Tag: korkein oikeus
STERN CRIME – HÄTÄPUHELU
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Alkuperäisen saksankielisen artikkelin “Der Anruf” on laatinut toimittaja Nicolas Büchse. Artikkeli on julkaistu Stern Crime -lehden 4.6.2016 ilmestyneessä numerossa 7/2016 (s. 9).
Suomenkielinen käännös: Anneli Auerin tukiryhmä
HÄTÄPUHELU
Tapahtuma-aika: perjantai aamuyö, 1. joulukuuta 2006, kello 2.43.
Nainen soittaa Ulvilasta, länsisuomalaisesta pikkukaupungista.
”Hätäkeskus.”
“Tääl o joku tappaja! Joku tuli ikkunast sisää!”
”Rauhotu. Mitä siellä nyt tapahtuu?”
“Joku hakkaa puukol mun miestäni! Muaki on hakattu! Tulee näköjään verta! Hei nopeesti!”
”Joo laitan apua. Onks teitä monta siellä?”
”Meil on myös neljä lasta täällä!”
Tämä puhelinsoitto tulee pelastamaan naisen elämän. Ja pian myös tuhoamaan sen.
Toimittaja Nicolas Büchse Kuvat Aapo Huhta
Tästä hätäkeskuspuhelusta alkaa yksi Suomen arvoituksellisimmista rikostapauksista. Kyseessä on myös tragedia, jossa yksi nainen joutuu vuosiksi vankilaan, jossa hänet erotetaan lapsistaan ja jossa lapsista tehdään vihollisia toinen toisilleen. Suomi on nyt sen kysymyksen edessä, onko oikeusvaltion nimissä tehty hirvittävä vääryys.
Hätäkeskuspuhelusta alkaa myös tapahtumaketju, joka tuhoaa komisario Juha Joutsenlahden uran.
Nyt, lähes kymmenen vuotta hätäkeskuspuhelun jälkeen, komisario ajaa autollaan koivumetsän reunustamaa tietä. Hän kertoo, että hänen kännykkänsä oli soinut vähän hätäkeskuspuhelun jälkeen. Heti kun hän näki puhelimensa näytöltä kollegansa nimen, hän aavisteli lomansa päättyvän. Kuparia valmistavassa yhtiössä työskennellyt henkilöstövalmentaja ja perheenisä oli murhattu yöllä makuuhuoneeseensa vaimonsa ja vanhimman tyttärensä silmien edessä.
Juha Joutsenlahti mietti tuolloin, kuka murtautuisi taloon ja surmaisi verisesti miehen tämän perheen läsnäollessa?
Se ei – herra varjele – ollut mitenkään epätavallista, että Joutsenlahden alueella sai joku surmansa väkivaltaisesti. Niin kauan kuin rikostutkija muisti, on Porin seudulla tapahtunut eniten henkirikoksia Suomessa. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että Pori on satama- ja työläiskaupunki, jossa sanat eivät aina välttämättä riitä, vaan myös nyrkit puhuvat. Tietenkin tapahtumiin liittyy myös alkoholi. Joutsenlahti on tavannut kaduilla paljon ihmisiä, jotka juovat, koska ovat surullisia. Ja toisia, jotka ovat surullisia, koska juovat. Valitettavasti hän on myös tavannut liian monta sellaista, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi juodessaan. ”Perinteinen suomalainen henkirikos koostuu yleensä kolmesta ainesosasta: paljon alkoholia, kaksi kaverusta ja yksi veitsi,” sanoo Joutsenlahti.
Tämä tapaus poikkesi kuitenkin täysin kaikista muista Joutsenlahden uran aikana. Ja se jäi arvoitukseksi, vaikka tutkinnanjohtaja teki kaikkensa. Jo se, kuinka monta kertaa hän olikaan kuunnellut hätäkeskuspuhelutallenteen…
”Neljä lasta?”
”Kyllä!” Vaikeroiva miehenääni huutaa taustalla: ”Annu, tule apuun!”
”Hei mun täytyy ny…Amanda!”
Lapsenääni taustalla: ”Niih?”
”Tuuksä tänne puhelimeen!” Taustalla kuuluu huutoja, valitusta ja nyyhkimistä. Sitten puhelimesta kuuluu kiihkeä lapsenääni:”Hei onks siell joku? Tulkaa äkkii! Mun iskä voi huonosti. Tulkaa äkkii! Isä älä kuole.”
Juha Joutsenlahti: 52 vuotta, joista 30 Porin poliisissa. Kookas ja ryhdikäs kuin jääkiekkoilija. Vatsakas kuin passivirkailija. Hän palaa tänään tapahtumapaikalle.
Tämän reitin hän muistaa hyvin. Jopa näiden lukuisien vuosien jälkeen. Osoitteen samoin: Tähtisentie 54.
Hän on ottanut töistään vapaapäivän palatakseen surmapaikalle. Ehkä näyttääkseen maailmalle, että hän teki kaiken oikein. Ehkä myös vakuuttaakseen itsensä siitä, että hän toimi kuten piti ja että oli epäoikeudenmukaista, että hänen uransa suistui raiteiltaan siten kuin teki.
Auto kääntyy uudisrakennusalueelle.
”Poliisipartio oli silloin perillä tapahtumapaikalla vajaassa kahdeksassa minuutissa”, sanoo Joutsenlahti. ”Oikeastaan olin lomalla, ja lisäksi pöydälläni oli kaksi muuta murhatapausta. Siitä huolimatta sain tutkinnan vastuulleni.”
Perillä Joutsenlahti luo silmäyksen ympärilleen. Pieni, unelias Ulvila, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Porista. Tiet kapenevat, omakotitaloja on vaikea erottaa toinen toisistaan. Punatiilisiä, puulla verhoiltuja taloja. Valkoisiksi maalattuja ikkunanpieliä. Siellä täällä näkyy etupihalla trampoliini. Joissakin rumia muovituoleja terasseilla, ja useimmissa on niin huolellisesti leikattu pensasaita, että voisi luulla naapureiden kilvoittelevan puutarhanhoidossa.
Joutsenlahti katsoo taloa numero 54 ja kertoo. Työtoverit näyttivät hänelle makuuhuoneen. He kertoivat, että uhrin nimi on Jukka Lahti, ja hänen vaimonsa Anneli Auer makaa vakavasti loukkaantuneena sairaalassa. Joutsenlahti katsoi ympärilleen ja näki, että terassinoven ikkuna oli rikottu ja lattialla oli lasinsirpaleita. Veriroiskeita ei voinut olla näkemättä: ne ulottuivat aina sisäkattoon saakka.
”Nopeesti! Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
”Meni – lähtikse mies jo?”
”Onko joku tulossa?”
Nykyään Anneli Auer tuntee jokaisen äänen, joka hätäkeskuspuhelutallenteelta on erotettavissa. Hän tietää, että puhelun kesto on neljä minuuttia ja 18 sekuntia. Hän tietää myös, kuinka monta sekuntia hänen oma äänensä kuuluu puhelimen läheltä. Samoin, kuinka kauan hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä Amanda puhuu hätäkeskusvirkailijan kanssa. Hän tuntee nauhalta jokaisen napsahduksen ja tietää, millä kohtaa tulevat hänen miehensä viimeiset sanat.
Nämä ovat faktoja, jotka antavat Anneli Auerille turvaa.
Toisin on muistojen laita. Ne haalenevat, niitä voi manipuloida ja ne voivat kääntyä ihmistä itseään vastaan. Tällaisten muistojen syytä on, että hän menetti miehensä lisäksi vuosien varrella myös maineensa ja melkein kaiken, mikä hänelle hänen elämässään oli rakasta. Tämän vuoksi Anneli haluaa puhua faktoista. Ei siitä, mitä hän voi muistaa.
Anneli Auer ilmoitti haluavansa ensin tietää tarkemmin, mistä hänen kanssaan haluttaisiin jutella. Hän halusi tavata jossakin vähemmän silmiinpistävässä paikassa. Vuosikausia hän on piilotellut aurinkolasien takana. Ihmiset tuntevat hänet lehdistä, jotka ovat julkaisseet hänen kuviaan ja niiden alla kirjoittaneet hänen olevan mahdollisesti saatananpalvoja tai noita. Naispaholainen. Monet suomalaiset uskovat hänen olevan tätä kaikkea. Hänen kylmistä sinisistä silmistään puhutaan kuin ne olisivat todistusaineistoa.
Scandic-hotellin kahvilassa istuu hoikka, huoliteltu, viisissäkymmenissä oleva nainen. Selkä hiukan kumarassa, tarkkaillen keskittyneesti vastapäätä istuvaa. Aluksi hän vaikuttaa hermostuneelta, sen jälkeen hauraalta. Jatkuvasti jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.
Hänen edessään on rikospaikkatutkinnan kuvia. Todistusaineistoa siitä kauhusta, joka hyökyi hänen elämäänsä 1. joulukuuta 2006. Kuvissa näkyy vereen tahriintunut lakana, verinen halko ja mies, joka makaa sängyn vieressä. Jotkut kuvat antavat vain aavistaa tilanteen hirveyden, toiset taas näyttävät tapahtuneen kaikessa kauheudessaan siten, että toivoisi, ettei kuvia olisi koskaan nähnytkään. Kuten kuvat miehen murskatuista kasvoista. Erityisesti se, jossa näkyy kasvojen oikea puolisko. Silmä roikkuu ulkona silmäkuopastaan. Iskujen on täytynyt olla aivan pidäkkeettömiä ja hurjia. Anneli Auer työntää kuvat niihin koskematta pöydän keskelle. Enää häntä ei tämä kauhu voi saavuttaa. Hän on nähnyt sen liian usein. ”Toivon, että jonain päivänä tämä kaikki on ohitse. Sinä päivänä voin jälleen elää. Minun täytyy taistella niin kauan että selviää, mitä todella tapahtui.”
…
Marraskuun 30. päivä vuonna 2006 oli vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmin. Lämpötila oli nollan yläpuolella. Tuuli oli kuitenkin kova. Luvatalla töissä ollut henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Lahti lähti Turkuun asti ulottuneelta työmatkaltaan kotia kohti kello 21.
Lahdella oli yllään tumma takki ja siihen sopivat housut, tai niin Anneli Auer ainakin muistelee. Lahti oli tarkka ulkonäöstään, tummat hiuksensakin hän leikkautti aina kerran kuussa. Lahdella oli mieleenpainuvat kasvot: kulmikas leuka, täyteläiset huulet ja runsaat kulmakarvat.
Hän oli 51vuotias. Neljä vuotta aiemmin hän oli ottanut vastaan työnsä suuren porilaisen kupariyhtiön henkilöstöosastolla. Tämä merkitsi etenemistä uralla. Siksi Lahti oli muuttanut perheineen Raisiosta pohjoisemmaksi Ulvilaan.
Ne, jotka työskentelivät kuparitehtaassa kuuluivat alueen ylpeimpiin ja näin oli ollut jo vuosikymmeniä. Se, joka kuului tähän piiriin, toi mukanaan tehtaaseen myös lapsensa ja lapsenlapsensa. Koska tehdas oli elättänyt ihmisiä tällä harvaanasutulla alueella jo vuosikymmeniä, se oli ikään kuin perheenjäsen. Nyt äiti-tehdas oli kuitenkin hylkäämässä lapsensa.
Yritys oli irtisanomassa yli 150 työntekijää. Henkilöstövalmentaja Jukka Lahden oli hoidettava potkut saaneiden työntekijöiden irtisanomiset. Sellainen työ ei varsinaisesti lisännyt hänen suosiotaan. Joku oli uhkaillut häntä. Lahti myös uskoi, että hänen Opel Zafiransa naarmut eivät olleet syntyneet vahingossa. Jukka Lahti ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi huolestunut tällaisesta.
Sinä päivänä hän oli lähtenyt kotoaan kello kuudelta aamulla. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. Lahti tunsi hyvin tämän työvoimatoimiston, olihan hän itse työskennellyt siellä 90-luvulla. Vuonna 1996 hän oli johtanut akateemisten työttömien ryhmää, jolloin hän oli tutustunut 31-vuotiaaseen naiseen, joka oli suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Nainen esittäytyi Anneli Aueriksi. Pian myös Anneli sai paikan työvoimatoimistosta. Lahti oli naimisissa ja Auer seurusteli vakituisesti, mutta se ei estänyt näitä kahta tapailemasta toisiaan. Kun Anneli tuli raskaaksi, Jukka erosi puolisostaan. Pariskunta meni naimisiin, ja he saivat kolme lasta lisää.
Heidän kodissaan Ulvilassa oli viisi huonetta, sauna ja autotalli. Tavanomainen koti tavanomaisella suomalaisella asuinalueella. He eivät olleet paljoa tekemisissä naapureidensa kanssa. Jukka ja Anneli olivat kotoisin muualta, ja ehkä he sen takia jäivät hieman ulkopuolisiksi. Jukasta tämä ei ollut kiinni. Anneli pikemminkin oli sen verran vähäpuheinen, että kenellekään ei ehkä tullut mieleen kutsua häntä jutustelemaan kahvikupin ääreen.
Anneli tiesi kuitenkin jotain leipomisesta. Hän ylläpiti Perhekerho-nimistä nettisivustoa, jolla hän julkaisi reseptejä, lahjaideoita ja sisustusehdotuksia. Esimerkiksi otsikkoa ”Askartelu” klikkaamalla löytyi ohjeita, joissa muun muassa neuvottiin, miten Halloweeniksi voisi valmistaa haamumobilen. Toisella, Mammadieetti-sivustolla, hän antoi laihdutusvinkkejä äideille. Auer esitteli siellä kuvia itsestään ja kapeasta vyötäröstään. Hän myös taisteli kotiäitien aseman puolesta, sillä koki heidän olevan syrjittyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sivustoilla olevat mainokset tuottivat perheelle hiukan lisätuloja.
Perheen ajan tässä talossa Ulvilassa oli kuitenkin määrä pian päättyä. Jukka oli hakemassa työpaikkaa Helsingin lähistöltä. Kello yksitoista illalla hän kääntyi Tähtisentielle ja parkkeerasi autonsa pihatielle. Oli torstain ja perjantain välinen yö. Harvoissa taloissa paloivat enää valot.
Jukka Lahti aukaisi etuoven ja laittoi kännykkänsä lipaston päälle, kuten aina ennenkin. Lastenhuoneiden ovet olivat kiinni ja vanhin tytär nukkui omassa huoneessaan. Kolme nuorinta – seitsemän, neljä ja kaksivuotiaat lapset – jakoivat yhden huoneen keskenään. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun.
Nuorin lapsi makasi hereillä sängyllä Anneli Auerin vieressä. Vanhempien sänky oli sijoitettu takkahuoneeseen, koska Jukka käytti kolmatta makuuhuonetta toimistonaan. Takkahuoneessa ei ollut paljoa tilaa. Sänky oli jouduttu työntämään seinään kiinni, vaikka se oli vain 125 senttiä leveä. Punaiset lakanat olisi pitänyt taas vaihtaa jo viikkoja aiemmin, mutta Anneli ei ylipäätään enää neljännen lapsensa syntymän jälkeen ollut ehtinyt juurikaan siivota.
Anneli makasi tapansa mukaisesti seinän puolella. Jukka oli nuorena miehenä ollut liikenneonnettomuudessa, ja hän tarvitsi silloin tällöin kävelykeppiä. Hänelle olisi ollut liian hankalaa kömpiä seinän puolelle joka yö. Kun nuorin lapsi kuuli Jukan tulevan, hän juoksi tätä vastaan. Jukka otti lapsen syliinsä ja kantoi hänet takaisin Annelin viereen. Jukka tyhjensi astianpesukoneen, mikä oli hänen osansa kotitöistä. Kun lapsi oli lopulta nukahtanut, kantoi Jukka hänet lastenhuoneeseen.
Oli jo puoliyö, kun vanhemmat sammuttivat valon takkahuoneesta. Anneli kertoo, että pian tämän jälkeen myös vanhemmat olivat unessa.
Kunnes heidän unensa kuitenkin keskeytyi väkivaltaisesti, ja Anneli ryntäsi puhelimeen.
”Onksielt tulos joku?”
”Kyselen lisätietoja. Mikä on tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.”
”Se aikoo tappaa mun mieheni! Se oli äsken viel hengis!”
”Mimmoses tilas se sun mies siel nyt on?”
”Makaa lattial ja huus äske apua! Nyt hiljeni!”
”Sinne on apu koko ajan tulossa. Onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai?”
”Emmä tiedä, mä en oo, keittiös, mä en – Meneks mä kattomaa?
Komisario Juha Joutsenlahti tapasi Anneli Auerin ensimmäisen kerran sairaalassa iltapäivällä 1. joulukuuta 2006, reilut kaksitoista tuntia tapahtuneen jälkeen. Kun poliisi ja ensiaputyöntekijät olivat saapuneet paikalle, oli Anneli seisonut liikkumattomana olohuoneessa. Pian tämän jälkeen hän tuupertui, kun oli halunnut mennä juomaan keittiöön lasillisen vettä. Kaksi veitseniskua olivat haavoittaneet hänen keuhkojaan hengenvaarallisesti. Sairaalassa häntä oli hoidettu ja nyt hän makasi sängyssä kalpeana, mutta jälleen itsensä koonneena.
Anneli kertoi: ”Oli melko pimeää, mutta minulle oli selvä, että joku murtautui huoneeseen ja kävi käsiksi Jukkaan. Syntyi tappelu. En muista näinkö asetta. En muista työnsinkö tekijää vai yritinkö repiä häntä irti. Hän löi minua veitsellä. Se sattui kovasti ja aloin vuotaa verta. Luulen, että olen hypännyt sängyn vieressä olevan arkun ylitse ja juossut karkuun.”
Joutsenlahden työtoveri kysyi: ” Hänen työnsähän liittyi henkilökunnan uudelleenjärjestelyihin. Tiedättekö onko häntä tämän vuoksi uhkailtu?”
”On mahdollista, että hän on maininnut minulle, että häntä on uhkailtu. En ottanut häntä tosissani, koska hänellä oli taipumus liioitella ja dramatisoida asioita. Pystyn kyllä kuvittelemaan, että on monia ihmisiä, jotka olivat raivoissaan hänelle. En tiedä miten vakavaa se oli.”
Joutsenlahti halusi tietää, muistaisiko Auer, miltä tekijä näytti. Auer vastasi, että hän näki tekijän vain vilahdukselta sen lyhyen ajan kuluessa, kun hän oli antanut luurin tyttärelleen ja juossut takaisin takkahuoneeseen. Silloin hän oli laittanut valot päälle, ja tekijä oli rynnännyt häntä kohti. Miehellä oli ollut pipo tai tumma hupputakki, eikä hänen kasvoistaan näkynyt paljoa. Anneli muistaa punakat posket. Hän arvioi tekijän olevan 180-senttinen.
Hän oli lisäksi pannut merkille, että mies ei puhunut mitään.
Joutsenlahti nyökkäsi. Puhelutallenteella erottuivat vain Anneli Auerin, Jukka Lahden ja vanhimman tyttären Amandan äänet.
Tämän ensimmäisen todistajankuulustelun jälkeen komisario tunsi sääliä naista kohtaan. Kun hän oli ollut lähdössä, Anneli oli vielä kysynyt häneltä: ”Voisivatko lapset nähdä isänsä vielä kerran?”
Joutsenlahti oli yrittänyt selittää naiselle varovaisesti, miltä hänen miehensä kasvot näyttivät.
Anneli oli itkenyt.
”Hän vastaili silloin hyvin loogisesti, ja kaikki mitä hän kertoi, oli yhteneväistä siihenastisten tutkimusten kanssa”, sanoo Joutsenlahti. Hän seisoo nyt talon pihatien päässä. Talossa on jo pitkään asunut toinen perhe. Naapuri on ajamassa autotalliinsa. Joutsenlahti toteaa, että pitäisi ehkä kävellä pari askelta kauemmaksi. Hän haastatteli aikanaan naapuria niin monta kertaa, ettei halua enää uudestaan hermostuttaa ketään.
”Minun tehtäväni tutkinnanjohtajana oli selvittää, oliko todistajan kertomus mahdollinen,” sanoo Joutsenlahti.
Todisteista ei saanut paljoa irti. Joutsenlahden työtoverit löysivät takkahuoneen kaakelilattialta terästään vääntyneen fileerausveitsen, jonka kärki oli katkennut. Joku oli lyönyt tällä veitsellä Jukka Lahteen 70 iskua. Jukka oli taistellut henkensä puolesta kaikin voimin. Hädässään hän oli tarttunut takan vieressä oleviin halkoihin.
Joutsenlahti uskoo, että ase, jolla Jukalle aiheutettiin kuolettavat päävammat, oli kirves tai jokin samankaltainen väline. Tätä toista murha-asetta ei löydetty. Ei, vaikka jäljestyskoirat olivat paikalla jo aamun valjetessa. Ei, vaikka asuinalue, ympäröivät metsät ja kaikki jäteastiat tutkittiin välineen löytämiseksi. Myös kaikki ajateltavissa olevat pakoreitit tutkittiin huolellisesti samasta syystä.
Joutsenlahti kävelee pari askelta ja kurkistaa pensaiden välistä pihalle. ”Joku oli terassilla astunut muovituolille. Löysimme siitä kengänjäljen. Ja ikkunalaudan ja terassinoven vieressä oli verijälkiä. Ovi johti suoraan vanhempien makuuhuoneenaan käyttämään takkahuoneeseen. Kookkaan ihmisen on täytynyt lyödä oven ikkuna rikki ja sitten kiivetä tekemästään aukosta sisälle.”
Tärkein todiste löytyi halosta, jolla Jukka Lahti oli puolustautunut. Vierasta verta. Sitä ei voitu kuitenkaan liittää keneenkään. Ei vielä. Joutsenlahden tutkintaryhmälle tuli kymmeniä vihjeitä asukkailta. Useimmat vihjeenantajat otaksuivat jonkun yhtiön työntekijöistä olleen teon takana. Joutsenlahti ihmetteli, miten paljon vihaa työelämässä voikaan saada osakseen. Työtoverit kuvailivat Lahtea älykkääksi mutta aggressiivisen vaativaksi. Esimerkiksi yhtä irtisanottua hän olisi pilkannut sanoilla: ”Sinä et saa enää mitään töitä koska olet paska tyyppi”.
Mahdollisia epäiltyjä oli näin ollen paljon. Yksinään jo Lahden työtovereiden ja näiden lähipiirin joukosta testattiin 700 miehen DNA, jota verrattiin halosta löytyneeseen. Osumaa ei löytynyt. Joutsenlahti kertoo, että vasta vuonna 2013 ilmeni, että halossa ollut veri kuuluikin eräälle rikospaikkatutkijalle, joka ilmeisesti oli loukannut itseään työtä tehdessään.
Vuonna 2007 näytti kuitenkin siltä, että erään Lahden naapurin epäilyt saattaisivat johtaa läpimurtoon. ”Aluksi se vaikutti minusta oudolta. Tämä naapuri kertoi, että murhaaja olisikin oikeasti halunnut tappaa hänet eikä Jukka Lahtea.” Hän oli näyttelijäntyön lehtori, joka oli eräässä lehtiarvostelussaan jyrkästi kritisoinut tiettyä entistä oppilastaan tämän näyttelijänsuorituksesta jossain näytelmässä. Nyt naapuri uskoi tämän pitkävihaisen miehen kykenevän mihin vain. Tappaja olisi siis ehkä erehtynyt talosta pyrkiessään kostamaan nimenomaan hänelle.
Tutkintaryhmä paneutui kertomukseen. Naapuri muistutti ulkoisesti Lahtea. Heidän talonsa olivat samanlaiset ja sijaitsivat samalla kadulla. Tarina vaikutti uskomattomalta, mutta järkeenkäyvältä.
Joutsenlahti lähetti sähköpostitse kuvan miehestä Anneli Auerille, joka asui tuolloin Turussa. Joutsenlahti tutki noihin aikoihin niin montaa epäiltyä, että hänen olisi ollut hankala jokaisen uuden kuvan näyttämistä varten ajaa kaksi tuntia Turkuun.
Anneli vastasi, että kyseinen mies voisi olla etsitty. Myöhemmin tunnistusrivissä Anneli osoitti näyttelijää. Joutsenlahti pidätytti miehen, mutta tämä päästettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin vapaalle jalalle. Mikään rikospaikalta löytynyt todiste eikä myöskään poliisikoiralla tehty hajutunnistetesti viitannut siihen, että kyseinen mies olisi tekijä.
Tutkijoiden oli jatkettava etsintää. He luottivat asiantuntijan tekemään profiiliin: kyseessä oli mies, joka ei alussa ollut halunnut surmata. Hän on halunnut kostaa Jukka Lahdelle. Kiduttaa häntä. Tekijä ei ollut suunnitellut Annelin vahingoittamista. Miehellä olisi rikollista taustaa ja hän olisi väkivaltainen ja impulsiivinen. Ei ammattilainen. Kuitenkin urheilullinen, koska oli kyennyt ponnistamaan sisään kapeasta terassinoven ikkunasta.
Joutsenlahti kyseli profilointiin liittyviä kysymyksiä eräältä vankilapsykiatrilta. Tämän arvio oli, että uhria oli haluttu rangaista hänen perheensä läsnä ollessa. Näin ollen ajankohta teolle olisi ollut harkittu.
Etsintä potentiaalisten tekijöiden joukosta ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Tutkijat eivät voineet muuta kuin jatkaa edelleen Lahden kanssa tekemisissä olleiden haastatteluja. Sukulaiset? Tuttavat? Opiskelijatoverit? Etsiä muita mahdollisia motiiveja. Uskottomuus? Seksi? Homoseksuaalisuus?
Joutsenlahti kutsui Helsingistä paikalle erään kuuluisan ja arvostetun rikostutkijan puhuttamaan Anneli Aueria ja selvittämään tämän mahdollista osuutta tapahtumiin. Erikoisasiantuntija päätyi siihen tulokseen, ettei Anneli ollut ollut osallisena murhaan.
”Tämä oli tilanne, kun minä lopetin tutkimukset”, sanoo Joutsenlahti ja kävelee murhatalolta takaisin autolleen. ”Jouduin luopumaan tapauksen tutkinnasta 1.8.2008. Minun työtapaani ei hyväksytty. Olisin halunnut siirtää tapauksen keskusrikospoliisille, koska emme olleet edistyneet tutkinnassa. Paikallisen poliisin johto ei kuitenkaan suostunut tähän. He halusivat läpimurron. He halusivat onnistua itse. Hintaan mihin hyvänsä.”
…
Vuotta myöhemmin Joutsenlahti kuuli poliisiaseman käytävällä uutisen. Se pyyhkäisi kuin myrsky pois kaikki ne johtopäätökset, joihin hän ja hänen kollegansa olivat tutkintakuukausien kuluessa päätyneet.
Eräs työtoveri kertoi hänelle, että Auer on tunnustanut miehensä murhan.
”En voinut uskoa kuulemaani todeksi. Minähän olin se poliisi, joka tiesi asiasta eniten. Jos jotain uskoin varmuudella tietäväni niin sen, että Anneli Auer on syytön”, sanoo Joutsenlahti.
Hän lähetti kännykästään heti viestin helsinkiläiselle rikostutkijalle, joka oli puhuttanut Anneli Aueria.
”Mitä siellä oikein on tapahtunut?
”Tämä on uskomatonta”, vastasi rikostutkija.
Kun nyt kysyn Anneli Auerilta, mistä tunnustuksessa oli kysymys, hänen silmänsä sumenevat hetkeksi, aivan kuin hän taistelisi kyyneleitä vastaan. Aivan kuin silmänräpäyksen ajaksi raottuisi se verho, jolla hän on pyrkinyt suojautumaan ulkomaailmalta.
”Se oli kauhea tilanne”, hän sanoo sitten ääni jälleen lähes värittömänä. ”Pelkäsin silloin tulevani hulluksi”.
Uusi tutkinnanjohtaja oli jo varhaisessa vaiheessa keskittänyt tutkimukset Anneli Aueriin. Hän oli niin innokas, että oli jopa värvännyt selvännäkijän auttamaan tapauksen ratkaisemisessa. Lisäksi hän syyttäjän tavoin epäili Auerin kertomusta. Miten tappaja olisi esimerkiksi voinut päästä terassinoven ikkunasta sisälle?
Rikottu ovi-ikkuna oli 103 sentin korkeudella lattiasta, ja sen aukko oli kooltaan 58 senttiä kertaa 120 senttiä. Siitä sojotti lasinkappaleita. Vain kaikkein urheilullisimmat poliisit olivat kokeillessaan onnistuneet kapuamaan siitä vaivalloisesti sisälle.
Poliisi tarkkaili tuolloin Anneli Auerin taloa, salakuunteli hänen puhelintaan ja vei hänet valheenpaljastuskokeeseen.
”Oletteko surmannut Jukka Lahden?” kysyi poliisi.
”En”, sanoi Anneli Auer vakuuttavalla äänellä.
Laitteen grafiikan käyrä heilahti tämän vastauksen kohdalla. Poliisi selitti, että useammat testin vastaukset viittaisivat siihen, että Anneli Auer tiesi enemmän kuin oli kertonut.
Myöhemmin kävi ilmi, että testi oli tehty väärin eikä sitä enää tässä vaiheessa olisi saanut käyttää. Jatkuvat poliisikuulustelut olivat saaneet Auerin epäröimään vastauksissaan. Mitä hän oli sinä iltana oikeasti kokenut? Mitä hän oli kuvitellut? Oliko tuona yönä koettu shokki sekoittanut hänen muistikuviaan?
Poliisi esitti aina uudelleen saman kysymyksen: ”Oletteko surmannut Jukka Lahden 1. joulukuuta 2006?”
Anneli Auerin vastaus oli aina sama: ”En.” Mutta mitä vähemmän hän nukkui ja mitä enemmän häntä kuulusteltiin, sitä enemmän hän pohti, saattoiko hän sittenkään olla niin varma asiasta.
”Poliisit kertoivat minulle, että oli mahdotonta, että talossa olisi ollut ulkopuolinen. Kärsisin kuulemma muistinmenetyksestä. Minun pitäisi yrittää muistaa, voisiko olla niin, että minä olisin riidellyt Jukan kanssa, ja riita olisi sitten eskaloitunut. Lopulta en enää tiennyt, mikä on totta ja mikä ei”, kertoo Anneli.
”Eräässä kuulustelussa sanoin lopulta, että todennäköisesti minä olen tekijä, koska muuta selitystä ei ole.” Auer vilkaisee kahvilassa ympärilleen. ”Minä en sanonut, että minä olisin murhaaja, vaan pelkästään, että minä voisin olla se.” Poliisi tulkitsi lausuntoni tunnustukseksi. Tutkintaryhmä juhlisti tapahtunutta läpimurtoa Ruotsin-risteilyllä.
Naispuolinen poliisipsykologi kertoi Annelille, että tämän pitäisi jutella asiasta tyttärensä Amandan kanssa. Tytär tuotiin samaan kuulusteluhuoneeseen, ja Anneli meni hänen vierelleen. ”Täällä on nyt poliisit kertonu mulle sellaisia asioita, et kyl mä nyt itte uskon sen, et ei siel talos ollu ketään muuta. Siel oli vaan minä ja isi. Se joka satutti mua, oli isi, ja se joka teki sen isille, ni se olin minä sit, Amanda.”
Amanda nyyhkäisi: ”Mutta mähän näin sen miehen. Miks mä näkisin väärin?”
Sitten lapsi murtui kyyneliin. Hän oli silloin kaksitoistavuotias.
…
Seitsemän vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja kuitenkin Amanda muistaa tilanteen edelleen tarkasti. Hän kertoo, että hänelle tuo hetki oli melkein yhtä paha kuin hänen isänsä kuolema. Amanda on nyt 19-vuotias, ujo nuori nainen, jonka kasvonpiirteissä on enemmän isää kuin äitiä. Hän haluaa opiskella liiketaloutta ja on tulossa työharjoittelusta supermarketista. Hän sanoo, että hän ei ole vielä koskaan puhunut hänelle tapahtuneesta kenenkään toimittajan kanssa. Hän haluaa nyt kuitenkin kokeilla, onko puhumisesta hänelle apua. Hänen edessään kahvilan pöydällä on colaa, mutta hän on haastattelun aikana liian hermostunut juodakseen sitä.
”Minä olin siihen asti luullut, että poliisi on aina oikeassa. Se repi minut rikki”, hän sanoo. Uskon edelleen tänäkin päivänä varmasti, että näin sinä yönä vieraan miehen.” Mutta tuolloin, siinä kuulusteluhuoneessa, kaikki hänen näkemänsä muuttui kertaiskulla vääräksi. Oliko hänen rakas äitinsä paha murhaaja? Oliko hänen muistikuvansa valhe, ja oliko hän valehtelija, jota kukaan ei enää uskoisi?
”Minulla ei ole enää muistoja tuosta ajasta tai sitä edeltäneistä vuosista. Kaikki kääntyi tuolloin ylösalaisin. Poliisi kertoi minulle liikaa asioita, joita minun olisi joko pitänyt nähdä tai olla näkemättä. Se oli kuin joku olisi temmeltänyt päässäni.”
Tältä ajalta on olemassa video, jossa kaksi naispoliisia haastattelee Amandaa. Toinen heistä sanoo: ”Meillä on edelleen se ongelma, et miten sä saat minut uskomaan, et miten sielt on joku lähtenyt ulos?” Amanda vajoaa tuolissaan ja peittää kasvonsa käsiinsä. ”Koska mä tiedän et siit ei siit ovesta pääse näppärästi”, poliisi tivaa edelleen. ”Pitäiskö meidän nyt miettiä yhdessä et miten me ratkaistaan tää ongelma.” Amanda itkee videolla ja pyyhkii kyyneleitä nenäliinaan.
”Kerroks sää Amanda miks sua rupes nyt itkettää?”
”Mä en tiiä. Te ette ymmärrä milt se tuntuu. Te ette tiiä, koska te ette oo nähny sitä, mut mä tiiän et se meni siitä”
Tuohon aikaan Amandan äiti ei saanut tavata tytärtään. Anneli Auer oli tutkintavankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä, joka alkoi kevätkesällä 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mielestä tapahtumat yöllä 1. joulukuuta 2006 olivat tapahtuneet toisin kuin Anneli Auer oli kertonut. Syyttäjä kertoi, miten asiat olisivat hänen mielestään edenneet. Tukenaan syyttäjällä oli muutamia todistajanlausuntoja ja lasten kertomuksia. Hän veti faktoista ja lausunnoista pitkälle vieviä johtopäätöksiä.
Syyttäjän mukaan Anneli ei ollut saanut unta, vaan hän oli maannut valveilla miehensä vieressä takkahuoneessa. Lopulta hän olisi noussut ylös, siivonnut keittiön kaappeja ja miettinyt. Hän olisi ollut raivoissaan, koska Jukka ei enää osoittanut tarpeeksi kunnioitusta häntä kohtaan ja piti hänen verkkosivujaan hölynpölynä. Heillä oli ollut riitaa muutamasta kirjastosta lainatusta kirjasta. Anneli oli pyytänyt Jukkaa pidentämään kirjojen lainausaikaa. Jukka oli vain tokaissut tähän: ”Ethän sinä muutenkaan lue niitä.” Silloin Anneli olisi heittänyt kirjat lattialle ja huutanut: ”Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ottaisit sinä joskus lapset pariksi tunniksi viikossa itsellesi. ” Hänen miehensä oli vain vastannut: ”Mihin sinä aikaa tarvitset? Eihän minullakaan ole mitään aikaa itselleni”.
Pian Jukka Lahti olisi tullut keittiöön hakemaan vaimoaan nukkumaan. Tästä olisi alkanut riita. Anneli Auer olisi huutanut ottavansa eron ja vievänsä lapset mukanaan. Hän olisi mennyt olohuoneeseen, jossa vielä seisoi matkalaukkuja lokakuussa Teneriffalle tehdyn matkan jäljiltä. Riita olisi riistäytynyt käsistä. Molemmat olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Anneli Auer olisi tuntenut olonsa uhatuksi. Hän olisi mennyt keittiöön ja ottanut pesualtaan yläpuolella olevasta kaapista veitsen.
Amanda olisi herännyt vanhempiensa huutoon. Tuolloin nämä olisivat riidelleet jo takkahuoneessa. Isä seisoi sängyn vieressä. Terassinoven ikkuna oli rikki. Verho riippui ikkunan edessä niin, ettei jälkeenpäin ole yksiselitteisesti voitu selvittää, oliko ikkuna rikottu ulkoa vai sisältä päin. Syyttäjän version mukaan Anneli Auer olisi yrittänyt heittää jonkin painavan esineen Jukka Lahtea kohden mutta olisikin osunut oven ikkunaan. Jukka Lahti komensi tyttären takaisin huoneeseensa. ”Rauhoitu nyt Annu”, olisi Jukka yrittänyt lepytellä vaimoaan käyttämällä tämän lempinimeä. Naisella olisi ollut veitsi kädessään.
Jossain vaiheessa Anneli Auer olisi alkanut sohia miestään veitsellä, osunut iskuillaan kaksi kertaa syvälle kylkeen ja kerran kainalon alueelle. Jukka olisi menettänyt paljon verta ja lopulta pyörtynyt. Anneli olisi luullut tappaneensa miehensä. Hetken kuluttua Jukka olisi kuitenkin palannut tajuihinsa. Auer olisi ollut tuolloin soittamassa keittiön lankapuhelimesta hätäkeskukseen. Hätäpuhelun aikana hän antoi luurin tyttärelleen ja juoksi takaisin takkahuoneeseen.
Amanda huusi keittiöstä: ”Äiti, tuu!” Anneli Auer olisi tällä kohtaa lyönyt jollain raskaalla esineellä miestään päähän kaksi kertaa. Jukka olisi kuollut heti. Kun Auer palasi puhelimen ääreen, hän oli ollut pois 59 sekuntia.
Puhelun jälkeen Auer olisi riisunut verisen aamutakkinsa ja piilottanut sen sekä murha-aseen todennäköisesti pakastimeen. Sitä ei poliisi syyttäjän mukaan ollut tutkinut, ja kun Auerin myöhemmin annettiin käydä talossa, hän oli ottanut talosta mukaansa muutamia muovipusseja. Sitten Auer olisi pukenut punaisen t-paidan ylleen ja pistänyt itseään kaksi kertaa rintaan, jotta näyttäisi siltä, että tappaja olisi vahingoittanut myös häntä. Auer oli pessyt veriset kätensä. Poliisi saapui paikalle jo kolmen minuutin ja 20 sekunnin kuluttua hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tässä lyhyessä ajassa Anneli Auer olisi ehtinyt hävittämään kaikki häneen viittaavat todisteet. Tässä nimenomaisessa murhayön versiossa syyttäjä tukeutui ennen kaikkea hätäkeskuspuheluun.
Keskusrikospoliisin äänitutkija totesi oikeudessa, ettei hätäkeskuspuhelutallenteelta voi kuulla kenenkään vieraan ihmisen ääntä, ei lasin päällä kävelyä eikä ikkunan kautta kulkemista. Tällä olisi todistettu, ettei hätäkeskuspuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista.
Kesäkuussa 2010 käräjäoikeus päätyi siihen tulokseen, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Tuomio oli elinkautinen vankeus.
Kaksi tuomaria oli vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä. Yksi oli kuitenkin syytteistä vapauttamisen kannalla. Vaikka ulkopuolisen henkilön ääniä ei hätäkeskuspuhelutallenteella olisikaan ollut kuultavissa, se ei tämän tuomarin mukaan sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että tuntematon henkilö olisi voinut olla talossa. Asiassa jäi varteenotettava epäily.
…
”Jossain vaiheessa totuin vankilaan”, sanoo Anneli Auer ja hiljentää ääntään, kun kahvilan naapuripöydän rouva vilkaisee meihin päin. ”Minulta puuttuivat vain lapset. Lasten vierailut vankilassa eivät korvanneet arkipäivää heidän kanssaan. Sitten jossain vaiheessa minä en heidän silmissään ollutkaan enää äiti vaan täti.” Lapset elivät Annelin veljen Arin ja tämän vaimon luona. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. Anneli luotti Ariin, joka oli sanonut, että olisi aina Annelin tukena. Annelihan pysyisi hänen siskonaan kaikesta huolimatta.
Keväällä 2011 alkoi hovioikeuden käsittely, jossa Anneli Auer perui aiemman lausuntonsa riidasta. ”Miehelläni ja minulla ei ollut koskaan riitaa, meillä oli hyvä suhde. Totta kai jokainen on joskus huonolla tuulella. Huusin joskus Jukalle. Mutta en pysty muistamaan, että Jukka olisi huutanut minulle.”
Oikeudenkäynnissä kävi yllättäen ilmi, että poliisi oli soluttanut peitepoliisin muutamiksi kuukausiksi Annelin elämään. Anneli ei ollut käsittänyt, että poliisin epäily häntä kohtaan voisi mennä niin pitkälle, että he loukkaisivat hänen yksityisyyttään tällä tavalla. Peitepoliisi oli esitellyt itsensä Sepoksi. Hän alkoi flirttailla Annelille ja oli lapsille mukava. He kävivät lasten kanssa yhdessä kylpylässä ja merenrannalla. Seppo oli kertonut eronneensa vaimostaan viisi vuotta aiemmin, ja että Anneli olisi ollut ensimmäinen nainen tämän jälkeen, jota kohtaan hänellä oli tunteita. He olivat jopa keskustelleet muuttamisesta saman katon alle.
Jotakin outoa Anneli oli miehen käytöksessä välillä huomaavinaan: Lainasiko mies kirvestä todellakin siksi, että halusi korjata jumittuneen oven kotonaan? Tarvitsiko hän todellakin myöhemmin vielä sorkkarautaa samaisen oven nostamiseksi?
Poliisit joutuivat myöntämään, että kaikki keinot olivat olleet käytössä, kun Anneli Aueria vastaan oli yritetty löytää ratkaisevia todisteita. He toivoivat, että Anneli Auer olisi tuonut peitepoliisille murha-aseen. Peitetoiminta ei kuitenkaan tuottanut mitään syyllisyyttä tukevia todisteita, toisaalta ei kuitenkaan mitään vapauttaviakaan.
Syyttäjä tukeutui edelleen teoriaansa riidasta avioparin välillä murhayönä. Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisuun, että ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että tapahtumapaikalla olisi voinut olla ulkopuolinen henkilö. Tuomio oli vapauttava, ja tällä kertaa päätös oli yksimielinen.
Toimittajat odottivat oikeustalon ulkopuolella Anneli Aueria.
”Koska näet lapset? Tänäänkö?”
”Kyllä, ehkä vielä tänään!”
”Millainen jälleennäkemisestä tulee?”
”Ihanaa.”
Mitään jälleennäkemistä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan tapahtui outo käänne.
…
Anneli vaikuttaa edelleen olevan sanaton, kun hän yrittää kertoa siitä kamaluudesta, joka tuolloin tapahtui. ”Sain kirjeen syyttäjältä, ja kun luin siinä esitettyjä kolmen nuorimman lapseni kertomuksia, ajattelin, että tämä on täysin sekopäistä.”
Kesällä Annelin veli oli vienyt lapset kolmeksi kuukaudeksi veneilemään. Matkan aikana lapset olivat alkaneet kertoa kauheita tarinoita. Eläinten kiduttamista. Sadismista. Seksuaalisista perversioita. Veli oli kuvannut lasten kertomukset ja vienyt videot syyttäjälle.
Yksi lapsista kertoi, että Anneli Auer ja hänen silloinen miesystävänsä, jonka kanssa Annelilla oli ollut lyhyt suhde jonkin aikaa hänen miehensä kuoleman jälkeen, olisivat kumpikin juosseet dildoista tehdyt sarvet päässään alastomina pitkin pihaa veitset käsissään yrittäen pyydystää lintuja eläinuhreiksi. Toinen lapsi puolestaan kertoi, että äidin entinen miesystävä olisi raiskannut suihkussa yhden lapsista ja vanhin tytär Amanda olisi auttanut häntä tässä. Lisäksi lapset kertoivat kuolinmessuista, joissa Amandakin olisi ollut mukana.
Tähän aikaan Amanda asui lastenkodissa eikä enää enonsa perheen luona. Hän ei ollut viihtynyt kauaa enon ja tämän vaimon luona, sillä hän oli tuntenut itsensä siellä kontrolloiduksi ja ahdistuneeksi. Ikään kuin hän olisi ollut vankilassa. Amanda muistaa hyvin vielä tänäänkin, miten syksyllä 2011 univormupukuiset poliisit tulivat eräänä päivänä koululle ja ottivat hänet mukaansa kesken espanjantunnin, koko luokan nähden. Hän muistaa, miten he tonkivat hänen huoneensa, veivät hänen tietokoneensa ja vaativat saada tietää hänen salasanansa. ”He veivät minut lääkäreiden luo. He tutkivat koko vartaloni. Nyt tiedän, että he etsivät ristinmuotoisia viiltojälkiä iholtani. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Niin he kertoivat”, sanoo Amanda.
Syyttäjälle viiltojäljet olivat merkkejä saatananpalvontarituaaleista. Pari kuukautta vapauttamisen jälkeen Anneli Auer pidätettiin uudelleen. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tuomio tässä rikosasiassa annettiin kesäkuussa 2012: seitsemän vuotta vankeutta Anneli Auerille ja kymmenen vuotta hänen entiselle miesystävälleen. Oikeuden puheenjohtajana toiminut tuomari olisi vapauttanut Auerin, mutta hän jäi vähemmistöön kahden muun tuomarin äänestäessä syyllisyyden puolesta. Oikeuden puheenjohtaja olisi tuominnut Annelin pelkästään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä: Auer itse oli kertonut, että oli joskus huitaissut poikaansa päähän muovilautasella.
Kun Amandalta kysyy sisarusten syytöksistä, hänen on edelleen vaikea ymmärtää niitä. Hän puristelee etusormella ja peukalolla vasemman käden sormia. Hänen äänensä alkaa väristä.
”Aluksi olin shokissa. Sitten loukkaantunut. Lopulta olin paniikissa”, hän sanoo. ”Itkin niin hirveästi, että minun oli vaikea saada happea. Minut vietiin psykiatrille.” Amandaa pidettiin viikko suljetulla osastolla. Sen jälkeen hänen sijoitettiin suljettuun nuorisokotiin. Amanda sanoo, ettei hän osaa selittää, miten hänen sisaruksensa päätyivät väittämään, että hänen äitinsä ja hän olisivat kiduttaneet heitä. ”Luulen, että sisarukseni kertoivat tällaisia, koska he luulivat, että sitä odotetaan heiltä. He olivat peloissaan. Meillä on aina ollut läheiset välit. Olimme nähneet toisemme vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Enoni ja tätini on täytynyt jotenkin vaikuttaa heihin.”
Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä saanut tavata sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on yhteydenpito nuorempiin lapsiin kielletty. Hänelle tämä on tuskallisinta kaikista niistä tuskista, jotka ovat hänen päälleen vyöryneet yksi toisensa jälkeen 1. joulukuuta 2006 alkaen. Hän arvelee, että hänen menettämänsä lapset ovat tällä välin alkaneet itsekin uskoa hyväksikäytön ja saatananpalvontamenojen oikeasti tapahtuneen. Poliisien, psykologien, lääkäreiden ja hänen veljensä vihjailevat kysymykset ovat johtaneet tarinaan, josta on tullut lapsille vakiintunut osa heidän menneisyyttään. On kuitenkin otettava huomioon, että lapset alkoivat kertoa tarinoitaan vasta vuonna 2011, eikä kukaan heistä ollut sitä ennen väittänyt edes kysyttäessä, että heidän äitinsä olisi ollut saatananpalvoja. ”Olen aina tuntenut veljeni toisenlaisena, enkä tiedä miksi hän tekee minulle näin – miksi hän levittelee näitä tarinoita”, kertoo Anneli.
Eräs asiantuntija, jonka Anneli Auerin asianajaja oli pyytänyt selvittämään asiaa, kertoo syyn lasten käyttäytymiselle: Lapset olivat vuonna 2011 mahdottomassa tilanteessa. Ensin kaikki ihmiset sanovat, että äiti on murhannut isän. Sitten äiti vapautetaan, ja yht’äkkiä heidän jo pitäisikin muuttaa takaisin äidin luokse. Heidän on yritettävä päättää, onko äiti hyvä vai paha. He pelkäävät menettävänsä kaiken ja alkavat sen vuoksi kertoa tarinoita, joiden he huomaavat kiinnostavan aikuisia ja sijaisvanhempia. Kyseisen asiantuntijan mielestä vaikutti myös erikoiselta, että perheeseen soluttautunut peitepoliisi ei ollut havainnut lapsissa mitään merkkejä hyväksikäytöstä tai saatananpalvonnasta, vaikka näitä tapahtumia väitettiin osin tapahtuneen myös silloin, kun peitepoliisi oli mukana perheen elämässä.
Toisaalta on myös mahdollista, että lapset kertoivat tarinoitaan, koska tunsivat kokevansa joidenkin aikuisten taholta painostusta. On kyetty osoittamaan, että jatkuvilla kyselyillä on massiivinen suggestiivinen vaikutus lapsiin, ja ne voivat johtaa valemuistojen syntymiseen. Aiheesta on kirjoittanut berliiniläinen oikeuspsykologi Max Steller. ”Keskeisintä on lapsen epävarmuus, jonka voittamiseksi korvataan omia muistoja enenevässä määrin suggeroiduilla muistoilla. Tällainen epävarmuus on luonnollisesti sitä voimakkaampaa, mitä enemmän lapsella on tunne-elämän ongelmia.” Stellerin asiantuntijalausuntojen perusteella vapautettiin 90-luvulla epäilyistä muun muassa 25 ihmistä, jotka olivat lasten väärien kertomusten vuoksi joutuneet epäillyiksi lapsipornorinkiin kuulumisesta.
Syyttäjä Kalle Kulmala kertoo kaikesta huolimatta uskovansa lasten kertomuksiin. ”Minulle ovat psykologit kertoneet, että lapset usein puhuvat traumaattisista kokemuksistaan vasta silloin, kun aikaa on kulunut ja he ovat päässeet pois väkivaltaisesta ympäristöstä. Silloin lapsi alkaa pohtia menneisyyttään ja hän tuntee tarvetta kertoa asiasta”, Kulmala kertoo puhelimessa. Ja jos Anneli Auer todellakin harjoittaa saatananpalvontaa, pahoinpitelee lapsiaan ja uhraa eläimiä, eikö hänen voisi olettaa myös pystyvän murhaamaan miehensä?
Anneli Auerin seksuaalirikos- ja pahoinpitelytuomion jälkeen syyttäjä panosti vuonna 2012 kaikkensa siihen, että murhaprosessi saataisiin uudelleen käyntiin. Ja hän onnistui tässä. Korkein oikeus kumosi molemmat aiemmat murha-asiaa koskeneet tuomiot ja palautti syytteet takaisin käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui olennaisilta osin lasten uusiin, järkyttäviin kertomuksiin.
Alexander, joka oli surmayönä ollut seitsemänvuotias, kertoi poliisille nyt, miten hänen äitinsä ja Amanda olisivat yhdessä tappaneet isän. He olisivat nauhoittaneet isän huutoja, ja sitten hätäkeskuspuhelun aikana soittaneet näitä hämäykseksi luodakseen vaikutelman, että isä olisi puhelun aikana vielä elossa. Hän, Alexander, olisi herännyt surmayönä ja kuullut huoneeseensa, kuinka terassinovi vanhempien makuuhuoneessa avattiin. Hän olisi kuullut myös kasettinauhurin surinaa ja napsahduksia.
Käräjäoikeudessa syyttäjä alkoi tästä lähtökohdasta avaamaan aihetodisteiden ketjua seuraavalla tavalla: Nuorimmat lapset olisivat yhdenmukaisesti kertoneet, että Amanda ja hänen äitinsä olivat paljastaneet heille tehneensä murhan. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänet viittaisivat syyttäjän mukaan siihen, että Anneli Auer olisi lyönyt miestään. Myöskään Amandan kertomus siitä, että hän olisi nähnyt jonkun kiipeävän ikkunasta, ei voinut pitää paikkaansa. Tekijästä olisi pitänyt jäädä oveen enemmän jälkiä. Sen lisäksi Jukka Lahden kengät olivat kadoksissa. Tästä voitaisiin päätellä, että Anneli Auer on käyttänyt miehensä kenkiä lavastaakseen ulkopuolisen jälkiä takkahuoneen lattialle. Myöhemmin Auer olisi hävittänyt kengät.
Tämän tapahtumakuvauksen tueksi syyttäjä oli pyytänyt todistajaksi muun muassa keskusrikospoliisin äänitutkijan. Tämä sanoi todistuksensa lopuksi, että hänestä oli outoa, että Amanda sanoo hätäkeskuspuhelussa: ”Tulkaa äkkiä, iskä voi huonosti.” Jos talossa olisi ollut ulkopuolinen henkilö, olisi lapsi äänitutkijan mielestä ilmaissut asian toisin.
Jokainen lause, jokainen sekunti hätäkeskuspuhelutallenteelta käännettiin nyt Anneli Aueria itseään vastaan. Hänen asianajajastaan Juha Mannerista tuntui käsittämättömältä, että hätäkeskuspuhelusta oli tullut vapaasti tulkittavissa oleva todistuskappale, josta sekalainen asiantuntijakunta oli löytävinään erilaisia aihetodisteita.
Asianajajalla oli kuitenkin ässä hihassaan.
Tutkija Juha Joutsenlahti saapui oikeuteen puolustuksen todistajana. ”Koin velvollisuudekseni tulla oikeuteen todistamaan, koska en halunnut, että syytön ihminen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen”, hän sanoo tänään. Hän kiisti syyttäjän väitteet. Hän teki oikeudelle selkoa epäselväksi jääneistä seikoista, joihin oli joutunut tutkintansa aikana perehtymään, esimerkiksi veitseen liittyen. Hän selitti myös Anneli Auerin verettömyyteen liittyviä seikkoja sekä helsinkiläisen erikoistutkijan johtopäätöstä siitä, ettei Auerilla ollut ollut osuutta miehensä murhaan. Joutsenlahti saattoi todeta, että yksinkertaisesti ei ollut mitään syytä epäillä Anneli Auerin kuvausta tapahtumista.
Joutsenlahden todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Oikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeuteen. Tuomio ei tälläkään kertaa ollut yksimielinen. Yksi tuomareista olisi vapauttanut Anneli Auerin, sillä hänen näkemyksensä mukaan Aueria vastaan ei ollut olemassa mitään pitäviä todisteita, eikä sellaisia ollut löydettävissä myöskään hätäkeskuspuhelutallenteelta.
Joutsenlahti on nykyään vakuuttunut siitä, että hänen toimintansa Anneli Auerin puolesta maksoi hänelle hänen uransa. ”Esimieheni sanoivat minulle, ettei minun olisi pitänyt kertoa mielipidettäni julkisesti.” Joutsenlahti pidätettiin virastaan. Perusteluna oli, että hän oli tutkimusten alkuvaiheessa lähettänyt epäiltynä olleen näyttelijän kuvan sähköpostitse Anneli Auerille, ja olisi näin tehdessään toiminut vastoin virkasäännöksiä ja tietosuojalakia. Jopa Joutsenlahden kollegoiden silmissä rangaistus oli kova. Puolentoista vuoden kuluttua Joutsenlahti palasi poliisiksi, tosin järjestyspoliisiin puolelle. Henkirikostutkinnan sijasta hän hoitaa nyt passi- ja ajokorttiasioita. ”Todistaisin kuitenkin vieläkin Anneli Auerin syyttömyyden puolesta”, hän sanoo. ”Parempi, että 100 syyllistä juoksentelee vapaana kuin että vankilaan joutuu yksi syytön. Parempi on myös se, etten ole ollut monen muun tavoin osallisena yhden perheen tuhoamisessa.”
Anneli Auer kertoo, että hän miltei menetti toivonsa vuoden 2013 tuomion jälkeen. Luonnollisesti hän kuitenkin tuolloin valitti tuomiosta. Jo tällöin olivat hänen oikeudenkäyntiensä kustannukset nousseet sellaisiin lukuihin, että hänen tapauksensa kuului kaikkein kalleimpien joukkoon Suomessa. Oikeudenkäynnit olivat jo tuolloin maksaneet lähes 1,5 miljoonaa euroa.
Yhteensä yhdeksän tuomaria oli käsitellyt murha-asiaa. Neljä oli pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.
Tältä pohjalta oli siis vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, miten seuraavassa käsittelyssä tulisi käymään. Auerilla ei ollut paljoa perusteita toivoa, että hän koskaan saisi elämäänsä takaisin. Myös hänen asianajajansa toteaa: ”Tuolloin minulla oli vakavia epäilyksiä suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuudesta”.
Hovioikeuden käsittely pidettiin Vaasassa alkuvuodesta 2015. Oikeus ei katsonut toteennäytetyksi, että Jukka Lahden huutoja olisi nauhoitettu etukäteen. Lasten lausuntoja ei myöskään pidetty luotettavina, koska ne olivat ristiriidassa joidenkin tutkimustulosten kanssa. Koska ei ollut voitu todistaa yksiselitteisesti, että Anneli Auer olisi lavastanut miehensä murhan ulkopuolisen tekemäksi, oikeuden mukaan on otettava huomioon se mahdollisuus, että joku tuntematon on tunkeutunut asuntoon ja surmannut Anneli Auerin aviomiehen.
Auer sai nyt vapauttavan tuomion toisen kerran vuoden 2011 jälkeen. Yhdellä tuomareista oli eriävä mielipide, joten nyt viisi tuomaria oli ollut Auerin syyllisyyden kannalla ja seitsemän tuomaria olisi vapauttanut hänet. Myös syyttäjä kertoi pitävänsä Aueria edelleen syyllisenä. Syyttäjä vaati jälleen kerran tuomion kumoamista. Hänen mukaansa hovioikeus olisi jättänyt tärkeitä osia lasten kertomuksista huomiotta. Lisäksi osaa hätäkeskuspuhelutallennetta koskevasta materiaalista ei ollut otettu huomioon, kuten ei myöskään erään avioparin lausuntoja, joiden mukaan he olisivat kuulleet lapsilta, että Anneli ja Jukka olivat aikeissa erota. Syyttäjä toi esille, että Suomen oikeusjärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi korkeimman oikeuden pitäisi ottaa asia käsiteltäväksi.
Helsingin korkein oikeus antoi 18. joulukuuta 2015 päätöksensä syyttäjän valitukseen. Jukka Lahden kuolemasta oli tuolloin kulunut jo miltei kymmenen vuotta. Muutamia kuukausia aiemmin Anneli Auer oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, missä hän oli ollut suorittamassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettua tuomiota.
Anneli Auer sai tiedon korkeimman oikeuden päätöksestä asianajajansa kautta. Syyttäjän valituksessaan esittämiä perusteita ei ollut arvioitu riittäviksi. Näin ollen vapauttava tuomio jäi voimaan.
Anneli Auer kertoo olleensa helpottunut. Hän ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan. Hän oli jo niin kauan taistellut saadakseen oikeutta, ettei hän enää oikein osannut uskoa sellaiseen edes silloin, kun hän sitä viimein sai. Hän pystyisi aloittamaan alusta vasta sitten, kun myös tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä olisi purettu.
Asianajaja Juha Manner, joka on kaikki nämä vuodet edustanut Aueria, totesi: ”Olen iloinen tästä ratkaisusta. Suomen valtio ei kuitenkaan ole kohdellut Anneli Aueria oikeudenmukaisesti. Se on ryöstänyt häneltä kymmenen vuotta hänen elämästään ja tuhonnut sen.” Manner toivoo, että purkuhakemuksesta käynnistyvä prosessi johtaisi jo tänä vuonna siihen, että Anneli Auer vapautettaisiin myös hyväksikäyttösyytöksistä. Lisäksi Manner on jättänyt korvaushakemuksen, jossa vaaditaan jokaista 600 vankilapäivää kohti useiden satojen eurojen korvauksia. Korvausten kokonaissummasta saattaa tulla suurin, jonka Suomen valtio on koskaan joutunut maksamaan.
…
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, tarina ei ole vieläkään päättynyt. Tarina, joka alkoi Jukka Lahden murhasta eräänä talviyönä. Tuomioistuimet käsittelevät asiaa edelleen, eikä se jätä asianosaisia rauhaan.
Syyttäjä Kalle Kulmala toteaa: ”Olen täysin vakuuttunut siitä, että korkeimman oikeuden olisi pitänyt tehdä toinen päätös”.
Matti Nissinen, valtakunnansyyttäjä, toteaa: ”On valitettavaa, että Anneli Auerin täytyi odottaa niin kauan tuomiotaan. On myös valitettavaa, ettemme ole onnistuneet selvittämään Jukka Lahden murhaa.”
Komisario Juha Joutsenlahti sanoo toivovansa, että Anneli Auerin vapauttavan tuomion myötä myös hänen kunniansa rikostutkijana voitaisiin palauttaa. Ehkäpä hän voisi palata takaisin henkirikostutkintaan.
Annelin veli, Ari Auer, vastaa ystävällisesti puhelimeen. Onko hänen mielipiteensä muuttunut sisaresta, joka nyt on vapautettu murhasyytteistä? Vieläkö hän uskoo, että Anneli on saatananpalvoja? Seuraa lyhyt hiljaisuus, minkä jälkeen Ari Auer toivottaa hyvää päivänjatkoa ja sulkee puhelimen.
Amanda istuu kahvilassa cola edessään ja kertoo, että on yrittänyt lähettää kirjettä sisaruksilleen: ”Minä opiskelen nyt. Olisi mukava kuulla teistä jotain. Mutta vasta sitten kun te haluatte. En halua painostaa teitä mitenkään.”
Hän antoi kirjeen sosiaalityöntekijälleen, jonka vastuulla hän ja hänen sisaruksensa ovat. Sosiaalityöntekijä kertoi kuitenkin Amandalle myöhemmin, että kun hän oli alkanut lukea lapsille kirjettä, nämä olivat sanoneet, etteivät halua kuulla sitä.
Anneli Auer vilkuilee arasti ympärilleen kahvilassa napittaessaan takkiaan. Hän kertoo, että tapaa kyseistä sosiaalityöntekijää kerran vuodessa. Hän saa silloin hiukan tietoja lastensa elämästä veljensä luona. Kun Auer yrittää kysellä lastensa harrastuksista, mieltymyksistä tai mielenkiinnon kohteista, sosiaalityöntekijä vastaa, että lapset ovat kieltäneet häntä kertomasta enempää.
Viime kesänä Turussa Anneli ajoi joen vartta pitkin polkupyörällään. Eräällä veneellä hän oli näkevinään veljensä. Hän toivoi, että olisi nähnyt vilahduksen myös lapsistaan. Näitä ei kuitenkaan näkynyt.
Mitä Anneli sanoisi lapsilleen, jos hän vielä kerran näkisi heidät?
Anneli on pitkään hiljaa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä
”Minä itkisin”, hän sanoo.
Entä mitä Amanda sanoisi sisaruksilleen, jos hän näkisi heidät jälleen?
Amanda itkee.
*****
MUUTA AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:
Suomalaisen tutkivan journalismin sivusto Long Play kirjoittaa
(sivujen latautuminen kestää hetken)
http://longplay.fi/sidetone/”kukan-oikeudenkäyntien-näyttö-vaikuttaa-huteralta”
http://longplay.fi/sidetone/ulvilan-murhaa-ratkoo-nyt-kapellimestari
http://longplay.fi/sidetone/syyttajan-avaintodistaja-amatoorisalapoliisi
Ilmainen Pdf ladattavissa Long Playn jutusta Taksikuski täällä:
https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745
http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/
Tykkää Facebook-sivuistani, niin pääset seuraamaan Suomen ällistyttävintä oikeusmurhaa: http://facebook.com/SuskuLondon
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]Ulvilan hätäkeskuspuhelu
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Ulvilan hätäpuhelu
Ulvilan hätäkeskuspuhelusta on esitetty useita eri tulkintoja litteroituina tekstiversioina. Virallisen litteroinnin suoritti KRP:n Tuija Niemi. Hänen litteraationsa julkaistiin koko maan laajuisesti useissa eri lehdissä. Niemen litteraatiosta oli kuitenkin jätetty pois kaikki Jukka S. Lahden avunhuudot vaimolleen Annulle. Niemi myöskin väitti, ettei kuule nauhalta ulkopuoliseen hyökkääjään tai kamppailuun viittavia ääniä.
Ulvilan murhamysteeri elokuvassa selviää, että KRPn ääniasiantuntija Tuija Niemellä ei ole ääniteknistä koulutusta.
Alla olevaan videoon on tekstitetty pääpiirteittäin se mitä nauhalta kuuluu. Tarkempi litteraatio löytyy linkeistä.
VIDEO: Ulvilan hätäkeskuspuhelu 01.12.2006, klo: 02.43
Ulvilan hätäkeskuspuhelu sellaisena, kuin se on oikeudessa esitetty. Suosittelen mahdollisimman hyvien kuulokkeiden käyttöä hiljaisessa tilassa, ja äänen nostoa. Ei sovi herkille, eikä lapsille.
– K16
Kaikkia taustalta kuuluvia ääniä ei voi päällekkäisyyksien vuoksi videoon tekstittää. Osaa äänistä on samasta syystä mahdotonta kuulla selvästi.
Nauhalla äänenvoimakkuus vaihtelee voimakkaasti esim. siitä mihin suuntaan puhelimen luuri on osoittanut kullakin hetkellä, tai miten luuria on pidetty kädessä. Muita syitä äänenvoimakkuuden eroille voi olla se, oliko hätäkeskuksen käytössä olleessa NiceLog systeemissä automaattinen säädin päällä (auto gain), tai pystyikö häke-henkilökunta manuaalisesti muuntelemaan tasoja nauhoituksen aikana?
…
PRESS:
Ulvilan hätäpuheluiden litterointeja moititaan peukaloiduiksi
Turun Sanomat (29.5.12)
HANNE YLI-PARKAS
Ulvilan surman hätäpuheluiden puhtaaksikirjoitettuja eli litteroituja tekstiversioita syytetään peukaloiduiksi.
Anneli Auerin entisen miesystävän sisar otti maanantaina yhteyttä korkeimpaan oikeuteen (KO) sen jälkeen, kun hän viime viikolla kuunteli hätäpuheluista tehdyt nauhat KKO:n kirjaamossa.
Äänialalla ammatikseen työskentelevä sisar väittää, ettei puhtaaksikirjoitetuista teksteistä löydy niitä Jukka S. Lahden avunhuutoja, joissa Lahti huutaa Aueria apuun.
Miesystävän sisaren mukaan Lahden avunhuudot kuten ”Annu, tule tänne apuun!” ja ”Tule Annu auttamaan” ovat selvästi kuultavissa nauhoilla. Hän väittääkin, etteivät litteroidut tekstit vastaa sitä, mitä nauhalta on todellisuudessa kuultavissa.
Naisen mukaan asiakirjoja on vääristelty tarkoituksellisesti, ja että tapauksen syyttäjän on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.
Syyttäjä Jarmo Valkama kiistää kuulleensa peukalointisyytöksistä aiemmin. Hänen mukaansa väitteet litteroinnin puutteista eivät ole vakuuttavia.
– Kuulostaa kohtuullisen tekaistuilta väitteiltä. Olisihan tällaisia väitteitä esitetty jo alioikeudessa, jos näissä olisi jotain perää, Valkama huomauttaa.
Hänen mukaansa hätäkeskuspuheluiden litteroinnista vastaa tapausta tutkinut poliisi.
Nyt esiintuodut syytökset eivät Valkaman mukaan johda toimenpiteisiin ainakaan syyttäjän puolelta.
…
Useaan otteeseen on nähty, ettei mikään, mikä osoittaa Anneli Auerin syyttömyyteen ja ulkopuoliseen tekijään, johda toimenpiteisiin syyttäjien puolelta. Päinvastoin, syyttäjät ovat käyneet hyvin hanakasti niiden päälle, jotka ovat uskaltaneet Annelia puolustaa. Virkavastuunsa tuntevien syyttäjien tehtävänä on “huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla.” ¹)
Se, että näin ei ole toimittu herättää juttua seuranneissa kansalaisissa kysymyksiä. Mikä tarve syyttäjillä on lavastaa syyttömästä ulvilalaisesta perheenäidistä miehensä murhaajaa, ja jatkaa Anneli Auerin syyttämistä vielä senkin jälkeen, kun Vaasan hovioikeus toistamiseen hylkäsi syytteet? Mistä Jukka S. Lahden murhassa oli kyse? Saatananpalvonnasta ja lavastuksesta, sanoivat syyttäjät keväällä 2012, nojautuen isänsä ja äitinsä äkillisestä menetyksestä traumatisoituneiden pienten lasten kauhutarinoihin.
Syyttäjien Ari Auerilta saamat lasten kauhutarinat, eli “uudet todisteet”, katsottiin uudestaan läpi kahdessa oikeusasteessa, joissa niillä ei katsottu olevan todistusarvoa. Tämä on tietysti ristiriitaista Turun hovioikeuden seri-tuomion kanssa, jossa samojen lasten samoja tarinoita pidettiin lähtökohtaisesti luotettavina.
Lasten tarinoiden luotettavuutta arvioidessa tulisi aina arvioida niiden syntyhistoria. Murhaajaksi leimatun Anneli Auerin lapset olivat puhuneet enolleen äärimmäisen väkivaltaisesta arjesta kotona höystettynä mielikuvituksellisilla saatananpalvontarituaali-väitteillä. Mitä enemmän kyseltiin, sitä enemmän lapsilla riitti kerrottavaa. Tarinat senkun paisuivat ja lopulta lapset “muistivat” tulleensa myös pahan äitinsä raiskaamiksi. Helsinkiläinen taksikuski sattui epäonnekseen olemaan väärässä paikassa väärään aikaan tavatessaan netissä ulvilalaisen neljän lapsen yksinhuoltaja-äidin, jonka eräät tahot olivat päättäneet lavastaa murhaajaksi, maksoi mitä maksoi.
Lasten tarinat saivat alkunsa viisi vuotta isän murhan jälkeen, kun tuli ajankohtaiseksi lasten palauttaminen syyttömänä vankilaan tuomitulle äidilleen. Kaikki tarinoissa esiintyneet muut ihmiset kiistävät tarinoiden paikkaansapitävyyden. Silti Suomesta löytyi oikeuteen todistajiksi “asiantuntijoita”, jotka olivat valmiita nielemään lasten kauhutarinat sellaisinaan. Nyt täytyy vain toivoa, että lapsilla riittää aikuistuttuaan vielä paljon lisää kerrottavanaan. Tärkeätä heille itselleen ja heidän omalle kehitykselleen on ymmärrys ja tieto siitä, ettei äiti tappanut isää, eikä koskaan kaltoinkohdellut tai hyväksikäyttänyt heitä. Monet muut ihmiset ovat sen sijaan käyttäneet heitä hyväkseen, – kukin omiin tarkoituksiinsa.
Anneli Auerin rikosjutussa yllätyskäänne.
YLEn uutiset keväällä 2012:
Uutisoinnin jälkeen olin yhteydessä korkeimpaan oikeuteen:
28.05.2012
Subject: Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto.:
KKO:n esittelijä Jukka-Pekka Salonen,
Pyydän toimittamaan alla olevan kirjeeni tiedoksi kaikille Ulvilan surmaa käsitteleville KKO:n tuomareille. Pyydän saada vastaanottokuittauksen. Kiittäen, Susanna L
Hei,
Olen käynyt KKO:n kirjaamossa tutustumassa Ulvilan surmaan liittyvään lisätutkintamateriaalin (R2011/812) mukaanlukien hätäpuhelusta tehtyihin nauhoitteisiin (liitteet 32 ja 33).
Tein ko. ääninauhoitteista seuraavia huomioita:
Anneli Auer aloittaa hätäpuhelun melkeinpä huutaen (liite 32). Hän ei puhu rauhallisesti ennenkuin hätäkeskuksen henkilö pyytää häntä rauhoittumaan. (Hätäkeskus: Rauhotu, mikä paikkakunta?). Annelin sydän jyskyttää edelleen ja se kuuluu hänen puheestaan hengästyneenä läähätyksenä. Annelin raskas hengitys kuuluu myös toisella nauhalla (liite 33), josta on poistettu Annelin, Amandan ja häke-äänet kokonaan. Annelin tytär Amanda Auer puhuu hätäkeskusnauhalla hätääntyneesti kimakan korkealla äänellä. Se on sydäntä raastavaa kuunneltavaa.
Molemmille kuuluisi Oscarit, jos tämä olisi muka ollut näyteltyä.
Liite 33: Jukka S. Lahti huutaa tuskissaan (kohta 01:30) “Annu, tule tänne apuun!” ja (01:49) “Tule Annu auttamaan” ja (01:52) “Annu, tule auttaan!”
Miksi hän olisi niin huutanut, jos Annu olisi häntä puukottanut? Eikö hän olisi paremminkin sanonut “Annu lopeta!” tms.?
Nämä nauhalla kuuluvat Jukka S. Lahden avunhuudot puuttuvat kaikista näkemistäni litteroinneista. Miksi? Ne ovat todella selvästi kuultavissa liitteessä 33.
Liitteen 33 väärä litterointi oli muistikuvani mukaan liitettynä siihen materiaaliin, joka on KKO:n arkistossa toimittajien nähtävillä, ja jonka Iltalehti julkaisi 11.05.2012 (kts. artikkelissa ollut litterointi alinna). Se ei vastaa ollenkaan sitä mitä nauhalta todellisuudessa on kuultavissa. Mielestäni asiassa on syyllistytty tarkoitukselliseen vääristelyyn ja rikokseen syyttäjä Valkaman puolelta, sillä hänen on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.
Jukan tuskaiset avunhuudot Annulle todistavat, että paikalla oli joku ulkopuolinen. Alkuperäisessä hätäpuhelunauhassa (liite 32) kuuluu myös Annelin puhelimessa ollessa (nauhalla kohta 0:56 – 58) kuinka tämä ulkopuolinen lyö kolmesti Jukkaa (päähän?) jollain (tylpällä?) esineellä (halolla tai kirveellä?). Litteroinnissa sanotaan, että kuuluu napsahdus ja kolahdus, vaikka äänet ovat paremminkin mäiskimistä, joihon Jukka reagoi jokaisella kerralla ähkien tai huutaen kivusta (“ahh”, “ähh” ja lujempaa (01:01)“aargh”). Anneli odottaa samaan aikaan sydän syrjällään puhelimessa (hengitys epätasainen), ja kysyy sitten “onks joku tulossa jo? (01:12)”.
Nauhalta kuului myös Amandan kammottava kirkaisu (03:14), ja juoksuaskelia (02:25). Juoksiko Anneli murhaajaa pakoon?
Mielestäni olisi vaikea suorittaa tuollainen näytelmä lapsen kanssa taustanauhaa soittaen niin, että saisi nauhalta äänet synkkaamaan oikeisiin kohtiin hätäpuhelun kanssa. Ottaen huomioon Amandan olleen vain yhdeksän-vuotias tapahtumien aikaan, olisi hän varmasti murtunut poliisikuulusteluissa, tai osoittanut muutoin käytöksellään suurta häiriintyneisyyttä. Pidän myös erityisen epätodellisena sitä ajatusta, että Anneli olisi edes muistanut painaa nauhurin äänitys-nappia murhatessaan miehensä. Se todistaisi kylmäveristä etukäteissuunnittelua, eikä riidan päätteeksi tapahtunutta impulsiivista tekoa.
Edelleenkään en usko Annelin murhanneen Jukkaa, vaan sen teki joku ulkopuolinen. Se, että ulkopuolisen ääntä ei nauhalla kuulu, ei todista, etteikö hän ollut siellä hiiskumatta sanaakaan. Ehkäpä murhaaja ei halunnut ääntänsä tai aksenttiansa tunnistettavan? Huonekalujen liikahtelut ja pahoinpitelyn äänet kuuluvat kuitenkin nauhalta Annelin ollessa puhelimessa, mikä todistaa ulkopuolisen murhaajan olleen paikalla hätäpuhelun aikana.
Minua kiinnostaa edelleen myös se miten syyttäjä Valkama ohjeisti Ari Aueria 01.08.2011 tapaamisen yhteydessä? Noudattiko Valkama Stakesin ohjeita kieltäen Ari Aueria maallikkona haastattelemasta lapsia (videolle)? Vai rikkoiko Valkama näitä ohjeita syyllistyen rikokseen?
Haluan lopuksi vielä sanoa, että Annelin entinen miesystävä Jens Kukka ei ole pedofiili. Seri-syytökset ovat tekaistuja lasten kertomuksiin perustuvia epätoivoisia yrityksiä saada Anneli Auer tuomituksi miehensä murhasta.
Pyydän Korkeinta oikeutta ottamaan huomioon edellä mainitut seikat ja vapauttamaan Anneli Auerin vuosia jatkuneesta sairaalloisesta ihmisjahdista.
Ystävällisin terveisin,
Susanna L
…
Vastaus viestiini oli tyly. Esittelijä Jukka-Pekka Salosta ei kiinnostanut syyttäjien mahdolliset virkarikokset, tai vääristellyn todistusmateriaalin toimittaminen korkeimmalle oikeudelle. Mahtoikohan esittelijää kiinnostaa edes syytetyn oikeusturva?
Myöhemmin käräjäoikeudessa selvisi, että syyttäjät vaihtoivat teonkuvauksen ja motiivin saatanapalvonnasta myymälävarkauksiin ja riidan päätteeksi pikaistuksissa tehtyyn tappoon, jota tosin oli suunniteltu ja harjoiteltu yhdessä yhdeksän vuotiaan lapsen kanssa. Sekavaa ja ristiriitaista, eikö totta?
Lopulta Satakunnan käräjäoikeuden elinkautinen tuomio perustui vanhaan, aiempaan todistusaineistoon. Anneli Auerin pienten lasten värikkäät kauhukertomukset äidistään olivat aivan liian uskomattomia. Tuomio aiheutti kiivasta keskustelua oikeusoppineiden piireissä siitä kuinka Satakunnan käräjäoikeus onnistui antamaan uudelleen elinkautisen samoilla todisteilla, joista jo oli olemassa Vaasan hovioikeuden aiempi vapauttava tuomio.
…
Tässä Jukka-Pekka Salosen vastaus viestiini:
KORKEIN OIKEUS
Diaarinro
18.6.2012 R2011/812
Susanna L
ASIA Korkeimpaan oikeuteen 28.5.2012 saapunut kirjoitus
Te olette oma-aloitteisesti toimittanut sähköpostitse Korkeimmalle oikeudelle yllä mainitun kirjoituksenne. Te ette ole jutussa (R2011/812) asianosainen, minkä vuoksi kohteliaimmin ilmoitan, että kirjoitustanne ei ole kirjattu Korkeimman oikeuden diaariin eikä se muutoinkaan anna aihetta Korkeimman oikeuden toimenpiteisiin. Kun kirjoituksenne on toimitettu sähköisessä muodossa, sitä ei kirjeen tapaan palauteta vaan se poistetaan Korkeimman oikeuden sähköpostitiedostosta.
Esittelijäneuvos Jukka-Pekka Salonen
…
Ulvilan hätäkeskuspuhelu 01.12.2006 klo: 02.43 Audio file
Taustaääniä kuunnellessa kannattaa sulkea silmät ja keskittyä pelkkään audioon:
Kuuletko sinä paremmin kuin Tuija Niemi? Vertaa kuulemaasi mediassa laajasti levitettyyn vääristelevään litteraatioon. Linkki alempana.
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
LINKIT: (avautuvat uuteen selaimen ikkunaan)
¹) Syyttäjäkaartia vastaan Anneli Auer
Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer
Tuleha Annu auttaan! – Ulvilan hätäpuhelu
Ulvilan hätäkeskuspuhelu – tarkka litterointi
Mediassa levitetty vääristelevä litterointi
IS: Ulvilan tappajan ääni tallentui nauhalle
Katso Ulvilan murhamysteeri elokuva netissä
Tilaa Ulvilan murhamysteeri DVD – ohjaajan leikkaus
KOMMENTIT:
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]KANTELU – osa 2 – Poliisi vuotaa medialle törkyä syytetyistä
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Tulossa seuraavaksi KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?
– Onko sinulla jotain tietoa? Voit antaa vinkin minulle “Contact Us”-sivun kautta.
Kantelun edellinen osa, sekä kaikki aiemmat kirjoitukset löytyvät sivua alas rullaamalla. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
…
Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta. Edellinen osa löytyy sivua alas rullaamalla.
Poliisi vuotaa
Tutkinnanjohtaja Salonsaari vakuutteli minulle syyskuussa 2011, ettei poliisi vuoda, vaan toimittajilla on mitä ihmeellisempiä keinoja löytää lähteitä. Kysyin häneltä kuka on poliisin tiedottaja tässä seri-asiassa, jolloin hän kertoi minulle olevansa vastuussa siitä itse, ja hän samalla valitteli minulle kovaa työtaakkaansa, kun pitäisi ehtiä tehdä muutakin kuin vastata toimittajien kysymyksiin. Kummastelin hänelle sitä, ettei hänellä ole erillistä tiedottajaa käytössään. Tutkintavangin etujen mukaista olisi, että tutkinnanjohtaja saa tutkimukset edistymään mahdollisimman ripeästi.
Tutkinnanjohtaja Salonsaaren vakuutteluista huolimatta poliisista on vuodettu salaiseksi määrättyä esitutkintamateriaalia mm. veljeni huoltajuuskiistoissa katkeroituneen entisen vaimon ja isänsä kanssa riitaantuneiden poikien poliisihaastatteluista. Mistään muualta ei ole STT voinut saada tietojaan 16.09.2011 esillä olleeseen artikkeliin: “STT: Kova paljastus Auerin seurustelusta”. Samaisessa artikkelissa vuodettiin myös, että “miehen yrityksen mainos löytyy Auerin ylläpitämiltä nettisivuilta”. Tämän vuodon jälkeen ei mennyt montaa tuntia, kun kotisalapoliisit olivat selvittäneet veljeni henkilöllisyyden, jota he innokkaasti levittivät internetin eri keskustelupalstoille kaikkine yhteystietoineen.
Muitakin selviä vuotoja on ollut, kuten Iltalehden 19.05.2012 otsikoimassa artikkelissa paljastuu:
“Huippulääkäri todisti Anneli Aueria vastaan. – Iltalehden tietojen mukaan Anneli Auerin ja hänen ex-miehensä seksuaalirikosjutussa on olemassa lääketieteellistä näyttöä.”
Juttu jatkuu:
“Iltalehden tietojen mukaan oikeudessa on kuultu syyttäjän todistajana suomalaista alansa huippua asiantuntijalääkäriä, jonka mukaan seksuaalirikoksista on saatu lääketieteellistä näyttöä. Tämä tarkoittaa sitä, että uhreista on oletettavasti löydetty vammoja. Lääkäri on perehtynyt erityisesti lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.”
Poliisin salaiset “huippuasiantuntijat”
Tämän lehdissä mainostetun ns. “huippuasiantuntijalääkärin” nimeä ei julkisuuteen annettu, sillä hän toimii poliisin omana kätyrinä, ja hänen käyttämänsä tutkimusmetodit ovat tieteellisesti kyseenalaisia. Poliisi ja syyttäjät eivät halunneet antaa “huippulääkärinsä” nimeä julkisuuteen välttääkseen samanlaista nolausta, kuin heidän Saatananpalvonta “asiantuntijansa” Keijo Ahorinnan kanssa kävi? Poliisin tamperelainen “huippulääkäri” ei taida olla läheskään yhtä huipputasoa kuin puolustuksen asiantuntijat, jotka ovat akateemisesti korkeammin ansioituneita.
Poliisin omilta nettisivuilta tämä lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin erikoistuneen “huippulääkärin” Minna Joki-Erkkilän nimi kylläkin löytyy. Englannissa asiantuntijatodistajien kuuluu olla itsenäisiä, eikä poliisin palkkalistoilla tai missään työsuhteessa poliisiin. Suomessa hän ei näytä olevan jäävi antamaan syyllisyyttä tukevia lausuntoja, jotka perustuvat epätieteellisten ja kansainvälisesti tuntemattomien tutkimusmetodien lisäksi vääriin tilastotietoihin. Hän on väittänyt, että 80% lapsista immenkalvo kasvaa takaisin, selittäessään miksi Auerin pienten tyttärien immenkalvot ovat koskemattomia, vaikka 12-vuotiaan veljen kertomusten mukaan sisaret ovat olleet useita kertoja penetratiivisesti raiskatuiksi veljeni Jens Kukan toimesta.
Suomessa ei kuulemma laki määrittele asiantuntijoiden tasoa. Kuka tahansa voidaan tuoda oikeuteen todistamaan mistä tahansa. Se on pelottavaa, varsinkin salaisissa oikeudenkäynneissä. LL Minna Joki-Erkkilästä paljastuu nettihaun perusteella, että hän on miehensä kanssa läheisesti tekemisissä uskovaisissa yhteisöissä, ja on pelkästään sen vuoksi kukaties syvästi asenteellinen ihminen? Hänen teini-ikäinen tyttärensä surmattiin julmasti tammikuussa 2011, mikä on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut ihmisen psyykeen. Minna Joki-Erkkilä oli lausunnossaan väittänyt erään ulkomaalaisen kolleegan tukeneen hänen tutkimushavaintojaan ja lausuntoaan, vaikka ko. lääkäri ei ollut allekirjoittanut lausuntoa. Kyseenalaiseksi jää tiesikö tämä ulkomaalainen lääkäri edes nimensä käytöstä näytön arvioinnin yhteydessä?
Yleinen mielipide
Erilaisilla yksipuolisilla vuodoillaan poliisi ja syyttäjät ovat pyrkineet vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ja sitä myötä myös KKO:n tuomareihin, joilla oli käsiteltävänään valitus Vaasan hovioikeuden Anneli Auerin vapauttavasta päätöksestä Ulvilan surmassa. Nämä tuomarit lukevat myös mediaa, niin kuin kaikki muutkin, eivätkä pysty olemaan mitenkään sieltä saatujen vaikutteiden ulottumattomissa.
Syytettettyjen kannalta negatiivinen yleinen mielipide on vaikuttanut myös heidän omaistensa taloudelliseen tilanteeseen. Jens Kukan omaiset ovat suurimmaksi osin yrittäjiä, eikä esim. kahteen eri taksiyritykseen saatu kuljettajia Jens Kukan pidätyksen jälkeen sen takia, että kukaan ei halua ajaa “pedofiilifirmalle”. Helsingin taksipiirit ovat pienet ja niissä juorut kulkeutuvat nopeasti. Poliisin vuoto STT:lle syyskuussa 2011 sai aikaan molempien taksiyhtiöiden tulojen täydellisen romahtamisen. Onko oikein, että poliisin ja syyttäjien toimilla aiheutetaan myös sivullisille valtavia taloudellisia vahinkoja?
KANTELU JATKUU SEURAAVASSA OSASSA.
Edellisen osan kantelusta voi lukea sivua alas rullaamalla (Toimii ainoastaan blogin kotisivulla ollessa).
+++
TAUSTAA:
Tammikuussa vuonna 2011 17-vuotias Laura Joki-Erkkilä löydettiin raa’asti tapettuna maahanmuuttajataustaisen muslimi poikaystävän asunnosta Tampereella. Poikaystävä kutsumanimeltään “Muhis” löydettiin myöhemmin hukkuneena Lempäälästä Kukkolankosken rannalta sillan kupeesta. Muhiksen kasvoissa oli taisteluun viittaavia jälkiä.
Surun murtama Minna Joki-Erkkilä tuli miehensä jalanjäljissä syvään uskoon kesällä 2011.
31.07.2011 Tampereella katosi 15-vuotias Karoliina Kesti. Hänen skootterinsa löydettiin Joki-Erkkilöiden pihapiiristä kaatuneena. Karoliina Kestin ruumis löytyi 07.09.2011 talojen takana olevasta Likolammesta.
16.09.2011 löytyi Karoliinan kateissa ollut puhelin Likolammen rannalta. Teletunnistetiedot kertoivat puhelimen olleen päällä vielä vuorokauden sen jälkeen, kun Kesti katosi. On epäselvää miten tai miksi Karoliina Kesti oli joutunut talojen takana olevaan lampeen tai yleensäottaen koko alueelle, sillä hän oli todistajakertomusten mukaan ollut matkalla kotiinsa.
01.08.2011 Anneli Auerin veli Ari Auer toimitti Auerin pienimpien lasten kauhukertomuksia saatannanpalvonnasta syyttäjä Jarmo Valkamalle. Lapset toimitettiin tamperelaisen lääkäri Minna Joki-Erkkilän tutkittaviksi, joka havaitsi lapsissa saatananpalvontaan viittavia paljaille silmille näkymättömiä “arpia”. Poliisi halusi käyttää nimenomaan Joki-Erkkilää, vaikka väitetyt rikokset olivat tapahtuneet Turussa ja Raisiossa.
08.09.2011 pidätettiin ensin Jens Kukka ja 16.09.2011 Anneli Auer lasten pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Medialle vuodettiin valheellista tietoa, että Auerin entisen miesystävän tietokoneelta olisi löytynyt kiistatonta kuvamateriaalia, joka yhdistää Auerin tekoihin. Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei ole koskaan vaatinut oikaisua virheelliseen juttuun. Sensijaan hän on yrittänyt kieltää vuotaneensa jutun kiistattomista kuvista Satakunnan Kansan toimittajalle.
Erik Salonsaari valehteli Jens Kukan pidätyksen yhteydessä käräjäoikeudelle, että alustavat arviot lasten kertomusten luotettavuudesta tukisivat syyllisyyttä. Mitään arvioita ei tuossa vaiheessa ollut olemassakaan.
CHARACTER ASSASSINATION:
Character assassination tarkoittaa ihmisen maineen pilaamista ja kaiken uskottavuuden viemistä ko. henkilöltä. Porin poliisit ovat käyttäneet tätä metodia hyväkseen mediassa varmistaakseen Anneli Auerille tuomion murhasta. Poliisilla ja syyttäjillä on ollut yksinoikeus puhua arkaluontoisesta seri-asiasta, joka on julistettu salaiseksi. Julkisuuteen esitetyillä karkeilla väitteillä ilman puolustuksen puheenvuoroa on saatu kansalaiset uskomaan, että ei savua ilman tulta.
Wikipedia definition:
“Character assassination is a deliberate and sustained process that aims to destroy the credibility and reputation of a person, institution, social group, or nation. Agents of character assassinations employ a mix of open and covert methods to achieve their goals, such as raising false accusations, planting and fostering rumours, and manipulating information.
Character assassination is an attempt to tarnish a person’s reputation. It may involve exaggeration, misleading half-truths, or manipulation of facts to present an untrue picture of the targeted person. It is a form of defamation and can be a form of ad hominem argument.
For living individuals targeted by character assassination attempts, this may result in being rejected by their community, family, or members of their living or work environment. Such acts are often difficult to reverse or rectify, and the process is likened to a literal assassination of a human life. The damage sustained can last a lifetime or, for historical figures, for many centuries after their death.”
http://en.wikipedia.org/wiki/Character_assassination
Kauheus on katsojan silmissä?
Linkit:
Satakunnan Kansan juttu kuvamateriaalista, joka levisi kulovalkean tavoin joka mediaan.
Oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoituksia Auer-tapauksesta löytyy hänen blogistaan. Tässä linkki muutamaan:
Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet
Demonien jahtaajat ja tapaus Anneli Auer
Tapaus Auer: KKO hyväksyy voodoon tieteeksi
…
Kaksi nuorta löytyi kuolleena Pirkanmaalla
Karoliina Kestin katoamistapaus
+++
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]
Anneli Auer: – kirje Suskulle
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
…
Lähetin hiljattain Annelille kolme viimeisintä blogikirjoitusta luettavaksi vankilaan. Hän kirjoitti minulle takaisin seuraavan kirjeen, joka on päivätty 01.06.2014. Olkoon tämä esimakua Anneli Auerin tulevalle paljastuskirjalle, josta itse en ole kuullut mitään. Onkohan Annelikaan?
Moi taas! 1.6.2014
Aika masentava se blogikirjoitus siitä, että poliisi saa väärentää esitutkintapöytäkirjaa miten tahansa tai jättää pois mitä haluaa. Maalaisjärjellä ajatellen sen pitäisi olla selvä rikos, että Santaoja vaihtaa tai vaihdattaa teknisen tutkijan laatimaan kuvaliitteeseen kuvan salatakseen sen, että hänen oma rekonstruktionsa kylpyhuoneen ovenraosta koskettamisesta on väärin tehty, ja että ovenraosta mahtuu hyvin naisen ylävartalo oven koskettamatta Jukan (verisiä) hiuksia, vaikka Santaojan rekonstruktiossa ei mahdu edes pää oven välistä – ja tämä on vielä yksi niistä asioista, joista minulle on kuulusteluissa valehdeltu, ja valehtelu tunnustuksen saamiseksi on Suomen laissa kielletty. Muitakin valheita on todennettavissa pöytäkirjoista. Aika kammottavaa, jos kukaan ei ala tutkia, vaikka on selvät todisteetkin olemassa.
Lähetin aikanaan Niinalle (Berg) kopiot väärennetystä sivusta ja alkuperäisestä sivusta nettiin laitettaviksi. Ei vaan ketään näytä kiinnostavan poliisin ilmiselvät rikokset, paitsi Joutsenlahden tapauksessa, josta ei käytännössä edes seurannut (Tannerille) mitään vakavampaa haittaa, koska Joutsenlahti itse vaati Tannerin vapauttamista muutaman päivän vangittuna olemisen jälkeen. Tanner on tästä viikon putkareissusta sitten repinyt irti kaiken julkisuuden mitä on saanut. Yksi vankitoverini edelliseltä osastolta lähetti minulle kopion Anna-lehden nelisivuisesta artikkelista, joka päättyy surullisesti näin: “Mutta elämä jatkuu. Ulvilan murhana tunnettu oikeusjuttu ja Anneli Auerin syyllisyys tai syyttömyys ovat Kaille (Tanner) yhtä sekava ja jo epäkiinnostavaksi muuttunut vyyhti kuin monille muillekin tapausta seuranneille.”
Aika raakaa, mutta totuus taitaa olla se, ettei ketään enää kauheasti kiinnosta se, että joku mahdollisesti joutuu kärsimään elinkautisen ja menettää koko elämänsä, omaisuutensa ja yrityksensä syyttömänä tuomittuna, koska juttua on jo niin kauan vatvottu. Ja Jensin kohtalo taitaa kiinnostaa vielä vähemmän. Se, että Tannerilla on mennyt vuosia toipua viikon putkareissusta ja että hän ei putkareissun takia päässyt Paul Ankan keikalle, on sen sijaan ollut jonkun mielestä neljän sivun kuvallisen artikkelin arvoinen uutinen!
Kerroin aikanaan Santaojalle kuulustelussa Porvoon poliisin puheluihin liittyen, että olen nähnyt Jukan v. 2006 käymän kurssin osallistujalistalta, että samalla kurssilla oli myös muutamia poliisin palveluksessa olleita henkilöitä ja ehdotin, että puhelut saattavat liittyä tähän. Tätä tietoa Santaoja ei kirjannut kuulustelupöytäkirjaan, joka muuten tehtiin samoihin aikoihin, kun tutkinnanjohtaja vaihdettiin ja poliisi alkoi tehdä minusta syyllistä. En tosiaan yhtään hämmästyisi, jos syynä pakottavalle tarpeelle saada äkkiä joku syylliseksi lavastettua oli se, että piti saada tutkinta käännettyä pois Porvoon poliisista ja mahdollisesti laajemmastakin poliisirikosvyyhdestä, joka olisi saattanut paljastua, jos tutkintaa olisi jatkettu.
Kuulin, että KKOn esittelijä oli jäänyt eläkkeelle huhtikuussa. Miksiköhän? Olen jo nyt ihan rikki tästä jatkuvasta odottelusta ja pitäisi jaksaa keskittyä tulevaan murhajuttuunkin. On tämä ihan ihmeellistä touhua. Palaillaan! T: Annu
+++
BLOGISTIN KOMMENTTI:
Anneli Auer oli viime vuonna vastaajana kahdessa isossa oikeusjutussa heti peräjälkeen. Jo yhteen isoon juttuun valmistautuminen on vaativaa ja henkisesti raskasta. Vangittuna vastaaminen on entistäkin raskaampaa.
Annelia säilytettiin Porin poliisiaseman juoppoputkassa koko murhaoikeudenkäynnin ajan, jossa oltavat eivät ole hääppöiset. Putkassa virikkeitä ei ole laisinkaan.
Murhaoikeudenkäynti kesti kolmisen kuukautta, jona aikana Anneli ei juurikaan päässyt edes päivänvalosta nauttimaan. Sali oli valaistu keinovaloilla, sillä ikkunarivi oli aivan katon rajassa.
Näin Annelin oikeussalissa ja ihailin miten arvokkaasti hän jaksaa itsensä kantaa päivä toisensa jälkeen kameroiden eteen. Itselleni olisi varmasti tuottanut vaikeuksia saapua paikalle putkasta huonosti nukutun yön jälkeen migreenissä, menkkavaivoissa ja naama turvoksissa.
Onkohan kukaan tosiaan sotien jälkeisessä Suomessa menettänyt yhtä paljon kuin Anneli Auer? Ensin tapettiin raa’asti mies omassa kodissa, sitten vietiin lapset ja vapaus. Maine meni siinä sivussa, ja lopulta koti sekä irtaimisto. Tuottava kasvuyritys kaatui kaiken keskellä. Anneli ei vankilassa ollessaan ole edes oman terveytensä herra. Kaiken tämän menetyksen ja nöyryytyksen Anneli on syyttömänä kärsinyt ja kärsii edelleen. Suomessa.
Juttua on lehdissä tosiaankin vatvottu vuosikaupalla. Suurimmaksi osaksi tämä vatvominen on tapahtunut syyttäjien ja tutkinnanjohtajien ehdoilla ja pakkokeinoja väärin käyttämällä. Anneli “freak show’n” seuraaminen on ollut suurta hupia osasta kansalle. Kuvat pelästyneestä ja masennuslääkkeistä turvoksissa olevasta naamasta tukka harallaan koristivat lehtien kansia. Kauhujentalon emäntä kiljuivat otsikot.
Koita jaksaa Annu. Me taistelemme oikeuksiesi puolesta loppuun asti. Me emme unohda sinua. Tässä ei ole kyse pelkästään sinun oikeuksistasi, vaan kaikkien kansalaisten oikeuksista, kun tuomioita jaellaan salaisuuden verhotessa ja vastoin näyttöä.
LINKIT (avautuvat uuteen ikkunaan)
Syyttä vangittu Kai Tanner tyytyi 11 000 euroon
Jukka S. Lahti soitti poliisille ennen Ulvilan surmaa
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti suomalaisittain
…
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Uusi näyttö paljasti motiivin murhaan?
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
+++
Seitsemän vuotta on tullut pian täyteen Ulvilan murhasta ja syyllinen on edelleen vapaana. Hän saattaa hyvinkin olla naimisissa ja hänellä saattaa olla lapsia. Siltikin Satakunnan poliisit ovat vierittäneet syyllisyyden yksinomaan neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin niskaan. Murhasta alunperin epäilyn alla olevat pääsivät kuin koirat veräjästä KRP:n dna-sotkun takia.
Satakunnan käräjäoikeudessa on äskettäin saatu päätökseen leskiäidin kolmas oikeuskierros. Tuomio kuullaan Joulun alla 12.12.2013. Anneli Auerilla on joka tapauksessa edessään jo viides Joulu vankilassa erossa lapsistaan.
Keväällä 2011 Vaasan hovioikeus oli todennut yksimielisesti Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan. Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala onnistuivat saamaan valitusluvan korkeimmalta oikeudelta salatuilla lasten kertomuksilla.
Syyttäjä: Uusi näyttö paljastaa Anneli Auerin motiivin murhaan
7.6.2013 Toni Lehtinen – Helsingin Sanomat
Pori. Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan poliisin keräämä lisäaineisto paljastaa Ulvilan murhaan motiivin. Lisämateriaalissa on väitteitä Anneli Auerin saatananpalvonnasta ja Auerin lasten kertomuksia.
“Olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Nyt meillä on tarjota uutta näyttöä, joka avaa teon motiivia”, Valkama kertoi istunnossa.
Syyttäjä haluaa salata lähes koko lisäaineiston, mukaan lukien juuri motiivin.
“Asia on hyvin poikkeuksellinen. Huuleni ovat sinetöidyt, Valkama totesi medialle henkirikosasian valmistavan istunnon tauolla.
Satakunnan käräjäoikeus päättää lisämateriaalin salaamisesta perjantaina.
Osa saatananpalvonta-aineistosta julkistettiin viime vuonna. Syyttäjien mukaan uhrin, Jukka S. Lahden, olkavarsien pistohaavoista muodostui risti väärinpäin. Syyttäjä aikoo kutsua pääkäsittelyyn todistajaksi eläkkeellä oleva erityisopettajan, joka perehtynyt saatananpalvontaan.
Valkaman mukaan lisäaineistossa on “ilmennyt enemmänkin viitteitä vastaaviin seikkoihin.”
Auerin puolustusasianajaja Juha Manner vaatii valtaosaa uudesta aineistosta julkiseksi. Hänen mukaansa tietojen vain osittainen julkaiseminen sotii Auerin oikeusturvaa vastaan.
“Osittainen julkisuus on kaikista pahinta Auerille”, Manner painotti istunnossa. jota on kuuntelemassa parikymmentä toimittajaa.
Korkein oikeus palautti henkirikosasian käräjäoikeuteen viime vuonna. KKO perusteli päätöstään sillä, että korkeimmalle oikeudelle esitelty laaja uusi materiaali pitää käsitellä useammassa oikeusasteessa
Satakunnan käräjäoikeus totesi Anneli Auerin syylliseksi miehensä murhaan vuonna 2010. Seuraavana vuonna Vaasan hovioikeus kumosi tuomion ja totesi Auerin syyttömäksi. Hovioikeuden mukaan muun muassa vanhimman lapsen todistus tuntemattomasta miehestä oli riittävä epäily Auerin syyttömyydestä.
Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa joulukuussa 2006.
…
BLOGISTIN KOMMENTTI
Uudella näytöllä syyttäjä Valkama viittaa Anneli Auerin pienten lasten kertomuksiin, jotka hän oli saanut haltuunsa Annelin veljeltä Ari Auerilta. Ari Auer oli videoinut yhdessä vaimonsa Minna Auerin kanssa lasten kertomuksia pitkällä merimatkalla kesällä 2011 uudessa luksusveneessään.
Syyttäjä on halunnut salata lasten kaikki kertomukset. Nekin, jotka eivät pidä sisällään raiskausväitteitä. Raiskausväitteet ilmestyivät mukaan lasten tarinoihin vasta myöhemmissä viranomaisten suorittamissa haastatteluissa elokuussa 2011.
Syyttäjä on siis halunnut salata myös ne lasten kertomukset, jotka sisältävät fiktiivisen motiivin Ulvilan murhaan. Lapset ovat kertoneet enolleen Harry Pottermaisissa tarinoissaan, kuinka äiti tappoi isin suojaten itseään veriroiskeilta pyyhkeillä ja kilvillä.
Anneli Auerin pienimmät lapset ovat kehittäneet omissa mielissään tarinan, jolla selittää miten ja miksi äiti oli tappanut isin, ja joutunut sitten vankilaan. Onhan heiltä tätä tarinaa usein kysytty jopa poliisin toimesta. Tarinoihin liitettiin mukaan isosisko, jota sijaisperheessä pidettiin pahana.
Alla on surullisen kuuluisa Apu-lehden haastattelu loppukesästä 2011, jossa järkyttyneen oloinen Anneli Auer yrittää selostaa toimittajalle juuri kuulemiaan uusia syytteitä. Anneli ei tässä vaiheessa aavista joutuvansa uudelleen syyttömänä vankilaan. Hän ei tunnu tietävän mitään myöskään seksuaalirikossyytteistä, jotka poliisi sai irti lapsista vasta viimeisissä viranomaishaastatteluissa. Annelilla ei ole aavistustakaan miksi vanhin tytär on eristetty ja “viety turvaan”.
Syyttäjä Valkaman vaatiessa lasten kertomusten salausta, hän oli sitäkin avoimempi koskien lasten nimiä. Hän oli Satakunnan käräjäoikeuden istunnoissa toimittajien ja yleisön kuullen puhunut “X:n (Annelin pojan) jutuista” ja paljastanut vanhimman lapsen uuden sukunimen, jonka lapsi on joutunut itselleen ottamaan suojellakseen itseään ikävältä huomiolta koulussa ja kaveripiirissä. Paikalla olleet toimittajat olivat kuulemma olleet närkästyneitä syyttäjä Valkaman käytöksestä. Asianajaja Hakasenkin olisi syytä olla asiasta närkästynyt, hänellehän määrättiin aikoinaan sakot lasten henkilöllisyyden paljastamisesta lehdistölle, vaikka syyttäjä Valkama oli ehtinyt silläkin kertaa edelle. Eri asia on saako syyttäjä Valkama koskaan sakot teoistaan?
Väitteet saatananpalvonnasta ovat oleellinen osa äitiään pelkäävien lasten kertomuksista. Valkamalla ei ilmeisesti pokka pitänyt näitä lisäaineistoja ja motiiveja esittää julkisuudessa joutumatta itse naurunalaiseksi? Ne piti hänen mukaan voida esittää salaisesti suljettujen ovien takana, ettei oma uskottavuus kärsi?
Julkisuudessa Valkama on joutunut vähättelemään saatananpalvonnan osuutta uudessa näytössä “sivujuonteen sivujuonteeksi”, “pelkäksi lisämausteeksi” ja “rikkana rokassa”.
Valkaman lause “on ilmennyt enemmänkin viitteitä” tarkoittaa suomeksi, ettei ole mitään todisteita väitetyistä teoista, on ainoastaan pienten pelokkaiden lasten keksimiä kauhutarinoita äidistään, pari huuhaa yllätystodistajaa ja joukko entisen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden yksityiselämää, persoonaa ja murhatutkintaa arvostelevaa poliisia.
Koska Porin käräjäoikeus ei hyväksynyt Valkaman vaatimusta käydä koko murhaoikeudenkäyntiä suljettujen ovien takana, joutui syyttäjä perääntymään saatanapalvonta-syytteistä ja tyytymään pelkkiin lasten kertomuksiin myymälävarkauksista, joihin heidän “paha äitinsä”, maan kuulu “kauhujentalon emäntä”, oli heidät muunmuassa muka pakottanut. Näin toimii lapsen mieli silloin, kun on luvallista ja jopa toivottua syyttää pahaksi moitittua ihmistä ihan mistä vaan.
Ristipistot ruumiissa – tällaisista jäljistä Auerin jutussa pääteltiin saatananpalvonta
MTV3, julkaistu 09.05.2012
Saatananpalvontaepäilyt heräsivät poliisissa Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kuulemisen jälkeen viime kesänä. Lapset kertoivat poliisille eläinten uhraamisesta ja rituaaleista.
Poliisi otti tämän jälkeen, viisi vuotta Ulvilan murhan tapahtumisen jälkeen, esiin ruumiskuvat uuteen tarkasteluun.
Niistä löytyvistä pistojäljistä tulkittiin, että olkavarsista löytyvät kuviot muistuttaisivat väärinpäin käännettyä ristiä. Poliisi haki myös tukea Auerin vankilassa piirtämistä kuvista.
Jukka Lahden ruumiissa oli kymmeniä pistovammoja. Kuoleman aiheutti kuitenkin päähän kohdistettu erittäin raaka väkivalta.
…
Lopulta Valkama nöyrästi luopui itseoppineen uskovaisen saatanapalvontaekspertti Keijo Ahorinnan asiantuntijuudesta. Samoin olisi tosin pitänyt käydä poliisin kanssa läheistä yhteistyötä tekevän uskovaisen gynekologin Minna Joki-Erkkilän kanssa, joka uskoo immenkalvojen takaisinkasvuun ja esiintyy todistajana jopa ihotautilääkärin roolissa. Joki-Erkkilä ei koskaan sulje pois rikoksen mahdollisuutta, vaikka mitään todisteita, tai viitteitä ei löytyisikään. “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”, kuten eräs vartiksi kuuluisuuteen noussut dosentti sanoi. Näin ei pitäisi kuitenkaan olla lääketieteessä, tai tieteessä yleensäkään. Asiantuntijalausuntojen tulisi perustua tieteelliseen tutkittuun tietoon.
Anneli Auerin ja Jens Kukan oikeusturvaa on totisesti koeteltu viimeisen kahden vuoden aikana, jonka ajan molemmat ovat istuneet syyttöminä vankilassa pelkästään lasten tarinoiden takia, jotka on järjestelmällisesti pyritty salaamaan.
Turun hovioikeuden tuomio seri-asiassa oli törkeä oikeusmurha, sillä syyttömyyttä todistaneet seikat jätettiin täysin huomiotta. Hovioikeuden julkisessa selosteessa keskityttiin sensijaan luomaan kuvaa perheessä tapahtuneista saatananpalvontarituaaleista, joiden yhteydessä lasten iholle (esim. olkapäihin) olisi viillelty arpia. Viiltelyväitteet eivät kuitenkaan liittyneet Jenssiin tai väitettyihin seksuaalirikoksiin millään tavalla. Kaikenlisäksi väitetyt arvet ovat paljaalle silmälle näkymättömiä, ja vain samaisen uskovaisen gynekologin havaitsemia.
Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan murhan uusintakäsittelyä seuranneet ovat voineet todeta, että syyttäjä Valkaman uudet todisteet olivat kutistuneet olemattomiksi. Syyttäjällä ei ollut esittää edes selkeätä teonkuvausta. Oliko kyseessä harkittu murha, kuten pelokkaiden lasten puheet esittivät, vaiko riidan päätteeksi tapahtunut äkkipikaistuksissa tehty surma? Oliko uhri hengissä vaiko kuollut hätäpuhelun aikana? Oliko hätäpuhelu etukäteen nauhoitettu, kuten lapset nyt väittivät? Puhuvatko pienimmät palturia ja vanhin totta?
Se miten näin pitkälle on voitu äärimmäisen kallista oikeusmurhaa Suomessa toteuttaa on johtunut salaisista oikeudenkäynneistä suljettujen ovien takana. Lasten kertomusten julkistaminen niiltä osin, kun ne eivät sisällä seksuaalirikosväitteitä antaa mahdollisuuden tapausta seuranneille ymmärtää miten tarinat ovat alunperin syntyneet ja miten tietyt viranomaiset ovat niihin suhtautuneet. Olisi myös hyvä selvittää miten ovat sijaisvanhemmat suhtautuneet tarinoihin, joille ei ole löytynyt mitään totuuspohjaa?
Lainaus oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:
Auerin veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.
Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.
V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.
L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.
V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.
L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.
V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.
L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.
V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.
L: No se halus tappaa teidät.
V: Aivan.
L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.
V: Mikä se siinä ajatuksena oli.
L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.
V: Hö.
…
Löysivätkö sijaisvanhemmat nokea nurkista? Kutsuttiinko paikalle palokunta? Löytyikö syytetyn hallusta sytytin, sytykkeitä, muurahaismyrkkyä ja muita väitettyjä välineitä? Onko oikein toistella lapselle tarinaa vahvistavasti ja tarinointia yllyttävästi “aivan” ? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on EI.
Ja lopuksi, oliko todellakin aiheellista sijaisvanhempien toimittaa tarinoita syyttäjille? Entä mitä sanovat lasten hyvinvoinnista ja sijoituksesta vastaavat sosiaaliviranomaiset? Eivät kai viranomaiset voi loputtomiin asti piiloutua vastuuta salailun taakse?
Satakunnan käräjäoikeus määräsi osan lasten haastatteluista, eli Ulvilan murhaoikeudenkäynnin todistusaineistosta julkisiksi kesäkuussa tänä vuonna. Syyttäjä valitti päätöksestä, mutta syyskuussa Vaasan hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan. Syyttäjä Valkama päätti olla venyttämättä totuuden esilletuloa sen enempää, ja jätti valittamatta päätöksestä korkeimmalle oikeudelle. Tämä on hyvin positiivinen käänne syyttömien puolustukselle.
INKVISITIO PÄÄTTI ULVILAN MURHAKÄRÄJÄT