Tag: ulvilan murhaoikeudenkäynti
Ulvilan hätäkeskuspuhelu
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Ulvilan hätäpuhelu
Ulvilan hätäkeskuspuhelusta on esitetty useita eri tulkintoja litteroituina tekstiversioina. Virallisen litteroinnin suoritti KRP:n Tuija Niemi. Hänen litteraationsa julkaistiin koko maan laajuisesti useissa eri lehdissä. Niemen litteraatiosta oli kuitenkin jätetty pois kaikki Jukka S. Lahden avunhuudot vaimolleen Annulle. Niemi myöskin väitti, ettei kuule nauhalta ulkopuoliseen hyökkääjään tai kamppailuun viittavia ääniä.
Ulvilan murhamysteeri elokuvassa selviää, että KRPn ääniasiantuntija Tuija Niemellä ei ole ääniteknistä koulutusta.
Alla olevaan videoon on tekstitetty pääpiirteittäin se mitä nauhalta kuuluu. Tarkempi litteraatio löytyy linkeistä.
VIDEO: Ulvilan hätäkeskuspuhelu 01.12.2006, klo: 02.43
Ulvilan hätäkeskuspuhelu sellaisena, kuin se on oikeudessa esitetty. Suosittelen mahdollisimman hyvien kuulokkeiden käyttöä hiljaisessa tilassa, ja äänen nostoa. Ei sovi herkille, eikä lapsille.
– K16
Kaikkia taustalta kuuluvia ääniä ei voi päällekkäisyyksien vuoksi videoon tekstittää. Osaa äänistä on samasta syystä mahdotonta kuulla selvästi.
Nauhalla äänenvoimakkuus vaihtelee voimakkaasti esim. siitä mihin suuntaan puhelimen luuri on osoittanut kullakin hetkellä, tai miten luuria on pidetty kädessä. Muita syitä äänenvoimakkuuden eroille voi olla se, oliko hätäkeskuksen käytössä olleessa NiceLog systeemissä automaattinen säädin päällä (auto gain), tai pystyikö häke-henkilökunta manuaalisesti muuntelemaan tasoja nauhoituksen aikana?
…
PRESS:
Ulvilan hätäpuheluiden litterointeja moititaan peukaloiduiksi
Turun Sanomat (29.5.12)
HANNE YLI-PARKAS
Ulvilan surman hätäpuheluiden puhtaaksikirjoitettuja eli litteroituja tekstiversioita syytetään peukaloiduiksi.
Anneli Auerin entisen miesystävän sisar otti maanantaina yhteyttä korkeimpaan oikeuteen (KO) sen jälkeen, kun hän viime viikolla kuunteli hätäpuheluista tehdyt nauhat KKO:n kirjaamossa.
Äänialalla ammatikseen työskentelevä sisar väittää, ettei puhtaaksikirjoitetuista teksteistä löydy niitä Jukka S. Lahden avunhuutoja, joissa Lahti huutaa Aueria apuun.
Miesystävän sisaren mukaan Lahden avunhuudot kuten ”Annu, tule tänne apuun!” ja ”Tule Annu auttamaan” ovat selvästi kuultavissa nauhoilla. Hän väittääkin, etteivät litteroidut tekstit vastaa sitä, mitä nauhalta on todellisuudessa kuultavissa.
Naisen mukaan asiakirjoja on vääristelty tarkoituksellisesti, ja että tapauksen syyttäjän on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.
Syyttäjä Jarmo Valkama kiistää kuulleensa peukalointisyytöksistä aiemmin. Hänen mukaansa väitteet litteroinnin puutteista eivät ole vakuuttavia.
– Kuulostaa kohtuullisen tekaistuilta väitteiltä. Olisihan tällaisia väitteitä esitetty jo alioikeudessa, jos näissä olisi jotain perää, Valkama huomauttaa.
Hänen mukaansa hätäkeskuspuheluiden litteroinnista vastaa tapausta tutkinut poliisi.
Nyt esiintuodut syytökset eivät Valkaman mukaan johda toimenpiteisiin ainakaan syyttäjän puolelta.
…
Useaan otteeseen on nähty, ettei mikään, mikä osoittaa Anneli Auerin syyttömyyteen ja ulkopuoliseen tekijään, johda toimenpiteisiin syyttäjien puolelta. Päinvastoin, syyttäjät ovat käyneet hyvin hanakasti niiden päälle, jotka ovat uskaltaneet Annelia puolustaa. Virkavastuunsa tuntevien syyttäjien tehtävänä on “huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla.” ¹)
Se, että näin ei ole toimittu herättää juttua seuranneissa kansalaisissa kysymyksiä. Mikä tarve syyttäjillä on lavastaa syyttömästä ulvilalaisesta perheenäidistä miehensä murhaajaa, ja jatkaa Anneli Auerin syyttämistä vielä senkin jälkeen, kun Vaasan hovioikeus toistamiseen hylkäsi syytteet? Mistä Jukka S. Lahden murhassa oli kyse? Saatananpalvonnasta ja lavastuksesta, sanoivat syyttäjät keväällä 2012, nojautuen isänsä ja äitinsä äkillisestä menetyksestä traumatisoituneiden pienten lasten kauhutarinoihin.
Syyttäjien Ari Auerilta saamat lasten kauhutarinat, eli “uudet todisteet”, katsottiin uudestaan läpi kahdessa oikeusasteessa, joissa niillä ei katsottu olevan todistusarvoa. Tämä on tietysti ristiriitaista Turun hovioikeuden seri-tuomion kanssa, jossa samojen lasten samoja tarinoita pidettiin lähtökohtaisesti luotettavina.
Lasten tarinoiden luotettavuutta arvioidessa tulisi aina arvioida niiden syntyhistoria. Murhaajaksi leimatun Anneli Auerin lapset olivat puhuneet enolleen äärimmäisen väkivaltaisesta arjesta kotona höystettynä mielikuvituksellisilla saatananpalvontarituaali-väitteillä. Mitä enemmän kyseltiin, sitä enemmän lapsilla riitti kerrottavaa. Tarinat senkun paisuivat ja lopulta lapset “muistivat” tulleensa myös pahan äitinsä raiskaamiksi. Helsinkiläinen taksikuski sattui epäonnekseen olemaan väärässä paikassa väärään aikaan tavatessaan netissä ulvilalaisen neljän lapsen yksinhuoltaja-äidin, jonka eräät tahot olivat päättäneet lavastaa murhaajaksi, maksoi mitä maksoi.
Lasten tarinat saivat alkunsa viisi vuotta isän murhan jälkeen, kun tuli ajankohtaiseksi lasten palauttaminen syyttömänä vankilaan tuomitulle äidilleen. Kaikki tarinoissa esiintyneet muut ihmiset kiistävät tarinoiden paikkaansapitävyyden. Silti Suomesta löytyi oikeuteen todistajiksi “asiantuntijoita”, jotka olivat valmiita nielemään lasten kauhutarinat sellaisinaan. Nyt täytyy vain toivoa, että lapsilla riittää aikuistuttuaan vielä paljon lisää kerrottavanaan. Tärkeätä heille itselleen ja heidän omalle kehitykselleen on ymmärrys ja tieto siitä, ettei äiti tappanut isää, eikä koskaan kaltoinkohdellut tai hyväksikäyttänyt heitä. Monet muut ihmiset ovat sen sijaan käyttäneet heitä hyväkseen, – kukin omiin tarkoituksiinsa.
Anneli Auerin rikosjutussa yllätyskäänne.
YLEn uutiset keväällä 2012:
Uutisoinnin jälkeen olin yhteydessä korkeimpaan oikeuteen:
28.05.2012
Subject: Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto.:
KKO:n esittelijä Jukka-Pekka Salonen,
Pyydän toimittamaan alla olevan kirjeeni tiedoksi kaikille Ulvilan surmaa käsitteleville KKO:n tuomareille. Pyydän saada vastaanottokuittauksen. Kiittäen, Susanna L
Hei,
Olen käynyt KKO:n kirjaamossa tutustumassa Ulvilan surmaan liittyvään lisätutkintamateriaalin (R2011/812) mukaanlukien hätäpuhelusta tehtyihin nauhoitteisiin (liitteet 32 ja 33).
Tein ko. ääninauhoitteista seuraavia huomioita:
Anneli Auer aloittaa hätäpuhelun melkeinpä huutaen (liite 32). Hän ei puhu rauhallisesti ennenkuin hätäkeskuksen henkilö pyytää häntä rauhoittumaan. (Hätäkeskus: Rauhotu, mikä paikkakunta?). Annelin sydän jyskyttää edelleen ja se kuuluu hänen puheestaan hengästyneenä läähätyksenä. Annelin raskas hengitys kuuluu myös toisella nauhalla (liite 33), josta on poistettu Annelin, Amandan ja häke-äänet kokonaan. Annelin tytär Amanda Auer puhuu hätäkeskusnauhalla hätääntyneesti kimakan korkealla äänellä. Se on sydäntä raastavaa kuunneltavaa.
Molemmille kuuluisi Oscarit, jos tämä olisi muka ollut näyteltyä.
Liite 33: Jukka S. Lahti huutaa tuskissaan (kohta 01:30) “Annu, tule tänne apuun!” ja (01:49) “Tule Annu auttamaan” ja (01:52) “Annu, tule auttaan!”
Miksi hän olisi niin huutanut, jos Annu olisi häntä puukottanut? Eikö hän olisi paremminkin sanonut “Annu lopeta!” tms.?
Nämä nauhalla kuuluvat Jukka S. Lahden avunhuudot puuttuvat kaikista näkemistäni litteroinneista. Miksi? Ne ovat todella selvästi kuultavissa liitteessä 33.
Liitteen 33 väärä litterointi oli muistikuvani mukaan liitettynä siihen materiaaliin, joka on KKO:n arkistossa toimittajien nähtävillä, ja jonka Iltalehti julkaisi 11.05.2012 (kts. artikkelissa ollut litterointi alinna). Se ei vastaa ollenkaan sitä mitä nauhalta todellisuudessa on kuultavissa. Mielestäni asiassa on syyllistytty tarkoitukselliseen vääristelyyn ja rikokseen syyttäjä Valkaman puolelta, sillä hänen on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.
Jukan tuskaiset avunhuudot Annulle todistavat, että paikalla oli joku ulkopuolinen. Alkuperäisessä hätäpuhelunauhassa (liite 32) kuuluu myös Annelin puhelimessa ollessa (nauhalla kohta 0:56 – 58) kuinka tämä ulkopuolinen lyö kolmesti Jukkaa (päähän?) jollain (tylpällä?) esineellä (halolla tai kirveellä?). Litteroinnissa sanotaan, että kuuluu napsahdus ja kolahdus, vaikka äänet ovat paremminkin mäiskimistä, joihon Jukka reagoi jokaisella kerralla ähkien tai huutaen kivusta (“ahh”, “ähh” ja lujempaa (01:01)“aargh”). Anneli odottaa samaan aikaan sydän syrjällään puhelimessa (hengitys epätasainen), ja kysyy sitten “onks joku tulossa jo? (01:12)”.
Nauhalta kuului myös Amandan kammottava kirkaisu (03:14), ja juoksuaskelia (02:25). Juoksiko Anneli murhaajaa pakoon?
Mielestäni olisi vaikea suorittaa tuollainen näytelmä lapsen kanssa taustanauhaa soittaen niin, että saisi nauhalta äänet synkkaamaan oikeisiin kohtiin hätäpuhelun kanssa. Ottaen huomioon Amandan olleen vain yhdeksän-vuotias tapahtumien aikaan, olisi hän varmasti murtunut poliisikuulusteluissa, tai osoittanut muutoin käytöksellään suurta häiriintyneisyyttä. Pidän myös erityisen epätodellisena sitä ajatusta, että Anneli olisi edes muistanut painaa nauhurin äänitys-nappia murhatessaan miehensä. Se todistaisi kylmäveristä etukäteissuunnittelua, eikä riidan päätteeksi tapahtunutta impulsiivista tekoa.
Edelleenkään en usko Annelin murhanneen Jukkaa, vaan sen teki joku ulkopuolinen. Se, että ulkopuolisen ääntä ei nauhalla kuulu, ei todista, etteikö hän ollut siellä hiiskumatta sanaakaan. Ehkäpä murhaaja ei halunnut ääntänsä tai aksenttiansa tunnistettavan? Huonekalujen liikahtelut ja pahoinpitelyn äänet kuuluvat kuitenkin nauhalta Annelin ollessa puhelimessa, mikä todistaa ulkopuolisen murhaajan olleen paikalla hätäpuhelun aikana.
Minua kiinnostaa edelleen myös se miten syyttäjä Valkama ohjeisti Ari Aueria 01.08.2011 tapaamisen yhteydessä? Noudattiko Valkama Stakesin ohjeita kieltäen Ari Aueria maallikkona haastattelemasta lapsia (videolle)? Vai rikkoiko Valkama näitä ohjeita syyllistyen rikokseen?
Haluan lopuksi vielä sanoa, että Annelin entinen miesystävä Jens Kukka ei ole pedofiili. Seri-syytökset ovat tekaistuja lasten kertomuksiin perustuvia epätoivoisia yrityksiä saada Anneli Auer tuomituksi miehensä murhasta.
Pyydän Korkeinta oikeutta ottamaan huomioon edellä mainitut seikat ja vapauttamaan Anneli Auerin vuosia jatkuneesta sairaalloisesta ihmisjahdista.
Ystävällisin terveisin,
Susanna L
…
Vastaus viestiini oli tyly. Esittelijä Jukka-Pekka Salosta ei kiinnostanut syyttäjien mahdolliset virkarikokset, tai vääristellyn todistusmateriaalin toimittaminen korkeimmalle oikeudelle. Mahtoikohan esittelijää kiinnostaa edes syytetyn oikeusturva?
Myöhemmin käräjäoikeudessa selvisi, että syyttäjät vaihtoivat teonkuvauksen ja motiivin saatanapalvonnasta myymälävarkauksiin ja riidan päätteeksi pikaistuksissa tehtyyn tappoon, jota tosin oli suunniteltu ja harjoiteltu yhdessä yhdeksän vuotiaan lapsen kanssa. Sekavaa ja ristiriitaista, eikö totta?
Lopulta Satakunnan käräjäoikeuden elinkautinen tuomio perustui vanhaan, aiempaan todistusaineistoon. Anneli Auerin pienten lasten värikkäät kauhukertomukset äidistään olivat aivan liian uskomattomia. Tuomio aiheutti kiivasta keskustelua oikeusoppineiden piireissä siitä kuinka Satakunnan käräjäoikeus onnistui antamaan uudelleen elinkautisen samoilla todisteilla, joista jo oli olemassa Vaasan hovioikeuden aiempi vapauttava tuomio.
…
Tässä Jukka-Pekka Salosen vastaus viestiini:
KORKEIN OIKEUS
Diaarinro
18.6.2012 R2011/812
Susanna L
ASIA Korkeimpaan oikeuteen 28.5.2012 saapunut kirjoitus
Te olette oma-aloitteisesti toimittanut sähköpostitse Korkeimmalle oikeudelle yllä mainitun kirjoituksenne. Te ette ole jutussa (R2011/812) asianosainen, minkä vuoksi kohteliaimmin ilmoitan, että kirjoitustanne ei ole kirjattu Korkeimman oikeuden diaariin eikä se muutoinkaan anna aihetta Korkeimman oikeuden toimenpiteisiin. Kun kirjoituksenne on toimitettu sähköisessä muodossa, sitä ei kirjeen tapaan palauteta vaan se poistetaan Korkeimman oikeuden sähköpostitiedostosta.
Esittelijäneuvos Jukka-Pekka Salonen
…
Ulvilan hätäkeskuspuhelu 01.12.2006 klo: 02.43 Audio file
Taustaääniä kuunnellessa kannattaa sulkea silmät ja keskittyä pelkkään audioon:
Kuuletko sinä paremmin kuin Tuija Niemi? Vertaa kuulemaasi mediassa laajasti levitettyyn vääristelevään litteraatioon. Linkki alempana.
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
LINKIT: (avautuvat uuteen selaimen ikkunaan)
¹) Syyttäjäkaartia vastaan Anneli Auer
Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer
Tuleha Annu auttaan! – Ulvilan hätäpuhelu
Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi
Mediassa levitetty vääristelevä litterointi
IS: Ulvilan tappajan ääni tallentui nauhalle
Katso Ulvilan murhamysteeri elokuva netissä
Tilaa Ulvilan murhamysteeri DVD – ohjaajan leikkaus
KOMMENTIT:
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer
Vain yksi mies on kuollut… ja siitä seurasi vuosisadan viranomaisvaino syytöntä yksinhuoltaja leskiäitiä vastaan Suomessa. Porin poliisilla ja syyttäjillä on ollut tässä tehtävässä käytössään rajattomat resurssit ja valtion pohjaton kassa. Miljoonia euroja on palanut veronmaksajien rahoja vuosien varrella. Kukaan ei tosin vaivaudu selvittämään paljonko tarkalleen rahaa on palanut tähän mennessä, ja mihin?
Syytetty, mutta syytön Anneli Auer sensijaan on menettänyt prosessin aikana aivan kaiken; – vapautensa, maineensa, lapsensa, kotinsa, yrityksensä ja koko omaisuutensa. Mitään ei ole jäljellä, kaikki on menetetty, eikä taistelu oikeudesta ole vielä läheskään päättynyt. Equality of Arms (tasavertaisuus oikeudenkäynnissä) periaate ei toteudu Suomessa.
Anneli Auer vapautettiin helmikuussa 2015 toistamiseen miehensä Jukka S. Lahden murhasta Vaasan hovioikeuden tuomareiden päätöksellä. Useissa maissa laki double jeopardy‘stä estää sen, ettei ihmistä voida tuomita kuin kerran samasta rikoksesta. Anneli Auerin tapauksessa noudatettiin osassa EU maita käytössä olevaa European Convention on Human Rights periaatetta, että tapaus voidaan avata uudelleen mikäli asiassa ilmaantuu uusia todisteita, joiden perusteella aiempi tuomio olisi voinut olla raskauttava. (Esim. USAssa ja Englannissa jutun uudelleen avaaminen ei olisi mahdollista uusilla todisteillakaan).
“The provisions of the preceding paragraph shall not prevent the reopening of the case in accordance with the law and penal procedure of the State concerned, if there is evidence of new or newly discovered facts, or if there has been a fundamental defect in the previous proceedings, which could affect the outcome of the case.“ – Wikipedia/Double jeopardy
Anneli Auer vapautui ensimmäisen kerran murhasyytteestä vuonna 2011, mutta hänen veljensä Ari Auerin ja tämän vaimon Minna Auerin avustuksella syyttäjät saivat kuin tilauksesta tarvitsemiaan “uusia todisteita”, joilla juttu saatiin palautettua käräjäoikeuteen ja Anneli Auer takaisin kaltereiden taakse. Isänsä murhasta ja äitinsä vangitsemisesta traumatisoituneiden lasten kauhukertomukset äidistä ja isosiskosta paisuivat myymälävarkauksista Saatananpalvontaan, eläinten kidutukseen, isän murhaan ja raakaan väkivaltaan kotona. Lopulta tarinoihin saatiin ympättyä vielä seksuaalinen väkivalta. Kertomukset olivat niin yliampuvan rajuja, että henki niistä olisi vähintäänkin lähtenyt, mikäli ne olisivat olleet tosia. Niistä olisi myös jäänyt sellaisia jälkiä, joiden havaitsemiseen ei olisi tamperelaisen lääkärin UV-valoja tarvittu.
Tarinoissa esiintyneet muut lapset ja aikuiset kielsivät ehdottomasti niiden paikkaansapitävyyden. Huippusalaisia tarinoita oli harjoiteltu yhdessä enon ja tämän vaimon kanssa, jotka videoivat muistilapuilta tapahtunutta kerrontaa. Osa hirmuteoista olisi tapahtunut kerrostaloalueen pihamaalla ja yhteisellä kuntosalilla, jonne kaikilla asukkailla oli avain. Mukana olisi ollut muita pihapiirin lapsia, joista jokainen kielsi mitään kerrotunlaista tapahtuneen. Tarinoissa oli mukana myös muita aikuisia, jotka kielsivät mitään väitetynlaista tapahtuneen.
Väitän, että viranomaiset tiesivät alusta asti, etteivät lasten kertomukset voi pitää paikkaansa. Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että olisi voinut pitää niitä tosina. Syyttäjät kuitenkin tiesivät “pelin” säännöt ja millaisia pelureita tarvitaan prosessia hämmentämään ja “pajatsoa tyhjentämään”. Näin saatiin kasaan monimutkainen salaisuuksien soppa, jonka päätteeksi kaksi syytöntä ihmistä sai pitkät vankeusrangaistukset suljettujen ovien takana. Jukka S. Lahden murhaaja sensijaan on saanut nauttia vapaudesta ja toinen toistaan uskomattomampien käänteiden seuraamisesta lehtien otsikoista. Vuosien varrella syyttömästä ulvilalaisesta pullantuoksuisesta perhekeskeisestä neljän lapsen äidistä on muokattu mediassa ja netin keskustelupalstoilla koko maan kammottavin naispaholainen.
Edesmennyt Britti-journalisti ja kirjailija Richard Webster kirjoitti, että ihmisillä on syvä psykologinen tarve kertomuksiin absoluuttisesta pahuudesta.
Ihmiset tarvitsevat vihahahmoa, usein heille itselle täysin vierasta ihmistä tai ihmisjoukkoa (vihollista), johon jokainen voi ulkoistaa omia tuntemuksiaan ja pelkojaan. Anneli Auerille ja Jens Kukalle on langennut tämä rooli Suomessa, vaikka kumpikaan heistä ei ole tehnyt väitettyjä karmivia tekoja.
Websterin mukaan journalistit mielellään tyydyttävät lukijoiden tarpeen kauhutarinoille. Journalisteilla on ikäänkuin ammatillinen velvollisuus toteuttaa ja ylläpitää kauhutarinoilla moraalista paniikkia ja massahysteriaa. Keskiaikaisten noitavainojen tapaan tämä moderni “pahuuden metsästys” uhkaa kuitenkin syyttömien ihmisten elämää.
Kun syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala hakivat yhdessä valituslupaa Ulvilan murhajuttuun korkeimmalta oikeudelta elokuussa 2011, perustui se lasten kauhukertomuksiin äidistään ja sisarestaan. Syyttäjät halusivat, että lapsilta saadut “uudet todisteet” käsiteltäisiin oikeudessa. Näin tehtiin, ja Vaasan hovioikeus päätyi toistamiseen vapauttavaan tuomioon helmikuussa 2015. Miksi tämä ei riitä syyttäjille, vaikka useat oikeusoppineet totesivat päätöksen olleen erittäin hyvin perusteltu? Miksi syyttäjät päättivät silti pohtia vielä 60 päivän ajan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kera voisiko tuomiosta vielä kuitenkin valittaa korkeimmalle oikeudelle, ja saada jollain vippaskonstilla syyttömälle perheenäidille aikaiseksi elinkautinen tuomio murhasta, jota hän ei ole tehnyt?
“Tunnustamalla voi ratkaista, silloin peli loppuu, eihän silloin (ole) enää mitään tarvetta tätä jatkaa, mutta jos hän ei tunnusta ja hän onkin syytön, niin silloin se…se pyörii.” – Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama Ulvilan murhamysteeri elokuvassa
Syyttäjien vainolla ulvilalaista perheenäitiä vastaan ei ole näyttänyt olevan rajaa, eikä Anneli Auerille ole luvassa oikeutta vuosikausiin, elleivät kansalaiset rupea äänekkäästi vaatimaan lisää läpinäkyvyyttä ja selvityksiä viranomaisten toiminnasta asian ympärillä.
Nykyisen systeemin mukaan viranomaiset tutkivat itse itseään, mikä ei johda mihinkään. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) vaati hiljattain Poliisihallitukselta selvitystä Ulvilan murhan esitutkinnan puutteista. Poliisihallitus julkaisi selvityksestä poliisiylijohtaja Mikko Paateron (kok) allekirjoittaman muistion, jossa Vaasan hovioikeuden esilleottamat esitutkinnan puutteellisuudet on kylläkin listattu, mutta niitä ei käsitellä ollenkaan itse muistiossa. Sen sijaan muistiossa keskitytään kehumaan suomalaisen poliisin toimintaa ja tuloksia. Englannissa tälläistä “selvitystä” kutsutaan valkopesuksi.
“To whitewash is a metaphor meaning to gloss over or cover up vices, crimes or scandals or to exonerate by means of a perfunctory investigation or through biased presentation of data. It is especially used in the context of corporations, governments or other organisations.” – Wikipedia; Whitewash (censorship)
LINKIT:
Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?
Vaasan hovioikeuden ratkaisu Ulvilan surma, 19.2.2015. Diaarinumero: R 14/232
Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari puhuu poliisista, Ylen Puhe (kesto 57 minuuttia)
Professori Jyrki Virolainen; Syyttäjät hakevat valituslupaa Auerin jutussa
Oikeuspsykologian professori Pekka Santtila Tuomas Enbuske Showssa (kesto n. 9 minuuttia)
Poliisihallituksen muistio Ulvilan surman esitutkinnan puutteista
Miksi Ari Auer kääntyi siskoaan vastaan?
Journalism, Jersey and the Idea of Evil
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
[contact-form]
Syyttäjäkaartia vastaan Anneli Auer
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Muistaako kukaan enää kihlakunnansyyttäjä Jouko Saariota, jonka Länsi-Suomen syyttäjäviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhä määräsi helmikuussa 2012 pois tehtävästään seri-asiassa. Saarion tilalle vaihdettiin nopeasti Bodom-syyttäjänä tunnetuksi tullut Heli Haapalehto.
Bodomin murhista vuosikymmenten jälkeen syytetyksi joutunut Nils Gustaffsson todettiin erittäin kalliin oikeusprosessin jälkeen lopulta syyttömäksi, sillä Haapalehdon valheelliset väitteet eivät pitäneet paikkaansa. Tekninen tutkinta osoitti syyttäjien teonkuvauksen mahdottomaksi. Nils Gustafssonin verta löytyi teltan pohjalta juuri siitä, missä hän jo vuonna 1960 oli kertonut nukkuneensa. Syyttäjien sepite, että Gustafsson oli suljettu ulos teltasta ja hyökkäsi ulkoapäin oli siten mahdoton – seikka jonka he tiesivät jo syytteen nostaessaan.
Herää siis kysymys miksi yhteiskunnalle kalliita mediasirkus-oikeudenkäyntejä käydään syyttömiä vastaan Suomessa tietyn syyttäjäporukan voimin? Se on tietenkin yksi tapa pitää mm. syyttäjälaitokset ja oikeusistuimet työllistettyinä aikana, jona rikollisuuden määrä on laskenut Suomessa (ja muualla länsimaissa). Mediatalot hyötyvät myöskin symbioosistaan poliisiin ja syyttäjiin, ja heiltä saaduista myyvistä otsikoista.
Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari kirjoittaa blogissaan, että Heli Haapalehto on työskennellyt aiemmin valtakunnansyyttäjänvirastossa Helsingissä toimenaan poliisirikosten peittely ¹). Anneli Auerin ja Jens Kukan tapauksissa ollaankin useita poliisirikoksia urakalla peitelty.
Syyttäjän tehtävät:
“Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla. Syyte on nostettava, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Jos syytettä ei nosteta, syyttäjän on tehtävä päätös syyttämättä jättämisestä.
Syyttäjän on oltava objektiivinen. Hänen on otettava tasapuolisesti huomioon myös se selvitys, jota esitetään rikosepäilyjä vastaan. Lisäksi syyttäjän on tehtävä työnsä joutuisasti ja taloudellisesti.
Syyttäjä on ratkaisuissaan riippumaton ja itsenäinen. Hän ei yksittäisessä asiassa voi eikä saa ottaa vastaan ohjeita tai määräyksiä keneltäkään. Siten esimerkiksi poliisin kanta siitä, kuka on syyllistynyt rikokseen, ei sido syyttäjää.
Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä tietyissä tapauksissa määrätä, että esitutkintaa ei toimiteta tai jo aloitettu esitutkinta lopetetaan. Tätä kutsutaan esitutkinnan rajoittamiseksi.”
– Valtakunnansyyttäjänviraston nettisivuilta http://www.vksv.oikeus.fi
“Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama, olet lukenut aivan kaiken materiaalin liittyen tähän Ulvilan tapaukseen. Oletko 110% varma siitä, että Anneli Auer on surmannut aviomiehensä Jukka S. Lahden?
“En mä ota minkäänlaista kantaa siihenkää asiaan, että että tota en oo missään vaiheess ottanu, ett tuota, kun niinku sanottu niin käytän jälleen kulunutta sanontaa “ei ole savuavaa asetta löytyny kenenkään kädestä”, niin se asia on aina sillon enemmän tai vähemmän tulkinnanvaranen. Nyt taas, kun asioita tutkitaan ja pohditaan ja analysoidaan juriidisesti, että mikä on niinku, kun oikeus päättää, että onko joku syyllinen tai syytön, niin sehän perustuu tämmösiin päättävän elimen ja näiden ihmisten niinkun omaan tunnetilaan ja tämmöseen, että onko heidän mielestään näyttö riittävä ja se on aina… se on inhimillistä toimintaa…ja siinä voi tota edelleenkin tulla semmonen, että näyttö ei riitä”
-Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama Radio Rock 09.05.2012
Muita Auer-tapauksen työllistämiä syyttäjiä ovat ainakin Krista Soukola, Tapio Mäkinen ja Kari Frilander. Heistä lisää myöhemmin.
Edelläolevan syyttäjäkaartin esimiehiä ovat:
Valtakunnansyyttäjä
“Syyttäjälaitosta johtaa ylimpänä syyttäjänä valtakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjänä toimii oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Matti Nissinen. Hänen sijaisenaan toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjä toimii syyttäjänä asioissa, jotka hänelle lain mukaan kuuluvat tai jotka hän ottaa käsiteltävikseen. Hän päättää muun muassa syyttäjän valituslupahakemuksen jättämisestä ja syyttäjien edustamisesta korkeimmassa oikeudessa. Valtakunnansyyttäjän tehtäviin kuuluu myös edistää syyttäjäntoiminnan oikeudellista laatua ja yhdenmukaisuutta. Hän nimittää kihlakunnansyyttäjät, osallistuu lainsäädännön kehittämiseen, antaa yleisiä ohjeita syyttäjille ja valvoo alaisiaan syyttäjiä. Hän voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen syyttäjälle kuuluvan asian ja määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän on päättänyt. Valtakunnansyyttäjä ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa.”
– Valtakunnansyyttäjänviraston nettisivuilta http://www.vksv.oikeus.fi
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on ollut valta puhaltaa syyttäjä Jarmo Valkaman ja kumppaneiden peli poikki aivan koska tahansa, mutta näin hän ei ole kuitenkaan tehnyt.
Syksyllä 2011 Nissinen kertoi Ylen A-Talk-ohjelmassa tietävänsä varmuudella, etteivät seksuaalirikostutkinnat ja murhajuttu liity mitenkään toisiinsa. Näin perusteltiin juttujen käsittely oikeudessa erillisinä tapauksina. Puoli vuotta myöhemmin syyttäjät kuitenkin myönsivät rikosasioiden keskinäisen yhteyden ilmoittamalla julkisuuteen, että Auer-juttu saa neljä syyttäjää.
Helmikuussa 2015 Nissinen esiintyi jälleen Ylen A-Talk-ohjelmassa keskustelemassa tällä kertaa Vaasan hovioikeuden ratkaisusta. Hän kertoi olleensa jossainmäärin yllättynyt vapauttavasta tuomiosta, mutta seuranneensa asiaa vain median ja toisten kertoman välityksellä. Olisi hyvä tietää ketkä kaikki ovat valtakunnansyyttäjää asiassa vuosien varrella briiffanneet, sillä tieto on osoittautunut harhaanjohtavaksi.
Yllätyskäänne Anneli Auer-jutussa: 4 syyttäjää tutkimaan
Julkaistu: 19.3.2012 14:12
Anneli Aueriin kohdistuvan rikosepäilyn tutkinnassa on sattunut yllättävä käänne.
Länsi-Suomen syyttäjänviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhä on tänään määrännyt neljän syyttäjän ryhmän vastaamaan kahdesta erillisestä rikosasiasta, joissa molemmissa on ainakin toisena epäiltynä Anneli Auer.
Rikosasioiden keskinäisen yhteyden vuoksi kumpaankin asiaan on määrätty syyttäjiksi Länsi-Suomen syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama, Kalle Kulmala, Heli Haapalehto ja Paula Pajula.
Länsi-Suomen syyttäjänviraston mukaan syyttäjäryhmän vastuut on jaettu niin, että kihlakunnansyyttäjät Valkama ja Kulmala vastaavat ensisijaisesti Porissa vireillä olevasta asiasta, jossa avustavina syyttäjinä toimivat kihlakunnansyyttäjät Haapalehto ja Pajula. Tätä asiaa koskevasta tiedottamisesta vastaa kihlakunnansyyttäjä Valkama.
Vaasan hovioikeus on antanut jutussa tuomion 1.7.2011 ja syyttäjät ovat hakeneet korkeimmasta oikeudesta valituslupaa. Asiassa suoritetaan edelleen esitutkintaa.
Toisesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireillä olevasta törkeää raiskausta ym. koskevasta rikosasiasta vastaavat ensisijaisesti kihlakunnansyyttäjät Haapalehto ja Pajula. Avustavina syyttäjinä asiassa toimivat kihlakunnansyyttäjät Valkama ja Kulmala. Tätä asiaa koskevasta tiedottamisesta vastaa kihlakunnansyyttäjä Haapalehto.
Syyttäjänviraston mukaan päätöksestä ei voida antaa lisätietoja, koska Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireillä olevan asian käsittely on määrätty salaiseksi.
IS
***
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen oikeana kätenä toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Kalske on kunnostautunut Auer-jutussa seuraavalla tavalla:
Auerin Ulvila-kanteluista ei jatkotoimia
Satakunnan Kansa, Päivitetty 14.7.2014 12:39, julkaistu 14.7.2014 12:34
Auer oli tehnyt aikoinaan tutkintapyynnön yhdestä vyyhden tutkinnanjohtajasta Pauli Kuusirannasta sekä yhdestä jutun tutkijasta. (Tapio Santaojasta).
Anneli Auerin kantelu kahden poliisimiehen toimista Ulvilan henkirikoksen esitutkinnassa ei johda jatkotoimiin. Asiasta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.
Auer oli tehnyt aikoinaan tutkintapyynnön yhdestä vyyhden tutkinnanjohtajasta Pauli Kuusirannasta sekä yhdestä jutun tutkijasta. Marraskuussa kihlakunnansyyttäjä katsoi, ettei heitä ole syytä epäillä virkarikoksista, eikä näin ollut perusteita aloittaa esitutkintaa. Asiaa arvioi syyttäjä, koska tutkintapyyntö koski poliiseja.
Auer kanteli seuraavaksi valtakunnansyyttäjänvirastoon keväällä ja pyysi esitutkinnan aloittamista. Maanantaina antamassaan ratkaisussa apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi kihlakunnansyyttäjän ratkaisun oikeaksi, eikä asiaa ole syytä arvioida uudelleen.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä
“Apulaisvaltakunnansyyttäjän virkaa hoitaa varatuomari, laamanni Jorma Kalske. Hänen sijaisenaan toimii virkaiässä vanhin yksikön päälliköksi määrätty valtionsyyttäjä. Syyttäjälaitoksen ylimmän johdon tehtävät on jaettu valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän kesken. Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat ja toimii valtakunnansyyttäjän sijaisena. Heidän välisestään työnjaosta määrätään Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksessä.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee muun muassa syyttäjälaitoksen yleistä hallintoa koskevat sekä ylimmän syyttäjän toimenpiteitä edellyttävät asiat. Apulaisvaltakunnansyyttäjälle kuuluvat myös sananvapautta koskevat asiat.”
– Valtakunnansyyttäjänviraston nettisivuilta http://www.vksv.oikeus.fi
…
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen aiempi kannanotto Auer tapaukseen:
Valtakunnansyyttäjä: Ulvilan murhatapauksen käsittely kestänyt valitettavan pitkään
JULKAISTU 19.10.2012 10:38
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen pahoittelee, että Ulvilan murhatapauksen käsittely on kestänyt pitkään.
Nissinen toteaa tänään lähettämässään tiedotteessa, että korkeimman oikeuden päätös palauttaa asia Satakunnan käräjäoikeuden käsiteltäväksi on perusteltua.
– Asian vaiheet ovat olleet varsin poikkeuksellisia, mistä syystä myös todistusaineisto on rakentunut poikkeuksellisella tavalla, Nissinen toteaa.
Anneli Aueria syytetään miehensä murhasta. Nissinen huomauttaa, että syyte koskee äärimmäisen vakavaa rikosta. Sen takia kaikkien osapuolten oikeusturva puoltaa valtakunnansyyttäjän mielestä käsittelyn palauttamista käräjäoikeuteen.
Nissinen uskoo, että Ulvilan murhajutun käsittely voi sujua nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla.
– En kuitenkaan näe esteitä sille, etteikö tämä toinen kierros voisi edetä huomattavasti joutuisammin. Tiedän, että ainakin jutun syyttäjät pyrkivät siihen.
***
“Kun ei ole näyttöä, ei ole, vaikka oltaisiin mitä mieltä.” – Anneli Auerin asianajaja Juha Manner
***
MUUTA LUETTAVAA:
LINKIT:
http://www.oikeus.fi/syyttaja/fi/index/syyttajalaitos/syyttajantehtavat.html
Katso Ulvilan murhamysteeri netissä
Tilaa Ulvilan murhamysteeri DVD
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
[contact-form]
KANTELU – osa 1- Mediaoikeudenkäynti
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
…
Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta.
Ylimitoitettu pidätys ja valheellinen tiedotus
Jens Kukka pidätettiin torstaina 08.09.2011 liittyen Anneli Auerin lasten kertomuksiin raiskauksista. Pakkokeinolain turvin hänet noudettiin kotoaan kahdeksan poliisin voimin, jolloin tehtiin myös ensimmäinen kotietsintä. Hän ei saanut edes soittaa omaisilleen. Vasta lauantaina 10.09.2011 poliisista soitettiin nimetön soitto, että “Jens on Turussa ja tarvitsee tupakkaa ja vaatteita”. Soittaja ei edes kertonut olevansa poliisi, tai missä tarkalleen Turussa Jens Kukka olisi. “Jens saa kertoa sen sitten itse” oli vastaus 79-vuotiaalle isälle. Isä, taksimies itsekin, otti poliisiin yhteyttä Helsingissä, jota kautta selvisi Jens Kukan olinpaikka Turun poliisivankilan sellissä. Sinne saavuttuaan isää ja poikaa kiellettiin jyrkästi puhumasta mitään siitä miksi Jens oli pidätettynä. Näin alkoi koko perhettäni koskettava painajainen. Huomauttaisin vielä tähän väliin, että meillä ei ole perheessäni kenelläkään rikollista taustaa.
Veljeni Jens Kukka ei ole pedofiili, eikä hän ole käyttänyt seksuaalisesti kenenkään lapsia hyväkseen, tai lyönyt sadistisesti vyöllä. Hänellä ei ole mitään sellaista taipumusta historiassaan, – päinvastoin. Poliisikaan ei ole löytänyt mitään todisteita laajoista kotietsinnöistä huolimatta, tietokoneet ja muut tutkittuaan. Syytteet ja tuomiot perustuvat pelkästään Anneli Auerin nuorimpien lasten puheisiin. Vanhin tytär, nyt 15v, sekä naapurien lapset kieltävät mitään väkivalta- ja seksuaalirikoksia tapahtuneen. Miksi isänsä murhasta traumatisoituneiden nuorimpien kolmen lapsen tarinoita pidetään uskottavina miltään osin sen jälkeen, kun käräjäoikeus hylkäsi niiden paikkaansa pitävyyden niiltä osin, kuin ne täysin mahdottomiksi todettiin? Saatananpalvonta oli yksi näistä epätosiksi todetuista väitteistä. Muita olivat mm. sellaiset väitetyt tilanteet, joissa joku ulkopuolinen olisi varmasti huomannut teot.
Oikeutta käyty mediassa
Jo pedofiliasyytteiden alkuvaiheissa on ollut aistittavissa selvä Anneli Auerin ajojahti, perustuen poliisin valheelliseen tiedottamiseen asioista: “tämä ei liity Ulvilan murhan tutkintaan”, “kiistatonta kuvamateriaalia on löytynyt” jne. Yleistä mielipidettä syyllisyydestä on manipuloitu valheellisella ja yksipuolisella tiedottamisella poliisin sekä syyttäjien toimesta. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on näin ollen luotu miltei olemattomat mahdollisuudet sen lisäksi, että kaikki on määrätty salaiseksi.
Mikä oli tutkinnanjohtaja Salonsaaren tarkoitus, kun lehdissä julkaistiin 16.09.2011 “perhekerho yhdistää Auerin ja rikoskumppanin”? Miksi veljeni leimattiin välittömästi lehdistössä Auerin rikoskumppaniksi, jo kauan ennenkuin asiasta oli edes esitutkinta valmis? Taksiyrityksen mainoksesta perhekerhon sivuilta oli helppo selvittää veljeni henkilöllisyys.
Jutun salaiseksi määräämisestä huolimatta valokuvaajat päästettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden istunnon alussa 17.02.2012 saliin ottamaan valokuvia. Nyt saatiin mediaan näyttävät otsikot “Auerin ex-miesystävä saapui oikeuteen kasvot peitettyinä.” Otsikolla ja valokuvilla saadaan lukijat päättelemään, että syytetyllä olisi jotain peiteltävää asiassa.
Veljelleni oli tullut täytenä yllätyksenä, että KT Katajamäki oli antanut medialle luvan kuvata salissa, vaikka veljeni henkilöllisyyden piti olla edelleenkin yhtä lailla salassapidettävää, kuin kaikki muukin. AA Hakanen vastusti valokuvauslupaa, mutta KT Katajamäki totesi vain, että tiedotusvälineillä on oikeutensa (!?). Lehdet saivat kuvata noin minuutin ennen istunnon alkua.
KT Katajamäen medialle antamassa tiedotteessa luki veljeni koko nimi. Annettiinko medialle myös Auerin lasten nimet tiedotteessa, vai koskiko salaus eri tavoin eri asianosaisia?
KT Katajamäelle taasen tuli yllätyksenä se, että syyttäjät olivat etukäteen tiedotteessaan ilmoittaneet medialle, että juttu tullaan käsittelemään suljetuin ovin.
Mediassa otsikoitiin näyttävästi 22.09.2011, että veljeni tietokoneelta olisi löydetty kiistatonta kuvamateriaalia. “Satakunnan Kansan saamien tietojen mukaan Anneli Auerin ja helsinkiläisen taksiyrittäjän törkeät seksuaaliset hyväksikäyttörikosepäilyt on ikuistettu kuvatallenteelle”. Todellisuudessa kyse oli poliisin vuotamasta lavastusyrityksestä, jolla xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx annettiin lukijoille käsitys, että syytetyt ovat todellakin syyllisiä.
Julkisuuteen väitettiin kivenkovaan, etteivät seri-epäilyt liity mitenkään Ulvilan surmaan, vaikka tutkinnanjohtaja Salonsaari ja kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama ovat alusta alkaen tienneet, ettei Anneli Aueria pelkillä lasten pahoinpitelysyytteillä tai saatananpalvontaväitteillä saada tuomituksi elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tarvittiin rankempaa materiaalia Annelin nuorimmilta lapsilta, jota sitten Ari Auerin myötävaikutuksella ja lapsia johdattelevasti kuulustelemalla saatiin lopulta tuotetuksi. Näin liitettiin veljeni nimi asiaan. Alunperin lapset olivat kertoneet enolleen ainoastaan saatananpalvontaan ja väkivaltaan viittaavia asioita.
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinenkin laittoi kasvonsa peliin 22.09.2011, vakuuttaessaan Ylen A-talkissa televisiokatsojia heti tutkintojen alkuvaiheessa, että Anneli Auerin epäilyillä seksuaalirikoksilla ei ole mitään tekemistä Ulvilan murhan kanssa. Poliisilla ja syyttäjillä oli kuitenkin jo tiedossaan Anneli Auerin 12-vuotiaan pojan hurjat kertomukset, joissa hän väittää mm. isosiskon (silloin 9v.) ja äidin yhdessä tappaneen isän ja käyttäneen teossa laudoista tehtyä kilpeä ja pyyhkeitä.
Professori Jyrki Virolainen kommentoi Nissisen toimia näin blogissaan nro 483,123.9.2011:
“35. Miksi Matti Nissinen halusi kiistää, kuten Jarkko Sipiläkin ihmetteli, niin tiukasti murhatutkinnan ja seksuaalirikosten tutkinnan välisen yhteyden, vaikka rikosten tekoajat menevät osin päällekkäin ja Anneli A. on epäiltynä molemmissa rikoksissa ja lisäksi Annelin lapsilla on ilmeisesti keskeinen rooli myös seksuaalirikoksissa? Miksi valtakunnansyyttäjä päätti tulla itse A-Talk-ohjelmaan, vaikka keskustelua piti käydä lähinnä vain niin sanotusti “ylätasolla” eikä puuttua Ulvila-jutun yksityiskohtiin? Miksi Nissinen katsoi asiakseen paukauttaa suorassa tv-lähetyksessä, että hän kyllä varmasti tietää, ettei mainitulla kahdella asialla ja niiden tutkinnalla ole mitään yhteyttä keskenään? Eikö Nissisen olisi pitänyt pysytellä poissa keskustelusta, sillä onhan hänellä molemmissa tapauksissa molemmista jutuista sisäpiiritietoa, sillä hän on kyseisissä jutuissa mukana olevien paikallissyyttäjien korkea esimies, jonka johtama virasto (VKSV) ilmeisesti herkeämättä seuraa juttuja ja niiden esitutkintaa? Nissinen sanoi olevansa varma siitä, ettei aloitettu seksuaalirikosten esitutkinta vaikuta mitenkään syyttäjän valituslupaa käsittelevän korkeimman oikeuden tuomareiden harkintaan, koska nämä ovat niin “kovan tason ammattilaisia.” Nissisen väite on pelkkä olettama, joka ei todellisuudessa taida pitää paikkaansa, sillä oikeusneuvoksetkin ovat vain ihmisiä ja seuraavat yleensä tarkasti tiedotusvälineiden rikosuutisia. “1)
Rikottiinko esitutkintalakia, kun lehdistössä laajasti mainostettuja kiistattomia valokuvia ei veljelleni edes näytetty? Hän kielsi jyrkästi ottaneensa epäsiveellisiä kuvia lapsista, surffanneensa lapsipornosivuilla, tai tallentaneensa lapsipornokuvia tietokoneellensa. Lopulta syyte lasta esittävien epäsiveellisten kuvien hallussapidosta jätettiin nostamatta, koska sellaisia ei alunperinkään ollut olemassa.
Olen ollut järkyttynyt näistä useista eri yrityksistä lavastaa veljestäni syyllistä mediassa. Veljeni tietokoneelle tallennettujen normaalien “perhealbumi”-kuvien ympärille oli aseteltu pornosivustoilta aikuisten seksiaktikuvia siten, että katsojalle syntyy likainen assosiaatio, että veljeni mielessä olisi seksiakti vieressään hymyilevän pienen lapsen kanssa. Nähtävästi Satakunnan poliisissa tunnetaan semiotiikan perusteet.
Mediaoikeudenkäynti
Käsite mediaoikeudenkäynti tarkoittaa sitä, että media lietsoo julkista hysteriaa ja lynkkausmielialaa ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana, estäen mahdollisuuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tästä seuraa syyttömiksi todetuille elinikäistä haittaa, kuten mahdollinen välitön hengenvaara, ja maineen ikuinen menettäminen, joka ulottuu tälläisissä tapauksissa henkilön koko perheeseen.
Trial by media – Wikipedia:
“Trial by media is a phrase popular in the late 20th century and early 21st century to describe the impact of television and newspaper coverage on a person’s reputation by creating a widespread perception of guilt or innocence before, or after, a verdict in a court of law.
In the United Kingdom there is a heated debate between those who support a free press which is largely uncensored and those who place a higher priority on an individual’s right to privacy and right to a fair trial.
During high publicity court cases, the media are often accused of provoking an atmosphere of public hysteria akin to a lynch mob which not only makes a fair trial nearly impossible but means that regardless of the result of the trial the accused will not be able to live the rest of their life without intense public scrutiny.”
Tässä Suomen rikoshistorian erikoisimmassa tapauksessa on oikeutta käyty yksipuolisesti median kautta. Valtamedia ei ole antanut minkäänlaiselle puolustukselle puheenvuoroa.
Satakunnan Kansa (Alma Media) hyllytti toimittajalle antamani haastattelun Joulukuussa 2011, eikä yksikään muukaan lehti ole osoittanut kiinnostusta kuulemaan omaisten näkemyksiä asiassa. Poliisi ja syyttäjät ovat saaneet olla yksin äänessä.
Itsenäinen ja vapaa lehdistö on kuitenkin demokratian kulmakiviä, ja nyt me omaiset kyseenalaistammekin suomalaisen median riippumattomuuden. Onko Suomessa todella niin, että poliisi ja oikeuslaitos pystyvät ohjailemaan demokraattisille maille niin tärkeätä vapaata journalismia?
Veljeni asianajaja Miikka Hakaselle määrätty ilmaisukielto, ja sakkorangaistus veljeni kirjeen jakamisesta medialle, ovat olleet jo alusta alkaen tietoisia yrityksiä vaientaa puolustus.
Linkit:
1) Jyrki Virolainen, 23.09.2011, blogi nro 483.
Ulvilan murhamysteerin tv-keskustelussa mystistä tietovajetta:
http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2011/09/483-ulvilan-murhamysteeria-koskevassa.html
…
KANTELUN JATKO-OSAT TULOSSA PIAN…
+++
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Ari Auer ja kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
…
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama kertoi syyskuussa vuonna 2011 lehdille Anneli Auerin veljen Ari Auerin toimittaneen hänelle keskimmäisen kahden lapsen tarinoita. Kaksi päivää myöhemmin veljeni Jens Kukka haettiin kesken unen kodistaan kahdeksan poliisin rynnäköllä. Hän on edelleen samalla painajaismaisella matkalla.
IL: Miksi Auerin veli kääntyi siskoaan vastaan?
Julkaistu 06.09.2011
“Veli otti elokuun alussa yhteyttä syyttäjä Jarmo Valkamaan ja kertoi haluavansa tulla esittelemään materiaalia, joka voisi viitata Auerin syyllisyyteen. Jutut olivat peräisin Auerin 12- ja 9-vuotiailta lapsilta, jotka olivat kertoneet enolleen omaehtoisesti tietoja murhayöstä.”
…
“Auerin kolme nuorinta lasta on sijoitettu veljen ja tämän vaimon luo. Syyttäjät ovatkin pohtineet, tuliko veli tiedoillaan esiin sen vuoksi, että saisi pitää Auerin lapset itsellään.
– Meillä ei ole herännyt epäilystä sellaisesta, mutta tietenkin olemme pohtineet vaikuttaako se mahdollisesti asiaan. Puolustus tulee varmasti ensimmäisenä vetoamaan tähän. Siitä ei ole tässä vaiheessa näyttöä, Valkama sanoo.”
…
Näyttöä lapsikaappauksesta ei tietenkään ole, kun asia jätetään tutkimatta. Riittääkö, että asianosainen (veli) sanoo, ettei korvauksilla ole hänelle merkitystä? Näin tässä asiassa on valitettavasti menetelty. Kantaako kukaan vastuun tästä menettelystä jää nähtäväksi.
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama oli siis palannut ensimmäinen päivä elokuuta 2011 lomaltaan, kun heti aamusta hän sai omien sanojensa mukaan oudon puhelinsoiton Ari Auerilta. Myöhemmin järjestetyssä tapaamisessa Ari Auer oli esitellyt lapsilta saamaansa uutta todistusmateriaalia (=lasten kertomuksia) Anneli Auerin syyllisyydestä murhaan.
Tuon oudon puhelinsoiton saatuaan kihlakunnansyyttäjä Valkama tiedotti välittömästi medialle hakevansa muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta. Asia oli esillä Satakunnan Kansan nettisivuilla tuona samana elokuisena aamuna jo klo 11.26
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkamalla ei ole voinut olla käytännössä ollenkaan aikaa lomalta palattuaan miettiä Ari Auerin mahdollisia lapsikaappausmotiiveja. Mikäli tämä versio tapahtumista on alkuunkaan edes totta?
Helsingin Sanomat International raportoi 26.8.2011 syyttäjä Valkaman sanoneen Anneli Auerin uuden kotietsinnän jälkeen:
“What I can say is that it is not possible to conduct a new house search on the basis of old evidence. We naturally have to have something new to support us. Something new has emerged after early June, and it has led to a situation in which we have seen it as appropriate to conduct a search”, says Jarmo Valkama, one of the prosecutors in the case.
Oliko Ari Auerin puhelu sittenkään yllätys lomalta palaavalle syyttäjä Valkamalle? Lähtikö syyttäjä Valkama sittenkin rauhallisin mielin kesälomalleen heinäkuun alussa, tietäen saavansa uusia todisteita Anneli Aueria vastaan heti lomalta palatessaan? Kenen idea oli alunperin se, että Ari Auer vie siskonsa lapset pitkälle merimatkalle upouudella hienolla veneellään, jossa hän vaimonsa kanssa videokuvasi traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksia omasta äidistään? Kehoittiko poliisi tai syyttäjä Ari Aueria haastattelemaan ja videokuvaamaan traumatisoituneita lapsia?
Miksi Ari Auer ei mieluumminkin palauttanut lapsia omalle äidilleen tämän vapauduttua vankeudesta syyttömänä? Mikä (tai kuka) esti Ari Aueria yhdistämästä lapsia äitinsä kanssa jo toukokuussa 2011? Mikäli tarkoitus oli viedä lapset vain lomalle, niin miksi ei lasten äitiä kutsuttu mukaan merimatkalle? Miksi Ari Auer odotteli syyttäjä Valkaman paluuta lomalta, eikä kertonut lasten levottomista kertomuksista esimerkiksi sijoituksesta vastanneelle sosiaaliviranomaiselle? Miksi oli tärkeätä esitellä lasten mielikuvituksellisia tarinoita juuri syyttäjä Valkamalle?
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkaman on täytynyt miettiä valmiiksi miten tyrmätä etukäteen mahdollinen varteenotettava vaihtoehto lapsikaappauksesta (veli vaimoineen sai yli 9000 eur/kk korvauksia lasten hoidosta). Valkaman lausunto mediassa 06.09.2011 oli tarkoitettu lamauttavaksi iskuksi puolustukselle. Valkama iski mediassa jo ennenkuin puolustus edes tiesi mitä tuleman pitää. Se oli tyypillistä epäreilua mediaoikeudenkäyntiä syyttäjä Valkamalta Anneli Aueria vastaan.
…
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Linkki avautuu uuteen ikkunaan.
Anneli Auerin vanhemmat todistajina oikeudessa
[contact-form]
Paateron laiva ei uponnut, – vielä
Päivitetty 23.03.2014
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voi rullata alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös arkisto-sivulta.
—
Paateron laiva ei uponnut, – vielä
Kaksi tuomaria on hyväksynyt syytteen, toinen osin tuomiossa lausuttuja perusteita täydentäen.
Erimieltä ollut tuomari on katsonut, että vaikkakin syytteen puolesta puhuvia seikkoja on, jää asiassa kuitenkin varteenotettava epäily siitä, että asunnossa on voinut tekoaikaan olla ulkopuolinen henkilö paikalla, minkä vuoksi hän olisi hylännyt syytteen.
Blogistilla ei ole enään pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Suomessa poliisi ja tuomioistuimet olisi rakenteellisesti korruptoituneita, kun syyttömiä tuomitaan ilman todisteita ja vastoin näyttöä pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Asia ei jää tähän.
***
25.11.2013, Poliisiylijohtaja Paatero: Kannan vastuun paremmin pysymällä virassa
“Mikko Paatero kertoi pitämässään lehdistötilaisuudessa, että hän jatkaa poliisiylijohtajana. Paateron mukaan hän kantaa vastuunsa paremmin pysymällä virassa, eikä hän harkitse irtisanoutumista. Sisäministeri Räsänen antoi viime torstaina Mikko Paaterolle viikonlopun yli aikaa miettiä, voiko tämä jatkaa tehtävässään.” – Nelonen.fi
ALLA JOITAKIN AIEMPIA PAATERO-UUTISIA:
Helsingin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion korruptio-tutkinta lähti käyntiin prostituoidun “Saaran” kertomuksella. Saara kertoo, ettei poliisi ottanut hänen kertomustaan todesta. Saarasta ei ole kuulunut sen koommin enään mitään. Linkki Helsingin Sanomien juttuun alempana.
“Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Juha Kääriäisen mukaan Helsingin huumepoliisiin liittyvä vyyhti voi heikentää hetkellisesti kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisten luottamus poliisiin on Euroopan kärkeä…Hän arvelee, että huumepoliisin toimet voivat myös kerätä ymmärrystä.
– Tavallinen kansalainen voi ajatella myös, että on ihan hyvä, että poliisi käyttää kaikkia keinoja, jopa laittomia, kunhan voittaa taistelun huumeita vastaan.”
Lähde: HS 20.11.2013, Ministeri Räsänen: Poliisijohdon luottamus on nyt puntarissa
***
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Auer-tapauksessa poliisi on syyllistynyt todistusaineiston pimittämiseen ja manipulointiin, ja paljon muuhun, mistä kaikesta kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen päätti jättää syyttämättä eräitä Satakunnan poliisilaitoksella työskentelevää poliiseja, joista Auer oli tehnyt rikosilmoituksen.
“Tutkintapyynnön mukaan Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa olisi rikottu esitutkintalain säännöksiä. Tutkintapyynnön mukaan esitutkinnassa olisi muun muassa toimittu syyttömyysolettaman vastaisesti, kuulusteltu Aueria ja muita esitutkintalain vastaisesti, tiedotettu esitutkinnasta esitutkintalain vastaisesti sekä jätetty esitutkinnasta pois materiaalia, joka tutkintapyynnön tekijän näkemyksen mukaan olisi tullut liittää aineistoon.” – Satakunnan Kansa 4.12.2013
Sen sijaan valtionsyyttäjä Jorma Äijälä piti huolta, että Auerin syyttömyyteen uskovaa ensimmäistä tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahtea syytetään virka-asemansa väärinkäyttämisestä, koska tämä oli lähettänyt Porilaisen näyttelijä Kai Tannerin huputetun valokuvan sähköpostilla Auerille ennen tunnistusrivin järjestämistä. Joutsenlahti sai menettelystään sakot Satakunnan käräjäoikeudessa 01.03.2014. Käräjäoikeuden mukaan Juha Joutsenlahden toiminta rikkoi syyttömyysolettamaa.
***
04.09.2013 IltaSanomat
Tutkinnanjohtaja: “Mikään näyttö ei kytkenyt Aueria murhan tekijäksi”
Kova on ollut yritys saada Anneli Auerista tehtyä syyllinen. Yleensä henkirikokset selviävät vähemmälläkin yrityksellä, sillä tekijä on tehnyt tekonsa pikaistuksissaan ja jättänyt poliisille joukon kiistattomia todisteita syyllisyydestään. Harvalla epäillyllä on myöskään joukkoa ihmisiä puolustamassa tämän syyttömyyttä. Anneli Auerin tapauksessa poliisi on joutunut soveltamaan ja säveltämään todisteita Annelia vastaan.
Poliisin ja syyttäjän viisi vuotta kestänyt ristiretki Anneli Aueria vastaan ei näytä saavan loppua edelleenkään tällä viimeisimmällä Satakunnan käräjäoikeuden tuomiolla. Oikeusoppineet ihmettelevät professori Jyrki Virolaisen blogissa, kuinka voi olla mahdollista, että korkeimmalle oikeudelle esitetyt uudet todisteet , joilla valituslupa heltisi, on sivuutettu ja tuomio perustuu sittenkin vanhoille näytöille, joista on jo entuudestaan hovioikeuden yksimielinen vapauttava tuomio.
Linkit avautuvat uuteen ikkunaan
JYRKI VIROLAINEN 808. Ulvila-juttu käy entistä sekavammaksi, käräjäoikeudelta jälleen äänestyspäätös
Helsingin Sanomat – SAARAN TARINA
Paatero: Kannan vastuuni paremmin pysymällä virassa
Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä ajaa terrorilla Auer-tuomiota
Entäs valtionsyyttäjä Jorma Äijälän teot?
Voit rullata sivua alas edellisiin artikkeleihin (toimii ainoastaan kotisivulla). Kaikki kirjoitukset löytyvät myös arkisto-sivulta.
Uusi näyttö paljasti motiivin murhaan?
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
+++
Seitsemän vuotta on tullut pian täyteen Ulvilan murhasta ja syyllinen on edelleen vapaana. Hän saattaa hyvinkin olla naimisissa ja hänellä saattaa olla lapsia. Siltikin Satakunnan poliisit ovat vierittäneet syyllisyyden yksinomaan neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin niskaan. Murhasta alunperin epäilyn alla olevat pääsivät kuin koirat veräjästä KRP:n dna-sotkun takia.
Satakunnan käräjäoikeudessa on äskettäin saatu päätökseen leskiäidin kolmas oikeuskierros. Tuomio kuullaan Joulun alla 12.12.2013. Anneli Auerilla on joka tapauksessa edessään jo viides Joulu vankilassa erossa lapsistaan.
Keväällä 2011 Vaasan hovioikeus oli todennut yksimielisesti Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan. Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala onnistuivat saamaan valitusluvan korkeimmalta oikeudelta salatuilla lasten kertomuksilla.
Syyttäjä: Uusi näyttö paljastaa Anneli Auerin motiivin murhaan
7.6.2013 Toni Lehtinen – Helsingin Sanomat
Pori. Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan poliisin keräämä lisäaineisto paljastaa Ulvilan murhaan motiivin. Lisämateriaalissa on väitteitä Anneli Auerin saatananpalvonnasta ja Auerin lasten kertomuksia.
“Olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Nyt meillä on tarjota uutta näyttöä, joka avaa teon motiivia”, Valkama kertoi istunnossa.
Syyttäjä haluaa salata lähes koko lisäaineiston, mukaan lukien juuri motiivin.
“Asia on hyvin poikkeuksellinen. Huuleni ovat sinetöidyt, Valkama totesi medialle henkirikosasian valmistavan istunnon tauolla.
Satakunnan käräjäoikeus päättää lisämateriaalin salaamisesta perjantaina.
Osa saatananpalvonta-aineistosta julkistettiin viime vuonna. Syyttäjien mukaan uhrin, Jukka S. Lahden, olkavarsien pistohaavoista muodostui risti väärinpäin. Syyttäjä aikoo kutsua pääkäsittelyyn todistajaksi eläkkeellä oleva erityisopettajan, joka perehtynyt saatananpalvontaan.
Valkaman mukaan lisäaineistossa on “ilmennyt enemmänkin viitteitä vastaaviin seikkoihin.”
Auerin puolustusasianajaja Juha Manner vaatii valtaosaa uudesta aineistosta julkiseksi. Hänen mukaansa tietojen vain osittainen julkaiseminen sotii Auerin oikeusturvaa vastaan.
“Osittainen julkisuus on kaikista pahinta Auerille”, Manner painotti istunnossa. jota on kuuntelemassa parikymmentä toimittajaa.
Korkein oikeus palautti henkirikosasian käräjäoikeuteen viime vuonna. KKO perusteli päätöstään sillä, että korkeimmalle oikeudelle esitelty laaja uusi materiaali pitää käsitellä useammassa oikeusasteessa
Satakunnan käräjäoikeus totesi Anneli Auerin syylliseksi miehensä murhaan vuonna 2010. Seuraavana vuonna Vaasan hovioikeus kumosi tuomion ja totesi Auerin syyttömäksi. Hovioikeuden mukaan muun muassa vanhimman lapsen todistus tuntemattomasta miehestä oli riittävä epäily Auerin syyttömyydestä.
Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa joulukuussa 2006.
…
BLOGISTIN KOMMENTTI
Uudella näytöllä syyttäjä Valkama viittaa Anneli Auerin pienten lasten kertomuksiin, jotka hän oli saanut haltuunsa Annelin veljeltä Ari Auerilta. Ari Auer oli videoinut yhdessä vaimonsa Minna Auerin kanssa lasten kertomuksia pitkällä merimatkalla kesällä 2011 uudessa luksusveneessään.
Syyttäjä on halunnut salata lasten kaikki kertomukset. Nekin, jotka eivät pidä sisällään raiskausväitteitä. Raiskausväitteet ilmestyivät mukaan lasten tarinoihin vasta myöhemmissä viranomaisten suorittamissa haastatteluissa elokuussa 2011.
Syyttäjä on siis halunnut salata myös ne lasten kertomukset, jotka sisältävät fiktiivisen motiivin Ulvilan murhaan. Lapset ovat kertoneet enolleen Harry Pottermaisissa tarinoissaan, kuinka äiti tappoi isin suojaten itseään veriroiskeilta pyyhkeillä ja kilvillä.
Anneli Auerin pienimmät lapset ovat kehittäneet omissa mielissään tarinan, jolla selittää miten ja miksi äiti oli tappanut isin, ja joutunut sitten vankilaan. Onhan heiltä tätä tarinaa usein kysytty jopa poliisin toimesta. Tarinoihin liitettiin mukaan isosisko, jota sijaisperheessä pidettiin pahana.
Alla on surullisen kuuluisa Apu-lehden haastattelu loppukesästä 2011, jossa järkyttyneen oloinen Anneli Auer yrittää selostaa toimittajalle juuri kuulemiaan uusia syytteitä. Anneli ei tässä vaiheessa aavista joutuvansa uudelleen syyttömänä vankilaan. Hän ei tunnu tietävän mitään myöskään seksuaalirikossyytteistä, jotka poliisi sai irti lapsista vasta viimeisissä viranomaishaastatteluissa. Annelilla ei ole aavistustakaan miksi vanhin tytär on eristetty ja “viety turvaan”.
Syyttäjä Valkaman vaatiessa lasten kertomusten salausta, hän oli sitäkin avoimempi koskien lasten nimiä. Hän oli Satakunnan käräjäoikeuden istunnoissa toimittajien ja yleisön kuullen puhunut “X:n (Annelin pojan) jutuista” ja paljastanut vanhimman lapsen uuden sukunimen, jonka lapsi on joutunut itselleen ottamaan suojellakseen itseään ikävältä huomiolta koulussa ja kaveripiirissä. Paikalla olleet toimittajat olivat kuulemma olleet närkästyneitä syyttäjä Valkaman käytöksestä. Asianajaja Hakasenkin olisi syytä olla asiasta närkästynyt, hänellehän määrättiin aikoinaan sakot lasten henkilöllisyyden paljastamisesta lehdistölle, vaikka syyttäjä Valkama oli ehtinyt silläkin kertaa edelle. Eri asia on saako syyttäjä Valkama koskaan sakot teoistaan?
Väitteet saatananpalvonnasta ovat oleellinen osa äitiään pelkäävien lasten kertomuksista. Valkamalla ei ilmeisesti pokka pitänyt näitä lisäaineistoja ja motiiveja esittää julkisuudessa joutumatta itse naurunalaiseksi? Ne piti hänen mukaan voida esittää salaisesti suljettujen ovien takana, ettei oma uskottavuus kärsi?
Julkisuudessa Valkama on joutunut vähättelemään saatananpalvonnan osuutta uudessa näytössä “sivujuonteen sivujuonteeksi”, “pelkäksi lisämausteeksi” ja “rikkana rokassa”.
Valkaman lause “on ilmennyt enemmänkin viitteitä” tarkoittaa suomeksi, ettei ole mitään todisteita väitetyistä teoista, on ainoastaan pienten pelokkaiden lasten keksimiä kauhutarinoita äidistään, pari huuhaa yllätystodistajaa ja joukko entisen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden yksityiselämää, persoonaa ja murhatutkintaa arvostelevaa poliisia.
Koska Porin käräjäoikeus ei hyväksynyt Valkaman vaatimusta käydä koko murhaoikeudenkäyntiä suljettujen ovien takana, joutui syyttäjä perääntymään saatanapalvonta-syytteistä ja tyytymään pelkkiin lasten kertomuksiin myymälävarkauksista, joihin heidän “paha äitinsä”, maan kuulu “kauhujentalon emäntä”, oli heidät muunmuassa muka pakottanut. Näin toimii lapsen mieli silloin, kun on luvallista ja jopa toivottua syyttää pahaksi moitittua ihmistä ihan mistä vaan.
Ristipistot ruumiissa – tällaisista jäljistä Auerin jutussa pääteltiin saatananpalvonta
MTV3, julkaistu 09.05.2012
Saatananpalvontaepäilyt heräsivät poliisissa Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kuulemisen jälkeen viime kesänä. Lapset kertoivat poliisille eläinten uhraamisesta ja rituaaleista.
Poliisi otti tämän jälkeen, viisi vuotta Ulvilan murhan tapahtumisen jälkeen, esiin ruumiskuvat uuteen tarkasteluun.
Niistä löytyvistä pistojäljistä tulkittiin, että olkavarsista löytyvät kuviot muistuttaisivat väärinpäin käännettyä ristiä. Poliisi haki myös tukea Auerin vankilassa piirtämistä kuvista.
Jukka Lahden ruumiissa oli kymmeniä pistovammoja. Kuoleman aiheutti kuitenkin päähän kohdistettu erittäin raaka väkivalta.
…
Lopulta Valkama nöyrästi luopui itseoppineen uskovaisen saatanapalvontaekspertti Keijo Ahorinnan asiantuntijuudesta. Samoin olisi tosin pitänyt käydä poliisin kanssa läheistä yhteistyötä tekevän uskovaisen gynekologin Minna Joki-Erkkilän kanssa, joka uskoo immenkalvojen takaisinkasvuun ja esiintyy todistajana jopa ihotautilääkärin roolissa. Joki-Erkkilä ei koskaan sulje pois rikoksen mahdollisuutta, vaikka mitään todisteita, tai viitteitä ei löytyisikään. “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”, kuten eräs vartiksi kuuluisuuteen noussut dosentti sanoi. Näin ei pitäisi kuitenkaan olla lääketieteessä, tai tieteessä yleensäkään. Asiantuntijalausuntojen tulisi perustua tieteelliseen tutkittuun tietoon.
Anneli Auerin ja Jens Kukan oikeusturvaa on totisesti koeteltu viimeisen kahden vuoden aikana, jonka ajan molemmat ovat istuneet syyttöminä vankilassa pelkästään lasten tarinoiden takia, jotka on järjestelmällisesti pyritty salaamaan.
Turun hovioikeuden tuomio seri-asiassa oli törkeä oikeusmurha, sillä syyttömyyttä todistaneet seikat jätettiin täysin huomiotta. Hovioikeuden julkisessa selosteessa keskityttiin sensijaan luomaan kuvaa perheessä tapahtuneista saatananpalvontarituaaleista, joiden yhteydessä lasten iholle (esim. olkapäihin) olisi viillelty arpia. Viiltelyväitteet eivät kuitenkaan liittyneet Jenssiin tai väitettyihin seksuaalirikoksiin millään tavalla. Kaikenlisäksi väitetyt arvet ovat paljaalle silmälle näkymättömiä, ja vain samaisen uskovaisen gynekologin havaitsemia.
Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan murhan uusintakäsittelyä seuranneet ovat voineet todeta, että syyttäjä Valkaman uudet todisteet olivat kutistuneet olemattomiksi. Syyttäjällä ei ollut esittää edes selkeätä teonkuvausta. Oliko kyseessä harkittu murha, kuten pelokkaiden lasten puheet esittivät, vaiko riidan päätteeksi tapahtunut äkkipikaistuksissa tehty surma? Oliko uhri hengissä vaiko kuollut hätäpuhelun aikana? Oliko hätäpuhelu etukäteen nauhoitettu, kuten lapset nyt väittivät? Puhuvatko pienimmät palturia ja vanhin totta?
Se miten näin pitkälle on voitu äärimmäisen kallista oikeusmurhaa Suomessa toteuttaa on johtunut salaisista oikeudenkäynneistä suljettujen ovien takana. Lasten kertomusten julkistaminen niiltä osin, kun ne eivät sisällä seksuaalirikosväitteitä antaa mahdollisuuden tapausta seuranneille ymmärtää miten tarinat ovat alunperin syntyneet ja miten tietyt viranomaiset ovat niihin suhtautuneet. Olisi myös hyvä selvittää miten ovat sijaisvanhemmat suhtautuneet tarinoihin, joille ei ole löytynyt mitään totuuspohjaa?
Lainaus oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:
Auerin veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.
Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.
V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.
L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.
V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.
L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.
V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.
L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.
V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.
L: No se halus tappaa teidät.
V: Aivan.
L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.
V: Mikä se siinä ajatuksena oli.
L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.
V: Hö.
…
Löysivätkö sijaisvanhemmat nokea nurkista? Kutsuttiinko paikalle palokunta? Löytyikö syytetyn hallusta sytytin, sytykkeitä, muurahaismyrkkyä ja muita väitettyjä välineitä? Onko oikein toistella lapselle tarinaa vahvistavasti ja tarinointia yllyttävästi “aivan” ? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on EI.
Ja lopuksi, oliko todellakin aiheellista sijaisvanhempien toimittaa tarinoita syyttäjille? Entä mitä sanovat lasten hyvinvoinnista ja sijoituksesta vastaavat sosiaaliviranomaiset? Eivät kai viranomaiset voi loputtomiin asti piiloutua vastuuta salailun taakse?
Satakunnan käräjäoikeus määräsi osan lasten haastatteluista, eli Ulvilan murhaoikeudenkäynnin todistusaineistosta julkisiksi kesäkuussa tänä vuonna. Syyttäjä valitti päätöksestä, mutta syyskuussa Vaasan hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan. Syyttäjä Valkama päätti olla venyttämättä totuuden esilletuloa sen enempää, ja jätti valittamatta päätöksestä korkeimmalle oikeudelle. Tämä on hyvin positiivinen käänne syyttömien puolustukselle.
INKVISITIO PÄÄTTI ULVILAN MURHAKÄRÄJÄT
Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi
Ulvila emergency call – an accurate transcription, (in Finnish only for now. I may translate it later). The police has circulated a false transcription in the Finnish press. The aim has been to make Anneli Auer look guilty for the murder of her husband. The police has claimed for years that there was no outside assailant, and have managed to make Anneli’s youngest children scared of their mother. It is the only reason why the children started telling horror stories about their mother after she was suddenly released from prison in spring 2011.
…
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi
Olen merkinnyt litterointiin värikoodein äänten lähteet.
- Äidin ja tyttären repliikit
- Uhrin äänet
- Iskuäänet ja huonekalujen liikahdukset
- Murhaajan äänet
- Mahdolliset muut murhaajan äänet, sekä muut epäselvyydet
HUOM! Suosittelen avaamaan erilliselle selaimen ikkunalle Tähtisentien asunnon pohjapiirroksen itse hätäpuhelua kuunnellessa ja litterointiani seuratessasi. (Linkit alempana).
Hätäkeskuspuhelu alkaa 1.12. 2006 kello 2.43,22.
0:00 Epäilty: Huoh!
0:00 Häke: Hätäkeskus.
0:01 Epäilty nopeasti huutaen: Huoh! Tää, – Tääl o joku tappaja. *Tulkaa nopeesti! (*kuuluu vaimeita taustaääniä)
0:03 Häke: Mi-, mikä? (päällekkäin soittajan kanssa)
0:04 Epäilty huutaen ja hengästyneenä: Joku tuli ikkunast sisää (huoh).
0:05 Häke vaativasti: Rauhotu, mikä paikkakunta?
0:06 Epäilty kiireisesti: Ööh…Ulvila!
0:08 Häke rauhallisesti: Ulvila, jooh. (Taustalta kuuluu vaimeita ääniä).
0:10 Epäilty: nielaisee ja sanoo kiireisesti osoitteen: Tähtisentie 54
0:11 Häke: Anteeks mikä?
0:12 Epäilty toistaa painokkaasti tien nimen ja hengittää huohottaen: Tähtisentie!
0:13 Taustalta kuuluu joku ääni. Voi olla luurin pitämisestä kädessä, liikehtimisestä tai häkestä?
0:14 Häke rauhallisesti: Joo-o.
0:15 Epäilty toistaa kadun numeron: 54!
0:16 Häke rauhallisesti: Onks tää omakotitalo?
0:17 Epäilty vastaa nopeasti: On. Kuuluu vaimeita taustaääniä.
0:17 Häke: Joo, Mitä siellä nyt tapahtuu?
0:19 Epäilty hengästyneenä: Joku tuli ikkunast sisää ja hakkaa puukol mun miestäni. Muaki on hakattu.
0:23 Häke: Joku hakkaa puukolla? Taustalla uhri huutaa samaan aikaan kivusta: Auuu!
0:24 Epäilty vastaa kiireisesti: Kyllä!
0:24 Häke kysyy vaativasti päälle: Kuka siellä hakkaa puukolla?
0:25 Taustalta kuuluu (uhrin?) ääntä. Sanoo epäselvästi jotain? Öyn?
0:26 Epäilty vastaa päälle: Heti.
0:27 Häke vaativasti: Kuka siellä* hakkaa puukolla? *taustalla kuuluu uhrin valitusta Uhri: Auu. (ETP-papereissa tässä lukee Annuu)
0:28 Epäilty hengittää raskaasti luuriin
0:29 Häke: Tunneksä sitä?
0:30 Epäilty (hengästyneesti, murtuneella äänellä epätoivoisena, mutta rauhallisemmin): E-Ei siel o pimeetä. Mä juoksi puhelimee ku mä pääsi(n). Mu-Mullakin tulee näköjää verta.
0:35 Häke: Joo, -joo.
0:36 Epäilty huudahtaa hätääntyneesti: Hei! Nopeesti!
0:37 Häke: Joo, laitan apua. Onks teillä monta siellä?
0:39 Epäilty epätoivoisesti kiirehtien: Meil o myös neljä lasta täälläh.
0:41 Häke: Neljä lasta?
0:42 Epäilty painokkaasti: Kylläh!
0:43 Häke: Jaaha,* Odota hetki, mä meen hetkeks pois linjalta. Älä sulje puhelinta, älä me pois. (*Taustalta kuuluu samalla äännähdys).
0:47 Epäilty: Enh. Epäilty hengittää raskaasti luuriin.
0:50 Taustalta kuuluu kovalla kuin huonekalun liikahdus (laahaava ääni) ja heti perään uhrin huutoa tuskasta Uhri: A-Aiii!
0:52 Epäilty huudahtaa hädissään: Nopeesti! Epäilty hengittää raskasti hengitys vapisten luuriin.
0:53 Uhri: huutaa taustalla mahdollisesti “tuu joo” (tarkoittaen tuu jo?)
0:54 Epäilty hengittää raskaasti, sanoo epätoivoisena kimakalla äänellä: Ku-Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
0:56 Uhri: Iskuääni ja heti perään uhrin reaktio: -Uohh!, perään kaksi perättäistä onttoa iskuääntä (kuin klapilla päähän iskuja?), joiden jälkeen Uhri parahtaa: Ähh! ja jotain muuta, joka katkeaa kesken epäillyn alkaessa taas puhua luuriin.
0:59 Epäilty huudahtaa epätoivoisesti ja hengästyneenä lapselleen, joka on ilmeisesti näköyhteydessä takkahuoneeseen: Meni, -lähtikse mies jo?
– Korjaan, että tässä kohtaa nauhaa ei käy vielä selville onko lapsi tullut jo huoneestaan. Anneli on voinut tarkoittaa tämän sittenkin miehelleen. Lapsen ilmestyminen kutsuttaessa tulee selväksi kohdassa 1:36. Tämän väärinkäsityksen takia Annelia on syytetty lapsen lähettämisestä katsomaan onko murhaaja vielä talossa.
1:01 Uhri: Kopsautus ja Aargh!! (erittäin voimakas karjaisu tuskasta).
1:02 Epäilty: (hengittää raskaasti puhelimeen)
1:04 Epäilty: huoahtaa puhelimeen ja hengittää raskaasti
1:06 Kuin huonekalun laahaus ääni ja kolaus/iskuääni?.
1:08 Toinen laahaava ääni ja uhrin älähdys päällekkäin –uuoh!
1:09 Isku/kopsahdus ja uhri huutaa tuskasta: Äähh, auuh!
1:10 Epäilty: hengittää raskaasti puhelimessa
1:11 Iskuääni ja uhri huutaa kovaa tuskasta: Tule Aaahh! (yrittää sanoa tule auttaan, mutta kova kipu estää lauseen loppuun lausumisen?)
1:12 Epäilty: O-Onks joku tulossa jo? hengitys edelleen epätasaista
1:14 Taustalta kuuluu painokas: Vittu! Tämä on ulkopuolinen murhaaja, sillä epäilty on puhelimessa ja heti perään kuuluu uhrin älähdys kivusta
1:15 Uhri tuskainen: Öhh! vaimeata kolinaa
1:16 Epäilty hengittää raskaasti vapisten luuriin.
1:18 Uhri huudahtaa lyhyesti…auto! -Voi yrittää sanoa auta!?
1:19 Epäilty hengittää raskaasti vapisten luuriin. Taustatapahtumia vaikea erottaa hengityksen alta, kuin kopsahdus kuuluisi.
1:21 kopsahdus
1:23 vaimea iskuääni
1:24 toinen vaimea iskuääni
1:25 kolmas vaimea iskuääni, Uhri tuskasta: Uoh!
1:26 Epäilty hengittää edelleen raskaasti luuriin.
1:26 taustalla iskuääni tai huonekalun liikahdus ja –Ähh!
1:28 Uhri huutaa: Karkuun! tai Varpyyyyyn! perään kopsahdus, vaiko puhelin käsittelystä ääni?
1:30 Uhri huutaa: —-, tule tänne apuun! Epäilty hengittää raskaasti luuriin, joten vaikea kuulla alkua. Liitessä 33 (FBI versio?) KKO:n arkistossa kuulin saman kohdan: “Annu, tule tänne apuun!”
1:34 –35 KATKOS nauhassa, katkaisiko häke vahingossa nauhoituksen ollessaan pois linjalta? TARKISTETTAVA onko tämä katkos alkuperäisessä häkenauhassa, vai onko nauhaa poliisi käsitellyt? Miksi katkos, kun epäilty hengittää kuitenkin luuriin ja äänentaso on nousussa, ei laskussa (ei voi olla noise gate effect/squelch)?
===
1:36 Epäilty huudahtaa: Hei, mun täytyy ny. (huutaa lastaan nimeltä!).
1:38 Lapsi etäämmältä: Niih.
1:39 Epäilty: Tuuksä tänne puhelimee?
1:40 Taustalta vaimea ääni: Joo! ja kopsahdus ääni päälle. Ei kuullosta uhrilta eikä lapselta, vaan pikemminkin ulkopuoliselta, sillä äänimaisema poikkeaa edellisistä. Vai onko mikrofoni voinut vääristää lapsen äänen mikäli tämä on ollut kääntyneenä pois mikrofonin suunnasta?
1:41 Epäilty: Mä meen kattoo tonne.
1:42 Lapsi: Mitä mä…? Taustalta kuuluu uhrin huuto ”Tule apuun”
1:43 Epäilty vastaa päälle: Mä, -mä soitan poliisil, siel pyydettii et…
1:46 Uhri huutaa vaativasti mongertaen: Tule pjaa pjaa! (yrittää sanoa Tule pian pian?)
1:46 Epäilty: me pysytään sen linjoil. Tämä oli litteroitu täysin väärin ja väärän ihmisen sanomaksi ”Mite mä pääse linjoil”. Nauhoituksessa on eri atmosferinen saundi (äänimaisema), ei taustaääniä, ei hengitystä. Luuri on kauempana suusta, epäilty ojentaa sitä juuri lapselle? Tapahtuiko sama, kun lapsi vastasi ”Joo” aiemmin?
1:48 Uhri huutaa erittäin vaativasti: Tule(han)*Annu auttaa(n)! (*kopsahdus tai lasin päällä askel?) Tämäkin on ollut täysin väärin litteroitu ”No vähä voit auttaakii” Luuri on suunnattuna/ojennettu lapselle takkahuoneeseen päin, sillä tämä kuuluu hyvin selvästi.
1:50 Uhri: Tule Annu! kopsahdus, lasin päällä kävely tai isku?
1:51 Epäilty kysyy mieheltään topakasti takkahuoneen ääreltä: Lähtikse jo?
1:52 Uhri huutaa epätoivoisena vaimolleen: Tule auttaan!
1:54 Epäilty huutaa raivokkaasti ja paniikissa lujaa (näkee murhaajan?): “mitäkö” tai “pitääkö”
1:55 Uhri: (y)öh! (ähkäisy, huonekalun ääni tai iskun ääni? Murhaaja Jukan kimpussa?)
1:56 Epäilty huutaa kimakasti paniikissa murhaajalle: Vittikö! Murhaaja kääntyy Annelia kohden?
1:57 – 2.00 juoksuaskelia (Epäilty pakenee murhaajaa, suunta ohi puhelimen), tuulikaapin oven aukaisu 1:58/59?). MENEEKÖ ULOS ASTI? Kts. etp.
2:00 Uhri huutaa epäselvästi: Tule (Annu) aut! lapsen hengitys kuuluu luurissa
2:02 Uhri: A-laa-lalala (ei pysty puhumaan enää selvästi, kopsahdus keskellä) kivusta ja pelosta mongerrus, kun murhaaja kääntyy takaisin uhrin kimppuun?
2:03 Surmaaja huudahtaa raivokkaasti kesken uhrin mongerruksen/vaikerruksen: Kuole! (2-tavuinen sana, päällekkäin miehen valituksen kanssa). Ei voi olla Annelin ääni, sillä Anneli juuri paennut asunnosta tuulikaappiin tai ulos asti.
2:03-04 Uhri mongertaa tuskissaan kuin ”aijaa lalalala”, puheesta ei saa selvää
2:05 vaimea kopsahdus tai askel keskellä mongerrusta?
2:05/06 Uhri: LaLa – ja perään –Uhh! Ulkopuolinen surmaaja ähkäisee ponnistuksesta uhrin kimpussa? Epäilty ei ehtisi millään takaisin puhelimeen kahdessa sekunnissa takkahuoneesta.
2:07 vaimeita askelia kohti puhelinta. Anneli on palannut sisälle.
2:08 Epäilty: voihkaisee puhelimeen (kuuluu voimakkaasti): nyyh! taustalta kuuluu uhrin parkaisu –Ääh!
2:09 Epäilty tokaisee epätoivoisena aivan lapsen viereltä luuriin: Tuleeksielt kettää?
2:10 Lapsi ahdistuneena puhelimeen: Hei, onksiel joku, tulkaa äkkii, mun iskä (*)voi huonosti…(kimakalla anelevalla äänellä). Vetää henkeä. *(kuuluu taustaääni. Liian lyhyt, ei saa selvää lapsen jatkaessa puhetta päälle).
2:14/15: Kuuluu Annelin kolme askelta taustalta kohti takkahuonetta.
2:16 Lapsi jatkaa epätoivoisella kimakalla äänellä: Tulkaa äkkii! (taustalla uhri valittaa –aah!)
2:17 Taustalla uhrin valitusta tai surmaajan puhetta: kuin ”(n)ui vaa –”. Taustaäänet kuuluuvat erittäin vaimeana lapsen puhuessa luuriin.
2:18 Lapsi vetää henkeä ahdistuneena: Iih!
2:19 Lapsi huutaa tuskaisena: Iskä, älä kuole! Taustalla ääntelyä, josta ei saa selvää, koska lapsi huutaa puhelimeen.
2:22 Uhri: Aiih!
2:22/23 Epäilty huutaa todella raivokkaasti surmaajalle: Hei, lopeta!
2:24 – 2.27 Nopeita pakenevia askelien ääniä. Epäilty juoksee karkuun surmaajaa. Suunta jälleen puhelinta kohti pois takkahuoneen suulta?
2.25/26 Tuntematon ääni juoksuaskelten joukosta kuin: ”Aja”.
2:26 Häke tulee linjoille ja katkaisee samalla juoksuaskelten ja muut äänet: Joo, haloo.
2:27/28 Uhri tai tuntematon vaimeasti: kuulostaa kuin ”Se jäi”.
2:28 Lapsi epätoivoisena kimakalla äänellä: Nii, tulkaa äkkii (taustalla joku lyhyt ääni, onko isku?), mun iskä voi huonosti, -jooko? (taustalla jotain vaimeeta kolinaa, tai luurin pitely käsissä?)
2:31 Häke: Joo, tä-sinne on apu jo tulossa. Osaakko sä, onks siel joku aikuinen paikalla nytte? Häke nostanut volyymia, sillä häken hengitys suhisee mikrofonissa?
2:35 Lapsi vastaa lohduttautuneena: Äiti.
2:36 Häke: Voisko äiti puhuu?
2:38 Lapsi: Äiti tuu. (Huom. Lapsella on näköyhteys äitiin).
2:39 (kolahdus)
2:39 Lapsi lohduttautuneena: Nyt siel puhutaa taas.
2:41 taustalta kuuluu vaimea kolahdus epäillyn tarttuessa luuriin
2:42 Epäilty ääni vapisten / hätääntyneellä itkuisella äänellä: Mä yritä(n) auttaa. Tämä puuttuu kokonaan Niemen litteroinnista!
2:43 Epäilty jatkaa epätoivoisena: Onks sielt tulos joku?
2:44 Häke: Joo, mä oon apuu hälyttäny. Mä, voidaan nyt, mä vähän kyselen lisätietoja. Taustalta kuuluu vaimeita ”high pitch” ääniä ja kolahdus! Surmaaja kalauttaa uhria? Onko poliisiradio auki?
2:47 Epäilty: Joo. (osittain päällekkäin häken kanssa)
2:47 Häke: Mikä tää tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.
2:49/50 Taustalta kuuluu puhetta! Surmaaja edelleen uhrin kimpussa? Joko surmaaja puhuu jollekkin, tai poliisiradiolinja on auki?
2:50 Epäilty: Joo. Mä en tiedä mikä tyyppi se o, se (huoh). Kuuluuko täs kohtaa kolahdus taustalta?
2:51 Epäilty vetää henkeä: -Ehh!
2:52 Epäilty jatkaa: -hajotti meiän ton, -huoh (vetää henkeä)
2:53 Häke: Niih.
2:54 Epäilty jatkaa: se takaovi, Kuuluuko täs kohtaa vaimea kolahdus taustalta?.
2:55 Häke: Joo-o
2:54 Epäilty jatkaa häken päälle: sil o mus-mustat vaatteet.
2:56 Häke: Joo, onks hän siel paikal viel?
2:58 Epäilty ähkäisee: Mä olen tääl, mä juoksin äske (vetää henkeä)
2:59 Häke: Joo
3:00 Epäilty jatkaa hengästyneenä: ulos, et mä meen sinne, se lähtee juoksee mun perää. Se meni takas ja se aikoo tappaa mun mieheni, se oli äske viel hengis. (Epäilty huohottaa).
3:06 Häke: Joo, missä se sun mies, mimmoses tilas se sun mies siel nyt on? (volyymia nostettiin taas häkessä, kuuluu huomattavasti kovempaa).
3:09 kova rahina (hengitys mikrofoniin?).
3:10 Epäilty: Makaa siel lattial ja huus äske a(pua)
3:11 Epäilty huudahtaa tuskaisena: Nyt hiljeni!
3:13 Lapsi alkaa itkeä taustalla, Iiih…
3:13 Häke puhuu päälle: Sun mies hiljeni vai? lapsen itkua kuuluu taustalla
3:14 Epäilty vetää henkeä
3:15-17 Lapsi: voimakas pitkä kirkaisu
kohdassa 3:16 lapsen kirkuessa kuuluu kopsahdus. Tippuiko murhaajalta veitsi lattialle poistuessaan? Sitä mieltä oli myös jutun taktinen päätutkija rikoskomisario Kare Koskinen, että tekijä poistuu, kun lapsi kirkaisee.
3:17 Häke: Haloo! plus joku taustaääni/puhetta kuuluu häkestä?
3:18 Epäilty: Älä itke (lapsen nimi) hei, siel. Vetää henkeä, -Nyyh!
3:21 Häke: Joo, sinne on apu koko ajan nyt tulossa, onks sun mies nyt iha tiedottomana sielä makaa vai? Lapsi itkee taustalla ja vaimeita muita taustaääniä (häkestä?).
3:25/26 Epäilty nyyhkäisee puhelimeen
3:26 Epäilty jatkaa itkuisena: Mä en tie, mä oon nyt keittiös, mä enh (huohottaa).
3:29 Epäilty jatkaa kysyen: Meneks mä kattomaa? Huoh.
3:30 Häke: Joo, mut missäs se tekijä nyt on, missä se tekijä täl hetkel on?
3:33 Epäilty: No, todennäkösest siel ellei lähteny ulos jo. Mei makuuhuoneessa siis.
3:36 Häke: Lähti ulos jo vai?
3:37 Epäilty: En tiedä, siel hiljeni.
3:39 Häke: Jaaha.
3:39 Epäilty kysyy lähellään seisovalta lapselta hauraalla äänellä: (Lapsen nimi), oliks se viel siel? Hengitystä luuriin
3:41 Lapsi vaimealla äänellä: Joo, se lähti.
3:42 Epäilty: Se lähti jo vai?
3:43 Häke: Joo, Sano vähä tuntomerkkejä* mä voin sanoo poliisille, mustat vaatteet ja mitä muuta? *Häken taustalta kuuluu möreitä ääniä. Onko ne peräisin poliisiradiosta?
3:47 Epäilty: Mustat vaatteet, semmonen joku (huoh), sanotaa et vähintää 180 senttiä pitkä, vähä, aika tukeva (huoh).
3:53 Häke: Joo.
3:54 Epäilty sanoo hengästyneesti ja ääni vapisten: Semmoset niinku mustat vaatteet, semmoset, ettei naamaa kokonaa näkyny. Iha vieraan näköne mulle.
3:58 Häke: Iha vieras.
3:59 Epäilty: Jooh (taustalta kuuluu lapsen itkua).
3:59-4:00 Häke: Joo
4.00 Epäilty epätoivoisena: Nyyh! Heih, tulkaa nopeesti!
4:01 Häke päällekkäin epäillyn kanssa, lohduttaen: Joo, poliisi soittaa sul, me voidaan lopettaa sitte.
4:05 Epäilty: Onks tänne joku ambulanssi tulossa kans?
4:07 Häke: On, ambulanssi on kans tulossa ja poliisi, mut me voidaan lopettaa, ni poliisi soittaa.
4:11 Epäilty: Joo.
4:12 Häke: No ni, täst tavottaa tästä sun numerosta, mistä sä soitat nyt. (lapsi itkee taustalla)
4:14 Epäilty: Joo.
4:15 Häke: No ni, me voidaan lopettaa, poliisi soittaa. (lapsi itkee taustalla).
4:16 Epäilty: Selvä.
4:17 Häke: Joo, joo hei.
4:18 Epäilty lohdullisena: Heihei.
– Poliisi saapui paikalle n. 4 minuuttia puhelun päättymisen jälkeen 2:51.
+++
Kuuntele Ulvilan hätäpuhelu
Lue myös litteroinnin johdanto ja katso asunnon pohjapiirrosta täältä:
http://anneliauer.com/wp-admin/post.php?post=379&action=edit
Entä lähettikö Anneli tyttärensä katsomaan murhaajaa?
http://anneliauer.com/wp-admin/post.php?post=864&action=edit
…
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.