Tag: viranomaiset
Angelina Jolie ja Anneli Auer
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy helposti kaikki aiemmat kirjoitukset.
Angelina Jolie ja Anneli Auer
Angelina Jolien tähdittämä elokuva Changeling (Vaihdokas) perustuu tositarinaan, jossa on useita yhtymäkohtia Anneli Auerin tarinan kanssa.
Elokuvassa Christine Collins (Angelina Jolie) on yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi kaapataan. Poliisi löytää pojan kuukausien kuluttua ja järjestää näyttävän mediaspektaakkelin juhlistamaan tapahtumaa. Huojentunut äiti saatetaan juna-asemalle vastaanottamaan kadonnutta lastaan suuren mediahuomion keskellä. Junasta astuukin vieras poika, mutta viranomaiset eivät halua uskoa äitiä, vaan vakuuttelevat hämmentyneelle Christinelle, että poika on muuttunut viidessä kuukaudessa. Kaiken lisäksi poika itsekin väittää olevansa Christinen kadonnut lapsi. Hämmentynyt äiti vie lapsen kotiinsa, mutta palaa poliisiasemalle kertomaan, ettei lapsi todellakaan ole hänen kadonnut poikansa.
Christine vaatii poliisia jatkamaan poikansa etsintöjä, mutta joutuukin hankaluuksiin viranomaisten kanssa, joille pääasiana on säilyttää omat kasvonsa ja auktoriteettinsa. Lehdissä juttu oli jo ratkaistu, eikä poliisilla ollut halua jatkaa pidemmälle. Poliisi kieltäytyy röyhkeästi myöntämästä tekemäänsä virhettä, ja hyökkää äitiä vastaan esittämällä tämän tasapainottomana ja huonona äitinä.
“Changeling – vaihdokas (engl. Changeling) on yhdysvaltalainen vuonna 2008 valmistunut draamaelokuva. Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood. Sen päosissa ovat Angelina Jolie, Gattlin Griffith ja John Malkovich. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
Elokuva sai Suomen ensi-iltansa 9. tammikuuta 2009.
Changeling sijoittuu vuoden 1928 Los Angelesiin. Lauantaiaamuna Christine Collins (Angelina Jolie) hyvästeli Walter-poikansa ja lähti töihin. Palattuaan kotiin hän huomasi pojan kadonneen. Seuraa tulokseton etsintä ja kuukausia myöhemmin itseään Walteriksi väittävä poika palautetaan kotiin. Christine ei kuitenkaan tunnista poikaa omakseen. Poliisien, toimittajien ja omien ristiriitaisten tunteittensa pökerryttämä Christine antaa pojan kuitenkin jäädä yhdeksi yöksi. Harhaiseksi ja sopimattomaksi solvattuna hän löytää liittolaisen papista nimeltä Gustav Briegleb (John Malkovich).” – — Wikipedia
Poikaa ei tunnista myöskään pojan opettaja, eikä pojan hammaslääkäri, jolla oli luonnollisesti tiedot potilaansa hampaista. Nämäkään tosiseikat eivät poliisia heilauta. Kun Christine saa tuekseen tunnetun kansalaisaktivistin, ja poliisin kriitikon, radiossa evankeliumia saarnaavan Gustav Brieglebin (John Malkovich), poliisi päättää vaientaa hankalan äidin lähettämällä tämän mielisairaalaan. Siellä Christine tapaa muita viranomaisten kanssa törmäyskurssille ajautuneita naisia, julmia hoitajia, ja asenteellisen lääkärin, jolla on pelottava määrä valtaa määrätä potilaitaan mm. sähköshokki-hoitoon vasten näiden omaa tahtoa.
“Nimettömät asiantuntijat”
Los Angelesin poliisi vetosi julkisuudessa (kuten syyttäjä Jarmo Valkama Auerin tapauksessa) käyttäneensä “huippuasiantuntijoitaan” tunnistamaan luovutetun pojan henkilöllisyyden. Poliisin “huippuasiantuntijat” olivat myös valtuutettuja rankaisemaan hankalaksi heittäytynyttä äitiä. Anneli Auerin tapauksesta on nähtävissä, että näitä poliisin innokkaita pikkuapulaisia löytyy yhteiskunnasta edelleenkin, kuin natsi-Saksassa konsanaan, valmiina toteuttamaan virkavallan vääryyksiä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, kuuluu vanha sanonta. Ehkäpä natsien keskitysleirien työntekijöitä ei pitäisi vaatia vastuuseen vuosikymmenten jälkeen, sillä hehän tekivät vain työtä käskettyä, vai mitä?
Nämä poliisin pikku apulaiset, ja mielellään nimettöminä pysyttelevät “huippuasiantuntijat” tuskin joutuvat koskaan vastuuseen Suomessa. Myös virkarikoksiin syyllistyneiden poliisien saattaminen oikeudelliseen vastuuseen on osoittautunut lähestulkoon mahdottomaksi. Siitä löytyy useita esimerkkejä oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1928 Los Angelesiin. Elokuva kertoo myöskin poliisin (Los Angeles Police Department /LAPD) rakenteellisesta korruptiosta tuona aikakautena. Poliisi toimi tuolloin lain yläpuolella ja täysin ilman valvontaa. Yksittäinen kansalainen on aina erittäin heikossa asemassa silloin, kun poliisin sisäinen valvonta ei toimi, eikä poliisirikoksiin suhtauduta riittävällä vakavuudella, tai niitä koskevat tutkimukset torpataan, kuten Suomessa valtakunnansyyttäjän virastossa on jo pitkään tehty.
“Suomella ei ole varaa toiseen Bodomiin”
Yhdeksänvuotiaan Walter Collinsin katoaminen oli saanut mediassa laajaa julkisuutta ja johtanut useisiin tuloksettomiin tutkintoihin. Valmiiksi korruptioskandaalien keskellä painiskelevalla Los Angelesin poliisilla ei ollut varaa saada enempää negatiivista julkisuutta, joten paineet ratkaista Walterin katoamistapaus olivat vähintäänkin yhtä kovat kuin Porin poliisilla ja syyttäjälaitoksella ratkaista Ulvilan surma hinnalla millä hyvänsä. Ennen laajaa julkisuutta saanutta Ulvilan murhaa Suomessa oli nähty toinen suurta julkisuutta saanut – erittäin kalliiksi tullut – ja surkeasti epäonnistunut oikeusprosessi Bodomin murhan ratkaisemiseksi.
Los Angelesin poliisi teki kaikkensa peittääkseen oman virheensä (väärän pojan palauttamisen). Poliisi meni niin pitkälle, että se esitti yksinhuoltajaäidin epävakaana ja huonona äitinä, jonka se lähetti hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Poliisi teki kaiken tämän, vaikka kadonneen pojan äiti oli mm. kertonut poliisille, että hänen oma poikansa oli pidempi, ja että hänelle luovutettu poika oli ympärileikattu.
Anneli Auer ja hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä olivat kertoneet Porin poliisille tuntemattoman huppumiehen tunkeutuneen yöllä taloon. Huppumies ehti paeta yön pimeyteen ennen poliisipartion saapumista rikospaikalle. Huppumiehen pakoreitti kontaminoitiin paikalle saapuneiden poliisien toimista, eikä aamuyöstä paikalle tuotua koiraa voitu viedä talon kuistille ja puutarhaan haistelemaan jälkiä. Huppumiestä ei saatu kiinni, vaikka useita eri tutkintalinjoja oli avattu ja useita henkilöitä kuulusteltu.
Myöhemmin turhautunut ja kolhiutunutta mainettaan vaaliva poliisi keksi alkaa syyttää vaimoa murhasta. Poliisi ja syyttäjät tekivät kaikkensa vakuuttaakseen kansalaisille, että eihän kukaan ulkopuolinen huppumies tunkeudu ihmisten kotiin yöllä. Anneli Auerin heittäydyttyä hankalaksi – eli hänen kiistettyään poliisikuulusteluissa häneltä laittomin keinoin puristetun “tunnustuksen” – onnistuivat poliisi ja syyttäjät maalaamaan hänestä julkisuudessa hirviöäidin, joka viilteli, pahoinpiteli ja raiskasi lapsiaan saatanallisissa rituaaleissa. Poliisin tarvitsi vain käyttää hyväkseen isänsä murhasta traumatisoituneiden pelokkaiden lasten mielikuvitusta.
“Virkavastuun ja valvonnan puute”
Los Angelesissa tilanne kärjistyi vuosien saatossa siihen, ettei korruptioskandaaleissa ryvettynyt, ja epäpätevä poliisi nauttinut enää asukkaiden luottamusta. Christine Collinsin saama epäoikeudenmukainen ja jopa julma kohtelu poliisin taholta osoitti tilanteen niin pahaksi, että poliisijohtajat J.J. Jones ja James Davis saivat lopulta potkut.
Suomessa virkamiehet eivät ole useinkaan joutuneet kantamaan virkavastuuta, jonka toteutumisesta heidän esimiehilleen maksetaan korkeaa palkkaa. Hyvinä esimerkkeinä viimeaikoina ovat olleet poliisiylijohtaja Mikko Paatero (mm. Aarniosta; “En minä mistään mitään tiennyt”), valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen (nepotismista) ja viimeisimpänä pääministeri Juha Sipilä, joka ilmoitti suoralta kädeltä, ettei vaadi Suvi Lindéniltä selvitystä siitä millä asialla entinen kokoomusministeri Lindén oli Ugandassa, jossa hänen kokoomuslainen liikekumppaninsa Tuomas Teräsvuori murhattiin hämärissä olosuhteissa.
Juha Sipilä lausui medialle niinkuin Suomessa yleisesti tapana on:
”Lähtökohtana on aina se, että niin entiset ministerit kuin muutkin itse osaavat arvioida toimintansa. Minulla ei ole tietoa siitä, millä asialla hän on tuolla [Ugandassa] ollut.”
Näin poliittinen- ja virkamiesjohto pesee Suomessa kerta toisensa jälkeen kätensä kaikesta vastuusta, ja samalla myös siitä periaatteesta, että jonkinlaista alaisten valvontaa tarvitsisi yleensä harjoittaa. Esimerkiksi pääministerin sokea luottamus Suvi Lindénin tapauksessa herättää ihmetystä, vaikka asiaan liittyy peräti murha ja mahdollisesti myös asekauppa, huumekauppa, lahjonta ja/tai korkean tason korruptio.
Poliittinen korruptio on luonnollisesti myös se mikä mahdollistaa poliisin korruption. Kun systeemi on rakenteellisesti korruptoitunut, ei virkamieseettisyyden jalo aate toteudu. Kun poliisin annetaan toimia ilman valvontaa ja vastuuta, ovat seuraukset kansalaisten kannalta hyvin tuhoisia, kuten Christine Collins aikoinaan ja sittemmin Anneli Auer saivat karvaasti kokea.
“Changeling is a 2008 American mystery crime drama, thriller film directed, co-produced and scored by Clint Eastwood and written by J. Michael Straczynski,[1] that explores child endangerment, female disempowerment, political corruption, mistreatment of mental health patients, and the repercussions of violence. The script was based on real-life events, specifically the 1928 Wineville Chicken Coop Murders in Mira Loma, California. The film stars Angelina Jolie as a woman reunited with a boy whom she immediately realizes is not her missing son. When she tries to demonstrate this to the police and city authorities, she is vilified as delusional, labeled as an unfit mother, and then confined to a psychiatric ward.”
– https://en.wikipedia.org/wiki/Changeling_(film)
“Tapahtuu vain elokuvissa”
Anneli Auer joutui mielisairaalan lisäksi* vuosiksi vankilaan, jona aikana hänen pienet lapsensa erotettiin ja vieraannutettiin omasta äidistään.
Englannissa myrkytettiin hiljattain entinen venäläinen vakooja Sergei Skripal tyttärensä Julian kera. Maailmassa on paljon raakaa julmuutta ja pahuutta, jollaista tavallisen ihmisen on vaikeata edes kuvitella. Ihmisten kylmäverinen murhaaminen tai murhauttaminen, vaikkapa poliittisista syistä tai rikollisin keinoin hankitun rahan takia, tuntuu tavalliselle kansalaiselle täysin käsittämättömältä asialta, jollaista mielletään tapahtuvan vain elokuvissa. Siksi syyttäjä Jarmo Valkaman väite perheriidan päätteeksi tapahtuneesta verityöstä Ulvilassa oli kansalaisille helpommin miellettävissä oleva selitys. Valitettavasti syyttäjien näyttö (todisteet) hovioikeudelle esittämään tapahtumakuvaukseen ei kuitenkaan ollut riittävä. Näyttöä syytöntä perheenäitiä, Anneli Aueria vastaan ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan. Oli vain suuri määrä mielikuvituksellisia ja paikkansa pitämättömiä väitteitä, joita esitettiin näyttävästi mediassa. Anneli Auer vapautettiin korkeimman oikeuden päätöksellä murhasyytteistä, ja vuosikausia jatkuneet oikeusprosessit päättyivät vihdoin 18.12.2015.
Walter Collinsiksi itseään viranomaisille väittänyt kaksitoistavuotias poika, oikealta nimeltään Arthur J. Hutchins Jr., kertoi viisi vuotta myöhemmin syyn kehittämälleen tarinalle. Poika oli traumatisoitunut oman äitinsä kuolemasta kolme vuotta aiemmin hänen ollessaan yhdeksänvuotias. Poika oli karannut kotoaan ja lukenut lehdistä Walter Collinsin katoamisesta. Poliisin saatua karkulaisen kiinni oli tämä keksinyt valheen esiintyä Walterina, ettei joutuisi palaamaan kotiin inhoamansa äitipuolen luokse.
Anneli Auerin pienten lasten mieliin oli iskostettu käsitys siitä, että äiti olisi murhannut isän, ja olihan näin myös lehdissä kerrottu. Kun äiti yllättäen vapautuikin vankilasta keväällä 2011, keksivät lapset sijaisperheessä yhteisen tarinan äidin hirviömäisyydestä, jottei heidän olisi tarvinnut palata kotiin. Tuomarit päättelivät langettavissa tuomioissaan yleiseen elämänkokemukseensa vedoten, etteivät lapset pystyisi yhdessä keksimään senlaatuisia tarinoita. Anneli Auer ja Jens Kukka tuomittiin syyttöminä suljettujen ovien takana pitkiin vankeusrangaistuksiin teoista, joita kumpikaan ei ollut tehnyt, ja juttu määrättiin salaiseksi 60 vuodeksi.
Salaisuuden pystyvät murtamaan vain Annelin lapset, – yhdessä, tai erikseen.
Walter Collinsia ei koskaan löytynyt. Hänen epäiltiin tulleen kaapatuksi ja murhatuksi maatilalla, jonka omistaja Gordon Stewart Northcott oli ollut aiemmin töissä elintarvikeliikkeessä, jossa Walter oli usein käynyt ostoksilla hänen äitinsä ollessa töissä. Mies jäi kiinni useiden kadonneiden lasten kaappaamisista, murhista ja julmista hyväksikäytöistä. Northcott tuomittiin kuolemaan hirttämällä tammikuussa 1929. Tuomio pantiin täytäntöön vankilassa (San Quentin State Prison) lokakuun toinen päivä vuonna 1930 .
- *Anneli Auer lähetettiin 17.8.2010 Vanhan Vaasan sairaalaan mielentilatutkimukseen, josta hänet palautettiin takaisin vankilaan 12.10.2010. Mielentilatutkimus valmistui 12.11.2010: – Anneli Auerissa ei todettu merkkejä mielenterveysongelmista, eikä persoonallisuushäiriöistä, tai alkoholiongelmasta. Auer halusi lausunnon kokonaan julkiseksi, mutta käräjäoikeus ei siihen suostunut. Elinkautinen astui voimaan. Lähde: Naakan aikajana. Kiitän ja kumarran kaikille yksityisille kansalaisille, jotka ovat vuosien saatossa tehneet valtavan työn Anneli Auerin oikeuksien toteutumiseksi. Nyt tarvitaan rohkeita ja rehellisiä viranomaisia osallistumaan talkoisiin.
Esteellisyys
Esteellisyys eli jääviys (ruots. jäv) viittaa virkatehtävissä esiintyvään eturistiriitaan. Se tarkoittaa virkamiehen tai luottamushenkilön sopimattomuutta osallistua asian käsittelemiseen tai ratkaisemiseen. Esteellisyys rikkoo hallinnon objektiviteettiperiaatetta, joka pyrkii turvaamaan hallintopäätöksen tai hallinnollisen menettelyn oikeellisuuden, puolueettomuuden ja objektiivisuuden.
Esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Esteellisyyttä ei arvioida konkreettisesti vaan riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua.
Esteellisyydestä seuraa, että esteellinen henkilö ei voi olla päättämässä asiasta, osallistua asian käsittelyyn eikä edes olla läsnä asiaa käsiteltäessä. Poikkeuksena läsnäolokieltoon on kunnanvaltuusto, jonka kokoukset ovat kaikille julkisia.
Esteellisen henkilön osallistuminen asian käsittelyyn on menettelyvirhe.
– Wikipedia
Syytöntä Anneli Aueria elinkautiseksi vankilaan kammenneet viranomaiset muodostavat pienen, tiiviin ja hyvin arvovaltaisen piirin. Kaikki mahdolliset keinot käytettiin ulvilalaisen perheenäidin kukistamiseksi. Esteellisyys, asenteellisuus ja puolueellisuus eivät ole haitanneet menoa Anneli Aueriin kohdistetussa ajojahdissa.
On ensiarvoisen tärkeätä, että Anneli Auerin tapaus saatetaan puolueettoman tahon tutkittavaksi ja tapaukseen liittyvät korruptoituneet* viranomaistahot paljastetaan. Tämä on kaikkien kansalaisten etu. Samalla kaatuvat tekaistut syytteet ja tuomiot lasten hyväksikäytöistä. Vasta sitten Anneli Auerilla on todelliset mahdollisuudet saada oikeutta.
Asia on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.
* Valta-aseman väärinkäyttö on korruptiota.
Lukemista:
Olivatko Anneli Auerin lapset saaneet käsiinsä saatananpalvonta “asiantuntija” Keijo Ahorinnan kirjan
“Saatananpalvonnan monet kasvot” ? Löytynee kirjastoista.
LINKIT:
Ulvilan murha, Anneli Auerin tapaus ja viranomaisten korruptio
KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?
Sipilä Patria kohusta: Asia puolestamme loppuunkäsitelty
Wineville Chicken Coop Murders
Britannian poliisi: Entinen kaksoisagentti sai hermomyrkkyä
Professori: Virkamiehen jäävättävä itsensä
Tutkimus: Piilokorruption anatomia Suomessa
Hyytävä raportti Suomesta: Korruptio saa rehottaa rauhassa
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
Ulvilan murha, Anneli Auerin tapaus ja viranomaisten korruptio
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Tähtisentiellä Ulvilassa 01.12.2006. Leski Anneli Auer toivoo poliisin aloittavan murhatutkinnat alusta.
Korruption muotoja ovat mm.:
- vallan väärinkäyttö, lahjonta, petokset, kavaltaminen
- velvollisuuksien laiminlyönti, huonojen toimintatapojen suojelu, huono johtaminen
- eturistiriidat ja sisäpiiritiedon ja muun luottamuksellisen tiedon väärinkäyttö
- integriteetinvastainen verkottuminen, hyvä veli -verkostot
- lakien ja määräysten kiertäminen
- tosiasioiden vääristely, perättömät lausunnot, valehtelu
- dokumenttien ”sormeilu”, yhteisten pelisääntöjen manipuloiminen
- laiton seuranta ja tarkkailu
- tehtävien, velvollisuuksien ja valvonnan laiminlyönti ja asioiden viivyttely
- huonon hallinnon suojelu ja salailu
- huono johtaminen: välinpitämätön johtamistyö ja alaisten laiminlyönti
- vääristyneiden, epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin
Lähde: Vaasan yliopisto, professori Ari Salminen
Veljeni Jens Kukan pidätyksen jälkeen syksyllä 2011 ymmärsin hyvin nopeasti, että Suomessa esiintyy poliisikorruptiota. Valitettavasti institutionaalinen korruptio Suomessa ulottuu huomattavasti laajemmalle, kuin pelkästään poliisiorganisaatioon. Institutionaalisella korruptiolla tarkoitan julkisen vallan organisaatioiden korruptiivisia toimintatapoja. (Rakenteellisella korruptiolla tarkoitetaan suunnilleen samaa asiaa).
“Termiä “instituutio” käytetään usein kuvaamaan yhteiskunnalle tärkeitä ja vakiintuneita tapoja sekä käyttäytymismalleja, mutta myös nimenomaisia hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita.” (Wikipedia)
Suomessa julkisen vallan korruptiivisia toimintatapoja kutsutaan yleisesti “maan tavaksi”. Koska kyse on tavoista, niitä voi, ja tulee muuttaa. Ilman valpasta mediaa ja tutkivaa journalismia, se on kuitenkin vaikeata. Tämän vuoksi aloitin tätä blogia aikoinaan kirjoittaa, sillä halusin tuoda lukijoille tiedoksi Auer-tapauksen taustakuvioita ja epäselvyyksiä, joita ei mediassa kukaan selvitellyt.
Anneli Auerin vääriin tuomioihin liittyy ilmiselvästi mm. satakuntalaiset kokoomusverkostot ja niiden kautta tapahtunut piilokorruptio, jolla on ollut syytetyille Anneli Auerille ja Jens Kukalle, sekä heidän omaisilleen hirvittävät seuraamukset.
“Piilokorruptiolla tarkoitamme epäeettistä ja korruptiivista toimintaa, joka ei ole näkyvää eikä välttämättä tule ilmi. Piilokorruptiossa esimerkiksi poliittista tai taloudellista valtaa käytetään väärin vaikka toimitaan muodollisesti lakien ja säädösten puitteissa. Piilokorruptiolle on lisäksi tyypillistä, että suositaan pieniä piirejä ja suljettuja verkostoja. Yhteisiä varoja, etuja ja valtaa jaetaan arveluttavin perustein omille jäsenille. Piilokorruptiosta seuraa, että toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys vähenevät, ja samalla yleinen luottamus yhteiskunnan instituutioihin heikkenee.” – Vaasan yliopiston tutkimus “Piilokorruption anatomia Suomessa”
Suomessa rakenteellinen piilokorruptio tunnetaan kansan keskuudessa ilmiönä “Ei korppi korpin silmää noki”.
Anneli Auerin väärien tuomioiden takaa löytyy pienet satakuntalaiset piirit, joissa arvovaltaa ja (päätäntä)valtaa on käytetty väärin, ja usein suljettujen ovien takana. Kyseessä on piirit, joiden valta/verkosto ulottui aina korkeimmille tahoille asti.
Kavereita korkeilla paikoilla
– ANNE HOLMLUND –
Silloinen ulvilalainen sisäministeri (alk. huhtikuu 2007) Anne Holmlund (kok) nimitti erityisavustajansa Sami Paateron isän Mikko Paateron (kok) poliisiylijohtajaksi. Paatero aloitti virassaan 15. elokuuta 2008.
Pian porilaisen näyttelijän Kai Tannerin pidätyksen jälkeen tuore sisäministeri Anne Holmlund puuttui julkisesti Ulvilan murhan tutkintaan antamalla lausunnon medialle otsikolla “Kova järkytys” (18.07.2007). Jutussa sisäministeri kertoo tunteneensa epäillyn, ja antoi tälle samalla suosituksensa (character referenssin). Tanner vapautettiin samana päivänä.
“Ministerin kotitalo sijaitsee Ulvilassa lähellä surmapaikkaa, joten pimeä henkirikos on vaivannut hänen mieltään alusta asti.
– Uhrin kohtalo on järkyttänyt. Surma tapahtui vielä keskellä hyvin rauhallista, hyvämaineista ja lapsiperheiden suosimaa asuinaluetta. Se oli yllättävä ja dramaattinen uutinen.”
IL Sanni Grahn 1)
Miten toimittaja Sanni Grahn (kok) tiesi soittaa kokoomuslaiselle sisäministerille, ja kysellä tämän tuntoja porilaisen näyttelijän pidätyksestä? Miksi tuore sisäministeri katsoi aiheelliseksi puuttua Ulvilanmurhan keskeneräiseen tutkintaan, ja antaa lausunto medialle? Olisi kiva tietää kuka kertoi sisäministerille, että näyttelijä Kai Tanner on vangittu?
Huhupuheiden mukaan sisäministeri Holmlund antoi poliisille käskyn löytää syyllinen. Tätä huhua en pysty todistamaan todeksi, mutta silloisten lehtijuttujen perusteella paine murhan ratkaisemiseksi oli kova ja lupauksia murhan ratkeamiseen annettiin poliisipäälliköiltä.
Syksyllä 2006, juuri ennen Jukka S.Lahden murhaa uutisoitiin hätäkeskuslaitosta koskevista ongelmista:
“Hanna Koivisto, 11.10.2006, 12:41
Hätäkeskuslaitoksen johtaja Jyrki Landstedt eroaa
Hätäkeskuslaitoksen johtaja Jyrki Landstedt eroaa. Landstedt katsoo, ettei hänellä ole nykyisessä tilanteessa edellytyksiä jatkaa tehtävässään. Hän siirtyy omasta suostumuksestaan pelastustoimen asiantuntijatehtäviin.
Laitoksen virkaa tekeväksi johtajaksi tulee Porin poliisipäällikkö Timo Vuola. Hän palaa vanhoihin tehtäviinsä, kun uusi johtaja on valittu. Sisäministeriö on jo julistanut viran hakuun.” 2)
Anne Holmlund siirsi Hätäkeskuksen Tampereelta Poriin. Satakunnan poliisipäällikkö Timo Vuola toimi sen tilapäisenä johtajana. Murhayönä Satakunnan poliisilaitosta johti apulaispoliisipäällikkö Matti Kulmala. En tiedä onko hän sukua kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmalalle, mutta vapaamuurari hän kuitenkin on, kuten oli esim. edesmennyt kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkamakin (Valkaman kerrotaan menehtyneen helmikuussa 2016). Apulaispoliisipäällikkö Matti Kulmala lähetti Pauli Kuusirannan murhapaikalle aamuyöstä tutkinnanjohtajaksi, sillä Juha Joutsenlahtea ei oltu saatu yöllä kiinni. Rikospaikkatutkinnan ensivaiheet suoritti siis Kuusiranta. Seuraavana päivänä puolelta päivin Juha Joutsenlahdesta tuli Ulvilan murhan tutkinnanjohtaja, kun Kuusiranta määräsi tutkinnanjohtajuuden tälle
“Maaliskuussa 2010 Holmlund teki päätöksen hätäkeskusten sijoituspaikoista. Tämä aiheutti kritiikkiä etenkin Tampereella, kun paljon suurempi Pirkanmaan hätäkeskus lakkautettiin ja sen toiminnot siirrettiin Holmlundin kotiseudulle Poriin.” 3)
…
“Kokoomuksen lisäksi Anne Holmlund kuuluu myös Satakunnan kauppakamariin, jota kautta hän tuntee Luvata Oy:n toimitusjohtaja Jussi Helavirran, joka asui myöskin Tähtisentiellä Ulvilassa. Koska Jukka S. Lahti oli saanut tappouhkauksia, poliisi etsi alkuun murhaajaa Luvatalaisten joukoista. Poliisi tutki myös teoriaa, että oikea kohde olisi ollutkin Helavirta, mutta tekijä olisi erehtynyt talosta. Miten pitkittynyt murhatutkinta ja sen tuoma negatiivinen huomio vaikutti mahdollisesti yhtiöön, siitä enemmän Ulvilan aikakirjoissa.” 4)
Kai Tannerin asianajaja Jouko Kauppilakin kuuluu Satakunnan kauppakamariin. Kauppila vaati kovaäänisesti tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden erottamista Tannerin pidättämisen jälkeen. Kauppila luonnehti asiakkaansa vapisseen pidätyksen aiheuttamasta järkytyksestä. Päivä sen jälkeen, kun Anneli Auer oli pidätetty miehensä murhasta epäiltynä, Kauppila kiirehti syyllistämään vaimoa mediassa. Mikä saa kokeneen asianajajan kommentoimaan keskeneräistä tutkintaa? Vielä kummallisempaa on Kauppilan kokoomuslaisen yhtiökumppanin Sampsa Katajan ulostulo Ulvilan murhan keskeneräisessä tutkinnassa. Miten toimittaja Sanni Grahn (kok) tiesi soittaa asiassa myös Katajalle, tai paremminkin, miksi Sanni Grahn edes soitti Katajalle? Miten Kataja, tai yksikään arvovaltainen kokoomuslainen, liittyy Ulvilan murhatutkintaan? Miksi he osallistuivat koko arvovallallaan syyttömän ulvilalaisen perheenäidin syyllistämiseen pimeässä murhajutussa aiheuttaen sillä neljän pienen lapsen joutumisen kodittomiksi?
– MIKKO PAATERO –
Juuri ennen nimitystään poliisiylijohtajaksi Mikko Paatero (kok) puuttui Ulvilan murhan tutkintaan estäen tutkinnan siirron KRP:lle. Paateron mukaan Ulvilan murhatapaukselle ei tarvita uusia silmiä. Yritettiinkö näin peitellä esim. silloisen Porin poliisin rikososaston johtajan Pauli Kuusirannan alaisuudessa tapahtunut rikospaikan ja rikospaikka-valokuvien kontaminointi? Poliisit olivat kontaminoineet ulkopuolisen surmaajan pakoreitin takapihalta, eikä koiraa voitu viedä sinne enää haistelemaan. Samoin oikeudessa todisteina käytettyjä kontaminoituneita rikospaikka-valokuvia on otettu ennen ja jälkeen useiden poliisien parveiltua rikospaikalla. (Kuvissa lattialla ollut veitsi on siirtynyt, takaovi on avattu jne). Epätoivoiset syyttäjät Kalle Kulmala ja Paula Pajula yrittivät tarjota Vaasan hovioikeudelle (syksy 2014) uusina todisteina kaksi viikkoa murhan jälkeen otettuja kontaminoituja valokuvia takkahuoneen ovenpielistä (ulkoapäin kuvattuja), vaikka oveen oli poliisi sekä timpuri rakentaneet ennen kuvien ottoa puisen suojan, jonka yhteydessä oven karmeihin on voinut syntyä mm. painaumia.
IS – Hannes Markkula, Julkaistu: 11.6.2008 9:14
“- Uusia silmiä ei tarvita Ulvilan murhajuttuun, sanoo Turun lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kysymykseen, miksi tutkinnanjohtajavaihdos tapahtuu Porin poliisin sisällä, eikä tutkintaa siirretä esimerkiksi keskusrikospoliisille.” 5)
Mikko Paatero astui virkaansa 15. elokuuta 2008. Juuri ennen sitä rikosylikomisario Pauli Kuusirannasta (kok) oli tullut tutkinnanjohtaja 01.08.2008. Lavialainen pian eläkkeelle siirtyvä tutkinnanjohtaja oli entuudestaan hyvä tuttu poliisiylipäällikö Mikko Paateron lisäksi myös oikeuskansleri Jaakko Jonkan kanssa.
“Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on kotoisin Lavialta Länsi-Suomesta, kuten on myös Anneli Auerista syyllisen tehnyt tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta. Jonkka astui virkaansa heinäkuussa 2007. Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja vuotta myöhemmin 01.08.2008 ja Länsi-Suomen läänin poliisineuvos Mikko Paaterosta tehtiin poliisiylijohtaja kaksi viikkoa myöhemmin 15.08.2008.”
“Jonkka ja Kuusiranta ovat toisilleen tuttuja ainakin Lavia-Seura ry:n kautta, jonka toiminnassa Kuusiranta on aktiivisesti mukana uskovaisen sisarensa Tellervo Kuusirannan kanssa.” 6)
Päivälleen kaksi vuotta Jukka S. Lahden surmasta (01.12.2008) Ulvilan murhan uusi tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta antoi hyvin itsevarman lausunnon IltaLehdelle otsikolla:
“Tutkinnanjohtaja: Murha selviää“:
“- Olen ollut poliisina jo 36 vuotta ja tämä on pitkän urani ainoa selvittämätön henkirikos. Porin seudullakaan ei ole tällä hetkellä muita selvittämättömiä juttuja, Kuusiranta selvittää.” 7)
Lausunnosta huokuu Kuusirannan varmuus siitä kuinka hän aikoo kerätä sulat hattuunsa ennen eläkkeelle siirtymistään. Hänellä on täytynyt olla jo tuolloin tiedossaan kuinka se tulee tapahtumaan. Huppumiehestä hänellä ei kuitenkaan ole ollut hajuakaan (toivottavasti!), joten vaimon päänmenoksi on ilmiselvästi tehty suunnitelmia Porin poliisissa jo tässä vaiheessa.
…
Olen kirjoittanut blogissani Anneli Auerin pidätykseen liittyvistä tapahtumista mm. seuraavaa:
“Anneli Auer pidätettiin yllättäen 27.9.2009 epäiltynä miehensä murhasta. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta lausui Anneli Auerin pidätyksestä 28.9.2009 MTV3 Kymmenen Uutisille, että “todennäköisin syin epäiltynä tarkoittaa, että todisteet ovat aika vahvat”. Todellisuudessa väite vahvasta näytöstä ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, kuten eivät pitäneet Anneli Auerille ja hänen alaikäiselle tyttärelleen poliisikuulusteluissa esitetyt valheetkaan.”
“Juuri ennen Anneli Auerin yllättävää pidätystä Valtakunnansyyttäjänvirasto vietti Satakunnan syyttäjänviraston kanssa yhteistä virkistyspäivää Porissa, jolloin syyttäjät kävivät joukolla katsomassa Kai Tannerin Rakastajat teatterin näytelmän Rakkaudella Porista. Paikalla olivat ainakin kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala.”
“30.09.2009 Anneli Auerilta oltiin saatu puristettua “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta laittomin keinoin. Uutinen vaimon tunnustuksesta levisi heti mediaan ilman minkäänlaista kyseenalaistamista siitä oliko “tunnustus” edes mahdollinen?”
“Pian Anneli Auerin” tunnustuksen” jälkeen 11.10.2009 tuore poliisiylijohtaja Mikko Paatero iloitsi jutun selviämisestä Turun Sanomissa. Asian esitutkinta ei ollut edes valmis.”
“Rikkoivatko Kuusiranta ja Paatero julkisilla lausunnoillaan lakia ja syyttömyysolettamaa? Miten ovat korkeassa asemassa olevien virkamiesten ulostulot mediassa vaikuttaneet Anneli Auerin oikeusturvaan?” 8)
Mikko Paatero (kok) juhli kakkukahvein Ulvilan murhan ratkeamista välittömästi Anneli Auerilta laittomin keinoin* puristetun väärän tunnustuksen jälkeen. Poliisiylipäällikkö Paateroa, tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirantaa tai Porin poliisilaitoksen päällikköä Timo Vuolaa ei hätkäyttänyt myöskään se, että Anneli Auer ei itse muistanut ollenkaan tekoa, tai että poliisi ei ollut selvittänyt tarkemmin minkäänlaista materiaalista näyttöä Auerilta tunnustusta vahvistamaan, esim. mihin tämä olisi piilottanut toisen surmavälineen (retkikirves?), veriset suojavaatteet, kengät jne.? Anneli Auer kertoo Pekka Lehdon Ulvilanmurhamysteeri dokumenttielokuvassa olleensa hämmästynyt kuultuaan lehdissä kerrotun hänen tunnustaneen miehensä murhan.
*Anneli Aueria kuulustelut suorittanut Rikosylikomisario Tapio Santaoja oli valehdellut kuulusteltavalle, mikä on esitutkintalain vastaista Suomessa. Siitä enemmän kohdassa Tapio Santaoja.
– TIMO VUOLA –
Anne Holmlundin ja Mikko Paateron luottomies Satakunnan poliisilaitoksen päällikkö Timo Vuolan rooli Auer-tapauksessa kaipaa lähempää tarkastelua.
Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että sosiaaliviranomaiset saivat vapaasti tutkia salassa pidettäviä esitutkintatietoja Porin poliisilaitoksella, ja muodostaa niistä mielipiteitä Anneli Auerista syyllisenä. Sosiaaliviranomaisilla on ollut Anneli Auerin lapsiin ja sijaisvanhempiin yhteydet, ja heidän vastuullaan on ollut lasten ja heidän äitinsä yhteyksien ylläpitäminen. Kuten jo tiedämme, kaikki yhteydenpito äidin ja sijaisvanhempien luona asuneiden lasten välillä katkaistiin äidin istuessa syyttömänä vankilassa. Laki määrää, että perhesuhteet tulee pitää yllä, mikäli olosuhteet vain mitenkään sen sallivat. Suomi on saanut lukuisia tuomioita EIT:sta siitä, että näin ei ole menetelty.
Sosiaaliviranomaiset kuin kotonaan poliisilaitoksella – katsoivat vapaasti salaisia rikostietojakin
SATAKUNTA 4.2.2016
Viranomaisdokumenttien mukaan sosiaaliviranomaiset pääsivät Porissa tutkimaan muun muassa poliisin ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista.
Harri Aalto – Pori
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten paljon julkisuudessa kehutun yhteistyön taustalla Porissa oli myös arveluttavia piirteitä, ilmenee Satakunnan Kansan haltuunsa saamista viranomaisdokumenteista.
Niiden mukaan yhteistyö meni niin pitkälle, että sosiaaliviranomaiset pääsivät tutkimaan myös ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista.
Sosiaaliviranomaiset saivat olla läsnä jopa poliisijohdon aamupalavereissa, joissa ajankohtaisia rikosasioista käsiteltiin huomattavasti laajemmin ja avoimemmin kuin esimerkiksi tutkinnanjohtajien julkisuuteen toimittamissa tiedotteissa.
Poliisilaitoksen turvallisuudesta ja laillisuusvalvonnasta vastannut apulaispoliisipäällikkö Risto Alanne huomautti useaan kertaan asiasta poliisipäällikkö Timo Vuolalle.
Lopulta asia eteni poliisirikostutkintaan, jossa Vuolaa ja sosiaaliviranomaisyhteistyöstä päävastuun kantanutta komisariota epäiltiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Kumpaakaan vastaan ei lopulta nostettu syytettä. Vuola sai täysin puhtaat paperit. Sen sijaan syyttäjä totesi komisarion syyllistyneen virkasalaisuuden rikkomiseen, mutta piti rikosta vähäisenä.
Asian ratkaisi lopulta valtakunnansyyttäjävirasto. 9)
Virkarikossyytteen sijaan Timo Vuola palkittiin ylennyksellä. Eikö yhdestätoista hakijasta löytynyt virkaan paremmin sopivaa ehdokasta? Ketkä suosittelivat Timo Vuolaa virkaan?
Timo Vuola Sisä-Suomen poliisipäälliköksi
SATAKUNTA 25.02.2016
Harri Aalto
Porin entinen poliisipäällikkö, nykyisin Lounais-Suomen apulaispoliisipäällikkönä työskentelevä Timo Vuola vaihtaa työpaikkansa Tampereelle.
Sisäministeriö on nimittänyt oikeustieteen kandidaatti Timo Vuolan Sisä-Suomen poliisipäälliköksi 1. huhtikuuta 2016 alkaen. Pirkanmaalla Vuola johtaa 45 kunnan alueen poliisitoimintaa.
Virka täytettiin viiden vuoden määräajaksi. Pitkän poliisiuransa lisäksi Vuola on työskennellyt Hätäkeskuslaitoksen johtajana vuosina 2006–2007.
Sisä-Suomen poliisipäällikön virkaan oli 11 hakijaa. Virka tuli avoimeksi 1.2.2016, kun poliisipäällikkö Markku Luoma jäi eläkkeelle. 10)
…
Porin poliisipäällikkö Timo Vuola, kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama ja valtionsyyttäjä Jukka Rappe ovat kaikki keskenään kurssikavereita. Kaikki kolme olivat ensimmäisen tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden ajojahdin takana, koska tämä oli rohjennut puolustaa Anneli Auerin syyttömyyttä oikeudessa.
Joutsenlahti on ollut kaikenaikaa Auerin syyttömyyden suhteen oikeassa. Joutsenlahden niskaan yritettiin kaataa paljon mediassakin esillä ollut “huono alkupään tutkinta”, jonka johdosta Anneli Aueria ei saatukaan tuomittua (näytön puute). Syyttäjät onnistuivat luomaan myytin, että Anneli Auer teki täydellisen murhan yhdeksänvuotiaan tyttärensä avustuksella. Anneli Auer avaa aihetta kirjassaan Murhalesken muistelmat, sekä blogissaan.
– PAULI KUUSIRANTA –
Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta (kok) kirjoitti “Pohjolan poliisi kertoo 2011”-vuosikirjaan artikkelin, joka julkaistiin ennen lainvoimaista tuomiota, jossa hän kertoi Ulvilan murhan ratkenneen ja syyllisen olleen Anneli Auerin. Näinkö saatiin kaikki Suomen poliisipiirit uskomaan, että Anneli Auer on tekijä, päätti oikeus mitä tahansa, sillä “todisteet eivät riittäneet alkupään huonon poliisitutkinnan takia”?
Paljon kritisoitu alkupään huono tutkinta tapahtui Kuusirannan itsensä alaisuudessa. Myöhemmin hänen tutkinnanjohtajana ollessaan tapahtui vakavia virkarikoksia, joista Auer on tehnyt rikosilmoituksen, mutta joka ei johtanut mihinkään hyväveli-kerhon suojellessa toinen toisiaan.
– TAPIO SANTAOJA –
Ulvilalainen rikosylikomisario Tapio Santaoja käytti Suomessa laitonta
Reid-kuulustelutekniikkaa syyttömään perheenäitiin Anneli Aueriin. Auerille valehdeltiin mm., että asunnossa ei varmuudella ollut ulkopuolista. Anneli Auerille myös väitettiin hänen kärsivän muistinmenetyksestä, ja painostettiin muistelemaan käsistä ryöstäytynyttä perheriitaa, jonka lapsetkin olivat muka vahvistaneet.
Santaoja oli murhayönä virkavapaalla. Mikähän lienee Santaojan alibi ja kengän koko? Santaoja liittyi Ulvilan murhan tutkintatiimiin vasta keväällä 2007.
Kanadalainen oikeuspsykologi Julia Shaw kuvailee hiljattain julkaistussa kirjassaan “The Memory Illusion” miten helposti poliisikuulusteluissa voidaan istuttaa vääriä muistoja kuulusteltaville, jotka johtavat vääriin tunnustuksiin. Poliisi käytti Anneli Aueriin juuri tätä samaa tekniikkaa, jossa kuulusteltavalle kerrottiin tapahtumakulku, ja kuulusteltava saatiin sekoittamaan mielikuvitusta omaan muistiin ja väitettiin luetettavien lähteiden (omien lasten) vahvistavan keksityn tapahtumakulun.
“To implant a false memory, “you try to get someone to confuse their imagination with their memory,” she said. “That’s it: Get them to repeatedly picture it happening.”
She’ll start off by letting them know they committed a crime, and then claim to have insider information. For example: “Your parents told me that, when you were 14, you stole something, and the police were involved,” she said, adding that she’ll say she called the parents, and give details of their talk, “and then you believe me. You know I contacted your parents, and you trust them,” she continued. That gives her credibility.
She’ll keep going and layer in detail—the person’s age, hometown, the name of their childhood best friend, and get them to repeatedly imagine the crime happening, over and over again, even if they never did it. Over the course of a couple of weeks, maybe even a shorter timespan than that, “it gets harder to decipher imagination, versus a memory coming back,” Shaw said. “By the end, it’s easy to think, this actually happened.”” 11)
– ANNETTE SANTAMAA –
Kun syyttäjät olivat onnistuneet harhauttamaan korkeimman oikeuden palauttamaan murhajutun takaisin käräjäoikeuteen lasten kauhutarinoilla, oli hyvä saada kavereita tuomaristoon.
Ulvilalainen Käräjätuomari Anette Santamaa on entinen syyttäjä ja hyvä tuttu mm. kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmalan isän Hannu Kulmalan kanssa. Annette Santamaa on toiminut myöskin Ulvilan Kokoomus Ry:n sihteerinä.
“Ulvilalainen murhatuomari Porin käräjäoikeudesta Annette Santamaa (kok) tuntee luonnollisesti Anne Holmlundin Satakunnan kokoomuksen piireistä. Entisenä syyttäjänä hän tuntee myöskin syyttäjä Kalle Kulmalan ja tämän isän Hannu Kulmalan entuudestaan. Miten juurikin Santamaa päätyi murhatuomariksi käräjäoikeuteen sen jälkeen, kun korkeinoikeus oli saatu palauttamaan juttu alempiin oikeusasteisiin traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksilla? Santamaa tuomitsi syyttömän leskiäidin, Anneli Auerin, elinkautiseen vankeuteen yleisen elämänkokemuksensa valossa.” 12)
– KKO –
Kysymyksiä on herättänyt myös korkeimman oikeuden (KKO) esittelijän vaihtaminen seri-asiassa vain muutamaa viikkoa ennen hylkäävän päätöksen antamista kesällä 2014. Päätöstä oli odotettu yli 9 kk, koska aineisto oli niin laaja. Laajaan aineistoon ei pysty uusi esittelijä perehtymään millään muutamassa viikossa. Mikäli edellinen esittelijä oli tehnyt hylkäävän päätöksen, niin miksi sitä vitkutettiin samalle päivälle, kun Anneli Auerin uuden hovioikeuskierroksen valmisteluistunto alkoi Porissa 11.06.2014? Oliko tarkoitus saada aikaan lisää negatiivista julkisuutta Anneli Auerille, ja vaikuttaa hovioikeuden tuomareihin?
– MEDIA –
Satakunnan vaikutusvaltaisella kokoomuslaisella kermalla on ollut erittäin hyvät suhteet paikallislehteen Satakunnan Kansaan, jolle vuodettiin perättömiäkin väitteitä, jotka saatiin IltaLehden kautta levitettyä koko kansalle (molemmat lehdet ovat Alma Median omistamia). Suurin vastustus Anneli Auerin pyrkimyksille saada äänensä kuuluville omassa asiassaan on tullut ko. tahoilta.
Syksyllä 2015 julkistettiin Tampereen yliopiston tutkimus Syylliseksi kirjoitettu. Tutkimuksessa nostetaan esille kolme tärkeätä asiaa: tarinoiden merkitys, kuvien rooli Auerin syyllisyysvaikutelman rakentumisessa sekä epävarman tiedon esittäminen faktana.
– VKSV ja MATTI NISSINEN –
Korkeimman oikeuden vapautettua Anneli Auerin murhasyytteistä helmikuussa 2016, tuntui valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen olleen tyytymätön ratkaisuun. Hän antoi medialle lausunnon, jossa hän ilmoitti suoralta kädeltä murhan jäävän selvittämättömäksi ja toivoi, että käräjäoikeudet saisivat jatkossa enemmän päätäntävaltaa. MTV uutisoi, että “Auer-saaga kypsytti valtakunnansyyttäjän – haluaa Suomen oikeusjärjestelmän uusiksi”. Samassa yhteydessä Nissinen sanoi olevansa pahoillaan Jukka S. Lahden omaisten puolesta. Olisivatko hekin halunneet syyttömän perheenäidin tulevan tuomituksi elinkautiseen vankeuteen? Entä kuinka pahoillaan Nissinen on syyttömänä syytetyn ja tuomitun puolesta, jonka koko elämä on tuhottu prosessissa?
Nissisen lausunnot närkästyttivät Euroopplaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK ry) :
“Kun otetaan huomioon, kuinka puutteellisesti Jukka S. Lahden murhan esitutkinta hoidettiin, voi Nissisen uutta ehdotusta muutoksenhakuoikeuden heikentämisestä pitää ällistyttävänä. Jos Aueriin kohdistuneessa murhaoikeudenkäynnissä näyttö olisi otettu vastaan vain käräjäoikeudessa, olisi hänet ilmeisesti tuomittu syyttömänä miehensä murhasta. Jutussa käräjäoikeus nimittäin tuomitsi Auerin kahdesti murhasta elinkautiseen vankeuteen, mutta hovioikeus kuitenkin vapautti hänet perustellen sitä näytön riittämättömyydellä.
Valtakunnansyyttäjän virastossa tunnutaan ajattelevan, että käräjäoikeuden langettavan tuomion olisi tullut jäädä voimaan. Se olisi kuitenkin tarkoittanut, että asiassa olisi ylemmässä asteessa kahdesti syyttömäksi todettu henkilö joutunut kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta, mikä on ankarin rangaistus Suomessa.”
…
Netflixin “Making A Murderer”- hittisarjan puolustusasianajajat Dean Strang ja Jerry Buting kertoivat 23.03.2017 Helsingissä järjestetyssä keskustelu-illassa, että pienen paikkakunnan ihmisten läheiset suhteet vaikuttavat valamiehistöön. Paikallinen yhteisö oli henkisesti tuominnut Netflixin huippusuosion saaneen dokumenttisarjan päähenkilön Steven Averyn jo kauan ennen kuin hänen tuomionsa julistettiin. Tämä ilmapiiri asetti paineita valamiehistölle, jonka jäsenet perheineen ottavat osaa yhteisön arkeen.
Samaa voidaan sanoa pienellä paikkakunnalla Ulvilassa tapahtuneesta henkirikoksesta ja paikallisten ihmisten asenteista ja odotuksista murhan selvittämiseksi. Poliisilla on lisäksi Suomessa hyvin läheiset suhteet paikallisen käräjäoikeuden tuomareihin. Auerin tapauksessa on nähtävissä miten yksilön oikeusturva kärsii pahasti, kun vastassa on pienen paikkakunnan vaikutusvaltaisia pelureita antamassa lausuntoja myös medialle.
…
Blogissani olen kirjoittanut jonkin verran Matti Nissisen osuudesta Auer-tapaukseen:
“Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on ollut valta puhaltaa syyttäjä Jarmo Valkaman ja kumppaneiden peli poikki aivan koska tahansa, mutta näin hän ei ole kuitenkaan tehnyt.
Syksyllä 2011 Nissinen kertoi Ylen A-Talk-ohjelmassa tietävänsä varmuudella, etteivät seksuaalirikostutkinnat ja murhajuttu liity mitenkään toisiinsa. Näin perusteltiin juttujen käsittely oikeudessa erillisinä tapauksina. Puoli vuotta myöhemmin syyttäjät kuitenkin myönsivät rikosasioiden keskinäisen yhteyden ilmoittamalla julkisuuteen, että Auer-juttu saa neljä syyttäjää.
Helmikuussa 2015 Nissinen esiintyi jälleen Ylen A-Talk-ohjelmassa keskustelemassa tällä kertaa Vaasan hovioikeuden ratkaisusta. Hän kertoi olleensa jossainmäärin yllättynyt vapauttavasta tuomiosta, mutta seuranneensa asiaa vain median ja toisten kertoman välityksellä. Olisi hyvä tietää ketkä kaikki ovat valtakunnansyyttäjää asiassa vuosien varrella briiffanneet, sillä tieto on osoittautunut harhaanjohtavaksi.” 13)
Erikoista on myös se, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on sama harrastus, kuin Ulvilan murhasta epäillyllä ulvilalaismiehellä. Mies pidätettiin heti murhan jälkeisenä päivänä sekavassa tilassa fileerausveitsi hallussaan, kasvoissa ja ranteessa viiltohaavoja. Miehen silloinen vaimo antoi miehelle alibin tyyliin “olisin herännyt, jos mies olisi poistunut sängystä keskellä yötä”.
– JARMO VALKAMA –
Edesmennyt kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama jäi kansalaisten mieliin mediassa esittämillään hurjilla väitteillä ja Ulvilan murhamysteeri elokuvassa omituisilla filosofioillaan.
…
“Tunnustamalla voi [oikeusprosessin] ratkaista, silloin peli loppuu. Eihän silloin [ole] enää mitään tarvetta tätä jatkaa. Mut jos hän ei tunnusta, ja hän onkin syytön, niin silloin se [oikeusprosessi] jatkuu”
…
Anneli Auerin kohtalo on ollut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen käsissä useaan otteeseen vuosien varrella. Matti Nissisellä on ollut kaikenaikaa valta puhaltaa Valkaman, Kulmalan, Pajulan ja Haapalehdon peli poikki, mutta sitä hän ei tehnyt vaan päinvastoin; – Nissinen ilmaisi suuren pettymyksensä korkeimmanoikeuden vahvistettua Vaasan hovioikeuden vapauttavan tuomion.
…
Kirjoittaja Susku London on kasvanut kokoomusaktiivien penskana Espoon Haukilahdessa, käyden siellä koulut ja lukion. Susku London on sitoutumaton.
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
LINKIT
- Sanni Grahnin IL juttu / sisäministeri Anne Holmlund “Kova järkytys”
- http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/hatakeskuslaitoksen-johtaja-jyrki-landstedt-eroaa-6073428
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund (Wikipedian tekstistä on sittemmin poistettu jälkimmäinen lause kokonaisuudessaan).
- http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
- “Uusia silmiä ei tarvita” Ulvilan murhajuttuun: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000274244.html
- http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
- http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812018679553_uu.shtml
- http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
- http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/sosiaaliviranomaiset-kuin-kotonaan-poliisilaitoksella-katsoivat-vapaasti-salaisia-rikostietojakin/
- http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/timo-vuola-sisa-suomen-poliisipaallikoksi-13727575/
- http://motherboard.vice.com/read/memory-hacker-implant-false-memories-in-peoples-minds-julia-shaw-memory-illusion
- http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
- http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/
Suomessa laiton Reid-kuulustelutekniikka (Wikipedia englanniksi)
Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa
Anneliauer.com blogin Facebook-sivut. Seuraa sivuja!
Anneli Auerin kirja Murhalesken muistelmat
Matti Nissinen -tutkinta kompuroi jo ensi metreillään
Elokuva kysyy ikäviä Ulvilan surmasta
Kai Tannerin asianajaja Jouko Kauppila vaatii tutkinnanjohtajan vaihtamista
Kai Tannerin asianajaja Jouko Kauppila syyllistää Anneli Aueria
STERN CRIME – HÄTÄPUHELU
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
…
Alkuperäisen saksankielisen artikkelin “Der Anruf” on laatinut toimittaja Nicolas Büchse. Artikkeli on julkaistu Stern Crime -lehden 4.6.2016 ilmestyneessä numerossa 7/2016 (s. 9).
Suomenkielinen käännös: Anneli Auerin tukiryhmä
HÄTÄPUHELU
Tapahtuma-aika: perjantai aamuyö, 1. joulukuuta 2006, kello 2.43.
Nainen soittaa Ulvilasta, länsisuomalaisesta pikkukaupungista.
”Hätäkeskus.”
“Tääl o joku tappaja! Joku tuli ikkunast sisää!”
”Rauhotu. Mitä siellä nyt tapahtuu?”
“Joku hakkaa puukol mun miestäni! Muaki on hakattu! Tulee näköjään verta! Hei nopeesti!”
”Joo laitan apua. Onks teitä monta siellä?”
”Meil on myös neljä lasta täällä!”
Tämä puhelinsoitto tulee pelastamaan naisen elämän. Ja pian myös tuhoamaan sen.
Toimittaja Nicolas Büchse Kuvat Aapo Huhta
Tästä hätäkeskuspuhelusta alkaa yksi Suomen arvoituksellisimmista rikostapauksista. Kyseessä on myös tragedia, jossa yksi nainen joutuu vuosiksi vankilaan, jossa hänet erotetaan lapsistaan ja jossa lapsista tehdään vihollisia toinen toisilleen. Suomi on nyt sen kysymyksen edessä, onko oikeusvaltion nimissä tehty hirvittävä vääryys.
Hätäkeskuspuhelusta alkaa myös tapahtumaketju, joka tuhoaa komisario Juha Joutsenlahden uran.
Nyt, lähes kymmenen vuotta hätäkeskuspuhelun jälkeen, komisario ajaa autollaan koivumetsän reunustamaa tietä. Hän kertoo, että hänen kännykkänsä oli soinut vähän hätäkeskuspuhelun jälkeen. Heti kun hän näki puhelimensa näytöltä kollegansa nimen, hän aavisteli lomansa päättyvän. Kuparia valmistavassa yhtiössä työskennellyt henkilöstövalmentaja ja perheenisä oli murhattu yöllä makuuhuoneeseensa vaimonsa ja vanhimman tyttärensä silmien edessä.
Juha Joutsenlahti mietti tuolloin, kuka murtautuisi taloon ja surmaisi verisesti miehen tämän perheen läsnäollessa?
Se ei – herra varjele – ollut mitenkään epätavallista, että Joutsenlahden alueella sai joku surmansa väkivaltaisesti. Niin kauan kuin rikostutkija muisti, on Porin seudulla tapahtunut eniten henkirikoksia Suomessa. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että Pori on satama- ja työläiskaupunki, jossa sanat eivät aina välttämättä riitä, vaan myös nyrkit puhuvat. Tietenkin tapahtumiin liittyy myös alkoholi. Joutsenlahti on tavannut kaduilla paljon ihmisiä, jotka juovat, koska ovat surullisia. Ja toisia, jotka ovat surullisia, koska juovat. Valitettavasti hän on myös tavannut liian monta sellaista, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi juodessaan. ”Perinteinen suomalainen henkirikos koostuu yleensä kolmesta ainesosasta: paljon alkoholia, kaksi kaverusta ja yksi veitsi,” sanoo Joutsenlahti.
Tämä tapaus poikkesi kuitenkin täysin kaikista muista Joutsenlahden uran aikana. Ja se jäi arvoitukseksi, vaikka tutkinnanjohtaja teki kaikkensa. Jo se, kuinka monta kertaa hän olikaan kuunnellut hätäkeskuspuhelutallenteen…
”Neljä lasta?”
”Kyllä!” Vaikeroiva miehenääni huutaa taustalla: ”Annu, tule apuun!”
”Hei mun täytyy ny…Amanda!”
Lapsenääni taustalla: ”Niih?”
”Tuuksä tänne puhelimeen!” Taustalla kuuluu huutoja, valitusta ja nyyhkimistä. Sitten puhelimesta kuuluu kiihkeä lapsenääni:”Hei onks siell joku? Tulkaa äkkii! Mun iskä voi huonosti. Tulkaa äkkii! Isä älä kuole.”
Juha Joutsenlahti: 52 vuotta, joista 30 Porin poliisissa. Kookas ja ryhdikäs kuin jääkiekkoilija. Vatsakas kuin passivirkailija. Hän palaa tänään tapahtumapaikalle.
Tämän reitin hän muistaa hyvin. Jopa näiden lukuisien vuosien jälkeen. Osoitteen samoin: Tähtisentie 54.
Hän on ottanut töistään vapaapäivän palatakseen surmapaikalle. Ehkä näyttääkseen maailmalle, että hän teki kaiken oikein. Ehkä myös vakuuttaakseen itsensä siitä, että hän toimi kuten piti ja että oli epäoikeudenmukaista, että hänen uransa suistui raiteiltaan siten kuin teki.
Auto kääntyy uudisrakennusalueelle.
”Poliisipartio oli silloin perillä tapahtumapaikalla vajaassa kahdeksassa minuutissa”, sanoo Joutsenlahti. ”Oikeastaan olin lomalla, ja lisäksi pöydälläni oli kaksi muuta murhatapausta. Siitä huolimatta sain tutkinnan vastuulleni.”
Perillä Joutsenlahti luo silmäyksen ympärilleen. Pieni, unelias Ulvila, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Porista. Tiet kapenevat, omakotitaloja on vaikea erottaa toinen toisistaan. Punatiilisiä, puulla verhoiltuja taloja. Valkoisiksi maalattuja ikkunanpieliä. Siellä täällä näkyy etupihalla trampoliini. Joissakin rumia muovituoleja terasseilla, ja useimmissa on niin huolellisesti leikattu pensasaita, että voisi luulla naapureiden kilvoittelevan puutarhanhoidossa.
Joutsenlahti katsoo taloa numero 54 ja kertoo. Työtoverit näyttivät hänelle makuuhuoneen. He kertoivat, että uhrin nimi on Jukka Lahti, ja hänen vaimonsa Anneli Auer makaa vakavasti loukkaantuneena sairaalassa. Joutsenlahti katsoi ympärilleen ja näki, että terassinoven ikkuna oli rikottu ja lattialla oli lasinsirpaleita. Veriroiskeita ei voinut olla näkemättä: ne ulottuivat aina sisäkattoon saakka.
”Nopeesti! Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
”Meni – lähtikse mies jo?”
”Onko joku tulossa?”
Nykyään Anneli Auer tuntee jokaisen äänen, joka hätäkeskuspuhelutallenteelta on erotettavissa. Hän tietää, että puhelun kesto on neljä minuuttia ja 18 sekuntia. Hän tietää myös, kuinka monta sekuntia hänen oma äänensä kuuluu puhelimen läheltä. Samoin, kuinka kauan hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä Amanda puhuu hätäkeskusvirkailijan kanssa. Hän tuntee nauhalta jokaisen napsahduksen ja tietää, millä kohtaa tulevat hänen miehensä viimeiset sanat.
Nämä ovat faktoja, jotka antavat Anneli Auerille turvaa.
Toisin on muistojen laita. Ne haalenevat, niitä voi manipuloida ja ne voivat kääntyä ihmistä itseään vastaan. Tällaisten muistojen syytä on, että hän menetti miehensä lisäksi vuosien varrella myös maineensa ja melkein kaiken, mikä hänelle hänen elämässään oli rakasta. Tämän vuoksi Anneli haluaa puhua faktoista. Ei siitä, mitä hän voi muistaa.
Anneli Auer ilmoitti haluavansa ensin tietää tarkemmin, mistä hänen kanssaan haluttaisiin jutella. Hän halusi tavata jossakin vähemmän silmiinpistävässä paikassa. Vuosikausia hän on piilotellut aurinkolasien takana. Ihmiset tuntevat hänet lehdistä, jotka ovat julkaisseet hänen kuviaan ja niiden alla kirjoittaneet hänen olevan mahdollisesti saatananpalvoja tai noita. Naispaholainen. Monet suomalaiset uskovat hänen olevan tätä kaikkea. Hänen kylmistä sinisistä silmistään puhutaan kuin ne olisivat todistusaineistoa.
Scandic-hotellin kahvilassa istuu hoikka, huoliteltu, viisissäkymmenissä oleva nainen. Selkä hiukan kumarassa, tarkkaillen keskittyneesti vastapäätä istuvaa. Aluksi hän vaikuttaa hermostuneelta, sen jälkeen hauraalta. Jatkuvasti jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.
Hänen edessään on rikospaikkatutkinnan kuvia. Todistusaineistoa siitä kauhusta, joka hyökyi hänen elämäänsä 1. joulukuuta 2006. Kuvissa näkyy vereen tahriintunut lakana, verinen halko ja mies, joka makaa sängyn vieressä. Jotkut kuvat antavat vain aavistaa tilanteen hirveyden, toiset taas näyttävät tapahtuneen kaikessa kauheudessaan siten, että toivoisi, ettei kuvia olisi koskaan nähnytkään. Kuten kuvat miehen murskatuista kasvoista. Erityisesti se, jossa näkyy kasvojen oikea puolisko. Silmä roikkuu ulkona silmäkuopastaan. Iskujen on täytynyt olla aivan pidäkkeettömiä ja hurjia. Anneli Auer työntää kuvat niihin koskematta pöydän keskelle. Enää häntä ei tämä kauhu voi saavuttaa. Hän on nähnyt sen liian usein. ”Toivon, että jonain päivänä tämä kaikki on ohitse. Sinä päivänä voin jälleen elää. Minun täytyy taistella niin kauan että selviää, mitä todella tapahtui.”
…
Marraskuun 30. päivä vuonna 2006 oli vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmin. Lämpötila oli nollan yläpuolella. Tuuli oli kuitenkin kova. Luvatalla töissä ollut henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Lahti lähti Turkuun asti ulottuneelta työmatkaltaan kotia kohti kello 21.
Lahdella oli yllään tumma takki ja siihen sopivat housut, tai niin Anneli Auer ainakin muistelee. Lahti oli tarkka ulkonäöstään, tummat hiuksensakin hän leikkautti aina kerran kuussa. Lahdella oli mieleenpainuvat kasvot: kulmikas leuka, täyteläiset huulet ja runsaat kulmakarvat.
Hän oli 51vuotias. Neljä vuotta aiemmin hän oli ottanut vastaan työnsä suuren porilaisen kupariyhtiön henkilöstöosastolla. Tämä merkitsi etenemistä uralla. Siksi Lahti oli muuttanut perheineen Raisiosta pohjoisemmaksi Ulvilaan.
Ne, jotka työskentelivät kuparitehtaassa kuuluivat alueen ylpeimpiin ja näin oli ollut jo vuosikymmeniä. Se, joka kuului tähän piiriin, toi mukanaan tehtaaseen myös lapsensa ja lapsenlapsensa. Koska tehdas oli elättänyt ihmisiä tällä harvaanasutulla alueella jo vuosikymmeniä, se oli ikään kuin perheenjäsen. Nyt äiti-tehdas oli kuitenkin hylkäämässä lapsensa.
Yritys oli irtisanomassa yli 150 työntekijää. Henkilöstövalmentaja Jukka Lahden oli hoidettava potkut saaneiden työntekijöiden irtisanomiset. Sellainen työ ei varsinaisesti lisännyt hänen suosiotaan. Joku oli uhkaillut häntä. Lahti myös uskoi, että hänen Opel Zafiransa naarmut eivät olleet syntyneet vahingossa. Jukka Lahti ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi huolestunut tällaisesta.
Sinä päivänä hän oli lähtenyt kotoaan kello kuudelta aamulla. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. Lahti tunsi hyvin tämän työvoimatoimiston, olihan hän itse työskennellyt siellä 90-luvulla. Vuonna 1996 hän oli johtanut akateemisten työttömien ryhmää, jolloin hän oli tutustunut 31-vuotiaaseen naiseen, joka oli suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Nainen esittäytyi Anneli Aueriksi. Pian myös Anneli sai paikan työvoimatoimistosta. Lahti oli naimisissa ja Auer seurusteli vakituisesti, mutta se ei estänyt näitä kahta tapailemasta toisiaan. Kun Anneli tuli raskaaksi, Jukka erosi puolisostaan. Pariskunta meni naimisiin, ja he saivat kolme lasta lisää.
Heidän kodissaan Ulvilassa oli viisi huonetta, sauna ja autotalli. Tavanomainen koti tavanomaisella suomalaisella asuinalueella. He eivät olleet paljoa tekemisissä naapureidensa kanssa. Jukka ja Anneli olivat kotoisin muualta, ja ehkä he sen takia jäivät hieman ulkopuolisiksi. Jukasta tämä ei ollut kiinni. Anneli pikemminkin oli sen verran vähäpuheinen, että kenellekään ei ehkä tullut mieleen kutsua häntä jutustelemaan kahvikupin ääreen.
Anneli tiesi kuitenkin jotain leipomisesta. Hän ylläpiti Perhekerho-nimistä nettisivustoa, jolla hän julkaisi reseptejä, lahjaideoita ja sisustusehdotuksia. Esimerkiksi otsikkoa ”Askartelu” klikkaamalla löytyi ohjeita, joissa muun muassa neuvottiin, miten Halloweeniksi voisi valmistaa haamumobilen. Toisella, Mammadieetti-sivustolla, hän antoi laihdutusvinkkejä äideille. Auer esitteli siellä kuvia itsestään ja kapeasta vyötäröstään. Hän myös taisteli kotiäitien aseman puolesta, sillä koki heidän olevan syrjittyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sivustoilla olevat mainokset tuottivat perheelle hiukan lisätuloja.
Perheen ajan tässä talossa Ulvilassa oli kuitenkin määrä pian päättyä. Jukka oli hakemassa työpaikkaa Helsingin lähistöltä. Kello yksitoista illalla hän kääntyi Tähtisentielle ja parkkeerasi autonsa pihatielle. Oli torstain ja perjantain välinen yö. Harvoissa taloissa paloivat enää valot.
Jukka Lahti aukaisi etuoven ja laittoi kännykkänsä lipaston päälle, kuten aina ennenkin. Lastenhuoneiden ovet olivat kiinni ja vanhin tytär nukkui omassa huoneessaan. Kolme nuorinta – seitsemän, neljä ja kaksivuotiaat lapset – jakoivat yhden huoneen keskenään. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun.
Nuorin lapsi makasi hereillä sängyllä Anneli Auerin vieressä. Vanhempien sänky oli sijoitettu takkahuoneeseen, koska Jukka käytti kolmatta makuuhuonetta toimistonaan. Takkahuoneessa ei ollut paljoa tilaa. Sänky oli jouduttu työntämään seinään kiinni, vaikka se oli vain 125 senttiä leveä. Punaiset lakanat olisi pitänyt taas vaihtaa jo viikkoja aiemmin, mutta Anneli ei ylipäätään enää neljännen lapsensa syntymän jälkeen ollut ehtinyt juurikaan siivota.
Anneli makasi tapansa mukaisesti seinän puolella. Jukka oli nuorena miehenä ollut liikenneonnettomuudessa, ja hän tarvitsi silloin tällöin kävelykeppiä. Hänelle olisi ollut liian hankalaa kömpiä seinän puolelle joka yö. Kun nuorin lapsi kuuli Jukan tulevan, hän juoksi tätä vastaan. Jukka otti lapsen syliinsä ja kantoi hänet takaisin Annelin viereen. Jukka tyhjensi astianpesukoneen, mikä oli hänen osansa kotitöistä. Kun lapsi oli lopulta nukahtanut, kantoi Jukka hänet lastenhuoneeseen.
Oli jo puoliyö, kun vanhemmat sammuttivat valon takkahuoneesta. Anneli kertoo, että pian tämän jälkeen myös vanhemmat olivat unessa.
Kunnes heidän unensa kuitenkin keskeytyi väkivaltaisesti, ja Anneli ryntäsi puhelimeen.
”Onksielt tulos joku?”
”Kyselen lisätietoja. Mikä on tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.”
”Se aikoo tappaa mun mieheni! Se oli äsken viel hengis!”
”Mimmoses tilas se sun mies siel nyt on?”
”Makaa lattial ja huus äske apua! Nyt hiljeni!”
”Sinne on apu koko ajan tulossa. Onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai?”
”Emmä tiedä, mä en oo, keittiös, mä en – Meneks mä kattomaa?
Komisario Juha Joutsenlahti tapasi Anneli Auerin ensimmäisen kerran sairaalassa iltapäivällä 1. joulukuuta 2006, reilut kaksitoista tuntia tapahtuneen jälkeen. Kun poliisi ja ensiaputyöntekijät olivat saapuneet paikalle, oli Anneli seisonut liikkumattomana olohuoneessa. Pian tämän jälkeen hän tuupertui, kun oli halunnut mennä juomaan keittiöön lasillisen vettä. Kaksi veitseniskua olivat haavoittaneet hänen keuhkojaan hengenvaarallisesti. Sairaalassa häntä oli hoidettu ja nyt hän makasi sängyssä kalpeana, mutta jälleen itsensä koonneena.
Anneli kertoi: ”Oli melko pimeää, mutta minulle oli selvä, että joku murtautui huoneeseen ja kävi käsiksi Jukkaan. Syntyi tappelu. En muista näinkö asetta. En muista työnsinkö tekijää vai yritinkö repiä häntä irti. Hän löi minua veitsellä. Se sattui kovasti ja aloin vuotaa verta. Luulen, että olen hypännyt sängyn vieressä olevan arkun ylitse ja juossut karkuun.”
Joutsenlahden työtoveri kysyi: ” Hänen työnsähän liittyi henkilökunnan uudelleenjärjestelyihin. Tiedättekö onko häntä tämän vuoksi uhkailtu?”
”On mahdollista, että hän on maininnut minulle, että häntä on uhkailtu. En ottanut häntä tosissani, koska hänellä oli taipumus liioitella ja dramatisoida asioita. Pystyn kyllä kuvittelemaan, että on monia ihmisiä, jotka olivat raivoissaan hänelle. En tiedä miten vakavaa se oli.”
Joutsenlahti halusi tietää, muistaisiko Auer, miltä tekijä näytti. Auer vastasi, että hän näki tekijän vain vilahdukselta sen lyhyen ajan kuluessa, kun hän oli antanut luurin tyttärelleen ja juossut takaisin takkahuoneeseen. Silloin hän oli laittanut valot päälle, ja tekijä oli rynnännyt häntä kohti. Miehellä oli ollut pipo tai tumma hupputakki, eikä hänen kasvoistaan näkynyt paljoa. Anneli muistaa punakat posket. Hän arvioi tekijän olevan 180-senttinen.
Hän oli lisäksi pannut merkille, että mies ei puhunut mitään.
Joutsenlahti nyökkäsi. Puhelutallenteella erottuivat vain Anneli Auerin, Jukka Lahden ja vanhimman tyttären Amandan äänet.
Tämän ensimmäisen todistajankuulustelun jälkeen komisario tunsi sääliä naista kohtaan. Kun hän oli ollut lähdössä, Anneli oli vielä kysynyt häneltä: ”Voisivatko lapset nähdä isänsä vielä kerran?”
Joutsenlahti oli yrittänyt selittää naiselle varovaisesti, miltä hänen miehensä kasvot näyttivät.
Anneli oli itkenyt.
”Hän vastaili silloin hyvin loogisesti, ja kaikki mitä hän kertoi, oli yhteneväistä siihenastisten tutkimusten kanssa”, sanoo Joutsenlahti. Hän seisoo nyt talon pihatien päässä. Talossa on jo pitkään asunut toinen perhe. Naapuri on ajamassa autotalliinsa. Joutsenlahti toteaa, että pitäisi ehkä kävellä pari askelta kauemmaksi. Hän haastatteli aikanaan naapuria niin monta kertaa, ettei halua enää uudestaan hermostuttaa ketään.
”Minun tehtäväni tutkinnanjohtajana oli selvittää, oliko todistajan kertomus mahdollinen,” sanoo Joutsenlahti.
Todisteista ei saanut paljoa irti. Joutsenlahden työtoverit löysivät takkahuoneen kaakelilattialta terästään vääntyneen fileerausveitsen, jonka kärki oli katkennut. Joku oli lyönyt tällä veitsellä Jukka Lahteen 70 iskua. Jukka oli taistellut henkensä puolesta kaikin voimin. Hädässään hän oli tarttunut takan vieressä oleviin halkoihin.
Joutsenlahti uskoo, että ase, jolla Jukalle aiheutettiin kuolettavat päävammat, oli kirves tai jokin samankaltainen väline. Tätä toista murha-asetta ei löydetty. Ei, vaikka jäljestyskoirat olivat paikalla jo aamun valjetessa. Ei, vaikka asuinalue, ympäröivät metsät ja kaikki jäteastiat tutkittiin välineen löytämiseksi. Myös kaikki ajateltavissa olevat pakoreitit tutkittiin huolellisesti samasta syystä.
Joutsenlahti kävelee pari askelta ja kurkistaa pensaiden välistä pihalle. ”Joku oli terassilla astunut muovituolille. Löysimme siitä kengänjäljen. Ja ikkunalaudan ja terassinoven vieressä oli verijälkiä. Ovi johti suoraan vanhempien makuuhuoneenaan käyttämään takkahuoneeseen. Kookkaan ihmisen on täytynyt lyödä oven ikkuna rikki ja sitten kiivetä tekemästään aukosta sisälle.”
Tärkein todiste löytyi halosta, jolla Jukka Lahti oli puolustautunut. Vierasta verta. Sitä ei voitu kuitenkaan liittää keneenkään. Ei vielä. Joutsenlahden tutkintaryhmälle tuli kymmeniä vihjeitä asukkailta. Useimmat vihjeenantajat otaksuivat jonkun yhtiön työntekijöistä olleen teon takana. Joutsenlahti ihmetteli, miten paljon vihaa työelämässä voikaan saada osakseen. Työtoverit kuvailivat Lahtea älykkääksi mutta aggressiivisen vaativaksi. Esimerkiksi yhtä irtisanottua hän olisi pilkannut sanoilla: ”Sinä et saa enää mitään töitä koska olet paska tyyppi”.
Mahdollisia epäiltyjä oli näin ollen paljon. Yksinään jo Lahden työtovereiden ja näiden lähipiirin joukosta testattiin 700 miehen DNA, jota verrattiin halosta löytyneeseen. Osumaa ei löytynyt. Joutsenlahti kertoo, että vasta vuonna 2013 ilmeni, että halossa ollut veri kuuluikin eräälle rikospaikkatutkijalle, joka ilmeisesti oli loukannut itseään työtä tehdessään.
Vuonna 2007 näytti kuitenkin siltä, että erään Lahden naapurin epäilyt saattaisivat johtaa läpimurtoon. ”Aluksi se vaikutti minusta oudolta. Tämä naapuri kertoi, että murhaaja olisikin oikeasti halunnut tappaa hänet eikä Jukka Lahtea.” Hän oli näyttelijäntyön lehtori, joka oli eräässä lehtiarvostelussaan jyrkästi kritisoinut tiettyä entistä oppilastaan tämän näyttelijänsuorituksesta jossain näytelmässä. Nyt naapuri uskoi tämän pitkävihaisen miehen kykenevän mihin vain. Tappaja olisi siis ehkä erehtynyt talosta pyrkiessään kostamaan nimenomaan hänelle.
Tutkintaryhmä paneutui kertomukseen. Naapuri muistutti ulkoisesti Lahtea. Heidän talonsa olivat samanlaiset ja sijaitsivat samalla kadulla. Tarina vaikutti uskomattomalta, mutta järkeenkäyvältä.
Joutsenlahti lähetti sähköpostitse kuvan miehestä Anneli Auerille, joka asui tuolloin Turussa. Joutsenlahti tutki noihin aikoihin niin montaa epäiltyä, että hänen olisi ollut hankala jokaisen uuden kuvan näyttämistä varten ajaa kaksi tuntia Turkuun.
Anneli vastasi, että kyseinen mies voisi olla etsitty. Myöhemmin tunnistusrivissä Anneli osoitti näyttelijää. Joutsenlahti pidätytti miehen, mutta tämä päästettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin vapaalle jalalle. Mikään rikospaikalta löytynyt todiste eikä myöskään poliisikoiralla tehty hajutunnistetesti viitannut siihen, että kyseinen mies olisi tekijä.
Tutkijoiden oli jatkettava etsintää. He luottivat asiantuntijan tekemään profiiliin: kyseessä oli mies, joka ei alussa ollut halunnut surmata. Hän on halunnut kostaa Jukka Lahdelle. Kiduttaa häntä. Tekijä ei ollut suunnitellut Annelin vahingoittamista. Miehellä olisi rikollista taustaa ja hän olisi väkivaltainen ja impulsiivinen. Ei ammattilainen. Kuitenkin urheilullinen, koska oli kyennyt ponnistamaan sisään kapeasta terassinoven ikkunasta.
Joutsenlahti kyseli profilointiin liittyviä kysymyksiä eräältä vankilapsykiatrilta. Tämän arvio oli, että uhria oli haluttu rangaista hänen perheensä läsnä ollessa. Näin ollen ajankohta teolle olisi ollut harkittu.
Etsintä potentiaalisten tekijöiden joukosta ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Tutkijat eivät voineet muuta kuin jatkaa edelleen Lahden kanssa tekemisissä olleiden haastatteluja. Sukulaiset? Tuttavat? Opiskelijatoverit? Etsiä muita mahdollisia motiiveja. Uskottomuus? Seksi? Homoseksuaalisuus?
Joutsenlahti kutsui Helsingistä paikalle erään kuuluisan ja arvostetun rikostutkijan puhuttamaan Anneli Aueria ja selvittämään tämän mahdollista osuutta tapahtumiin. Erikoisasiantuntija päätyi siihen tulokseen, ettei Anneli ollut ollut osallisena murhaan.
”Tämä oli tilanne, kun minä lopetin tutkimukset”, sanoo Joutsenlahti ja kävelee murhatalolta takaisin autolleen. ”Jouduin luopumaan tapauksen tutkinnasta 1.8.2008. Minun työtapaani ei hyväksytty. Olisin halunnut siirtää tapauksen keskusrikospoliisille, koska emme olleet edistyneet tutkinnassa. Paikallisen poliisin johto ei kuitenkaan suostunut tähän. He halusivat läpimurron. He halusivat onnistua itse. Hintaan mihin hyvänsä.”
…
Vuotta myöhemmin Joutsenlahti kuuli poliisiaseman käytävällä uutisen. Se pyyhkäisi kuin myrsky pois kaikki ne johtopäätökset, joihin hän ja hänen kollegansa olivat tutkintakuukausien kuluessa päätyneet.
Eräs työtoveri kertoi hänelle, että Auer on tunnustanut miehensä murhan.
”En voinut uskoa kuulemaani todeksi. Minähän olin se poliisi, joka tiesi asiasta eniten. Jos jotain uskoin varmuudella tietäväni niin sen, että Anneli Auer on syytön”, sanoo Joutsenlahti.
Hän lähetti kännykästään heti viestin helsinkiläiselle rikostutkijalle, joka oli puhuttanut Anneli Aueria.
”Mitä siellä oikein on tapahtunut?
”Tämä on uskomatonta”, vastasi rikostutkija.
Kun nyt kysyn Anneli Auerilta, mistä tunnustuksessa oli kysymys, hänen silmänsä sumenevat hetkeksi, aivan kuin hän taistelisi kyyneleitä vastaan. Aivan kuin silmänräpäyksen ajaksi raottuisi se verho, jolla hän on pyrkinyt suojautumaan ulkomaailmalta.
”Se oli kauhea tilanne”, hän sanoo sitten ääni jälleen lähes värittömänä. ”Pelkäsin silloin tulevani hulluksi”.
Uusi tutkinnanjohtaja oli jo varhaisessa vaiheessa keskittänyt tutkimukset Anneli Aueriin. Hän oli niin innokas, että oli jopa värvännyt selvännäkijän auttamaan tapauksen ratkaisemisessa. Lisäksi hän syyttäjän tavoin epäili Auerin kertomusta. Miten tappaja olisi esimerkiksi voinut päästä terassinoven ikkunasta sisälle?
Rikottu ovi-ikkuna oli 103 sentin korkeudella lattiasta, ja sen aukko oli kooltaan 58 senttiä kertaa 120 senttiä. Siitä sojotti lasinkappaleita. Vain kaikkein urheilullisimmat poliisit olivat kokeillessaan onnistuneet kapuamaan siitä vaivalloisesti sisälle.
Poliisi tarkkaili tuolloin Anneli Auerin taloa, salakuunteli hänen puhelintaan ja vei hänet valheenpaljastuskokeeseen.
”Oletteko surmannut Jukka Lahden?” kysyi poliisi.
”En”, sanoi Anneli Auer vakuuttavalla äänellä.
Laitteen grafiikan käyrä heilahti tämän vastauksen kohdalla. Poliisi selitti, että useammat testin vastaukset viittaisivat siihen, että Anneli Auer tiesi enemmän kuin oli kertonut.
Myöhemmin kävi ilmi, että testi oli tehty väärin eikä sitä enää tässä vaiheessa olisi saanut käyttää. Jatkuvat poliisikuulustelut olivat saaneet Auerin epäröimään vastauksissaan. Mitä hän oli sinä iltana oikeasti kokenut? Mitä hän oli kuvitellut? Oliko tuona yönä koettu shokki sekoittanut hänen muistikuviaan?
Poliisi esitti aina uudelleen saman kysymyksen: ”Oletteko surmannut Jukka Lahden 1. joulukuuta 2006?”
Anneli Auerin vastaus oli aina sama: ”En.” Mutta mitä vähemmän hän nukkui ja mitä enemmän häntä kuulusteltiin, sitä enemmän hän pohti, saattoiko hän sittenkään olla niin varma asiasta.
”Poliisit kertoivat minulle, että oli mahdotonta, että talossa olisi ollut ulkopuolinen. Kärsisin kuulemma muistinmenetyksestä. Minun pitäisi yrittää muistaa, voisiko olla niin, että minä olisin riidellyt Jukan kanssa, ja riita olisi sitten eskaloitunut. Lopulta en enää tiennyt, mikä on totta ja mikä ei”, kertoo Anneli.
”Eräässä kuulustelussa sanoin lopulta, että todennäköisesti minä olen tekijä, koska muuta selitystä ei ole.” Auer vilkaisee kahvilassa ympärilleen. ”Minä en sanonut, että minä olisin murhaaja, vaan pelkästään, että minä voisin olla se.” Poliisi tulkitsi lausuntoni tunnustukseksi. Tutkintaryhmä juhlisti tapahtunutta läpimurtoa Ruotsin-risteilyllä.
Naispuolinen poliisipsykologi kertoi Annelille, että tämän pitäisi jutella asiasta tyttärensä Amandan kanssa. Tytär tuotiin samaan kuulusteluhuoneeseen, ja Anneli meni hänen vierelleen. ”Täällä on nyt poliisit kertonu mulle sellaisia asioita, et kyl mä nyt itte uskon sen, et ei siel talos ollu ketään muuta. Siel oli vaan minä ja isi. Se joka satutti mua, oli isi, ja se joka teki sen isille, ni se olin minä sit, Amanda.”
Amanda nyyhkäisi: ”Mutta mähän näin sen miehen. Miks mä näkisin väärin?”
Sitten lapsi murtui kyyneliin. Hän oli silloin kaksitoistavuotias.
…
Seitsemän vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja kuitenkin Amanda muistaa tilanteen edelleen tarkasti. Hän kertoo, että hänelle tuo hetki oli melkein yhtä paha kuin hänen isänsä kuolema. Amanda on nyt 19-vuotias, ujo nuori nainen, jonka kasvonpiirteissä on enemmän isää kuin äitiä. Hän haluaa opiskella liiketaloutta ja on tulossa työharjoittelusta supermarketista. Hän sanoo, että hän ei ole vielä koskaan puhunut hänelle tapahtuneesta kenenkään toimittajan kanssa. Hän haluaa nyt kuitenkin kokeilla, onko puhumisesta hänelle apua. Hänen edessään kahvilan pöydällä on colaa, mutta hän on haastattelun aikana liian hermostunut juodakseen sitä.
”Minä olin siihen asti luullut, että poliisi on aina oikeassa. Se repi minut rikki”, hän sanoo. Uskon edelleen tänäkin päivänä varmasti, että näin sinä yönä vieraan miehen.” Mutta tuolloin, siinä kuulusteluhuoneessa, kaikki hänen näkemänsä muuttui kertaiskulla vääräksi. Oliko hänen rakas äitinsä paha murhaaja? Oliko hänen muistikuvansa valhe, ja oliko hän valehtelija, jota kukaan ei enää uskoisi?
”Minulla ei ole enää muistoja tuosta ajasta tai sitä edeltäneistä vuosista. Kaikki kääntyi tuolloin ylösalaisin. Poliisi kertoi minulle liikaa asioita, joita minun olisi joko pitänyt nähdä tai olla näkemättä. Se oli kuin joku olisi temmeltänyt päässäni.”
Tältä ajalta on olemassa video, jossa kaksi naispoliisia haastattelee Amandaa. Toinen heistä sanoo: ”Meillä on edelleen se ongelma, et miten sä saat minut uskomaan, et miten sielt on joku lähtenyt ulos?” Amanda vajoaa tuolissaan ja peittää kasvonsa käsiinsä. ”Koska mä tiedän et siit ei siit ovesta pääse näppärästi”, poliisi tivaa edelleen. ”Pitäiskö meidän nyt miettiä yhdessä et miten me ratkaistaan tää ongelma.” Amanda itkee videolla ja pyyhkii kyyneleitä nenäliinaan.
”Kerroks sää Amanda miks sua rupes nyt itkettää?”
”Mä en tiiä. Te ette ymmärrä milt se tuntuu. Te ette tiiä, koska te ette oo nähny sitä, mut mä tiiän et se meni siitä”
Tuohon aikaan Amandan äiti ei saanut tavata tytärtään. Anneli Auer oli tutkintavankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä, joka alkoi kevätkesällä 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mielestä tapahtumat yöllä 1. joulukuuta 2006 olivat tapahtuneet toisin kuin Anneli Auer oli kertonut. Syyttäjä kertoi, miten asiat olisivat hänen mielestään edenneet. Tukenaan syyttäjällä oli muutamia todistajanlausuntoja ja lasten kertomuksia. Hän veti faktoista ja lausunnoista pitkälle vieviä johtopäätöksiä.
Syyttäjän mukaan Anneli ei ollut saanut unta, vaan hän oli maannut valveilla miehensä vieressä takkahuoneessa. Lopulta hän olisi noussut ylös, siivonnut keittiön kaappeja ja miettinyt. Hän olisi ollut raivoissaan, koska Jukka ei enää osoittanut tarpeeksi kunnioitusta häntä kohtaan ja piti hänen verkkosivujaan hölynpölynä. Heillä oli ollut riitaa muutamasta kirjastosta lainatusta kirjasta. Anneli oli pyytänyt Jukkaa pidentämään kirjojen lainausaikaa. Jukka oli vain tokaissut tähän: ”Ethän sinä muutenkaan lue niitä.” Silloin Anneli olisi heittänyt kirjat lattialle ja huutanut: ”Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ottaisit sinä joskus lapset pariksi tunniksi viikossa itsellesi. ” Hänen miehensä oli vain vastannut: ”Mihin sinä aikaa tarvitset? Eihän minullakaan ole mitään aikaa itselleni”.
Pian Jukka Lahti olisi tullut keittiöön hakemaan vaimoaan nukkumaan. Tästä olisi alkanut riita. Anneli Auer olisi huutanut ottavansa eron ja vievänsä lapset mukanaan. Hän olisi mennyt olohuoneeseen, jossa vielä seisoi matkalaukkuja lokakuussa Teneriffalle tehdyn matkan jäljiltä. Riita olisi riistäytynyt käsistä. Molemmat olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Anneli Auer olisi tuntenut olonsa uhatuksi. Hän olisi mennyt keittiöön ja ottanut pesualtaan yläpuolella olevasta kaapista veitsen.
Amanda olisi herännyt vanhempiensa huutoon. Tuolloin nämä olisivat riidelleet jo takkahuoneessa. Isä seisoi sängyn vieressä. Terassinoven ikkuna oli rikki. Verho riippui ikkunan edessä niin, ettei jälkeenpäin ole yksiselitteisesti voitu selvittää, oliko ikkuna rikottu ulkoa vai sisältä päin. Syyttäjän version mukaan Anneli Auer olisi yrittänyt heittää jonkin painavan esineen Jukka Lahtea kohden mutta olisikin osunut oven ikkunaan. Jukka Lahti komensi tyttären takaisin huoneeseensa. ”Rauhoitu nyt Annu”, olisi Jukka yrittänyt lepytellä vaimoaan käyttämällä tämän lempinimeä. Naisella olisi ollut veitsi kädessään.
Jossain vaiheessa Anneli Auer olisi alkanut sohia miestään veitsellä, osunut iskuillaan kaksi kertaa syvälle kylkeen ja kerran kainalon alueelle. Jukka olisi menettänyt paljon verta ja lopulta pyörtynyt. Anneli olisi luullut tappaneensa miehensä. Hetken kuluttua Jukka olisi kuitenkin palannut tajuihinsa. Auer olisi ollut tuolloin soittamassa keittiön lankapuhelimesta hätäkeskukseen. Hätäpuhelun aikana hän antoi luurin tyttärelleen ja juoksi takaisin takkahuoneeseen.
Amanda huusi keittiöstä: ”Äiti, tuu!” Anneli Auer olisi tällä kohtaa lyönyt jollain raskaalla esineellä miestään päähän kaksi kertaa. Jukka olisi kuollut heti. Kun Auer palasi puhelimen ääreen, hän oli ollut pois 59 sekuntia.
Puhelun jälkeen Auer olisi riisunut verisen aamutakkinsa ja piilottanut sen sekä murha-aseen todennäköisesti pakastimeen. Sitä ei poliisi syyttäjän mukaan ollut tutkinut, ja kun Auerin myöhemmin annettiin käydä talossa, hän oli ottanut talosta mukaansa muutamia muovipusseja. Sitten Auer olisi pukenut punaisen t-paidan ylleen ja pistänyt itseään kaksi kertaa rintaan, jotta näyttäisi siltä, että tappaja olisi vahingoittanut myös häntä. Auer oli pessyt veriset kätensä. Poliisi saapui paikalle jo kolmen minuutin ja 20 sekunnin kuluttua hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tässä lyhyessä ajassa Anneli Auer olisi ehtinyt hävittämään kaikki häneen viittaavat todisteet. Tässä nimenomaisessa murhayön versiossa syyttäjä tukeutui ennen kaikkea hätäkeskuspuheluun.
Keskusrikospoliisin äänitutkija totesi oikeudessa, ettei hätäkeskuspuhelutallenteelta voi kuulla kenenkään vieraan ihmisen ääntä, ei lasin päällä kävelyä eikä ikkunan kautta kulkemista. Tällä olisi todistettu, ettei hätäkeskuspuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista.
Kesäkuussa 2010 käräjäoikeus päätyi siihen tulokseen, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Tuomio oli elinkautinen vankeus.
Kaksi tuomaria oli vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä. Yksi oli kuitenkin syytteistä vapauttamisen kannalla. Vaikka ulkopuolisen henkilön ääniä ei hätäkeskuspuhelutallenteella olisikaan ollut kuultavissa, se ei tämän tuomarin mukaan sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että tuntematon henkilö olisi voinut olla talossa. Asiassa jäi varteenotettava epäily.
…
”Jossain vaiheessa totuin vankilaan”, sanoo Anneli Auer ja hiljentää ääntään, kun kahvilan naapuripöydän rouva vilkaisee meihin päin. ”Minulta puuttuivat vain lapset. Lasten vierailut vankilassa eivät korvanneet arkipäivää heidän kanssaan. Sitten jossain vaiheessa minä en heidän silmissään ollutkaan enää äiti vaan täti.” Lapset elivät Annelin veljen Arin ja tämän vaimon luona. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. Anneli luotti Ariin, joka oli sanonut, että olisi aina Annelin tukena. Annelihan pysyisi hänen siskonaan kaikesta huolimatta.
Keväällä 2011 alkoi hovioikeuden käsittely, jossa Anneli Auer perui aiemman lausuntonsa riidasta. ”Miehelläni ja minulla ei ollut koskaan riitaa, meillä oli hyvä suhde. Totta kai jokainen on joskus huonolla tuulella. Huusin joskus Jukalle. Mutta en pysty muistamaan, että Jukka olisi huutanut minulle.”
Oikeudenkäynnissä kävi yllättäen ilmi, että poliisi oli soluttanut peitepoliisin muutamiksi kuukausiksi Annelin elämään. Anneli ei ollut käsittänyt, että poliisin epäily häntä kohtaan voisi mennä niin pitkälle, että he loukkaisivat hänen yksityisyyttään tällä tavalla. Peitepoliisi oli esitellyt itsensä Sepoksi. Hän alkoi flirttailla Annelille ja oli lapsille mukava. He kävivät lasten kanssa yhdessä kylpylässä ja merenrannalla. Seppo oli kertonut eronneensa vaimostaan viisi vuotta aiemmin, ja että Anneli olisi ollut ensimmäinen nainen tämän jälkeen, jota kohtaan hänellä oli tunteita. He olivat jopa keskustelleet muuttamisesta saman katon alle.
Jotakin outoa Anneli oli miehen käytöksessä välillä huomaavinaan: Lainasiko mies kirvestä todellakin siksi, että halusi korjata jumittuneen oven kotonaan? Tarvitsiko hän todellakin myöhemmin vielä sorkkarautaa samaisen oven nostamiseksi?
Poliisit joutuivat myöntämään, että kaikki keinot olivat olleet käytössä, kun Anneli Aueria vastaan oli yritetty löytää ratkaisevia todisteita. He toivoivat, että Anneli Auer olisi tuonut peitepoliisille murha-aseen. Peitetoiminta ei kuitenkaan tuottanut mitään syyllisyyttä tukevia todisteita, toisaalta ei kuitenkaan mitään vapauttaviakaan.
Syyttäjä tukeutui edelleen teoriaansa riidasta avioparin välillä murhayönä. Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisuun, että ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että tapahtumapaikalla olisi voinut olla ulkopuolinen henkilö. Tuomio oli vapauttava, ja tällä kertaa päätös oli yksimielinen.
Toimittajat odottivat oikeustalon ulkopuolella Anneli Aueria.
”Koska näet lapset? Tänäänkö?”
”Kyllä, ehkä vielä tänään!”
”Millainen jälleennäkemisestä tulee?”
”Ihanaa.”
Mitään jälleennäkemistä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan tapahtui outo käänne.
…
Anneli vaikuttaa edelleen olevan sanaton, kun hän yrittää kertoa siitä kamaluudesta, joka tuolloin tapahtui. ”Sain kirjeen syyttäjältä, ja kun luin siinä esitettyjä kolmen nuorimman lapseni kertomuksia, ajattelin, että tämä on täysin sekopäistä.”
Kesällä Annelin veli oli vienyt lapset kolmeksi kuukaudeksi veneilemään. Matkan aikana lapset olivat alkaneet kertoa kauheita tarinoita. Eläinten kiduttamista. Sadismista. Seksuaalisista perversioita. Veli oli kuvannut lasten kertomukset ja vienyt videot syyttäjälle.
Yksi lapsista kertoi, että Anneli Auer ja hänen silloinen miesystävänsä, jonka kanssa Annelilla oli ollut lyhyt suhde jonkin aikaa hänen miehensä kuoleman jälkeen, olisivat kumpikin juosseet dildoista tehdyt sarvet päässään alastomina pitkin pihaa veitset käsissään yrittäen pyydystää lintuja eläinuhreiksi. Toinen lapsi puolestaan kertoi, että äidin entinen miesystävä olisi raiskannut suihkussa yhden lapsista ja vanhin tytär Amanda olisi auttanut häntä tässä. Lisäksi lapset kertoivat kuolinmessuista, joissa Amandakin olisi ollut mukana.
Tähän aikaan Amanda asui lastenkodissa eikä enää enonsa perheen luona. Hän ei ollut viihtynyt kauaa enon ja tämän vaimon luona, sillä hän oli tuntenut itsensä siellä kontrolloiduksi ja ahdistuneeksi. Ikään kuin hän olisi ollut vankilassa. Amanda muistaa hyvin vielä tänäänkin, miten syksyllä 2011 univormupukuiset poliisit tulivat eräänä päivänä koululle ja ottivat hänet mukaansa kesken espanjantunnin, koko luokan nähden. Hän muistaa, miten he tonkivat hänen huoneensa, veivät hänen tietokoneensa ja vaativat saada tietää hänen salasanansa. ”He veivät minut lääkäreiden luo. He tutkivat koko vartaloni. Nyt tiedän, että he etsivät ristinmuotoisia viiltojälkiä iholtani. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Niin he kertoivat”, sanoo Amanda.
Syyttäjälle viiltojäljet olivat merkkejä saatananpalvontarituaaleista. Pari kuukautta vapauttamisen jälkeen Anneli Auer pidätettiin uudelleen. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Tuomio tässä rikosasiassa annettiin kesäkuussa 2012: seitsemän vuotta vankeutta Anneli Auerille ja kymmenen vuotta hänen entiselle miesystävälleen. Oikeuden puheenjohtajana toiminut tuomari olisi vapauttanut Auerin, mutta hän jäi vähemmistöön kahden muun tuomarin äänestäessä syyllisyyden puolesta. Oikeuden puheenjohtaja olisi tuominnut Annelin pelkästään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä: Auer itse oli kertonut, että oli joskus huitaissut poikaansa päähän muovilautasella.
Kun Amandalta kysyy sisarusten syytöksistä, hänen on edelleen vaikea ymmärtää niitä. Hän puristelee etusormella ja peukalolla vasemman käden sormia. Hänen äänensä alkaa väristä.
”Aluksi olin shokissa. Sitten loukkaantunut. Lopulta olin paniikissa”, hän sanoo. ”Itkin niin hirveästi, että minun oli vaikea saada happea. Minut vietiin psykiatrille.” Amandaa pidettiin viikko suljetulla osastolla. Sen jälkeen hänen sijoitettiin suljettuun nuorisokotiin. Amanda sanoo, ettei hän osaa selittää, miten hänen sisaruksensa päätyivät väittämään, että hänen äitinsä ja hän olisivat kiduttaneet heitä. ”Luulen, että sisarukseni kertoivat tällaisia, koska he luulivat, että sitä odotetaan heiltä. He olivat peloissaan. Meillä on aina ollut läheiset välit. Olimme nähneet toisemme vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Enoni ja tätini on täytynyt jotenkin vaikuttaa heihin.”
Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä saanut tavata sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on yhteydenpito nuorempiin lapsiin kielletty. Hänelle tämä on tuskallisinta kaikista niistä tuskista, jotka ovat hänen päälleen vyöryneet yksi toisensa jälkeen 1. joulukuuta 2006 alkaen. Hän arvelee, että hänen menettämänsä lapset ovat tällä välin alkaneet itsekin uskoa hyväksikäytön ja saatananpalvontamenojen oikeasti tapahtuneen. Poliisien, psykologien, lääkäreiden ja hänen veljensä vihjailevat kysymykset ovat johtaneet tarinaan, josta on tullut lapsille vakiintunut osa heidän menneisyyttään. On kuitenkin otettava huomioon, että lapset alkoivat kertoa tarinoitaan vasta vuonna 2011, eikä kukaan heistä ollut sitä ennen väittänyt edes kysyttäessä, että heidän äitinsä olisi ollut saatananpalvoja. ”Olen aina tuntenut veljeni toisenlaisena, enkä tiedä miksi hän tekee minulle näin – miksi hän levittelee näitä tarinoita”, kertoo Anneli.
Eräs asiantuntija, jonka Anneli Auerin asianajaja oli pyytänyt selvittämään asiaa, kertoo syyn lasten käyttäytymiselle: Lapset olivat vuonna 2011 mahdottomassa tilanteessa. Ensin kaikki ihmiset sanovat, että äiti on murhannut isän. Sitten äiti vapautetaan, ja yht’äkkiä heidän jo pitäisikin muuttaa takaisin äidin luokse. Heidän on yritettävä päättää, onko äiti hyvä vai paha. He pelkäävät menettävänsä kaiken ja alkavat sen vuoksi kertoa tarinoita, joiden he huomaavat kiinnostavan aikuisia ja sijaisvanhempia. Kyseisen asiantuntijan mielestä vaikutti myös erikoiselta, että perheeseen soluttautunut peitepoliisi ei ollut havainnut lapsissa mitään merkkejä hyväksikäytöstä tai saatananpalvonnasta, vaikka näitä tapahtumia väitettiin osin tapahtuneen myös silloin, kun peitepoliisi oli mukana perheen elämässä.
Toisaalta on myös mahdollista, että lapset kertoivat tarinoitaan, koska tunsivat kokevansa joidenkin aikuisten taholta painostusta. On kyetty osoittamaan, että jatkuvilla kyselyillä on massiivinen suggestiivinen vaikutus lapsiin, ja ne voivat johtaa valemuistojen syntymiseen. Aiheesta on kirjoittanut berliiniläinen oikeuspsykologi Max Steller. ”Keskeisintä on lapsen epävarmuus, jonka voittamiseksi korvataan omia muistoja enenevässä määrin suggeroiduilla muistoilla. Tällainen epävarmuus on luonnollisesti sitä voimakkaampaa, mitä enemmän lapsella on tunne-elämän ongelmia.” Stellerin asiantuntijalausuntojen perusteella vapautettiin 90-luvulla epäilyistä muun muassa 25 ihmistä, jotka olivat lasten väärien kertomusten vuoksi joutuneet epäillyiksi lapsipornorinkiin kuulumisesta.
Syyttäjä Kalle Kulmala kertoo kaikesta huolimatta uskovansa lasten kertomuksiin. ”Minulle ovat psykologit kertoneet, että lapset usein puhuvat traumaattisista kokemuksistaan vasta silloin, kun aikaa on kulunut ja he ovat päässeet pois väkivaltaisesta ympäristöstä. Silloin lapsi alkaa pohtia menneisyyttään ja hän tuntee tarvetta kertoa asiasta”, Kulmala kertoo puhelimessa. Ja jos Anneli Auer todellakin harjoittaa saatananpalvontaa, pahoinpitelee lapsiaan ja uhraa eläimiä, eikö hänen voisi olettaa myös pystyvän murhaamaan miehensä?
Anneli Auerin seksuaalirikos- ja pahoinpitelytuomion jälkeen syyttäjä panosti vuonna 2012 kaikkensa siihen, että murhaprosessi saataisiin uudelleen käyntiin. Ja hän onnistui tässä. Korkein oikeus kumosi molemmat aiemmat murha-asiaa koskeneet tuomiot ja palautti syytteet takaisin käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui olennaisilta osin lasten uusiin, järkyttäviin kertomuksiin.
Alexander, joka oli surmayönä ollut seitsemänvuotias, kertoi poliisille nyt, miten hänen äitinsä ja Amanda olisivat yhdessä tappaneet isän. He olisivat nauhoittaneet isän huutoja, ja sitten hätäkeskuspuhelun aikana soittaneet näitä hämäykseksi luodakseen vaikutelman, että isä olisi puhelun aikana vielä elossa. Hän, Alexander, olisi herännyt surmayönä ja kuullut huoneeseensa, kuinka terassinovi vanhempien makuuhuoneessa avattiin. Hän olisi kuullut myös kasettinauhurin surinaa ja napsahduksia.
Käräjäoikeudessa syyttäjä alkoi tästä lähtökohdasta avaamaan aihetodisteiden ketjua seuraavalla tavalla: Nuorimmat lapset olisivat yhdenmukaisesti kertoneet, että Amanda ja hänen äitinsä olivat paljastaneet heille tehneensä murhan. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänet viittaisivat syyttäjän mukaan siihen, että Anneli Auer olisi lyönyt miestään. Myöskään Amandan kertomus siitä, että hän olisi nähnyt jonkun kiipeävän ikkunasta, ei voinut pitää paikkaansa. Tekijästä olisi pitänyt jäädä oveen enemmän jälkiä. Sen lisäksi Jukka Lahden kengät olivat kadoksissa. Tästä voitaisiin päätellä, että Anneli Auer on käyttänyt miehensä kenkiä lavastaakseen ulkopuolisen jälkiä takkahuoneen lattialle. Myöhemmin Auer olisi hävittänyt kengät.
Tämän tapahtumakuvauksen tueksi syyttäjä oli pyytänyt todistajaksi muun muassa keskusrikospoliisin äänitutkijan. Tämä sanoi todistuksensa lopuksi, että hänestä oli outoa, että Amanda sanoo hätäkeskuspuhelussa: ”Tulkaa äkkiä, iskä voi huonosti.” Jos talossa olisi ollut ulkopuolinen henkilö, olisi lapsi äänitutkijan mielestä ilmaissut asian toisin.
Jokainen lause, jokainen sekunti hätäkeskuspuhelutallenteelta käännettiin nyt Anneli Aueria itseään vastaan. Hänen asianajajastaan Juha Mannerista tuntui käsittämättömältä, että hätäkeskuspuhelusta oli tullut vapaasti tulkittavissa oleva todistuskappale, josta sekalainen asiantuntijakunta oli löytävinään erilaisia aihetodisteita.
Asianajajalla oli kuitenkin ässä hihassaan.
Tutkija Juha Joutsenlahti saapui oikeuteen puolustuksen todistajana. ”Koin velvollisuudekseni tulla oikeuteen todistamaan, koska en halunnut, että syytön ihminen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen”, hän sanoo tänään. Hän kiisti syyttäjän väitteet. Hän teki oikeudelle selkoa epäselväksi jääneistä seikoista, joihin oli joutunut tutkintansa aikana perehtymään, esimerkiksi veitseen liittyen. Hän selitti myös Anneli Auerin verettömyyteen liittyviä seikkoja sekä helsinkiläisen erikoistutkijan johtopäätöstä siitä, ettei Auerilla ollut ollut osuutta miehensä murhaan. Joutsenlahti saattoi todeta, että yksinkertaisesti ei ollut mitään syytä epäillä Anneli Auerin kuvausta tapahtumista.
Joutsenlahden todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Oikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeuteen. Tuomio ei tälläkään kertaa ollut yksimielinen. Yksi tuomareista olisi vapauttanut Anneli Auerin, sillä hänen näkemyksensä mukaan Aueria vastaan ei ollut olemassa mitään pitäviä todisteita, eikä sellaisia ollut löydettävissä myöskään hätäkeskuspuhelutallenteelta.
Joutsenlahti on nykyään vakuuttunut siitä, että hänen toimintansa Anneli Auerin puolesta maksoi hänelle hänen uransa. ”Esimieheni sanoivat minulle, ettei minun olisi pitänyt kertoa mielipidettäni julkisesti.” Joutsenlahti pidätettiin virastaan. Perusteluna oli, että hän oli tutkimusten alkuvaiheessa lähettänyt epäiltynä olleen näyttelijän kuvan sähköpostitse Anneli Auerille, ja olisi näin tehdessään toiminut vastoin virkasäännöksiä ja tietosuojalakia. Jopa Joutsenlahden kollegoiden silmissä rangaistus oli kova. Puolentoista vuoden kuluttua Joutsenlahti palasi poliisiksi, tosin järjestyspoliisiin puolelle. Henkirikostutkinnan sijasta hän hoitaa nyt passi- ja ajokorttiasioita. ”Todistaisin kuitenkin vieläkin Anneli Auerin syyttömyyden puolesta”, hän sanoo. ”Parempi, että 100 syyllistä juoksentelee vapaana kuin että vankilaan joutuu yksi syytön. Parempi on myös se, etten ole ollut monen muun tavoin osallisena yhden perheen tuhoamisessa.”
Anneli Auer kertoo, että hän miltei menetti toivonsa vuoden 2013 tuomion jälkeen. Luonnollisesti hän kuitenkin tuolloin valitti tuomiosta. Jo tällöin olivat hänen oikeudenkäyntiensä kustannukset nousseet sellaisiin lukuihin, että hänen tapauksensa kuului kaikkein kalleimpien joukkoon Suomessa. Oikeudenkäynnit olivat jo tuolloin maksaneet lähes 1,5 miljoonaa euroa.
Yhteensä yhdeksän tuomaria oli käsitellyt murha-asiaa. Neljä oli pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.
Tältä pohjalta oli siis vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, miten seuraavassa käsittelyssä tulisi käymään. Auerilla ei ollut paljoa perusteita toivoa, että hän koskaan saisi elämäänsä takaisin. Myös hänen asianajajansa toteaa: ”Tuolloin minulla oli vakavia epäilyksiä suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuudesta”.
Hovioikeuden käsittely pidettiin Vaasassa alkuvuodesta 2015. Oikeus ei katsonut toteennäytetyksi, että Jukka Lahden huutoja olisi nauhoitettu etukäteen. Lasten lausuntoja ei myöskään pidetty luotettavina, koska ne olivat ristiriidassa joidenkin tutkimustulosten kanssa. Koska ei ollut voitu todistaa yksiselitteisesti, että Anneli Auer olisi lavastanut miehensä murhan ulkopuolisen tekemäksi, oikeuden mukaan on otettava huomioon se mahdollisuus, että joku tuntematon on tunkeutunut asuntoon ja surmannut Anneli Auerin aviomiehen.
Auer sai nyt vapauttavan tuomion toisen kerran vuoden 2011 jälkeen. Yhdellä tuomareista oli eriävä mielipide, joten nyt viisi tuomaria oli ollut Auerin syyllisyyden kannalla ja seitsemän tuomaria olisi vapauttanut hänet. Myös syyttäjä kertoi pitävänsä Aueria edelleen syyllisenä. Syyttäjä vaati jälleen kerran tuomion kumoamista. Hänen mukaansa hovioikeus olisi jättänyt tärkeitä osia lasten kertomuksista huomiotta. Lisäksi osaa hätäkeskuspuhelutallennetta koskevasta materiaalista ei ollut otettu huomioon, kuten ei myöskään erään avioparin lausuntoja, joiden mukaan he olisivat kuulleet lapsilta, että Anneli ja Jukka olivat aikeissa erota. Syyttäjä toi esille, että Suomen oikeusjärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi korkeimman oikeuden pitäisi ottaa asia käsiteltäväksi.
Helsingin korkein oikeus antoi 18. joulukuuta 2015 päätöksensä syyttäjän valitukseen. Jukka Lahden kuolemasta oli tuolloin kulunut jo miltei kymmenen vuotta. Muutamia kuukausia aiemmin Anneli Auer oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, missä hän oli ollut suorittamassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettua tuomiota.
Anneli Auer sai tiedon korkeimman oikeuden päätöksestä asianajajansa kautta. Syyttäjän valituksessaan esittämiä perusteita ei ollut arvioitu riittäviksi. Näin ollen vapauttava tuomio jäi voimaan.
Anneli Auer kertoo olleensa helpottunut. Hän ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan. Hän oli jo niin kauan taistellut saadakseen oikeutta, ettei hän enää oikein osannut uskoa sellaiseen edes silloin, kun hän sitä viimein sai. Hän pystyisi aloittamaan alusta vasta sitten, kun myös tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä olisi purettu.
Asianajaja Juha Manner, joka on kaikki nämä vuodet edustanut Aueria, totesi: ”Olen iloinen tästä ratkaisusta. Suomen valtio ei kuitenkaan ole kohdellut Anneli Aueria oikeudenmukaisesti. Se on ryöstänyt häneltä kymmenen vuotta hänen elämästään ja tuhonnut sen.” Manner toivoo, että purkuhakemuksesta käynnistyvä prosessi johtaisi jo tänä vuonna siihen, että Anneli Auer vapautettaisiin myös hyväksikäyttösyytöksistä. Lisäksi Manner on jättänyt korvaushakemuksen, jossa vaaditaan jokaista 600 vankilapäivää kohti useiden satojen eurojen korvauksia. Korvausten kokonaissummasta saattaa tulla suurin, jonka Suomen valtio on koskaan joutunut maksamaan.
…
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, tarina ei ole vieläkään päättynyt. Tarina, joka alkoi Jukka Lahden murhasta eräänä talviyönä. Tuomioistuimet käsittelevät asiaa edelleen, eikä se jätä asianosaisia rauhaan.
Syyttäjä Kalle Kulmala toteaa: ”Olen täysin vakuuttunut siitä, että korkeimman oikeuden olisi pitänyt tehdä toinen päätös”.
Matti Nissinen, valtakunnansyyttäjä, toteaa: ”On valitettavaa, että Anneli Auerin täytyi odottaa niin kauan tuomiotaan. On myös valitettavaa, ettemme ole onnistuneet selvittämään Jukka Lahden murhaa.”
Komisario Juha Joutsenlahti sanoo toivovansa, että Anneli Auerin vapauttavan tuomion myötä myös hänen kunniansa rikostutkijana voitaisiin palauttaa. Ehkäpä hän voisi palata takaisin henkirikostutkintaan.
Annelin veli, Ari Auer, vastaa ystävällisesti puhelimeen. Onko hänen mielipiteensä muuttunut sisaresta, joka nyt on vapautettu murhasyytteistä? Vieläkö hän uskoo, että Anneli on saatananpalvoja? Seuraa lyhyt hiljaisuus, minkä jälkeen Ari Auer toivottaa hyvää päivänjatkoa ja sulkee puhelimen.
Amanda istuu kahvilassa cola edessään ja kertoo, että on yrittänyt lähettää kirjettä sisaruksilleen: ”Minä opiskelen nyt. Olisi mukava kuulla teistä jotain. Mutta vasta sitten kun te haluatte. En halua painostaa teitä mitenkään.”
Hän antoi kirjeen sosiaalityöntekijälleen, jonka vastuulla hän ja hänen sisaruksensa ovat. Sosiaalityöntekijä kertoi kuitenkin Amandalle myöhemmin, että kun hän oli alkanut lukea lapsille kirjettä, nämä olivat sanoneet, etteivät halua kuulla sitä.
Anneli Auer vilkuilee arasti ympärilleen kahvilassa napittaessaan takkiaan. Hän kertoo, että tapaa kyseistä sosiaalityöntekijää kerran vuodessa. Hän saa silloin hiukan tietoja lastensa elämästä veljensä luona. Kun Auer yrittää kysellä lastensa harrastuksista, mieltymyksistä tai mielenkiinnon kohteista, sosiaalityöntekijä vastaa, että lapset ovat kieltäneet häntä kertomasta enempää.
Viime kesänä Turussa Anneli ajoi joen vartta pitkin polkupyörällään. Eräällä veneellä hän oli näkevinään veljensä. Hän toivoi, että olisi nähnyt vilahduksen myös lapsistaan. Näitä ei kuitenkaan näkynyt.
Mitä Anneli sanoisi lapsilleen, jos hän vielä kerran näkisi heidät?
Anneli on pitkään hiljaa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä
”Minä itkisin”, hän sanoo.
Entä mitä Amanda sanoisi sisaruksilleen, jos hän näkisi heidät jälleen?
Amanda itkee.
*****
MUUTA AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:
Suomalaisen tutkivan journalismin sivusto Long Play kirjoittaa
(sivujen latautuminen kestää hetken)
http://longplay.fi/sidetone/”kukan-oikeudenkäyntien-näyttö-vaikuttaa-huteralta”
http://longplay.fi/sidetone/ulvilan-murhaa-ratkoo-nyt-kapellimestari
http://longplay.fi/sidetone/syyttajan-avaintodistaja-amatoorisalapoliisi
Ilmainen Pdf ladattavissa Long Playn jutusta Taksikuski täällä:
https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745
http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/
Tykkää Facebook-sivuistani, niin pääset seuraamaan Suomen ällistyttävintä oikeusmurhaa: http://facebook.com/SuskuLondon
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]