Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: KRP

STERN CRIME – HÄTÄPUHELU

23/06/2016

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Alkuperäisen saksankielisen artikkelin “Der Anruf” on laatinut toimittaja Nicolas Büchse. Artikkeli on julkaistu Stern Crime -lehden 4.6.2016 ilmestyneessä numerossa 7/2016 (s. 9).

Suomenkielinen käännös: Anneli Auerin tukiryhmä

 

HÄTÄPUHELU

Tapahtuma-aika: perjantai aamuyö, 1. joulukuuta 2006, kello 2.43.
Nainen soittaa Ulvilasta, länsisuomalaisesta pikkukaupungista.

 

”Hätäkeskus.”
“Tääl o joku tappaja! Joku tuli ikkunast sisää!”
”Rauhotu. Mitä siellä nyt tapahtuu?”
“Joku hakkaa puukol mun miestäni! Muaki on hakattu! Tulee näköjään verta! Hei nopeesti!”
”Joo laitan apua. Onks teitä monta siellä?”
”Meil on myös neljä lasta täällä!”

 

Tämä puhelinsoitto tulee pelastamaan naisen elämän. Ja pian myös tuhoamaan sen.

 

Toimittaja Nicolas Büchse    Kuvat Aapo Huhta

Tästä hätäkeskuspuhelusta alkaa yksi Suomen arvoituksellisimmista rikostapauksista. Kyseessä on myös tragedia, jossa yksi nainen joutuu vuosiksi vankilaan, jossa hänet erotetaan lapsistaan ja jossa lapsista tehdään vihollisia toinen toisilleen. Suomi on nyt sen kysymyksen edessä, onko oikeusvaltion nimissä tehty hirvittävä vääryys.

Hätäkeskuspuhelusta alkaa myös tapahtumaketju, joka tuhoaa komisario Juha Joutsenlahden uran.

Nyt, lähes kymmenen vuotta hätäkeskuspuhelun jälkeen, komisario ajaa autollaan koivumetsän reunustamaa tietä. Hän kertoo, että hänen kännykkänsä oli soinut vähän hätäkeskuspuhelun jälkeen. Heti kun hän näki puhelimensa näytöltä kollegansa nimen, hän aavisteli lomansa päättyvän. Kuparia valmistavassa yhtiössä työskennellyt henkilöstövalmentaja ja perheenisä oli murhattu yöllä makuuhuoneeseensa vaimonsa ja vanhimman tyttärensä silmien edessä.

Juha Joutsenlahti mietti tuolloin, kuka murtautuisi taloon ja surmaisi verisesti miehen tämän perheen läsnäollessa?

Se ei – herra varjele – ollut mitenkään epätavallista, että Joutsenlahden alueella sai joku surmansa väkivaltaisesti. Niin kauan kuin rikostutkija muisti, on Porin seudulla tapahtunut eniten henkirikoksia Suomessa. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että Pori on satama- ja työläiskaupunki, jossa sanat eivät aina välttämättä riitä, vaan myös nyrkit puhuvat. Tietenkin tapahtumiin liittyy myös alkoholi. Joutsenlahti on tavannut kaduilla paljon ihmisiä, jotka juovat, koska ovat surullisia. Ja toisia, jotka ovat surullisia, koska juovat. Valitettavasti hän on myös tavannut liian monta sellaista, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi juodessaan. ”Perinteinen suomalainen henkirikos koostuu yleensä kolmesta ainesosasta: paljon alkoholia, kaksi kaverusta ja yksi veitsi,” sanoo Joutsenlahti.

Tämä tapaus poikkesi kuitenkin täysin kaikista muista Joutsenlahden uran aikana. Ja se jäi arvoitukseksi, vaikka tutkinnanjohtaja teki kaikkensa. Jo se, kuinka monta kertaa hän olikaan kuunnellut hätäkeskuspuhelutallenteen…

 

”Neljä lasta?”
”Kyllä!” Vaikeroiva miehenääni huutaa taustalla: ”Annu, tule apuun!”
”Hei mun täytyy ny…Amanda!”
Lapsenääni taustalla: ”Niih?”
”Tuuksä tänne puhelimeen!” Taustalla kuuluu huutoja, valitusta ja nyyhkimistä. Sitten puhelimesta kuuluu kiihkeä lapsenääni:”Hei onks siell joku? Tulkaa äkkii! Mun iskä voi huonosti. Tulkaa äkkii! Isä älä kuole.”

 

Stern Juha Joutsenlahti

Poliisi Juha Joutsenlahtea ei tapaus jätä rauhaan. Hänet kutsuttiin lomaltaan surmapaikalle, ja hän johti alkuvaiheen tutkimuksia. “Tapaus poikkeaa täysin kaikista muista”, hän sanoo.

 

Juha Joutsenlahti: 52 vuotta, joista 30 Porin poliisissa. Kookas ja ryhdikäs kuin jääkiekkoilija. Vatsakas kuin passivirkailija. Hän palaa tänään tapahtumapaikalle.

Tämän reitin hän muistaa hyvin. Jopa näiden lukuisien vuosien jälkeen. Osoitteen samoin: Tähtisentie 54.

Hän on ottanut töistään vapaapäivän palatakseen surmapaikalle. Ehkä näyttääkseen maailmalle, että hän teki kaiken oikein. Ehkä myös vakuuttaakseen itsensä siitä, että hän toimi kuten piti ja että oli epäoikeudenmukaista, että hänen uransa suistui raiteiltaan siten kuin teki.

Auto kääntyy uudisrakennusalueelle.

”Poliisipartio oli silloin perillä tapahtumapaikalla vajaassa kahdeksassa minuutissa”, sanoo Joutsenlahti. ”Oikeastaan olin lomalla, ja lisäksi pöydälläni oli kaksi muuta murhatapausta. Siitä huolimatta sain tutkinnan vastuulleni.”

Perillä Joutsenlahti luo silmäyksen ympärilleen. Pieni, unelias Ulvila, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Porista. Tiet kapenevat, omakotitaloja on vaikea erottaa toinen toisistaan. Punatiilisiä, puulla verhoiltuja taloja. Valkoisiksi maalattuja ikkunanpieliä. Siellä täällä näkyy etupihalla trampoliini. Joissakin rumia muovituoleja terasseilla, ja useimmissa on niin huolellisesti leikattu pensasaita, että voisi luulla naapureiden kilvoittelevan puutarhanhoidossa.

Joutsenlahti katsoo taloa numero 54 ja kertoo. Työtoverit näyttivät hänelle makuuhuoneen. He kertoivat, että uhrin nimi on Jukka Lahti, ja hänen vaimonsa Anneli Auer makaa vakavasti loukkaantuneena sairaalassa. Joutsenlahti katsoi ympärilleen ja näki, että terassinoven ikkuna oli rikottu ja lattialla oli lasinsirpaleita. Veriroiskeita ei voinut olla näkemättä: ne ulottuivat aina sisäkattoon saakka.

 

”Nopeesti! Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
”Meni – lähtikse mies jo?”
”Onko joku tulossa?”

 

Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho. 

Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

 

Nykyään Anneli Auer tuntee jokaisen äänen, joka hätäkeskuspuhelutallenteelta on erotettavissa. Hän tietää, että puhelun kesto on neljä minuuttia ja 18 sekuntia. Hän tietää myös, kuinka monta sekuntia hänen oma äänensä kuuluu puhelimen läheltä. Samoin, kuinka kauan hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä Amanda puhuu hätäkeskusvirkailijan kanssa. Hän tuntee nauhalta jokaisen napsahduksen ja tietää, millä kohtaa tulevat hänen miehensä viimeiset sanat.

Nämä ovat faktoja, jotka antavat Anneli Auerille turvaa.

Toisin on muistojen laita. Ne haalenevat, niitä voi manipuloida ja ne voivat kääntyä ihmistä itseään vastaan. Tällaisten muistojen syytä on, että hän menetti miehensä lisäksi vuosien varrella myös maineensa ja melkein kaiken, mikä hänelle hänen elämässään oli rakasta. Tämän vuoksi Anneli haluaa puhua faktoista. Ei siitä, mitä hän voi muistaa.

Anneli Auer ilmoitti haluavansa ensin tietää tarkemmin, mistä hänen kanssaan haluttaisiin jutella. Hän halusi tavata jossakin vähemmän silmiinpistävässä paikassa. Vuosikausia hän on piilotellut aurinkolasien takana. Ihmiset tuntevat hänet lehdistä, jotka ovat julkaisseet hänen kuviaan ja niiden alla kirjoittaneet hänen olevan mahdollisesti saatananpalvoja tai noita. Naispaholainen. Monet suomalaiset uskovat hänen olevan tätä kaikkea. Hänen kylmistä sinisistä silmistään puhutaan kuin ne olisivat todistusaineistoa.

Scandic-hotellin kahvilassa istuu hoikka, huoliteltu, viisissäkymmenissä oleva nainen. Selkä hiukan kumarassa, tarkkaillen keskittyneesti vastapäätä istuvaa. Aluksi hän vaikuttaa hermostuneelta, sen jälkeen hauraalta. Jatkuvasti jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

Hänen edessään on rikospaikkatutkinnan kuvia. Todistusaineistoa siitä kauhusta, joka hyökyi hänen elämäänsä 1. joulukuuta 2006. Kuvissa näkyy vereen tahriintunut lakana, verinen halko ja mies, joka makaa sängyn vieressä. Jotkut kuvat antavat vain aavistaa tilanteen hirveyden, toiset taas näyttävät tapahtuneen kaikessa kauheudessaan siten, että toivoisi, ettei kuvia olisi koskaan nähnytkään. Kuten kuvat miehen murskatuista kasvoista. Erityisesti se, jossa näkyy kasvojen oikea puolisko. Silmä roikkuu ulkona silmäkuopastaan. Iskujen on täytynyt olla aivan pidäkkeettömiä ja hurjia. Anneli Auer työntää kuvat niihin koskematta pöydän keskelle. Enää häntä ei tämä kauhu voi saavuttaa. Hän on nähnyt sen liian usein. ”Toivon, että jonain päivänä tämä kaikki on ohitse. Sinä päivänä voin jälleen elää. Minun täytyy taistella niin kauan että selviää, mitä todella tapahtui.”

 

Marraskuun 30. päivä vuonna 2006 oli vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmin. Lämpötila oli nollan yläpuolella. Tuuli oli kuitenkin kova. Luvatalla töissä ollut henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Lahti lähti Turkuun asti ulottuneelta työmatkaltaan kotia kohti kello 21.

Lahdella oli yllään tumma takki ja siihen sopivat housut, tai niin Anneli Auer ainakin muistelee. Lahti oli tarkka ulkonäöstään, tummat hiuksensakin hän leikkautti aina kerran kuussa. Lahdella oli mieleenpainuvat kasvot: kulmikas leuka, täyteläiset huulet ja runsaat kulmakarvat.

Hän oli 51vuotias. Neljä vuotta aiemmin hän oli ottanut vastaan työnsä suuren porilaisen kupariyhtiön henkilöstöosastolla. Tämä merkitsi etenemistä uralla. Siksi Lahti oli muuttanut perheineen Raisiosta pohjoisemmaksi Ulvilaan.

Ne, jotka työskentelivät kuparitehtaassa kuuluivat alueen ylpeimpiin ja näin oli ollut jo vuosikymmeniä. Se, joka kuului tähän piiriin, toi mukanaan tehtaaseen myös lapsensa ja lapsenlapsensa. Koska tehdas oli elättänyt ihmisiä tällä harvaanasutulla alueella jo vuosikymmeniä, se oli ikään kuin perheenjäsen. Nyt äiti-tehdas oli kuitenkin hylkäämässä lapsensa.

Yritys oli irtisanomassa yli 150 työntekijää. Henkilöstövalmentaja Jukka Lahden oli hoidettava potkut saaneiden työntekijöiden irtisanomiset. Sellainen työ ei varsinaisesti lisännyt hänen suosiotaan. Joku oli uhkaillut häntä. Lahti myös uskoi, että hänen Opel Zafiransa naarmut eivät olleet syntyneet vahingossa. Jukka Lahti ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi huolestunut tällaisesta.

Sinä päivänä hän oli lähtenyt kotoaan kello kuudelta aamulla. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. Lahti tunsi hyvin tämän työvoimatoimiston, olihan hän itse työskennellyt siellä 90-luvulla. Vuonna 1996 hän oli johtanut akateemisten työttömien ryhmää, jolloin hän oli tutustunut 31-vuotiaaseen naiseen, joka oli suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Nainen esittäytyi Anneli Aueriksi. Pian myös Anneli sai paikan työvoimatoimistosta. Lahti oli naimisissa ja Auer seurusteli vakituisesti, mutta se ei estänyt näitä kahta tapailemasta toisiaan. Kun Anneli tuli raskaaksi, Jukka erosi puolisostaan. Pariskunta meni naimisiin, ja he saivat kolme lasta lisää.

 

Porin kuparitehdas

Kuparitehdas Porissa. Jukka Lahden täytyi hoitaa 150 ihmisen irtisanomiset. Hän oli vihattu. Häntä iskettiin fileerausvetsellä 70 kertaa.

 

Heidän kodissaan Ulvilassa oli viisi huonetta, sauna ja autotalli. Tavanomainen koti tavanomaisella suomalaisella asuinalueella. He eivät olleet paljoa tekemisissä naapureidensa kanssa. Jukka ja Anneli olivat kotoisin muualta, ja ehkä he sen takia jäivät hieman ulkopuolisiksi. Jukasta tämä ei ollut kiinni. Anneli pikemminkin oli sen verran vähäpuheinen, että kenellekään ei ehkä tullut mieleen kutsua häntä jutustelemaan kahvikupin ääreen.

Anneli tiesi kuitenkin jotain leipomisesta. Hän ylläpiti Perhekerho-nimistä nettisivustoa, jolla hän julkaisi reseptejä, lahjaideoita ja sisustusehdotuksia. Esimerkiksi otsikkoa ”Askartelu” klikkaamalla löytyi ohjeita, joissa muun muassa neuvottiin, miten Halloweeniksi voisi valmistaa haamumobilen. Toisella, Mammadieetti-sivustolla, hän antoi laihdutusvinkkejä äideille. Auer esitteli siellä kuvia itsestään ja kapeasta vyötäröstään. Hän myös taisteli kotiäitien aseman puolesta, sillä koki heidän olevan syrjittyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sivustoilla olevat mainokset tuottivat perheelle hiukan lisätuloja.

Perheen ajan tässä talossa Ulvilassa oli kuitenkin määrä pian päättyä. Jukka oli hakemassa työpaikkaa Helsingin lähistöltä. Kello yksitoista illalla hän kääntyi Tähtisentielle ja parkkeerasi autonsa pihatielle. Oli torstain ja perjantain välinen yö. Harvoissa taloissa paloivat enää valot.

Jukka Lahti aukaisi etuoven ja laittoi kännykkänsä lipaston päälle, kuten aina ennenkin. Lastenhuoneiden ovet olivat kiinni ja vanhin tytär nukkui omassa huoneessaan. Kolme nuorinta – seitsemän, neljä ja kaksivuotiaat lapset – jakoivat yhden huoneen keskenään. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun.

Nuorin lapsi makasi hereillä sängyllä Anneli Auerin vieressä. Vanhempien sänky oli sijoitettu takkahuoneeseen, koska Jukka käytti kolmatta makuuhuonetta toimistonaan. Takkahuoneessa ei ollut paljoa tilaa. Sänky oli jouduttu työntämään seinään kiinni, vaikka se oli vain 125 senttiä leveä. Punaiset lakanat olisi pitänyt taas vaihtaa jo viikkoja aiemmin, mutta Anneli ei ylipäätään enää neljännen lapsensa syntymän jälkeen ollut ehtinyt juurikaan siivota.

Anneli makasi tapansa mukaisesti seinän puolella. Jukka oli nuorena miehenä ollut liikenneonnettomuudessa, ja hän tarvitsi silloin tällöin kävelykeppiä. Hänelle olisi ollut liian hankalaa kömpiä seinän puolelle joka yö. Kun nuorin lapsi kuuli Jukan tulevan, hän juoksi tätä vastaan. Jukka otti lapsen syliinsä ja kantoi hänet takaisin Annelin viereen. Jukka tyhjensi astianpesukoneen, mikä oli hänen osansa kotitöistä. Kun lapsi oli lopulta nukahtanut, kantoi Jukka hänet lastenhuoneeseen.

Oli jo puoliyö, kun vanhemmat sammuttivat valon takkahuoneesta. Anneli kertoo, että pian tämän jälkeen myös vanhemmat olivat unessa.

Kunnes heidän unensa kuitenkin keskeytyi väkivaltaisesti, ja Anneli ryntäsi puhelimeen.

 

”Onksielt tulos joku?”
”Kyselen lisätietoja. Mikä on tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa.”
”Se aikoo tappaa mun mieheni! Se oli äsken viel hengis!”
”Mimmoses tilas se sun mies siel nyt on?”
”Makaa lattial ja huus äske apua! Nyt hiljeni!”
”Sinne on apu koko ajan tulossa. Onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai?”
”Emmä tiedä, mä en oo, keittiös, mä en – Meneks mä kattomaa?

 

Komisario Juha Joutsenlahti tapasi Anneli Auerin ensimmäisen kerran sairaalassa iltapäivällä 1. joulukuuta 2006, reilut kaksitoista tuntia tapahtuneen jälkeen. Kun poliisi ja ensiaputyöntekijät olivat saapuneet paikalle, oli Anneli seisonut liikkumattomana olohuoneessa. Pian tämän jälkeen hän tuupertui, kun oli halunnut mennä juomaan keittiöön lasillisen vettä. Kaksi veitseniskua olivat haavoittaneet hänen keuhkojaan hengenvaarallisesti. Sairaalassa häntä oli hoidettu ja nyt hän makasi sängyssä kalpeana, mutta jälleen itsensä koonneena.

Anneli kertoi: ”Oli melko pimeää, mutta minulle oli selvä, että joku murtautui huoneeseen ja kävi käsiksi Jukkaan. Syntyi tappelu. En muista näinkö asetta. En muista työnsinkö tekijää vai yritinkö repiä häntä irti. Hän löi minua veitsellä. Se sattui kovasti ja aloin vuotaa verta. Luulen, että olen hypännyt sängyn vieressä olevan arkun ylitse ja juossut karkuun.”

 

Jukka Lahti ja toinen tekoväline

Jukka Lahti ja toinen tekoväline

 

Joutsenlahden työtoveri kysyi: ” Hänen työnsähän liittyi henkilökunnan uudelleenjärjestelyihin. Tiedättekö onko häntä tämän vuoksi uhkailtu?”

”On mahdollista, että hän on maininnut minulle, että häntä on uhkailtu. En ottanut häntä tosissani, koska hänellä oli taipumus liioitella ja dramatisoida asioita. Pystyn kyllä kuvittelemaan, että on monia ihmisiä, jotka olivat raivoissaan hänelle. En tiedä miten vakavaa se oli.”

Joutsenlahti halusi tietää, muistaisiko Auer, miltä tekijä näytti. Auer vastasi, että hän näki tekijän vain vilahdukselta sen lyhyen ajan kuluessa, kun hän oli antanut luurin tyttärelleen ja juossut takaisin takkahuoneeseen. Silloin hän oli laittanut valot päälle, ja tekijä oli rynnännyt häntä kohti. Miehellä oli ollut pipo tai tumma hupputakki, eikä hänen kasvoistaan näkynyt paljoa. Anneli muistaa punakat posket. Hän arvioi tekijän olevan 180-senttinen.

Hän oli lisäksi pannut merkille, että mies ei puhunut mitään.

Joutsenlahti nyökkäsi. Puhelutallenteella erottuivat vain Anneli Auerin, Jukka Lahden ja vanhimman tyttären Amandan äänet.

Tämän ensimmäisen todistajankuulustelun jälkeen komisario tunsi sääliä naista kohtaan. Kun hän oli ollut lähdössä, Anneli oli vielä kysynyt häneltä: ”Voisivatko lapset nähdä isänsä vielä kerran?”

Joutsenlahti oli yrittänyt selittää naiselle varovaisesti, miltä hänen miehensä kasvot näyttivät.

Anneli oli itkenyt.

”Hän vastaili silloin hyvin loogisesti, ja kaikki mitä hän kertoi, oli yhteneväistä siihenastisten tutkimusten kanssa”, sanoo Joutsenlahti. Hän seisoo nyt talon pihatien päässä. Talossa on jo pitkään asunut toinen perhe. Naapuri on ajamassa autotalliinsa. Joutsenlahti toteaa, että pitäisi ehkä kävellä pari askelta kauemmaksi. Hän haastatteli aikanaan naapuria niin monta kertaa, ettei halua enää uudestaan hermostuttaa ketään.

”Minun tehtäväni tutkinnanjohtajana oli selvittää, oliko todistajan kertomus mahdollinen,” sanoo Joutsenlahti.

Todisteista ei saanut paljoa irti. Joutsenlahden työtoverit löysivät takkahuoneen kaakelilattialta terästään vääntyneen fileerausveitsen, jonka kärki oli katkennut. Joku oli lyönyt tällä veitsellä Jukka Lahteen 70 iskua. Jukka oli taistellut henkensä puolesta kaikin voimin. Hädässään hän oli tarttunut takan vieressä oleviin halkoihin.

Joutsenlahti uskoo, että ase, jolla Jukalle aiheutettiin kuolettavat päävammat, oli kirves tai jokin samankaltainen väline. Tätä toista murha-asetta ei löydetty. Ei, vaikka jäljestyskoirat olivat paikalla jo aamun valjetessa. Ei, vaikka asuinalue, ympäröivät metsät ja kaikki jäteastiat tutkittiin välineen löytämiseksi. Myös kaikki ajateltavissa olevat pakoreitit tutkittiin huolellisesti samasta syystä.

Joutsenlahti kävelee pari askelta ja kurkistaa pensaiden välistä pihalle. ”Joku oli terassilla astunut muovituolille. Löysimme siitä kengänjäljen. Ja ikkunalaudan ja terassinoven vieressä oli verijälkiä. Ovi johti suoraan vanhempien makuuhuoneenaan käyttämään takkahuoneeseen. Kookkaan ihmisen on täytynyt lyödä oven ikkuna rikki ja sitten kiivetä tekemästään aukosta sisälle.”

Tärkein todiste löytyi halosta, jolla Jukka Lahti oli puolustautunut. Vierasta verta. Sitä ei voitu kuitenkaan liittää keneenkään. Ei vielä. Joutsenlahden tutkintaryhmälle tuli kymmeniä vihjeitä asukkailta. Useimmat vihjeenantajat otaksuivat jonkun yhtiön työntekijöistä olleen teon takana. Joutsenlahti ihmetteli, miten paljon vihaa työelämässä voikaan saada osakseen. Työtoverit kuvailivat Lahtea älykkääksi mutta aggressiivisen vaativaksi. Esimerkiksi yhtä irtisanottua hän olisi pilkannut sanoilla: ”Sinä et saa enää mitään töitä koska olet paska tyyppi”.

Mahdollisia epäiltyjä oli näin ollen paljon. Yksinään jo Lahden työtovereiden ja näiden lähipiirin joukosta testattiin 700 miehen DNA, jota verrattiin halosta löytyneeseen. Osumaa ei löytynyt. Joutsenlahti kertoo, että vasta vuonna 2013 ilmeni, että halossa ollut veri kuuluikin eräälle rikospaikkatutkijalle, joka ilmeisesti oli loukannut itseään työtä tehdessään.

Vuonna 2007 näytti kuitenkin siltä, että erään Lahden naapurin epäilyt saattaisivat johtaa läpimurtoon. ”Aluksi se vaikutti minusta oudolta. Tämä naapuri kertoi, että murhaaja olisikin oikeasti halunnut tappaa hänet eikä Jukka Lahtea.” Hän oli näyttelijäntyön lehtori, joka oli eräässä lehtiarvostelussaan jyrkästi kritisoinut tiettyä entistä oppilastaan tämän näyttelijänsuorituksesta jossain näytelmässä. Nyt naapuri uskoi tämän pitkävihaisen miehen kykenevän mihin vain. Tappaja olisi siis ehkä erehtynyt talosta pyrkiessään kostamaan nimenomaan hänelle.

Tutkintaryhmä paneutui kertomukseen. Naapuri muistutti ulkoisesti Lahtea. Heidän talonsa olivat samanlaiset ja sijaitsivat samalla kadulla. Tarina vaikutti uskomattomalta, mutta järkeenkäyvältä.

Joutsenlahti lähetti sähköpostitse kuvan miehestä Anneli Auerille, joka asui tuolloin Turussa. Joutsenlahti tutki noihin aikoihin niin montaa epäiltyä, että hänen olisi ollut hankala jokaisen uuden kuvan näyttämistä varten ajaa kaksi tuntia Turkuun.

Anneli vastasi, että kyseinen mies voisi olla etsitty. Myöhemmin tunnistusrivissä Anneli osoitti näyttelijää. Joutsenlahti pidätytti miehen, mutta tämä päästettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin vapaalle jalalle. Mikään rikospaikalta löytynyt todiste eikä myöskään poliisikoiralla tehty hajutunnistetesti viitannut siihen, että kyseinen mies olisi tekijä.

Tutkijoiden oli jatkettava etsintää. He luottivat asiantuntijan tekemään profiiliin: kyseessä oli mies, joka ei alussa ollut halunnut surmata. Hän on halunnut kostaa Jukka Lahdelle. Kiduttaa häntä. Tekijä ei ollut suunnitellut Annelin vahingoittamista. Miehellä olisi rikollista taustaa ja hän olisi väkivaltainen ja impulsiivinen. Ei ammattilainen. Kuitenkin urheilullinen, koska oli kyennyt ponnistamaan sisään kapeasta terassinoven ikkunasta.

Joutsenlahti kyseli profilointiin liittyviä kysymyksiä eräältä vankilapsykiatrilta. Tämän arvio oli, että uhria oli haluttu rangaista hänen perheensä läsnä ollessa. Näin ollen ajankohta teolle olisi ollut harkittu.

Etsintä potentiaalisten tekijöiden joukosta ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Tutkijat eivät voineet muuta kuin jatkaa edelleen Lahden kanssa tekemisissä olleiden haastatteluja. Sukulaiset? Tuttavat? Opiskelijatoverit? Etsiä muita mahdollisia motiiveja. Uskottomuus? Seksi? Homoseksuaalisuus?

Joutsenlahti kutsui Helsingistä paikalle erään kuuluisan ja arvostetun rikostutkijan puhuttamaan Anneli Aueria ja selvittämään tämän mahdollista osuutta tapahtumiin. Erikoisasiantuntija päätyi siihen tulokseen, ettei Anneli ollut ollut osallisena murhaan.

”Tämä oli tilanne, kun minä lopetin tutkimukset”, sanoo Joutsenlahti ja kävelee murhatalolta takaisin autolleen. ”Jouduin luopumaan tapauksen tutkinnasta 1.8.2008. Minun työtapaani ei hyväksytty. Olisin halunnut siirtää tapauksen keskusrikospoliisille, koska emme olleet edistyneet tutkinnassa. Paikallisen poliisin johto ei kuitenkaan suostunut tähän. He halusivat läpimurron. He halusivat onnistua itse. Hintaan mihin hyvänsä.”

 

Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden.

Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden.

 

Vuotta myöhemmin Joutsenlahti kuuli poliisiaseman käytävällä uutisen. Se pyyhkäisi kuin myrsky pois kaikki ne johtopäätökset, joihin hän ja hänen kollegansa olivat tutkintakuukausien kuluessa päätyneet.

Eräs työtoveri kertoi hänelle, että Auer on tunnustanut miehensä murhan.

”En voinut uskoa kuulemaani todeksi. Minähän olin se poliisi, joka tiesi asiasta eniten. Jos jotain uskoin varmuudella tietäväni niin sen, että Anneli Auer on syytön”, sanoo Joutsenlahti.

Hän lähetti kännykästään heti viestin helsinkiläiselle rikostutkijalle, joka oli puhuttanut Anneli Aueria.

”Mitä siellä oikein on tapahtunut?

”Tämä on uskomatonta”, vastasi rikostutkija.

Kun nyt kysyn Anneli Auerilta, mistä tunnustuksessa oli kysymys, hänen silmänsä sumenevat hetkeksi, aivan kuin hän taistelisi kyyneleitä vastaan. Aivan kuin silmänräpäyksen ajaksi raottuisi se verho, jolla hän on pyrkinyt suojautumaan ulkomaailmalta.
”Se oli kauhea tilanne”, hän sanoo sitten ääni jälleen lähes värittömänä. ”Pelkäsin silloin tulevani hulluksi”.

Uusi tutkinnanjohtaja oli jo varhaisessa vaiheessa keskittänyt tutkimukset Anneli Aueriin. Hän oli niin innokas, että oli jopa värvännyt selvännäkijän auttamaan tapauksen ratkaisemisessa. Lisäksi hän syyttäjän tavoin epäili Auerin kertomusta. Miten tappaja olisi esimerkiksi voinut päästä terassinoven ikkunasta sisälle?

Rikottu ovi-ikkuna oli 103 sentin korkeudella lattiasta, ja sen aukko oli kooltaan 58 senttiä kertaa 120 senttiä. Siitä sojotti lasinkappaleita. Vain kaikkein urheilullisimmat poliisit olivat kokeillessaan onnistuneet kapuamaan siitä vaivalloisesti sisälle.

Poliisi tarkkaili tuolloin Anneli Auerin taloa, salakuunteli hänen puhelintaan ja vei hänet valheenpaljastuskokeeseen.

”Oletteko surmannut Jukka Lahden?” kysyi poliisi.

”En”, sanoi Anneli Auer vakuuttavalla äänellä.

Laitteen grafiikan käyrä heilahti tämän vastauksen kohdalla. Poliisi selitti, että useammat testin vastaukset viittaisivat siihen, että Anneli Auer tiesi enemmän kuin oli kertonut.

Myöhemmin kävi ilmi, että testi oli tehty väärin eikä sitä enää tässä vaiheessa olisi saanut käyttää. Jatkuvat poliisikuulustelut olivat saaneet Auerin epäröimään vastauksissaan. Mitä hän oli sinä iltana oikeasti kokenut? Mitä hän oli kuvitellut? Oliko tuona yönä koettu shokki sekoittanut hänen muistikuviaan?

Poliisi esitti aina uudelleen saman kysymyksen: ”Oletteko surmannut Jukka Lahden 1. joulukuuta 2006?”

Anneli Auerin vastaus oli aina sama: ”En.” Mutta mitä vähemmän hän nukkui ja mitä enemmän häntä kuulusteltiin, sitä enemmän hän pohti, saattoiko hän sittenkään olla niin varma asiasta.

”Poliisit kertoivat minulle, että oli mahdotonta, että talossa olisi ollut ulkopuolinen. Kärsisin kuulemma muistinmenetyksestä. Minun pitäisi yrittää muistaa, voisiko olla niin, että minä olisin riidellyt Jukan kanssa, ja riita olisi sitten eskaloitunut. Lopulta en enää tiennyt, mikä on totta ja mikä ei”, kertoo Anneli.

”Eräässä kuulustelussa sanoin lopulta, että todennäköisesti minä olen tekijä, koska muuta selitystä ei ole.” Auer vilkaisee kahvilassa ympärilleen. ”Minä en sanonut, että minä olisin murhaaja, vaan pelkästään, että minä voisin olla se.” Poliisi tulkitsi lausuntoni tunnustukseksi. Tutkintaryhmä juhlisti tapahtunutta läpimurtoa Ruotsin-risteilyllä.

Naispuolinen poliisipsykologi kertoi Annelille, että tämän pitäisi jutella asiasta tyttärensä Amandan kanssa. Tytär tuotiin samaan kuulusteluhuoneeseen, ja Anneli meni hänen vierelleen. ”Täällä on nyt poliisit kertonu mulle sellaisia asioita, et kyl mä nyt itte uskon sen, et ei siel talos ollu ketään muuta. Siel oli vaan minä ja isi. Se joka satutti mua, oli isi, ja se joka teki sen isille, ni se olin minä sit, Amanda.”

Amanda nyyhkäisi: ”Mutta mähän näin sen miehen. Miks mä näkisin väärin?”

Sitten lapsi murtui kyyneliin. Hän oli silloin kaksitoistavuotias.

 

Seitsemän vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja kuitenkin Amanda muistaa tilanteen edelleen tarkasti. Hän kertoo, että hänelle tuo hetki oli melkein yhtä paha kuin hänen isänsä kuolema. Amanda on nyt 19-vuotias, ujo nuori nainen, jonka kasvonpiirteissä on enemmän isää kuin äitiä. Hän haluaa opiskella liiketaloutta ja on tulossa työharjoittelusta supermarketista. Hän sanoo, että hän ei ole vielä koskaan puhunut hänelle tapahtuneesta kenenkään toimittajan kanssa. Hän haluaa nyt kuitenkin kokeilla, onko puhumisesta hänelle apua. Hänen edessään kahvilan pöydällä on colaa, mutta hän on haastattelun aikana liian hermostunut juodakseen sitä.

”Minä olin siihen asti luullut, että poliisi on aina oikeassa. Se repi minut rikki”, hän sanoo. Uskon edelleen tänäkin päivänä varmasti, että näin sinä yönä vieraan miehen.” Mutta tuolloin, siinä kuulusteluhuoneessa, kaikki hänen näkemänsä muuttui kertaiskulla vääräksi. Oliko hänen rakas äitinsä paha murhaaja? Oliko hänen muistikuvansa valhe, ja oliko hän valehtelija, jota kukaan ei enää uskoisi?

”Minulla ei ole enää muistoja tuosta ajasta tai sitä edeltäneistä vuosista. Kaikki kääntyi tuolloin ylösalaisin. Poliisi kertoi minulle liikaa asioita, joita minun olisi joko pitänyt nähdä tai olla näkemättä. Se oli kuin joku olisi temmeltänyt päässäni.”

Tältä ajalta on olemassa video, jossa kaksi naispoliisia haastattelee Amandaa. Toinen heistä sanoo: ”Meillä on edelleen se ongelma, et miten sä saat minut uskomaan, et miten sielt on joku lähtenyt ulos?” Amanda vajoaa tuolissaan ja peittää kasvonsa käsiinsä. ”Koska mä tiedän et siit ei siit ovesta pääse näppärästi”, poliisi tivaa edelleen. ”Pitäiskö meidän nyt miettiä yhdessä et miten me ratkaistaan tää ongelma.” Amanda itkee videolla ja pyyhkii kyyneleitä nenäliinaan.

”Kerroks sää Amanda miks sua rupes nyt itkettää?”

”Mä en tiiä. Te ette ymmärrä milt se tuntuu. Te ette tiiä, koska te ette oo nähny sitä, mut mä tiiän et se meni siitä”

Tuohon aikaan Amandan äiti ei saanut tavata tytärtään. Anneli Auer oli tutkintavankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä, joka alkoi kevätkesällä 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mielestä tapahtumat yöllä 1. joulukuuta 2006 olivat tapahtuneet toisin kuin Anneli Auer oli kertonut. Syyttäjä kertoi, miten asiat olisivat hänen mielestään edenneet. Tukenaan syyttäjällä oli muutamia todistajanlausuntoja ja lasten kertomuksia. Hän veti faktoista ja lausunnoista pitkälle vieviä johtopäätöksiä.

Syyttäjän mukaan Anneli ei ollut saanut unta, vaan hän oli maannut valveilla miehensä vieressä takkahuoneessa. Lopulta hän olisi noussut ylös, siivonnut keittiön kaappeja ja miettinyt. Hän olisi ollut raivoissaan, koska Jukka ei enää osoittanut tarpeeksi kunnioitusta häntä kohtaan ja piti hänen verkkosivujaan hölynpölynä. Heillä oli ollut riitaa muutamasta kirjastosta lainatusta kirjasta. Anneli oli pyytänyt Jukkaa pidentämään kirjojen lainausaikaa. Jukka oli vain tokaissut tähän: ”Ethän sinä muutenkaan lue niitä.” Silloin Anneli olisi heittänyt kirjat lattialle ja huutanut: ”Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ottaisit sinä joskus lapset pariksi tunniksi viikossa itsellesi. ” Hänen miehensä oli vain vastannut: ”Mihin sinä aikaa tarvitset? Eihän minullakaan ole mitään aikaa itselleni”.

Pian Jukka Lahti olisi tullut keittiöön hakemaan vaimoaan nukkumaan. Tästä olisi alkanut riita. Anneli Auer olisi huutanut ottavansa eron ja vievänsä lapset mukanaan. Hän olisi mennyt olohuoneeseen, jossa vielä seisoi matkalaukkuja lokakuussa Teneriffalle tehdyn matkan jäljiltä. Riita olisi riistäytynyt käsistä. Molemmat olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Anneli Auer olisi tuntenut olonsa uhatuksi. Hän olisi mennyt keittiöön ja ottanut pesualtaan yläpuolella olevasta kaapista veitsen.

Amanda olisi herännyt vanhempiensa huutoon. Tuolloin nämä olisivat riidelleet jo takkahuoneessa. Isä seisoi sängyn vieressä. Terassinoven ikkuna oli rikki. Verho riippui ikkunan edessä niin, ettei jälkeenpäin ole yksiselitteisesti voitu selvittää, oliko ikkuna rikottu ulkoa vai sisältä päin. Syyttäjän version mukaan Anneli Auer olisi yrittänyt heittää jonkin painavan esineen Jukka Lahtea kohden mutta olisikin osunut oven ikkunaan. Jukka Lahti komensi tyttären takaisin huoneeseensa. ”Rauhoitu nyt Annu”, olisi Jukka yrittänyt lepytellä vaimoaan käyttämällä tämän lempinimeä. Naisella olisi ollut veitsi kädessään.

Jossain vaiheessa Anneli Auer olisi alkanut sohia miestään veitsellä, osunut iskuillaan kaksi kertaa syvälle kylkeen ja kerran kainalon alueelle. Jukka olisi menettänyt paljon verta ja lopulta pyörtynyt. Anneli olisi luullut tappaneensa miehensä. Hetken kuluttua Jukka olisi kuitenkin palannut tajuihinsa. Auer olisi ollut tuolloin soittamassa keittiön lankapuhelimesta hätäkeskukseen. Hätäpuhelun aikana hän antoi luurin tyttärelleen ja juoksi takaisin takkahuoneeseen.

Amanda huusi keittiöstä: ”Äiti, tuu!” Anneli Auer olisi tällä kohtaa lyönyt jollain raskaalla esineellä miestään päähän kaksi kertaa. Jukka olisi kuollut heti. Kun Auer palasi puhelimen ääreen, hän oli ollut pois 59 sekuntia.

Puhelun jälkeen Auer olisi riisunut verisen aamutakkinsa ja piilottanut sen sekä murha-aseen todennäköisesti pakastimeen. Sitä ei poliisi syyttäjän mukaan ollut tutkinut, ja kun Auerin myöhemmin annettiin käydä talossa, hän oli ottanut talosta mukaansa muutamia muovipusseja. Sitten Auer olisi pukenut punaisen t-paidan ylleen ja pistänyt itseään kaksi kertaa rintaan, jotta näyttäisi siltä, että tappaja olisi vahingoittanut myös häntä. Auer oli pessyt veriset kätensä. Poliisi saapui paikalle jo kolmen minuutin ja 20 sekunnin kuluttua hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tässä lyhyessä ajassa Anneli Auer olisi ehtinyt hävittämään kaikki häneen viittaavat todisteet. Tässä nimenomaisessa murhayön versiossa syyttäjä tukeutui ennen kaikkea hätäkeskuspuheluun.

Keskusrikospoliisin äänitutkija totesi oikeudessa, ettei hätäkeskuspuhelutallenteelta voi kuulla kenenkään vieraan ihmisen ääntä, ei lasin päällä kävelyä eikä ikkunan kautta kulkemista. Tällä olisi todistettu, ettei hätäkeskuspuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista.

Kesäkuussa 2010 käräjäoikeus päätyi siihen tulokseen, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Tuomio oli elinkautinen vankeus.

Kaksi tuomaria oli vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä. Yksi oli kuitenkin syytteistä vapauttamisen kannalla. Vaikka ulkopuolisen henkilön ääniä ei hätäkeskuspuhelutallenteella olisikaan ollut kuultavissa, se ei tämän tuomarin mukaan sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että tuntematon henkilö olisi voinut olla talossa. Asiassa jäi varteenotettava epäily.

 

”Jossain vaiheessa totuin vankilaan”, sanoo Anneli Auer ja hiljentää ääntään, kun kahvilan naapuripöydän rouva vilkaisee meihin päin. ”Minulta puuttuivat vain lapset. Lasten vierailut vankilassa eivät korvanneet arkipäivää heidän kanssaan. Sitten jossain vaiheessa minä en heidän silmissään ollutkaan enää äiti vaan täti.” Lapset elivät Annelin veljen Arin ja tämän vaimon luona. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. Anneli luotti Ariin, joka oli sanonut, että olisi aina Annelin tukena. Annelihan pysyisi hänen siskonaan kaikesta huolimatta.

Keväällä 2011 alkoi hovioikeuden käsittely, jossa Anneli Auer perui aiemman lausuntonsa riidasta. ”Miehelläni ja minulla ei ollut koskaan riitaa, meillä oli hyvä suhde. Totta kai jokainen on joskus huonolla tuulella. Huusin joskus Jukalle. Mutta en pysty muistamaan, että Jukka olisi huutanut minulle.”

Oikeudenkäynnissä kävi yllättäen ilmi, että poliisi oli soluttanut peitepoliisin muutamiksi kuukausiksi Annelin elämään. Anneli ei ollut käsittänyt, että poliisin epäily häntä kohtaan voisi mennä niin pitkälle, että he loukkaisivat hänen yksityisyyttään tällä tavalla. Peitepoliisi oli esitellyt itsensä Sepoksi. Hän alkoi flirttailla Annelille ja oli lapsille mukava. He kävivät lasten kanssa yhdessä kylpylässä ja merenrannalla. Seppo oli kertonut eronneensa vaimostaan viisi vuotta aiemmin, ja että Anneli olisi ollut ensimmäinen nainen tämän jälkeen, jota kohtaan hänellä oli tunteita. He olivat jopa keskustelleet muuttamisesta saman katon alle.

Jotakin outoa Anneli oli miehen käytöksessä välillä huomaavinaan: Lainasiko mies kirvestä todellakin siksi, että halusi korjata jumittuneen oven kotonaan? Tarvitsiko hän todellakin myöhemmin vielä sorkkarautaa samaisen oven nostamiseksi?

Poliisit joutuivat myöntämään, että kaikki keinot olivat olleet käytössä, kun Anneli Aueria vastaan oli yritetty löytää ratkaisevia todisteita. He toivoivat, että Anneli Auer olisi tuonut peitepoliisille murha-aseen. Peitetoiminta ei kuitenkaan tuottanut mitään syyllisyyttä tukevia todisteita, toisaalta ei kuitenkaan mitään vapauttaviakaan.

Syyttäjä tukeutui edelleen teoriaansa riidasta avioparin välillä murhayönä. Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisuun, että ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että tapahtumapaikalla olisi voinut olla ulkopuolinen henkilö. Tuomio oli vapauttava, ja tällä kertaa päätös oli yksimielinen.

Toimittajat odottivat oikeustalon ulkopuolella Anneli Aueria.

”Koska näet lapset? Tänäänkö?”
”Kyllä, ehkä vielä tänään!”
”Millainen jälleennäkemisestä tulee?”
”Ihanaa.”

Mitään jälleennäkemistä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan tapahtui outo käänne.

 

Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna 2011.

Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna 2011.

 

Anneli vaikuttaa edelleen olevan sanaton, kun hän yrittää kertoa siitä kamaluudesta, joka tuolloin tapahtui. ”Sain kirjeen syyttäjältä, ja kun luin siinä esitettyjä kolmen nuorimman lapseni kertomuksia, ajattelin, että tämä on täysin sekopäistä.”

Kesällä Annelin veli oli vienyt lapset kolmeksi kuukaudeksi veneilemään. Matkan aikana lapset olivat alkaneet kertoa kauheita tarinoita. Eläinten kiduttamista. Sadismista. Seksuaalisista perversioita. Veli oli kuvannut lasten kertomukset ja vienyt videot syyttäjälle.

Yksi lapsista kertoi, että Anneli Auer ja hänen silloinen miesystävänsä, jonka kanssa Annelilla oli ollut lyhyt suhde jonkin aikaa hänen miehensä kuoleman jälkeen, olisivat kumpikin juosseet dildoista tehdyt sarvet päässään alastomina pitkin pihaa veitset käsissään yrittäen pyydystää lintuja eläinuhreiksi. Toinen lapsi puolestaan kertoi, että äidin entinen miesystävä olisi raiskannut suihkussa yhden lapsista ja vanhin tytär Amanda olisi auttanut häntä tässä. Lisäksi lapset kertoivat kuolinmessuista, joissa Amandakin olisi ollut mukana.

Tähän aikaan Amanda asui lastenkodissa eikä enää enonsa perheen luona. Hän ei ollut viihtynyt kauaa enon ja tämän vaimon luona, sillä hän oli tuntenut itsensä siellä kontrolloiduksi ja ahdistuneeksi. Ikään kuin hän olisi ollut vankilassa. Amanda muistaa hyvin vielä tänäänkin, miten syksyllä 2011 univormupukuiset poliisit tulivat eräänä päivänä koululle ja ottivat hänet mukaansa kesken espanjantunnin, koko luokan nähden. Hän muistaa, miten he tonkivat hänen huoneensa, veivät hänen tietokoneensa ja vaativat saada tietää hänen salasanansa. ”He veivät minut lääkäreiden luo. He tutkivat koko vartaloni. Nyt tiedän, että he etsivät ristinmuotoisia viiltojälkiä iholtani. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Niin he kertoivat”, sanoo Amanda.

Syyttäjälle viiltojäljet olivat merkkejä saatananpalvontarituaaleista. Pari kuukautta vapauttamisen jälkeen Anneli Auer pidätettiin uudelleen. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomio tässä rikosasiassa annettiin kesäkuussa 2012: seitsemän vuotta vankeutta Anneli Auerille ja kymmenen vuotta hänen entiselle miesystävälleen. Oikeuden puheenjohtajana toiminut tuomari olisi vapauttanut Auerin, mutta hän jäi vähemmistöön kahden muun tuomarin äänestäessä syyllisyyden puolesta. Oikeuden puheenjohtaja olisi tuominnut Annelin pelkästään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä: Auer itse oli kertonut, että oli joskus huitaissut poikaansa päähän muovilautasella.

 

Stern Amanda

Amanda, vanhin tytär, on lapsista ainoa, joka on edelleen äitinsä rinnalla. Muut sanovat äidin olevan murhaaja, saatananpalvoja ja lastenraiskaaja.

 

Kun Amandalta kysyy sisarusten syytöksistä, hänen on edelleen vaikea ymmärtää niitä. Hän puristelee etusormella ja peukalolla vasemman käden sormia. Hänen äänensä alkaa väristä.

”Aluksi olin shokissa. Sitten loukkaantunut. Lopulta olin paniikissa”, hän sanoo. ”Itkin niin hirveästi, että minun oli vaikea saada happea. Minut vietiin psykiatrille.” Amandaa pidettiin viikko suljetulla osastolla. Sen jälkeen hänen sijoitettiin suljettuun nuorisokotiin. Amanda sanoo, ettei hän osaa selittää, miten hänen sisaruksensa päätyivät väittämään, että hänen äitinsä ja hän olisivat kiduttaneet heitä. ”Luulen, että sisarukseni kertoivat tällaisia, koska he luulivat, että sitä odotetaan heiltä. He olivat peloissaan. Meillä on aina ollut läheiset välit. Olimme nähneet toisemme vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Enoni ja tätini on täytynyt jotenkin vaikuttaa heihin.”

Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä saanut tavata sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on yhteydenpito nuorempiin lapsiin kielletty. Hänelle tämä on tuskallisinta kaikista niistä tuskista, jotka ovat hänen päälleen vyöryneet yksi toisensa jälkeen 1. joulukuuta 2006 alkaen. Hän arvelee, että hänen menettämänsä lapset ovat tällä välin alkaneet itsekin uskoa hyväksikäytön ja saatananpalvontamenojen oikeasti tapahtuneen. Poliisien, psykologien, lääkäreiden ja hänen veljensä vihjailevat kysymykset ovat johtaneet tarinaan, josta on tullut lapsille vakiintunut osa heidän menneisyyttään. On kuitenkin otettava huomioon, että lapset alkoivat kertoa tarinoitaan vasta vuonna 2011, eikä kukaan heistä ollut sitä ennen väittänyt edes kysyttäessä, että heidän äitinsä olisi ollut saatananpalvoja. ”Olen aina tuntenut veljeni toisenlaisena, enkä tiedä miksi hän tekee minulle näin – miksi hän levittelee näitä tarinoita”, kertoo Anneli.

Eräs asiantuntija, jonka Anneli Auerin asianajaja oli pyytänyt selvittämään asiaa, kertoo syyn lasten käyttäytymiselle: Lapset olivat vuonna 2011 mahdottomassa tilanteessa. Ensin kaikki ihmiset sanovat, että äiti on murhannut isän. Sitten äiti vapautetaan, ja yht’äkkiä heidän jo pitäisikin muuttaa takaisin äidin luokse. Heidän on yritettävä päättää, onko äiti hyvä vai paha. He pelkäävät menettävänsä kaiken ja alkavat sen vuoksi kertoa tarinoita, joiden he huomaavat kiinnostavan aikuisia ja sijaisvanhempia. Kyseisen asiantuntijan mielestä vaikutti myös erikoiselta, että perheeseen soluttautunut peitepoliisi ei ollut havainnut lapsissa mitään merkkejä hyväksikäytöstä tai saatananpalvonnasta, vaikka näitä tapahtumia väitettiin osin tapahtuneen myös silloin, kun peitepoliisi oli mukana perheen elämässä.

Toisaalta on myös mahdollista, että lapset kertoivat tarinoitaan, koska tunsivat kokevansa joidenkin aikuisten taholta painostusta. On kyetty osoittamaan, että jatkuvilla kyselyillä on massiivinen suggestiivinen vaikutus lapsiin, ja ne voivat johtaa valemuistojen syntymiseen. Aiheesta on kirjoittanut berliiniläinen oikeuspsykologi Max Steller. ”Keskeisintä on lapsen epävarmuus, jonka voittamiseksi korvataan omia muistoja enenevässä määrin suggeroiduilla muistoilla. Tällainen epävarmuus on luonnollisesti sitä voimakkaampaa, mitä enemmän lapsella on tunne-elämän ongelmia.” Stellerin asiantuntijalausuntojen perusteella vapautettiin 90-luvulla epäilyistä muun muassa 25 ihmistä, jotka olivat lasten väärien kertomusten vuoksi joutuneet epäillyiksi lapsipornorinkiin kuulumisesta.

Syyttäjä Kalle Kulmala kertoo kaikesta huolimatta uskovansa lasten kertomuksiin. ”Minulle ovat psykologit kertoneet, että lapset usein puhuvat traumaattisista kokemuksistaan vasta silloin, kun aikaa on kulunut ja he ovat päässeet pois väkivaltaisesta ympäristöstä. Silloin lapsi alkaa pohtia menneisyyttään ja hän tuntee tarvetta kertoa asiasta”, Kulmala kertoo puhelimessa. Ja jos Anneli Auer todellakin harjoittaa saatananpalvontaa, pahoinpitelee lapsiaan ja uhraa eläimiä, eikö hänen voisi olettaa myös pystyvän murhaamaan miehensä?

Anneli Auerin seksuaalirikos- ja pahoinpitelytuomion jälkeen syyttäjä panosti vuonna 2012 kaikkensa siihen, että murhaprosessi saataisiin uudelleen käyntiin. Ja hän onnistui tässä. Korkein oikeus kumosi molemmat aiemmat murha-asiaa koskeneet tuomiot ja palautti syytteet takaisin käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui olennaisilta osin lasten uusiin, järkyttäviin kertomuksiin.

Alexander, joka oli surmayönä ollut seitsemänvuotias, kertoi poliisille nyt, miten hänen äitinsä ja Amanda olisivat yhdessä tappaneet isän. He olisivat nauhoittaneet isän huutoja, ja sitten hätäkeskuspuhelun aikana soittaneet näitä hämäykseksi luodakseen vaikutelman, että isä olisi puhelun aikana vielä elossa. Hän, Alexander, olisi herännyt surmayönä ja kuullut huoneeseensa, kuinka terassinovi vanhempien makuuhuoneessa avattiin. Hän olisi kuullut myös kasettinauhurin surinaa ja napsahduksia.

Käräjäoikeudessa syyttäjä alkoi tästä lähtökohdasta avaamaan aihetodisteiden ketjua seuraavalla tavalla: Nuorimmat lapset olisivat yhdenmukaisesti kertoneet, että Amanda ja hänen äitinsä olivat paljastaneet heille tehneensä murhan. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänet viittaisivat syyttäjän mukaan siihen, että Anneli Auer olisi lyönyt miestään. Myöskään Amandan kertomus siitä, että hän olisi nähnyt jonkun kiipeävän ikkunasta, ei voinut pitää paikkaansa. Tekijästä olisi pitänyt jäädä oveen enemmän jälkiä. Sen lisäksi Jukka Lahden kengät olivat kadoksissa. Tästä voitaisiin päätellä, että Anneli Auer on käyttänyt miehensä kenkiä lavastaakseen ulkopuolisen jälkiä takkahuoneen lattialle. Myöhemmin Auer olisi hävittänyt kengät.

Tämän tapahtumakuvauksen tueksi syyttäjä oli pyytänyt todistajaksi muun muassa keskusrikospoliisin äänitutkijan. Tämä sanoi todistuksensa lopuksi, että hänestä oli outoa, että Amanda sanoo hätäkeskuspuhelussa: ”Tulkaa äkkiä, iskä voi huonosti.” Jos talossa olisi ollut ulkopuolinen henkilö, olisi lapsi äänitutkijan mielestä ilmaissut asian toisin.

Jokainen lause, jokainen sekunti hätäkeskuspuhelutallenteelta käännettiin nyt Anneli Aueria itseään vastaan. Hänen asianajajastaan Juha Mannerista tuntui käsittämättömältä, että hätäkeskuspuhelusta oli tullut vapaasti tulkittavissa oleva todistuskappale, josta sekalainen asiantuntijakunta oli löytävinään erilaisia aihetodisteita.

Asianajajalla oli kuitenkin ässä hihassaan.

Tutkija Juha Joutsenlahti saapui oikeuteen puolustuksen todistajana. ”Koin velvollisuudekseni tulla oikeuteen todistamaan, koska en halunnut, että syytön ihminen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen”, hän sanoo tänään. Hän kiisti syyttäjän väitteet. Hän teki oikeudelle selkoa epäselväksi jääneistä seikoista, joihin oli joutunut tutkintansa aikana perehtymään, esimerkiksi veitseen liittyen. Hän selitti myös Anneli Auerin verettömyyteen liittyviä seikkoja sekä helsinkiläisen erikoistutkijan johtopäätöstä siitä, ettei Auerilla ollut ollut osuutta miehensä murhaan. Joutsenlahti saattoi todeta, että yksinkertaisesti ei ollut mitään syytä epäillä Anneli Auerin kuvausta tapahtumista.

Joutsenlahden todistuksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Oikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeuteen. Tuomio ei tälläkään kertaa ollut yksimielinen. Yksi tuomareista olisi vapauttanut Anneli Auerin, sillä hänen näkemyksensä mukaan Aueria vastaan ei ollut olemassa mitään pitäviä todisteita, eikä sellaisia ollut löydettävissä myöskään hätäkeskuspuhelutallenteelta.

Joutsenlahti on nykyään vakuuttunut siitä, että hänen toimintansa Anneli Auerin puolesta maksoi hänelle hänen uransa. ”Esimieheni sanoivat minulle, ettei minun olisi pitänyt kertoa mielipidettäni julkisesti.” Joutsenlahti pidätettiin virastaan. Perusteluna oli, että hän oli tutkimusten alkuvaiheessa lähettänyt epäiltynä olleen näyttelijän kuvan sähköpostitse Anneli Auerille, ja olisi näin tehdessään toiminut vastoin virkasäännöksiä ja tietosuojalakia. Jopa Joutsenlahden kollegoiden silmissä rangaistus oli kova. Puolentoista vuoden kuluttua Joutsenlahti palasi poliisiksi, tosin järjestyspoliisiin puolelle. Henkirikostutkinnan sijasta hän hoitaa nyt passi- ja ajokorttiasioita.  ”Todistaisin kuitenkin vieläkin Anneli Auerin syyttömyyden puolesta”, hän sanoo. ”Parempi, että 100 syyllistä juoksentelee vapaana kuin että vankilaan joutuu yksi syytön. Parempi on myös se, etten ole ollut monen muun tavoin osallisena yhden perheen tuhoamisessa.”

Anneli Auer kertoo, että hän miltei menetti toivonsa vuoden 2013 tuomion jälkeen. Luonnollisesti hän kuitenkin tuolloin valitti tuomiosta. Jo tällöin olivat hänen oikeudenkäyntiensä kustannukset nousseet sellaisiin lukuihin, että hänen tapauksensa kuului kaikkein kalleimpien joukkoon Suomessa. Oikeudenkäynnit olivat jo tuolloin maksaneet lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Yhteensä yhdeksän tuomaria oli käsitellyt murha-asiaa. Neljä oli pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.

Tältä pohjalta oli siis vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, miten seuraavassa käsittelyssä tulisi käymään. Auerilla ei ollut paljoa perusteita toivoa, että hän koskaan saisi elämäänsä takaisin. Myös hänen asianajajansa toteaa: ”Tuolloin minulla oli vakavia epäilyksiä suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuudesta”.

Hovioikeuden käsittely pidettiin Vaasassa alkuvuodesta 2015. Oikeus ei katsonut toteennäytetyksi, että Jukka Lahden huutoja olisi nauhoitettu etukäteen. Lasten lausuntoja ei myöskään pidetty luotettavina, koska ne olivat ristiriidassa joidenkin tutkimustulosten kanssa. Koska ei ollut voitu todistaa yksiselitteisesti, että Anneli Auer olisi lavastanut miehensä murhan ulkopuolisen tekemäksi, oikeuden mukaan on otettava huomioon se mahdollisuus, että joku tuntematon on tunkeutunut asuntoon ja surmannut Anneli Auerin aviomiehen.

Auer sai nyt vapauttavan tuomion toisen kerran vuoden 2011 jälkeen. Yhdellä tuomareista oli eriävä mielipide, joten nyt viisi tuomaria oli ollut Auerin syyllisyyden kannalla ja seitsemän tuomaria olisi vapauttanut hänet. Myös syyttäjä kertoi pitävänsä Aueria edelleen syyllisenä. Syyttäjä vaati jälleen kerran tuomion kumoamista. Hänen mukaansa hovioikeus olisi jättänyt tärkeitä osia lasten kertomuksista huomiotta. Lisäksi osaa hätäkeskuspuhelutallennetta koskevasta materiaalista ei ollut otettu huomioon, kuten ei myöskään erään avioparin lausuntoja, joiden mukaan he olisivat kuulleet lapsilta, että Anneli ja Jukka olivat aikeissa erota. Syyttäjä toi esille, että Suomen oikeusjärjestelmän uskottavuuden säilyttämiseksi korkeimman oikeuden pitäisi ottaa asia käsiteltäväksi.

Helsingin korkein oikeus antoi 18. joulukuuta 2015 päätöksensä syyttäjän valitukseen. Jukka Lahden kuolemasta oli tuolloin kulunut jo miltei kymmenen vuotta. Muutamia kuukausia aiemmin Anneli Auer oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, missä hän oli ollut suorittamassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettua tuomiota.

Anneli Auer sai tiedon korkeimman oikeuden päätöksestä asianajajansa kautta. Syyttäjän valituksessaan esittämiä perusteita ei ollut arvioitu riittäviksi. Näin ollen vapauttava tuomio jäi voimaan.

Anneli Auer kertoo olleensa helpottunut. Hän ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan. Hän oli jo niin kauan taistellut saadakseen oikeutta, ettei hän enää oikein osannut uskoa sellaiseen edes silloin, kun hän sitä viimein sai. Hän pystyisi aloittamaan alusta vasta sitten, kun myös tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä olisi purettu.

Asianajaja Juha Manner, joka on kaikki nämä vuodet edustanut Aueria, totesi: ”Olen iloinen tästä ratkaisusta. Suomen valtio ei kuitenkaan ole kohdellut Anneli Aueria oikeudenmukaisesti. Se on ryöstänyt häneltä kymmenen vuotta hänen elämästään ja tuhonnut sen.” Manner toivoo, että purkuhakemuksesta käynnistyvä prosessi johtaisi jo tänä vuonna siihen, että Anneli Auer vapautettaisiin myös hyväksikäyttösyytöksistä. Lisäksi Manner on jättänyt korvaushakemuksen, jossa vaaditaan jokaista 600 vankilapäivää kohti useiden satojen eurojen korvauksia. Korvausten kokonaissummasta saattaa tulla suurin, jonka Suomen valtio on koskaan joutunut maksamaan.

Tähän mennessä Anneli Auer on joutunut istumaan oikeudessa viisi kertaa ja viettämään vankilassa yli 600 päivää. Hän vaatii korvauksia.

Tähän mennessä Anneli Auer on joutunut istumaan oikeudessa viisi kertaa ja viettämään vankilassa yli 600 päivää. Hän vaatii korvauksia.

 

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, tarina ei ole vieläkään päättynyt. Tarina, joka alkoi Jukka Lahden murhasta eräänä talviyönä. Tuomioistuimet käsittelevät asiaa edelleen, eikä se jätä asianosaisia rauhaan.

Syyttäjä Kalle Kulmala toteaa: ”Olen täysin vakuuttunut siitä, että korkeimman oikeuden olisi pitänyt tehdä toinen päätös”.

Matti Nissinen, valtakunnansyyttäjä, toteaa: ”On valitettavaa, että Anneli Auerin täytyi odottaa niin kauan tuomiotaan. On myös valitettavaa, ettemme ole onnistuneet selvittämään Jukka Lahden murhaa.”

Komisario Juha Joutsenlahti sanoo toivovansa, että Anneli Auerin vapauttavan tuomion myötä myös hänen kunniansa rikostutkijana voitaisiin palauttaa. Ehkäpä hän voisi palata takaisin henkirikostutkintaan.

Annelin veli, Ari Auer, vastaa ystävällisesti puhelimeen. Onko hänen mielipiteensä muuttunut sisaresta, joka nyt on vapautettu murhasyytteistä? Vieläkö hän uskoo, että Anneli on saatananpalvoja? Seuraa lyhyt hiljaisuus, minkä jälkeen Ari Auer toivottaa hyvää päivänjatkoa ja sulkee puhelimen.

Amanda istuu kahvilassa cola edessään ja kertoo, että on yrittänyt lähettää kirjettä sisaruksilleen: ”Minä opiskelen nyt. Olisi mukava kuulla teistä jotain. Mutta vasta sitten kun te haluatte. En halua painostaa teitä mitenkään.”

Hän antoi kirjeen sosiaalityöntekijälleen, jonka vastuulla hän ja hänen sisaruksensa ovat. Sosiaalityöntekijä kertoi kuitenkin Amandalle myöhemmin, että kun hän oli alkanut lukea lapsille kirjettä, nämä olivat sanoneet, etteivät halua kuulla sitä.
Anneli Auer vilkuilee arasti ympärilleen kahvilassa napittaessaan takkiaan. Hän kertoo, että tapaa kyseistä sosiaalityöntekijää kerran vuodessa. Hän saa silloin hiukan tietoja lastensa elämästä veljensä luona. Kun Auer yrittää kysellä lastensa harrastuksista, mieltymyksistä tai mielenkiinnon kohteista, sosiaalityöntekijä vastaa, että lapset ovat kieltäneet häntä kertomasta enempää.

Viime kesänä Turussa Anneli ajoi joen vartta pitkin polkupyörällään. Eräällä veneellä hän oli näkevinään veljensä. Hän toivoi, että olisi nähnyt vilahduksen myös lapsistaan. Näitä ei kuitenkaan näkynyt.

Mitä Anneli sanoisi lapsilleen, jos hän vielä kerran näkisi heidät?

Anneli on pitkään hiljaa, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä

”Minä itkisin”, hän sanoo.

Entä mitä Amanda sanoisi sisaruksilleen, jos hän näkisi heidät jälleen?

Amanda itkee.

    *****

MUUTA AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

Suomalaisen tutkivan journalismin sivusto Long Play kirjoittaa

(sivujen latautuminen kestää hetken)

http://longplay.fi/sidetone/kkon-salaamassa-auerin-hakemuksessa-epäillään-valemuistoja-ja-gynekologin-

http://longplay.fi/sidetone/”kukan-oikeudenkäyntien-näyttö-vaikuttaa-huteralta”

http://longplay.fi/sidetone/ulvilan-murhaa-ratkoo-nyt-kapellimestari

http://longplay.fi/sidetone/syyttajan-avaintodistaja-amatoorisalapoliisi

Ilmainen Pdf ladattavissa Long Playn jutusta Taksikuski täällä:

https://www.facebook.com/notes/long-play/ilmainen-long-playn-single-taksikuski/1123723587692745

 http://anneliauer.com/ulvilan-hatakeskuspuhelu/

Tykkää Facebook-sivuistani, niin pääset seuraamaan Suomen ällistyttävintä oikeusmurhaa: http://facebook.com/SuskuLondon

 

 

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

Kapellimestari Ampuja iski lusikan soppaan

10/11/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Valkama ja Kulmala tyytyväisiä

Vain Anneli Auer kelpaa syyttäjille tekijäksi. Muita ei tutkita edes vihjeiden tai todisteiden perusteella.

SYYTTÄJIEN TEORIA ETUKÄTEISNAUHOITUKSESTA JA SYYTTEEN LOGIIKKA

Raine Ampuja

Raine Ampuja, armeijan puhallinorkesterin entinen musiikkimajuri. Pettikö kuulo?

Kapellimestari Raine Ampujan ja hänen tutkimusryhmänsä jäseniltä on jäänyt kokonaan ottamatta huomioon epäloogisuus siinä ajatuksessa, että onko kukaan koskaan, koko maailmassa, päättänyt äänittää murhan etukäteen, ja soittaa nauhaa hätäpuhelun aikana? Pysähtyikö tutkimusryhmä ollenkaan miettimään miten monimutkaista ja suorastaan mahdotonta sellaisen toteutus olisi teknisesti sekä ajastuksellisesti ilman, että siitä jäisi selvät ja kiistattomat todisteet? Tai kuka edes muistaisi painaa “record”-nappia siinä tilanteessa, kun lähtisi omaa miestään tappamaan veitsen kanssa? Lapsetkin ovat olleet paikalla asunnossa, kun tämän on väitetty tapahtuneen.

Mikäli Anneli Auerin oletettaisiin silti näin toimineen, niin mikä logiikka on ajatuksessa, että Auer olisi lavastanut itsestään syyllisen nauhoittamalla “(k)uole!” huudon aviomiestään Jukka Lahtea tappaessaan, ja vieläpä soittanut sen hätäkeskukselle?

KRP:n Tuija Niemi on muutellut hätäpuhelun litteraatiota ja lausuntoaan useaan otteeseen.

KRP:n Tuija Niemi on muutellut hätäpuhelun litteraatiota ja lausuntoaan useaan otteeseen.

Syyttäjien ja KRP:n Tuija Niemen teoria etukäteisäänityksestä on pienen äitiään pelkäävän ja perheensä menettäneen traumatisoituneen pojan mielikuvitukseen pohjautuva hätävalhe tilanteessa, jossa lapsi olisi palautunut vankilasta vapautuneelle vanhemmalleen kesällä 2011.

Syyttäjät tarvitsevat todisteita etukäteisäänityksestä, sillä hätäpuhelusta kuuluu kuinka Anneli Auer on lähellä puhelinta tyttärensä vieressä samaan aikaan, kun takkahuoneesta kuuluu “(k)uole!” huudoksi tulkittu ääni. Hätäpuhelu antaa näinollen alibin Anneli Auerille. Ja tämähän ei syyttäjiä miellytä sen enempää kuin Vaasan hovioikeuden tuomareiden vapauttavat tuomiotkaan.

Syyttäjä Jarmo Valkama ilmoitti vaatimattomasti vuonna 2012, että syyttäjät vain koputtelevat korkeimman oikeuden ovelle. Silloin koputeltiin samojen lasten samoilla kertomuksilla saatananpalvonnasta, eläinten kidutuksista, väkivallasta, myymälävarkauksista, raiskauksista jne. Auerin pojan kertomus etukäteisäänityksestä oli mukana siinä laajassa materiaalissa, jota lapsilta vuonna 2011 kuulusteluissa sijaisvanhempien avustuksella saatiin.

Syyttäjien omat tähtitodistajat ja “huippuasiantuntijat” ovat muunnelleet todistuksiaan vuosien varrella syyttäjien agendaan sopiviksi. Teon motiivi on tosin syyttäjiltä edelleenkin hakusessa. He eivät ole myöskään kyenneet päättämään tappoiko Anneli Auer miehensä äkkipikaistuksissaan riidan päätteeksi (yllätystodistajana oikeudessa uhrin kurssikaveri), vaiko lapsen kertomuksen mukaisesti pitkään suunniteltuna ja harjoiteltuna tekona, jossa oli mukana yhdeksänvuotias sisar.

Syyttäjille pääasia tuntuu olevan se, että tekijä oli Anneli Auer, eikä kukaan muu. Tämä seikka on pyritty todistamaan sillä, että paikalla Tähtisentiellä ei ollut ulkopuolista hyökkääjää, vaikka tämä oli jättänyt jälkeensä mm. verisiä kengänjälkiä ja toisen surmavälineen. Murhapaikalta löydetty vieras DNA osoittautui kuuluvan poliisille, jonka henkilöllisyys salattiin. Lisäksi murhaajan pakenemisen näki pieni lapsi, jonka sanaa Porin poliisit ja syyttäjät ovat vuosien ajan yrittäneet horjuttaa hyvin epäreiluin ja arveluttavin keinoin.

Hätäpuhelutallenne on tärkein todiste siitä mitä Ulvilassa tapahtui murhayönä 2006. Sen takia syyttäjät ovat yrittäneet hämärryttää kansaa kapellimestarista koostuvalla amatööridekkari tutkintaryhmällä. Se mitä nauhalta kuuluu on kuulijan korvista ja korvien välistä kiinni.

Hätäpuhelutallenne on kuultavissa alempana tai täältä.

LINKIT:

Syyttäjän Ulvila-avaintodistaja on amatöörisalapoliisi

Anneli Auer kirjoittaa (itse) – Raine Ampuja ja orkesteri

Ulvilan murhamysteeri dokumentti ja sensuuri

16/03/2015

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

+++

Ulvilan murhamysteeri

***Osta Ulvilan Murhamysteeri DVD omaksesi alla olevista linkeistä.***

Ulvilan murhamysteeri dokumentti ja sensuuri

Ohjaaja Pekka Lehdon elokuva Ulvilan murhamysteeri sai viime vuonna kulttuuri- ja elokuvakriitikoilta erittäin hyvät arvostelut. Pieni äänekäs toimittajajoukko Satakunnan Kansasta ja YLE Satakunnasta esitti kuitenkin mediassa vihaisia vastalauseitaan. Elokuva oli heidän mielestään mm. hyvän maun vastainen ja rikkoi lasten etuja.

Uutistoimittajilla on perinteisesti työnsä puolesta läheiset suhteet päättäjiin ja viranomaisiin. Pienellä paikkakunnalla suhteet ovat sitäkin läheisemmät. Ulvilan murhamysteeri elokuva pureutuu nimenomaan satakuntalaisten viranomaisten toimintaan Ulvilan murhan selvittelyssä, sekä Anneli Auerin lasten saamaan kohteluun samaisten viranomaisten taholta.

Ulvilan murhamysteeri dokumentti esitetään ensi kertaa televisiossa tänään maanantaina 16.03.2015 YLE TV1 klo 21.30. Esitysaika on ajoitettu tarkoituksellisesti myöhäisiltaan, jotta koululaiset olisivat jo nukkumassa. YLE on tehnyt omatoimisesti muutoksia Lehdon elokuvaan “suojellakseen Auerin lapsia”. Ohjaaja Lehto on muutoksista raivoissaan ja on uhannut viedä asian oikeuteen, mikäli sensuroitu versio esitetään televisiossa. Eihän YLE menisi sensuroimaan omatoimisesti esim. David Attenborough’n luontodokumenttejakaan “suojellakseen lapsia”, koska niissä näytetään mm. eläinten harrastamaa seksiä.

Dokumenttielokuva nimensä mukaisesti dokumentoi tapahtumia. Ohjaaja Lehto on seurannut vuosikausia tiiviisti Auer tapauksen oikeudenistuntoja kuvausryhmineen. Hän on lukenut tuhansia sivuja asiaan liittyviä virallisia papereita, sekä haastatellut useita viranomaisia, asiantuntijoita ja muita asiaan liittyviä. Elokuvassa tapahtumat niistä annettuine viranomaislausuntoineen avautuvat katsojille sellaisinaan. Monia katsojia tämä kokonaisuus on järkyttänyt ja joiltain osin jopa naurattanut.

Lehto on kasannut elokuvan kuvaamastaan materiaalista, poliisin esitutkintamateriaalista (joka on julkista veronmaksajien rahoilla maksettua materiaalia) sekä lähes kymmenen vuotta vanhoista Auer-Lahden perhealbumi valokuvista, joissa näkyy aivan tavallinen ja onnellinen suomalainen perhe yhteispotreteissa. Tämä sotii tietenkin sitä viranomaisten mediassa maalaamaa kuvaa vastaan, että perheessä olisi ollut ongelmia; väkivaltaa ja riitoja, jotka johtivat isän väkivaltaiseen murhaan. Auerin vanhin tytär sanoo itkien elokuvassa: “Minulla oli kiva perhe ennenkuin isä kuoli. Kyl mä vieläkin odotan, että voidaan palata jonkinlaiseksi perheeksi”. Kukaan naapureista, sukulaisista, lasten koulusta, tai muualtakaan ei ole raportoinut tai havainnut, että Auer-Lahti perheessä olisi ollut ongelmia. Perheen raha-asiat olivat kunnossa, eikä alkoholilla ollut osuutta perheen elämässä. Suojellaanko lasten kasvojen pikseloinnilla sittenkin Auerin nuorimpia lapsia näkemästä omaa onnellista menneisyyttään? Nämä kolme lasta on eristetty ja vieroitettu viranomaisten toimesta kokonaan muusta suvustaan.

Elokuvaa on esitetty sensuroimattomana televisiossa Saksassa ja Ranskassa. Suomalaisten viranomaisten toiminnasta järkyttyneet katsojat etsivät lähetysten jälkeen netistä lisää tietoa tapauksesta. He löysivät blogini englanninkielisen About-sivun, jonne he kirjoittivat kauhistuneina kommenttejaan. Kommenteille yhteistä on järkyttynyt epäusko, että Anneli Auerin perheelle on voinut tapahtua mitään näin kamalaa nimenomaan Suomessa, joka heidän silmissään on ollut edistyksellinen ja moderni oikeusvaltio. Nämä katsojat eivät ole lukeneet vuosikausia suomalaisen median uutisointia Anneli Auerista. He katsoivat elokuvan ulkopuolisina sille demonisoinille, jota Anneli Auer on saanut osakseen suomalaisessa mediassa. Heillä ei ollut ennakkoasennetta Anneli Aueria kohtaan.

Media muokkaa ihmisten käsityksiä itsestä ja muista ihmisistä, omasta kulttuurista, elinympäristöstä, politiikasta jne. Median valtaa mielipidemuokkaajana on turha kenenkään vähätellä. Tuleeko tämä valta kuitenkin ilman vastuuta?

Itselleni suomalaisen journalismin tila tuli ikävänä yllätyksenä. Olen asunut ulkomailla jo pitkään, joten en osannut varautua siihen yksipuoliseen raportointiin ja sensuuriin, jota media Auer-jutun ympärillä harjoitti ja edelleen suurelta osin harjoittaa. Pienessä maassa ei ole tarpeeksi suuret markkinat ja sen mukanaan tuomaa kilpailua, joten eriäviä näkökulmia ei tule julki samaan tapaan, kuin esim. englantilaisessa lehdistössä. Tutkivia journalisteja on Suomessa hyvin harvassa, sillä resursseja (lue rahaa) ei löydy juttujen perinpohjaiseen penkomiseen. Kotimaan uutiset syntyvät siten, että viranomaiset lähettävät tiedotteen Suomen tietotoimistolle, josta uutinen leviää kaikille medioille. Poliisin ja viranomaisten näkemys asioissa leviää kulovalkean tavoin koko kansalle, eikä monikaan epäile tai kyseenalaista tiedon oikeellisuutta, tai tutki taustoja sen enempää. Suomessa ollaan totuttu luottamaan viranomaisiin ja heiltä saadun tiedon oikeellisuuteen. Jari Aarnion tapaus on ravistellut kansalaisia heräämään. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka monta korruptoitunutta poliisia Suomesta löytyy, vai onko kaikki pahuus jälleeen kerran kaadettu virkakoneiston voimin mediassa yhden henkilön niskaan? Tilannetta ei auta myöskään viranomaisten agressiivinen uhittelu, joka luo pelon ilmapiiriä eriävien näkemysten esittäjissä.

Liian monet toimittajat Suomessa ovat nähtävästi unohtaneet mitä tarkoittaa sanonta, että toimittajan tehtävä on toimia vallan vahtikoirana. Heidän tehtävänsä on vahtia, ettei valtaa käytetä väärin. Jostain syystä useat toimittajat vahtivat sensijaan, etteivät kansalaiset (kuten Lehto) ryppyile vallanpitäjille. Toimittajat ovat syöneet ja juoneet liian kauan viranomaisten kädestä.

Anneli Auer -dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeri on tyrmäävää katsottavaa

Suomen Kuvalehti 13.6.2014 19:03

Kalle Kinnunen

 

Uskomatonta. Aivan uskomatonta.

Tällaisia ovat ensitunnelmat dokumenttielokuvasta Ulvilan murhamysteeri.

Pekka Lehdon yli viiden vuoden ajan kuvaama dokumentti murhasta, oikeudenkäynneistä ja Anneli Auerista on nyt valmis. Ulvilan murhamysteeri sai ensi-iltansa tänään iltapäivällä Sodankylän elokuvajuhlilla. Elokuva näyttää kronologisesti, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Ulvilassa 1. joulukuuta 2006.

Dokumentti ei paljasta paljoakaan uutta, mutta sen todistusvoima on suuri. Elokuvassa yhdistetään palasia tavalla, jota ei ole aiemmin tehty. Joitain asiayhteyksiä lausutaan nyt ensimmäistä kertaa ääneen.

Lehto kuvaa moderneja noitavainoja. Dokumentin antaman kuvan mukaan viranomaiset ovat päättäneet, että Anneli Auer on syyllinen, ja melkein kaikki kelpaa nyt todisteeksi tämän väitteen puolesta.

Poliisin tutkinnanjohtaja sanoo ääneen, että jo Auerin itkemättömyys on merkki syyllisyydestä. Pienten lasten todistajanlausunnot muuttuvat vuosia myöhemmin yhä epärealistisemmiksi, mutta niihin tartutaan yhä hanakammin – vaikka uudet lausunnot olisivat myös täysin ristiriidassa aiempien kanssa. Paikallislehden toimittaja paljastaa, että satakuntalaiset poliisit ovat syöttäneet medialle karkeita valheita Auerin seksuaalirikoksiin liittyvien todisteiden olemassaolosta.

Julkisuudessa jo puitu poliisin peitetoiminta näyttää dokumentin myötä entistäkin mielettömämmältä. Peitepoliisin kirjaamat havainnot ovat toisaalta ristiriidassa seksuaalirikossyytteiden kanssa.

Vähäeleisesti Lehto kyseenalaistaa valtaosan todisteista, joiden perusteella tuomiot Auerille on annettu. Itse murhaa hän ei yritä ratkaista.

Elokuva on ainutlaatuinen: en tiedä toista suomalaista dokumenttia, jossa avoin oikeustapaus perataan. Se tietenkin johtuu myös oikeusprosessin pitkittymisestä.

Tapauksesta on tullut irvokas ja loputon mediasirkus. Siksi on hätkähdyttävää nähdä rauhallinen Auer haastateltuna sellissään ja kotonaan tapauksen eri vaiheissa ja eri vuosina. Hän näyttäytyy ihmisenä, ei salaperäisenä hirviönä, josta lehtien sanamuodoiltaan yhä mutkikkaammiksi muuttuneissa jutuissa kirjoitetaan. Mutkikkuus johtuu tapauksen äärimmäisen ongelmallisista intimiteettisuoja-asioista: todistajien ja asianomaisten henkilöllisyyksiä suojellaan.

Tästä syystä on hyvin mielenkiintoista, voidaanko Ulvilan murhamysteeri tuoda nykyisessä muodossaan julkiseen levitykseen.

Siksi joudun myös kirjoittamaan: kaikki, mitä tämä blogimerkintä sisältää, on tulkintaa Lehdon dokumenttielokuvasta ja kuvailua sen herättämistä tunteista.

Kyllä. Sotku on jo sitä luokkaa, että sen rajukin purkaminen on aivan välttämätöntä. Kun joitain tosiasioita varotaan sanomasta julkisuudessa, toiset seikat painottuvat kohtuuttomasti.

Tavatessani viimeksi Lehdon syksyllä 2013 hän kuvaili silloin vielä tekeillä ollutta dokumenttiaan kauhutarinaksi, joka näyttää, kuinka Satakunnassa ja koko Suomessa ollaan Pohjois-Korean tasolla. Se kuulosti hurjalta, mutta kun dokumentissa kerrotaan, millaisin keinoin Aueria on mustamaalattu, tuntuu kaikki olevan maassamme mahdollista.

Lehdon ei tarvitse esittää todisteita Auerin syyttömyydestä. Riittää, että dokumentti näyttää, kuinka heppoisia alati muuttuvat todisteet syyllisyydestä ovat.

Mitään kovia tai yllättäviä väitteitä ei Lehto elokuvassa tuo esiin. Loppupuolelle kerätyt tosiasiat esimerkiksi Auerin saaman seksuaalirikostuomion välillisestä, suuresta taloudellisesta hyödystä niistä todisteet poliisille vieneelle henkilölle ovat kuitenkin tyrmääviä.

Niitä ei voi listata tässä.

Lehdon dokumentti ei ole elokuvana ehkä mestariteos, ja ohjaajan omat vertaukset Errol Morrisin huikeaan ja psykologialtaan universaaliin murha- ja ihmisanalyysiin Johtolanka (Thin Blue Line) ontuvat: koska tapaus Ulvila on yhä kesken, liikaa jää yhä sanomatta.

Merkitykseltään Lehdon elokuva voi silti olla suuri. Ulvilan murhamysteerin nähtyään on enää mahdoton sanoa, ettei ota kantaa tapahtuneeseen.

Lehto on puhunut jatko-osasta elokuvalleen. Se olisi mielenkiintoista nähdä. Materiaalia dokumentaristille on kertynyt satoja tunteja. Viime syksynä vielä Lehto harkitsi mahdollisuutta peräti kolmituntisen elokuvan levittämisestä, mutta nyt valmistunut Ulvilan murhamysteeri on noin 85-minuuttinen.

Anneli Auer itse on nähnyt elokuvan ja piti siitä, ohjaaja on kertonut.

Elokuvassa on karmeitakin hetkiä. Ne eivät liity esimerkiksi pieneläinten toistuviin rituaalimurhiin (ja muihin päätähuimaaviin satanistisiin tempauksiin, kuten dildojen ja veitsien heilutteluihin pihalla kerrostaloalueella), joista tapahtumahetkillä pienet lapset ovat vuosia myöhemmin aivan yllättäen kertoneet.

Dokumentissa esitetyt näytteet lasten kuulusteluvideoista kertovat paitsi johdattelusta, myös suuresta henkisestä tuskasta.

Mediasirkuksen keskellä unohtuu, että kyse on erään perheen täydellisestä tragediasta. Ulvilan murhamysteeri ei väitä, että Anneli Auer on syytön, mutta se kyseenalaistaa poliisin ja oikeuslaitoksen toimet ankarasti.

Sen mukaan epäselvää murhaa on seurannut selkeä oikeusmurha.

***

“Sensuuri on valtion viranomaisten suorittama suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastus, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Yleis- tai puhekielessä sensuurilla voidaan tarkoittaa myös jonkin tietyn tekstin, kuvan tai vastaavan jättämistä julkaisematta.” – Wikipedia

***

Dokumenttiprojekti: Ulvilan murhamysteeri nähtävissä ilmaiseksi netissä jonkin aikaa. (YLEn leikkaus).

http://areena.yle.fi/tv/2689828   HUOM! Ohjelman katseluaika on päättynyt : / (64190 katselua)

Alempana on linkit sivuille, joista elokuvan voi ostaa omaksi, tai katsoa netissä.

MUUTA LUETTAVAA

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/05/dokumenttiprojekti-ulvilan-murhamysteeri

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/13/anneli-auerin-tytar-enta-jos-taas-tulee-uusi-kaanne

Elokuva kysyy ikäviä Ulvilan surmasta

Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet

Auerin seksuaalirikostuomio on purettava

https://www.facebook.com/SuskuLondon

https://www.facebook.com/ulvilanmurhamysteeri 

http://anneliauer.com/kantelu-osa-3-porin-pienet-piirit-kuka-tuntee-kenet/

http://niinaberg.com/2014/09/21/uhratut-lapset/

http://niinaberg.com/2014/08/02/vino-ja-yksipuolinen-tapio-vallin/

KATSO: Ulvilan murhamysteerin sensuroimaton ohjaajan leikkaus netissä:
Elisa Viihde

Ulvilan murhamysteeri CD ON LOPPUUNMYYTY useimmista liikkeistä.
Rosebud kirjakaupasta sitä voi olla vielä muutama kappale tilattavissa: (tilaa samalla Murhalesken muistelmat).

http://www.rosebud.fi/2011/kirjat_2010.php?ryhma2=hak

Voit kysellä elokuvaa myös paikallisesta kirjastostasi.

KUUNTELE: ohjaaja Pekka Lehto arvostelee murhatutkintaa, oikeusprosessia, mediaa jne.
Ulvilan murhan selvittely on ollut fantasiaa 2 min.

Ulvilan murhamysteeri on suomalainen Twin Peaks-tarina 26 min.

+++

Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.

Kirjoita kommenttisi alle:

KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?

12/01/2015
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

TULOSSA: KANTELU – osa 4 – Ongelmia poliisissa ja työpaikkakiusaamista

Kantelun edellinen osa, sekä kaikki aiemmat kirjoitukset löytyvät sivua alas rullaamalla. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Julkaisen alla otteen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle joulukuussa 2012 tekemästäni kantelusta. Edellinen osa löytyy sivua alas rullaamalla.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Liikaa uskovaisia ja pienet piirit

Suomessa on uskonnon vapaus. Onko uskonlahkoihin kuulumattomilla ja  uskonnotonta vakaumusta vailla olevilla syytetyillä oikeus olla joutumatta uskovaisten jahtaamiksi ja tuomitsemiksi? Saamieni tietojen mukaan Anneli Aueria syyttävien ja tuomitsevien joukoissa on harvinaisen usein uskovainen tausta. Tämä asia selvisi minulle siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Anneli Aueria epäiltiin tosissaan saatananpalvonnasta. Sen laatuisia syytteitä ei uskoisi esitettävän tänä päivänä missään modernissa sivistysvaltiossa.

Toukokuussa 2012 selvisi, että lestadiolaisten piireissä on jäänyt 150 pedofiilia kiinni, eikä uhrien lukumäärää tiedä kukaan. Ovatko kaikki nämä pedofiilit nyt vankilassa? Vai riittääkö, että “kauhujentalon emäntä” ja”helsinkiläinen taksikuski” on demonisoitu lahkolaisten hallinnoimassa mediassa? Yritetäänkö mediassa vierittää kaikki negatiivinen huomio Anneli Auerin ja Jens Kukan harteille?

Anneli Aueria tuomitsevien taustalla näyttää olevan myös ihmisiä, joilla on entuudestaan läheiset keskinäiset suhteet. Mikäli Te oikeuskanslerina olette hyvä tuttu keidenkään Ulvilan surmaa tai näitä seri-asioita hoitavien poliisien tai virkamiesten kanssa, pyydän Teitä jäävinä siirtymään sivuun, ja antamaan puolueettoman henkilön hoitaa pyytämäni tutkinnan.

Hyvä veli-järjestelmä

Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen vaati 17.03.2012 kirjoituksessa totuuskommissiota selvittämään hyvä veli -järjestelmän aiheuttamat vahingot Suomen talouselämälle. Totuuskommissiota tarvittaisiin myös selvittämään hyvä veli-järjestelmän aiheuttamat vahingot kansalaisten oikeusturvalle.

Salailu ja syytetyn oikeusturva 

Puolustuksen toiminta ollut erittäin vaikeata, miltei mahdotonta, koska syytettyjä on pidetty vangittuina, asioiden käsittely on määrätty salaiseksi ja puolustuksen asianajajille on annettu ilmaisukielto, ja epäillyillä oli pitkään yhteydenpitokieltoja ulkomaailmaan.

Syytetyillä on vastassaan neljä syyttäjää, ja heiltä on viety varojen jäädyttämisellä taloudelliset mahdollisuudet palkata itselleen lisäapua. Jo tämä tekee tilanteen syytettyjen kannalta täysin epäoikeudenmukaiseksi.

Asianajajille asetettu ilmaisukielto on halvaannuttanut puolustuksen toiminnan.Veljeni asianajaja ei ole saanut kertoa edes meille omaisille asioita, jotka olisivat olleet meille tärkeitä  totuuden esille saamiseksi heti tutkimusten alkuvaiheessa.

Asiakirjojen salaaminen on mm. estänyt puolustusta puuttumasta kriittisesti syyttäjäpuolen asiantuntijoiden ammattipätevyyteen, ja näiltä asiantuntijoilta saatujen lausuntojen virheelliseen sisältöön.

Kaikki tässä asiassa on salattu vain siksi, että syytteet eivät kestä päivänvaloa. Kaikki asiaan liittyvä on salattu järjestelmällisesti, vaikka asiaan ei liittyisi alaikäisiä.

Asiakirjojen julkistaminen on todella tärkeätä

Asianajaja Miikka Hakanen totesi 06.03.2012 Turun Sanomissa:

“Kyseessä on yhteiskunnallisesti ja rikosoikeudellisesti merkittävä asia, joten vaatimamme asiakirjat on julkistettava. Niitä ei saa salata, koska ne vaikuttavat syytetyn puolustamiseen. Porin syyttäjät uskovat juttujen yhteyteen, mikä käy ilmi Korkeimman oikeuden valituslupahakemuksesta. He uskovat, että tämän seksuaalirikosepäilyn yhteydessä tulee esille mahdollinen motiivi, joka liittyy murhaoikeudenkäyntiin”

Nyt salataan syyttömyyteen viittaavia tosiasioita kuten, että Anneli Auerin lapsilla ei ole todettu sellaisia fyysisiä vammoja, joita ei voida muutoin selittää, kuin kiistattomana näyttönä hyväksikäytöstä. Kaikki Anneli Auerin tyttäret ovat edelleen neitsyitä, vaikka pienen traumatisoituneen pojan tarinoiden mukaan veljeni olisi useasti harrastanut penetratiivista seksiä heidän kanssaan. Samainen poika väittää myös, että hänen isosiskonsa, surmayönä vain 9v., olisi osallistunut isän murhaan äidin kanssa. Hän kertoo kauhutarinoita pienempien sisartensa säestämänä, että perheessä harrastettiin saatananpalvontaa, kidutettiin ja tapettiin eläimiä, raiskattiin ja pahoinpideltiin lapsia. Muitakin pihapiirin lapsia kuin heitä itseään. Nämä muut lapset kieltävät isosiskon tavoin, että mitään sellaista olisi koskaan tapahtunut. Kotieläimiä ei ole perheessä koskaan ollut. Mitään näyttöä pojan kertomusten totuudenmukaisuudesta ei ole löytynyt.

Toimittaja Jarkko Sipilä teki valituksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kesällä antaman seksuaalirikosjutun julkisesta selosteesta. Sipilän mukaan seloste ei täyttänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 25 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan tutkineet valitusta.2 )

Syyttäjän vaihtaminen ja neljän syyttäjän kokoonpano

Kihlakunnansyyttäjä Jouko Saario Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta rikkoi syyttäjien tiedotusohjetta lausumalla julkisuudessa syyteharkinnan ollessa vielä kesken, että syytteet nostetaan. Kysymykseksi jää, miksi Saario menetteli näin, vaikka valtakunnansyyttäjänvirasto on aiemminkin vaihtanut syyttäjää aivan samasta syystä, esim. ns. myrkkyhoitajan tapauksessa?  Oliko kyseessä jonkinlainen taktinen veto?

Saarion tilalle nopeasti vaihdettu kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto on aiemmin työskennellyt VSKV:ssa toimenaan poliisirikosten peittely.3) Hän on myös kunnostautunut paljon julkisuutta saaneessa Bodominjärven murhajutussa.

Eikö ole syytetyn oikeusturvan vastaista, että häntä vastaan on neljä syyttäjää kaikkine taloudellisine resursseineen ja puolustamassa on vain yksi asianajaja, joka hänet pakotettiin valitsemaan vain kymmenen nimen listalta, koska hänen omat varansa olivat jäädytetty ja tulotkin saatu tyrehdytetyksi?

Linkit

2) Jyrki Virolainen, 17.11. 2012, blogi nro 668. Oikeuskansleri moittii tuomioistuimia seksuaalirikostuomioiden tiedottamisesta
3) Mikko Niskasaari, Artikkeli on julkaistu Voima -lehden numerossa 9/2010 s. 37-39.
Virkavaltaa & mielivaltaa

+++

TAUSTAA

Jenssillä oli aikoinaan taksikyydissä eräs helsinkiläinen poliisi, joka uskoi varmuudella, että…

Anneli Auer on syyllinen, koska Porista sanottiin niin.

Helsinkiläisenä ihmettelin mitä tämä tarkoittaa? Miten “jollain Porin poliisilla” olisi arvovaltaa saada koko maan poliisivoimat uskomaan, että Anneli Auer on syyllinen? Vuosien varrella vastaus on alkanut selkiytyä mielessäni.

Kuka tuntee kenetkin?

Jenni Haukio vaalitunnelmissa

Jenni Haukio vaalitunnelmissa 5. helmikuuta 2012

Presidentti Sauli Niinistön (kok) puoliso Jenni Haukio (kok) on kotoisin Porista.

“Haukio on toiminut kokoomuksessa nuoresta pitäen. Hän on toiminut kansanedustaja Anne Holmlundin (kok) avustajana ja Kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajana (2005–2007). Vuodesta 2007 Haukio työskenteli Kokoomuksen viestintäpäällikkönä puolisonsa presidentiksi valintaan saakka. Haukio on ollut naimisissa Sauli Niinistön kanssa vuodesta 2009.” – http://fi.wikipedia.org/wiki/Jenni_Haukio

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Ulvilalainen Anne Holmlund (kok) nimitti Mikko Paateron (kok) virkaansa

Entinen sisäministeri Anne Holmlund (kok) on kotoisin Ulvilasta, kävelymatkan päästä Tähtisentieltä. Holmlundista tuli sisäministeri vuonna 2007:

“Hallitustaipaleen alussa Holmlund nimitti erityisavustajakseen varatuomari Ilkka Salmen, joka oli entinen Ville Itälän erityisavustaja. Suojelupoliisin johtaja Seppo Nevalan jättäessä virkansa Holmlund nimitti Salmen Supon johtoon ja erityisavustajaksi tuli tämä jälkeen Sami Paatero. Paatero on Holmlundin poliisiylijohtajan virkaan nimittämän Mikko Paateron poika.

Mikko Paatero selitti jo ennen nimitystään Ilta-Sanomissa, ettei ole asiassa jäävi. Sekä Paaterot että Salmi ovat kotoisin Holmlundin kotiseuduilta Länsi-Suomesta. Savon Sanomien pääkirjoituksessa toimittaja Hannu Virtanen arvosteli Holmlundin suosineen virkanimityksissä kokoomusta. Salmea ja Paateroa tehtävässä seuranneet Kristiina Kokko ja Karoliina Vuopala ovat kotoisin Uudeltamaalta. Holmlundin valtiosihteerinä toimi vuoden 2009 alusta OTK, ylijohtaja Antti Pelttari.

Anne Holmlund on vaatinut poliisia toimimaan maahanmuuttovastaisuuden vähentämiseksi.*)

Maaliskuussa 2010 Holmlund teki päätöksen hätäkeskusten sijoituspaikoista. Tämä aiheutti kritiikkiä etenkin Tampereella, kun paljon suurempi Pirkanmaan hätäkeskus lakkautettiin ja sen toiminnot siirrettiin Holmlundin kotiseudulle Poriin. Hätäkeskusten uudet paikkakunnat valittiin ennalta määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Hätäkeskusten oli muun muassa oltava riittävän suuria, jotta työtilaa riittää kaikille päivystäjille. Hätäkeskuksien toimintamenoja ei haluttu käyttää suurempien toimitilojen rakentamiseen vaan toiminnan kehittämiseen. Porin valintaan vaikutti myös siellä sijaitseva valtakunnallinen hätäkeskus, joka ohjaa muiden yksiköiden toimintaa. Porin hätäkeskuksen johtaja tyrmäsi tamperelaisten väitteet suuremmista tiloista ja kotiinpäin vetämisestä Satakunnan Kansassa. –    http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Holmlund

Kokoomuksen lisäksi Anne Holmlund kuuluu myös Satakunnan kauppakamariin, jota kautta hän tuntee Luvata Oy:n toimitusjohtaja Jussi Helavirran, joka asui myöskin Tähtisentiellä Ulvilassa. Koska Jukka S. Lahti oli saanut tappouhkauksia, poliisi etsi alkuun murhaajaa Luvatalaisten joukoista. Poliisi tutki myös teoriaa, että oikea kohde olisi ollutkin Helavirta, mutta tekijä olisi erehtynyt talosta. Miten pitkittynyt murhatutkinta ja sen tuoma negatiivinen huomio vaikutti mahdollisesti yhtiöön, siitä enemmän Ulvilan aikakirjoissa.

*) Anne Holmlundin veli Ilkka Holmlund suunnitteli maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen avaamista Poriin. Asiasta uutisoitiin syyskuussa 2009. Katso video:

 

Sami Paatero

Mikko Paateron poika Sami Paatero toimi poliisiministeri Holmlundin avustajana, kun isänsä nimitettiin poliisiylijohtajaksi 15. elokuuta 2008

Kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kampanjaryhmän mainonna ja markkinoinnin vetäjä Kirsi Piha sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Sami Paatero

Kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kampanjaryhmän mainonnan ja markkinoinnin vetäjä Kirsi Piha sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Sami Paatero

Wikipedia kertoo Sami Paaterosta näin:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Sami_Paatero

***

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on kotoisin Lavialta Länsi-Suomesta, kuten on myös Anneli Auerista syyllisen tehnyt tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta. Jonkka astui virkaansa heinäkuussa 2007. Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja vuotta myöhemmin 01.08.2008 ja Länsi-Suomen läänin poliisineuvos Mikko Paaterosta tehtiin poliisiylijohtaja kaksi viikkoa myöhemmin 15.08.2008.

Jonkka ja Kuusiranta ovat toisilleen tuttuja ainakin Lavia-Seura ry:n kautta, jonka toiminnassa Kuusiranta on aktiivisesti mukana uskovaisen sisarensa Tellervo Kuusirannan kanssa. 

Wikipedia kertoo Jaakko Jonkasta näin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Jonkka

***

Jaakko Jonkka

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka piti puheen Lavia Seuran hengellisessä päivässä 12.04.2014

Heti tutkinnanjohtajaksi tultuaan Pauli Kuusiranta esiintyi hyvin itsevarmana mediassa. Päivälleen kaksi vuotta Jukka S. Lahden surmasta (01.12.2008), Kuusiranta antoi lausunnon IltaLehdelle otsikolla “Tutkinnanjohtaja: Murha selviää“:

“- Olen ollut poliisina jo 36 vuotta ja tämä on pitkän urani ainoa selvittämätön henkirikos. Porin seudullakaan ei ole tällä hetkellä muita selvittämättömiä juttuja, Kuusiranta selvittää.”

 

 

Pauli Kuusiranta

Kuusiranta etsi murhaajaa selvännäkijän avulla sekä kirkonkirjoista.

Miten Kuusirannan varmuuteen murhan selviämisestä on vaikuttanut Mikko Paateron puuttuminen asiaan? Ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti halusi siirtää jutun KRP:n hoidettavaksi jo keväällä 2007, mutta jostain syystä tämä ei sopinut Paaterolle. Sensijaan pian eläkkeelle jäävä Kuusiranta nimitettiin tutkinnanjohtajaksi Joutsenlahden tilalle seuraavana vuonna.

***

“Kun murhasta oli kulunut noin 3 kuukautta, ehdotin silloiselle vs. poliisipäällikkö Matti Kulmalalle jutun siirtämistä KRP:lle. Juttu oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi eikä tutkintaryhmä ollut päässyt tekijän jäljille. Jutun tutkinnanjohtajuuden lisäksi minulla oli johdettavani RTP (rikostietopalveluyksikkö) ja paljon työllistänyt huumeryhmä. Pääperusteena siirtoehdotukselleni oli kuitenkin se, että me emme olleet saaneet kiinni tekijää. Ajattelin, että KRP voisi katsoa asiaa ”uusin silmin” ja keskittyä siihen täysipainoisesti. Kulmala suostui pyyntööni, minkä vuoksi otin yhteyttä KRP:n Turun yksikön päällikkö Heikki Kopperoiseen. Kopperoinen suostui ehdotukseeni ja määräsi uudeksi tutkinnanjohtajaksi Teijo Ristolan. Olin tyytyväinen ja ehdin antaa jo Satakunnan Radion toimittaja Tapio Termoselle haastattelunkin vaihdosta. Silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kuitenkin puuttui asiaan. Paatero oli saanut selville siirtoaikeen ja hän soitti minulle. Keskustelumme päättyi siihen, että Paatero perui jutun tutkinnan siirron KRP:lle ja määräsi minut jatkamaan tutkinnanjohtajana. Termonen sai Paaterolta uuden haastattelun. Näin jälkeenpäin ajatellen jutun siirto KRP:lle oli säästänyt monelta sotkulta, johon myöhemmin jutun tutkinnassa ajauduttiin. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi Paatero ei halunnut tämänkaltaista juttua KRP:n tutkittavaksi.”Juha Joutsenlahti

***

Joulukuussa 2008 Kuusiranta puhuu kuitenkin edelleen ulkopuolisesta surmaajasta.  Mikä tai kuka teki Kuusirannasta varman, että murha selviää? Mikä tai kuka sai tutkinnan kääntymään ainoastaan vaimoon tekijänä? Mikä tai kuka sai Satakunnan poliisit väittämään kuorossa, ettei surmapaikalla Ulvilassa ollutkaan ulkopuolista, eikä ulkopuoliseen viittavia ääniäkään enää yhtäkkiä kuulunut hätäkeskusnauhoitteelta? Mikä tai kuka sai helsinkiläisetkin poliisit uskomaan, että vaimo oli tekijä?

Kuusirannan ja Paateron yhteyksistä löytyy netistä seuraavaa:

Pauli Kuusiranta oli kunnostautunut vuoden 2004 kunnallisvaaleissa vuotamalla vaaleja edeltäneenä päivänä lehdistölle tiedon demariehdokkaan sittemmin perättömäksi osoittautuneesta lahjusepäilystä. Tämän epäilyn lääninpoliisi tuolloin vahvisti julkisuudelle – Länsi-Suomen läänin poliisiylijohtajana toimi tuolloin Mikko Paatero, joka puolestaan oli toiminut vuosina 1977- 80 kokoomuksen mandaatilla Noormarkun kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kuusiranta itse on ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas, joten epäilystä ja sen julkistamisajankohdasta jäi joillekin tietty puoluepoliittisen taktikoinnin maku.”Ulvilan aikakirjat

***

Anneli Auer pidätettiin yllättäen 27.9.2009 epäiltynä miehensä murhasta. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta lausui Anneli Auerin pidätyksestä 28.9.2009 MTV3 Kymmenen Uutisille, että “todennäköisin syin epäiltynä tarkoittaa, että todisteet ovat aika vahvat”. Todellisuudessa väite vahvasta näytöstä ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, kuten eivät pitäneet Anneli Auerille ja hänen alaikäiselle tyttärelleen poliisikuulusteluissa esitetyt valheetkaan.

30.09.2009 Anneli Auerilta saatiin “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta laittomin keinoin. Pian sen jälkeen 11.10.2009 poliisiylijohtaja Mikko Paatero iloitsi jutun selviämisestä Turun Sanomissa. Asian esitutkinta ei ollut edes valmis.

Rikkoivatko Kuusiranta ja Paatero julkisilla lausunnoillaan lakia ja syyttömyysolettamaa? Miten ovat korkeassa asemassa olevien virkamiesten ulostulot mediassa vaikuttaneet Anneli Auerin oikeusturvaan?

***

Rikosylikomisario Tapio Santaoja on kotoisin Ulvilasta. Hänen miljonääriveljensä Aimo Santaoja on niinikään ollut kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana Satakunnassa. Lentämistä harrastava Aimo Santaoja näytteli Rentun Ruusu-elokuvassa lentäjää vuosituhannen vaihteessa ja Jukka S. Lahden murhasta 14.07.2007 pidätetty porilainen näyttelijä Kai Tanner esiintyi samassa elokuvassa roolinaan taksikuski lentokentällä. Idea Kai Tannerin pidätykseen tuli juurikin Tapio Santaojalta.

Heti Tannerin pidätyksen jälkeen tuore sisäministeri Anne Holmlund kiirehti antamaan lausunnon medialle otsikolla “Kova järkytys” (18.07.2007). Jutussa sisäministeri kertoo tunteneensa epäillyn. Tanner vapautettiin samana päivänä. Miten paljon Anne Holmlundia mahtoikaan järkyttää syyskuussa 2009 ulvilalaisen neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin pidätys surmasta?

Tai kuinka järkyttyneitä oltiin poliisiylijohtaja Mikko Paateron perhepiirissä syyskuussa 2011, kun Helsinkiläinen taksikuski Jens Kukka pidätettiin epäiltynä Anneli Auerin lasten pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Olihan Kukka seurustellut poliisiylijohtajan veljenpojan entisen vaimon kanssa ennenkuin hän tapasi Anneli Auerin marraskuussa 2007.

***

Juuri ennen Auerin pidätystä Valtakunnansyyttäjänvirasto vietti Satakunnan syyttäjänviraston kanssa yhteistä virkistyspäivää Porissa, jolloin syyttäjät kävivät joukolla katsomassa Kai Tannerin Rakastajat teatterin näytelmän Rakkaudella Porista. 

Takana vasemmalla Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala

Takana vasemmalla Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala

***

Ulvilalainen murhatuomari Porin käräjäoikeudesta Annette Santamaa (kok) tuntee luonnollisesti Anne Holmlundin Satakunnan kokoomuksen piireistä. Entisenä syyttäjänä hän tuntee myöskin syyttäjä Kalle Kulmalan ja tämän isän Hannu Kulmalan entuudestaan. Miten juurikin Santamaa päätyi murhatuomariksi käräjäoikeuteen sen jälkeen, kun korkeinoikeus oli saatu palauttamaan juttu alempiin oikeusasteisiin traumatisoituneiden lasten kauhukertomuksilla? Santamaa tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen yleisen elämänkokemuksensa valossa.

Käräjätuomari Annette Santamaa

Käräjätuomari Annette Santamaa

***

“Paikalla oli todennettavissa mm. kymmeniä verisiä jalkineenjälkiä sekä sisätiloissa että terassilla (sittemmin 30 cm pitkä jalkineenjälki muuttui kengännumeroissa pienemmäksi), tekijältä tekopaikalle jäänyt veitsi (josta saatu asiantuntijalausunto puuttui esitutkinta-aineistosta), sängystä löytyneestä kuusenklapista tuntemattoman miehen DNA-tunniste (päällekkäin tuntemattoman miehen ja uhrin DNA:ta), lasinpaloja (joiden lentosuunta muuttui tutkinnassa 180 astetta), hätäkeskuksen ääninauha (jota äänitutkimuksessa leikattiin, muokattiin ja manipuloitiin useita kertoja aina taktisentutkinnan haluamaan suuntaan), ”vieraat kuitunäytteet” uhrin ja Auerin vaatteissa sekä verhoissa, uhrin vammat kahdella eri aseella tehtynä (kasvoihin vammoja tehnyttä asetta ei koskaan löydetty), Anneli Auerin hengenvaarallinen vamma jne. Lisäksi mm. Annelin havainnot tekijästä (ei tutkinnan aikana muuttunut) sekä Amandan näköhavainto ovenlasista poistuneesta tekijästä (Amandaa on yritetty saada muuttamaan kertomustaan, mutta hän ei ole sitä muuttanut) kertovat minulle yksityiskohtiin tarkemmin menemättä sen tosiasian, että Anneli Auer ei käytännössä ole voinut surmata miestään. Asia on ollut monimutkainen ja siinä on paljon tulkinnanvaraa, mutta ei niin paljon, ettenkö voisi olla ko. päätelmästäni täysin varma. Samaa mieltä kanssani ovat jutun taktinen päätutkija Kare Koskinen ja tekninen tutkija Matti Mäkinen. Me kaikki olemme sitä mieltä, että taloon tuli ulkopuolinen henkilö, joka surmasi Jukka S. Lahden ja jota ei ole vielä tavoitettu. Tätä ajattelua tuki myös teosta ja tekijästä ansiokkaan profiloinnin tehnyt Helinä Häkkänen-Nyholm (työsuhdetta KRP:ssa ei jatkettu?). Samoin Anneli Aueria kävi parin päivän ajan puhuttamassa mm. Eveliinan surman ratkaissut KRP:n Markku Tuominen, joka ei kertomansa mukaan nähnyt Anneli Auerissa tekijää.”Juha Joutsenlahti

***

Jokainen Ulvilanmurhaa tarkkaan seurannut tietää nämä tosiasiat.  Joillekin piireille se ei ole vaan maistunut. Yhtäkkiä entisen tutkinnanjohtajan alaiset olivat suuressa roolissa syyllistämässä Anneli Aueria sekä esimiestään. Yhtäkkiä kaikki kääntyi päälaelleen, kun valheet voittivat totuuden, kun taikausko voitti tieteen, kun oikeuteen raahattiin todistajiksi entisiä parnereita ja kurssikavereita kertomaan kansaa hätkähdyttäviä väitteitä, joita oli helppo lööpeissä revitellä. 

***

Kun Porista sanotaan jotakin, niin nähtävästi se Helsingissäkin noteerataan.

Mikäli Anneli Auer saa elinkautisen tuomion Vaasan hovioikeudesta, tulisi jokaisen kansalaisen ymmärtää missä tilassa Suomen oikeuslaitos ja poliisi ovat. Auer-asiassa eri virkamiesten jääviyskysymykset on ohitettu silmää räpäyttämättä, kuten kaikki Auerin syyttömyyteen viittaava todistusaineistokin. Onko ollut Anneli Auerin lasten, vaiko eräiden virkamiesten etu pyrkiä salaamaan kaikki? Kuinka oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ulvilalainen perheenäiti on saanut korkea-arvoisten virkamiesten erilaisten ulostulojen, ja niitä seuranneiden syyllistävien otsikoiden jälkeen?

Yhteiskunnan silmäätekevät kuuluvat useimmiten erilaisiin yhteisöihin, yhdistyksiin ja verkostoihin. Poliittisten vakaumusten lisäksi ihmiset linkittäytyvät uskonnollisten vakaumustensa, tai vaikkapa vapaamuurari-jäsenyyden kautta. Suomessa piilokorruptiota esiintyy juurikin hyvä veli -verkostoissa.

***

Tässä artikkelissa ei ole lueteltuna läheskään kaikkia Auer-tapauksessa osallisina olleita, joilla on joku linkki Auerin syyllistäjiin. Tiedätkö Sinä jotakin? Saat minuun yhteyttä blogin “Contact Us”-sivun kautta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan lisäksi kanteluni lähti joulukuussa 2012 tiedoksi presidentti Sauli Niinistölle (kok) ja silloiselle pääministeri Jyrki Kataiselle (kok). Tekikö heistä kukaan asialle muuta, kuin vaikeni jutun kuoliaaksi?

Julkaisen pian lisää osia kantelustani.

***

Tuntuuko sinustakin, että…

tätä paskaa on nähty tarpeeksi

Nyt on aika kansalaisten toimia, sillä virkakoneisto on tehnyt kaikkensa omat jälkensä peitelläkseen.

***

Muuta luettavaa

Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Kokoomusbiografia Anne Holmlund

Tutkimus: Valemuisto voi syntyä poliisikuulustelussa

Ulvilan aikakirjat

Hyvä veli -verkostot yleisin korruption muoto Suomessa

KANTELUN JATKO-OSAT TULOSSA PIAN…

+++

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja Ulvilan murha

01/05/2014

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta..

… 

 

 

Nissinen ja Paatero. Kaikki hyvin valtakunnassa?

Nissinen ja Paatero. Kaikki hyvin valtakunnassa?

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero esiintyi A-Studion Talkissa 28.02.2014 yhdessä valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kanssa liittyen Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion korruptio/rikos-epäilyihin.

Kysyttäessä onko Aarnio voinut toimia kenenkään tietämättä Paatero vastasi: “Minä en tietenkään ole tiennyt yhtään mitään”. Ohjelman aikana kahteen eri otteeseen Paatero yritti painottaa, että hierarkian mukaisesti ylin päällystö ei ole tiennyt mitään. Ensin on henkilön oma virkamiesvastuu ja seuraavana tulee lähiesimies ja tämän vastuu, mutta missään tapauksessa huipulla ei tiedetä mistään rikoksista yhtään mitään. Tämä oli siis Paateron selitys sille miten valvonta poliisin sisällä toimii.

Pelkällä hyvällä uskolla poliisihallinnossa luotetaan jokaisen alamaisen hyvään virkamiestapaan ja oikeellisuuteen. On täysin virkamiehen omalla vastuulla miten hän virkaansa hoitaa. Ylempi hallinto “vain” antaa täyden tukensa kullekkin virkamiehelle ja jättää useimmiten kansalaisten valitukset tutkimatta. Paateron mukaan poliisihallinnolla ja sen korkeata palkkaa nauttivalla päällystöllä ei ole mitään vastuuta kansalaisille tilanteessa, jossa korruptoituneet rikolliset virkamiehet pystyvät käyttämään virka-asemaansa väärin pettämällä heille suodun kaikenkattavan  luottamuksen ja laajat valtuudet. Virallisesti korruptiota ei Suomessa edes esiinny, ainoastaan luotettavia hyväveli-kerhoja. Tälläisessa kritiikittömässä ja valvomattomassa ilmapiirissä on epärehellisen hyvä operoida

Jari Aarniolta on määrätty hukkaamiskieltoon lähes kaksi miljoonaa euroa, jotka hän olisi syytteiden mukaan saanut rikoshyötynä väitetyistä rikoksistaan. Kun puhutaan näin isoista summista, niin olettaisi kakkua olevan jakamassa useamman. Yksin ei tämän luokan rikoksia pysty kukaan tekemään poliisiorganisaation sisällä. Rikoksella ansaittuihin suurempiin summiin liittyy aina myös rahanpesua.

Netistä poimittua:

“Lappeenrannan poliisin selvitysyksikkö tutkii Suomen oloissa ennen-näkemättömän suurta rahanpesua, jossa pääepäiltynä on viisi virkaatekevää poliisijohtajaa. Kyseiset rahasummat joita on pesty todistettavasti kotimaisen ja ulkomaalaisen pankkijärjestelmän kautta jo vuoden 2000 alusta alkaen käsittävät useita kymmeniä miljoonia euroja. Kyseisistä rahasummista merkittävä osa on siirretty poliisijohtajien ulkomaille avatuille pankkitileille. Kyseiseen rahanpesuun liittyy muitakin tahoja. Kyseisten summien suuruus perustuu pitkään ajanjaksoon, jolloin rahanpesu on tapahtunut. Lappeenrannan poliisiyksikkö käynnisti salaisen tutkinnan poliisijohtajia vastaan Elokuussa 2006.” -Kirjoittanut nimetön 11.03.2008

Rahaa oli kuulemma siirretty poliisijohtajien ulkomaalaisille tileille vuosien 1999-2007 välisenä aikana.

Leena Palotie kirjoitti samasta aiheesta 09.02.2009

Tapaus Jukarainen vei poliisijohtaja Jouni Välkin hengen. Palataan aikaan ennen poliisijohtaja Jouni Välkin salattua itsemurhaa 02.10.2008. Koko Suomen poliisien laillisuuden valvonnasta vastannutta Jouni Välkkiä oli painostettu ankarasti tapaus “Jukaraisen selvittämiseksi.” Ajanjaksolla 01.03.2008- 04.09.2008 Välkkiin oli otettu yhteyttä useamman kerran selvittämättömän tapauksen vuoksi, joka koski Mikkelin apulaispoliisipäälikön Ilkka Jukaraisen käynnistämää asiakokonaisuutta.

Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: “Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.”. “Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava.” “Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koskivat jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.” Sisäministeriö päättäisi asiasta koskevasta lehdistötilaisuudesta. Myös Mikkelin kriisikokouksessa viime syksynä vieraillut poliisiylijohtaja Mikko Paatero oli asiasta samoilla linjoilla.”

Pekka Puputti kadonnut

Absolutistina tunnettu Puputti valitti huonoa oloa ja katosi

Jukka Lahti murhattiin kotonaan Joulukuussa 2006. Hänen henkeään oli uhkailtu ja hän oli ollut yhteydessä Porvoon poliisiin ennen kuolemaansa, jossa Lahden tietoja oli luvattomasti urkittu. Poliisi ei ole halunnut julkisuudessa selvittää miksi Lahti oli ollut yhteydessä Porvoon poliisilaitokselle, tai mihin tarkoituksiin hänen tietojaan oli luvatta urkittu? Toinen Lahden kanssa yhteydessä olleista poliisimiehistä ampui vaimonsa ja itsensä lokakuussa 2008

Lahden opiskeluaikojen kurssikaveri Pekka Puputti katosi ja kuoli hämärissä oloissa Helsingissä heti seuraavana päivänä Lahden kuoleman jälkeen. Huhujen mukaan homoseksuaalinen Puputti oli juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteesta porilaisen poliitikon kanssa, joka puolestaan esiintyy julkisuudessa heterona. Katoamisensa aikaan Puputilla oli  samojen huhujen mukaan Alppikadulla kämppiksenään eräs kansanedustaja. Poliisi epäili, että Jukka Lahti olisi tavannut Puputin Helsingissä vain pari päivää ennen kuolemaansa. On aivan käsittämätöntä, että tälläistä taustaa vasten ainoastaan vaimosta tehtiin epäilty uuden tutkinnanjohdon toimesta.

Leena Palotie jatkaa:

“Muutkin asiakokonaisuudet ovat varmasti vaikuttaneet Jouni Välkin kohtaloon. Hän oli varsin paljon esillä reilu vuosi sitten eri uutislähetysten videoilla, jossa pohdiskeltiin Helsingin huumerikostutkijoiden osallisuuttaa huumerikollisuuteen/virkarikoksiin. Mm. Espoon kihlakunnan syyttäjä Marianna Semi turvautui julkisuuteen, koska se oli hänen ainut tapa pysyä turvassa, jos asiakokonaisuus olisi voitu viedä loppuun saakka. Tänä päivänäkin asia on pahasti kesken ja erittäin sekavainen, johtuen juuri kansainvälisten kartellien mukanaolo kaikissa kokonaisuuksissa. Henki se on kallis syyttäjällekkin.” Linkki 1)

Mikäli tämä tarina pitää miltään osin paikkansa, niin eipä hyvältä näytä. Jos syytteet Aarniota vastaan nostetaan, on oikeudenkäynnistä tulossa erittäin mielenkiintoinen. Toivoa sopii, ettei oikeudenkäyntiä käydä suljettujen ovien takana ja määrätä salaiseksi. Huhujen mukaan edellämainittu rahanpesu liittyy italialaiseen mafiaan (huumekaupat) ja Espanjan Malagaan (rahat pesty siellä). Eräs nettikirjoittaja avaa asiaa Niina Bergin blogissa nimimerkillä Incognito. Linkki 2)

Suomi ei ole säästynyt kansainvälisiltä vaikutteilta pelkän geografisen sijaintinsa perusteella. Puhtoinen lintukoto on menneen talven lumia, samoin kuin, että olisi edelleen lottovoitto syntyä Suomessa. Suomi on muuttunut luokkayhteiskunnaksi viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Suomi ei ole enään se sama tasa-arvoinen maa, jossa itse sain kasvaa. Toivon, että Suomi saataisiin pelastettua takaisin sille samalle skandinaaviselle hyvinvointiyhteiskunta-linjalle, jossa kaikilla kansalaisilla olisi hyvä olla ja oikeus toteutuisi kaikille.

Niin kauan kuin poliisi ei selvitä Jukka Lahden oikeata murhaajaa, niin yksityiset kansalaiset penkovat löytääkseen totuuden. Tämä siitäkin huolimatta, tai juuri siitä johtuen, että viranomaiset ovat yrittäneet salata tietoa. Penkoessa tulee useimmiten esiin muutakin kuin suoraan aiheeseen liittyvää. Itselleni tämä iso rahanpesu-epäily on täysin uusi asia. En tiedä liittyykö se Jukka Lahden murhaan, vai onko murhaaja entinen Luvatalainen, joka tappoi Jukan kostoksi? Tiedän ainoastaan varmuudella sen, että Anneli Auer on syytön murhaan, eikä hän myöskään ole pahoinpidellyt tai raiskannut lapsiaan veljeni Jens Kukan kanssa. Tiedän myös sen, että poliisi on valehdellut  ja vääristellyt asiassa, sekä pimittänyt tietoa. Omistan vaikka koko elämäni totuuden kaivamiseen, enkä ole onneksi ainoa. Kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä meihin Anneli Auerin puolustajiin tiedoillaan, sillä poliisi ei tee asiassa mitään. Suuri kiitos kaikille totuudesta ja oikeuden toteutumisesta kiinnostuneille rehellisille ja aidoille suomalaisille.

KRP ja Paatero

Puhuttaessa KRP:n ja Helsingin huumepoliisin pitkään jatkuneista huonoista väleistä, Paatero totesi A-Talkissa yksikantaisesti, että huonoja välejä ei enää ole. Hän kertoi keskustelevansa KRP:n uuden päällikön kanssa viikottain. Sen jälkeen, kun KRP:n päällikkö vaihtui niin välit ovat olleet kunnossa, Paatero tiesi kertoa.

KRP:n uudeksi johtajaksi valittiin äskettäin Paateron oikeana kätenä tunnettu poliisihallituksen rikostorjuntayksikön päällikkö Robin Lardot. KRP:n johdon  (luottamukselliset) välit Paateroon ovatkin siis varmasti nyt kunnossa, mutta ovatko KRP:n ja Helsingin huumepoliisin vuosikymmeniä kestäneet huonot välit todellakin nyt yllättäen kunnossa? Ohjelman alussa toimittaja kertoi, että useat poliisit eivät uskalla puhua suutaan puhtaaksi Aarnio-jutussa, tai he eivät yleensä ottaen uskalla kritisoida poliisin toimintaa julkisuudessa, sillä he pelkäävät seuraamuksia, joita voi syntyä omalle uralle esim. profiloitumisesta Aarnion leiriin.

Kirjoitin kantelun aikoinani oikeuskansleri Jaakko Jonkalle liittyen mm. Satakunnan poliisin toimiin, joissa Anneli Auerista ja veljestäni Jens Kukasta on pyritty lavastamaan syyllisiä rikoksiin, joita kumpikaan eivät ole tehneet. Sanoin jo silloin kantelussani, että poliisin sisäiset ongelmat ovat heijastuneet Auerin tapaukseen. (Julkaisen otteita kantelustani lähiaikoina).

Kantelua kirjoittaessani en edes tiennyt miten laajoja ja syviä ongelmia poliisin sisällä on. Jari Aarnion tutkinta on tuonut ongelmia julkisuuden valoon entisestään. Auerin ja Aarnion tapauksia seuratessa on käynyt ilmi poliisin sisäinen valtataistelu ja pelon ilmapiiri. Virallisesta linjasta/totuudesta poikkeavia rangaistaan, kuten kävi Ulvilansurman entiselle tutkinnanjohtajalle Juha Joutsenlahdelle. Aarnio taasen poikkesi julkisuudessa KRP:n virallisesta linjasta, – eli kansalaisten pelottelulla liivijengiläisillä ja järjestäytyneellä rikollisuudella. Aarnio sanoi televisiolähetyksessä vastoin KRP:n apulaispäällikön Tero Kurenmaan ja poliisikansanedustaja Kari Tolvasen lausuntoja, että tilanne jengien suhteen on rauhallinen, eikä kansalaisilla ei ole mitään syytä pelätä.

Nissinen tyytyi komppaamaan Paateroa A-Studiossa

Nissinen tyytyi komppaamaan Paateroa A-Studiossa. “Poliisi on syyttäjän paras yhteistyökumppani” sanoi Nissinen lähetyksessä.

Valtakunnansyyttäjä Nissinen vakuutti A-Studion ohjelmassa yhdessä Paateron kanssa, että esteellisyyskysymykset on otettu huomioon Aarnio-tutkinnassa. Nissinen antoi täyden luottamuksensa asiassa tutkinnanjohtajalle, jonka tehtävänä on ollut varmistua, ettei tutkinnassa ole mukana kilpailevia ja kaunaisia kollegoita KRP:stä. Nissisen omassa agendassa ei ole kuitenkaan ollut ottaa asiasta millään tavalla selvää. Sitä, että toisena tutkinnanjohtajana toimii kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto, joka toimi syyttäjänä silloin, kun Aarnio oli edellisen kerran epäiltynä virkarikoksista, ei Nissinen pitänyt minään ongelmana.

Nyt haluan palata Paateron väittämään, että poliisiorganisaation huipulla ei muka tiedetä mitä kentällä tapahtuu. Se on vähän sama kuin väittäisi, että Utsjoen kyläpoliisi tietää kaiken paremmin kuin poliisihallitus Helsingissä. Paatero on vuosien varrella ihmetellyt norsunluutornistaan milloin mitäkin väitettä poliisin virkarikoksista. Hän ei tiennyt poliisipiireissä yleisesti tapahtuneesta laittomasta tietojen urkinnastakaan yhtään mitään, vaikka urkinta-asiat olivat olleet esillä aiemminkinVoidaankin kysyä onko poliisiylijohtaja Paatero ollenkaan tehtäviensä tasalla? 

Paatero kieltäytyy ottamasta vastuuta johtamassaan organisaatiossa tapahtuvista skandaaleista sillä perusteella, ettei hän tiedä mitä alemmilla tasoilla tapahtuu, eikä hänen omien sanojensa mukaan kuulukkaan tietää. Muualla maailmassa poliisin ylin johtaja eroaa tai erotetaan aina, kun julkisuuteen tulee skandaaleita organisaation sisällä tapahtuneesta rikollisesta toiminnasta. Olivat ne olleet kyseisen poliisijohtajan tiedossa tai eivät. Esimerkiksi Englannin korkein poliisiviranomainen Metropolitan Police Commissioner Sir Paul Stephenson joutui eroamaan virastaan tabloid-lehtien laittomiin puhelin-hakkerointeihin liittyen.

A-Studion Talkissa Paatero ilmaisi myöskin, että heidän tehtävänsä ei ole kommentoida Jari Aarnion syyllisyyttä. Anneli Auerin tapauksessa Mikko Paatero kuitenkin kommentoi Turun Sanomille jo kauan ennen Ulvilansurman esitutkinnan valmistumista syyllisen löytyneen. Paatero kehui helpottuneena uutta tutkinnanjohtoa, kun Anneli Auerilta oli saatu rutistettua “tunnustus” laittomin keinoin syksyllä 2009.

“– Ulvilan jutun ratkaisu oli suuri helpotus kaikille. Se oli yksi esimerkki vakavan rikostapauksen herättämästä huomiosta, joten ratkaisulla on merkitystä poliisista saatuun kuvaan, Paatero huomauttaa.

– Tutkinnan aikana sekin linja oli huomioitu yhtenä monista, että omainen olisi tehnyt surman, mutta sitä on vielä vaikea sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä, joka siirsi tutkinnan lopulta juuri sille tutkintalinjalle, Paatero kertoo.

Poliisiylijohtaja myöntää, että tapauksen tutkinta venyi, mutta ammattitaitoisten tutkijoiden yhteistyö tuotti onnistuneen lopputuloksen.

– Ainahan siinä on mukana myös ripaus hyvää onnea, hän tietää.” – Turun Sanomat 11.10.2009

Anneli Auer pidätettiin 27.9.2009 ja 30.09.2009 häneltä saatiin “tunnustus” rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan toimesta11.10.2009 Paatero kommentoi mediassa syyllisen löytyneen ja 14.01.2010 kerrottiin esitutkinnan olevan valmis. Onko poliisiylijohtaja toiminut oikein ja asemansa mukaisesti? Mihin unohtui syytetyn oikeusturva ja syyttömyysolettama?

“Tunnustus”, jossa tunnustaja ei edes muista tehneensä tekoa riitti poliisiylijohtajalle. Ei mitään väliä onko leskiäidin johdateltu kertomus edes mahdollinen. Missä on se jokin esine, jolla Auer “tunnusti” ehkä rikkoneensa takkahuoneen ikkunan? Siellä kuuluisassa verestä puhtaassa pakastimessa, jonka hernepusseja ja jäätelöpakkauksia poliisin tutkija ei katsonut tarpeen avata? Ja miksi olisikaan?

Pakastimeen Anneli Auer on vuosien mittaan syyttäjiltä alkuunsa saaneissa urbaanilegendoissa tunkenut veriset pyyhkeet, laudoista tehdyn suojakilven, verisen C-kasetin, verisen suojavaatteen, kakkos puhelimen, nauhurin, verisen kirveen tai sorkkaraudan, verisen vasaran, veriset kengät, -ja nyt vielä sen esineen, jolla hän ikkunan muka rikkoi. Pakastin oli kooltaan aivan valtava ja niitä oli lopulta kaksi, sillä johonkinhan kaikki tavarat oli mahduttava niin, ettei asuntoon tuotu poliisikoira haistanut niiden piilopaikkaa. Kaikki lavastaminen ja peittely tapahtui muutamassa minuutissa ennen poliisin saapumista paikalle. Kotinsa siivottomuudesta moitittu neljän lapsen äiti onnistui tehtävässä täydellisesti, kuin supernainen konsanaan. 

Timo Vuola ja Mikko Paatero

Vanhat kaverit Timo Vuola ja Mikko Paatero

Mitä Paatero tiesi tarkalleen Jukka Lahden murhasta? Miksi Paatero luotti uuteen tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirantaan, muttei alkuperäiseen Juha Joutsenlahteen? Miksi Paatero puuttui henkilökohtaisesti murhan selvittelyyn? Miksi hän esti Joutsenlahden aloitteen tutkinnan siirrosta KRP:lle vuonna 2007?

“- Uusia silmiä ei tarvita Ulvilan murhajuttuun, sanoo Turun lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kysymykseen, miksi tutkinnanjohtajavaihdos tapahtuu Porin poliisin sisällä, eikä tutkintaa siirretä esimerkiksi keskusrikospoliisille.”IS 11.06.2008

Miksi poliisiylijohtaja ei ota todesta vihjeitä, joita hän on murhan tunnustaneesta henkilöstä saanut? Eräs kansalainen on useaan otteeseen kertonut Porin poliiseille, ja sittemmin muille viranomaisille (Paatero mukaanlukien) tiedossaan olevista asioista. Tämä henkilö on saanut kokea aivan saman, kuin kaikki muutkin viranomaistahoille Anneli Auerin ja Jens Kukan syyttömyyttä esilletuovat ihmiset. Seinä nousee vastaan usealta suunnalta. Kyseisen henkilön tunnustus sisältää todella tarkkaa tietoa tapahtumista, jollaista ei ihan jokaisella kylähullulla voi olla. Jutun päätutkija, joka suoritti epäillyn kuulustelut, on kertonut, että hän pelkää epäiltyä (tuntevat toisensa). Olettaisi, että tämä antaisi aihetta suorittaa kuulustelut eri poliisipiirin tai vaikka KRP:n toimesta? Miksi ei poliisiylijohtaja valvo, että asiassa toimitaan lain vaatimalla tavalla?

Eräs ahkera nettikirjoittaja on laatinut blogiinsa Ulvilan aikakirjat, joissa hän käy läpi tarkkaan poliisiylijohtajan ja silloisen sisäministeri Anne Holmlundin mahdollisia motiiveja saada Ulvilansurma ratkaistua keinoja kaihtamatta. (Linkki alempana).

Paateron 11.06.2008 lausumasta, ettei ulkopuolisia silmiä tarvita Ulvilan murhajuttuun, saa sen kuvan, että Anneli Auerista oli pienessä piirissä päätetty tehdä syyllinen. Asiaan ei haluttu sotkeutuvan ulkopuolisia. Rikosylikomisario Pauli Kuusirannasta tuli 01.08.2008 Ulvilansurman uusi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Joutsenlahden tilalle. Kuusiranta aloitti aivan eri tutkintalinjan kuin Joutsenlahti, joka ei ole tähän päivään mennessä löytänyt näyttöä Aueria vastaan. Joutsenlahti on joutunut joidenkin alaistensa syytösten ja spekulointien kohteeksi, vaikka hän on vakuuttanut Paateron tavoin, että Auer oli koko ajan yksi epäillyistä.

Mikko Paatero ja poliisihallinto eivät suostu selvittämään ketkä kaikki poliisit tai muut virkamiehet mahdollisesti penkoivat luvattomasti “Helsinkiläisen taksikuskin” tietoja ennen tämän pidätystä ja välittömästi sen jälkeen? Asian selvittäminen olisi tärkeätä, jotta selviäisi ketkä kaikki ovat olleet mahdollisesti osallistumassa syyttömän ihmisen saattamiseen vankilaan kamalista teoista, joita tämä ei ole tehnyt. Jens Kukan entisen vaimon veli sattuu olemaan poliisi, ja entinen vaimo on väittänyt heti pidätyksen jälkeen poliisikuulusteluissa todella räikeitä väitteitä avioliitostaan Jensin kanssa, joista mm. STT aikoinaan uutisoi. Entinen vaimo kävi yli kymmenen vuoden aikana useita oikeustaistoja yhteisten lasten huoltajuudesta, eikä kertaakaan oikeudessa tullut esille näitä räikeitä puheita. Hän ei myöskään koskaan katsonut tarpeelliseksi kääntyä poliisi-veljensä puoleen avio-ongelmissaan.

Miten voi olla mahdollista, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei tiedä yleensä ikinä mistään mitään? Olisiko hänen aika erota virastaan, jotta poliisihallituksessa saadaan tilanne hallintaan ja valvonta toimimaan niin, ettei rehellisiä, hyväuskoisia, luottavaisia, peloteltuja, tai kiusattuja kollegoita huijata tai painosteta poliisiorganisaation sisällä mennen tullen? Nykyisen mallin mukaan jokainen virkamies on yksin vastuussa omasta toiminnastaan, eikä vastuu siirry valvonnan puuttuessa ylemmille tasoille. Riittääkö, että poliisipomot nauttivat korkeista palkoista ilman minkäänlaista vastuunkantoa? Miten heikoilla onkaan kansalaisten oikeusturva, kun yksittäisillä virkamiehillä on valta käyttää poliisille suotuja laajoja pakkokeinoja hyväkseen ilman toimivaa valvontaa? Anneli Auerin tapauksessa tästä on nähty valitettava ja traaginen esimerkki.

Linkit avautuvat uuteen ikkunaan. Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

1) Leena Palotien kirjoitus kokonaisuudessaan:  Erkki Aho blogi – palautteet                  

2) Kts. kommenttiosiosta nimim. Incognito. Niina Berg; Sorkkimatta paras.

Paatero ja luvaton tietojenkaivelu – kantelu 

IS: “Uusia silmiä ei tarvita” Ulvilan murhajuttuun

Blogisti Zem: ULVILAN AIKAKIRJAT – Miksi tutkinnan suunta vaihtui?

YLE: Huumepoliisin toimet tutkittavina/ Matts Dumell; Lain varjolla

Satakunnan Kansa: Lahden surma oli julma kosto

Blogisti Alpo Ylitalo: Kolmen poliisijohtajan kuolema neljän kuukauden sisällä ihmetyttää kansaa

YLEN arkisto: Jari Aarnio ja Matti Tolvanen napit vastakkain uhkakuvista liivijengiläisillä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta Suomessa.

POLIISI TYRII – TAAS!

Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.

Kirjoita kommenttisi alle:

 

 

Uusi näyttö paljasti motiivin murhaan?

09/11/2013

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Seitsemän vuotta on tullut pian täyteen Ulvilan murhasta ja syyllinen on edelleen vapaana. Hän saattaa hyvinkin olla naimisissa ja hänellä saattaa olla lapsia. Siltikin Satakunnan poliisit ovat vierittäneet syyllisyyden yksinomaan neljän lapsen yksinhuoltaja leskiäidin niskaan. Murhasta alunperin epäilyn alla olevat pääsivät kuin koirat veräjästä KRP:n dna-sotkun takia.

Satakunnan käräjäoikeudessa on äskettäin saatu päätökseen leskiäidin kolmas oikeuskierros. Tuomio kuullaan Joulun alla 12.12.2013. Anneli Auerilla on joka tapauksessa edessään jo viides Joulu vankilassa erossa lapsistaan.

Blogi Joulu

Joulu on perhejuhla

Keväällä 2011 Vaasan hovioikeus oli todennut yksimielisesti Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan. Syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala onnistuivat saamaan valitusluvan korkeimmalta oikeudelta salatuilla lasten kertomuksilla.

Syyttäjä: Uusi näyttö paljastaa Anneli Auerin motiivin murhaan

7.6.2013 Toni Lehtinen – Helsingin Sanomat

    Pori. Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan poliisin keräämä lisäaineisto paljastaa Ulvilan murhaan motiivin. Lisämateriaalissa on väitteitä Anneli Auerin saatananpalvonnasta ja Auerin lasten kertomuksia.

    “Olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Nyt meillä on tarjota uutta näyttöä, joka avaa teon motiivia”, Valkama kertoi istunnossa.

    Syyttäjä haluaa salata lähes koko lisäaineiston, mukaan lukien juuri motiivin.

    “Asia on hyvin poikkeuksellinen. Huuleni ovat sinetöidyt, Valkama totesi medialle henkirikosasian valmistavan istunnon tauolla.

    Satakunnan käräjäoikeus päättää lisämateriaalin salaamisesta perjantaina.

    Osa saatananpalvonta-aineistosta julkistettiin viime vuonna. Syyttäjien mukaan uhrin, Jukka S. Lahden, olkavarsien pistohaavoista muodostui risti väärinpäin. Syyttäjä aikoo kutsua pääkäsittelyyn todistajaksi eläkkeellä oleva erityisopettajan, joka perehtynyt saatananpalvontaan.

    Valkaman mukaan lisäaineistossa on “ilmennyt enemmänkin viitteitä vastaaviin seikkoihin.”

    Auerin puolustusasianajaja Juha Manner vaatii valtaosaa uudesta aineistosta julkiseksi. Hänen mukaansa tietojen vain osittainen julkaiseminen sotii Auerin oikeusturvaa vastaan.

    “Osittainen julkisuus on kaikista pahinta Auerille”, Manner painotti istunnossa. jota on kuuntelemassa parikymmentä toimittajaa.

    Korkein oikeus palautti henkirikosasian käräjäoikeuteen viime vuonna. KKO perusteli päätöstään sillä, että korkeimmalle oikeudelle esitelty laaja uusi materiaali pitää käsitellä useammassa oikeusasteessa

    Satakunnan käräjäoikeus totesi Anneli Auerin syylliseksi miehensä murhaan vuonna 2010. Seuraavana vuonna Vaasan hovioikeus kumosi tuomion ja totesi Auerin syyttömäksi. Hovioikeuden mukaan muun muassa vanhimman lapsen todistus tuntemattomasta miehestä oli riittävä epäily Auerin syyttömyydestä.

    Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa joulukuussa 2006.

BLOGISTIN KOMMENTTI

 

Uudella näytöllä syyttäjä Valkama viittaa Anneli Auerin pienten lasten kertomuksiin, jotka hän oli saanut haltuunsa Annelin veljeltä Ari Auerilta. Ari Auer oli videoinut yhdessä vaimonsa Minna Auerin kanssa lasten kertomuksia pitkällä merimatkalla kesällä 2011 uudessa luksusveneessään.

Syyttäjä on halunnut salata lasten kaikki kertomukset. Nekin, jotka eivät pidä sisällään raiskausväitteitä. Raiskausväitteet ilmestyivät mukaan lasten tarinoihin vasta myöhemmissä viranomaisten suorittamissa haastatteluissa elokuussa 2011.

Syyttäjä on siis halunnut salata myös ne lasten kertomukset, jotka sisältävät fiktiivisen motiivin Ulvilan murhaan. Lapset ovat kertoneet enolleen Harry Pottermaisissa tarinoissaan, kuinka äiti tappoi isin suojaten itseään veriroiskeilta pyyhkeillä ja kilvillä.

Anneli Auerin pienimmät lapset ovat kehittäneet omissa mielissään tarinan, jolla selittää miten ja miksi äiti oli tappanut isin, ja joutunut sitten vankilaan. Onhan heiltä tätä tarinaa usein kysytty jopa poliisin toimesta. Tarinoihin liitettiin mukaan isosisko, jota sijaisperheessä pidettiin pahana.

Alla on surullisen kuuluisa Apu-lehden haastattelu loppukesästä 2011, jossa järkyttyneen oloinen Anneli Auer yrittää selostaa toimittajalle juuri kuulemiaan uusia syytteitä. Anneli ei tässä vaiheessa aavista joutuvansa uudelleen syyttömänä vankilaan. Hän ei tunnu tietävän mitään myöskään seksuaalirikossyytteistä, jotka poliisi sai irti lapsista vasta viimeisissä viranomaishaastatteluissa. Annelilla ei ole aavistustakaan miksi vanhin tytär on eristetty ja “viety turvaan”.

Syyttäjä Valkaman vaatiessa lasten kertomusten salausta, hän oli sitäkin avoimempi koskien lasten nimiä. Hän oli Satakunnan käräjäoikeuden istunnoissa toimittajien ja yleisön kuullen puhunut “X:n (Annelin pojan) jutuista” ja paljastanut vanhimman lapsen uuden sukunimen, jonka lapsi on joutunut itselleen ottamaan suojellakseen itseään ikävältä huomiolta koulussa ja kaveripiirissä. Paikalla olleet toimittajat olivat kuulemma olleet närkästyneitä syyttäjä Valkaman käytöksestä. Asianajaja Hakasenkin olisi syytä olla asiasta närkästynyt, hänellehän määrättiin aikoinaan sakot lasten henkilöllisyyden paljastamisesta lehdistölle, vaikka syyttäjä Valkama oli ehtinyt silläkin kertaa edelle. Eri asia on saako syyttäjä Valkama koskaan sakot teoistaan?

Väitteet saatananpalvonnasta ovat oleellinen osa äitiään pelkäävien lasten kertomuksista. Valkamalla ei ilmeisesti pokka pitänyt näitä lisäaineistoja ja motiiveja esittää julkisuudessa joutumatta itse naurunalaiseksi? Ne piti hänen mukaan voida esittää salaisesti suljettujen ovien takana, ettei oma uskottavuus kärsi?

Julkisuudessa Valkama on joutunut vähättelemään saatananpalvonnan osuutta uudessa näytössä “sivujuonteen sivujuonteeksi”, “pelkäksi lisämausteeksi” ja “rikkana rokassa”.

Valkaman lause “on ilmennyt enemmänkin viitteitä” tarkoittaa suomeksi, ettei ole mitään todisteita väitetyistä teoista, on ainoastaan pienten pelokkaiden lasten keksimiä kauhutarinoita äidistään, pari huuhaa yllätystodistajaa ja joukko entisen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden yksityiselämää, persoonaa ja murhatutkintaa arvostelevaa poliisia.

Koska Porin käräjäoikeus ei hyväksynyt Valkaman vaatimusta käydä koko murhaoikeudenkäyntiä suljettujen ovien takana, joutui syyttäjä perääntymään saatanapalvonta-syytteistä ja tyytymään pelkkiin lasten kertomuksiin myymälävarkauksista, joihin heidän “paha äitinsä”, maan kuulu “kauhujentalon emäntä”, oli heidät muunmuassa muka pakottanut. Näin toimii lapsen mieli silloin, kun on luvallista ja jopa toivottua syyttää pahaksi moitittua ihmistä ihan mistä vaan.

Jukan ristipistot

Alkuperäinen kuva uhrin pistojäljistä (MTV3), johon nettikirjoittaja lisännyt ristit ja rastit

Ristipistot ruumiissa – tällaisista jäljistä Auerin jutussa pääteltiin saatananpalvonta

MTV3, julkaistu 09.05.2012

Saatananpalvontaepäilyt heräsivät poliisissa Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kuulemisen jälkeen viime kesänä. Lapset kertoivat poliisille eläinten uhraamisesta ja rituaaleista.

Poliisi otti tämän jälkeen, viisi vuotta Ulvilan murhan tapahtumisen jälkeen, esiin ruumiskuvat uuteen tarkasteluun.

Niistä löytyvistä pistojäljistä tulkittiin, että olkavarsista löytyvät kuviot muistuttaisivat väärinpäin käännettyä ristiä. Poliisi haki myös tukea Auerin vankilassa piirtämistä kuvista.

Jukka Lahden ruumiissa oli kymmeniä pistovammoja. Kuoleman aiheutti kuitenkin päähän kohdistettu erittäin raaka väkivalta.

Keijo Ahorinta

Keke viihtyy nuorten seurassa

Lopulta Valkama nöyrästi luopui itseoppineen uskovaisen saatanapalvontaekspertti Keijo Ahorinnan asiantuntijuudesta. Samoin olisi tosin pitänyt käydä poliisin kanssa läheistä yhteistyötä tekevän uskovaisen gynekologin Minna Joki-Erkkilän kanssa, joka uskoo immenkalvojen takaisinkasvuun ja esiintyy todistajana jopa ihotautilääkärin roolissa. Joki-Erkkilä ei koskaan sulje pois rikoksen mahdollisuutta, vaikka mitään todisteita, tai viitteitä ei löytyisikään. “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”, kuten eräs vartiksi kuuluisuuteen noussut dosentti sanoi. Näin ei pitäisi kuitenkaan olla lääketieteessä, tai tieteessä yleensäkään. Asiantuntijalausuntojen tulisi perustua tieteelliseen tutkittuun tietoon.

Anneli Auerin ja Jens Kukan oikeusturvaa on totisesti koeteltu viimeisen kahden vuoden aikana, jonka ajan molemmat ovat istuneet syyttöminä vankilassa pelkästään lasten tarinoiden takia, jotka on järjestelmällisesti pyritty salaamaan.

Turun hovioikeuden tuomio seri-asiassa oli törkeä oikeusmurha, sillä syyttömyyttä todistaneet seikat jätettiin täysin huomiotta. Hovioikeuden julkisessa selosteessa keskityttiin sensijaan luomaan kuvaa perheessä tapahtuneista saatananpalvontarituaaleista, joiden yhteydessä lasten iholle (esim. olkapäihin) olisi viillelty arpia. Viiltelyväitteet eivät kuitenkaan liittyneet Jenssiin tai väitettyihin seksuaalirikoksiin millään tavalla. Kaikenlisäksi väitetyt arvet ovat paljaalle silmälle näkymättömiä, ja vain samaisen uskovaisen gynekologin havaitsemia.

Järkevää epäillä?

Näin kirjoittivat syyttäjät korkeimmalle oikeudelle valituslupaa hakiessaan

Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan murhan uusintakäsittelyä seuranneet ovat voineet todeta, että syyttäjä Valkaman uudet todisteet olivat kutistuneet olemattomiksi. Syyttäjällä ei ollut esittää edes selkeätä teonkuvausta. Oliko kyseessä harkittu murha, kuten pelokkaiden lasten puheet esittivät, vaiko riidan päätteeksi tapahtunut äkkipikaistuksissa tehty surma? Oliko uhri hengissä vaiko kuollut hätäpuhelun aikana? Oliko hätäpuhelu etukäteen nauhoitettu, kuten lapset nyt väittivät? Puhuvatko pienimmät palturia ja vanhin totta?

Se miten näin pitkälle on voitu äärimmäisen kallista oikeusmurhaa Suomessa toteuttaa on johtunut salaisista oikeudenkäynneistä suljettujen ovien takana. Lasten kertomusten julkistaminen niiltä osin, kun ne eivät sisällä seksuaalirikosväitteitä antaa mahdollisuuden tapausta seuranneille ymmärtää miten tarinat ovat alunperin syntyneet ja miten tietyt viranomaiset ovat niihin suhtautuneet. Olisi myös hyvä selvittää miten ovat sijaisvanhemmat suhtautuneet tarinoihin, joille ei ole löytynyt mitään totuuspohjaa?

 

Lainaus oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista:

Auerin veli (jatkossa V): Käyttäytyskös ne [äiti ja isosisko] jotenkin muuten oudosti.

Lapsi (L): Ne oli sellattii, että ne oli jotenkin tosi ilosia ja.

V: Aivan. No tuleeks sulle jotain muita muistikuvia, kun sä oot kuullu niitteen juttuja ja. Siel Halisissa.

L: Ne on haaveillu muittekin sukulaisten murhaamisesta, et ne sais niitten rahat ja.

V: Miten se esimerkiksi [isosiskon] kohdalla on ilmennyt.

L: No siis, kun mä oon salakuunnellu siinä, niin sitten ne on yhdessä siinä jutellu. Ja sit niinku ne luuli, ettei siin oo ketään kuuntelemassa, niin sitten ne puhus.

V: No sit voitas tulla tänne [sijaisvanhemmille], kun muutitte, niin sä voit kertoo siit [isosiskosta], mitä kaikkee se täällä. Lähinnä tota niitä mitä koskee meidän tappamista tai tämmöstä näin, sä voisit kertoo.

L: No se on, sellattee, et se on varastanut kaikkii kynttilöitä ja tuikkuja ja sytkäreitä ja tulitikkuja, se on tahtonu polttaa tän ja sit se on suihkutellut kaikkialle muurahaismyrkkyä. Ruokiin jääkaappiin ja uuniin ja tonne astianpesukoneeseen ja kahvinkeittimiin ja kaikkialle.

V: Mikä sillä oli tarkoituksena, kun se sitä suihkutteli.

L: No se halus tappaa teidät.

V: Aivan.

L: Ja sitten on varastanu kaikkia vasaroita ja isoi jakoavaimii ja muita työkaluja. Ja sitten se on suihkultellut muurhaismyrkkyy ja sit kaikkee sellaista siivousainetta, mikä on erityisen herkasti syttyvää ja.

V: Mikä se siinä ajatuksena oli.

L: Se oli ajatuksena, et sitten talo palais paremmin.

V: Hö.

Löysivätkö sijaisvanhemmat nokea nurkista? Kutsuttiinko paikalle palokunta? Löytyikö syytetyn hallusta sytytin, sytykkeitä, muurahaismyrkkyä ja muita väitettyjä välineitä? Onko oikein toistella lapselle tarinaa vahvistavasti ja tarinointia yllyttävästi “aivan” ? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on EI.

Ja lopuksi, oliko todellakin aiheellista sijaisvanhempien toimittaa tarinoita syyttäjille? Entä mitä sanovat lasten hyvinvoinnista ja sijoituksesta vastaavat sosiaaliviranomaiset? Eivät kai viranomaiset voi loputtomiin asti piiloutua vastuuta salailun taakse?

Satakunnan käräjäoikeus määräsi osan lasten haastatteluista, eli Ulvilan murhaoikeudenkäynnin todistusaineistosta julkisiksi kesäkuussa tänä vuonna. Syyttäjä valitti päätöksestä, mutta syyskuussa Vaasan hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan. Syyttäjä Valkama päätti olla venyttämättä totuuden esilletuloa sen enempää, ja jätti valittamatta päätöksestä korkeimmalle oikeudelle.  Tämä on hyvin positiivinen käänne syyttömien puolustukselle.

PIENIÄ JULMIA TARINOITA

AUER-KÄRÄJIEN YHTEENVETOA

INKVISITIO PÄÄTTI ULVILAN MURHAKÄRÄJÄT

OIKEUTTA PITKÄN KAAVAN MUKAAN

 

 

 

 

POLIISI TYRII, – TAAS!

01/07/2013

On selvinnyt, että murhapaikalta löytyneestä kuusenklapista löydetty tuntematon DNA sekoitettuna uhrin DNA:han onkin keskusrikospoliisin tutkijan DNA.

Poliisi on tähän mennessä väärentänyt hätäpuhelu-tallenteen litteroinnin, näpelöinyt alkuperäistä tallennetta, sotkenut DNA näytteen, suorittanut vääristeleviä rekonstruktioita, – ja mitä vielä?

Minäpä kerron. Poliisi on marssittanut todistajiksi oikeuteen huippusalaisia ääriuskovaisia asiantuntijoita ja jopa yhden vakavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan mielenterveyspotilaan. Kaikki on mahdollista salaisissa oikeudenkäynneissä suljettujen ovien takana.

Poliisi on käyttänyt pelokkaiden lasten videoituja kauhutarinoita tärkeimpänä todisteenaan lasten omaa äitiä vastaan, sekä estänyt näiden lasten tutkimisen ja kuulustelun puolustuksen asiantuntijoilta. Puolustukselta on evätty mahdollisuus verifioida onko lasten iholta löytyneet paljain silmin näkymättömät rastit tai ristit edes olemassa, tai milloin sellaisia olisi voinut iholle ilmestyä? Lasten ihoa aiemmin tutkineet lääkärit eivät ole niitä koskaan havainneet. (Näistä Anneli Auer on kuitenkin tuomittu). Tai onko kyseessä naarmut, vaiko arvet? Mikä on niiden syntytapa, tai mikä on niiden todistettava osuus mihinkään?

Puolustukselta on myös evätty mahdollisuus selvittää lasten tarinoiden syntyhistoria. Tosiasiassa nämä pelokkaat lapset on täysin eristetty myös koko suvustaan, eivätkä edes isovanhemmat ole saaneet tavata lapsia, ettei vaan missään yhteydessä paljastuisi, että lapset ovat puhuneet omiaan.

Kuinka kauan poliisilla on ollut tiedossaan, että DNA kuuluukin poliisin omalle tutkijalle? Missä yhteydessä ja miten asia selvisi?

Kuten professori Matti Tolvanen päivän IltaLehdessä kommentoi, on mielenkiintoista missä vaiheessa keskusrikospoliisin tutkijan DNA on rikospaikalle joutunut, onko hän mahdollisesti käynyt surmapaikalla ennen rikostutkintojen alkua? Professori Tolvanen on todennäköisesti oikeassa siinä, että tunnistettu DNA tulee olemaan syyttäjien puolelta todisteena vahvistamassa käsitystä, ettei surmapaikalla ollut ulkopuolista tekijää. Olen eriävää mieltä professori Tolvasen kanssa siitä, että tunnistettu DNA selventäisi tilannetta tai vahvistaisi käsitystä, ettei ulkopuolista tekijää ole. Anneli Aueria lainatakseni, professori Tolvanen “ei tiedä mitä me tiedetään”. Hän antaa lausuntojaan medialle omista johtopäätöksistään vain niillä vajavaisin tiedoin mitkä hänelle on asiasta suotu tässä huippusalaisessa ja Suomen rikoshistorian erikoisimmassa jutussa.

Varmaa on, että tunnistettu DNA herättää paljon kysymyksiä, joihin kaivataan vastauksia. Mikä oli tämän keskusrikospoliisin tutkijan osuus tutkinnoissa? Oliko hän murhapaikan tutkija, vaiko rikoslaboratorion henkilökuntaa? Miten DNA:t ovat sotkeutuneet toisiinsa? Poliisin ammattitaito on tämänkin tyrimisen jälkeen entistä kyseenalaisempaa.

Mitkä ovat olleet DNA-töppäyksen vaikutukset alkuperäiseille rikostutkinnalle? Pääsikö murhaaja livahtamaan epäiltyjen listalta vain sen takia, ettei DNA-näyte sopinut yhteen klapista löydetyn näytteen kanssa? Avaako poliisi uudelleen nämä alkuperäiset tutkintalinjat?

Poliisi on vuosia väittänyt, jopa Auerin pienille lapsille, ettei surmatalossa ollut ulkopuolista tekijää. Hätäpuhelun uudessa tarkassa litteroinnissa selviää, että paikalla oli ulkopuolinen suomalainen mieshenkilö, joka kiroaa taustalla uhrilta henkeä ottaessaan. Nämä havainnot hätäpuhelutallenteineen on toimitettu kirjoittajan toimesta keskusrikospoliisille todennettavaksi.

Poliisilla on organisaationa paljon vastattavaa Ulvilan surman tutkinnan möhlimisestä sekä johdonmukaisesta vääristämisestä, syytetyn leskiäidin syyttömyyttä osoittavien todisteiden peittelystä, syyttömyysolettaman rikkomisesta, skandaalinomaisesta ja valheellisesta tiedottamisestaan medialle, jonka avulla on saatu syytetyt näyttämään syyllisiltä kansalaisten silmissä, ja paljon, paljon muusta, kuten syytettyjen pyytämien tutkintojen johdonmukaisesta estämisestä. Lista on pitkä.

Eräs poliisin medialle vuotamista karkeimmista valheista oli, että syytettyjen hallusta olisi löytynyt video- ja kuvamateriaalia väitetyistä seksirikoksista. Tätä tietoa ei tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari, eikä poliishallitus kyenneet aikoinaan vahvistamaan. Eipä tietenkään, koska se oli valhetta. Veljeni koneelta löydetyt 42 valokuvaa eivät liity mitenkään väitettyihin tekoihin, tai lapsipornoon. Osan alkuperäkin on kyseenalainen, ne eivät olleet veljeni itsensä kuvaamia, tai koneelle lataamia. Mitään videomateriaalia väitetyistä teoista ei myöskään ole olemassa, vaan julkisuudessa mainitut 30 tuntia videomateriaalia ovat pelkkiä lasten haastatteluita. Lapsia on videolle haastatellut mm. lasten eno Ari Auer vaimonsa Minna Auerin kanssa.

Tässä tilanteessa poliisiylijohtaja Mikko Paateron on turha selitellä mitään poliisia puolustelevaa, vaan hänen on otettava härkää sarvista ja tarkasteltava kriittisesti useita julkisuudessakin esiintyneitä poliisin härskejä toimintatapoja. Ongelmat poliisiorganisaation sisällä vaativat korjauksia. Jollei poliisin tekemistä virkavirheistä ja virkarikoksista joudu kukaan vastuuseen, vaarana on, että koko organisaatio korruptoituu rakenteellisesti. Onko näin päässyt jo tapahtumaan? On huolestuttavaa mikäli kansalainen ei pysty erottamaan poliisia rikollisesta.

Hätäpuhelun tarkka litterointi

CHILD WITNESSES (article in English)