Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: hyväveliverkosto

Angelina Jolie ja Anneli Auer

13/03/2018

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy helposti kaikki aiemmat kirjoitukset.

Changeling

Angelina Jolie ja Anneli Auer

Angelina Jolien tähdittämä elokuva Changeling (Vaihdokas) perustuu tositarinaan, jossa on useita yhtymäkohtia Anneli Auerin tarinan kanssa.

Elokuvassa Christine Collins (Angelina Jolie) on yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi kaapataan. Poliisi löytää pojan kuukausien kuluttua ja järjestää näyttävän mediaspektaakkelin juhlistamaan tapahtumaa. Huojentunut äiti saatetaan juna-asemalle vastaanottamaan kadonnutta lastaan suuren mediahuomion keskellä. Junasta astuukin vieras poika, mutta viranomaiset eivät halua uskoa äitiä, vaan vakuuttelevat hämmentyneelle Christinelle, että poika on muuttunut viidessä kuukaudessa. Kaiken lisäksi poika itsekin väittää olevansa Christinen kadonnut lapsi. Hämmentynyt äiti vie lapsen kotiinsa, mutta palaa poliisiasemalle kertomaan, ettei lapsi todellakaan ole hänen kadonnut poikansa.

Christine vaatii poliisia jatkamaan poikansa etsintöjä, mutta joutuukin hankaluuksiin viranomaisten kanssa, joille pääasiana on säilyttää omat kasvonsa ja auktoriteettinsa. Lehdissä juttu oli jo ratkaistu, eikä poliisilla ollut halua jatkaa pidemmälle. Poliisi kieltäytyy röyhkeästi myöntämästä tekemäänsä virhettä, ja hyökkää äitiä vastaan esittämällä tämän tasapainottomana ja huonona äitinä.

“Changeling – vaihdokas (engl. Changeling) on yhdysvaltalainen vuonna 2008 valmistunut draamaelokuva. Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood. Sen päosissa ovat Angelina Jolie, Gattlin Griffith ja John Malkovich. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
Elokuva sai Suomen ensi-iltansa 9. tammikuuta 2009.

Changeling sijoittuu vuoden 1928 Los Angelesiin. Lauantaiaamuna Christine Collins (Angelina Jolie) hyvästeli Walter-poikansa ja lähti töihin. Palattuaan kotiin hän huomasi pojan kadonneen. Seuraa tulokseton etsintä ja kuukausia myöhemmin itseään Walteriksi väittävä poika palautetaan kotiin. Christine ei kuitenkaan tunnista poikaa omakseen. Poliisien, toimittajien ja omien ristiriitaisten tunteittensa pökerryttämä Christine antaa pojan kuitenkin jäädä yhdeksi yöksi. Harhaiseksi ja sopimattomaksi solvattuna hän löytää liittolaisen papista nimeltä Gustav Briegleb (John Malkovich).” – — Wikipedia

Poikaa ei tunnista myöskään pojan opettaja, eikä pojan hammaslääkäri, jolla oli luonnollisesti tiedot potilaansa hampaista. Nämäkään tosiseikat eivät poliisia heilauta. Kun Christine saa tuekseen tunnetun kansalaisaktivistin, ja poliisin kriitikon, radiossa evankeliumia saarnaavan Gustav Brieglebin (John Malkovich), poliisi päättää vaientaa hankalan äidin lähettämällä tämän mielisairaalaan. Siellä Christine tapaa muita viranomaisten kanssa törmäyskurssille ajautuneita naisia, julmia hoitajia, ja asenteellisen lääkärin, jolla on pelottava määrä valtaa määrätä potilaitaan mm. sähköshokki-hoitoon vasten näiden omaa tahtoa.

“Nimettömät asiantuntijat”

Los Angelesin poliisi vetosi julkisuudessa (kuten syyttäjä Jarmo Valkama Auerin tapauksessa) käyttäneensä “huippuasiantuntijoitaan” tunnistamaan luovutetun pojan henkilöllisyyden. Poliisin “huippuasiantuntijat” olivat myös valtuutettuja rankaisemaan hankalaksi heittäytynyttä äitiä. Anneli Auerin tapauksesta on nähtävissä, että näitä poliisin innokkaita pikkuapulaisia löytyy yhteiskunnasta edelleenkin, kuin natsi-Saksassa konsanaan, valmiina toteuttamaan virkavallan vääryyksiä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, kuuluu vanha sanonta. Ehkäpä natsien keskitysleirien työntekijöitä ei pitäisi vaatia vastuuseen vuosikymmenten jälkeen, sillä hehän tekivät vain työtä käskettyä, vai mitä?

Nämä poliisin pikku apulaiset, ja mielellään nimettöminä pysyttelevät “huippuasiantuntijat” tuskin joutuvat koskaan vastuuseen Suomessa. Myös virkarikoksiin syyllistyneiden poliisien saattaminen oikeudelliseen vastuuseen on osoittautunut lähestulkoon mahdottomaksi. Siitä löytyy useita esimerkkejä oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista.

 

LAPD riot

 

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1928 Los Angelesiin. Elokuva kertoo myöskin poliisin (Los Angeles Police Department /LAPD) rakenteellisesta korruptiosta tuona aikakautena. Poliisi toimi tuolloin lain yläpuolella ja täysin ilman valvontaa. Yksittäinen kansalainen on aina erittäin heikossa asemassa silloin, kun poliisin sisäinen valvonta ei toimi, eikä poliisirikoksiin suhtauduta riittävällä vakavuudella, tai niitä koskevat tutkimukset torpataan, kuten Suomessa valtakunnansyyttäjän virastossa on jo pitkään tehty.

“Suomella ei ole varaa toiseen Bodomiin”

Yhdeksänvuotiaan Walter Collinsin katoaminen oli saanut mediassa laajaa julkisuutta ja johtanut useisiin tuloksettomiin tutkintoihin. Valmiiksi korruptioskandaalien keskellä painiskelevalla Los Angelesin poliisilla ei ollut varaa saada enempää negatiivista julkisuutta, joten paineet ratkaista Walterin katoamistapaus olivat vähintäänkin yhtä kovat kuin Porin poliisilla ja syyttäjälaitoksella ratkaista Ulvilan surma hinnalla millä hyvänsä. Ennen laajaa julkisuutta saanutta Ulvilan murhaa Suomessa oli nähty toinen suurta julkisuutta saanut – erittäin kalliiksi tullut – ja surkeasti epäonnistunut oikeusprosessi Bodomin murhan ratkaisemiseksi.

Los Angelesin poliisi teki kaikkensa peittääkseen oman virheensä (väärän pojan palauttamisen). Poliisi meni niin pitkälle, että se esitti yksinhuoltajaäidin epävakaana ja huonona äitinä, jonka se lähetti hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Poliisi teki kaiken tämän, vaikka kadonneen pojan äiti oli mm. kertonut poliisille, että hänen oma poikansa oli pidempi, ja että hänelle luovutettu poika oli ympärileikattu.

Anneli Auer ja hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä olivat kertoneet Porin poliisille tuntemattoman huppumiehen tunkeutuneen yöllä taloon. Huppumies ehti paeta yön pimeyteen ennen poliisipartion saapumista rikospaikalle. Huppumiehen pakoreitti kontaminoitiin paikalle saapuneiden poliisien toimista, eikä aamuyöstä paikalle tuotua koiraa voitu viedä talon kuistille ja puutarhaan haistelemaan jälkiä. Huppumiestä ei saatu kiinni, vaikka useita eri tutkintalinjoja oli avattu ja useita henkilöitä kuulusteltu.

Myöhemmin turhautunut ja kolhiutunutta mainettaan vaaliva poliisi keksi alkaa syyttää vaimoa murhasta. Poliisi ja syyttäjät tekivät kaikkensa vakuuttaakseen kansalaisille, että eihän kukaan ulkopuolinen huppumies tunkeudu ihmisten kotiin yöllä. Anneli Auerin heittäydyttyä hankalaksi – eli hänen kiistettyään poliisikuulusteluissa häneltä laittomin keinoin puristetun “tunnustuksen” – onnistuivat poliisi ja syyttäjät maalaamaan hänestä julkisuudessa hirviöäidin, joka viilteli, pahoinpiteli ja raiskasi lapsiaan saatanallisissa rituaaleissa. Poliisin tarvitsi vain käyttää hyväkseen isänsä murhasta traumatisoituneiden pelokkaiden lasten mielikuvitusta.

“Virkavastuun ja valvonnan puute”

Los Angelesissa tilanne kärjistyi vuosien saatossa siihen, ettei korruptioskandaaleissa ryvettynyt, ja epäpätevä poliisi nauttinut enää asukkaiden luottamusta. Christine Collinsin saama epäoikeudenmukainen ja jopa julma kohtelu poliisin taholta osoitti tilanteen niin pahaksi, että poliisijohtajat J.J. Jones ja James Davis saivat lopulta potkut.

Suomessa virkamiehet eivät ole useinkaan joutuneet kantamaan virkavastuuta, jonka toteutumisesta heidän esimiehilleen maksetaan korkeaa palkkaa. Hyvinä esimerkkeinä viimeaikoina ovat olleet poliisiylijohtaja Mikko Paatero (mm. Aarniosta; “En minä mistään mitään tiennyt”), valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen (nepotismista) ja viimeisimpänä pääministeri Juha Sipilä, joka ilmoitti suoralta kädeltä, ettei vaadi Suvi Lindéniltä selvitystä siitä millä asialla entinen kokoomusministeri Lindén oli Ugandassa, jossa hänen kokoomuslainen liikekumppaninsa Tuomas Teräsvuori murhattiin hämärissä olosuhteissa.

Juha Sipilä lausui medialle niinkuin Suomessa yleisesti tapana on:

”Lähtökohtana on aina se, että niin entiset ministerit kuin muutkin itse osaavat arvioida toimintansa. Minulla ei ole tietoa siitä, millä asialla hän on tuolla [Ugandassa] ollut.”

Näin poliittinen- ja virkamiesjohto pesee Suomessa kerta toisensa jälkeen kätensä kaikesta vastuusta, ja samalla myös siitä periaatteesta, että jonkinlaista alaisten valvontaa tarvitsisi yleensä harjoittaa. Esimerkiksi pääministerin sokea luottamus Suvi Lindénin tapauksessa herättää ihmetystä, vaikka asiaan liittyy peräti murha ja mahdollisesti myös asekauppa, huumekauppa, lahjonta ja/tai korkean tason korruptio.

Poliittinen korruptio on luonnollisesti myös se mikä mahdollistaa poliisin korruption. Kun systeemi on rakenteellisesti korruptoitunut, ei virkamieseettisyyden jalo aate toteudu. Kun poliisin annetaan toimia ilman valvontaa ja vastuuta, ovat seuraukset kansalaisten kannalta hyvin tuhoisia, kuten Christine Collins aikoinaan ja sittemmin Anneli Auer saivat karvaasti kokea.

“Changeling is a 2008 American mystery crime drama, thriller film directed, co-produced and scored by Clint Eastwood and written by J. Michael Straczynski,[1] that explores child endangerment, female disempowerment, political corruption, mistreatment of mental health patients, and the repercussions of violence. The script was based on real-life events, specifically the 1928 Wineville Chicken Coop Murders in Mira Loma, California. The film stars Angelina Jolie as a woman reunited with a boy whom she immediately realizes is not her missing son. When she tries to demonstrate this to the police and city authorities, she is vilified as delusional, labeled as an unfit mother, and then confined to a psychiatric ward.”
– https://en.wikipedia.org/wiki/Changeling_(film)

“Tapahtuu vain elokuvissa”

Anneli Auer joutui mielisairaalan lisäksi* vuosiksi vankilaan, jona aikana hänen pienet lapsensa erotettiin ja vieraannutettiin omasta äidistään.

Englannissa myrkytettiin hiljattain entinen venäläinen vakooja Sergei Skripal tyttärensä Julian kera. Maailmassa on paljon raakaa julmuutta ja pahuutta, jollaista tavallisen ihmisen on vaikeata edes kuvitella. Ihmisten kylmäverinen murhaaminen tai murhauttaminen, vaikkapa poliittisista syistä tai rikollisin keinoin hankitun rahan takia, tuntuu tavalliselle kansalaiselle täysin käsittämättömältä asialta, jollaista mielletään tapahtuvan vain elokuvissa. Siksi syyttäjä Jarmo Valkaman väite perheriidan päätteeksi tapahtuneesta verityöstä Ulvilassa oli kansalaisille helpommin miellettävissä oleva selitys. Valitettavasti syyttäjien näyttö (todisteet) hovioikeudelle esittämään tapahtumakuvaukseen ei kuitenkaan ollut riittävä. Näyttöä syytöntä perheenäitiä, Anneli Aueria vastaan ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan. Oli vain suuri määrä mielikuvituksellisia ja paikkansa pitämättömiä väitteitä, joita esitettiin näyttävästi mediassa. Anneli Auer vapautettiin korkeimman oikeuden päätöksellä murhasyytteistä, ja vuosikausia jatkuneet oikeusprosessit päättyivät vihdoin 18.12.2015.

Walter Collinsiksi itseään viranomaisille väittänyt kaksitoistavuotias poika, oikealta nimeltään Arthur J. Hutchins Jr., kertoi viisi vuotta myöhemmin syyn kehittämälleen tarinalle. Poika oli traumatisoitunut oman äitinsä kuolemasta kolme vuotta aiemmin hänen ollessaan yhdeksänvuotias. Poika oli karannut kotoaan ja lukenut lehdistä Walter Collinsin katoamisesta. Poliisin saatua karkulaisen kiinni oli tämä keksinyt valheen esiintyä Walterina, ettei joutuisi palaamaan kotiin inhoamansa äitipuolen luokse.

Anneli Auerin pienten lasten mieliin oli iskostettu käsitys siitä, että äiti olisi murhannut isän, ja olihan näin myös lehdissä kerrottu. Kun äiti yllättäen vapautuikin vankilasta keväällä 2011, keksivät lapset sijaisperheessä yhteisen tarinan äidin hirviömäisyydestä, jottei heidän olisi tarvinnut palata kotiin. Tuomarit päättelivät langettavissa tuomioissaan yleiseen elämänkokemukseensa vedoten, etteivät lapset pystyisi yhdessä keksimään senlaatuisia tarinoita. Anneli Auer ja Jens Kukka tuomittiin syyttöminä suljettujen ovien takana pitkiin vankeusrangaistuksiin teoista, joita kumpikaan ei ollut tehnyt, ja juttu määrättiin salaiseksi 60 vuodeksi.

Salaisuuden pystyvät murtamaan vain Annelin lapset, – yhdessä, tai erikseen.

Walter Collinsia ei koskaan löytynyt. Hänen epäiltiin tulleen kaapatuksi ja murhatuksi maatilalla, jonka omistaja Gordon Stewart Northcott oli ollut aiemmin töissä elintarvikeliikkeessä, jossa Walter oli usein käynyt ostoksilla hänen äitinsä ollessa töissä. Mies jäi kiinni useiden kadonneiden lasten kaappaamisista, murhista ja julmista hyväksikäytöistä. Northcott tuomittiin kuolemaan hirttämällä tammikuussa 1929. Tuomio pantiin täytäntöön vankilassa (San Quentin State Prison) lokakuun toinen päivä vuonna 1930 .

  • *Anneli Auer lähetettiin 17.8.2010 Vanhan Vaasan sairaalaan mielentilatutkimukseen, josta hänet palautettiin takaisin vankilaan 12.10.2010. Mielentilatutkimus valmistui 12.11.2010: – Anneli Auerissa ei todettu merkkejä mielenterveysongelmista, eikä persoonallisuushäiriöistä, tai alkoholiongelmasta. Auer halusi lausunnon kokonaan julkiseksi, mutta käräjäoikeus ei siihen suostunut. Elinkautinen astui voimaan. Lähde: Naakan aikajana. Kiitän ja kumarran kaikille yksityisille kansalaisille, jotka ovat vuosien saatossa tehneet valtavan työn Anneli Auerin oikeuksien toteutumiseksi. Nyt tarvitaan rohkeita ja rehellisiä viranomaisia osallistumaan talkoisiin.

Esteellisyys

Esteellisyys eli jääviys (ruots. jäv) viittaa virkatehtävissä esiintyvään eturistiriitaan. Se tarkoittaa virkamiehen tai luottamushenkilön sopimattomuutta osallistua asian käsittelemiseen tai ratkaisemiseen. Esteellisyys rikkoo hallinnon objektiviteettiperiaatetta, joka pyrkii turvaamaan hallintopäätöksen tai hallinnollisen menettelyn oikeellisuuden, puolueettomuuden ja objektiivisuuden.
Esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Esteellisyyttä ei arvioida konkreettisesti vaan riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua.
Esteellisyydestä seuraa, että esteellinen henkilö ei voi olla päättämässä asiasta, osallistua asian käsittelyyn eikä edes olla läsnä asiaa käsiteltäessä. Poikkeuksena läsnäolokieltoon on kunnanvaltuusto, jonka kokoukset ovat kaikille julkisia.
Esteellisen henkilön osallistuminen asian käsittelyyn on menettelyvirhe.
– Wikipedia

Syytöntä Anneli Aueria elinkautiseksi vankilaan kammenneet viranomaiset muodostavat pienen, tiiviin ja hyvin arvovaltaisen piirin. Kaikki mahdolliset keinot käytettiin ulvilalaisen perheenäidin kukistamiseksi. Esteellisyys, asenteellisuus ja puolueellisuus eivät ole haitanneet menoa Anneli Aueriin kohdistetussa ajojahdissa.

On ensiarvoisen tärkeätä, että Anneli Auerin tapaus saatetaan puolueettoman tahon tutkittavaksi ja tapaukseen liittyvät korruptoituneet* viranomaistahot paljastetaan. Tämä on kaikkien kansalaisten etu.  Samalla kaatuvat tekaistut syytteet ja tuomiot lasten hyväksikäytöistä. Vasta sitten Anneli Auerilla on  todelliset mahdollisuudet saada oikeutta.

Asia on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.

* Valta-aseman väärinkäyttö on korruptiota.

 

Lukemista:

Olivatko Anneli Auerin lapset saaneet käsiinsä saatananpalvonta “asiantuntija” Keijo Ahorinnan kirjan

“Saatananpalvonnan monet kasvot” ? Löytynee kirjastoista.

 

LINKIT:

Ulvilan murha, Anneli Auerin tapaus ja viranomaisten korruptio

KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

http://mikkoniskasaari.fi

Sipilä Patria kohusta: Asia puolestamme loppuunkäsitelty

Wineville Chicken Coop Murders

Britannian poliisi: Entinen kaksoisagentti sai hermomyrkkyä

Professori: Virkamiehen jäävättävä itsensä

Esteellisyys – Wikipedia

Tutkimus: Piilokorruption anatomia Suomessa

Hyytävä raportti Suomesta: Korruptio saa rehottaa rauhassa

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Ulvilan murha, Anneli Auerin tapaus ja viranomaisten korruptio

07/04/2017

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Jukka S. Lahti

Henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Tähtisentiellä Ulvilassa 01.12.2006. Leski Anneli Auer toivoo poliisin aloittavan murhatutkinnat alusta.

Korruption muotoja ovat mm.: 

  • vallan väärinkäyttö, lahjonta, petokset, kavaltaminen
  • velvollisuuksien laiminlyönti, huonojen toimintatapojen suojelu, huono johtaminen
  • eturistiriidat ja sisäpiiritiedon ja muun luottamuksellisen tiedon väärinkäyttö
  • integriteetinvastainen verkottuminen, hyvä veli -verkostot
  • lakien ja määräysten kiertäminen
  • tosiasioiden vääristely, perättömät lausunnot, valehtelu
  • dokumenttien ”sormeilu”, yhteisten pelisääntöjen manipuloiminen
  • laiton seuranta ja tarkkailu
  • tehtävien, velvollisuuksien ja valvonnan laiminlyönti ja asioiden viivyttely
  • huonon hallinnon suojelu ja salailu
  • huono johtaminen: välinpitämätön johtamistyö ja alaisten laiminlyönti
  • vääristyneiden, epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin

Lähde: Vaasan yliopisto, professori Ari Salminen

 

Veljeni Jens Kukan pidätyksen jälkeen syksyllä 2011 ymmärsin hyvin nopeasti, että Suomessa esiintyy poliisikorruptiota. Valitettavasti institutionaalinen korruptio Suomessa ulottuu huomattavasti laajemmalle, kuin pelkästään poliisiorganisaatioon. Institutionaalisella korruptiolla tarkoitan julkisen vallan organisaatioiden korruptiivisia toimintatapoja. (Rakenteellisella korruptiolla tarkoitetaan suunnilleen samaa asiaa).

“Termiä “instituutio” käytetään usein kuvaamaan yhteiskunnalle tärkeitä ja vakiintuneita tapoja sekä käyttäytymismalleja, mutta myös nimenomaisia hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita.” (Wikipedia)

Suomessa julkisen vallan korruptiivisia toimintatapoja kutsutaan yleisesti “maan tavaksi”. Koska kyse on tavoista, niitä voi, ja tulee muuttaa. Ilman valpasta mediaa ja tutkivaa journalismia, se on kuitenkin vaikeata. Tämän vuoksi aloitin tätä blogia aikoinaan kirjoittaa, sillä halusin tuoda lukijoille tiedoksi Auer-tapauksen taustakuvioita ja epäselvyyksiä, joita ei mediassa kukaan selvitellyt.

Anneli Auerin vääriin tuomioihin liittyy ilmiselvästi mm. satakuntalaiset kokoomusverkostot ja niiden kautta tapahtunut piilokorruptio, jolla on ollut syytetyille Anneli Auerille ja Jens Kukalle, sekä heidän omaisilleen hirvittävät seuraamukset.

“Piilokorruptiolla tarkoitamme epäeettistä ja korruptiivista toimintaa, joka ei ole näkyvää eikä välttämättä tule ilmi. Piilokorruptiossa esimerkiksi poliittista tai taloudellista valtaa käytetään väärin vaikka toimitaan muodollisesti lakien ja säädösten puitteissa. Piilokorruptiolle on lisäksi tyypillistä, että suositaan pieniä piirejä ja suljettuja verkostoja. Yhteisiä varoja, etuja ja valtaa jaetaan arveluttavin perustein omille jäsenille. Piilokorruptiosta seuraa, että toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys vähenevät, ja samalla yleinen luottamus yhteiskunnan instituutioihin heikkenee.”
 – Vaasan yliopiston tutkimus “Piilokorruption anatomia Suomessa”

Suomessa rakenteellinen piilokorruptio tunnetaan kansan keskuudessa ilmiönä “Ei korppi korpin silmää noki”.

Anneli Auerin väärien tuomioiden takaa löytyy pienet satakuntalaiset piirit, joissa arvovaltaa ja (päätäntä)valtaa on käytetty väärin, ja usein suljettujen ovien takana. Kyseessä on piirit, joiden valta/verkosto ulottui aina korkeimmille tahoille asti.

Kavereita korkeilla paikoilla

– ANNE HOLMLUND –

Silloinen ulvilalainen sisäministeri (alk. huhtikuu 2007) Anne Holmlund (kok) nimitti erityisavustajansa Sami Paateron isän Mikko Paateron (kok) poliisiylijohtajaksi. Paatero aloitti virassaan 15. elokuuta 2008.

Porilainen näyttelijä Kai Tanner vapautettiin dna profiilin sopimattomuuden takia. Myöhemmin selvisi, että dna kuului poliislle.

Porilainen näyttelijä Kai Tanner vapautettiin dna profiilin sopimattomuuden takia. Myöhemmin selvisi, että dna kuului poliislle.

 

Pian porilaisen näyttelijän Kai Tannerin pidätyksen jälkeen tuore sisäministeri Anne Holmlund puuttui julkisesti Ulvilan murhan tutkintaan antamalla lausunnon medialle otsikolla “Kova järkytys” (18.07.2007). Jutussa sisäministeri kertoo tunteneensa epäillyn, ja antoi tälle samalla suosituksensa (character referenssin). Tanner vapautettiin samana päivänä.

 

Anne Holmlund ja Ulvilan murha

“Ministerin kotitalo sijaitsee Ulvilassa lähellä surmapaikkaa, joten pimeä henkirikos on vaivannut hänen mieltään alusta asti.
– Uhrin kohtalo on järkyttänyt. Surma tapahtui vielä keskellä hyvin rauhallista, hyvämaineista ja lapsiperheiden suosimaa asuinaluetta. Se oli yllättävä ja dramaattinen uutinen.”
IL Sanni Grahn  1)

 

Miten toimittaja Sanni Grahn (kok) tiesi soittaa kokoomuslaiselle sisäministerille, ja kysellä tämän tuntoja porilaisen näyttelijän pidätyksestä? Miksi tuore sisäministeri katsoi aiheelliseksi puuttua Ulvilanmurhan keskeneräiseen tutkintaan, ja antaa lausunto medialle? Olisi kiva tietää kuka kertoi sisäministerille, että näyttelijä Kai Tanner on vangittu?

 

Sanni Grahn työskenteli IltaLehden uutispäällikkönä.

Sanni Grahn-Laasonen työskenteli vuosina 2004 – 2009 ensin IltaLehden toimittajana, edeten nopeasti uutispäälliköksi.

 

Huhupuheiden mukaan sisäministeri Holmlund antoi poliisille käskyn löytää syyllinen. Tätä huhua en pysty todistamaan todeksi, mutta silloisten lehtijuttujen perusteella paine murhan ratkaisemiseksi oli kova ja lupauksia murhan ratkeamiseen annettiin poliisipäälliköiltä.

Syksyllä 2006, juuri ennen Jukka S.Lahden murhaa uutisoitiin hätäkeskuslaitosta koskevista ongelmista:

 

“Hanna Koivisto, 11.10.2006, 12:41

Hätäkeskuslaitoksen johtaja Jyrki Landstedt eroaa

Hätäkeskuslaitoksen johtaja Jyrki Landstedt eroaa. Landstedt katsoo, ettei hänellä ole nykyisessä tilanteessa edellytyksiä jatkaa tehtävässään. Hän siirtyy omasta suostumuksestaan pelastustoimen asiantuntijatehtäviin.

Laitoksen virkaa tekeväksi johtajaksi tulee Porin poliisipäällikkö Timo Vuola. Hän palaa vanhoihin tehtäviinsä, kun uusi johtaja on valittu. Sisäministeriö on jo julistanut viran hakuun.” 2)

 

Anne Holmlund siirsi Hätäkeskuksen Tampereelta Poriin. Satakunnan poliisipäällikkö Timo Vuola toimi sen tilapäisenä johtajana. Murhayönä Satakunnan poliisilaitosta johti apulaispoliisipäällikkö Matti Kulmala. En tiedä onko hän sukua kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmalalle, mutta vapaamuurari hän kuitenkin on, kuten oli esim. edesmennyt kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkamakin (Valkaman kerrotaan menehtyneen helmikuussa 2016). Apulaispoliisipäällikkö Matti Kulmala lähetti Pauli Kuusirannan murhapaikalle aamuyöstä tutkinnanjohtajaksi, sillä Juha Joutsenlahtea ei oltu saatu yöllä kiinni. Rikospaikkatutkinnan ensivaiheet suoritti siis Kuusiranta. Seuraavana päivänä puolelta päivin Juha Joutsenlahdesta tuli Ulvilan murhan tutkinnanjohtaja, kun Kuusiranta määräsi tutkinnanjohtajuuden tälle

“Maaliskuussa 2010 Holmlund teki päätöksen hätäkeskusten sijoituspaikoista. Tämä aiheutti kritiikkiä etenkin Tampereella, kun paljon suurempi Pirkanmaan hätäkeskus lakkautettiin ja sen toiminnot siirrettiin Holmlundin kotiseudulle Poriin.” 3)

“Kokoomuksen lisäksi Anne Holmlund kuuluu myös Satakunnan kauppakamariin, jota kautta hän tuntee Luvata Oy:n toimitusjohtaja Jussi Helavirran, joka asui myöskin Tähtisentiellä Ulvilassa. Koska Jukka S. Lahti oli saanut tappouhkauksia, poliisi etsi alkuun murhaajaa Luvatalaisten joukoista. Poliisi tutki myös teoriaa, että oikea kohde olisi ollutkin Helavirta, mutta tekijä olisi erehtynyt talosta. Miten pitkittynyt murhatutkinta ja sen tuoma negatiivinen huomio vaikutti mahdollisesti yhtiöön, siitä enemmän Ulvilan aikakirjoissa.” 4)

Kai Tannerin asianajaja Jouko Kauppilakin kuuluu Satakunnan kauppakamariin. Kauppila vaati kovaäänisesti tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden erottamista Tannerin pidättämisen jälkeen. Kauppila luonnehti asiakkaansa vapisseen pidätyksen aiheuttamasta järkytyksestä. Päivä sen jälkeen, kun Anneli Auer oli pidätetty miehensä murhasta epäiltynä, Kauppila kiirehti syyllistämään vaimoa mediassa. Mikä saa kokeneen asianajajan kommentoimaan keskeneräistä tutkintaa? Vielä kummallisempaa on Kauppilan kokoomuslaisen yhtiökumppanin Sampsa Katajan ulostulo Ulvilan murhan keskeneräisessä tutkinnassa. Miten toimittaja Sanni Grahn (kok) tiesi soittaa asiassa myös Katajalle, tai paremminkin, miksi Sanni Grahn edes soitti Katajalle? Miten Kataja, tai yksikään arvovaltainen kokoomuslainen, liittyy Ulvilan murhatutkintaan? Miksi he osallistuivat koko arvovallallaan syyttömän ulvilalaisen perheenäidin syyllistämiseen pimeässä murhajutussa aiheuttaen sillä neljän pienen lapsen joutumisen kodittomiksi?

– MIKKO PAATERO –

Juuri ennen nimitystään poliisiylijohtajaksi Mikko Paatero (kok) puuttui Ulvilan murhan tutkintaan estäen tutkinnan siirron KRP:lle. Paateron mukaan Ulvilan murhatapaukselle ei tarvita uusia silmiä. Yritettiinkö näin peitellä esim. silloisen Porin poliisin rikososaston johtajan Pauli Kuusirannan alaisuudessa tapahtunut rikospaikan ja rikospaikka-valokuvien kontaminointi? Poliisit olivat kontaminoineet ulkopuolisen surmaajan pakoreitin takapihalta, eikä koiraa voitu viedä sinne enää haistelemaan. Samoin oikeudessa todisteina käytettyjä kontaminoituneita rikospaikka-valokuvia on otettu ennen ja jälkeen useiden poliisien parveiltua rikospaikalla. (Kuvissa lattialla ollut veitsi on siirtynyt, takaovi on avattu jne). Epätoivoiset syyttäjät Kalle Kulmala ja Paula Pajula yrittivät tarjota Vaasan hovioikeudelle (syksy 2014)  uusina todisteina kaksi viikkoa murhan jälkeen otettuja kontaminoituja valokuvia takkahuoneen ovenpielistä (ulkoapäin kuvattuja), vaikka oveen oli poliisi sekä timpuri rakentaneet ennen kuvien ottoa puisen suojan, jonka yhteydessä oven karmeihin on voinut syntyä mm. painaumia.

 

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

 

IS – Hannes Markkula, Julkaistu: 11.6.2008 9:14

“- Uusia silmiä ei tarvita Ulvilan murhajuttuun, sanoo Turun lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kysymykseen, miksi tutkinnanjohtajavaihdos tapahtuu Porin poliisin sisällä, eikä tutkintaa siirretä esimerkiksi keskusrikospoliisille.” 5)

Mikko Paatero astui virkaansa 15. elokuuta 2008. Juuri ennen sitä rikosylikomisario Pauli Kuusirannasta (kok) oli tullut tutkinnanjohtaja 01.08.2008. Lavialainen pian eläkkeelle siirtyvä tutkinnanjohtaja oli entuudestaan hyvä tuttu poliisiylipäällikö Mikko Paateron lisäksi myös oikeuskansleri Jaakko Jonkan kanssa.

 

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on pelkkä "Jake vaan" tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirannalle.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on pelkkä “Jakke vaan” tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirannalle.

 

“Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on kotoisin Lavialta Länsi-Suomesta, kuten on myös Anneli Auerista syyllisen tehnyt tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta. Jonkka astui virkaansa heinäkuussa 2007. Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja vuotta myöhemmin 01.08.2008 ja Länsi-Suomen läänin poliisineuvos Mikko Paaterosta tehtiin poliisiylijohtaja kaksi viikkoa myöhemmin 15.08.2008.”
“Jonkka ja Kuusiranta ovat toisilleen tuttuja ainakin Lavia-Seura ry:n kautta, jonka toiminnassa Kuusiranta on aktiivisesti mukana uskovaisen sisarensa Tellervo Kuusirannan kanssa.” 6)

Päivälleen kaksi vuotta Jukka S. Lahden surmasta (01.12.2008) Ulvilan murhan uusi tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta antoi hyvin itsevarman lausunnon IltaLehdelle otsikolla:

Tutkinnanjohtaja: Murha selviää:

“- Olen ollut poliisina jo 36 vuotta ja tämä on pitkän urani ainoa selvittämätön henkirikos. Porin seudullakaan ei ole tällä hetkellä muita selvittämättömiä juttuja, Kuusiranta selvittää.” 7)

Lausunnosta huokuu Kuusirannan varmuus siitä kuinka hän aikoo kerätä sulat hattuunsa ennen eläkkeelle siirtymistään. Hänellä on täytynyt olla jo tuolloin tiedossaan kuinka se tulee tapahtumaan. Huppumiehestä hänellä ei kuitenkaan ole ollut hajuakaan (toivottavasti!), joten vaimon päänmenoksi on ilmiselvästi tehty suunnitelmia Porin poliisissa jo tässä vaiheessa.

 

Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta käytti kaikkia mahdollisia poliisille suotuja laajoja pakkokeinoja Anneli Aueriin. Perheeseen asetettiin peitepoliisi Seppo tarkkailemaan perheen elämää.

Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta käytti kaikkia poliisille suotuja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan tarkoitettuja pakkokeinoja Anneli Aueriin. Perheeseen asetettiin peitepoliisi Seppo tarkkailemaan perheen elämää.

Olen kirjoittanut blogissani Anneli Auerin pidätykseen liittyvistä tapahtumista mm. seuraavaa:

“Anneli Auer pidätettiin yllättäen 27.9.2009 epäiltynä miehensä murhasta. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta lausui Anneli Auerin pidätyksestä 28.9.2009 MTV3 Kymmenen Uutisille, että “todennäköisin syin epäiltynä tarkoittaa, että todisteet ovat aika vahvat”. Todellisuudessa väite vahvasta näytöstä ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, kuten eivät pitäneet Anneli Auerille ja hänen alaikäiselle tyttärelleen poliisikuulusteluissa esitetyt valheetkaan.”

“Juuri ennen Anneli Auerin yllättävää pidätystä Valtakunnansyyttäjänvirasto vietti Satakunnan syyttäjänviraston kanssa yhteistä virkistyspäivää Porissa, jolloin syyttäjät kävivät joukolla katsomassa Kai Tannerin Rakastajat teatterin näytelmän Rakkaudella Porista. Paikalla olivat ainakin kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala.”

“30.09.2009 Anneli Auerilta oltiin saatu puristettua “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta laittomin keinoin. Uutinen vaimon tunnustuksesta levisi heti mediaan ilman minkäänlaista kyseenalaistamista siitä oliko “tunnustus” edes mahdollinen?”

“Pian Anneli Auerin” tunnustuksen” jälkeen 11.10.2009 tuore poliisiylijohtaja Mikko Paatero iloitsi jutun selviämisestä Turun Sanomissa. Asian esitutkinta ei ollut edes valmis.”

“Rikkoivatko Kuusiranta ja Paatero julkisilla lausunnoillaan lakia ja syyttömyysolettamaa? Miten ovat korkeassa asemassa olevien virkamiesten ulostulot mediassa vaikuttaneet Anneli Auerin oikeusturvaan?” 8)

 

Poliisiylipäällikkö juhli Ulvilan murhan ratkeamista. "Mukana oli ripaus onn"ea.

Poliisiylipäällikkö juhli Ulvilan murhan ratkeamista. “Mukana oli ripaus onnea”.

 

Mikko Paatero (kok) juhli kakkukahvein Ulvilan murhan ratkeamista välittömästi Anneli Auerilta laittomin keinoin* puristetun väärän tunnustuksen jälkeen. Poliisiylipäällikkö Paateroa, tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirantaa tai Porin poliisilaitoksen päällikköä Timo Vuolaa ei hätkäyttänyt myöskään se, että Anneli Auer ei itse muistanut ollenkaan tekoa, tai että poliisi ei ollut selvittänyt tarkemmin minkäänlaista materiaalista näyttöä Auerilta tunnustusta vahvistamaan, esim. mihin tämä olisi piilottanut toisen surmavälineen (retkikirves?), veriset suojavaatteet, kengät jne.? Anneli Auer kertoo Pekka Lehdon Ulvilanmurhamysteeri dokumenttielokuvassa olleensa hämmästynyt kuultuaan lehdissä kerrotun hänen tunnustaneen miehensä murhan.

*Anneli Aueria kuulustelut suorittanut Rikosylikomisario Tapio Santaoja oli valehdellut kuulusteltavalle, mikä on esitutkintalain vastaista Suomessa. Siitä enemmän kohdassa Tapio Santaoja.

– TIMO VUOLA –

Anne Holmlundin ja Mikko Paateron luottomies Satakunnan poliisilaitoksen päällikkö Timo Vuolan rooli Auer-tapauksessa kaipaa lähempää tarkastelua.

Timo Vuola ja Mikko Paatero

Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että sosiaaliviranomaiset saivat vapaasti tutkia salassa pidettäviä esitutkintatietoja Porin poliisilaitoksella, ja muodostaa niistä mielipiteitä Anneli Auerista syyllisenä. Sosiaaliviranomaisilla on ollut Anneli Auerin lapsiin ja sijaisvanhempiin yhteydet, ja heidän vastuullaan on ollut lasten ja heidän äitinsä yhteyksien ylläpitäminen. Kuten jo tiedämme, kaikki yhteydenpito äidin ja sijaisvanhempien luona asuneiden lasten välillä katkaistiin äidin istuessa syyttömänä vankilassa. Laki määrää, että perhesuhteet tulee pitää yllä, mikäli olosuhteet vain mitenkään sen sallivat. Suomi on saanut lukuisia tuomioita EIT:sta siitä, että näin ei ole menetelty.

 

Sosiaaliviranomaiset kuin kotonaan poliisilaitoksella – katsoivat vapaasti salaisia rikostietojakin

SATAKUNTA 4.2.2016

Viranomaisdokumenttien mukaan sosiaaliviranomaiset pääsivät Porissa tutkimaan muun muassa poliisin ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista.

Harri Aalto – Pori

Poliisin ja sosiaaliviranomaisten paljon julkisuudessa kehutun yhteistyön taustalla Porissa oli myös arveluttavia piirteitä, ilmenee Satakunnan Kansan haltuunsa saamista viranomaisdokumenteista.
Niiden mukaan yhteistyö meni niin pitkälle, että sosiaaliviranomaiset pääsivät tutkimaan myös ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista.

Sosiaaliviranomaiset saivat olla läsnä jopa poliisijohdon aamupalavereissa, joissa ajankohtaisia rikosasioista käsiteltiin huomattavasti laajemmin ja avoimemmin kuin esimerkiksi tutkinnanjohtajien julkisuuteen toimittamissa tiedotteissa.

Poliisilaitoksen turvallisuudesta ja laillisuusvalvonnasta vastannut apulaispoliisipäällikkö Risto Alanne huomautti useaan kertaan asiasta poliisipäällikkö Timo Vuolalle.

Lopulta asia eteni poliisirikostutkintaan, jossa Vuolaa ja sosiaaliviranomaisyhteistyöstä päävastuun kantanutta komisariota epäiltiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Kumpaakaan vastaan ei lopulta nostettu syytettä. Vuola sai täysin puhtaat paperit. Sen sijaan syyttäjä totesi komisarion syyllistyneen virkasalaisuuden rikkomiseen, mutta piti rikosta vähäisenä.
Asian ratkaisi lopulta valtakunnansyyttäjävirasto. 9)

 

Virkarikossyytteen sijaan Timo Vuola palkittiin ylennyksellä. Eikö yhdestätoista hakijasta löytynyt virkaan paremmin sopivaa ehdokasta? Ketkä suosittelivat Timo Vuolaa virkaan?

 

Timo Vuola Sisä-Suomen poliisipäälliköksi
SATAKUNTA 25.02.2016

Harri Aalto

Porin entinen poliisipäällikkö, nykyisin Lounais-Suomen apulaispoliisipäällikkönä työskentelevä Timo Vuola vaihtaa työpaikkansa Tampereelle.

Sisäministeriö on nimittänyt oikeustieteen kandidaatti Timo Vuolan Sisä-Suomen poliisipäälliköksi 1. huhtikuuta 2016 alkaen. Pirkanmaalla Vuola johtaa 45 kunnan alueen poliisitoimintaa.
Virka täytettiin viiden vuoden määräajaksi. Pitkän poliisiuransa lisäksi Vuola on työskennellyt Hätäkeskuslaitoksen johtajana vuosina 2006–2007.

Sisä-Suomen poliisipäällikön virkaan oli 11 hakijaa. Virka tuli avoimeksi 1.2.2016, kun poliisipäällikkö Markku Luoma jäi eläkkeelle. 10)

Porin poliisipäällikkö Timo Vuola, kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama ja valtionsyyttäjä Jukka Rappe ovat kaikki keskenään kurssikavereita. Kaikki kolme olivat ensimmäisen tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden ajojahdin takana, koska tämä oli rohjennut puolustaa Anneli Auerin syyttömyyttä oikeudessa.

 

Jukka Rappe

Tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti joutui omiensa puremaksi puoltaessaan Anneli Auerin syyttömyyttä. Vaasan hovioikeus taipui samalle kannalle kahteen kertaan. Joutsenlahti sai maksaa kovat kipurahat rehellisyydestään.

Tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti joutui omiensa puremaksi puoltaessaan Anneli Auerin syyttömyyttä. Vaasan hovioikeus taipui samalle kannalle kahteen kertaan. Joutsenlahti sai maksaa kovat kipurahat rehellisyydestään.

Joutsenlahti on ollut kaikenaikaa Auerin syyttömyyden suhteen oikeassa. Joutsenlahden niskaan yritettiin kaataa paljon mediassakin esillä ollut “huono alkupään tutkinta”, jonka johdosta Anneli Aueria ei saatukaan tuomittua (näytön puute). Syyttäjät onnistuivat luomaan myytin, että Anneli Auer teki täydellisen murhan yhdeksänvuotiaan tyttärensä avustuksella. Anneli Auer avaa aihetta kirjassaan Murhalesken muistelmat, sekä blogissaan.

– PAULI KUUSIRANTA –

Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta

Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta etsi ulkopuolista murhaajaa kirkon kirjoista ja heinäpelloilta, kunnes päätti, että vaimosta saa tehtyä syyllisen.

 

Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta (kok) kirjoitti “Pohjolan poliisi kertoo 2011”-vuosikirjaan artikkelin, joka julkaistiin ennen lainvoimaista tuomiota, jossa hän kertoi Ulvilan murhan ratkenneen ja syyllisen olleen Anneli Auerin. Näinkö saatiin kaikki Suomen poliisipiirit uskomaan, että Anneli Auer on tekijä, päätti oikeus mitä tahansa, sillä “todisteet eivät riittäneet alkupään huonon poliisitutkinnan takia”?

Paljon kritisoitu alkupään huono tutkinta tapahtui Kuusirannan itsensä alaisuudessa. Myöhemmin hänen tutkinnanjohtajana ollessaan tapahtui vakavia virkarikoksia, joista Auer on tehnyt rikosilmoituksen, mutta joka ei johtanut mihinkään hyväveli-kerhon suojellessa toinen toisiaan.

 

– TAPIO SANTAOJA –

tapio santaoja

Murha- ja seri-jutun päätutkija Tapio Santaoja on vältellyt parhaansa mukaan kameroita, ja DNA-näytteen antamista.

 

Ulvilalainen rikosylikomisario Tapio Santaoja käytti Suomessa laitonta
Reid-kuulustelutekniikkaa syyttömään perheenäitiin Anneli Aueriin. Auerille valehdeltiin mm., että asunnossa ei varmuudella ollut ulkopuolista. Anneli Auerille myös väitettiin hänen kärsivän muistinmenetyksestä, ja painostettiin muistelemaan käsistä ryöstäytynyttä perheriitaa, jonka lapsetkin olivat muka vahvistaneet.

Santaoja oli murhayönä virkavapaalla. Mikähän lienee Santaojan alibi ja kengän koko? Santaoja liittyi Ulvilan murhan tutkintatiimiin vasta keväällä 2007.

Kanadalainen oikeuspsykologi Julia Shaw kuvailee hiljattain julkaistussa kirjassaan “The Memory Illusion” miten helposti poliisikuulusteluissa voidaan istuttaa vääriä muistoja kuulusteltaville, jotka johtavat vääriin tunnustuksiin. Poliisi käytti Anneli Aueriin juuri tätä samaa tekniikkaa, jossa kuulusteltavalle kerrottiin tapahtumakulku, ja kuulusteltava saatiin sekoittamaan mielikuvitusta omaan muistiin ja väitettiin luetettavien lähteiden (omien lasten) vahvistavan keksityn tapahtumakulun.

“To implant a false memory, “you try to get someone to confuse their imagination with their memory,” she said. “That’s it: Get them to repeatedly picture it happening.”

She’ll start off by letting them know they committed a crime, and then claim to have insider information. For example: “Your parents told me that, when you were 14, you stole something, and the police were involved,” she said, adding that she’ll say she called the parents, and give details of their talk, “and then you believe me. You know I contacted your parents, and you trust them,” she continued. That gives her credibility.

She’ll keep going and layer in detail—the person’s age, hometown, the name of their childhood best friend, and get them to repeatedly imagine the crime happening, over and over again, even if they never did it. Over the course of a couple of weeks, maybe even a shorter timespan than that, “it gets harder to decipher imagination, versus a memory coming back,” Shaw said. “By the end, it’s easy to think, this actually happened.”” 11)

 

– ANNETTE SANTAMAA –

Kokoomuslainen käräjätuomari Annette Santamaa Ulvilasta ei katsonut olevansa jäävi tuomitsemaan Anneli Aueria.

Kokoomuslainen käräjätuomari Annette Santamaa Ulvilasta ei katsonut olevansa jäävi tuomitsemaan Anneli Aueria.

 

Kun syyttäjät olivat onnistuneet harhauttamaan korkeimman oikeuden palauttamaan murhajutun takaisin käräjäoikeuteen lasten kauhutarinoilla, oli hyvä saada kavereita tuomaristoon.

Ulvilalainen Käräjätuomari Anette Santamaa on entinen syyttäjä ja hyvä tuttu mm. kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmalan isän Hannu Kulmalan kanssa. Annette Santamaa on toiminut myöskin Ulvilan Kokoomus Ry:n sihteerinä.

“Ulvilalainen murhatuomari Porin käräjäoikeudesta Annette Santamaa (kok) tuntee luonnollisesti Anne Holmlundin Satakunnan kokoomuksen piireistä. Entisenä syyttäjänä hän tuntee myöskin syyttäjä Kalle Kulmalan ja tämän isän Hannu Kulmalan entuudestaan. Miten juurikin Santamaa päätyi murhatuomariksi käräjäoikeuteen sen jälkeen, kun korkeinoikeus oli saatu palauttamaan juttu alempiin oikeusasteisiin traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksilla? Santamaa tuomitsi syyttömän leskiäidin, Anneli Auerin, elinkautiseen vankeuteen yleisen elämänkokemuksensa valossa.” 12)

 

– KKO –

Kysymyksiä on herättänyt myös korkeimman oikeuden (KKO) esittelijän vaihtaminen seri-asiassa vain muutamaa viikkoa ennen hylkäävän päätöksen antamista kesällä 2014. Päätöstä oli odotettu yli 9 kk, koska aineisto oli niin laaja. Laajaan aineistoon ei pysty uusi esittelijä perehtymään millään muutamassa viikossa. Mikäli edellinen esittelijä oli tehnyt hylkäävän päätöksen, niin miksi sitä vitkutettiin samalle päivälle, kun Anneli Auerin uuden hovioikeuskierroksen valmisteluistunto alkoi Porissa 11.06.2014? Oliko tarkoitus saada aikaan lisää negatiivista julkisuutta Anneli Auerille, ja vaikuttaa hovioikeuden tuomareihin?

 

– MEDIA –

Satakunnan vaikutusvaltaisella kokoomuslaisella kermalla on ollut erittäin hyvät suhteet paikallislehteen Satakunnan Kansaan, jolle vuodettiin perättömiäkin väitteitä, jotka saatiin IltaLehden kautta levitettyä koko kansalle (molemmat lehdet ovat Alma Median omistamia). Suurin vastustus Anneli Auerin pyrkimyksille saada äänensä kuuluville omassa asiassaan on tullut ko. tahoilta.

Syksyllä 2015 julkistettiin Tampereen yliopiston tutkimus Syylliseksi kirjoitettu. Tutkimuksessa nostetaan esille kolme tärkeätä asiaa: tarinoiden merkitys, kuvien rooli Auerin syyllisyysvaikutelman rakentumisessa sekä epävarman tiedon esittäminen faktana.

 

 

– VKSV ja MATTI NISSINEN –

Matti Nissinen

Matti Nissinen on kotoisin Savosta

Korkeimman oikeuden vapautettua Anneli Auerin murhasyytteistä helmikuussa 2016, tuntui valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen olleen tyytymätön ratkaisuun. Hän antoi medialle lausunnon, jossa hän ilmoitti suoralta kädeltä murhan jäävän selvittämättömäksi ja toivoi, että käräjäoikeudet saisivat jatkossa enemmän päätäntävaltaa. MTV uutisoi, että “Auer-saaga kypsytti valtakunnansyyttäjän – haluaa Suomen oikeusjärjestelmän uusiksi”. Samassa yhteydessä Nissinen sanoi olevansa pahoillaan Jukka S. Lahden omaisten puolesta. Olisivatko hekin halunneet syyttömän perheenäidin tulevan tuomituksi elinkautiseen vankeuteen? Entä kuinka pahoillaan Nissinen on syyttömänä syytetyn ja tuomitun puolesta, jonka koko elämä on tuhottu prosessissa?

Nissisen lausunnot närkästyttivät Euroopplaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK ry) :

“Kun otetaan huomioon, kuinka puutteellisesti Jukka S. Lahden murhan esitutkinta hoidettiin, voi Nissisen uutta ehdotusta muutoksenhakuoikeuden heikentämisestä pitää ällistyttävänä. Jos Aueriin kohdistuneessa murhaoikeudenkäynnissä näyttö olisi otettu vastaan vain käräjäoikeudessa, olisi hänet ilmeisesti tuomittu syyttömänä miehensä murhasta. Jutussa käräjäoikeus nimittäin tuomitsi Auerin kahdesti murhasta elinkautiseen vankeuteen, mutta hovioikeus kuitenkin vapautti hänet perustellen sitä näytön riittämättömyydellä.

Valtakunnansyyttäjän virastossa tunnutaan ajattelevan, että käräjäoikeuden langettavan tuomion olisi tullut jäädä voimaan. Se olisi kuitenkin tarkoittanut, että asiassa olisi ylemmässä asteessa kahdesti syyttömäksi todettu henkilö joutunut kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta, mikä on ankarin rangaistus Suomessa.”

Netflixin “Making A Murderer”- hittisarjan puolustusasianajajat Dean Strang ja Jerry Buting kertoivat 23.03.2017 Helsingissä järjestetyssä keskustelu-illassa, että pienen paikkakunnan ihmisten läheiset suhteet vaikuttavat valamiehistöön. Paikallinen yhteisö oli henkisesti tuominnut Netflixin huippusuosion saaneen dokumenttisarjan päähenkilön Steven Averyn jo kauan ennen kuin hänen tuomionsa julistettiin. Tämä ilmapiiri asetti paineita valamiehistölle, jonka jäsenet perheineen ottavat osaa yhteisön arkeen.

Samaa voidaan sanoa pienellä paikkakunnalla Ulvilassa tapahtuneesta henkirikoksesta ja paikallisten ihmisten asenteista ja odotuksista murhan selvittämiseksi. Poliisilla on lisäksi Suomessa hyvin läheiset suhteet paikallisen käräjäoikeuden tuomareihin. Auerin tapauksessa on nähtävissä miten yksilön oikeusturva kärsii pahasti, kun vastassa on pienen paikkakunnan vaikutusvaltaisia pelureita antamassa lausuntoja myös medialle.

Blogissani olen kirjoittanut jonkin verran Matti Nissisen osuudesta Auer-tapaukseen:

“Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on ollut valta puhaltaa syyttäjä Jarmo Valkaman ja kumppaneiden peli poikki aivan koska tahansa, mutta näin hän ei ole kuitenkaan tehnyt.
Syksyllä 2011 Nissinen kertoi Ylen A-Talk-ohjelmassa tietävänsä varmuudella, etteivät seksuaalirikostutkinnat ja murhajuttu liity mitenkään toisiinsa. Näin perusteltiin juttujen käsittely oikeudessa erillisinä tapauksina. Puoli vuotta myöhemmin syyttäjät kuitenkin myönsivät rikosasioiden keskinäisen yhteyden ilmoittamalla julkisuuteen, että Auer-juttu saa neljä syyttäjää.
Helmikuussa 2015 Nissinen esiintyi jälleen Ylen A-Talk-ohjelmassa keskustelemassa tällä kertaa Vaasan hovioikeuden ratkaisusta. Hän kertoi olleensa jossainmäärin yllättynyt vapauttavasta tuomiosta, mutta seuranneensa asiaa vain median ja toisten kertoman välityksellä. Olisi hyvä tietää ketkä kaikki ovat valtakunnansyyttäjää asiassa vuosien varrella briiffanneet, sillä tieto on osoittautunut harhaanjohtavaksi.” 13)

Erikoista on myös se, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on sama harrastus, kuin Ulvilan murhasta epäillyllä  ulvilalaismiehellä. Mies pidätettiin heti murhan jälkeisenä päivänä sekavassa tilassa fileerausveitsi hallussaan, kasvoissa ja ranteessa viiltohaavoja. Miehen silloinen vaimo antoi miehelle alibin tyyliin “olisin herännyt, jos mies olisi poistunut sängystä keskellä yötä”.

 

– JARMO VALKAMA –

Jarmo Valkama

Jarmo Valkama asui myös Ulvilassa

Edesmennyt kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama jäi kansalaisten mieliin mediassa esittämillään hurjilla väitteillä ja Ulvilan murhamysteeri elokuvassa omituisilla filosofioillaan.

“Tunnustamalla voi [oikeusprosessin] ratkaista, silloin peli loppuu. Eihän silloin [ole] enää mitään tarvetta tätä jatkaa. Mut jos hän ei tunnusta, ja hän onkin syytön, niin silloin se [oikeusprosessi] jatkuu”

Nissinen ja Paatero "shoulder to shoulder". Nissinen halusi Paateroksi Paateron paikalle.

Nissinen ja Paatero “shoulder to shoulder”. Nissinen pyrki vuonna 2015 Paateroksi Paateron paikalle.

Anneli Auerin kohtalo on ollut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen käsissä useaan otteeseen vuosien varrella. Matti Nissisellä on ollut kaikenaikaa valta puhaltaa Valkaman, Kulmalan, Pajulan ja Haapalehdon peli poikki, mutta sitä hän ei tehnyt vaan päinvastoin; – Nissinen ilmaisi suuren pettymyksensä korkeimmanoikeuden vahvistettua Vaasan hovioikeuden vapauttavan tuomion.

Poliisiylipäällikkö juhli Ulvilan murhan ratkeamista. "Mukana oli ripaus onn"ea.

Poliisiylipäällikkö juhli Ulvilan murhan ratkeamista. “Mukana oli ripaus onnea”.

Kirjoittaja Susku London on kasvanut kokoomusaktiivien penskana Espoon Haukilahdessa, käyden siellä koulut ja lukion. Susku London on sitoutumaton.

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

LINKIT

  1. Sanni Grahnin IL juttu / sisäministeri Anne Holmlund “Kova järkytys”
  2. http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/hatakeskuslaitoksen-johtaja-jyrki-landstedt-eroaa-6073428
  3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund (Wikipedian tekstistä on sittemmin poistettu jälkimmäinen lause kokonaisuudessaan).
  4. http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
  5. “Uusia silmiä ei tarvita” Ulvilan murhajuttuun: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000274244.html
  6. http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
  7. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812018679553_uu.shtml
  8. http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
  9. http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/sosiaaliviranomaiset-kuin-kotonaan-poliisilaitoksella-katsoivat-vapaasti-salaisia-rikostietojakin/
  10. http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/timo-vuola-sisa-suomen-poliisipaallikoksi-13727575/
  11. http://motherboard.vice.com/read/memory-hacker-implant-false-memories-in-peoples-minds-julia-shaw-memory-illusion
  12. http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
  13. http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/

Suomessa laiton Reid-kuulustelutekniikka (Wikipedia englanniksi)

Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa

Anneliauer.com blogin Facebook-sivut. Seuraa sivuja!

Anneli Auerin kirja Murhalesken muistelmat

Matti Nissinen -tutkinta kompuroi jo ensi metreillään

18.7.2007 Holmlund puolustaa poliisin toimintaa ja Paatero ilmoittaa, että  Ulvilan surma ei siirry keskusrikospoliisin tutkittavaksi.

Anne Holmlundin “Kova järkytys”. Artikkelista on myöhemmin poistettu Holmlundin valokuva ja sen kuvateksti (joka on esillä tässä blogikirjoituksessa).

Ulvilan aikakirjat

Elokuva kysyy ikäviä Ulvilan surmasta

Kai Tannerin asianajaja Jouko Kauppila vaatii tutkinnanjohtajan vaihtamista

Kai Tannerin asianajaja Jouko Kauppila syyllistää Anneli Aueria

KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer

20/04/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Syyttäjälaitos vastaan Anneli Auer

Vain yksi mies on kuollut… ja siitä seurasi vuosisadan viranomaisvaino syytöntä yksinhuoltaja leskiäitiä vastaan Suomessa. Porin poliisilla ja syyttäjillä on ollut tässä tehtävässä käytössään rajattomat resurssit ja valtion pohjaton kassa. Miljoonia euroja on palanut veronmaksajien rahoja vuosien varrella. Kukaan ei tosin vaivaudu selvittämään paljonko tarkalleen rahaa on palanut tähän mennessä, ja mihin?

Syytetty, mutta syytön Anneli Auer sensijaan on menettänyt prosessin aikana aivan kaiken; – vapautensa, maineensa, lapsensa, kotinsa, yrityksensä ja koko omaisuutensa. Mitään ei ole jäljellä, kaikki on menetetty, eikä taistelu oikeudesta ole vielä läheskään päättynyt. Equality of Arms (tasavertaisuus oikeudenkäynnissä) periaate ei toteudu Suomessa.

Anneli Auer vapautettiin helmikuussa 2015 toistamiseen miehensä Jukka S. Lahden murhasta Vaasan hovioikeuden tuomareiden päätöksellä. Useissa maissa laki double jeopardy‘stä estää sen, ettei ihmistä voida tuomita kuin kerran samasta rikoksesta. Anneli Auerin tapauksessa noudatettiin osassa EU maita käytössä olevaa European Convention on Human Rights periaatetta, että tapaus voidaan avata uudelleen mikäli asiassa ilmaantuu uusia todisteita, joiden perusteella aiempi tuomio olisi voinut olla raskauttava. (Esim. USAssa ja Englannissa jutun uudelleen avaaminen ei olisi mahdollista uusilla todisteillakaan).

“The provisions of the preceding paragraph shall not prevent the reopening of the case in accordance with the law and penal procedure of the State concerned, if there is evidence of new or newly discovered facts, or if there has been a fundamental defect in the previous proceedings, which could affect the outcome of the case. – Wikipedia/Double jeopardy

Anneli Auer vapautui ensimmäisen kerran murhasyytteestä vuonna 2011, mutta hänen veljensä Ari Auerin ja tämän vaimon Minna Auerin avustuksella syyttäjät saivat kuin tilauksesta tarvitsemiaan “uusia todisteita”, joilla juttu saatiin palautettua käräjäoikeuteen ja Anneli Auer takaisin kaltereiden taakse. Isänsä murhasta ja äitinsä vangitsemisesta traumatisoituneiden lasten kauhukertomukset äidistä ja isosiskosta paisuivat myymälävarkauksista Saatananpalvontaan, eläinten kidutukseen, isän murhaan ja raakaan väkivaltaan kotona. Lopulta tarinoihin saatiin ympättyä vielä seksuaalinen väkivalta. Kertomukset olivat niin yliampuvan rajuja, että henki niistä olisi vähintäänkin lähtenyt, mikäli ne olisivat olleet tosia. Niistä olisi myös jäänyt sellaisia jälkiä, joiden havaitsemiseen ei olisi tamperelaisen lääkärin UV-valoja tarvittu.

Tarinoissa esiintyneet muut lapset ja aikuiset kielsivät ehdottomasti niiden paikkaansapitävyyden. Huippusalaisia tarinoita oli harjoiteltu yhdessä enon ja tämän vaimon kanssa, jotka videoivat muistilapuilta tapahtunutta kerrontaa. Osa hirmuteoista olisi tapahtunut kerrostaloalueen pihamaalla ja yhteisellä kuntosalilla, jonne kaikilla asukkailla oli avain. Mukana olisi ollut muita pihapiirin lapsia, joista jokainen kielsi mitään kerrotunlaista tapahtuneen. Tarinoissa oli mukana myös muita aikuisia, jotka kielsivät mitään väitetynlaista tapahtuneen.

Väitän, että viranomaiset tiesivät alusta asti, etteivät lasten kertomukset voi pitää paikkaansa. Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että olisi voinut pitää niitä tosina. Syyttäjät kuitenkin tiesivät “pelin” säännöt ja millaisia pelureita tarvitaan prosessia hämmentämään ja “pajatsoa tyhjentämään”. Näin saatiin kasaan monimutkainen salaisuuksien soppa, jonka päätteeksi kaksi syytöntä ihmistä sai pitkät vankeusrangaistukset suljettujen ovien takana. Jukka S. Lahden murhaaja sensijaan on saanut nauttia vapaudesta ja toinen toistaan uskomattomampien käänteiden seuraamisesta lehtien otsikoista. Vuosien varrella syyttömästä ulvilalaisesta pullantuoksuisesta perhekeskeisestä neljän lapsen äidistä on muokattu mediassa ja netin keskustelupalstoilla koko maan kammottavin naispaholainen.

Vapauttakaa Anneli

Vapauttakaamme Anneli Auer kaikista mielipuolisista syytöksistä

Edesmennyt Britti-journalisti ja kirjailija Richard Webster kirjoitti, että ihmisillä on syvä psykologinen tarve kertomuksiin absoluuttisesta pahuudesta.

Ihmiset tarvitsevat vihahahmoa, usein heille itselle täysin vierasta ihmistä tai ihmisjoukkoa (vihollista), johon jokainen voi ulkoistaa omia tuntemuksiaan ja pelkojaan. Anneli Auerille ja Jens Kukalle on langennut tämä rooli Suomessa, vaikka kumpikaan heistä ei ole tehnyt väitettyjä karmivia tekoja.

Websterin mukaan journalistit mielellään tyydyttävät lukijoiden tarpeen kauhutarinoille. Journalisteilla on ikäänkuin ammatillinen velvollisuus toteuttaa ja ylläpitää kauhutarinoilla moraalista paniikkia ja massahysteriaa. Keskiaikaisten noitavainojen tapaan tämä moderni “pahuuden metsästys” uhkaa kuitenkin syyttömien ihmisten elämää.

The secret of bryn estyn

The Secret of Bryn Estyn tells the story of the gravest series of miscarriages of justice in recent British history – how innocent lives have been destroyed, the public deceived and millions of pounds wasted in a hunt for a dark conspiracy which existed only in the imagination of the investigators.

Kun syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala hakivat yhdessä valituslupaa Ulvilan murhajuttuun korkeimmalta oikeudelta elokuussa 2011, perustui se lasten kauhukertomuksiin äidistään ja sisarestaan. Syyttäjät halusivat, että lapsilta saadut “uudet todisteet” käsiteltäisiin oikeudessa. Näin tehtiin, ja Vaasan hovioikeus päätyi toistamiseen vapauttavaan tuomioon helmikuussa 2015. Miksi tämä ei riitä syyttäjille, vaikka useat oikeusoppineet totesivat päätöksen olleen erittäin hyvin perusteltu? Miksi syyttäjät päättivät silti pohtia vielä 60 päivän ajan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kera voisiko tuomiosta vielä kuitenkin valittaa korkeimmalle oikeudelle, ja saada jollain vippaskonstilla syyttömälle perheenäidille aikaiseksi elinkautinen tuomio murhasta, jota hän ei ole tehnyt?

Tunnustamalla voi ratkaista, silloin peli loppuu, eihän silloin (ole) enää mitään tarvetta tätä jatkaa, mutta jos hän ei tunnusta ja hän onkin syytön, niin silloin se…se pyörii. – Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama Ulvilan murhamysteeri elokuvassa

Syyttäjien vainolla ulvilalaista perheenäitiä vastaan ei ole näyttänyt olevan rajaa, eikä Anneli Auerille ole luvassa oikeutta vuosikausiin, elleivät kansalaiset rupea äänekkäästi vaatimaan lisää läpinäkyvyyttä ja selvityksiä viranomaisten toiminnasta asian ympärillä.

Nykyisen systeemin mukaan viranomaiset tutkivat itse itseään, mikä ei johda mihinkään. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) vaati hiljattain Poliisihallitukselta selvitystä Ulvilan murhan esitutkinnan puutteista. Poliisihallitus julkaisi selvityksestä poliisiylijohtaja Mikko Paateron (kok) allekirjoittaman muistion, jossa Vaasan hovioikeuden esilleottamat esitutkinnan puutteellisuudet on kylläkin listattu, mutta niitä ei käsitellä ollenkaan itse muistiossa. Sen sijaan muistiossa keskitytään kehumaan suomalaisen poliisin toimintaa ja tuloksia. Englannissa tälläistä “selvitystä” kutsutaan valkopesuksi.

“To whitewash is a metaphor meaning to gloss over or cover up vices, crimes or scandals or to exonerate by means of a perfunctory investigation or through biased presentation of data. It is especially used in the context of corporations, governments or other organisations.”Wikipedia; Whitewash (censorship)

LINKIT:

Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

Vaasan hovioikeuden ratkaisu Ulvilan surma, 19.2.2015. Diaarinumero: R 14/232

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari puhuu poliisista, Ylen Puhe (kesto 57 minuuttia)

Professori Jyrki Virolainen; Syyttäjät hakevat valituslupaa Auerin jutussa

Oikeuspsykologian professori Pekka Santtila Tuomas Enbuske Showssa (kesto n. 9 minuuttia)

Poliisihallituksen muistio Ulvilan surman esitutkinnan puutteista

Miksi Ari Auer kääntyi siskoaan vastaan?

Webster: Bryn Estyn salaisuus

Journalism, Jersey and the Idea of Evil

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Kirjoita kommenttisi alle:
 

[contact-form]

 

Syyttäjäkaartia vastaan Anneli Auer

20/04/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Saario blown up

Jouko Saario

Muistaako kukaan enää kihlakunnansyyttäjä Jouko Saariota, jonka Länsi-Suomen syyttäjäviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhä määräsi helmikuussa 2012 pois tehtävästään seri-asiassa. Saarion tilalle vaihdettiin nopeasti Bodom-syyttäjänä tunnetuksi tullut Heli Haapalehto.

Bodomin murhista vuosikymmenten jälkeen syytetyksi joutunut Nils Gustaffsson todettiin erittäin kalliin oikeusprosessin jälkeen lopulta syyttömäksi, sillä Haapalehdon valheelliset väitteet eivät pitäneet paikkaansa. Tekninen tutkinta osoitti syyttäjien teonkuvauksen mahdottomaksi. Nils Gustafssonin verta löytyi teltan pohjalta juuri siitä, missä hän jo vuonna 1960 oli kertonut nukkuneensa. Syyttäjien sepite, että Gustafsson oli suljettu ulos teltasta ja hyökkäsi ulkoapäin oli siten mahdoton – seikka jonka he tiesivät jo syytteen nostaessaan.

Herää siis kysymys miksi yhteiskunnalle kalliita mediasirkus-oikeudenkäyntejä käydään syyttömiä vastaan Suomessa tietyn syyttäjäporukan voimin? Se on tietenkin yksi tapa pitää mm. syyttäjälaitokset ja oikeusistuimet työllistettyinä aikana, jona rikollisuuden määrä on laskenut Suomessa (ja muualla länsimaissa). Mediatalot hyötyvät myöskin symbioosistaan poliisiin ja syyttäjiin, ja heiltä saaduista myyvistä otsikoista. 

Heli Haapalehto

Heli Haapalehto

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari kirjoittaa blogissaan, että Heli Haapalehto on työskennellyt aiemmin valtakunnansyyttäjänvirastossa Helsingissä toimenaan poliisirikosten peittely ¹). Anneli Auerin ja Jens Kukan tapauksissa ollaankin useita poliisirikoksia urakalla peitelty. 

Syyttäjän tehtävät:

“Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla. Syyte on nostettava, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Jos syytettä ei nosteta, syyttäjän on tehtävä päätös syyttämättä jättämisestä.

Syyttäjän on oltava objektiivinen. Hänen on otettava tasapuolisesti huomioon myös se selvitys, jota esitetään rikosepäilyjä vastaan. Lisäksi syyttäjän on tehtävä työnsä joutuisasti ja taloudellisesti.

Syyttäjä on ratkaisuissaan riippumaton ja itsenäinen. Hän ei yksittäisessä asiassa voi eikä saa ottaa vastaan ohjeita tai määräyksiä keneltäkään. Siten esimerkiksi poliisin kanta siitä, kuka on syyllistynyt rikokseen, ei sido syyttäjää.

Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä tietyissä tapauksissa määrätä, että esitutkintaa ei toimiteta tai jo aloitettu esitutkinta lopetetaan. Tätä kutsutaan esitutkinnan rajoittamiseksi.”

– Valtakunnansyyttäjänviraston nettisivuilta http://www.vksv.oikeus.fi

Paula Pajula

Paula Pajula

 

kalle kulmala

Kalle Kulmala

 

Jarmo Valkama

Jarmo Valkama

“Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama, olet lukenut aivan kaiken materiaalin liittyen tähän Ulvilan tapaukseen. Oletko 110% varma siitä, että Anneli Auer on surmannut aviomiehensä Jukka S. Lahden?

“En mä ota minkäänlaista kantaa siihenkää asiaan, että että tota en oo missään vaiheess ottanu, ett tuota, kun niinku sanottu niin käytän jälleen kulunutta sanontaa “ei ole savuavaa asetta löytyny kenenkään kädestä”, niin se asia on aina sillon enemmän tai vähemmän tulkinnanvaranen. Nyt taas, kun asioita tutkitaan ja pohditaan ja analysoidaan juriidisesti, että mikä on niinku, kun oikeus päättää, että onko joku syyllinen tai syytön, niin sehän perustuu tämmösiin päättävän elimen ja näiden ihmisten niinkun omaan tunnetilaan ja tämmöseen, että onko heidän mielestään näyttö riittävä ja se on aina… se on inhimillistä toimintaa…ja siinä voi tota edelleenkin tulla semmonen, että näyttö ei riitä” 

-Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama Radio Rock 09.05.2012

Muita Auer-tapauksen työllistämiä syyttäjiä ovat ainakin Krista Soukola, Tapio Mäkinen ja Kari Frilander. Heistä lisää myöhemmin.

Edelläolevan syyttäjäkaartin esimiehiä ovat:

Matti Nissinen

Valtakunnansyyttäjä

“Syyttäjälaitosta johtaa ylimpänä syyttäjänä valtakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjänä toimii oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Matti Nissinen. Hänen sijaisenaan toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjä toimii syyttäjänä asioissa, jotka hänelle lain mukaan kuuluvat tai jotka hän ottaa käsiteltävikseen. Hän päättää muun muassa syyttäjän valituslupahakemuksen jättämisestä ja syyttäjien edustamisesta korkeimmassa oikeudessa. Valtakunnansyyttäjän tehtäviin kuuluu myös edistää syyttäjäntoiminnan oikeudellista laatua ja yhdenmukaisuutta. Hän nimittää kihlakunnansyyttäjät, osallistuu lainsäädännön kehittämiseen, antaa yleisiä ohjeita syyttäjille ja valvoo alaisiaan syyttäjiä. Hän voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen syyttäjälle kuuluvan asian ja määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän on päättänyt. Valtakunnansyyttäjä ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa.”

– Valtakunnansyyttäjänviraston nettisivuilta http://www.vksv.oikeus.fi

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on ollut valta puhaltaa syyttäjä Jarmo Valkaman ja kumppaneiden peli poikki aivan koska tahansa, mutta näin hän ei ole kuitenkaan tehnyt.

Syksyllä 2011 Nissinen kertoi Ylen A-Talk-ohjelmassa tietävänsä varmuudella, etteivät seksuaalirikostutkinnat ja murhajuttu liity mitenkään toisiinsa. Näin perusteltiin juttujen käsittely oikeudessa erillisinä tapauksina. Puoli vuotta myöhemmin syyttäjät kuitenkin myönsivät rikosasioiden keskinäisen yhteyden ilmoittamalla julkisuuteen, että Auer-juttu saa neljä syyttäjää.

Helmikuussa 2015 Nissinen esiintyi jälleen Ylen A-Talk-ohjelmassa keskustelemassa tällä kertaa Vaasan hovioikeuden ratkaisusta. Hän kertoi olleensa jossainmäärin yllättynyt vapauttavasta tuomiosta, mutta seuranneensa asiaa vain median ja toisten kertoman välityksellä. Olisi hyvä tietää ketkä kaikki ovat valtakunnansyyttäjää asiassa vuosien varrella briiffanneet, sillä tieto on osoittautunut harhaanjohtavaksi.

Yllätyskäänne Anneli Auer-jutussa: 4 syyttäjää tutkimaan

Länsi-Suomen syyttäjäviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhä jäi eläkkeelle vuonna 2013

Länsi-Suomen syyttäjäviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhä jäi eläkkeelle virastaan kesällä 2013

 Julkaistu: 19.3.2012 14:12

Anneli Aueriin kohdistuvan rikosepäilyn tutkinnassa on sattunut yllättävä käänne.

Länsi-Suomen syyttäjänviraston johtava kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhä on tänään määrännyt neljän syyttäjän ryhmän vastaamaan kahdesta erillisestä rikosasiasta, joissa molemmissa on ainakin toisena epäiltynä Anneli Auer.

Rikosasioiden keskinäisen yhteyden vuoksi kumpaankin asiaan on määrätty syyttäjiksi Länsi-Suomen syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama, Kalle Kulmala, Heli Haapalehto ja Paula Pajula.

Länsi-Suomen syyttäjänviraston mukaan syyttäjäryhmän vastuut on jaettu niin, että kihlakunnansyyttäjät Valkama ja Kulmala vastaavat ensisijaisesti Porissa vireillä olevasta asiasta, jossa avustavina syyttäjinä toimivat kihlakunnansyyttäjät Haapalehto ja Pajula. Tätä asiaa koskevasta tiedottamisesta vastaa kihlakunnansyyttäjä Valkama.

Vaasan hovioikeus on antanut jutussa tuomion 1.7.2011 ja syyttäjät ovat hakeneet korkeimmasta oikeudesta valituslupaa. Asiassa suoritetaan edelleen esitutkintaa.

Toisesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireillä olevasta törkeää raiskausta ym. koskevasta rikosasiasta vastaavat ensisijaisesti kihlakunnansyyttäjät Haapalehto ja Pajula. Avustavina syyttäjinä asiassa toimivat kihlakunnansyyttäjät Valkama ja Kulmala. Tätä asiaa koskevasta tiedottamisesta vastaa kihlakunnansyyttäjä Haapalehto.

Syyttäjänviraston mukaan päätöksestä ei voida antaa lisätietoja, koska Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireillä olevan asian käsittely on määrätty salaiseksi.

IS

***

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen oikeana kätenä toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Kalske on kunnostautunut Auer-jutussa seuraavalla tavalla:

Auerin Ulvila-kanteluista ei jatkotoimia

Satakunnan Kansa, Päivitetty 14.7.2014 12:39, julkaistu 14.7.2014 12:34

Auer oli tehnyt aikoinaan tutkintapyynnön yhdestä vyyhden tutkinnanjohtajasta Pauli Kuusirannasta sekä yhdestä jutun tutkijasta. (Tapio Santaojasta).

Anneli Auerin kantelu kahden poliisimiehen toimista Ulvilan henkirikoksen esitutkinnassa ei johda jatkotoimiin. Asiasta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

Auer oli tehnyt aikoinaan tutkintapyynnön yhdestä vyyhden tutkinnanjohtajasta Pauli Kuusirannasta sekä yhdestä jutun tutkijasta. Marraskuussa kihlakunnansyyttäjä katsoi, ettei heitä ole syytä epäillä virkarikoksista, eikä näin ollut perusteita aloittaa esitutkintaa. Asiaa arvioi syyttäjä, koska tutkintapyyntö koski poliiseja.

Auer kanteli seuraavaksi valtakunnansyyttäjänvirastoon keväällä ja pyysi esitutkinnan aloittamista. Maanantaina antamassaan ratkaisussa apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi kihlakunnansyyttäjän ratkaisun oikeaksi, eikä asiaa ole syytä arvioida uudelleen.

 

Jorma Kalske

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske

Apulaisvaltakunnansyyttäjä

“Apulaisvaltakunnansyyttäjän virkaa hoitaa varatuomari, laamanni Jorma Kalske. Hänen sijaisenaan toimii virkaiässä vanhin yksikön päälliköksi määrätty valtionsyyttäjä. Syyttäjälaitoksen ylimmän johdon tehtävät on jaettu valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän kesken. Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat ja toimii valtakunnansyyttäjän sijaisena. Heidän välisestään työnjaosta määrätään Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksessä.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee muun muassa syyttäjälaitoksen yleistä hallintoa koskevat sekä ylimmän syyttäjän toimenpiteitä edellyttävät asiat. Apulaisvaltakunnansyyttäjälle kuuluvat myös sananvapautta koskevat asiat.”

– Valtakunnansyyttäjänviraston nettisivuilta http://www.vksv.oikeus.fi

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen aiempi kannanotto Auer tapaukseen:

Valtakunnansyyttäjä: Ulvilan murhatapauksen käsittely kestänyt valitettavan pitkään

JULKAISTU 19.10.2012 10:38

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen pahoittelee, että Ulvilan murhatapauksen käsittely on kestänyt pitkään.
Nissinen toteaa tänään lähettämässään tiedotteessa, että korkeimman oikeuden päätös palauttaa asia Satakunnan käräjäoikeuden käsiteltäväksi on perusteltua.

– Asian vaiheet ovat olleet varsin poikkeuksellisia, mistä syystä myös todistusaineisto on rakentunut poikkeuksellisella tavalla, Nissinen toteaa.

Anneli Aueria syytetään miehensä murhasta. Nissinen huomauttaa, että syyte koskee äärimmäisen vakavaa rikosta. Sen takia kaikkien osapuolten oikeusturva puoltaa valtakunnansyyttäjän mielestä käsittelyn palauttamista käräjäoikeuteen.

Nissinen uskoo, että Ulvilan murhajutun käsittely voi sujua nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla.

– En kuitenkaan näe esteitä sille, etteikö tämä toinen kierros voisi edetä huomattavasti joutuisammin. Tiedän, että ainakin jutun syyttäjät pyrkivät siihen.

 (MTV3)

***

“Kun ei ole näyttöä, ei ole, vaikka oltaisiin mitä mieltä.” – Anneli Auerin asianajaja Juha Manner

***

MUUTA LUETTAVAA:

Jorma Kalske, korruption isä 

LINKIT:

http://www.oikeus.fi/syyttaja/fi/index/syyttajalaitos/syyttajantehtavat.html

¹)  Virkavaltaa & mielivaltaa

Katso Ulvilan murhamysteeri netissä

Tilaa Ulvilan murhamysteeri DVD

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Kirjoita kommenttisi alle:
 

[contact-form]

 

Ulvilan murhamysteeri dokumentti ja sensuuri

16/03/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

+++

Ulvilan murhamysteeri

***Osta Ulvilan Murhamysteeri DVD omaksesi alla olevista linkeistä.***

Ulvilan murhamysteeri dokumentti ja sensuuri

Ohjaaja Pekka Lehdon elokuva Ulvilan murhamysteeri sai viime vuonna kulttuuri- ja elokuvakriitikoilta erittäin hyvät arvostelut. Pieni äänekäs toimittajajoukko Satakunnan Kansasta ja YLE Satakunnasta esitti kuitenkin mediassa vihaisia vastalauseitaan. Elokuva oli heidän mielestään mm. hyvän maun vastainen ja rikkoi lasten etuja.

Uutistoimittajilla on perinteisesti työnsä puolesta läheiset suhteet päättäjiin ja viranomaisiin. Pienellä paikkakunnalla suhteet ovat sitäkin läheisemmät. Ulvilan murhamysteeri elokuva pureutuu nimenomaan satakuntalaisten viranomaisten toimintaan Ulvilan murhan selvittelyssä, sekä Anneli Auerin lasten saamaan kohteluun samaisten viranomaisten taholta.

Ulvilan murhamysteeri dokumentti esitetään ensi kertaa televisiossa tänään maanantaina 16.03.2015 YLE TV1 klo 21.30. Esitysaika on ajoitettu tarkoituksellisesti myöhäisiltaan, jotta koululaiset olisivat jo nukkumassa. YLE on tehnyt omatoimisesti muutoksia Lehdon elokuvaan “suojellakseen Auerin lapsia”. Ohjaaja Lehto on muutoksista raivoissaan ja on uhannut viedä asian oikeuteen, mikäli sensuroitu versio esitetään televisiossa. Eihän YLE menisi sensuroimaan omatoimisesti esim. David Attenborough’n luontodokumenttejakaan “suojellakseen lapsia”, koska niissä näytetään mm. eläinten harrastamaa seksiä.

Dokumenttielokuva nimensä mukaisesti dokumentoi tapahtumia. Ohjaaja Lehto on seurannut vuosikausia tiiviisti Auer tapauksen oikeudenistuntoja kuvausryhmineen. Hän on lukenut tuhansia sivuja asiaan liittyviä virallisia papereita, sekä haastatellut useita viranomaisia, asiantuntijoita ja muita asiaan liittyviä. Elokuvassa tapahtumat niistä annettuine viranomaislausuntoineen avautuvat katsojille sellaisinaan. Monia katsojia tämä kokonaisuus on järkyttänyt ja joiltain osin jopa naurattanut.

Lehto on kasannut elokuvan kuvaamastaan materiaalista, poliisin esitutkintamateriaalista (joka on julkista veronmaksajien rahoilla maksettua materiaalia) sekä lähes kymmenen vuotta vanhoista Auer-Lahden perhealbumi valokuvista, joissa näkyy aivan tavallinen ja onnellinen suomalainen perhe yhteispotreteissa. Tämä sotii tietenkin sitä viranomaisten mediassa maalaamaa kuvaa vastaan, että perheessä olisi ollut ongelmia; väkivaltaa ja riitoja, jotka johtivat isän väkivaltaiseen murhaan. Auerin vanhin tytär sanoo itkien elokuvassa: “Minulla oli kiva perhe ennenkuin isä kuoli. Kyl mä vieläkin odotan, että voidaan palata jonkinlaiseksi perheeksi”. Kukaan naapureista, sukulaisista, lasten koulusta, tai muualtakaan ei ole raportoinut tai havainnut, että Auer-Lahti perheessä olisi ollut ongelmia. Perheen raha-asiat olivat kunnossa, eikä alkoholilla ollut osuutta perheen elämässä. Suojellaanko lasten kasvojen pikseloinnilla sittenkin Auerin nuorimpia lapsia näkemästä omaa onnellista menneisyyttään? Nämä kolme lasta on eristetty ja vieroitettu viranomaisten toimesta kokonaan muusta suvustaan.

Elokuvaa on esitetty sensuroimattomana televisiossa Saksassa ja Ranskassa. Suomalaisten viranomaisten toiminnasta järkyttyneet katsojat etsivät lähetysten jälkeen netistä lisää tietoa tapauksesta. He löysivät blogini englanninkielisen About-sivun, jonne he kirjoittivat kauhistuneina kommenttejaan. Kommenteille yhteistä on järkyttynyt epäusko, että Anneli Auerin perheelle on voinut tapahtua mitään näin kamalaa nimenomaan Suomessa, joka heidän silmissään on ollut edistyksellinen ja moderni oikeusvaltio. Nämä katsojat eivät ole lukeneet vuosikausia suomalaisen median uutisointia Anneli Auerista. He katsoivat elokuvan ulkopuolisina sille demonisoinille, jota Anneli Auer on saanut osakseen suomalaisessa mediassa. Heillä ei ollut ennakkoasennetta Anneli Aueria kohtaan.

Media muokkaa ihmisten käsityksiä itsestä ja muista ihmisistä, omasta kulttuurista, elinympäristöstä, politiikasta jne. Median valtaa mielipidemuokkaajana on turha kenenkään vähätellä. Tuleeko tämä valta kuitenkin ilman vastuuta?

Itselleni suomalaisen journalismin tila tuli ikävänä yllätyksenä. Olen asunut ulkomailla jo pitkään, joten en osannut varautua siihen yksipuoliseen raportointiin ja sensuuriin, jota media Auer-jutun ympärillä harjoitti ja edelleen suurelta osin harjoittaa. Pienessä maassa ei ole tarpeeksi suuret markkinat ja sen mukanaan tuomaa kilpailua, joten eriäviä näkökulmia ei tule julki samaan tapaan, kuin esim. englantilaisessa lehdistössä. Tutkivia journalisteja on Suomessa hyvin harvassa, sillä resursseja (lue rahaa) ei löydy juttujen perinpohjaiseen penkomiseen. Kotimaan uutiset syntyvät siten, että viranomaiset lähettävät tiedotteen Suomen tietotoimistolle, josta uutinen leviää kaikille medioille. Poliisin ja viranomaisten näkemys asioissa leviää kulovalkean tavoin koko kansalle, eikä monikaan epäile tai kyseenalaista tiedon oikeellisuutta, tai tutki taustoja sen enempää. Suomessa ollaan totuttu luottamaan viranomaisiin ja heiltä saadun tiedon oikeellisuuteen. Jari Aarnion tapaus on ravistellut kansalaisia heräämään. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka monta korruptoitunutta poliisia Suomesta löytyy, vai onko kaikki pahuus jälleeen kerran kaadettu virkakoneiston voimin mediassa yhden henkilön niskaan? Tilannetta ei auta myöskään viranomaisten agressiivinen uhittelu, joka luo pelon ilmapiiriä eriävien näkemysten esittäjissä.

Liian monet toimittajat Suomessa ovat nähtävästi unohtaneet mitä tarkoittaa sanonta, että toimittajan tehtävä on toimia vallan vahtikoirana. Heidän tehtävänsä on vahtia, ettei valtaa käytetä väärin. Jostain syystä useat toimittajat vahtivat sensijaan, etteivät kansalaiset (kuten Lehto) ryppyile vallanpitäjille. Toimittajat ovat syöneet ja juoneet liian kauan viranomaisten kädestä.

Anneli Auer -dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri on tyrmäävää katsottavaa

Suomen Kuvalehti 13.6.2014 19:03

Kalle Kinnunen

 

Uskomatonta. Aivan uskomatonta.

Tällaisia ovat ensitunnelmat dokumenttielokuvasta Ulvilan murhamysteeri.

Pekka Lehdon yli viiden vuoden ajan kuvaama dokumentti murhasta, oikeudenkäynneistä ja Anneli Auerista on nyt valmis. Ulvilan murhamysteeri sai ensi-iltansa tänään iltapäivällä Sodankylän elokuvajuhlilla. Elokuva näyttää kronologisesti, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Ulvilassa 1. joulukuuta 2006.

Dokumentti ei paljasta paljoakaan uutta, mutta sen todistusvoima on suuri. Elokuvassa yhdistetään palasia tavalla, jota ei ole aiemmin tehty. Joitain asiayhteyksiä lausutaan nyt ensimmäistä kertaa ääneen.

Lehto kuvaa moderneja noitavainoja. Dokumentin antaman kuvan mukaan viranomaiset ovat päättäneet, että Anneli Auer on syyllinen, ja melkein kaikki kelpaa nyt todisteeksi tämän väitteen puolesta.

Poliisin tutkinnanjohtaja sanoo ääneen, että jo Auerin itkemättömyys on merkki syyllisyydestä. Pienten lasten todistajanlausunnot muuttuvat vuosia myöhemmin yhä epärealistisemmiksi, mutta niihin tartutaan yhä hanakammin – vaikka uudet lausunnot olisivat myös täysin ristiriidassa aiempien kanssa. Paikallislehden toimittaja paljastaa, että satakuntalaiset poliisit ovat syöttäneet medialle karkeita valheita Auerin seksuaalirikoksiin liittyvien todisteiden olemassaolosta.

Julkisuudessa jo puitu poliisin peitetoiminta näyttää dokumentin myötä entistäkin mielettömämmältä. Peitepoliisin kirjaamat havainnot ovat toisaalta ristiriidassa seksuaalirikossyytteiden kanssa.

Vähäeleisesti Lehto kyseenalaistaa valtaosan todisteista, joiden perusteella tuomiot Auerille on annettu. Itse murhaa hän ei yritä ratkaista.

Elokuva on ainutlaatuinen: en tiedä toista suomalaista dokumenttia, jossa avoin oikeustapaus perataan. Se tietenkin johtuu myös oikeusprosessin pitkittymisestä.

Tapauksesta on tullut irvokas ja loputon mediasirkus. Siksi on hätkähdyttävää nähdä rauhallinen Auer haastateltuna sellissään ja kotonaan tapauksen eri vaiheissa ja eri vuosina. Hän näyttäytyy ihmisenä, ei salaperäisenä hirviönä, josta lehtien sanamuodoiltaan yhä mutkikkaammiksi muuttuneissa jutuissa kirjoitetaan. Mutkikkuus johtuu tapauksen äärimmäisen ongelmallisista intimiteettisuoja-asioista: todistajien ja asianomaisten henkilöllisyyksiä suojellaan.

Tästä syystä on hyvin mielenkiintoista, voidaanko Ulvilan murhamysteeri tuoda nykyisessä muodossaan julkiseen levitykseen.

Siksi joudun myös kirjoittamaan: kaikki, mitä tämä blogimerkintä sisältää, on tulkintaa Lehdon dokumenttielokuvasta ja kuvailua sen herättämistä tunteista.

Kyllä. Sotku on jo sitä luokkaa, että sen rajukin purkaminen on aivan välttämätöntä. Kun joitain tosiasioita varotaan sanomasta julkisuudessa, toiset seikat painottuvat kohtuuttomasti.

Tavatessani viimeksi Lehdon syksyllä 2013 hän kuvaili silloin vielä tekeillä ollutta dokumenttiaan kauhutarinaksi, joka näyttää, kuinka Satakunnassa ja koko Suomessa ollaan Pohjois-Korean tasolla. Se kuulosti hurjalta, mutta kun dokumentissa kerrotaan, millaisin keinoin Aueria on mustamaalattu, tuntuu kaikki olevan maassamme mahdollista.

Lehdon ei tarvitse esittää todisteita Auerin syyttömyydestä. Riittää, että dokumentti näyttää, kuinka heppoisia alati muuttuvat todisteet syyllisyydestä ovat.

Mitään kovia tai yllättäviä väitteitä ei Lehto elokuvassa tuo esiin. Loppupuolelle kerätyt tosiasiat esimerkiksi Auerin saaman seksuaalirikostuomion välillisestä, suuresta taloudellisesta hyödystä niistä todisteet poliisille vieneelle henkilölle ovat kuitenkin tyrmääviä.

Niitä ei voi listata tässä.

Lehdon dokumentti ei ole elokuvana ehkä mestariteos, ja ohjaajan omat vertaukset Errol Morrisin huikeaan ja psykologialtaan universaaliin murha- ja ihmisanalyysiin Johtolanka (Thin Blue Line) ontuvat: koska tapaus Ulvila on yhä kesken, liikaa jää yhä sanomatta.

Merkitykseltään Lehdon elokuva voi silti olla suuri. Ulvilan murhamysteerin nähtyään on enää mahdoton sanoa, ettei ota kantaa tapahtuneeseen.

Lehto on puhunut jatko-osasta elokuvalleen. Se olisi mielenkiintoista nähdä. Materiaalia dokumentaristille on kertynyt satoja tunteja. Viime syksynä vielä Lehto harkitsi mahdollisuutta peräti kolmituntisen elokuvan levittämisestä, mutta nyt valmistunut Ulvilan murhamysteeri on noin 85-minuuttinen.

Anneli Auer itse on nähnyt elokuvan ja piti siitä, ohjaaja on kertonut.

Elokuvassa on karmeitakin hetkiä. Ne eivät liity esimerkiksi pieneläinten toistuviin rituaalimurhiin (ja muihin päätähuimaaviin satanistisiin tempauksiin, kuten dildojen ja veitsien heilutteluihin pihalla kerrostaloalueella), joista tapahtumahetkillä pienet lapset ovat vuosia myöhemmin aivan yllättäen kertoneet.

Dokumentissa esitetyt näytteet lasten kuulusteluvideoista kertovat paitsi johdattelusta, myös suuresta henkisestä tuskasta.

Mediasirkuksen keskellä unohtuu, että kyse on erään perheen täydellisestä tragediasta. Ulvilan murhamysteeri ei väitä, että Anneli Auer on syytön, mutta se kyseenalaistaa poliisin ja oikeuslaitoksen toimet ankarasti.

Sen mukaan epäselvää murhaa on seurannut selkeä oikeusmurha.

***

“Sensuuri on valtion viranomaisten suorittama suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastus, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Yleis- tai puhekielessä sensuurilla voidaan tarkoittaa myös jonkin tietyn tekstin, kuvan tai vastaavan jättämistä julkaisematta.” – Wikipedia

***

Dokumenttiprojekti: Ulvilan murhamysteeri nähtävissä ilmaiseksi netissä jonkin aikaa. (YLEn leikkaus).

http://areena.yle.fi/tv/2689828   HUOM! Ohjelman katseluaika on päättynyt : / (64190 katselua)

Alempana on linkit sivuille, joista elokuvan voi ostaa omaksi, tai katsoa netissä.

MUUTA LUETTAVAA

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/05/dokumenttiprojekti-ulvilan-murhamysteeri

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/13/anneli-auerin-tytar-enta-jos-taas-tulee-uusi-kaanne

Elokuva kysyy ikäviä Ulvilan surmasta

Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet

Auerin seksuaalirikostuomio on purettava

https://www.facebook.com/SuskuLondon

https://www.facebook.com/ulvilanmurhamysteeri 

http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/

http://niinaberg.com/2014/09/21/uhratut-lapset/

http://niinaberg.com/2014/08/02/vino-ja-yksipuolinen-tapio-vallin/

KATSO: Ulvilan murhamysteerin sensuroimaton ohjaajan leikkaus netissä:
Elisa Viihde

Ulvilan murhamysteeri CD ON LOPPUUNMYYTY useimmista liikkeistä.
Rosebud kirjakaupasta sitä voi olla vielä muutama kappale tilattavissa: (tilaa samalla Murhalesken muistelmat).

http://www.rosebud.fi/2011/kirjat_2010.php?ryhma2=hak

Voit kysellä elokuvaa myös paikallisesta kirjastostasi.

KUUNTELE: ohjaaja Pekka Lehto arvostelee murhatutkintaa, oikeusprosessia, mediaa jne.
Ulvilan murhan selvittely on ollut fantasiaa 2 min.

Ulvilan murhamysteeri on suomalainen Twin Peaks-tarina 26 min.

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Kirjoita kommenttisi alle:

[contact-form]

KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

12/01/2015
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

TULOSSA: KANTELU – osa 4 – Ongelmia poliisissa ja työpaikkakiusaamista

Kantelun edellinen osa, sekä kaikki aiemmat kirjoitukset löytyvät sivua alas rullaamalla. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta. Edellinen osa löytyy sivua alas rullaamalla.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Liikaa uskovaisia ja pienet piirit

Suomessa on uskonnon vapaus. Onko uskonlahkoihin kuulumattomilla ja  uskonnotonta vakaumusta vailla olevilla syytetyillä oikeus olla joutumatta uskovaisten jahtaamiksi ja tuomitsemiksi? Saamieni tietojen mukaan Anneli Aueria syyttävien ja tuomitsevien joukoissa on harvinaisen usein uskovainen tausta. Tämä asia selvisi minulle siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Anneli Aueria epäiltiin tosissaan saatananpalvonnasta. Sen laatuisia syytteitä ei uskoisi esitettävän tänä päivänä missään modernissa sivistysvaltiossa.

Toukokuussa 2012 selvisi, että lestadiolaisten piireissä on jäänyt 150 pedofiilia kiinni, eikä uhrien lukumäärää tiedä kukaan. Ovatko kaikki nämä pedofiilit nyt vankilassa? Vai riittääkö, että “kauhujentalon emäntä” ja”helsinkiläinen taksikuski” on demonisoitu lahkolaisten hallinnoimassa mediassa? Yritetäänkö mediassa vierittää kaikki negatiivinen huomio Anneli Auerin ja Jens Kukan harteille?

Anneli Aueria tuomitsevien taustalla näyttää olevan myös ihmisiä, joilla on entuudestaan läheiset keskinäiset suhteet. Mikäli Te oikeuskanslerina olette hyvä tuttu keidenkään Ulvilan surmaa tai näitä seri-asioita hoitavien poliisien tai virkamiesten kanssa, pyydän Teitä jäävinä siirtymään sivuun, ja antamaan puolueettoman henkilön hoitaa pyytämäni tutkinnan.

Hyvä veli-järjestelmä

Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen vaati 17.03.2012 kirjoituksessa totuuskommissiota selvittämään hyvä veli -järjestelmän aiheuttamat vahingot Suomen talouselämälle. Totuuskommissiota tarvittaisiin myös selvittämään hyvä veli-järjestelmän aiheuttamat vahingot kansalaisten oikeusturvalle.

Salailu ja syytetyn oikeusturva 

Puolustuksen toiminta ollut erittäin vaikeata, miltei mahdotonta, koska syytettyjä on pidetty vangittuina, asioiden käsittely on määrätty salaiseksi ja puolustuksen asianajajille on annettu ilmaisukielto, ja epäillyillä oli pitkään yhteydenpitokieltoja ulkomaailmaan.

Syytetyillä on vastassaan neljä syyttäjää, ja heiltä on viety varojen jäädyttämisellä taloudelliset mahdollisuudet palkata itselleen lisäapua. Jo tämä tekee tilanteen syytettyjen kannalta täysin epäoikeudenmukaiseksi.

Asianajajille asetettu ilmaisukielto on halvaannuttanut puolustuksen toiminnan.Veljeni asianajaja ei ole saanut kertoa edes meille omaisille asioita, jotka olisivat olleet meille tärkeitä  totuuden esille saamiseksi heti tutkimusten alkuvaiheessa.

Asiakirjojen salaaminen on mm. estänyt puolustusta puuttumasta kriittisesti syyttäjäpuolen asiantuntijoiden ammattipätevyyteen, ja näiltä asiantuntijoilta saatujen lausuntojen virheelliseen sisältöön.

Kaikki tässä asiassa on salattu vain siksi, että syytteet eivät kestä päivänvaloa. Kaikki asiaan liittyvä on salattu järjestelmällisesti, vaikka asiaan ei liittyisi alaikäisiä.

Asiakirjojen julkistaminen on todella tärkeätä

Asianajaja Miikka Hakanen totesi 06.03.2012 Turun Sanomissa:

“Kyseessä on yhteiskunnallisesti ja rikosoikeudellisesti merkittävä asia, joten vaatimamme asiakirjat on julkistettava. Niitä ei saa salata, koska ne vaikuttavat syytetyn puolustamiseen. Porin syyttäjät uskovat juttujen yhteyteen, mikä käy ilmi Korkeimman oikeuden valituslupahakemuksesta. He uskovat, että tämän seksuaalirikosepäilyn yhteydessä tulee esille mahdollinen motiivi, joka liittyy murhaoikeudenkäyntiin”

Nyt salataan syyttömyyteen viittaavia tosiasioita kuten, että Anneli Auerin lapsilla ei ole todettu sellaisia fyysisiä vammoja, joita ei voida muutoin selittää, kuin kiistattomana näyttönä hyväksikäytöstä. Kaikki Anneli Auerin tyttäret ovat edelleen neitsyitä, vaikka pienen traumatisoituneen pojan tarinoiden mukaan veljeni olisi useasti harrastanut penetratiivista seksiä heidän kanssaan. Samainen poika väittää myös, että hänen isosiskonsa, surmayönä vain 9v., olisi osallistunut isän murhaan äidin kanssa. Hän kertoo kauhutarinoita pienempien sisartensa säestämänä, että perheessä harrastettiin saatananpalvontaa, kidutettiin ja tapettiin eläimiä, raiskattiin ja pahoinpideltiin lapsia. Muitakin pihapiirin lapsia kuin heitä itseään. Nämä muut lapset kieltävät isosiskon tavoin, että mitään sellaista olisi koskaan tapahtunut. Kotieläimiä ei ole perheessä koskaan ollut. Mitään näyttöä pojan kertomusten totuudenmukaisuudesta ei ole löytynyt.

Toimittaja Jarkko Sipilä teki valituksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kesällä antaman seksuaalirikosjutun julkisesta selosteesta. Sipilän mukaan seloste ei täyttänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 25 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan tutkineet valitusta.2 )

Syyttäjän vaihtaminen ja neljän syyttäjän kokoonpano

Kihlakunnansyyttäjä Jouko Saario Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta rikkoi syyttäjien tiedotusohjetta lausumalla julkisuudessa syyteharkinnan ollessa vielä kesken, että syytteet nostetaan. Kysymykseksi jää, miksi Saario menetteli näin, vaikka valtakunnansyyttäjänvirasto on aiemminkin vaihtanut syyttäjää aivan samasta syystä, esim. ns. myrkkyhoitajan tapauksessa?  Oliko kyseessä jonkinlainen taktinen veto?

Saarion tilalle nopeasti vaihdettu kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto on aiemmin työskennellyt VSKV:ssa toimenaan poliisirikosten peittely.3) Hän on myös kunnostautunut paljon julkisuutta saaneessa Bodominjärven murhajutussa.

Eikö ole syytetyn oikeusturvan vastaista, että häntä vastaan on neljä syyttäjää kaikkine taloudellisine resursseineen ja puolustamassa on vain yksi asianajaja, joka hänet pakotettiin valitsemaan vain kymmenen nimen listalta, koska hänen omat varansa olivat jäädytetty ja tulotkin saatu tyrehdytetyksi?

Linkit

2) Jyrki Virolainen, 17.11. 2012, blogi nro 668. Oikeuskansleri moittii tuomioistuimia seksuaalirikostuomioiden tiedottamisesta
3) Mikko Niskasaari, Artikkeli on julkaistu Voima -lehden numerossa 9/2010 s. 37-39.
Virkavaltaa & mielivaltaa

+++

TAUSTAA

Jenssillä oli aikoinaan taksikyydissä eräs helsinkiläinen poliisi, joka uskoi varmuudella, että…

Anneli Auer on syyllinen, koska Porista sanottiin niin.

Helsinkiläisenä ihmettelin mitä tämä tarkoittaa? Miten “jollain Porin poliisilla” olisi arvovaltaa saada koko maan poliisivoimat uskomaan, että Anneli Auer on syyllinen? Vuosien varrella vastaus on alkanut selkiytyä mielessäni.

Kuka tuntee kenetkin?

Jenni Haukio vaalitunnelmissa

Jenni Haukio vaalitunnelmissa 5. helmikuuta 2012

Presidentti Sauli Niinistön (kok) puoliso Jenni Haukio (kok) on kotoisin Porista.

“Haukio on toiminut kokoomuksessa nuoresta pitäen. Hän on toiminut kansanedustaja Anne Holmlundin (kok) avustajana ja Kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajana (2005–2007). Vuodesta 2007 Haukio työskenteli Kokoomuksen viestintäpäällikkönä puolisonsa presidentiksi valintaan saakka. Haukio on ollut naimisissa Sauli Niinistön kanssa vuodesta 2009.” – http://fi.wikipedia.org/wiki/Jenni_Haukio

LISÄYS: Iltalehti 02.02.2018:

“Haukion tie Niinistön vierelle alkoi jo vuonna 2003. Aluksi Haukio työskenteli Turun yliopistossa tutkimusassistenttina ja tiedottajana. Helsinkiin hän muutti töiden perässä, kun hänestä tuli Anne Holmlundin avustaja. Seuraava työtehtävä olikin Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtajana. Syksyllä 2005 Haukio pääsi haastattelemaan Sauli Niinistöä päätoimittamaansa Suomen Nainen -lehteen. Myöhemmin samana syksynä Haukio kertoi aikovansa äänestää Niinistöä seuraavissa presidentinvaaleissa.
Presidentinvaalikampanja työllisti myös Haukiota. Tuolloin Haukio oli vielä yhdessä Harri Paanasen kanssa. Helmikuun puolueristeilyn jälkeen Haukion ja Paanasen suhde tuli kuitenkin päätökseen ja Niinistökin muutti Suomeen.
Yllättäen 2000-luvun loppua kohden Niinistölle tuli enemmän ja enemmän asiaa Poriin.”

 

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Entinen sisäministeri Anne Holmlund (kok) on kotoisin Ulvilasta, kävelymatkan päästä Tähtisentieltä. Holmlundista tuli sisäministeri vuonna 2007:

“Hallitustaipaleen alussa Holmlund nimitti erityisavustajakseen varatuomari Ilkka Salmen, joka oli entinen Ville Itälän erityisavustaja. Suojelupoliisin johtaja Seppo Nevalan jättäessä virkansa Holmlund nimitti Salmen Supon johtoon ja erityisavustajaksi tuli tämä jälkeen Sami Paatero. Paatero on Holmlundin poliisiylijohtajan virkaan nimittämän Mikko Paateron poika.

Mikko Paatero selitti jo ennen nimitystään Ilta-Sanomissa, ettei ole asiassa jäävi. Sekä Paaterot että Salmi ovat kotoisin Holmlundin kotiseuduilta Länsi-Suomesta. Savon Sanomien pääkirjoituksessa toimittaja Hannu Virtanen arvosteli Holmlundin suosineen virkanimityksissä kokoomusta. Salmea ja Paateroa tehtävässä seuranneet Kristiina Kokko ja Karoliina Vuopala ovat kotoisin Uudeltamaalta. Holmlundin valtiosihteerinä toimi vuoden 2009 alusta OTK, ylijohtaja Antti Pelttari.

Anne Holmlund on vaatinut poliisia toimimaan maahanmuuttovastaisuuden vähentämiseksi.*)

Maaliskuussa 2010 Holmlund teki päätöksen hätäkeskusten sijoituspaikoista. Tämä aiheutti kritiikkiä etenkin Tampereella, kun paljon suurempi Pirkanmaan hätäkeskus lakkautettiin ja sen toiminnot siirrettiin Holmlundin kotiseudulle Poriin. Hätäkeskusten uudet paikkakunnat valittiin ennalta määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Hätäkeskusten oli muun muassa oltava riittävän suuria, jotta työtilaa riittää kaikille päivystäjille. Hätäkeskuksien toimintamenoja ei haluttu käyttää suurempien toimitilojen rakentamiseen vaan toiminnan kehittämiseen. Porin valintaan vaikutti myös siellä sijaitseva valtakunnallinen hätäkeskus, joka ohjaa muiden yksiköiden toimintaa. Porin hätäkeskuksen johtaja tyrmäsi tamperelaisten väitteet suuremmista tiloista ja kotiinpäin vetämisestä Satakunnan Kansassa. –    http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund

Kokoomuksen lisäksi Anne Holmlund kuuluu myös Satakunnan kauppakamariin, jota kautta hän tuntee Luvata Oy:n toimitusjohtaja Jussi Helavirran, joka asui myöskin Tähtisentiellä Ulvilassa. Koska Jukka S. Lahti oli saanut tappouhkauksia, poliisi etsi alkuun murhaajaa Luvatalaisten joukoista. Poliisi tutki myös teoriaa, että oikea kohde olisi ollutkin Helavirta, mutta tekijä olisi erehtynyt talosta. Miten pitkittynyt murhatutkinta ja sen tuoma negatiivinen huomio vaikutti mahdollisesti yhtiöön, siitä enemmän Ulvilan aikakirjoissa.

*) Anne Holmlundin veli Ilkka Holmlund suunnitteli maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen avaamista Poriin. Asiasta uutisoitiin syyskuussa 2009. Katso video:

 

Sami Paatero

Mikko Paateron poika Sami Paatero toimi poliisiministeri Holmlundin avustajana, kun isänsä nimitettiin poliisiylijohtajaksi 15. elokuuta 2008

Kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kampanjaryhmän mainonna ja markkinoinnin vetäjä Kirsi Piha sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Sami Paatero

Kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kampanjaryhmän mainonnan ja markkinoinnin vetäjä Kirsi Piha sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Sami Paatero

Wikipedia kertoo Sami Paaterosta näin:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Sami_Paatero

***

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on kotoisin Lavialta Länsi-Suomesta, kuten on myös Anneli Auerista syyllisen tehnyt tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta. Jonkka astui virkaansa heinäkuussa 2007. Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja vuotta myöhemmin 01.08.2008 ja Länsi-Suomen läänin poliisineuvos Mikko Paaterosta tehtiin poliisiylijohtaja kaksi viikkoa myöhemmin 15.08.2008.

Jonkka ja Kuusiranta ovat toisilleen tuttuja ainakin Lavia-Seura ry:n kautta, jonka toiminnassa Kuusiranta on aktiivisesti mukana uskovaisen sisarensa Tellervo Kuusirannan kanssa. 

Wikipedia kertoo Jaakko Jonkasta näin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Jonkka

***

Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka piti puheen Lavia Seuran hengellisessä päivässä 12.04.2014

Heti tutkinnanjohtajaksi tultuaan Pauli Kuusiranta esiintyi hyvin itsevarmana mediassa. Päivälleen kaksi vuotta Jukka S. Lahden surmasta (01.12.2008), Kuusiranta antoi lausunnon IltaLehdelle otsikolla “Tutkinnanjohtaja: Murha selviää“:

“- Olen ollut poliisina jo 36 vuotta ja tämä on pitkän urani ainoa selvittämätön henkirikos. Porin seudullakaan ei ole tällä hetkellä muita selvittämättömiä juttuja, Kuusiranta selvittää.”

 

 

Pauli Kuusiranta

Kuusiranta etsi murhaajaa selvännäkijän avulla sekä kirkonkirjoista.

Miten Kuusirannan varmuuteen murhan selviämisestä on vaikuttanut Mikko Paateron puuttuminen asiaan? Ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti halusi siirtää jutun KRP:n hoidettavaksi jo keväällä 2007, mutta jostain syystä tämä ei sopinut Paaterolle. Sensijaan pian eläkkeelle jäävä Kuusiranta nimitettiin tutkinnanjohtajaksi Joutsenlahden tilalle seuraavana vuonna.

***

“Kun murhasta oli kulunut noin 3 kuukautta, ehdotin silloiselle vs. poliisipäällikkö Matti Kulmalalle jutun siirtämistä KRP:lle. Juttu oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi eikä tutkintaryhmä ollut päässyt tekijän jäljille. Jutun tutkinnanjohtajuuden lisäksi minulla oli johdettavani RTP (rikostietopalveluyksikkö) ja paljon työllistänyt huumeryhmä. Pääperusteena siirtoehdotukselleni oli kuitenkin se, että me emme olleet saaneet kiinni tekijää. Ajattelin, että KRP voisi katsoa asiaa ”uusin silmin” ja keskittyä siihen täysipainoisesti. Kulmala suostui pyyntööni, minkä vuoksi otin yhteyttä KRP:n Turun yksikön päällikkö Heikki Kopperoiseen. Kopperoinen suostui ehdotukseeni ja määräsi uudeksi tutkinnanjohtajaksi Teijo Ristolan. Olin tyytyväinen ja ehdin antaa jo Satakunnan Radion toimittaja Tapio Termoselle haastattelunkin vaihdosta. Silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kuitenkin puuttui asiaan. Paatero oli saanut selville siirtoaikeen ja hän soitti minulle. Keskustelumme päättyi siihen, että Paatero perui jutun tutkinnan siirron KRP:lle ja määräsi minut jatkamaan tutkinnanjohtajana. Termonen sai Paaterolta uuden haastattelun. Näin jälkeenpäin ajatellen jutun siirto KRP:lle oli säästänyt monelta sotkulta, johon myöhemmin jutun tutkinnassa ajauduttiin. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi Paatero ei halunnut tämänkaltaista juttua KRP:n tutkittavaksi.”Juha Joutsenlahti

***

Joulukuussa 2008 Kuusiranta puhuu kuitenkin edelleen ulkopuolisesta surmaajasta.  Mikä tai kuka teki Kuusirannasta varman, että murha selviää? Mikä tai kuka sai tutkinnan kääntymään ainoastaan vaimoon tekijänä? Mikä tai kuka sai Satakunnan poliisit väittämään kuorossa, ettei surmapaikalla Ulvilassa ollutkaan ulkopuolista, eikä ulkopuoliseen viittavia ääniäkään enää yhtäkkiä kuulunut hätäkeskusnauhoitteelta? Mikä tai kuka sai helsinkiläisetkin poliisit uskomaan, että vaimo oli tekijä?

Kuusirannan ja Paateron yhteyksistä löytyy netistä seuraavaa:

Pauli Kuusiranta oli kunnostautunut vuoden 2004 kunnallisvaaleissa vuotamalla vaaleja edeltäneenä päivänä lehdistölle tiedon demariehdokkaan sittemmin perättömäksi osoittautuneesta lahjusepäilystä. Tämän epäilyn lääninpoliisi tuolloin vahvisti julkisuudelle – Länsi-Suomen läänin poliisiylijohtajana toimi tuolloin Mikko Paatero, joka puolestaan oli toiminut vuosina 1977- 80 kokoomuksen mandaatilla Noormarkun kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kuusiranta itse on ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas, joten epäilystä ja sen julkistamisajankohdasta jäi joillekin tietty puoluepoliittisen taktikoinnin maku.”Ulvilan aikakirjat

***

Anneli Auer pidätettiin yllättäen 27.9.2009 epäiltynä miehensä murhasta. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta lausui Anneli Auerin pidätyksestä 28.9.2009 MTV3 Kymmenen Uutisille, että “todennäköisin syin epäiltynä tarkoittaa, että todisteet ovat aika vahvat”. Todellisuudessa väite vahvasta näytöstä ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, kuten eivät pitäneet Anneli Auerille ja hänen alaikäiselle tyttärelleen poliisikuulusteluissa esitetyt valheetkaan.

30.09.2009 Anneli Auerilta saatiin “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta laittomin keinoin. Pian sen jälkeen 11.10.2009 poliisiylijohtaja Mikko Paatero iloitsi jutun selviämisestä Turun Sanomissa. Asian esitutkinta ei ollut edes valmis.

Rikkoivatko Kuusiranta ja Paatero julkisilla lausunnoillaan lakia ja syyttömyysolettamaa? Miten ovat korkeassa asemassa olevien virkamiesten ulostulot mediassa vaikuttaneet Anneli Auerin oikeusturvaan?

***

Rikosylikomisario Tapio Santaoja on kotoisin Ulvilasta. Hänen miljonääriveljensä Aimo Santaoja on niinikään ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana Satakunnassa. Lentämistä harrastava Aimo Santaoja näytteli Rentun Ruusu-elokuvassa lentäjää vuosituhannen vaihteessa ja Jukka S. Lahden murhasta 14.07.2007 pidätetty porilainen näyttelijä Kai Tanner esiintyi samassa elokuvassa roolinaan taksikuski lentokentällä. Idea Kai Tannerin pidätykseen tuli juurikin Tapio Santaojalta.

Heti Tannerin pidätyksen jälkeen tuore sisäministeri Anne Holmlund kiirehti antamaan lausunnon medialle otsikolla “Kova järkytys” (18.07.2007). Jutussa sisäministeri kertoo tunteneensa epäillyn. Tanner vapautettiin samana päivänä. Miten paljon Anne Holmlundia mahtoikaan järkyttää syyskuussa 2009 ulvilalaisen neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin pidätys surmasta?

Tai kuinka järkyttyneitä oltiin poliisiylijohtaja Mikko Paateron perhepiirissä syyskuussa 2011, kun Helsinkiläinen taksikuski Jens Kukka pidätettiin epäiltynä Anneli Auerin lasten pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Olihan Kukka seurustellut poliisiylijohtajan veljenpojan entisen vaimon kanssa ennenkuin hän tapasi Anneli Auerin marraskuussa 2007.

***

Juuri ennen Auerin pidätystä Valtakunnansyyttäjänvirasto vietti Satakunnan syyttäjänviraston kanssa yhteistä virkistyspäivää Porissa, jolloin syyttäjät kävivät joukolla katsomassa Kai Tannerin Rakastajat teatterin näytelmän Rakkaudella Porista. 

Takana vasemmalla Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala

Takana vasemmalla Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala

***

Ulvilalainen murhatuomari Porin käräjäoikeudesta Annette Santamaa (kok) tuntee luonnollisesti Anne Holmlundin Satakunnan kokoomuksen piireistä. Entisenä syyttäjänä hän tuntee myöskin syyttäjä Kalle Kulmalan ja tämän isän Hannu Kulmalan entuudestaan. Miten juurikin Santamaa päätyi murhatuomariksi käräjäoikeuteen sen jälkeen, kun korkeinoikeus oli saatu palauttamaan juttu alempiin oikeusasteisiin traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksilla? Santamaa tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen yleisen elämänkokemuksensa valossa.

Käräjätuomari Annette Santamaa

Käräjätuomari Annette Santamaa

***

“Paikalla oli todennettavissa mm. kymmeniä verisiä jalkineenjälkiä sekä sisätiloissa että terassilla (sittemmin 30 cm pitkä jalkineenjälki muuttui kengännumeroissa pienemmäksi), tekijältä tekopaikalle jäänyt veitsi (josta saatu asiantuntijalausunto puuttui esitutkinta-aineistosta), sängystä löytyneestä kuusenklapista tuntemattoman miehen DNA-tunniste (päällekkäin tuntemattoman miehen ja uhrin DNA:ta), lasinpaloja (joiden lentosuunta muuttui tutkinnassa 180 astetta), hätäkeskuksen ääninauha (jota äänitutkimuksessa leikattiin, muokattiin ja manipuloitiin useita kertoja aina taktisentutkinnan haluamaan suuntaan), ”vieraat kuitunäytteet” uhrin ja Auerin vaatteissa sekä verhoissa, uhrin vammat kahdella eri aseella tehtynä (kasvoihin vammoja tehnyttä asetta ei koskaan löydetty), Anneli Auerin hengenvaarallinen vamma jne. Lisäksi mm. Annelin havainnot tekijästä (ei tutkinnan aikana muuttunut) sekä Amandan näköhavainto ovenlasista poistuneesta tekijästä (Amandaa on yritetty saada muuttamaan kertomustaan, mutta hän ei ole sitä muuttanut) kertovat minulle yksityiskohtiin tarkemmin menemättä sen tosiasian, että Anneli Auer ei käytännössä ole voinut surmata miestään. Asia on ollut monimutkainen ja siinä on paljon tulkinnanvaraa, mutta ei niin paljon, ettenkö voisi olla ko. päätelmästäni täysin varma. Samaa mieltä kanssani ovat jutun taktinen päätutkija Kare Koskinen ja tekninen tutkija Matti Mäkinen. Me kaikki olemme sitä mieltä, että taloon tuli ulkopuolinen henkilö, joka surmasi Jukka S. Lahden ja jota ei ole vielä tavoitettu. Tätä ajattelua tuki myös teosta ja tekijästä ansiokkaan profiloinnin tehnyt Helinä Häkkänen-Nyholm (työsuhdetta KRP:ssa ei jatkettu?). Samoin Anneli Aueria kävi parin päivän ajan puhuttamassa mm. Eveliinan surman ratkaissut KRP:n Markku Tuominen, joka ei kertomansa mukaan nähnyt Anneli Auerissa tekijää.”Juha Joutsenlahti

***

Jokainen Ulvilanmurhaa tarkkaan seurannut tietää nämä tosiasiat.  Joillekin piireille se ei ole vaan maistunut. Yhtäkkiä entisen tutkinnanjohtajan alaiset olivat suuressa roolissa syyllistämässä Anneli Aueria sekä esimiestään. Yhtäkkiä kaikki kääntyi päälaelleen, kun valheet voittivat totuuden, kun taikausko voitti tieteen, kun oikeuteen raahattiin todistajiksi entisiä parnereita ja kurssikavereita kertomaan kansaa hätkähdyttäviä väitteitä, joita oli helppo lööpeissä revitellä. 

***

Kun Porista sanotaan jotakin, niin nähtävästi se Helsingissäkin noteerataan.

Mikäli Anneli Auer saa elinkautisen tuomion Vaasan hovioikeudesta, tulisi jokaisen kansalaisen ymmärtää missä tilassa Suomen oikeuslaitos ja poliisi ovat. Auer-asiassa eri virkamiesten jääviyskysymykset on ohitettu silmää räpäyttämättä, kuten kaikki Auerin syyttömyyteen viittaava todistusaineistokin. Onko ollut Anneli Auerin lasten, vaiko eräiden virkamiesten etu pyrkiä salaamaan kaikki? Kuinka oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ulvilalainen perheenäiti on saanut korkea-arvoisten virkamiesten erilaisten ulostulojen, ja niitä seuranneiden syyllistävien otsikoiden jälkeen?

Yhteiskunnan silmäätekevät kuuluvat useimmiten erilaisiin yhteisöihin, yhdistyksiin ja verkostoihin. Poliittisten vakaumusten lisäksi ihmiset linkittäytyvät uskonnollisten vakaumustensa, tai vaikkapa vapaamuurari-jäsenyyden kautta. Suomessa piilokorruptiota esiintyy juurikin hyvä veli -verkostoissa.

***

Tässä artikkelissa ei ole lueteltuna läheskään kaikkia Auer-tapauksessa osallisina olleita, joilla on joku linkki Auerin syyllistäjiin. Tiedätkö Sinä jotakin? Saat minuun yhteyttä blogin “Contact Us”-sivun kautta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan lisäksi kanteluni lähti joulukuussa 2012 tiedoksi presidentti Sauli Niinistölle (kok) ja silloiselle pääministeri Jyrki Kataiselle (kok). Tekikö heistä kukaan asialle muuta, kuin vaikeni jutun kuoliaaksi?

Julkaisen pian lisää osia kantelustani.

***

Tuntuuko sinustakin, että…

tätä paskaa on nähty tarpeeksi

Nyt on aika kansalaisten toimia, sillä virkakoneisto on tehnyt kaikkensa omat jälkensä peitelläkseen.

***

Muuta luettavaa

Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Kokoomusbiografia Anne Holmlund

Tutkimus: Valemuisto voi syntyä poliisikuulustelussa

Ulvilan aikakirjat

Hyvä veli -verkostot yleisin korruption muoto Suomessa

KANTELUN JATKO-OSAT TULOSSA PIAN…

+++

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

[contact-form]

KANTELU – osa 1- Mediaoikeudenkäynti

04/09/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

 

Ylimitoitettu pidätys ja valheellinen tiedotus

Jens Kukka pidätettiin torstaina 08.09.2011 liittyen Anneli Auerin lasten kertomuksiin raiskauksista. Pakkokeinolain turvin hänet noudettiin kotoaan kahdeksan poliisin voimin, jolloin tehtiin myös ensimmäinen kotietsintä. Hän ei saanut edes soittaa omaisilleen. Vasta lauantaina 10.09.2011 poliisista soitettiin nimetön soitto, että “Jens on Turussa ja tarvitsee tupakkaa ja vaatteita”. Soittaja ei edes kertonut olevansa poliisi, tai missä tarkalleen Turussa Jens Kukka olisi. “Jens saa kertoa sen sitten itse” oli vastaus 79-vuotiaalle isälle. Isä, taksimies itsekin, otti poliisiin yhteyttä Helsingissä, jota kautta selvisi Jens Kukan olinpaikka Turun poliisivankilan sellissä. Sinne saavuttuaan isää ja poikaa kiellettiin jyrkästi puhumasta mitään siitä miksi Jens oli pidätettynä. Näin alkoi koko perhettäni koskettava painajainen. Huomauttaisin vielä tähän väliin, että meillä ei ole perheessäni kenelläkään rikollista taustaa.

Veljeni Jens Kukka ei ole pedofiili, eikä hän ole käyttänyt seksuaalisesti kenenkään lapsia hyväkseen, tai lyönyt sadistisesti vyöllä. Hänellä ei ole mitään sellaista taipumusta historiassaan, – päinvastoin. Poliisikaan ei ole löytänyt mitään todisteita laajoista kotietsinnöistä huolimatta, tietokoneet ja muut tutkittuaan. Syytteet ja tuomiot perustuvat pelkästään Anneli Auerin nuorimpien lasten puheisiin. Vanhin tytär, nyt 15v, sekä naapurien lapset kieltävät mitään väkivalta- ja seksuaalirikoksia tapahtuneen. Miksi isänsä murhasta traumatisoituneiden nuorimpien kolmen lapsen tarinoita pidetään uskottavina miltään osin sen jälkeen, kun käräjäoikeus hylkäsi niiden paikkaansa pitävyyden niiltä osin, kuin ne täysin mahdottomiksi todettiin? Saatananpalvonta oli yksi näistä epätosiksi todetuista väitteistä. Muita olivat mm. sellaiset väitetyt tilanteet, joissa joku ulkopuolinen olisi varmasti huomannut teot.

Oikeutta käyty mediassa

Jo pedofiliasyytteiden alkuvaiheissa on ollut aistittavissa selvä Anneli Auerin ajojahti, perustuen poliisin valheelliseen tiedottamiseen asioista: “tämä ei liity Ulvilan murhan tutkintaan”, “kiistatonta kuvamateriaalia on löytynyt” jne. Yleistä mielipidettä syyllisyydestä on manipuloitu valheellisella ja yksipuolisella tiedottamisella poliisin sekä syyttäjien toimesta. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on näin ollen luotu  miltei olemattomat mahdollisuudet sen lisäksi, että kaikki on määrätty salaiseksi.

Mikä oli tutkinnanjohtaja Salonsaaren tarkoitus, kun lehdissä julkaistiin 16.09.2011 “perhekerho yhdistää Auerin ja rikoskumppanin?  Miksi veljeni leimattiin välittömästi lehdistössä Auerin rikoskumppaniksi, jo kauan ennenkuin asiasta oli edes esitutkinta valmis? Taksiyrityksen mainoksesta perhekerhon sivuilta oli helppo selvittää veljeni henkilöllisyys.

Jutun salaiseksi määräämisestä huolimatta valokuvaajat päästettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden istunnon alussa 17.02.2012 saliin ottamaan valokuvia. Nyt saatiin mediaan näyttävät otsikot “Auerin ex-miesystävä saapui oikeuteen kasvot peitettyinä.” Otsikolla ja valokuvilla saadaan lukijat päättelemään, että syytetyllä olisi jotain peiteltävää asiassa.

Veljelleni oli tullut täytenä yllätyksenä, että KT Katajamäki oli antanut medialle luvan kuvata salissa, vaikka veljeni henkilöllisyyden piti olla edelleenkin yhtä lailla salassapidettävää, kuin kaikki muukin. AA Hakanen vastusti valokuvauslupaa, mutta KT Katajamäki totesi vain, että tiedotusvälineillä on oikeutensa (!?). Lehdet saivat kuvata noin minuutin ennen istunnon alkua.

KT  Katajamäen medialle antamassa tiedotteessa luki veljeni koko nimi. Annettiinko medialle myös Auerin lasten nimet tiedotteessa, vai koskiko salaus eri tavoin eri asianosaisia?

KT Katajamäelle taasen tuli yllätyksenä se, että syyttäjät olivat etukäteen tiedotteessaan ilmoittaneet medialle, että juttu tullaan käsittelemään suljetuin ovin.

Mediassa otsikoitiin näyttävästi 22.09.2011, että veljeni tietokoneelta olisi löydetty kiistatonta kuvamateriaalia. “Satakunnan Kansan saamien tietojen mukaan Anneli Auerin ja helsinkiläisen taksiyrittäjän törkeät seksuaaliset hyväksikäyttörikosepäilyt on ikuistettu kuvatallenteelle”. Todellisuudessa kyse oli poliisin vuotamasta lavastusyrityksestä, jolla xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx annettiin lukijoille käsitys, että syytetyt ovat todellakin syyllisiä.

Julkisuuteen väitettiin kivenkovaan, etteivät seri-epäilyt liity mitenkään Ulvilan surmaan, vaikka tutkinnanjohtaja Salonsaari ja kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama ovat alusta alkaen tienneet, ettei Anneli Aueria pelkillä lasten pahoinpitelysyytteillä tai saatananpalvontaväitteillä saada tuomituksi elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tarvittiin rankempaa materiaalia Annelin nuorimmilta lapsilta, jota sitten Ari Auerin myötävaikutuksella ja lapsia johdattelevasti kuulustelemalla saatiin lopulta tuotetuksi. Näin liitettiin veljeni nimi asiaan. Alunperin lapset olivat kertoneet enolleen ainoastaan saatananpalvontaan ja väkivaltaan viittaavia asioita.

 

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen laittoi arvovaltansa peliin syksyllä 2011

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen laittoi arvovaltansa peliin syksyllä 2011

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinenkin laittoi kasvonsa peliin 22.09.2011, vakuuttaessaan Ylen A-talkissa televisiokatsojia heti tutkintojen alkuvaiheessa, että Anneli Auerin epäilyillä seksuaalirikoksilla ei ole mitään tekemistä Ulvilan murhan kanssa. Poliisilla ja syyttäjillä oli kuitenkin jo tiedossaan Anneli Auerin 12-vuotiaan pojan hurjat kertomukset, joissa hän väittää mm. isosiskon (silloin 9v.) ja äidin yhdessä tappaneen isän ja käyttäneen teossa laudoista tehtyä kilpeä ja pyyhkeitä.

Professori Jyrki Virolainen kommentoi Nissisen toimia näin blogissaan nro 483,123.9.2011:

“35. Miksi Matti Nissinen halusi kiistää, kuten Jarkko Sipiläkin ihmetteli, niin tiukasti murhatutkinnan ja seksuaalirikosten tutkinnan välisen yhteyden, vaikka rikosten tekoajat menevät osin päällekkäin ja Anneli A. on epäiltynä molemmissa rikoksissa ja lisäksi Annelin lapsilla on ilmeisesti keskeinen rooli myös seksuaalirikoksissa? Miksi valtakunnansyyttäjä päätti tulla itse A-Talk-ohjelmaan, vaikka keskustelua piti käydä lähinnä vain niin sanotusti “ylätasolla” eikä puuttua Ulvila-jutun yksityiskohtiin? Miksi Nissinen katsoi asiakseen paukauttaa suorassa tv-lähetyksessä, että hän kyllä varmasti tietää, ettei mainitulla kahdella asialla ja niiden tutkinnalla ole mitään yhteyttä keskenään? Eikö Nissisen olisi pitänyt pysytellä poissa keskustelusta, sillä onhan hänellä molemmissa tapauksissa molemmista jutuista sisäpiiritietoa, sillä hän on kyseisissä jutuissa mukana olevien paikallissyyttäjien korkea esimies,  jonka johtama virasto (VKSV) ilmeisesti herkeämättä seuraa juttuja ja niiden esitutkintaa? Nissinen sanoi olevansa varma siitä, ettei aloitettu seksuaalirikosten esitutkinta vaikuta mitenkään syyttäjän valituslupaa käsittelevän korkeimman oikeuden tuomareiden harkintaan, koska nämä ovat niin “kovan tason ammattilaisia.” Nissisen väite on pelkkä olettama, joka ei todellisuudessa taida pitää paikkaansa, sillä oikeusneuvoksetkin ovat vain ihmisiä ja seuraavat yleensä tarkasti tiedotusvälineiden rikosuutisia. “1)

Rikottiinko esitutkintalakia, kun lehdistössä laajasti mainostettuja kiistattomia valokuvia ei veljelleni edes näytetty? Hän kielsi jyrkästi ottaneensa epäsiveellisiä kuvia lapsista, surffanneensa lapsipornosivuilla, tai tallentaneensa lapsipornokuvia tietokoneellensa. Lopulta syyte lasta esittävien epäsiveellisten kuvien hallussapidosta jätettiin nostamatta, koska sellaisia ei alunperinkään ollut olemassa.

Olen ollut järkyttynyt näistä useista eri yrityksistä lavastaa veljestäni syyllistä mediassa. Veljeni tietokoneelle tallennettujen normaalien “perhealbumi”-kuvien ympärille oli aseteltu pornosivustoilta aikuisten seksiaktikuvia siten, että katsojalle syntyy likainen assosiaatio, että veljeni mielessä olisi seksiakti vieressään hymyilevän pienen lapsen kanssa. Nähtävästi Satakunnan poliisissa tunnetaan semiotiikan perusteet.

Mediaoikeudenkäynti

Käsite mediaoikeudenkäynti tarkoittaa sitä, että media lietsoo julkista hysteriaa ja lynkkausmielialaa ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana, estäen mahdollisuuden  oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tästä seuraa syyttömiksi todetuille elinikäistä haittaa, kuten mahdollinen välitön hengenvaara, ja maineen ikuinen menettäminen, joka ulottuu tälläisissä tapauksissa henkilön koko perheeseen.

Trial by media – Wikipedia: 

“Trial by media is a phrase popular in the late 20th century and early 21st century to describe the impact of television and newspaper coverage on a person’s reputation by creating a widespread perception of guilt or innocence before, or after, a verdict in a court of law.

In the United Kingdom there is a heated debate between those who support a free press which is largely uncensored and those who place a higher priority on an individual’s right to privacy and right to a fair trial.

During high publicity court cases, the media are often accused of provoking an atmosphere of public hysteria akin to a lynch mob which not only makes a fair trial nearly impossible but means that regardless of the result of the trial the accused will not be able to live the rest of their life without intense public scrutiny.”

Tässä Suomen rikoshistorian erikoisimmassa tapauksessa on oikeutta käyty yksipuolisesti median kautta. Valtamedia ei ole antanut minkäänlaiselle puolustukselle puheenvuoroa.

Satakunnan Kansa (Alma Media) hyllytti toimittajalle antamani haastattelun Joulukuussa 2011, eikä yksikään muukaan lehti ole osoittanut kiinnostusta kuulemaan omaisten näkemyksiä asiassa. Poliisi ja syyttäjät ovat saaneet olla yksin äänessä.

Itsenäinen ja vapaa lehdistö on kuitenkin demokratian kulmakiviä, ja nyt me omaiset kyseenalaistammekin suomalaisen median riippumattomuuden. Onko Suomessa todella niin, että poliisi ja oikeuslaitos pystyvät ohjailemaan demokraattisille maille niin tärkeätä vapaata journalismia?

Veljeni asianajaja Miikka Hakaselle määrätty ilmaisukielto, ja sakkorangaistus veljeni kirjeen jakamisesta medialle, ovat olleet jo alusta alkaen tietoisia yrityksiä vaientaa puolustus.

Linkit:

1) Jyrki Virolainen, 23.09.2011, blogi nro 483.

Ulvilan murhamysteerin tv-keskustelussa mystistä tietovajetta: 

http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2011/09/483-ulvilan-murhamysteeria-koskevassa.html

KANTELUN JATKO-OSAT TULOSSA PIAN…

+++

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]

 

Paateron laiva ei uponnut, – vielä

12/12/2013

Päivitetty 23.03.2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voi rullata alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös arkisto-sivulta.

Paateron laiva ei uponnut, – vielä

Satakunnan käräjäoikeus on tänään 12.12.2013 tuominnut Anneli Auerin murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Kaksi tuomaria on hyväksynyt syytteen, toinen osin tuomiossa lausuttuja perusteita täydentäen.

Erimieltä ollut tuomari on katsonut, että vaikkakin syytteen puolesta puhuvia seikkoja on, jää asiassa kuitenkin varteenotettava epäily siitä, että asunnossa on voinut tekoaikaan olla ulkopuolinen henkilö paikalla, minkä vuoksi hän olisi hylännyt syytteen.

Blogistilla ei ole enään pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Suomessa poliisi ja tuomioistuimet olisi rakenteellisesti korruptoituneita, kun syyttömiä tuomitaan ilman todisteita ja vastoin näyttöä pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Asia ei jää tähän.

***

25.11.2013, Poliisiylijohtaja Paatero: Kannan vastuun paremmin pysymällä virassa

“Mikko Paatero kertoi pitämässään lehdistötilaisuudessa, että hän jatkaa poliisiylijohtajana. Paateron mukaan hän kantaa vastuunsa paremmin pysymällä virassa, eikä hän harkitse irtisanoutumista. Sisäministeri Räsänen antoi viime torstaina Mikko Paaterolle viikonlopun yli aikaa miettiä, voiko tämä jatkaa tehtävässään.” – Nelonen.fi

ALLA JOITAKIN AIEMPIA PAATERO-UUTISIA:

Paatero Räsänen

Paatero kiemurtelee

Paatero naistenhakkaajista

Helsingin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion korruptio-tutkinta lähti käyntiin prostituoidun “Saaran” kertomuksella. Saara kertoo, ettei poliisi ottanut hänen kertomustaan todesta. Saarasta ei ole kuulunut sen koommin enään mitään. Linkki Helsingin Sanomien juttuun alempana.

Paatero Aarnio

“Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Juha Kääriäisen mukaan Helsingin huumepoliisiin liittyvä vyyhti voi heikentää hetkellisesti kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisten luottamus poliisiin on Euroopan kärkeä…Hän arvelee, että huumepoliisin toimet voivat myös kerätä ymmärrystä.

– Tavallinen kansalainen voi ajatella myös, että on ihan hyvä, että poliisi käyttää kaikkia keinoja, jopa laittomia, kunhan voittaa taistelun huumeita vastaan.”

Lähde: HS 20.11.2013, Ministeri Räsänen: Poliisijohdon luottamus on nyt puntarissa

***

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Auer-tapauksessa poliisi on syyllistynyt todistusaineiston pimittämiseen ja manipulointiin, ja paljon muuhun, mistä kaikesta kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen päätti jättää syyttämättä eräitä Satakunnan poliisilaitoksella työskentelevää poliiseja, joista Auer oli tehnyt rikosilmoituksen.

“Tutkintapyynnön mukaan Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa olisi rikottu esitutkintalain säännöksiä. Tutkintapyynnön mukaan esitutkinnassa olisi muun muassa toimittu syyttömyysolettaman vastaisesti, kuulusteltu Aueria ja muita esitutkintalain vastaisesti, tiedotettu esitutkinnasta esitutkintalain vastaisesti sekä jätetty esitutkinnasta pois materiaalia, joka tutkintapyynnön tekijän näkemyksen mukaan olisi tullut liittää aineistoon.” – Satakunnan Kansa 4.12.2013

Sen sijaan valtionsyyttäjä Jorma Äijälä piti huolta, että Auerin syyttömyyteen uskovaa ensimmäistä tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahtea syytetään virka-asemansa väärinkäyttämisestä, koska tämä oli lähettänyt Porilaisen näyttelijä Kai Tannerin huputetun valokuvan sähköpostilla Auerille ennen tunnistusrivin järjestämistä. Joutsenlahti sai menettelystään sakot Satakunnan käräjäoikeudessa 01.03.2014. Käräjäoikeuden mukaan Juha Joutsenlahden toiminta rikkoi syyttömyysolettamaa.

***

04.09.2013 IltaSanomat

Tutkinnanjohtaja: “Mikään näyttö ei kytkenyt Aueria murhan tekijäksi”

Joutsenlahti Paaterosta

Kova on ollut yritys saada Anneli Auerista tehtyä syyllinen. Yleensä henkirikokset selviävät vähemmälläkin yrityksellä, sillä tekijä on tehnyt tekonsa pikaistuksissaan ja jättänyt poliisille joukon kiistattomia todisteita syyllisyydestään. Harvalla epäillyllä on myöskään joukkoa ihmisiä puolustamassa tämän syyttömyyttä. Anneli Auerin tapauksessa poliisi on joutunut soveltamaan ja säveltämään todisteita Annelia vastaan.

Poliisin ja syyttäjän viisi vuotta kestänyt ristiretki Anneli Aueria vastaan ei näytä saavan loppua edelleenkään tällä viimeisimmällä Satakunnan käräjäoikeuden tuomiolla. Oikeusoppineet ihmettelevät professori Jyrki Virolaisen blogissa, kuinka voi olla mahdollista, että korkeimmalle oikeudelle esitetyt uudet todisteet , joilla valituslupa heltisi, on sivuutettu ja tuomio perustuu sittenkin vanhoille näytöille, joista on jo entuudestaan hovioikeuden yksimielinen vapauttava tuomio.

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan

JYRKI VIROLAINEN  808. Ulvila-juttu käy entistä sekavammaksi, käräjäoikeudelta jälleen äänestyspäätös

Helsingin Sanomat – SAARAN TARINA

Paatero: Kannan vastuuni paremmin pysymällä virassa

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä ajaa terrorilla Auer-tuomiota

Entäs valtionsyyttäjä Jorma Äijälän teot?

Voit rullata sivua alas edellisiin artikkeleihin (toimii ainoastaan kotisivulla). Kaikki kirjoitukset löytyvät myös arkisto-sivulta.