarinoiden takia, jotka on järjestelmällisesti pyritty salaamaan.

Turun hovioikeuden tuomio seri-asiassa oli törkeä oikeusmurha, sillä syyttömyyttä todistaneet seikat jätettiin täysin huomiotta. Hovioikeuden julkisessa selosteessa keskityttiin sensijaan luomaan kuvaa perheessä tapahtuneista saatananpalvontarituaaleista, joiden yhteydessä lasten iholle (esim. olkapäihin) olisi viillelty arpia. Viiltelyväitteet eivät kuitenkaan liittyneet Jenssiin tai väitettyihin seksuaalirikoksiin millään tavalla. Kaikenlisäksi väitetyt arvet ovat paljaalle silmälle näkymättömiä, ja vain samaisen uskovaisen gynekologin havaitsemia.

Järkevää epäillä?

Näin kirjoittivat syyttäjät korkeimmalle oikeudelle valituslupaa hakiessaan

Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan murhan uusintakäsittelyä seuranneet ovat voineet todeta, että syyttäjä Valkaman uudet todisteet olivat kutistuneet olemattomiksi. Syyttäjällä ei ollut esittää edes selkeätä teonkuvausta. Oliko kyseessä harkittu murha, kuten pelokkaiden lasten puheet esittivät, vaiko riidan päätteeksi tapahtunut äkkipikaistuksissa tehty surma? Oliko uhri hengissä vaiko kuollut hätäpuhelun aikana? Oliko hätäpuhelu etukäteen nauhoitettu, kuten lapset nyt väittivät? Puhuvatko pienimmät palturia ja vanhin totta?

Se miten näin pitkälle on voitu äärimmäisen kallista oikeusmurhaa Suomessa toteuttaa on johtunut salaisista oikeudenkäynneistä suljettujen ovien takana. Lasten kertomusten julkistaminen niiltä osin, kun ne eivät sisällä seksuaalirikosväitteitä antaa mahdollisuuden tapausta seuranneille ymmärtää miten tarinat ovat alunperin syntyneet ja miten tietyt viranomaiset ovat niihin suhtautuneet. Olisi myös hyvä selvittää miten ovat sijaisvanhemmat suhtautuneet tarinoihin, joille ei ole löytynyt mitään totuuspohjaa?

 

Lainaus oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:

Auerin veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.

Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.

V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.

L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.

V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.

L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.

V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.

L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.

V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.

L: No se halus tappaa teidät.

V: Aivan.

L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.

V: Mikä se siinä ajatuksena oli.

L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.

V: Hö.

Löysivätkö sijaisvanhemmat nokea nurkista? Kutsuttiinko paikalle palokunta? Löytyikö syytetyn hallusta sytytin, sytykkeitä, muurahaismyrkkyä ja muita väitettyjä välineitä? Onko oikein toistella lapselle tarinaa vahvistavasti ja tarinointia yllyttävästi “aivan” ? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on EI.

Ja lopuksi, oliko todellakin aiheellista sijaisvanhempien toimittaa tarinoita syyttäjille? Entä mitä sanovat lasten hyvinvoinnista ja sijoituksesta vastaavat sosiaaliviranomaiset? Eivät kai viranomaiset voi loputtomiin asti piiloutua vastuuta salailun taakse?

Satakunnan käräjäoikeus määräsi osan lasten haastatteluista, eli Ulvilan murhaoikeudenkäynnin todistusaineistosta julkisiksi kesäkuussa tänä vuonna. Syyttäjä valitti päätöksestä, mutta syyskuussa Vaasan hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan. Syyttäjä Valkama päätti olla venyttämättä totuuden esilletuloa sen enempää, ja jätti valittamatta päätöksestä korkeimmalle oikeudelle.  Tämä on hyvin positiivinen käänne syyttömien puolustukselle.

PIENIÄ JULMIA TARINOITA

AUER-KÄRÄJIEN YHTEENVETOA

INKVISITIO PÄÄTTI ULVILAN MURHAKÄRÄJÄT

OIKEUTTA PITKÄN KAAVAN MUKAAN

 

 

 

 

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

16/03/2013

(Suomenkieliset tekstit kts. oikealla kategoriassa “in Finnish”. Anu Suomelan käännöksiä Richard Websterin kirjoituksista suomeksi http://niinaberg.com/kirjasto/)

An excerpt from Richard Webster’s 2008 article:  

Jersey: the fruitless search for modern evil

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

More than three years have now passed since The Secret of Bryn Estyn appeared in hardback but the paperback edition is still necessary. For although the book is an attempt to write history, the problem at its heart is far from being a historical one. Indeed, as this new edition appears, we are in the middle of a new children’s home scandal.

The scandal in question, which first came to widespread attention on the weekend of 23-24 February 2008, has attracted even more media coverage than was given to the Bryn Estyn story during the 1990s.

On Saturday 23 February 2008, a team of police officers and forensic experts made a discovery which would transform an obscure police inquiry in a picturesque corner of Jersey into a global media frenzy. The discovery took place inside the main building of the former Haut de la Garenne children’s home. It was reportedly made not by the officers themselves but by a trained sniffer dog, which had previously taken part in the search for Madeleine McCann after her abduction in Portugal. Almost immediately the police issued a press release saying that they had found ‘what appears to be potential remains of a child’

A press conference was held and the effect on journalists was electric. News of the discovery rapidly shot to the top of radio and television news bulletins. That evening the BBC website headlined its story ‘Child’s body found at care home’. It went on to say that ‘parts of a child’s body’ had been discovered and that the remains were thought to date ‘from the early 1980s’. Jersey’s deputy chief police officer Lenny Harper was quoted as saying that detectives ‘think there is the possibility they may find more remains’.

Within 24 hours this gruesome story spread around the globe amidst talk of a possible paedophile ring. The Guardian reported that ‘half a dozen bodies’ might be found and quoted Harper as saying: ‘There could be six or more. It could be higher than that.’ Journalists descended on Jersey from all over the world. Massive resources were poured into what rapidly became a multi-million pound inquiry, and teams of experts were brought in from all over the UK. Meanwhile both broadsheet and tabloid newspapers carried reports of cover-ups, of sinister political machinations, of the involvement of prominent Jersey politicians and of allegations which in the past went unheeded.

Almost every one of the motifs which had emerged in the North Wales story seemed to be present again. The only significant difference was that the publicity in this case focused not so much on sexual abuse as on the idea that former residents of children’s homes had been secretly tortured and murdered after being raped by those entrusted with their care.

There was only one problem: practically every element of the initial story, as relayed by the media, was untrue

In fact, no child’s body had been discovered. Nor had the police found anything which could reasonably have been described as the ‘remains of a child’. All they had found was a small object, which was later said to be a skull fragment, and which was about the size of a 50-pence piece. There was no evidence to suggest that this fragment belonged to ‘the early 1980s’ and nor was it clear that it had ever been reliably identified as belonging to a child.

Although the police initially gave prominence to the carbon-dating tests to which they had submitted this ‘skull fragment’, the eventual announcement of the results of these tests was muted and revealed only that it had proved impossible to carbon-date the bone fragment accurately because of an absence of collagen from the sample.

At this point, a little journalistic digging of my own sufficed to establish that the Oxford scientist who had conducted the carbon-dating test had serious doubts about the ‘skull fragment’ that he had been asked to date. When the journalist David Rose eventually interviewed him, it transpired that the fragment was, in the opinion of the experts, not a piece of bone at all. It was, in their view, either a piece of wood or a fragment of coconut shell.

Although he had known about this finding for many weeks, deputy chief officer Lenny Harper, who was leading the Haut de la Garenne inquiry, had continued to refer to his find as ‘a skull fragment’. When the view of the experts was made public by Rose in an article in the Mail on Sunday, it seemed entirely possible that a sensation-driven investigation in which press publicity had prompted more than a hundred complainants to come forward, and had identified more than 180 suspects, would collapse.

In fact the new development in the story seemed merely to test the narrative skills of those leading the investigation. Having announced the discovery of more ‘bone fragments’ and a large number of milk teeth, Harper promised the press a ‘bone by bone analysis’ – which was never, in the event, delivered. He then went on to construct, on the basis of no accurately dated evidence at all, an extraordinary scenario.

According to the press reports which now appeared, ‘Innocent children were raped, murdered and their bodies then burnt in a furnace at the Jersey House of Horrors, says a top-secret police report into the scandal’. This newspaper article went on to relate that, having discovered strands of blue nylon in sifted rubble, police had concluded not only that these came from a broom, but also that this putative broom had been used to sweep human bones into the soil floor where they had supposedly been found.

The only paper to carry this entirely speculative story, which appeared as a frontpage lead on 13 July 2008, was the News of the World. But subsequent coverage was by no means restricted to this sensation-seeking paper. On 31 July, for example, still without any reliable evidence, BBC Radio 4 News and the Today programme led with the claim that the remains of five children had been found at Haut de la Garenne.

As is always the case with such stories, it is important to acknowledge that, given the huge time span which was under investigation in the Jersey case, it is improbable that there would not be some cases of abuse – quite possibly serious abuse. But, if reports of the Haut de la Garenne inquiry are studied carefully, then it is clear that there has never been reliable evidence that any murder was committed at the home. The tiny fragments of bone and the numerous milk teeth which were found were not evidence of foul play; they had no demonstrable link with the time the building had been used as a children’s home and could well have been imported from elsewhere; even the police concede that one of their crucial bone fragments was probably 350 years old.

The only reasonable conclusion one can draw is that the major factor which was in play throughout the saga was a deep psychological need for a narrative of evil, a need which journalists seem to feel they have a professional obligation to satisfy.

In the postscript I go on to develop this idea. Here it will perhaps suffice to note that the complicity of the media in the Jersey scandal did not come from nowhere. Over the past 20 years, too many journalists, on both the broadsheets and the tabloids, have accepted at face value unsubstantiated stories about paedophile rings and even Satanic ritual abuse. Even ostensibly critically-minded journalists have willingly become part of this modern search for evil. For example, Nick Davies, who earlier this year won critical acclaim for his exposé of journalistic falsehood, Flat Earth News, wrote two long, credulous reports about the Bryn Estyn panic. In these Guardian reports, which appeared in 1997, he made a parallel between the alleged events at Bryn Estyn and the Holocaust, describing the tribunal of inquiry into North Wales’ care homes as a ‘little Nuremberg’. Davies wrote that ‘for years the muffled sound of scandal has been leaking from the closed world of Britain’s children’s homes’, and ‘now, finally, for the first time, the truth is pouring out’. Sir Ronald Waterhouse himself, the retired High Court judge who oversaw the tribunal, was moved to comment on the Guardian’s ‘highly coloured reporting’; he wondered, upon reading the Guardian’s accounts, whether ‘they were reporting the same tribunal that I have been attending’.

From Bryn Estyn to Jersey, the search for narratives of ‘evil’ almost inevitably threatens the lives of innocent people – in this case the innocent people among the 180 former Jersey care workers against whom a sensation-seeking police investigation had succeeded in collecting allegations.

Richard Webster is author of The Secret of Bryn Estyn: The Making of a Modern Witch Hunt. The above is the first section of the postscript to the paperback edition of Webster’s book, which will be published in January 2009.

 

SOURCE:

http://www.spiked-online.com/index.php?/site/article/5921/

***

Blogin etusivulla voi rullata alas aina ensimmäiseen artikkeliin asti. Kaikki artikkelit löytyvät myös Arkisto-sivulta.

PRESS: Annelin lasten kuulustelut painostusta ja johdattelua (kommenttieni kera)

23/02/2013
Anneli & Kate S

Anneli Auer and Kate McCann, She Devils or modern day public hate figures?
Anneli Auer ja Kate McCann, naispaholaisia vai julkisia vihahahmoja?

 

English speakers, see the About page and the category “in English”. This post is in Finnish only.

Kaikki kirjoitukset lötyvät Arkisto-sivulta.

 

Alla oleva artikkeli on vuodelta 2010. Siitä käy hyvin ilmi kuinka Annelin pieniä lapsia on viranomaisten toimesta painostettu ja johdateltu. Alempana löytyy omat kommenttini artikkelissa esille tuotuihin seikkoihin.

“Asiantuntijalausunnot” eivät kelvanneet syytteen tueksi

22.06.2010 13:38 MTV3 – Ari Lahdenmäki

Käräjäoikeus katsoi Ulvila-tuomiossaan, ettei syytteen tueksi esitetyillä asiantuntijalausunnoilla ollut merkitystä syyllisyyden arvioinnissa. Oikeus hyväksyi syytteen teonkuvauksen muista syistä.

Suomen Mielenterveysseuraa aikanaan pitkään johtanut psykologi ja psykoterapeutti Pirkko S. Lahti sekä poliisikoulun yliopettaja psykologi Lasse Nurmi kuvailivat lausunnoissaan surmatekoon syylliseksi katsotun Anneli Auerin käyttäytymistä.

Heidän mukaansa Auer ei käyttäytynyt järkyttävän rikoksen uhriksi ja silminnäkijäksi joutuneen ihmisen tavoin.

Psykologian tohtori Katariina Finnilä-Tuohimaa sanoi oikeudessa, ettei pidä Lahden ja Nurmen lausuntoja asiantuntijalausuntoina ensinkään. – Niiden päätelmät eivät pohjaudu tieteelliseen, tutkittuun tietoon, Finnilä-Tuohimaa sanoi pöytäkirjan mukaan oikeudessa. Hänen mukaansa lausunnot johdattelivat lukijaa perusteetta.

Syyttäjä: Lasten kuuleminen ikävää

Finnilä-Tuohimaa arvostelee myös Auerin vanhimman lapsen kuulemista. Hän on tehnyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osaamisyksikössä lasten kuulemisia kolmen vuoden ajan. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sosiaalityöntekijä-psykoterapeutin ja poliisin tekemät kuulemiset eivät Finnilä-Tuohimaan mukaan vastaa lasten kuulemisesta annettuja suosituksia. Niissä on hänestä selviä puutteita.

Poliisilta katoaa neutraalisuus, hän pyrkii lapsen kaveriksi ja kysymykset ovat johdattelevia, Finnilä-Tuohimaa luetteli tuomion mukaan oikeudessa.

Poliisin käsitys tapahtumista esitetään varmana tietona ja vakuutetaan lapselle, että poliisi ei voi tehdä virheitä. Kysyjän asenne on hyökkäävä ja painostava, ja kuulemisen sävy vaihtelee miellyttämisestä painostamiseen. Finnilä-Tuohimaan mukaan suurin puute on se, että lapsen annetaan kertoa vain vähän vapaasti, mutta kuulijat tekevät paljon tulkintoja.

MTV:n uutiset on kiinnittänyt asiaan huomiota tässä jutussa: Mitä Ulvilan murhatalossa tapahtui (14.4.)

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama perusteli lasten kuulemisia MTV:n uutisille tänään puhelimitse Porista. – Olisi ollut kaksi vaihtoehtoa: lapsia ei olisi kuultu lainkaan tai heitä kuultiin niin kuin heitä kuultiin. Tämä on ikävä asia lapsille, hän sanoo. Poliisi kuuli Auerin kahta vanhinta lasta. – Ikävä seikka, joka täytyi toteuttaa. Eihän se lapsen kannalta mielekästä ole, Valkama sanoo.

BLOGISTIN KOMMENTTI

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama on mielestäni erittäin pitkälle vastuussa Anneli Auerin lapsille aiheutetuista syvistä traumoista heidän isänsä väkivaltaisen kuoleman jälkeen, sekä lasten asettamisesta julkisen keskustelun kohteiksi erittäin arkaluonteisessa seri-asiassa. Lasten äidin ja entisen miesystävän näyttävien ja täysin ylimitoittejun pidätysten jälkeen syksyllä 2011 kaikki tietävät keitä ovat lapset A, B, C ja D.

Syyttäjä Valkama ja Satakunnan poliisi järjestivät näyttävän ja täysin yksipuolisen mediakampanjan lasten äitiä ja hänen entistä miesystäväänsä vastaan, jonka yhteydessä pienten pelokkaiden lasten fantasiatarinoista päästettiin osia julkisuuteen. Syyttäjien tapa tarttua näihin uskomattomiin kertomuksiin on se mikä pitää kyseenalaistaa.  Lasten kertomusten paikkaansapitävyyttä oltaisiin voitu tutkia ilman pidätyksiä ja niiden väistämättä mukanaan tuomaa laajaa skandaalinomaista julkisuutta. Sen lisäksi mediaan vuodettiin valheelliset väitteet kiistattoman kuvamateriaalin löytymisestä syytettyjen tietokoneilta ikäänkuin varmistamaan syyllisyys ihmisten mielissä.

Poliisille ja syyttäjille on alusta asti ollut selvillä lasten tarinoiden ns. fantasiaelementit, sekä kaikki ne osuudet, jotka olisivat olleet täysin mahdottomia tapahtua ilman, että joku ulkopuolinen olisi varmasti huomannut teot. Kun samalla enemmistö lapsista kieltää mitään väitetynlaista koskaan tapahtuneen, ja kaikki Annelin tyttäret lääkärintutkimuksissa neitseiksi havaitaan (joka sekin on itsessään varmasti ollut traumaattinen kokemus nuorille lapsille), vaikka teonkuvaukset ovat olleet huomattavasti rajumpia kuin mitä immenkalvot voisivat repeytymättä kestää, olisi asiaan alunperinkin voitu suhtautua aivan toisin.

Tarinoiden lennokkuudesta osoituksena olivat myös mielikuvitukselliset väitteet Saatananpalvonnasta ja raaoista eläinten kidutuksista ja tapoista. Julmaa väkivaltaa oli myös väitteiden mukaan kohdistettu itseensä lapsiin, eikä niistäkään ole kuitenkaan jäänyt minkäänlaisia jälkiä, jotka oltaisiin koulussa, pihapiirissä tai lääkärintarkastuksissa huomattu. Kun ei ole ollut mitään viitteitä tarinoiden paikkaansaitävyydelle, niin kuinka epätoivoisia ovat syyttäjän yritykset takertua pienten lasten kertomuksiin? Luottivatko syyttäjät poliisin kanssa mahdollisuuksiinsa voittaa Ulvilan murhan seuraavat oikeuskierrokset salaisissa oikeudenkäynneissä?

Psykologian tohtori ja oikeuspsykologi Helinä Häkkänen-Nyholm kirjoittaa blogissaan:

“Kun seuraa viimeaikoina  julkisuudessa esillä olleiden rikosjuttujen käsittelyä ja niissä ilmenneitä käänteitä, voidaan kysyä ovatko arvot muuttumassa? Vaikuttaa siltä, että syytteen menestyminen on syyttäjille ja rikostutkijoille noussut tärkeimmäksi tekijäksi ja samalla arvovaltakysymykseksi, jossa vapauttava tuomio koetaan tappioksi ja merkiksi huonosti tehdystä työstä.”

Olisi erittäin huolestuttavaa mikäli pienten lasten etu ja heidän leskiäitinsä Anneli Auerin oikeusturva olisivat jääneet syyttäjien omien ambitioiden jalkoihin. Anneli Auer ei ehtinyt olla kovin kauan vapaalla jalalla hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen, sillä syyttäjillä oli kiire saada uusia todisteita korkeimman oikeuden valituslupahakemukseen. Syyttäjä Valkama lähti ensin rauhallisin mielin kesälomalle, jolta palattuaan hänen unelmistaan tuli kuin ihmeen kautta totta.

Anneli Auerin ja veljeni pidätysten jälkeen poliisi tiedotti valheellisesti kuukausien ajan, ettei seri-tutkinnat liity mitenkään Ulvilan surmaan, vaikka heillä oli kaikenaikaa tiedossaan pienen pojan lennokkaat tarinat äidin ja isosiskon murhassa käyttämästä puisesta kilvestä, nauhoituksista jne. Yhden asian poliisi tiesi todeksi kuitenkin varmuudella. He tiesivät  Anneli Auerin saaneen mielentilatutkimuksista erittäin hyvät paperit, mutta he silti edelleen suhtautuvat Anneli Aueriin kuin oikeaan kauhujentalon emäntään, joka on yhdessä yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa kylmäverisesti suunnitellut ja toteuttanut lapsen isän murhan, jonka jälkeen näyteltiin yhdessä lapsen kanssa hätäpuhelu ja soitettiin nauhoitusta taustalla. Missä kohtaa on syyttäjiltä ja poliisislta livenneet faktat ja fiktiot käsistä?

Satakunnan poliisi on manipuloinut ja yllyttänyt pienet lapset omaa biologista äitiään vastaan sillä aikaa, kun lasten äiti on ollut pidätettynä ja vangittuna isän murhasta. Tästä on todisteena useat lapsia johdattelevat ja painostavat kuulemiset, joissa poliisi pyytää lapselta jopa apua,  tai tulkitsee lapsen vastauksia ja tapahtumia lapsen paikalla ollessa.

Lasten äiti Anneli Auer on tuomittu jopa “ammatti-ihmisten” toimesta ulkonäön, kasvon ilmeiden ja rauhallisen käytöksen perusteella, aivan samoin perustein kuin aikoinaan Portugalissa kadonneen Madeleine McCann‘in äitiä Kate McCann‘iä syytettiin oman lapsensa vahingoittamisesta ja tappamisesta. Lapsiaan rakastavalle äidille ei voi mikään muu syyte olla kivuliaampi kestää. Kate McCann sai jälkeenpäin mittavat korvaukset sekä Portugalin että Englannin lehdistöltä, jotka julkaisivat syyttömästä äidistä demonisoivia juttuja otsikoihinsa.

“Suomalaisessa rikosoikeuskäytännössä asiantuntija on perinteisesti ollut syyttäjän nimeämä todistaja. Näihin asiantuntijatodistuksiin ja lausuntoihin on lähtökohtaisesti liitetty ajatus siitä, että ne ovat objektiivisia ja niiden näyttöarvo on korkea, koska ne perustuvat tutkittuun tietoon. Onko tämä olettama ollut liian itsestään selvä?”

“Nykyisin ei ole poissuljettua että syyttäjän nimeämänä todistajina esiintyy esimerkiksi henkilö, joka spekulatiivisesti (”minusta kokemukseni perusteella tuntuu”) ottaa kantaa esimerkiksi siihen, miten syytetyn olisi tullut tietyssä tilanteessa käyttäytyä. Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä syyttäjän todistajana toiminyt psykologi hämmästeli mm. Auerin rauhallisuutta tapahtumapaikalla. Puolustuksen psykologi todistaja puolestaan perusteli syyttäjän todistajan lausumat vailla tieteellistä perustaa oleviksi. Mikäli jutun puolustus ei olisi ollut asiassa aktiivinen, mikä merkitys olisi jutun lopputuloksen kannalta ollut syyttäjän käyttämän todistajan lausumalla?”Helinä Häkkänen-Nyholm

On täysin mahdotonta tietää etukäteen miten itse kukin toimisi uhkaavassa tilanteessa, tai sen jälkeen. Annelia on arvosteltu paljon internetissä siitä miten hän käyttäytyi murhaajan ollessa talossa, ja sen jälkeen. Lentoyhtiöt ovat mm. tehneet tutkimuksia siitä miten matkustajat reagoivat hyvin eri tyyppisesti lento-onnettomuus tilanteissa. Jotkut auttavat kanssamatkustajiaan ja toiset taas polkevat hysteerisinä muut jalkoihinsa ja kiipeilevät penkkien yli. Useat matkustajat jälkikäteen hämmästelivät omia reaktioitaan.

Yritysjohtajien ja poliitikkojen odotetaan joka tilanteessa hallitsevan tunteensa yleisön tai kameroiden edessä, mutta jokaiselta katastroofin kohdanneelta kotiäidiltä odotetaan hysteeristä purkautumista? Hollywood-elokuvilla ja televisiolla on nähtävästi ollut oma osuutensa ihmisten odotuksiin siinä millainen käytös on ns. normaalia tietyissä tilanteissa. Se, että ihminen pitää itsensä kasassa julkisuudessa, ei tarkoita etteikö hän yksin ollessaan osaisi itkeä.

“Esitutkinta sisältää kaksi asiantuntijalausunnoksi nimettyä asiakirjaa. Psykologi, psykoterapeutti Pirkko Lahti ja poliisiammattikorkeakoulun psykologi Lasse Nurmi arvioivat vaimon käyttäytymistä uhkatilanteessa. Psykologit kirjoittavat lausunnoissaan, että käyttäytyminen on ollut poikkeavaa. Lausunnot eivät sisällä mitään kirjallisuusviitteitä eivätkä muitakaan perusteluja päättelylle. MTV3 Ari Lahdenmäki 14.04.2010

On huolestuttavaa, että laki ei määrittele asiantuntijan kriteereitä, vaan oikeuteen voidaan tuoda kenet tahansa todistamaan mitä tahansa. Salaisissa oikeudenkäynneissä pilipali-asiantuntijoiden käyttö on ollut syyttäjille liian helppoa. Suomessa tarvitaan avointa keskustelua siitä kuka kelpaa asiantuntija-todistajaksi ja kuinka on resurssit jakaantuneet tilanteessa, jossa syytetyiltä on viety taloudelliset mahdollisuudet palkata itselleen lisäapua, ja vastassa on neljä syyttäjää käytössään valtion pohjaton kassa.

LINKIT:

Helinä Häkkänen-Nyholm

Mikko Niskasaari

Väitös: Lasten hyväksikäyttöä ei osata tutkia oikein Suomessa

18.4.2009

Minna Passi – Helsingin Sanomat

Kirjoittaja on uutistoimituksen toimittaja.

 

Terveydenhuollon ammattilaisilta uupuu asiantuntemusta tutkia epäiltyjä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Tämä käy ilmi väitöstutkimuksesta, joka tarkistetaan Turun yliopistossa ensi viikon lauantaina.

Psykologi Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöksessä tarkastellaan mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tutkimukseen osallistui laaja joukko lastenpsykiatreja, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä eri puolilta Suomea.

Terveydenhuollon ammattilaiset eivät tutkimuksen mukaan ole kovin perehtyneitä tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. He luottavat etupäässä käytännön kokemukseen.

Tutkimuksessa ilmeni, että pelkkään käytäntöön tukeutuminen voi johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin.

Tutkittavilla oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Yli puolet vastaajista piti joitain johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina lasten haastatteluissa. Kokeneetkaan ammattilaiset eivät tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.

Jopa 40 prosenttia vastaajista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Tutkittavilla oli vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siksi he eivät kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.

Tulokset ovat erityisen huolestuttavia Finnilä-Tuohimaan mukaan siksi, että mielenterveystyön ammattilaisten rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa.

Poliisi pyytää heiltä virka-apua etenkin pikkulasten hyväksikäyttöepäilyissä.

Finnilä-Tuohimaan mukaan heikko asiantuntemus saattaa johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai että syyttömien uskotaan syyllistyneen rikokseen.

Kaikki kirjoitukset lötyvät Arkisto-sivulta.

Jos haluat seurata blogiani, suosittelen blogikirjoitusten tilaamista suoraan sähköpostilaatikkoon. Näppäile s.postiosoitteesi Subscribe kenttään, jonka jälkeen saat vahvistus s.postin. Kirjaudu s.postiisi ja klikkaa Confirm. Sen jälkeen kaikki uudet kirjoitukset saapuvat automaattisesti sinulle s.postilla. Kaikki suomenkieliset kirjoitukset löytyvät kategoriasta “in Finnish”.

 Alla olevista napeista voi kätevästi jakaa kavereille tietoa artikkeleista sähköpostitse tai vaikkapa Facebookissa.

PRESS: Wife found guilty of killing her husband (with my comments and two videos)

18/02/2013

(Suomenkieliset tekstit kts. oikealla kategoriassa “in Finnish”.)

I am publishing here what was said in the press back in 2010 when Anneli Auer was convicted for the murder of her husband. Helsingin Sanomat is Finland’s largest daily news paper.

 
Wife found guilty of killing her husband in long-running Ulvila homicide case

published 23 Jun 2010    HELSINGIN SANOMAT – INTERNATIONAL EDITION

Law professor expresses doubts over court’s call for psychiatric examination; defence to appeal

 

The District Court of Satakunta found on Tuesday that the woman accused of killing her husband in Ulvila near Pori in December 2006 was guilty as charged. However, the verdict was not unanimous. The laamanni or “lawspeaker” presiding over the court and one of the judges found the woman guilty, while a second judge felt that there was not enough evidence to convict the defendant.

The District Court ordered the defendant to undergo a psychiatric examination, which is likely to take several months. After the examination, the court will give its final verdict. In addition to the actual punishment, the court will have to decide whether the act was murder or manslaughter.

According to Professor of Criminal Law Matti Tolvanen from the University of Eastern Finland, it is very rare that the members of the court disagree so much on the verdict in a criminal case like the one in Ulvila. ”The outcome of the proceedings indicates that in terms of proof the case is very difficult. The evidence in the case is so contradictory that with good reason one could decide either way”, Tolvanen interprets. District Prosecutor Jarmo Valkama says that he thought already in advance that the judges might not reach agreement on a verdict.

However, most members of the court had no reasonable doubt as to the defendant’s guilt. The most significant piece of evidence was the emergency call the woman placed. The call was interpreted to indicate that during the conversation there was no outside assailant in the house. However, the judge who was in the minority felt that the emergency call cannot prove beyond doubt that there was no outside killer in the house. He also questions whether the woman could have had enough time to stage the crime scene before the police arrived.

Professor Tolvanen notes that the court has been considering its decision very thoroughly. He also says that it is not exceptional that in a homicide case a verdict is given mainly on the basis of having all other potential perpetrators ruled out. ”It is true that there is not much direct evidence in this case”, Tolvanen acknowledged. Moreover, Tolvanen regards as surprising the court’s decision to order the defendant to undergo a psychiatric examination, which the defence has refused, while the prosecutor has not called for one, either. Tolvanen feels that this decision is in conflict with the fact that the ruling clearly stated that the defendant’s behaviour had been quite logical during the incident. Defence Counsel Juha Manner announced already on Tuesday that the woman will appeal against the upcoming verdict to the Court of Appeals. ”The interim verdict was quite a shock to my client, as she believed that she would be released today. She had already packed all her things in order to go home”, Manner said.

The woman has been in police custody since last September, when she was arrested and accused of murdering her husband in December 2006.  The wife claimed at the time that a masked outside assailant had killed her husband. The police launched extensive investigations, during which several suspects were arrested and DNA samples were taken from a total of 600 men in the province. In the autumn of 2008 the officer in charge of the investigation was replaced, whereafter suspicions towards the widow started to build up.

The following autumn, the District Court remanded the widow in custody over suspicion of killing her husband. The operation has involved a number of twists and turns: DNA tests, telephone tapping, and covert police action. The police eventually completed their preliminary investigations in January 2010.

MY COMMENTS:

Anneli Auer was later rightly acquitted, on the 1st of July 2011, by the Court of Appeals judges unanimous votes 3-0. They found it impossible that Anneli would have had enough time (about two minutes) before the police arrived, to hide the murder weapon, clean herself from blood, and to set the scene to look like an outside intruder had entered the house and killed her husband. A murder weapon is still missing, and brown textile fibres that were found along with someone’s DNA are still unexplained. There is also the nine year old daughter’s testimony, that she saw the hooded intruder leaving their home.

The emergency call

The emergency call is about four minutes long, during which time Anneli’s husband got killed. The police arrived to the scene two minutes later. I have listened to the emergency call recording, and it is clear to me that there is someone else in the house battling with Anneli’s husband while Anneli is on the phone. Sounds of furniture moving, her husband’s cries for help by her name, and sounds of someone hitting her husband can be heard very clearly.

Satakunta police department has had the emergency call transcribed, and the transcription has been widely distributed in the Finnish tabloid press, and on the internet. The transcription is very poorly made, and its content does not represent accurately what can be heard in the recording.  The readers of these false transcriptions are forming their views of what happened on false information. And that information has been designed to make Anneli look guilty.

Lack of proof

The law professor in the news paper article admits that in terms of proof the case is very difficult. Doesn’t that mean, that when there is no proof, or not enough proof, a person should not be convicted? When the proof does not match, isn’t it at all likely that the defendant might be innocent? Why are the Satakunta police and the prosecutors determined to prove Anneli’s involvement in the murder of her late husband? If they cannot find an outside intruder, does it really mean that it must have been someone who they know was present at the time, i.e. the wife.? Isn’t it a bit too simplistic way of investigating this horrendous crime?

Anneli Auer’s psychiatric examination gave her very good evaluation. She is a stable and a very normal person. Why are the Satakunta police and the prosecutors treating her and her eldest daughter like they are psychopaths capable of murdering daddy together? Cold-bloodedly pre-planning the murder and then executing it together, AND pre-recording the whole thing. A mother and a nine year old daughter, give me a break! They would deserve an Oscar for the acting and the technical competence to play the recording back so that it has the same constant atmospheric soundscape, and also syncing it correctly to their emergency call.

“New evidence” from a traumatised little boy

The prosecutors appealed successfully to the Supreme Court, which decided to bounce the Ulvila murder case back to the District Court. The proceedings will start again in August 2013. The so called new evidence came from Anneli’s 12 year old son, who five years after the murder suddenly claimed having new memories; that the killer was actually his mother along with his sister. At the time of the murder he was seven years old, and had stayed in his bedroom holding a pillow over his ears. Five years later, and after several police interviews, he has totally different memories. These spring into his mind when he hears about the sudden release of his mother from prison in May 2011.

This boy has already lost his farther in very frightening circumstances, then two years later also his mother, who was jailed. The boy learned that the scary murderer was actually his own mother. The mother was jailed for life in prison, and the boy moved with his sisters to their uncle’s house. The older sister did not get along with the new foster parents and was moved to a children’s home a few months later. Surely the rest of the children must have felt fear that they, too, would have to leave their new home, if they did anything wrong. The need to please their uncle and his wife must have been very strong. A culture of blame emerged, where all blame was always put on the older sister. A fear towards her was born. Hence, the blame for the murder was put on her shoulders in the boys mind. I believe that he believes the stories he tells. I do not think that he necessary lies at all. He has confused real events with lots of false information he has heard/read from several sources, and possibly created so called false memories in his mind. His uncle conducted several video interviews, and who knows how many verbal rehearsals, with the little boy and his sisters before passing the “new evidence” to the prosecutors after Anneli had been released from prison. It is still unclear whether the initiative to do so came from himself, or from the authorities wanting to nail Anneli.

I do not hold this little boy responsible for what has happened here. Two innocent people are in prison, but it is not this boys fault. I am angry with the authorities who’s job it is to protect children. Causing life long traumas for children should be punishable, regardless whether the perpetrators are the parents or the authorities.

You can read more about the story in English here: www.helsinkitaxidriver.com

WATCH 5 minute video of professor Elizabeth Loftus explaining how easily false memories can be formed even in the minds of intelligent adult subjects. Professor Loftus has researched the appearance of false memories in witness statements.

1 minute video with professor Loftus; It can be done!