Tag: Annelin lapset
Jukka S. Lahti R.I.P.
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
+++
Seitsemän vuotta on pitkä aika. Harva muistaa mitä teki tuona joulukuisena päivänä, kun Ulvilassa tapahtui koko kansaa koskettava tragedia. Jukka S. Lahden murhalla oli hyvin kauaskantoiset ja monisäkeiset seuraukset. Tuskin murhaaja itsekään osasi arvata, että yhden miehen murhasta tuhoutuisi kokonainen perhe, ja kansalaisten vankkaa uskoa poliisiin ja oikeuslaitokseen koeteltaisiin vakavasti ensimmäistä kertaa koko Suomen historian aikana.
Toivon, että sijaiskodissa annetaan lapsille mahdollisuus muistella lasten omaa isää, joka rakasti jokaista lastaan yhtä paljon. Jukka Lahti oli perheenpää, joka työpäivänsä päätteeksi osallistui lastensa hampaiden pesuun ja nukuttamiseen. Kiireiselle isälle nämä olivat tärkeitä yhteisiä hetkiä lasten kanssa. Tällä tavoin isä halusi olla mukana lastensa elämässä edes pienen hetken jokaisena päivänä.
Lapsilla on oikeus oman identiteettinsä muodostamisen kannalta tietää kuka ja millainen heidän isänsä oli. Erityisen tärkeätä lasten on tietää, että he olivat haluttuja ja että heitä rakastettiin. Kasvaessaan lapset tulevat ymmärtämään, että heissä on puolet isää ja puolet äitiä. Tietyt luonteenpiirteet ovat periytyviä, olen tämän itse omassa elämässäni saanut kokea.
Yhtälailla tärkeätä lasten on tuntea oma äitinsä ja tietää, ettei heidän äitinsä ole “kauhujentalon emäntä”, kuten julkisuudessa on esitetty. Lasten tulee tietää, että myös heidän äitinsä rakastaa heitä, kaikista tapahtumista huolimatta. Äidin rakkaus ei kuole koskaan.
Lasten tulisi tietää se mitä veljeni Jens kertoi minulle; että heidän perheensä oli aivan tavallinen perhe, jota kohtasi kauhea onnettomuus. Onnettomuuksia sattuu monissa perheissä, ja isiä kuolee mm. sodissa ja vaikka autokolareissa. Toki murha on kammottavin tapa menettää läheinen ihminen.
Suuren menetyksen lisäksi Jukka Lahden murha koetteli koko perheen turvallisuudentunnetta. Äiti Anneli kaipasi aikuista seuraa ja tukijaa perheensä arkeen. Myös lapset kaipasivat turvallista perheenpäätä, ja erityisesti pienimmät lapset pitivät Jensistä. Jens kertoi, että he olivat ihanan hellyyttäviä ja vilkkaita lapsia. Tämän takia oli erittäin raaka temppu poliisilta pettää näiden haavoittuvien lasten luottamus tuomalla perheen arkeen peiteseppo. Vaikka peiteseppokaan ei havainnut mitään poikkeavaa perheen elämässä ja jopa todisti Annelin olevan lapsilleen hyvä äiti, niin silti poliisit veivät lapsilta äidin.
Parin viikon päästä Satakunnan käräjäoikeus antaa päätöksensä Ulvilan surma-asiassa. Odotan sen olevan täysin vapauttava, sillä tiedän varmuudella, ettei Annelin ole ollut mahdollista murhata miestään. Oikea murhaaja tietää saman omallatunnollaan, ja kenties saman tietää myös hänen partnerinsa. Ei ole helppoa kantaa näin valtavaa salaisuutta.
[contact-form]Miksi Ari Auer kääntyi siskoaan vastaan?
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
+++
Galeon 380 Fly, hinta myynti-ilmoituksessa käytettynä 169 000 euroa. Ari Auer kertoo ostaneensa veneen käteisellä Englannista. Vene hankittiin juuri ennen Anneli Auerin yllättävää vapautumista vankilasta keväällä 2011.
Veli alkoi kuumentua oikeudessa rahakysymyksistä.
– Jumalauta, levitetään auki Suomelle. Saa Manner jotkut kiksit!
– Nyt on kaukaa haettu Manner sun motiivis!
Veljeni Jens Kukka kirjoitti minulle vankilasta marraskuussa 2011 suhteestaan Ari Aueriin. Hän kertoi pitäneensä yhteyttä Ari Auerin kanssa Annelin ollessa pidätettynä ja vankilassa. He olivat puhuneet puhelimessa tilanteesta ja vaihtaneet myös omia kuulumisiaan. Ari Auer oli kertonut Jensille, että vanhin lapsista oli laitettu pois heidän kotoaan muualle asumaan, oli kuulemma ryhtynyt “vaikeaksi ja hankalaksi”. Ari oli jossain puhelussa kertonut myös joutuneensa lomautetuksi. Jens puolestaan oli avautunut Ari Auerille tilanteestaan omien poikiensa kanssa.
Lokakuun lopulla vuonna 2010 Annelin ollessa vankilassa Jensille oli tullut taksikeikka Turkuun. Hän oli sopinut tapaamisesta Ari Auerin kanssa bensa-asemalle. Miehet olivat jälleen jutelleet niitä näitä kahvia juodessaan.
Jens kertoi minulle, että Ari Auer oli saapunut bensikselle “sikamakeella” uudella, tai vähän ajetulla BMW 535d autollaan. Jens oli automiehenä ihaillut Arin autoa, ja tiesi kertoa minulle, että uutena auto maksaisi yli 90 000 euroa.
Jens jatkaa kirjeessään:
“Sitten viime heinäkuun alussa hovioikeus vapautti Annelin yllättäen, mä soitin Arille ja sanoin: “onnittelut siskosi vapautumisesta!”. Ja tää Ari melkein tiuskaisi mulle “Mitä sä mua siitä onnittelet!?”. Jäin sen puhelun jälkeen ihmettelemään Arin reaktiota. Eikö hänen olisi pitänyt olla iloinen ja onnellinen siitä, että sisko vapautui piinasta, – elinkautisesta vankeudesta?”
Jens kertoo soittaneensa Arille viimeisen kerran loppukesästä vuonna 2011 pyytääkseen Aria välittämään viestin Annelille, johon Ari oli tokaissut oudosti “en mä tiedä teidän jutuista mitään!”. Jens kertoo taas jääneensä ihmettelemään Arin möläytystä.
Jens jatkaa kirjeessä:
Sitten 7.9.(11) tuli telkasta 45-minuuttia niminen ajankohtaisohjelma, missä oli Annelin haastattelu. Katsottiin se X:n kanssa yhdessä, kun olin kotona ruokatauolla yövuorosta. Sitten kun tulin kotiin n. klo 04.00 aikaan, sanoin X:lle, kun kömmin sänkyyn hänen viereen, että mä luulen, että mun pitäis soittaa poliisille tosta Annelin veljestä, tai oikeestaan taisin sanoa, että mä luulen, että mun pitää puhua poliisin kanssa. Sitten mä aloin nukkumaan, ja X kanssa. Ja seuraavana aamuna kello 10.00 mun kotona oli kuusi poliisia ja tää helvetti alkoi.”
Kannattaa tutustua Ari Auerin kotivideoihin Mikko Niskasaaren blogissa:
http://mikkoniskasaari.fi/node/169
Muuta luettavaa: LASTENSUOJELUILMOITUS
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]