Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Category Archives: Police

Näkyviä ongelmia poliisin sisällä

24/04/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

… 

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari on kritisoinut kirjoituksissaan jo iät ajat poliisin ja valtakunnansyyttäjän viraston yhteisesti ylläpitämää läpimätää ja suorastaan rikollista toimintaa Suomessa. Alla on hänen kirjoituksensa vuodelta 2008,  jo kauan ennen Auer ja Aarnio tutkintojen julkisuuteen tuomia ongelmia. Kirjoituksesta näkee, että mitään ei ole tehty asioiden korjaamiseksi vuosien saatossa. Usein naamatkin ovat samoja näissä tarinoissa.

Tilanne on erittäin kurja kaikille niille hyville ja rehellisille poliiseille ja virkamiehille, joita minäkin tiedän Suomessa paljon olevan. On epäreilua, että hekin joutuvat kärsimään päällystönsä sikailusta ja systeemin vioista (miksi muuksikaan voi sanoa alempana kuvatunlaista toimintaa?).

Näyttää kuin vain röyhkeimmät yksilöt pääsisivät nykyisen systeemin vallitessa etenemään poliisiorganisaatiossa kyynärpää-taktiikalla. Myös perästävedettävät ja nöyristelijät palkitaan “palveluistaan”. Sain hämmästellä henkilökohtaisesti näitä itseään vapaaehtoisesti “jalkaan ampuvia” poliiseja Porin viimeisimmillä murhakäräjillä, jotka kertoivat hoitaneensa tehtävänsä hyvin huonosti ja pintapuolisesti. Ehkä he toivoivat, että oikeussalissa vastuu heidän huonosta työstään vieritettäisiin alkuperäisen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden niskaan, jonka olisi kaikesta päätellen pitänyt pidellä heitä kädestä Ulvilassa murha-asetta etsittäessä.

Poliisi saa väärentää esitutkintapöytäkirjan

« : Heinäkuu 21, 2008, 05:48:39 » Kirjoittaja Mikko Niskasaari

Valtakunnansyyttäjän viraston kesäkuisen päätöksen mukaan poliisilla on oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja mielensä mukaiseksi. Tämä sinänsä ällistyttävä linjaus ei ole edes tuore, sillä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pääsi, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esittelystä jo kesäkuussa 2005 Suomen oikeushistoriaan valehtelemalla, ettei poliisin tekemä väärennös “ole väärennös, koska se on tehty virkavastuulla”. Tuolloin kyseessä oli Espoon poliisilaitoksen rikoskomisario Timo Seppälän ja rikosylikonstaapeli Jan Sinenkarin tekemä tutkintailmoituksen väärentäminen. Tällä kertaa kyseessä oli helsinkiläisen komisarion tekemä koko esitutkintapöytäkirjan väärentäminen, jonka siunasi valtiosyyttäjä Raija Toiviainen valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston esittelystä (25.6.2008, dnro 253/21/07).

Väärennös ja sen peittely tapahtuivat näin:

Komisario Petri Juvonen Helsingin poliisilaitokselta määrättiin syksyllä 2004 tutkinnanjohtajaksi juttuun, jossa rikoksesta oli epäiltynä – ja on edelleen – kaksi syyttäjää.

Juvonen väärensi keväällä 2005 esitutkintapöytäkirjan. Hän poisti esitutkinta–aineistosta koko rikosilmoituksen ja noin 9/10 poliisille toimitetusta, rikosilmoitusta tukevasta todisteaineistosta. Tämän jälkeen Juvonen valehteli kylmästi, ettei rikosepäilyn tueksi ole esitetty näyttöä, joten esitutkintaa ei suoriteta. 

Juvosesta jätettiin rikosilmoitus, väärennöksestä ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tutkinnanjohtajaksi määrättiin Vantaalta kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto, joka päätti ettei Juvosen rikosta tutkita. Hänellä oli Haaviston mielestä oikeus ottaa esitutkintapöytäkirjaan mitä halusi ja jättää pois mitä huvitti. Juvosen pimittämiin asiakirjoihin ja niiden merkitykseen, edes hävitettyyn rikosilmoitukseen, Haavisto ei ottanut mitään kantaa. Hän ei siis edes yrittänyt väittää niiden olleen epärelevantteja. Niinpä päätöstä ei voi tulkita muutoin, kuin että Haaviston mielestä tutkinnanjohtaja voi tehdä esitutkintapöytäkirjalle aivan mitä haluaa.

Haavistosta  ja uudelleen Juvosesta jätettiin rikosilmoitus sisäministeriön poliisiosastolle. Siellä päätettiin jättää tutkimatta molempien rikokset. Päätöksen esitteli poliisijohtaja Jouni Välkki, jonka mielestä Juvosella oli oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja mieleisekseen.  Poliisina Välkillä ei tosin ollut mitään valtuuksia esitellä tällaista poliisimiehen, siis Juvosen osalta. Tämä on aivan alkeisasia, josta poliisijohtaja Jouni Välkki ei tietenkään voi olla tietämätön.

Seuraava rikosilmoitus koski näin ollen Petri Juvosta, Jukka Haavistoa ja Jouni Välkkiä.

Kesäkuussa 2008 valtiosyyttäjä Raija Toiviainen ja valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston valehtelivat päätöksessään, että

komisario Petri Juvosella oli oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja mielensä mukaiseksi, joten

syyttäjä Jukka Haavisto sai jättää Juvosen rikokset tutkimatta, joten

myöskään poliisijohtaja Jouni Välkki ei syyllistynyt rikokseen, päättäessään, vastoin lain kategorista kieltoa, jättää poliisirikos tutkimatta. Toiviainen ja Koivisto ovat muotoilleet tekstinsä niin, että he sivuuttavat kokonaan sen kiusallisen asian, ettei poliisijohtaja voi päättää, ettei poliisimiehen rikosta tutkita.

Raija Toiviainen ja Ari-Pekka Koivisto eivät ottaneet mitään kantaa alkuperäisen rikoksen kohteena olleisiin, esitutkintapöytäkirjasta poistettuihin asiakirjoihin ja niiden merkitykseen näyttönä. He eivät siis edes yrittäneet väittää, että Juvosen pimittämä aineisto, olisi, rikosilmoituksesta lähtien, asiassa epärelevanttia. Toiviainen ja Koivisto vain valehtelivat kylmästi: “Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan”. Huomatkaa: ei siis valtaa, vaan valta.

Toiviaisen ja Koiviston  päätöksestä on turha etsiä juridisia perusteita. Sen sijaan sieltä löytyy viittauksia mm. oikeuskansleri Jaakko Jonkan, sekä toisaalta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esittelystä tekemiin päätöksiin, joiden mukaan poliisi saa väärentää esitutkinta-aineiston.

Näin on siis käyty läpi herra toisensa jälkeen ja tulos on, että poliisi saa väärentää esitutkinta-aineiston mielensä mukaiseksi. Tämä on poliisiylijohdon ja  valtakunnansyyttäjän viraston virallinen kanta.

Onko kanta lain mukainen? Ei ole, sanoo normaalikansalaisella jo järki, ja saman sanovat mm. poliisi- ja  esitutkintalaki.

On kaikki perusteet epäillä, että Juvonen on syyllistynyt väärennökseen ja törkeään virka-aseman väärinkäyttöön, ja vastaavasti on täydet perusteet epäillä, että rikosta suojelleet ja peitelleet Haavisto, Välkki, Kalske, Rautakoski, Toiviainen ja Koivisto ovat syyllistyneet täysin harkitusti törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen.

Näin he voivat tehdä huoletta maassa, jossa poliisi- ja syyttäjälaitos on lähes täysin kaiken laillisuusvalvonnan ulkopuolella. Paitsi siinä tapauksessa, että asia viedään tuomioistuimeen – ja juuri siksi koko apparaatti estää poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinnan heti alkuunsa. Poliisi- ja syyttäjälaitoksella ei ole varaa siihen, että epäillyt virkarikokset tutkittaisiin, ja asia päätyisikin jonkun riveistä lipsuneen syyttäjän toimesta tuomarien ratkaistavaksi.

Lähde: http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?topic=1234.0

+++

Blogistin kommentti:

Näin Suomessa piiri pieni pyörii ja kansalaisille jaetaan virkamiesporukoilla omankäden oikeutta modernin sivistysvaltion nimissä. Anneli Auer ja veljeni Jens Kukka ovat saaneet maistaa tuota “oikeutta”. Molemmat ovat istuneet syyttöminä vankilassa suomalaisten (Huom. ei nigerialaisten tai venäläisten) virkamiesten epärehellisen ja/tai kädettömän toiminnan vuoksi.

Haluan kaikkien epärehellisten roistojen ja heidän esimiestensä päät vadille veljeni Jens Kukan ja Anneli Auerin asiassa. Suomessa on mielestäni tultu siihen pisteeseen, että joko virkamieskoneisto putsataan totaalisesti epärehellisistä ja kelvottomista yksilöistä, tai jatketaan korruptoituneen hyväveli-virkamieskunnan jyllätessä, kuin siat pellossa. Tällaisen virkamiesmafian hallitessa yksittäiset kansalaiset poliitikkoja (ja kyseenomaisten virkamiesten kollegoja) myöten saavat pelätä joutuvansa koneiston hampaisiin, jolla on valta tuhota ihmisen elämä. Millä tapaa toiminta Suomessa eroaa jostain Nigeriasta? Saamme olla korkeintaan onnellisia, että virkamiehet Suomessa eivät sentään piekse ja raiskaa kansalaisia. Ainakaan toistaiseksi.

Erään nettikirjoittajan näkemys viranomaisista:

Minä en usko salaliittoihin. Uskon sen sijaan huonoon viranomaistyöhön. Huono viranomaistyö on tasan yhtä yleistä kuin hyväkin. Vai miksiköhän ”Karpolla on asiaa” oli koko olemassaolonsa ajan Suomen suosituin ohjelma?

Viranomainen ei tee virheitä. Jos viranomainen kuitenkin tekee virheen, viranomainen ei myönnä sitä, vaan puhuu vaikka mustan valkoiseksi, jotta kukaan ei huomaisi, että viranomainen on tehnyt virheen. Tähän kuuluu se, että koneen osaset suojelevat toisiaan. Viraston sisältä valitaan ”naamat”, jotka saavat edustaa virallista linjaa julkisuuteen. Palkkioksi lojaalisuudestaan he voivat odottaa muiden olevan heille lojaaleja silloin kun he mokaavat.

Vaikka itse koneisto on kasvoton, ei se pelkää mitään muuta kuin kasvojen menetystä. Siksi viranomaista ei saa nolata. Jos viranomaisen nolaa, viranomainen kostaa koko koneiston voimalla.

Kaikki alkoi siitä kun poliisi jossain ideariihessään sai päähänsä, että Ulvilan tapaus on suljetun tilan mysteeri. Teoriaa ei missään vaiheessa testattu kunnolla ja se vuodettiin liian aikaisin julkisuuteen, jonka jälkeen ”suuri pyörä” oli jo laitettu pyörimään ja leski uhrattu. Vaikka myöhemmin huomattiin, etteivät todisteet sovi syytteeseen eikä näyttöä itse asiassa ole, tuli viranomaisen ainoaksi missioksi nyt todeta, ”ettei siellä ketään ulkopuolista ollut”.

Yhden keskiluokkaisen lesken elinkautinen ei merkitse mitään sen rinnalla, että kansan syvien rivien luottamus poliisiin ja Suomen oikeuslaitokseen säilyy. Anneli Auer nolasi viranomaisen kun meni medialle selostamaan, miten karmeaa oli istua syyttömänä linnassa. Hänet oli pakko saada takaisin kiven sisään ASAP, ja tässäpä viranomaisten ”yhteistyö” toimi taas kuin junan vessa. Tähän mestarisuunnitelmaan tuli kuitenkin ikävä särö, kun joku meni vastoin sanattomia herrasmiessopimuksia vuotamaan medialle salaiseksi luokitellut asiakirjat, joista paljastui, miten heiveröiselle pohjalle uudet tuomiot perustuvat. Muutenhan homma olisi toiminut yhtä sujuvasti kuin Pohjois-Koreassa ikään.

Nimim. Vespa Velutina

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Noudattaako poliisi itse lakia?

Mikko Niskasaaren blogi

Kirjoita kommenttisi alle:

Uusi näyttö paljasti motiivin murhaan?

09/11/2013

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Seitsemän vuotta on tullut pian täyteen Ulvilan murhasta ja syyllinen on edelleen vapaana. Hän saattaa hyvinkin olla naimisissa ja hänellä saattaa olla lapsia. Siltikin Satakunnan poliisit ovat vierittäneet syyllisyyden yksinomaan neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin niskaan. Murhasta alunperin epäilyn alla olevat pääsivät kuin koirat veräjästä KRP:n dna-sotkun takia.

Satakunnan käräjäoikeudessa on äskettäin saatu päätökseen leskiäidin kolmas oikeuskierros. Tuomio kuullaan Joulun alla 12.12.2013. Anneli Auerilla on joka tapauksessa edessään jo viides Joulu vankilassa erossa lapsistaan.

Blogi Joulu

Joulu on perhejuhla

Keväällä 2011 Vaasan hovioikeus oli todennut yksimielisesti Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan. Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala onnistuivat saamaan valitusluvan korkeimmalta oikeudelta salatuilla lasten kertomuksilla.

Syyttäjä: Uusi näyttö paljastaa Anneli Auerin motiivin murhaan

7.6.2013 Toni Lehtinen – Helsingin Sanomat

    Pori. Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan poliisin keräämä lisäaineisto paljastaa Ulvilan murhaan motiivin. Lisämateriaalissa on väitteitä Anneli Auerin saatananpalvonnasta ja Auerin lasten kertomuksia.

    “Olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Nyt meillä on tarjota uutta näyttöä, joka avaa teon motiivia”, Valkama kertoi istunnossa.

    Syyttäjä haluaa salata lähes koko lisäaineiston, mukaan lukien juuri motiivin.

    “Asia on hyvin poikkeuksellinen. Huuleni ovat sinetöidyt, Valkama totesi medialle henkirikosasian valmistavan istunnon tauolla.

    Satakunnan käräjäoikeus päättää lisämateriaalin salaamisesta perjantaina.

    Osa saatananpalvonta-aineistosta julkistettiin viime vuonna. Syyttäjien mukaan uhrin, Jukka S. Lahden, olkavarsien pistohaavoista muodostui risti väärinpäin. Syyttäjä aikoo kutsua pääkäsittelyyn todistajaksi eläkkeellä oleva erityisopettajan, joka perehtynyt saatananpalvontaan.

    Valkaman mukaan lisäaineistossa on “ilmennyt enemmänkin viitteitä vastaaviin seikkoihin.”

    Auerin puolustusasianajaja Juha Manner vaatii valtaosaa uudesta aineistosta julkiseksi. Hänen mukaansa tietojen vain osittainen julkaiseminen sotii Auerin oikeusturvaa vastaan.

    “Osittainen julkisuus on kaikista pahinta Auerille”, Manner painotti istunnossa. jota on kuuntelemassa parikymmentä toimittajaa.

    Korkein oikeus palautti henkirikosasian käräjäoikeuteen viime vuonna. KKO perusteli päätöstään sillä, että korkeimmalle oikeudelle esitelty laaja uusi materiaali pitää käsitellä useammassa oikeusasteessa

    Satakunnan käräjäoikeus totesi Anneli Auerin syylliseksi miehensä murhaan vuonna 2010. Seuraavana vuonna Vaasan hovioikeus kumosi tuomion ja totesi Auerin syyttömäksi. Hovioikeuden mukaan muun muassa vanhimman lapsen todistus tuntemattomasta miehestä oli riittävä epäily Auerin syyttömyydestä.

    Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa joulukuussa 2006.

BLOGISTIN KOMMENTTI

 

Uudella näytöllä syyttäjä Valkama viittaa Anneli Auerin pienten lasten kertomuksiin, jotka hän oli saanut haltuunsa Annelin veljeltä Ari Auerilta. Ari Auer oli videoinut yhdessä vaimonsa Minna Auerin kanssa lasten kertomuksia pitkällä merimatkalla kesällä 2011 uudessa luksusveneessään.

Syyttäjä on halunnut salata lasten kaikki kertomukset. Nekin, jotka eivät pidä sisällään raiskausväitteitä. Raiskausväitteet ilmestyivät mukaan lasten tarinoihin vasta myöhemmissä viranomaisten suorittamissa haastatteluissa elokuussa 2011.

Syyttäjä on siis halunnut salata myös ne lasten kertomukset, jotka sisältävät fiktiivisen motiivin Ulvilan murhaan. Lapset ovat kertoneet enolleen Harry Pottermaisissa tarinoissaan, kuinka äiti tappoi isin suojaten itseään veriroiskeilta pyyhkeillä ja kilvillä.

Anneli Auerin pienimmät lapset ovat kehittäneet omissa mielissään tarinan, jolla selittää miten ja miksi äiti oli tappanut isin, ja joutunut sitten vankilaan. Onhan heiltä tätä tarinaa usein kysytty jopa poliisin toimesta. Tarinoihin liitettiin mukaan isosisko, jota sijaisperheessä pidettiin pahana.

Alla on surullisen kuuluisa Apu-lehden haastattelu loppukesästä 2011, jossa järkyttyneen oloinen Anneli Auer yrittää selostaa toimittajalle juuri kuulemiaan uusia syytteitä. Anneli ei tässä vaiheessa aavista joutuvansa uudelleen syyttömänä vankilaan. Hän ei tunnu tietävän mitään myöskään seksuaalirikossyytteistä, jotka poliisi sai irti lapsista vasta viimeisissä viranomaishaastatteluissa. Annelilla ei ole aavistustakaan miksi vanhin tytär on eristetty ja “viety turvaan”.

Syyttäjä Valkaman vaatiessa lasten kertomusten salausta, hän oli sitäkin avoimempi koskien lasten nimiä. Hän oli Satakunnan käräjäoikeuden istunnoissa toimittajien ja yleisön kuullen puhunut “X:n (Annelin pojan) jutuista” ja paljastanut vanhimman lapsen uuden sukunimen, jonka lapsi on joutunut itselleen ottamaan suojellakseen itseään ikävältä huomiolta koulussa ja kaveripiirissä. Paikalla olleet toimittajat olivat kuulemma olleet närkästyneitä syyttäjä Valkaman käytöksestä. Asianajaja Hakasenkin olisi syytä olla asiasta närkästynyt, hänellehän määrättiin aikoinaan sakot lasten henkilöllisyyden paljastamisesta lehdistölle, vaikka syyttäjä Valkama oli ehtinyt silläkin kertaa edelle. Eri asia on saako syyttäjä Valkama koskaan sakot teoistaan?

Väitteet saatananpalvonnasta ovat oleellinen osa äitiään pelkäävien lasten kertomuksista. Valkamalla ei ilmeisesti pokka pitänyt näitä lisäaineistoja ja motiiveja esittää julkisuudessa joutumatta itse naurunalaiseksi? Ne piti hänen mukaan voida esittää salaisesti suljettujen ovien takana, ettei oma uskottavuus kärsi?

Julkisuudessa Valkama on joutunut vähättelemään saatananpalvonnan osuutta uudessa näytössä “sivujuonteen sivujuonteeksi”, “pelkäksi lisämausteeksi” ja “rikkana rokassa”.

Valkaman lause “on ilmennyt enemmänkin viitteitä” tarkoittaa suomeksi, ettei ole mitään todisteita väitetyistä teoista, on ainoastaan pienten pelokkaiden lasten keksimiä kauhutarinoita äidistään, pari huuhaa yllätystodistajaa ja joukko entisen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden yksityiselämää, persoonaa ja murhatutkintaa arvostelevaa poliisia.

Koska Porin käräjäoikeus ei hyväksynyt Valkaman vaatimusta käydä koko murhaoikeudenkäyntiä suljettujen ovien takana, joutui syyttäjä perääntymään saatanapalvonta-syytteistä ja tyytymään pelkkiin lasten kertomuksiin myymälävarkauksista, joihin heidän “paha äitinsä”, maan kuulu “kauhujentalon emäntä”, oli heidät muunmuassa muka pakottanut. Näin toimii lapsen mieli silloin, kun on luvallista ja jopa toivottua syyttää pahaksi moitittua ihmistä ihan mistä vaan.

Jukan ristipistot

Alkuperäinen kuva uhrin pistojäljistä (MTV3), johon nettikirjoittaja lisännyt ristit ja rastit

Ristipistot ruumiissa – tällaisista jäljistä Auerin jutussa pääteltiin saatananpalvonta

MTV3, julkaistu 09.05.2012

Saatananpalvontaepäilyt heräsivät poliisissa Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kuulemisen jälkeen viime kesänä. Lapset kertoivat poliisille eläinten uhraamisesta ja rituaaleista.

Poliisi otti tämän jälkeen, viisi vuotta Ulvilan murhan tapahtumisen jälkeen, esiin ruumiskuvat uuteen tarkasteluun.

Niistä löytyvistä pistojäljistä tulkittiin, että olkavarsista löytyvät kuviot muistuttaisivat väärinpäin käännettyä ristiä. Poliisi haki myös tukea Auerin vankilassa piirtämistä kuvista.

Jukka Lahden ruumiissa oli kymmeniä pistovammoja. Kuoleman aiheutti kuitenkin päähän kohdistettu erittäin raaka väkivalta.

Keijo Ahorinta

Keke viihtyy nuorten seurassa

Lopulta Valkama nöyrästi luopui itseoppineen uskovaisen saatanapalvontaekspertti Keijo Ahorinnan asiantuntijuudesta. Samoin olisi tosin pitänyt käydä poliisin kanssa läheistä yhteistyötä tekevän uskovaisen gynekologin Minna Joki-Erkkilän kanssa, joka uskoo immenkalvojen takaisinkasvuun ja esiintyy todistajana jopa ihotautilääkärin roolissa. Joki-Erkkilä ei koskaan sulje pois rikoksen mahdollisuutta, vaikka mitään todisteita, tai viitteitä ei löytyisikään. “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”, kuten eräs vartiksi kuuluisuuteen noussut dosentti sanoi. Näin ei pitäisi kuitenkaan olla lääketieteessä, tai tieteessä yleensäkään. Asiantuntijalausuntojen tulisi perustua tieteelliseen tutkittuun tietoon.

Anneli Auerin ja Jens Kukan oikeusturvaa on totisesti koeteltu viimeisen kahden vuoden aikana, jonka ajan molemmat ovat istuneet syyttöminä vankilassa pelkästään lasten tarinoiden takia, jotka on järjestelmällisesti pyritty salaamaan.

Turun hovioikeuden tuomio seri-asiassa oli törkeä oikeusmurha, sillä syyttömyyttä todistaneet seikat jätettiin täysin huomiotta. Hovioikeuden julkisessa selosteessa keskityttiin sensijaan luomaan kuvaa perheessä tapahtuneista saatananpalvontarituaaleista, joiden yhteydessä lasten iholle (esim. olkapäihin) olisi viillelty arpia. Viiltelyväitteet eivät kuitenkaan liittyneet Jenssiin tai väitettyihin seksuaalirikoksiin millään tavalla. Kaikenlisäksi väitetyt arvet ovat paljaalle silmälle näkymättömiä, ja vain samaisen uskovaisen gynekologin havaitsemia.

Järkevää epäillä?

Näin kirjoittivat syyttäjät korkeimmalle oikeudelle valituslupaa hakiessaan

Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan murhan uusintakäsittelyä seuranneet ovat voineet todeta, että syyttäjä Valkaman uudet todisteet olivat kutistuneet olemattomiksi. Syyttäjällä ei ollut esittää edes selkeätä teonkuvausta. Oliko kyseessä harkittu murha, kuten pelokkaiden lasten puheet esittivät, vaiko riidan päätteeksi tapahtunut äkkipikaistuksissa tehty surma? Oliko uhri hengissä vaiko kuollut hätäpuhelun aikana? Oliko hätäpuhelu etukäteen nauhoitettu, kuten lapset nyt väittivät? Puhuvatko pienimmät palturia ja vanhin totta?

Se miten näin pitkälle on voitu äärimmäisen kallista oikeusmurhaa Suomessa toteuttaa on johtunut salaisista oikeudenkäynneistä suljettujen ovien takana. Lasten kertomusten julkistaminen niiltä osin, kun ne eivät sisällä seksuaalirikosväitteitä antaa mahdollisuuden tapausta seuranneille ymmärtää miten tarinat ovat alunperin syntyneet ja miten tietyt viranomaiset ovat niihin suhtautuneet. Olisi myös hyvä selvittää miten ovat sijaisvanhemmat suhtautuneet tarinoihin, joille ei ole löytynyt mitään totuuspohjaa?

 

Lainaus oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:

Auerin veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.

Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.

V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.

L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.

V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.

L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.

V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.

L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.

V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.

L: No se halus tappaa teidät.

V: Aivan.

L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.

V: Mikä se siinä ajatuksena oli.

L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.

V: Hö.

Löysivätkö sijaisvanhemmat nokea nurkista? Kutsuttiinko paikalle palokunta? Löytyikö syytetyn hallusta sytytin, sytykkeitä, muurahaismyrkkyä ja muita väitettyjä välineitä? Onko oikein toistella lapselle tarinaa vahvistavasti ja tarinointia yllyttävästi “aivan” ? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on EI.

Ja lopuksi, oliko todellakin aiheellista sijaisvanhempien toimittaa tarinoita syyttäjille? Entä mitä sanovat lasten hyvinvoinnista ja sijoituksesta vastaavat sosiaaliviranomaiset? Eivät kai viranomaiset voi loputtomiin asti piiloutua vastuuta salailun taakse?

Satakunnan käräjäoikeus määräsi osan lasten haastatteluista, eli Ulvilan murhaoikeudenkäynnin todistusaineistosta julkisiksi kesäkuussa tänä vuonna. Syyttäjä valitti päätöksestä, mutta syyskuussa Vaasan hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan. Syyttäjä Valkama päätti olla venyttämättä totuuden esilletuloa sen enempää, ja jätti valittamatta päätöksestä korkeimmalle oikeudelle.  Tämä on hyvin positiivinen käänne syyttömien puolustukselle.

PIENIÄ JULMIA TARINOITA

AUER-KÄRÄJIEN YHTEENVETOA

INKVISITIO PÄÄTTI ULVILAN MURHAKÄRÄJÄT

OIKEUTTA PITKÄN KAAVAN MUKAAN

 

 

 

 

Ulvilan surman käsittely alkaa alusta

20/08/2013

The Ulvila murder trial starts again.

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Ulvilan surman käsittely alkaa tänään jälleen Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa. Asiassa ollaan palattu lähtöruutuun lähes seitsemän vuotta tapahtumien jälkeen.

Vaasan hovioikeus vapautti Anneli Auerin murhasyytteistä yksimielisesti toukokuussa 2011. Siitä alkoi tapahtumasarja Anneli Auerin veljen hermostuttua.

Totuus on kuitenkin se, että Anneli Auer ei ole murhannut miestään, eikä tehnyt pahaa lapsilleen. Annelin syyttömyydestä murhaan löytyy vahva todiste; hätäpuhelunauhoite, jolta kuuluu ulkopuolisen miehen ääniä. (Kts. sivuilta litterointi ja sen johdanto).

Poliisi on toiminut Auer tapauksen tiimoilla hyvin arveluttavasti.  Jo  ennen Jukka Lahden murhaa, Lahden tietoja oli urkittu laittomasti Porvoon poliisissa. Surmayönä rikospaikka saastutettiin mm. niin, ettei koira voinut saada vainua asunnon tontilta. Pahinta on ollut poliisin vääristelevä tiedottaminen asiassa sen jälkeen, kun Pauli Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja. Anneli Auerista ryhdyttiin leipomaan syyllistä valtakunnallisessa mediassa.

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren sivuilla käsitellään poliisin toimintaa Suomessa. Tänään hänen sivuillaan paljastetaan Anneli Auerin elämässä vaikuttanut peitepoliisi Seppo Mäkelä, tai mikä hänen oikea henkilöllisyytensä lieneekään?

www.mikkoniskasaari.fi

POLIISI TYRII, – TAAS!

01/07/2013

On selvinnyt, että murhapaikalta löytyneestä kuusenklapista löydetty tuntematon DNA sekoitettuna uhrin DNA:han onkin keskusrikospoliisin tutkijan DNA.

Poliisi on tähän mennessä väärentänyt hätäpuhelu-tallenteen litteroinnin, näpelöinyt alkuperäistä tallennetta, sotkenut DNA näytteen, suorittanut vääristeleviä rekonstruktioita, – ja mitä vielä?

Minäpä kerron. Poliisi on marssittanut todistajiksi oikeuteen huippusalaisia ääriuskovaisia asiantuntijoita ja jopa yhden vakavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan mielenterveyspotilaan. Kaikki on mahdollista salaisissa oikeudenkäynneissä suljettujen ovien takana.

Poliisi on käyttänyt pelokkaiden lasten videoituja kauhutarinoita tärkeimpänä todisteenaan lasten omaa äitiä vastaan, sekä estänyt näiden lasten tutkimisen ja kuulustelun puolustuksen asiantuntijoilta. Puolustukselta on evätty mahdollisuus verifioida onko lasten iholta löytyneet paljain silmin näkymättömät rastit tai ristit edes olemassa, tai milloin sellaisia olisi voinut iholle ilmestyä? Lasten ihoa aiemmin tutkineet lääkärit eivät ole niitä koskaan havainneet. (Näistä Anneli Auer on kuitenkin tuomittu). Tai onko kyseessä naarmut, vaiko arvet? Mikä on niiden syntytapa, tai mikä on niiden todistettava osuus mihinkään?

Puolustukselta on myös evätty mahdollisuus selvittää lasten tarinoiden syntyhistoria. Tosiasiassa nämä pelokkaat lapset on täysin eristetty myös koko suvustaan, eivätkä edes isovanhemmat ole saaneet tavata lapsia, ettei vaan missään yhteydessä paljastuisi, että lapset ovat puhuneet omiaan.

Kuinka kauan poliisilla on ollut tiedossaan, että DNA kuuluukin poliisin omalle tutkijalle? Missä yhteydessä ja miten asia selvisi?

Kuten professori Matti Tolvanen päivän IltaLehdessä kommentoi, on mielenkiintoista missä vaiheessa keskusrikospoliisin tutkijan DNA on rikospaikalle joutunut, onko hän mahdollisesti käynyt surmapaikalla ennen rikostutkintojen alkua? Professori Tolvanen on todennäköisesti oikeassa siinä, että tunnistettu DNA tulee olemaan syyttäjien puolelta todisteena vahvistamassa käsitystä, ettei surmapaikalla ollut ulkopuolista tekijää. Olen eriävää mieltä professori Tolvasen kanssa siitä, että tunnistettu DNA selventäisi tilannetta tai vahvistaisi käsitystä, ettei ulkopuolista tekijää ole. Anneli Aueria lainatakseni, professori Tolvanen “ei tiedä mitä me tiedetään”. Hän antaa lausuntojaan medialle omista johtopäätöksistään vain niillä vajavaisin tiedoin mitkä hänelle on asiasta suotu tässä huippusalaisessa ja Suomen rikoshistorian erikoisimmassa jutussa.

Varmaa on, että tunnistettu DNA herättää paljon kysymyksiä, joihin kaivataan vastauksia. Mikä oli tämän keskusrikospoliisin tutkijan osuus tutkinnoissa? Oliko hän murhapaikan tutkija, vaiko rikoslaboratorion henkilökuntaa? Miten DNA:t ovat sotkeutuneet toisiinsa? Poliisin ammattitaito on tämänkin tyrimisen jälkeen entistä kyseenalaisempaa.

Mitkä ovat olleet DNA-töppäyksen vaikutukset alkuperäiseille rikostutkinnalle? Pääsikö murhaaja livahtamaan epäiltyjen listalta vain sen takia, ettei DNA-näyte sopinut yhteen klapista löydetyn näytteen kanssa? Avaako poliisi uudelleen nämä alkuperäiset tutkintalinjat?

Poliisi on vuosia väittänyt, jopa Auerin pienille lapsille, ettei surmatalossa ollut ulkopuolista tekijää. Hätäpuhelun uudessa tarkassa litteroinnissa selviää, että paikalla oli ulkopuolinen suomalainen mieshenkilö, joka kiroaa taustalla uhrilta henkeä ottaessaan. Nämä havainnot hätäpuhelutallenteineen on toimitettu kirjoittajan toimesta keskusrikospoliisille todennettavaksi.

Poliisilla on organisaationa paljon vastattavaa Ulvilan surman tutkinnan möhlimisestä sekä johdonmukaisesta vääristämisestä, syytetyn leskiäidin syyttömyyttä osoittavien todisteiden peittelystä, syyttömyysolettaman rikkomisesta, skandaalinomaisesta ja valheellisesta tiedottamisestaan medialle, jonka avulla on saatu syytetyt näyttämään syyllisiltä kansalaisten silmissä, ja paljon, paljon muusta, kuten syytettyjen pyytämien tutkintojen johdonmukaisesta estämisestä. Lista on pitkä.

Eräs poliisin medialle vuotamista karkeimmista valheista oli, että syytettyjen hallusta olisi löytynyt video- ja kuvamateriaalia väitetyistä seksirikoksista. Tätä tietoa ei tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari, eikä poliishallitus kyenneet aikoinaan vahvistamaan. Eipä tietenkään, koska se oli valhetta. Veljeni koneelta löydetyt 42 valokuvaa eivät liity mitenkään väitettyihin tekoihin, tai lapsipornoon. Osan alkuperäkin on kyseenalainen, ne eivät olleet veljeni itsensä kuvaamia, tai koneelle lataamia. Mitään videomateriaalia väitetyistä teoista ei myöskään ole olemassa, vaan julkisuudessa mainitut 30 tuntia videomateriaalia ovat pelkkiä lasten haastatteluita. Lapsia on videolle haastatellut mm. lasten eno Ari Auer vaimonsa Minna Auerin kanssa.

Tässä tilanteessa poliisiylijohtaja Mikko Paateron on turha selitellä mitään poliisia puolustelevaa, vaan hänen on otettava härkää sarvista ja tarkasteltava kriittisesti useita julkisuudessakin esiintyneitä poliisin härskejä toimintatapoja. Ongelmat poliisiorganisaation sisällä vaativat korjauksia. Jollei poliisin tekemistä virkavirheistä ja virkarikoksista joudu kukaan vastuuseen, vaarana on, että koko organisaatio korruptoituu rakenteellisesti. Onko näin päässyt jo tapahtumaan? On huolestuttavaa mikäli kansalainen ei pysty erottamaan poliisia rikollisesta.

Hätäpuhelun tarkka litterointi

CHILD WITNESSES (article in English)

Ulvilan murha – teonkuvaus vuonna 2013

19/06/2013

 

kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama & Kalle Kulmala rentoina

Jarmo Valkama & Kalle Kulmala rentoina lokakuussa 2012. Mikäs täs on syytellessä, kun on lapsitodistajat, suljetut ovet ja salaiset asiakirjat, – täynnä Harry Potter pornoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alla on Satakunnan käräjäoikeudelle Porissa 07.06.2013 jätetystä haastehakemuksesta syyttäjävaljakon työnäyte.

Vaadimme vastaajalle rangaistusta seuraavasta rikoksesta:

MURHA

(6580/R/0016735/06)

Rikoslaki 21luku2§2

1.12.2006 ULVILA

Teonkuvaus:

 

ANNELI AUER on keskinäisen riidan jälkeen tappanut alla tarkemmin kuvatulla tavalla puolisonsa Jukka Lahden.

Lahden palattua noin 23.00 aikaan työmatkalta on puolisoiden välille syntynyt jo aikaisemmista erimielisyyksistä johtuva riita, mistä on ollut seurauksena myös puolin ja toisin tapahtunut kiinnikäyminen. Riidan pahentuminen on johtanut tak­kapuiden ja keittiöveitsen käyttämiseen lyöntiaseina millä viimeksi mainitulla Jukka Lahti on myös sohaissut Aueria kerran rintaan aiheuttaen tälle vertavuota­van haavan.

Auerin saatua jossain vaiheessa veitsen haltuunsa hän on Lahden käsivarsiin ja kä­siin osuneiden lyöntien lisäksi lyönyt tätä veitsellä kaksi kertaa kylkeen ja kerran kainaion alueelle siten, että veitsen terä on joka lyönnillä ulottunut 11-20 cm sy­vyyteen vartalon sisään.

Lyönneistä kylkeen ja kainalon alueille on aiheutunut Jukka Lahdelle runsaasti vertavuotavia haavoja ja toimintakyvyn menetys. Hän on todennäköisesti myös menettänyt tajuntansa, minkä johdosta Auer on luullut tappaneensa puolisonsa.

Tämän jälkeen hän on ikkunan rikkomalla ja verisiä kengänjälkiä myös terassin oven ulkopuolelle tehden lavastanut tilanteen sellaiseksi, että asuntoon olisi ikku­nan rikkoen tullut ulkopuolinen henkilö, joka olisi suorittanut Jukka Lahdelle yllä mainitun teon.

Lahti ei kuitenkaan ollut Auerin edellisten lyöntien johdosta kuollut vaan tullut jossakin vaiheessa tajuihinsa alkaen voimakkaasti valittamaan. Estääkseen jalkeilla olleen lapsensa näkemästä teon loppuunsaattamista Auer on soittanut hätäkeskuk­seen ja soiton aikana käskenyt tämän jäädä puhelimeen mennen itse makuuhuo­neeseen, missä hän on lyönyt lattialla maannutta Jukka Lahtea kaksi kertaa jollakin painavalla esineellä kasvoihin ja päähän seurauksin, että tämä on kallon murskan­neen iskun johdosta välittömästi kuollut. Tämän jälkeen Auer on palannut puheli­meen.

Koska Auer on ensin aiheuttanut veitsellä useita vakavia ja kivuliaita vammoja Lahdelle ja apua hankkimatta antanut tämän kärsiä pidemmän aikaa ennen teon loppuunsaattamista ja koska Lahti on ollut puolustuskyvyttömässä tilassa on teko tapahtunut erittäin raa’ alla ja julmalla tavalla. Ottaen lisäksi huomioon, että tapah­tumahetkellä heidän yhteiset lapset ovat olleet hereillä kuullen ja osin nähden isän­sä kuolinkamppailun on tekoa kokonaisuudessaan arvioituna pidettävä murhana.

 

Anneli Auer kiistää syytteen murhasta 1.12.2006 Ulvilassa sekä vaihtoehtoisen syytteen taposta.

BLOGISTIN KOMMENTTI

 

Syyttäjien teonkuvauksesta puuttuu kokonaan se, että Anneli Auer olisi etukäteen nauhoittanut ääniä, joita hän soitti taustalla hätäpuhelua suorittaessaan. Tämä Annelin 12-vuotiaan pojan esittämä väite löytyy kuitenkin todistusteemoista.

Supatusta ja nauhurin naksahduksia?

Teema: Hätäkeskuspuhelun äänistä osa on hyvin mahdollisesti peräisin aikaisemmin tehdyltä ja puhelun aikana soitetulta tallenteelta

Todistusteema: Auerilta on takavarikoitu soittimia, joita on ollut mahdollista käyttää murhan ajankohtana.

Todistusteema: Auerilta on takavarikoitu sanelukone, jota on ollut mahdollista käyttää murhan ajankohtana

Näistä ehdottomasti hauskin on tämä:

Todistusteema: Anneli Auerin tietokoneella on ollut äänitiedostoja, jotka ovat sisältäneet mm. erilaisia tallennettuja ääniä, ääniefektejä ja muokattuja tiedostoja, mikä osoittaa Auerin kiinnostusta erilaisten äänten tallentamiseen ja niiden käyttöön.

Miten on, löytyikö Auerin tietokoneelta samanlaisten äänten tallenteita, kuin hätäpuhelusta on kuultavissa? Omassa tietokoneessani oli multimedia äänitiedostoja valmiiksi ostettaessa. Kaikkien internetin ja multimedian kanssa työskentelevien ihmisten tietokoneilta löytyy luonnollisesti äänitiedostoja.

Syyttäjien teonkuvauksesta puuttuu myös kokonaan se millä tavoin ja missä vaiheessa Anneli Auer suoritti väitetyn etukäteisnauhoituksen? Mikä oli väitetyn alaikäisen apurin osuus nauhoituksissa ja niiden hätäkeskukseen soitossa? Entä mitkä osuudet hätäpuhelusta olivat etukäteen nauhoitettuja?

Syyttäjien teonkuvaus on kaikinpuolin ristiriitainen sille todistusteemalle, että Anneli Auer olisi etukäteen suunnitellut murhan.

Mietitäänpä hetki.

Väittävätkö syyttäjät todellakin, että Anneli Auer nauhoitti etukäteen miehensä murhan, eli iskuäänet ja niitä seuraavat uhrin huudot kivusta? Nauhoittiko Auer miehensä avunhuudot, nauhalta kuuluvan kiroilun, sekä raivokkaan käskyn kuolla?

Soiko asunnossa todellakin hätäpuhelun aikana nauhuri, ja Anneli kävi hätäpuhelun aikana teeskentelemässä, että siellä olisi joku huutaen “hei lopeta!”, juosten sitten huoneistossa karkuun olematonta surmaajaa?

Oliko Jukka Lahti hengissä, vaiko kuollut hätäpuhelun aikana? Mikäli Jukka Lahti kuoli hätäpuhelun aikana, niin mitkä äänet olivat etukäteen äänitettyjä? Mikäli Jukka Lahti oli etukäteen surmattu, niin nauhoittiko Anneli Auer sadistisesti miehensä avunhuudot ja kuolinkamppailun äänet tätä surmatessaan? Miten Auerille olisi tullut tämä asia mieleen kesken väitetyn riidan ja puukon kanssa heilumisen? Ai niin, kaikki oli etukäteen suunniteltua, vai oliko?

9. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto 28.8.2009 liitteineen

Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Anneli Auerin tuottaman sur­maamiseen viittaavan sanonnan sijainti suhteessa hätäkeskuspuhelutallenteelta kuuluvaan tapahtumainkulkuun ja se, että Anneli Auer on ollut poissa puhelimesta hetkellä, jolloin Jukka Lahti on saanut kuolettavat iskut, ja että hän on palannut puhelimeen 10 -13 sekunnin kuluttua tapahtumasta. Nämä seikat todentavat ajalli­sesti Anneli Auerin mahdollisuutta surmata Jukka Lahti ja hänen surmaamistah­toaan.

Leikitään hetki ajatuksella, että Anneli Auer olisi hätäpuhelun aikana karjunut tuon karmivan “kuole!”-käskyn miehelleen antaessaan tälle kuoliniskut.

Syyttäjien väite ei istu yhteen hätäpuhelutallenteen aikajanan kanssa. Tekemässäni hätäpuhelun literoinnissani totean:

Tallenteen kohdassa 2:03 Surmaaja huudahtaa raivokkaasti kesken uhrin mongerruksen/vaikerruksen: Kuole! (2-tavuinen sana, päällekkäin miehen valituksen kanssa). Ei voi olla Annelin ääni, sillä Anneli juuri paennut asunnosta tuulikaappiin tai ulos asti.

Kohdassa 2:07 Anneli on juuri palannut sisälle ja kohdassa 2:08 – 2:09 Anneli Auer on varmuudella puhelimen ja vanhimman lapsensa vieressä.

Syyttäjien esittämän kymmenen sekunttia “kuole!”-huudon jälkeen kohdassa 2:13 Anneli on lähdössä puhelimen viereltä kohti takkahuonetta. – Seitsemän sekunttia myöhemmin Anneli on n. 6 metrin päässä puhelimesta takkahuoneen äärellä, josta hän huutaa murhaajalle kohdassa 2:22 “hei lopeta!”, jonka jälkeen hän taas pakenee surmaajaa takaisin puhelimeen päin. (Katso asunnon pohjapiirros Ulvilan hätäpuhelu – Johdanto artikkelista).

Mikäli Anneli olisi ollut väitetty murhaaja, “kuole!”-huudon jälkeen hänellä olisi ollut vain 5 sekunttia aikaa antaa kaksi kuolettavaa iskua miehelleen Jukka Lahdelle ja siirtyä takkahuoneen perältä, mistä ruumis löytyi, puhelimen viereen n. 10 metrin matka yli lasinsirujen ja verilammikon. Tämä on täysin mahdoton yhtälö. Lisäksi hän olisi ollut yltäpäältä veressä puhelimeen palatessaan. Tytär olisi tämän varmasti siinä tilanteessa huomioinut. Puhelun päätyttyä muutamassa minuutissa paikalle saapuneet poliisit olisivat tämän myös aivan varmasti huomioineet, tutkittuaan jopa viemärit mahdollisen peseytymisen varalta. Ei pidä myöskään unohtaa sitä kiirettä, jolla Annelin olisi tullut pystyä piilottamaan väitetty suojavaatetus, kadonneiksi väitetyt kengät, kuolettaviin iskuihin käytetty surma-ase jne. Poliisipartion saapuessa paikalle Anneli oli heidän mukaansa paljain jaloin ulkona odottamassa heitä verisessä teepaidassaan.

Väite Jukka Lahden “tuleminen tajuihinsa” hätäpuhelun aikana ei myöskään voi olla johdonmukaisen ajattelun tulosta. Jukka Lahden voimakkaat karjaisut reaktioina iskulyönteihin kuuluvat tallenteelta selvästi Annelin ollessa puhelimessa. Hän ei ääntele tuskasta yksin takkahuoneessa, vaan ulkopuolisen murhaajan iskujen seurauksena.

Anneli on esitutkinta kuulemisissaan kertonut paenneensa murhaajaa. Hän jopa toteaa hätäpuhelun aikana kohdassa:

2:58 Epäilty ähkäisee: Mä olen tääl, mä juoksin äske (vetää henkeä)

2:59 Häke: Joo

3:00 Epäilty jatkaa hengästyneenä: ulos, et mä meen sinne, se lähtee juoksee mun perää. Se meni takas ja se aikoo tappaa mun mieheni, se oli äske viel hengis. (Epäilty huohottaa).

Miksi tätä on syyttäjien ja poliisin niin ylivoimaisen vaikea uskoa todeksi? Miksi tyttären todistusta siitä, että hän näki murhaajan poistuvan ei ole otettu todesta? Miksi hätäpuhelu litteroitiin niin virheellisesti? Miksi syyttäjien teonkuvaus on pahasti ristiriidassa todistusteemojen kanssa? Miksi lähes viisi vuotta tapahtumien jälkeen Annelin poika on yhtäkkiä muistavinaan, että äiti tappoi isin yhdessä sisarensa kanssa? Miksi yksikään psykologi pitäisi pojan versiota tapahtumista uskottavina, ja tytön epäuskottavina?

Lopuksi lainaan itseäni Satakunnan Kansalle (Alma Media) joulukuussa 2011 antamastani haastattelusta, jonka lehden toimitus päätti ystävällisesti sensuroida, eli hyllyttää. Miksi poliisi ja syyttäjät ovat saaneet olla yksin äänessä suomalaisessa mediassa ja syytetyt sekä heidän puolustajansa on vaiennettu? Näinkö Suomessa jaetaan oikeutta ja kohdellaan ihmisiä tasapuolisesti?

“Auerkin syytön”

XXXXX on lukemansa perusteella varma, että myös yhä vangittuna oleva Anneli Auer on syytön. Sen XXXXX on kirjoittanut myös Auerin tiedoksi kirjeitse Turun vankilaan.

– Hänellä olisi varmasti paikka Mossadin (Israelin tiedustelujoukot) joukoissa, jos hän neljän lapsen äitinä olisi pystynyt kylmäverisesti surmaamaan miehensä ja samalla muistanut painaa nauhurin record-nappia.

-Haluaisin nämä ammattitaidottomat poliisit ja syyttäjät pois viralta, vaikka en siihen pystykään. Tämä kaikki maksaa suomalaisille veronmaksajille ihan hirveästi,  XXXXX paukauttaa puhelinkeskustelun lopuksi.

Ulvilan hätäpuhelu – JOHDANTO

Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi

 

 

 

 

Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi

07/06/2013

Ulvila emergency call – an accurate transcription, (in Finnish only for now. I may translate it later). The police has circulated a false transcription in the Finnish press. The aim has been to make Anneli Auer look guilty for the murder of her husband. The police has claimed for years that there was no outside assailant, and have managed to make Anneli’s youngest children scared of their mother. It is the only reason why the children started telling horror stories about their mother after she was suddenly released from prison in spring 2011.

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

 Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi

Olen merkinnyt litterointiin värikoodein äänten lähteet.

  • Äidin ja tyttären repliikit
  • Uhrin äänet
  • Iskuäänet ja huonekalujen liikahdukset
  • Murhaajan äänet
  • Mahdolliset muut murhaajan äänet, sekä muut epäselvyydet

HUOM! Suosittelen avaamaan erilliselle selaimen ikkunalle Tähtisentien asunnon pohjapiirroksen itse hätäpuhelua kuunnellessa ja litterointiani seuratessasi. (Linkit alempana).

 

Hätäkeskuspuhelu alkaa 1.12. 2006 kello 2.43,22.

0:00 Epäilty: Huoh!

0:00 Häke: Hätäkeskus.

0:01 Epäilty nopeasti huutaen: Huoh! Tää, – Tääl o joku tappaja. *Tulkaa nopeesti!  (*kuuluu vaimeita taustaääniä)

0:03 Häke: Mi-, mikä? (päällekkäin soittajan kanssa)

0:04 Epäilty huutaen ja hengästyneenä: Joku tuli ikkunast sisää (huoh).

0:05 Häke vaativasti: Rauhotu, mikä paikkakunta?

0:06 Epäilty kiireisesti: Ööh…Ulvila!

0:08 Häke rauhallisesti: Ulvila, jooh. (Taustalta kuuluu vaimeita ääniä).

0:10 Epäilty: nielaisee ja sanoo kiireisesti osoitteen: Tähtisentie 54

0:11 Häke: Anteeks mikä?

0:12 Epäilty toistaa painokkaasti tien nimen ja hengittää huohottaen: Tähtisentie!

0:13 Taustalta kuuluu joku ääni. Voi olla luurin pitämisestä kädessä, liikehtimisestä tai häkestä?

0:14 Häke rauhallisesti: Joo-o.

0:15 Epäilty toistaa kadun numeron: 54!

0:16 Häke rauhallisesti: Onks tää omakotitalo?

0:17 Epäilty vastaa nopeasti: On. Kuuluu vaimeita taustaääniä.

0:17 Häke: Joo, Mitä siellä nyt tapahtuu?

0:19 Epäilty hengästyneenä: Joku tuli ikkunast sisää ja hakkaa puukol mun miestäni. Muaki on hakattu.

0:23 Häke: Joku hakkaa puukolla? Taustalla uhri huutaa samaan aikaan kivusta: Auuu!

0:24 Epäilty vastaa kiireisesti: Kyllä!

0:24 Häke kysyy vaativasti päälle: Kuka siellä hakkaa puukolla?

0:25 Taustalta kuuluu (uhrin?) ääntä. Sanoo epäselvästi jotain? Öyn?

0:26 Epäilty vastaa päälle: Heti.

0:27 Häke vaativasti: Kuka siellä* hakkaa puukolla? *taustalla kuuluu uhrin valitusta Uhri: Auu. (ETP-papereissa tässä lukee Annuu)

0:28 Epäilty hengittää raskaasti luuriin

0:29 Häke: Tunneksä sitä?

0:30 Epäilty (hengästyneesti, murtuneella äänellä epätoivoisena, mutta rauhallisemmin): E-Ei siel o pimeetä. Mä juoksi puhelimee ku mä pääsi(n). Mu-Mullakin tulee näköjää verta.

0:35 Häke: Joo, -joo.

0:36 Epäilty huudahtaa hätääntyneesti: Hei! Nopeesti!

0:37 Häke: Joo, laitan apua. Onks teillä monta siellä?

0:39 Epäilty epätoivoisesti kiirehtien: Meil o myös neljä lasta täälläh.

0:41 Häke: Neljä lasta?

0:42 Epäilty painokkaasti: Kylläh!

0:43 Häke: Jaaha,* Odota hetki, mä meen hetkeks pois linjalta. Älä sulje puhelinta, älä me pois. (*Taustalta kuuluu samalla äännähdys).

0:47 Epäilty: Enh. Epäilty hengittää raskaasti luuriin.

0:50 Taustalta kuuluu kovalla kuin huonekalun liikahdus (laahaava ääni) ja heti perään uhrin huutoa tuskasta Uhri: A-Aiii!

0:52 Epäilty huudahtaa hädissään: Nopeesti! Epäilty hengittää raskasti hengitys vapisten luuriin.

0:53 Uhri: huutaa taustalla mahdollisesti “tuu joo” (tarkoittaen tuu jo?)

0:54 Epäilty hengittää raskaasti, sanoo epätoivoisena kimakalla äänellä: Ku-Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?

0:56 Uhri: Iskuääni ja heti perään uhrin reaktio: -Uohh!, perään kaksi perättäistä onttoa iskuääntä (kuin klapilla päähän iskuja?), joiden jälkeen Uhri parahtaa: Ähh! ja jotain muuta, joka katkeaa kesken epäillyn alkaessa taas puhua luuriin.

0:59 Epäilty huudahtaa epätoivoisesti ja hengästyneenä lapselleen, joka on ilmeisesti näköyhteydessä takkahuoneeseen: Meni, -lähtikse mies jo?

– Korjaan, että tässä kohtaa nauhaa ei käy vielä selville onko lapsi tullut jo huoneestaan. Anneli on voinut tarkoittaa tämän sittenkin miehelleen. Lapsen ilmestyminen kutsuttaessa tulee selväksi kohdassa 1:36. Tämän väärinkäsityksen takia Annelia on syytetty lapsen lähettämisestä katsomaan onko murhaaja vielä talossa.

1:01 Uhri: Kopsautus ja Aargh!! (erittäin voimakas karjaisu tuskasta).

1:02 Epäilty: (hengittää raskaasti puhelimeen)

1:04 Epäilty: huoahtaa puhelimeen ja hengittää raskaasti

1:06 Kuin huonekalun laahaus ääni ja kolaus/iskuääni?.

1:08 Toinen laahaava ääni ja uhrin älähdys päällekkäin uuoh!

1:09 Isku/kopsahdus ja uhri huutaa tuskasta: Äähh, auuh!

1:10 Epäilty: hengittää raskaasti puhelimessa

1:11 Iskuääni ja uhri huutaa kovaa tuskasta: Tule Aaahh! (yrittää sanoa tule auttaan, mutta kova kipu estää lauseen loppuun lausumisen?)

1:12 Epäilty: O-Onks joku tulossa jo? hengitys edelleen epätasaista

1:14 Taustalta kuuluu painokas: Vittu! Tämä on ulkopuolinen murhaaja, sillä epäilty on puhelimessa ja heti perään kuuluu uhrin älähdys kivusta

1:15 Uhri tuskainen: Öhh! vaimeata kolinaa

1:16 Epäilty hengittää raskaasti vapisten luuriin.

1:18 Uhri huudahtaa lyhyesti…auto! -Voi yrittää sanoa auta!?

1:19 Epäilty hengittää raskaasti vapisten luuriin. Taustatapahtumia vaikea erottaa hengityksen alta, kuin kopsahdus kuuluisi.

1:21 kopsahdus

1:23 vaimea iskuääni

1:24 toinen vaimea iskuääni

1:25 kolmas vaimea iskuääni, Uhri tuskasta: Uoh!

1:26 Epäilty hengittää edelleen raskaasti luuriin.

1:26 taustalla iskuääni tai huonekalun liikahdus ja Ähh!

1:28 Uhri huutaa: Karkuun! tai Varpyyyyyn! perään kopsahdus, vaiko puhelin käsittelystä ääni?

1:30 Uhri huutaa: —-, tule tänne apuun! Epäilty hengittää raskaasti luuriin, joten vaikea kuulla alkua. Liitessä 33 (FBI versio?) KKO:n arkistossa kuulin saman kohdan: Annu, tule tänne apuun!”

1:34 –35 KATKOS nauhassa, katkaisiko häke vahingossa nauhoituksen ollessaan pois linjalta? TARKISTETTAVA onko tämä katkos alkuperäisessä häkenauhassa, vai onko nauhaa poliisi käsitellyt? Miksi katkos, kun epäilty hengittää kuitenkin luuriin ja äänentaso on nousussa, ei laskussa (ei voi olla noise gate effect/squelch)?

===

1:36 Epäilty huudahtaa: Hei, mun täytyy ny. (huutaa lastaan nimeltä!).

1:38 Lapsi etäämmältä: Niih.

1:39 Epäilty: Tuuksä tänne puhelimee?

1:40 Taustalta vaimea ääni: Joo! ja kopsahdus ääni päälle. Ei kuullosta uhrilta eikä lapselta, vaan pikemminkin ulkopuoliselta, sillä äänimaisema poikkeaa edellisistä. Vai onko mikrofoni voinut vääristää lapsen äänen mikäli tämä on ollut kääntyneenä pois mikrofonin suunnasta?

1:41 Epäilty: Mä meen kattoo tonne.

1:42 Lapsi: Mitä mä…? Taustalta kuuluu uhrin huuto ”Tule apuun”

1:43 Epäilty vastaa päälle: Mä, -mä soitan poliisil, siel pyydettii et

 1:46 Uhri huutaa vaativasti mongertaen: Tule pjaa pjaa! (yrittää sanoa Tule pian pian?)

1:46 Epäilty: me pysytään sen linjoil. Tämä oli litteroitu täysin väärin ja väärän ihmisen sanomaksi ”Mite mä pääse linjoil”. Nauhoituksessa on eri atmosferinen saundi (äänimaisema), ei taustaääniä, ei hengitystä. Luuri on kauempana suusta, epäilty ojentaa sitä juuri lapselle? Tapahtuiko sama, kun lapsi vastasi ”Joo” aiemmin?

1:48 Uhri huutaa erittäin vaativasti: Tule(han)*Annu auttaa(n)! (*kopsahdus tai lasin päällä askel?) Tämäkin on ollut täysin väärin litteroitu  ”No vähä voit auttaakii” Luuri on suunnattuna/ojennettu lapselle takkahuoneeseen päin, sillä tämä kuuluu hyvin selvästi.

1:50 Uhri: Tule Annu! kopsahdus, lasin päällä kävely tai isku?

1:51 Epäilty kysyy mieheltään topakasti takkahuoneen ääreltä: Lähtikse jo?

 1:52 Uhri huutaa epätoivoisena vaimolleen: Tule auttaan!

1:54 Epäilty huutaa raivokkaasti ja paniikissa lujaa (näkee murhaajan?): “mitäkö” tai “pitääkö”

1:55 Uhri: (y)öh! (ähkäisy, huonekalun ääni tai iskun ääni? Murhaaja Jukan kimpussa?)

1:56 Epäilty huutaa kimakasti paniikissa murhaajalle: Vittikö! Murhaaja kääntyy Annelia kohden?

1:57 – 2.00 juoksuaskelia (Epäilty pakenee murhaajaa, suunta ohi puhelimen), tuulikaapin oven aukaisu 1:58/59?). MENEEKÖ ULOS ASTI? Kts. etp.

2:00 Uhri huutaa epäselvästi: Tule (Annu) aut! lapsen hengitys kuuluu luurissa

2:02 Uhri: A-laa-lalala (ei pysty puhumaan enää selvästi, kopsahdus keskellä) kivusta ja pelosta mongerrus, kun murhaaja kääntyy takaisin uhrin kimppuun?

2:03 Surmaaja huudahtaa raivokkaasti kesken uhrin mongerruksen/vaikerruksen: Kuole! (2-tavuinen sana, päällekkäin miehen valituksen kanssa). Ei voi olla Annelin ääni, sillä Anneli juuri paennut asunnosta tuulikaappiin tai ulos asti.

2:03-04 Uhri mongertaa tuskissaan kuin ”aijaa lalalala, puheesta ei saa selvää

2:05 vaimea kopsahdus tai askel keskellä mongerrusta?

2:05/06 Uhri: LaLa ja perään Uhh! Ulkopuolinen surmaaja ähkäisee ponnistuksesta uhrin kimpussa? Epäilty ei ehtisi millään takaisin puhelimeen kahdessa sekunnissa takkahuoneesta.

2:07 vaimeita askelia kohti puhelinta. Anneli on palannut sisälle.

2:08 Epäilty: voihkaisee puhelimeen (kuuluu voimakkaasti): nyyh! taustalta kuuluu uhrin parkaisu –Ääh!

2:09 Epäilty tokaisee epätoivoisena aivan lapsen viereltä luuriin: Tuleeksielt kettää?

2:10 Lapsi ahdistuneena puhelimeen: Hei, onksiel joku, tulkaa äkkii, mun iskä (*)voi huonosti…(kimakalla anelevalla äänellä). Vetää henkeä. *(kuuluu taustaääni. Liian lyhyt, ei saa selvää lapsen jatkaessa puhetta päälle).

2:14/15: Kuuluu Annelin kolme askelta taustalta kohti takkahuonetta.

2:16 Lapsi jatkaa epätoivoisella kimakalla äänellä:  Tulkaa äkkii! (taustalla uhri valittaa –aah!)

2:17 Taustalla uhrin valitusta tai surmaajan puhetta: kuin ”(n)ui vaa –”. Taustaäänet kuuluuvat erittäin vaimeana lapsen puhuessa luuriin.

2:18 Lapsi vetää henkeä ahdistuneena: Iih!

2:19 Lapsi huutaa tuskaisena: Iskä, älä kuole! Taustalla ääntelyä, josta ei saa selvää, koska lapsi huutaa puhelimeen.

2:22 Uhri: Aiih!

2:22/23 Epäilty huutaa todella raivokkaasti surmaajalle: Hei, lopeta!

2:24 – 2.27 Nopeita pakenevia askelien ääniä. Epäilty juoksee karkuun surmaajaa. Suunta jälleen puhelinta kohti pois takkahuoneen suulta?

2.25/26 Tuntematon ääni juoksuaskelten joukosta kuin: ”Aja”.

2:26 Häke tulee linjoille ja katkaisee samalla juoksuaskelten ja muut äänet: Joo, haloo.

2:27/28 Uhri tai tuntematon vaimeasti: kuulostaa kuin ”Se jäi”.

2:28 Lapsi epätoivoisena kimakalla äänellä: Nii, tulkaa äkkii (taustalla joku lyhyt ääni, onko isku?), mun iskä voi huonosti, -jooko? (taustalla jotain vaimeeta kolinaa, tai luurin pitely käsissä?)

2:31 Häke: Joo, tä-sinne on apu jo tulossa. Osaakko sä, onks siel joku aikuinen paikalla nytte? Häke nostanut volyymia, sillä häken hengitys suhisee mikrofonissa?

2:35 Lapsi vastaa lohduttautuneena: Äiti.

2:36 Häke: Voisko äiti puhuu?

2:38 Lapsi: Äiti tuu. (Huom. Lapsella on näköyhteys äitiin).

2:39 (kolahdus)

2:39 Lapsi lohduttautuneena: Nyt siel puhutaa taas.

2:41 taustalta kuuluu vaimea kolahdus epäillyn tarttuessa luuriin

2:42 Epäilty ääni vapisten / hätääntyneellä itkuisella äänellä: Mä yritä(n) auttaa. Tämä puuttuu kokonaan Niemen litteroinnista!

2:43 Epäilty jatkaa epätoivoisena: Onks sielt tulos joku?

2:44 Häke: Joo, mä oon apuu hälyttäny. Mä, voidaan nyt, mä vähän kyselen lisätietoja. Taustalta kuuluu vaimeita ”high pitch” ääniä ja kolahdus! Surmaaja kalauttaa uhria? Onko poliisiradio auki?

2:47 Epäilty: Joo. (osittain päällekkäin häken kanssa)

2:47 Häke: Mikä tää tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.

2:49/50 Taustalta kuuluu puhetta! Surmaaja edelleen uhrin kimpussa? Joko surmaaja puhuu jollekkin, tai poliisiradiolinja on auki?

2:50 Epäilty: Joo. Mä en tiedä mikä tyyppi se o, se (huoh). Kuuluuko täs kohtaa kolahdus taustalta?

2:51 Epäilty vetää henkeä: -Ehh!

2:52 Epäilty jatkaa: -hajotti meiän ton, -huoh (vetää henkeä)

2:53 Häke: Niih.

2:54 Epäilty jatkaa: se takaovi, Kuuluuko täs kohtaa vaimea kolahdus taustalta?.

2:55 Häke: Joo-o

2:54 Epäilty jatkaa häken päälle: sil o mus-mustat vaatteet.

2:56 Häke: Joo, onks hän siel paikal viel?

2:58 Epäilty ähkäisee: Mä olen tääl, mä juoksin äske (vetää henkeä)

2:59 Häke: Joo

3:00 Epäilty jatkaa hengästyneenä: ulos, et mä meen sinne, se lähtee juoksee mun perää. Se meni takas ja se aikoo tappaa mun mieheni, se oli äske viel hengis. (Epäilty huohottaa).

3:06 Häke: Joo, missä se sun mies, mimmoses tilas se sun mies siel nyt on? (volyymia nostettiin taas häkessä, kuuluu huomattavasti kovempaa).

3:09 kova rahina (hengitys mikrofoniin?).

3:10 Epäilty: Makaa siel lattial ja huus äske a(pua)

3:11 Epäilty huudahtaa tuskaisena: Nyt hiljeni!

3:13 Lapsi alkaa itkeä taustalla, Iiih…

3:13 Häke puhuu päälle: Sun mies hiljeni vai? lapsen itkua kuuluu taustalla

3:14 Epäilty vetää henkeä

3:15-17 Lapsi: voimakas pitkä kirkaisu

kohdassa 3:16 lapsen kirkuessa kuuluu kopsahdus. Tippuiko murhaajalta veitsi lattialle poistuessaan? Sitä mieltä oli myös jutun taktinen päätutkija rikoskomisario Kare Koskinen, että tekijä poistuu, kun lapsi kirkaisee.

3:17 Häke: Haloo! plus joku taustaääni/puhetta kuuluu häkestä?

3:18 Epäilty: Älä itke (lapsen nimi) hei, siel. Vetää henkeä, -Nyyh!

3:21 Häke: Joo, sinne on apu koko ajan nyt tulossa, onks sun mies nyt iha tiedottomana sielä makaa vai? Lapsi itkee taustalla ja vaimeita muita taustaääniä (häkestä?).

3:25/26 Epäilty nyyhkäisee puhelimeen

3:26 Epäilty jatkaa itkuisena: Mä en tie, mä oon nyt keittiös, mä enh (huohottaa).

3:29 Epäilty jatkaa kysyen: Meneks mä kattomaa? Huoh.

3:30 Häke: Joo, mut missäs se tekijä nyt on, missä se tekijä täl hetkel on?

3:33 Epäilty: No, todennäkösest siel ellei lähteny ulos jo. Mei makuuhuoneessa siis.

3:36 Häke: Lähti ulos jo vai?

3:37 Epäilty: En tiedä, siel hiljeni.

3:39 Häke: Jaaha.

3:39 Epäilty kysyy lähellään seisovalta lapselta hauraalla äänellä: (Lapsen nimi), oliks se viel siel? Hengitystä luuriin

3:41 Lapsi vaimealla äänellä: Joo, se lähti.

3:42 Epäilty: Se lähti jo vai?

3:43 Häke: Joo, Sano vähä tuntomerkkejä* mä voin sanoo poliisille, mustat vaatteet ja mitä muuta? *Häken taustalta kuuluu möreitä ääniä. Onko ne peräisin poliisiradiosta?

3:47 Epäilty: Mustat vaatteet, semmonen joku (huoh), sanotaa et vähintää 180 senttiä pitkä, vähä, aika tukeva (huoh).

3:53 Häke: Joo.

3:54 Epäilty sanoo hengästyneesti ja ääni vapisten: Semmoset niinku mustat vaatteet, semmoset, ettei naamaa kokonaa näkyny. Iha vieraan näköne mulle.

3:58 Häke: Iha vieras.

3:59 Epäilty: Jooh (taustalta kuuluu lapsen itkua).

3:59-4:00 Häke: Joo

4.00 Epäilty epätoivoisena: Nyyh! Heih, tulkaa nopeesti!

4:01 Häke päällekkäin epäillyn kanssa, lohduttaen: Joo, poliisi soittaa sul, me voidaan lopettaa sitte.

4:05 Epäilty: Onks tänne joku ambulanssi tulossa kans?

4:07 Häke: On, ambulanssi on kans tulossa ja poliisi, mut me voidaan lopettaa, ni poliisi soittaa.

4:11 Epäilty: Joo.

4:12 Häke: No ni, täst tavottaa tästä sun numerosta, mistä sä soitat nyt. (lapsi itkee taustalla)

4:14 Epäilty: Joo.

4:15 Häke: No ni, me voidaan lopettaa, poliisi soittaa. (lapsi itkee taustalla).

4:16 Epäilty: Selvä.

4:17 Häke: Joo, joo hei.

4:18 Epäilty lohdullisena: Heihei.

– Poliisi saapui paikalle n. 4 minuuttia puhelun päättymisen jälkeen 2:51.

+++

Kuuntele Ulvilan hätäpuhelu

 

Lue myös litteroinnin johdanto ja katso asunnon pohjapiirrosta täältä:

http://anneliauer.com/wp-admin/post.php?post=379&action=edit

Entä lähettikö Anneli tyttärensä katsomaan murhaajaa?

http://anneliauer.com/wp-admin/post.php?post=864&action=edit

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Luvaton tietojen kaivelu – ote kantelusta

07/06/2013

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Luvaton tietojen kaivelu

Ote eräästä kantelusta, joka tehtiin loppuvuodesta 2012:

“Maaliskuussa 2012 kävi ilmi, että yli 130 poliisia on syyllistynyt luvattomaan tietojen urkintaan Mika Myllylän tapauksessa. Pyysin huhtikuussa 2012 valtakunnansyyttäjänvirastoa tutkimaan moniko virkamies on syyllistynyt luvattomaan tietojen urkintaan “kauhujentalon emännän” ja helsinkiläisen taksikuskin tapauksessa? Minulle vastattiin, että asiassa pitää epäillä tapahtuneen rikoksen!?

Tutkimuksia asiasta ei haluttu aloittaa pyynnöstäni, vaikka halusin erityisesti selvittää oliko xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx milläänlailla osallistunut veljeni pidätykseen johtaviin tapahtumiin? Mielestäni ei ole mitenkään sattumaa, että xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx. Olisi syytä selvittää perin pohjin miten syytön ihminen on joutunut vankilaan, ja ketkä kaikki ovat osallistuneet asioiden saattamiseksi siihen malliin?

Mikko Paatero

Toukokuussa 2012 poliisiylijohtaja Mikko Paatero vakuutti IltaSanomissa, että Mika Myllylän tietojen luvaton urkinta oli ainutkertainen tapaus. Nelosen uutiset paljasti kuitenkin toukokuun lopussa, että muidenkin julkkisten tietoja on luvatta kaiveltu, mukaanlukien Anneli Auerin.

Miten voi olla mahdollista, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei tästä tiennyt? Miten poliisiylijohtaja Mikko Paatero voi edes jatkaa virassaan antamansa lausunnon jälkeen? Joko hän valehteli törkeästi tai sitten hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Urkintaa on tapahtunut muuallakin kuin poliisissa. Niin Kelan virkailijoita kuin sairaanhoitajia on jäänyt kiinni viime vuosina. Toukokuussa 2012 poliisi ilmoitti epäilevänsä erästä Riihimäen vankilan vartijaa laajasta tietourkinnasta “Kyse on noin kymmenestätuhannesta kyselystä, jotka ovat koskeneet noin 4 000:ta vankia”.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan ehätti heti samana päivänä tiedottaa medialle, että “Eduskunnan oikeusasiamies ei toistaiseksi aio puuttua tuoreimpaan viranomaisten tietourkintaan.”. Miksi asioihin ei puutuuta, vaan niitä peitellään?

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron on täytynyt olla myös tästä vankilanvartijan urkintatapauksesta tietoinen. Hänen on täytynyt olla tietoinen, että luvaton tietojen kaivelu on ollut Suomessa erittäin yleistä.

Osmo Soininvaara totesi julkisuudessa jo lokakuussa 2009, että poliisi vuotaa rahaa vastaan kuin seula. Kirjailija Jari Tervo totesi puolestaan Nelosen uutisille (kesäkuu 2012) omien tietojensa luvattomasta kaivelusta osuvasti:

“Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on tietenkin tottunut siihen, että ihminen voi luottaa siihen, että viranomaiset käsittelevät kansalaisten tietoja heille suotujen valtuuksien perusteella. Siksi yksikin tapaus on erittäin huono uutinen”. Hän totesi myös, että “kansalaisten tulee voida luottaa siihen, että viranomaiset tekevät sitä mitä heidät on palkattu tekemään. Se on demokratian kulmakivi.”

Jollei luvatonta tietojen urkintaa valvota, eikä siitä tule seuraamuksia, niin kuinka valvotaan sitä mihin tiedot päätyvät? Jukka S. Lahden murhan jälkeen kävi selville, että Porvoon poliisissa oli erään naishenkilön tunnuksilla kaiveltu pariin otteeseen Jukka S. Lahden tietoja. Koskaan ei selvinnyt mihin tietoja oli käytetty? Koskaan ei myöskään selvinnyt minkä takia Jukka S. Lahti oli ollut yhteydessä saman poliisilaitoksen kahteen poliisiin, joista toinen xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx ?

Jotakin on pielessä, koska laajasti tiedossa ollutta virkamiesten urkintaongelmaa ei ole saatu korjatuksi vuosien varrella. Jotakin on pielessä, kun virkarikoksista ei tule Suomessa seuraamuksia. Olemassaolevat valvontaan asetetut tahot eivät nähtävästi toimi niille kuuluvalla tavalla.”

 

PAATERON PÄHKINÄT

Yli vuosi on vierähtänyt ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero vähättelee poliisin luvatonta tietojen urkintaa edelleen. Eikö hän ymmärrä, että kyse on kansalaisten oikeusturvasta? Eikö hän ymmärrä sitä, kun polisille myönnetään jatkuvasti lisävaltuuksia, niin valvonnan pitää toimia, ettei suotuja valtuuksia käytetä väärin?

Paatero: “Myllylä ja Auer ovat peanutskysymyksiä tähän verrattuna”

IltaSanomat, Julkaistu: 12.4.2013 13:29, päivitetty: 12.4.2013 13:57

Putin-soppa

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on käynyt eduskunnan hallintovaliokunnan kuultavana Putin-jutun vuoksi.

Valiokunnan puheenjohtajan Pirkko Mattilan (ps) mukaan Paatero ja sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg päätettiin kutsua kuultavaksi eilen illalla.

Paatero sanoi poistuttuaan valiokunnasta, että vielä on vaikea arvioida tapahtuman vaikutuksia esimerkiksi poliisin kansainvälisille yhteyksille.

– Pystyykö sitä ikinä arvioimaan, koska tilanne on se, että jos jotkut tahot katsovat, että on riski antaa luottamuksellisia tietoja, niin ei niitä sitten anneta, emmekä me tiedä, mitä tietoja ei ole annettu. Meillä on kyllä töitä tämän asian paikkaamisessa, Paatero sanoi.

Paateron mielestä tietovuoto ei ole verrattavissa mihinkään aikaisempaan, kuten hiihtäjä Mika Myllylän tai Annelin Auerin tietojen kaiveluun.

– Ne on peanuts-kysymyksiä tähän verrattuna, Paatero sanoi.

Hallintovaliokunta käsittelee eduskunnassa poliisia koskevat asiat.

+++

Oheisesta linkistä voi lukea tositarinoita viranomaisten toiminnasta Suomessa, – maassa, jota kansalaiset pitävät puhtoisena lintukotona, – maassa, jota kansainvälisesti pidetään korruptoitumattomana:

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari 

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

16/03/2013

(Suomenkieliset tekstit kts. oikealla kategoriassa “in Finnish”. Anu Suomelan käännöksiä Richard Websterin kirjoituksista suomeksi http://niinaberg.com/kirjasto/)

An excerpt from Richard Webster’s 2008 article:  

Jersey: the fruitless search for modern evil

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

More than three years have now passed since The Secret of Bryn Estyn appeared in hardback but the paperback edition is still necessary. For although the book is an attempt to write history, the problem at its heart is far from being a historical one. Indeed, as this new edition appears, we are in the middle of a new children’s home scandal.

The scandal in question, which first came to widespread attention on the weekend of 23-24 February 2008, has attracted even more media coverage than was given to the Bryn Estyn story during the 1990s.

On Saturday 23 February 2008, a team of police officers and forensic experts made a discovery which would transform an obscure police inquiry in a picturesque corner of Jersey into a global media frenzy. The discovery took place inside the main building of the former Haut de la Garenne children’s home. It was reportedly made not by the officers themselves but by a trained sniffer dog, which had previously taken part in the search for Madeleine McCann after her abduction in Portugal. Almost immediately the police issued a press release saying that they had found ‘what appears to be potential remains of a child’

A press conference was held and the effect on journalists was electric. News of the discovery rapidly shot to the top of radio and television news bulletins. That evening the BBC website headlined its story ‘Child’s body found at care home’. It went on to say that ‘parts of a child’s body’ had been discovered and that the remains were thought to date ‘from the early 1980s’. Jersey’s deputy chief police officer Lenny Harper was quoted as saying that detectives ‘think there is the possibility they may find more remains’.

Within 24 hours this gruesome story spread around the globe amidst talk of a possible paedophile ring. The Guardian reported that ‘half a dozen bodies’ might be found and quoted Harper as saying: ‘There could be six or more. It could be higher than that.’ Journalists descended on Jersey from all over the world. Massive resources were poured into what rapidly became a multi-million pound inquiry, and teams of experts were brought in from all over the UK. Meanwhile both broadsheet and tabloid newspapers carried reports of cover-ups, of sinister political machinations, of the involvement of prominent Jersey politicians and of allegations which in the past went unheeded.

Almost every one of the motifs which had emerged in the North Wales story seemed to be present again. The only significant difference was that the publicity in this case focused not so much on sexual abuse as on the idea that former residents of children’s homes had been secretly tortured and murdered after being raped by those entrusted with their care.

There was only one problem: practically every element of the initial story, as relayed by the media, was untrue

In fact, no child’s body had been discovered. Nor had the police found anything which could reasonably have been described as the ‘remains of a child’. All they had found was a small object, which was later said to be a skull fragment, and which was about the size of a 50-pence piece. There was no evidence to suggest that this fragment belonged to ‘the early 1980s’ and nor was it clear that it had ever been reliably identified as belonging to a child.

Although the police initially gave prominence to the carbon-dating tests to which they had submitted this ‘skull fragment’, the eventual announcement of the results of these tests was muted and revealed only that it had proved impossible to carbon-date the bone fragment accurately because of an absence of collagen from the sample.

At this point, a little journalistic digging of my own sufficed to establish that the Oxford scientist who had conducted the carbon-dating test had serious doubts about the ‘skull fragment’ that he had been asked to date. When the journalist David Rose eventually interviewed him, it transpired that the fragment was, in the opinion of the experts, not a piece of bone at all. It was, in their view, either a piece of wood or a fragment of coconut shell.

Although he had known about this finding for many weeks, deputy chief officer Lenny Harper, who was leading the Haut de la Garenne inquiry, had continued to refer to his find as ‘a skull fragment’. When the view of the experts was made public by Rose in an article in the Mail on Sunday, it seemed entirely possible that a sensation-driven investigation in which press publicity had prompted more than a hundred complainants to come forward, and had identified more than 180 suspects, would collapse.

In fact the new development in the story seemed merely to test the narrative skills of those leading the investigation. Having announced the discovery of more ‘bone fragments’ and a large number of milk teeth, Harper promised the press a ‘bone by bone analysis’ – which was never, in the event, delivered. He then went on to construct, on the basis of no accurately dated evidence at all, an extraordinary scenario.

According to the press reports which now appeared, ‘Innocent children were raped, murdered and their bodies then burnt in a furnace at the Jersey House of Horrors, says a top-secret police report into the scandal’. This newspaper article went on to relate that, having discovered strands of blue nylon in sifted rubble, police had concluded not only that these came from a broom, but also that this putative broom had been used to sweep human bones into the soil floor where they had supposedly been found.

The only paper to carry this entirely speculative story, which appeared as a frontpage lead on 13 July 2008, was the News of the World. But subsequent coverage was by no means restricted to this sensation-seeking paper. On 31 July, for example, still without any reliable evidence, BBC Radio 4 News and the Today programme led with the claim that the remains of five children had been found at Haut de la Garenne.

As is always the case with such stories, it is important to acknowledge that, given the huge time span which was under investigation in the Jersey case, it is improbable that there would not be some cases of abuse – quite possibly serious abuse. But, if reports of the Haut de la Garenne inquiry are studied carefully, then it is clear that there has never been reliable evidence that any murder was committed at the home. The tiny fragments of bone and the numerous milk teeth which were found were not evidence of foul play; they had no demonstrable link with the time the building had been used as a children’s home and could well have been imported from elsewhere; even the police concede that one of their crucial bone fragments was probably 350 years old.

The only reasonable conclusion one can draw is that the major factor which was in play throughout the saga was a deep psychological need for a narrative of evil, a need which journalists seem to feel they have a professional obligation to satisfy.

In the postscript I go on to develop this idea. Here it will perhaps suffice to note that the complicity of the media in the Jersey scandal did not come from nowhere. Over the past 20 years, too many journalists, on both the broadsheets and the tabloids, have accepted at face value unsubstantiated stories about paedophile rings and even Satanic ritual abuse. Even ostensibly critically-minded journalists have willingly become part of this modern search for evil. For example, Nick Davies, who earlier this year won critical acclaim for his exposé of journalistic falsehood, Flat Earth News, wrote two long, credulous reports about the Bryn Estyn panic. In these Guardian reports, which appeared in 1997, he made a parallel between the alleged events at Bryn Estyn and the Holocaust, describing the tribunal of inquiry into North Wales’ care homes as a ‘little Nuremberg’. Davies wrote that ‘for years the muffled sound of scandal has been leaking from the closed world of Britain’s children’s homes’, and ‘now, finally, for the first time, the truth is pouring out’. Sir Ronald Waterhouse himself, the retired High Court judge who oversaw the tribunal, was moved to comment on the Guardian’s ‘highly coloured reporting’; he wondered, upon reading the Guardian’s accounts, whether ‘they were reporting the same tribunal that I have been attending’.

From Bryn Estyn to Jersey, the search for narratives of ‘evil’ almost inevitably threatens the lives of innocent people – in this case the innocent people among the 180 former Jersey care workers against whom a sensation-seeking police investigation had succeeded in collecting allegations.

Richard Webster is author of The Secret of Bryn Estyn: The Making of a Modern Witch Hunt. The above is the first section of the postscript to the paperback edition of Webster’s book, which will be published in January 2009.

 

SOURCE:

http://www.spiked-online.com/index.php?/site/article/5921/

***

Blogin etusivulla voi rullata alas aina ensimmäiseen artikkeliin asti. Kaikki artikkelit löytyvät myös Arkisto-sivulta.

PRESS: Annelin lasten kuulustelut painostusta ja johdattelua (kommenttieni kera)

23/02/2013
Anneli & Kate S

Anneli Auer and Kate McCann, She Devils or modern day public hate figures?
Anneli Auer ja Kate McCann, naispaholaisia vai julkisia vihahahmoja?

 

English speakers, see the About page and the category “in English”. This post is in Finnish only.

Kaikki kirjoitukset lötyvät Arkisto-sivulta.

 

Alla oleva artikkeli on vuodelta 2010. Siitä käy hyvin ilmi kuinka Annelin pieniä lapsia on viranomaisten toimesta painostettu ja johdateltu. Alempana löytyy omat kommenttini artikkelissa esille tuotuihin seikkoihin.

“Asiantuntijalausunnot” eivät kelvanneet syytteen tueksi

22.06.2010 13:38 MTV3 – Ari Lahdenmäki

Käräjäoikeus katsoi Ulvila-tuomiossaan, ettei syytteen tueksi esitetyillä asiantuntijalausunnoilla ollut merkitystä syyllisyyden arvioinnissa. Oikeus hyväksyi syytteen teonkuvauksen muista syistä.

Suomen Mielenterveysseuraa aikanaan pitkään johtanut psykologi ja psykoterapeutti Pirkko S. Lahti sekä poliisikoulun yliopettaja psykologi Lasse Nurmi kuvailivat lausunnoissaan surmatekoon syylliseksi katsotun Anneli Auerin käyttäytymistä.

Heidän mukaansa Auer ei käyttäytynyt järkyttävän rikoksen uhriksi ja silminnäkijäksi joutuneen ihmisen tavoin.

Psykologian tohtori Katariina Finnilä-Tuohimaa sanoi oikeudessa, ettei pidä Lahden ja Nurmen lausuntoja asiantuntijalausuntoina ensinkään. – Niiden päätelmät eivät pohjaudu tieteelliseen, tutkittuun tietoon, Finnilä-Tuohimaa sanoi pöytäkirjan mukaan oikeudessa. Hänen mukaansa lausunnot johdattelivat lukijaa perusteetta.

Syyttäjä: Lasten kuuleminen ikävää

Finnilä-Tuohimaa arvostelee myös Auerin vanhimman lapsen kuulemista. Hän on tehnyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osaamisyksikössä lasten kuulemisia kolmen vuoden ajan. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sosiaalityöntekijä-psykoterapeutin ja poliisin tekemät kuulemiset eivät Finnilä-Tuohimaan mukaan vastaa lasten kuulemisesta annettuja suosituksia. Niissä on hänestä selviä puutteita.

Poliisilta katoaa neutraalisuus, hän pyrkii lapsen kaveriksi ja kysymykset ovat johdattelevia, Finnilä-Tuohimaa luetteli tuomion mukaan oikeudessa.

Poliisin käsitys tapahtumista esitetään varmana tietona ja vakuutetaan lapselle, että poliisi ei voi tehdä virheitä. Kysyjän asenne on hyökkäävä ja painostava, ja kuulemisen sävy vaihtelee miellyttämisestä painostamiseen. Finnilä-Tuohimaan mukaan suurin puute on se, että lapsen annetaan kertoa vain vähän vapaasti, mutta kuulijat tekevät paljon tulkintoja.

MTV:n uutiset on kiinnittänyt asiaan huomiota tässä jutussa: Mitä Ulvilan murhatalossa tapahtui (14.4.)

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama perusteli lasten kuulemisia MTV:n uutisille tänään puhelimitse Porista. – Olisi ollut kaksi vaihtoehtoa: lapsia ei olisi kuultu lainkaan tai heitä kuultiin niin kuin heitä kuultiin. Tämä on ikävä asia lapsille, hän sanoo. Poliisi kuuli Auerin kahta vanhinta lasta. – Ikävä seikka, joka täytyi toteuttaa. Eihän se lapsen kannalta mielekästä ole, Valkama sanoo.

BLOGISTIN KOMMENTTI

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama on mielestäni erittäin pitkälle vastuussa Anneli Auerin lapsille aiheutetuista syvistä traumoista heidän isänsä väkivaltaisen kuoleman jälkeen, sekä lasten asettamisesta julkisen keskustelun kohteiksi erittäin arkaluonteisessa seri-asiassa. Lasten äidin ja entisen miesystävän näyttävien ja täysin ylimitoittejun pidätysten jälkeen syksyllä 2011 kaikki tietävät keitä ovat lapset A, B, C ja D.

Syyttäjä Valkama ja Satakunnan poliisi järjestivät näyttävän ja täysin yksipuolisen mediakampanjan lasten äitiä ja hänen entistä miesystäväänsä vastaan, jonka yhteydessä pienten pelokkaiden lasten fantasiatarinoista päästettiin osia julkisuuteen. Syyttäjien tapa tarttua näihin uskomattomiin kertomuksiin on se mikä pitää kyseenalaistaa.  Lasten kertomusten paikkaansapitävyyttä oltaisiin voitu tutkia ilman pidätyksiä ja niiden väistämättä mukanaan tuomaa laajaa skandaalinomaista julkisuutta. Sen lisäksi mediaan vuodettiin valheelliset väitteet kiistattoman kuvamateriaalin löytymisestä syytettyjen tietokoneilta ikäänkuin varmistamaan syyllisyys ihmisten mielissä.

Poliisille ja syyttäjille on alusta asti ollut selvillä lasten tarinoiden ns. fantasiaelementit, sekä kaikki ne osuudet, jotka olisivat olleet täysin mahdottomia tapahtua ilman, että joku ulkopuolinen olisi varmasti huomannut teot. Kun samalla enemmistö lapsista kieltää mitään väitetynlaista koskaan tapahtuneen, ja kaikki Annelin tyttäret lääkärintutkimuksissa neitseiksi havaitaan (joka sekin on itsessään varmasti ollut traumaattinen kokemus nuorille lapsille), vaikka teonkuvaukset ovat olleet huomattavasti rajumpia kuin mitä immenkalvot voisivat repeytymättä kestää, olisi asiaan alunperinkin voitu suhtautua aivan toisin.

Tarinoiden lennokkuudesta osoituksena olivat myös mielikuvitukselliset väitteet Saatananpalvonnasta ja raaoista eläinten kidutuksista ja tapoista. Julmaa väkivaltaa oli myös väitteiden mukaan kohdistettu itseensä lapsiin, eikä niistäkään ole kuitenkaan jäänyt minkäänlaisia jälkiä, jotka oltaisiin koulussa, pihapiirissä tai lääkärintarkastuksissa huomattu. Kun ei ole ollut mitään viitteitä tarinoiden paikkaansaitävyydelle, niin kuinka epätoivoisia ovat syyttäjän yritykset takertua pienten lasten kertomuksiin? Luottivatko syyttäjät poliisin kanssa mahdollisuuksiinsa voittaa Ulvilan murhan seuraavat oikeuskierrokset salaisissa oikeudenkäynneissä?

Psykologian tohtori ja oikeuspsykologi Helinä Häkkänen-Nyholm kirjoittaa blogissaan:

“Kun seuraa viimeaikoina  julkisuudessa esillä olleiden rikosjuttujen käsittelyä ja niissä ilmenneitä käänteitä, voidaan kysyä ovatko arvot muuttumassa? Vaikuttaa siltä, että syytteen menestyminen on syyttäjille ja rikostutkijoille noussut tärkeimmäksi tekijäksi ja samalla arvovaltakysymykseksi, jossa vapauttava tuomio koetaan tappioksi ja merkiksi huonosti tehdystä työstä.”

Olisi erittäin huolestuttavaa mikäli pienten lasten etu ja heidän leskiäitinsä Anneli Auerin oikeusturva olisivat jääneet syyttäjien omien ambitioiden jalkoihin. Anneli Auer ei ehtinyt olla kovin kauan vapaalla jalalla hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen, sillä syyttäjillä oli kiire saada uusia todisteita korkeimman oikeuden valituslupahakemukseen. Syyttäjä Valkama lähti ensin rauhallisin mielin kesälomalle, jolta palattuaan hänen unelmistaan tuli kuin ihmeen kautta totta.

Anneli Auerin ja veljeni pidätysten jälkeen poliisi tiedotti valheellisesti kuukausien ajan, ettei seri-tutkinnat liity mitenkään Ulvilan surmaan, vaikka heillä oli kaikenaikaa tiedossaan pienen pojan lennokkaat tarinat äidin ja isosiskon murhassa käyttämästä puisesta kilvestä, nauhoituksista jne. Yhden asian poliisi tiesi todeksi kuitenkin varmuudella. He tiesivät  Anneli Auerin saaneen mielentilatutkimuksista erittäin hyvät paperit, mutta he silti edelleen suhtautuvat Anneli Aueriin kuin oikeaan kauhujentalon emäntään, joka on yhdessä yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa kylmäverisesti suunnitellut ja toteuttanut lapsen isän murhan, jonka jälkeen näyteltiin yhdessä lapsen kanssa hätäpuhelu ja soitettiin nauhoitusta taustalla. Missä kohtaa on syyttäjiltä ja poliisislta livenneet faktat ja fiktiot käsistä?

Satakunnan poliisi on manipuloinut ja yllyttänyt pienet lapset omaa biologista äitiään vastaan sillä aikaa, kun lasten äiti on ollut pidätettynä ja vangittuna isän murhasta. Tästä on todisteena useat lapsia johdattelevat ja painostavat kuulemiset, joissa poliisi pyytää lapselta jopa apua,  tai tulkitsee lapsen vastauksia ja tapahtumia lapsen paikalla ollessa.

Lasten äiti Anneli Auer on tuomittu jopa “ammatti-ihmisten” toimesta ulkonäön, kasvon ilmeiden ja rauhallisen käytöksen perusteella, aivan samoin perustein kuin aikoinaan Portugalissa kadonneen Madeleine McCann‘in äitiä Kate McCann‘iä syytettiin oman lapsensa vahingoittamisesta ja tappamisesta. Lapsiaan rakastavalle äidille ei voi mikään muu syyte olla kivuliaampi kestää. Kate McCann sai jälkeenpäin mittavat korvaukset sekä Portugalin että Englannin lehdistöltä, jotka julkaisivat syyttömästä äidistä demonisoivia juttuja otsikoihinsa.

“Suomalaisessa rikosoikeuskäytännössä asiantuntija on perinteisesti ollut syyttäjän nimeämä todistaja. Näihin asiantuntijatodistuksiin ja lausuntoihin on lähtökohtaisesti liitetty ajatus siitä, että ne ovat objektiivisia ja niiden näyttöarvo on korkea, koska ne perustuvat tutkittuun tietoon. Onko tämä olettama ollut liian itsestään selvä?”

“Nykyisin ei ole poissuljettua että syyttäjän nimeämänä todistajina esiintyy esimerkiksi henkilö, joka spekulatiivisesti (”minusta kokemukseni perusteella tuntuu”) ottaa kantaa esimerkiksi siihen, miten syytetyn olisi tullut tietyssä tilanteessa käyttäytyä. Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä syyttäjän todistajana toiminyt psykologi hämmästeli mm. Auerin rauhallisuutta tapahtumapaikalla. Puolustuksen psykologi todistaja puolestaan perusteli syyttäjän todistajan lausumat vailla tieteellistä perustaa oleviksi. Mikäli jutun puolustus ei olisi ollut asiassa aktiivinen, mikä merkitys olisi jutun lopputuloksen kannalta ollut syyttäjän käyttämän todistajan lausumalla?”Helinä Häkkänen-Nyholm

On täysin mahdotonta tietää etukäteen miten itse kukin toimisi uhkaavassa tilanteessa, tai sen jälkeen. Annelia on arvosteltu paljon internetissä siitä miten hän käyttäytyi murhaajan ollessa talossa, ja sen jälkeen. Lentoyhtiöt ovat mm. tehneet tutkimuksia siitä miten matkustajat reagoivat hyvin eri tyyppisesti lento-onnettomuus tilanteissa. Jotkut auttavat kanssamatkustajiaan ja toiset taas polkevat hysteerisinä muut jalkoihinsa ja kiipeilevät penkkien yli. Useat matkustajat jälkikäteen hämmästelivät omia reaktioitaan.

Yritysjohtajien ja poliitikkojen odotetaan joka tilanteessa hallitsevan tunteensa yleisön tai kameroiden edessä, mutta jokaiselta katastroofin kohdanneelta kotiäidiltä odotetaan hysteeristä purkautumista? Hollywood-elokuvilla ja televisiolla on nähtävästi ollut oma osuutensa ihmisten odotuksiin siinä millainen käytös on ns. normaalia tietyissä tilanteissa. Se, että ihminen pitää itsensä kasassa julkisuudessa, ei tarkoita etteikö hän yksin ollessaan osaisi itkeä.

“Esitutkinta sisältää kaksi asiantuntijalausunnoksi nimettyä asiakirjaa. Psykologi, psykoterapeutti Pirkko Lahti ja poliisiammattikorkeakoulun psykologi Lasse Nurmi arvioivat vaimon käyttäytymistä uhkatilanteessa. Psykologit kirjoittavat lausunnoissaan, että käyttäytyminen on ollut poikkeavaa. Lausunnot eivät sisällä mitään kirjallisuusviitteitä eivätkä muitakaan perusteluja päättelylle. MTV3 Ari Lahdenmäki 14.04.2010

On huolestuttavaa, että laki ei määrittele asiantuntijan kriteereitä, vaan oikeuteen voidaan tuoda kenet tahansa todistamaan mitä tahansa. Salaisissa oikeudenkäynneissä pilipali-asiantuntijoiden käyttö on ollut syyttäjille liian helppoa. Suomessa tarvitaan avointa keskustelua siitä kuka kelpaa asiantuntija-todistajaksi ja kuinka on resurssit jakaantuneet tilanteessa, jossa syytetyiltä on viety taloudelliset mahdollisuudet palkata itselleen lisäapua, ja vastassa on neljä syyttäjää käytössään valtion pohjaton kassa.

LINKIT:

Helinä Häkkänen-Nyholm

Mikko Niskasaari

Väitös: Lasten hyväksikäyttöä ei osata tutkia oikein Suomessa

18.4.2009

Minna Passi – Helsingin Sanomat

Kirjoittaja on uutistoimituksen toimittaja.

 

Terveydenhuollon ammattilaisilta uupuu asiantuntemusta tutkia epäiltyjä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Tämä käy ilmi väitöstutkimuksesta, joka tarkistetaan Turun yliopistossa ensi viikon lauantaina.

Psykologi Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöksessä tarkastellaan mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tutkimukseen osallistui laaja joukko lastenpsykiatreja, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä eri puolilta Suomea.

Terveydenhuollon ammattilaiset eivät tutkimuksen mukaan ole kovin perehtyneitä tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. He luottavat etupäässä käytännön kokemukseen.

Tutkimuksessa ilmeni, että pelkkään käytäntöön tukeutuminen voi johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin.

Tutkittavilla oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Yli puolet vastaajista piti joitain johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina lasten haastatteluissa. Kokeneetkaan ammattilaiset eivät tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.

Jopa 40 prosenttia vastaajista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Tutkittavilla oli vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siksi he eivät kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.

Tulokset ovat erityisen huolestuttavia Finnilä-Tuohimaan mukaan siksi, että mielenterveystyön ammattilaisten rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa.

Poliisi pyytää heiltä virka-apua etenkin pikkulasten hyväksikäyttöepäilyissä.

Finnilä-Tuohimaan mukaan heikko asiantuntemus saattaa johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai että syyttömien uskotaan syyllistyneen rikokseen.

Kaikki kirjoitukset lötyvät Arkisto-sivulta.

Jos haluat seurata blogiani, suosittelen blogikirjoitusten tilaamista suoraan sähköpostilaatikkoon. Näppäile s.postiosoitteesi Subscribe kenttään, jonka jälkeen saat vahvistus s.postin. Kirjaudu s.postiisi ja klikkaa Confirm. Sen jälkeen kaikki uudet kirjoitukset saapuvat automaattisesti sinulle s.postilla. Kaikki suomenkieliset kirjoitukset löytyvät kategoriasta “in Finnish”.

 Alla olevista napeista voi kätevästi jakaa kavereille tietoa artikkeleista sähköpostitse tai vaikkapa Facebookissa.