Tag: veljen motiivi
Miksi Ari Auer kääntyi siskoaan vastaan?
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
+++
Galeon 380 Fly, hinta myynti-ilmoituksessa käytettynä 169 000 euroa. Ari Auer kertoo ostaneensa veneen käteisellä Englannista. Vene hankittiin juuri ennen Anneli Auerin yllättävää vapautumista vankilasta keväällä 2011.
Veli alkoi kuumentua oikeudessa rahakysymyksistä.
– Jumalauta, levitetään auki Suomelle. Saa Manner jotkut kiksit!
– Nyt on kaukaa haettu Manner sun motiivis!
Veljeni Jens Kukka kirjoitti minulle vankilasta marraskuussa 2011 suhteestaan Ari Aueriin. Hän kertoi pitäneensä yhteyttä Ari Auerin kanssa Annelin ollessa pidätettynä ja vankilassa. He olivat puhuneet puhelimessa tilanteesta ja vaihtaneet myös omia kuulumisiaan. Ari Auer oli kertonut Jensille, että vanhin lapsista oli laitettu pois heidän kotoaan muualle asumaan, oli kuulemma ryhtynyt “vaikeaksi ja hankalaksi”. Ari oli jossain puhelussa kertonut myös joutuneensa lomautetuksi. Jens puolestaan oli avautunut Ari Auerille tilanteestaan omien poikiensa kanssa.
Lokakuun lopulla vuonna 2010 Annelin ollessa vankilassa Jensille oli tullut taksikeikka Turkuun. Hän oli sopinut tapaamisesta Ari Auerin kanssa bensa-asemalle. Miehet olivat jälleen jutelleet niitä näitä kahvia juodessaan.
Jens kertoi minulle, että Ari Auer oli saapunut bensikselle “sikamakeella” uudella, tai vähän ajetulla BMW 535d autollaan. Jens oli automiehenä ihaillut Arin autoa, ja tiesi kertoa minulle, että uutena auto maksaisi yli 90 000 euroa.
Jens jatkaa kirjeessään:
“Sitten viime heinäkuun alussa hovioikeus vapautti Annelin yllättäen, mä soitin Arille ja sanoin: “onnittelut siskosi vapautumisesta!”. Ja tää Ari melkein tiuskaisi mulle “Mitä sä mua siitä onnittelet!?”. Jäin sen puhelun jälkeen ihmettelemään Arin reaktiota. Eikö hänen olisi pitänyt olla iloinen ja onnellinen siitä, että sisko vapautui piinasta, – elinkautisesta vankeudesta?”
Jens kertoo soittaneensa Arille viimeisen kerran loppukesästä vuonna 2011 pyytääkseen Aria välittämään viestin Annelille, johon Ari oli tokaissut oudosti “en mä tiedä teidän jutuista mitään!”. Jens kertoo taas jääneensä ihmettelemään Arin möläytystä.
Jens jatkaa kirjeessä:
Sitten 7.9.(11) tuli telkasta 45-minuuttia niminen ajankohtaisohjelma, missä oli Annelin haastattelu. Katsottiin se X:n kanssa yhdessä, kun olin kotona ruokatauolla yövuorosta. Sitten kun tulin kotiin n. klo 04.00 aikaan, sanoin X:lle, kun kömmin sänkyyn hänen viereen, että mä luulen, että mun pitäis soittaa poliisille tosta Annelin veljestä, tai oikeestaan taisin sanoa, että mä luulen, että mun pitää puhua poliisin kanssa. Sitten mä aloin nukkumaan, ja X kanssa. Ja seuraavana aamuna kello 10.00 mun kotona oli kuusi poliisia ja tää helvetti alkoi.”
Kannattaa tutustua Ari Auerin kotivideoihin Mikko Niskasaaren blogissa:
http://mikkoniskasaari.fi/node/169
Muuta luettavaa: LASTENSUOJELUILMOITUS
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]