Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: Jens Kukan

Ulvilan hätäpuhelu – JOHDANTO

07/06/2013

Ulvilan hätäkeskus-tallenteen litterointi 03.06.2013 / Susanna XXXXXXXX (Ba (Hons), Goldsmiths College, University of London, Media & Communications, Documentary Film). Ääniteknikkona toimi äänistudiossa XXXXXXXXXX

JOHDANTO

Annelin askeleet kuuluvat paljain jaloin, tästä oli kanssani yhtämieltä Hollywood-elokuvien parissa työskentelevä äänimies XXXXXX.

Useat taustaäänet kuuluvat muun puheen seasta liian lyhyesti, että niistä voisi saada selvää. Nauhan hidastaminen ja muut kikat aiheuttavat ainoastaan pareidoliaa. Nauhalta alkaa kuulua kaikenlaista mitä siellä ei ole.

Olen kuunnellut hätäkeskus-tallenteen moneen kertaan sekuntti sekunnilta, sekä siitä äänistudiossa tekemäni version, jossa on taustaäänten volyymia nostettu huonokuuloisia varten.

Hätäpuhelu-talletukesta saa selvän kuvan, että paikalla oli ulkopuolinen murhaaja (suomalainen mieshenkilö), jolle Anneli huusi. Sen jälkeen Anneli pakeni juosten ulos, murhaajan lähdettyä tulemaan häntä kohti. (Katso asunnon pohjapiirros, johon olen havainnollistanut Annelin sijainnin). Vanhin lapsi näki murhaajan poistuvan, jonka yhteydessä murhaajalta putosi lattialle veitsi.

Mikään ei tue teoriaa, että taustaäänet olisi etukäteen äänitetty ja soitettu nauhurilta hätäkeskukseen, ja että puhelu olisi ollut lapsen kanssa näyteltyä. Nauhurit pitävät ääntä, mikä olisi tallentunut hätäkeskuksen tallenteeseen. Ajoitus olisi tuottanut myös suuria ongelmia hätäpuhelun aikana. Epäillyn ja lapsen tunnelataukset hätäpuhelussa ovat aitoja, he eivät olisi kyenneet millään näyttelemään niitä näin aidosti.

Murhaajalla oli jotain henkilökohtaista vihaa Jukka Lahtea kohtaan. Hän olisi hyvin voinut tappaa koko perheen, mutta keskittyi vain uhriinsa. Murhaaja mahdollisesti tiesi kuinka kauan hänellä on suurinpiirtein aikaa ennen poliisin saapumista. Tunsiko hän alueen? Mikäli poliisiradion äänet eivät kuulu hätäkeskuksesta, oliko murhaajalla sellainen käytössään?

Äänitutkija Tuija Niemen virheellinen litterointi hätäpuhelusta on monin paikoin vääristelevä ja puutteellinen. Se on laadultaan häkellyttävän ala-arvoinen. Tuija Niemen litterointia on levitetty laajasti mediassa kansalaisten luettavaksi, mikä on vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen epäillyn kannalta epäsuosiollisesti.

Poliisi on vakuutellut vuosia, ettei talossa ollut ulkopuolista murhaajaa. Tämän johdosta Anneli Auerin veli Ari Auer ja hänen vaimonsa Minna Auer, sekä heidän huollossaan olevat Auerin nuorimmat lapset pelkäävät kaikki Anneli Aueria. Anneli Auerin vapauduttua yllättäen vankilasta keväällä 2011, lapset keksivät kauhutarinoita äidistään, joihin liitettiin myöhemmässä vaiheessa myös Jens Kukka.

Uutiskuva vuodelta 2012

Uutiskuva vuodelta 2012

Mikäli häke-tallenne olisi litteroitu poliisin toimesta alunperin oikein, ei olisi näin mittavia vahinkoja ja kärsimyksiä aiheutettu syyttömille ihmisille. Anneli Auerin elämä ja perhe on lähes tuhottu hänen miehensä murhan jälkeen. Jens Kukalle ja hänen perheelleen on aiheutettu suunnatonta tuskaa, elinikäinen stigma ja taloudellisia vahinkoja. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä tragediaa. Myös muita sivullisia on joutunut tämän tragedian uhreiksi, kuten Auerin syyttömyyteen uskova ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti. Hänen pidättämänsä näyttelijä Kai Tanner sen sijaan selvisi ”vähin vaurioin” vain viikon pidätyksellä, josta hänelle maksettiin mittavat korvaukset (€ 11. 000). Edellytän mittavien korvausten maksamista myös paljon suurempaa vääryyttä kokeneille Anneli Auerille ja Jens Kukalle.

Poliisi ei ole vuosiin tehnyt mitään löytääkseen Jukka Lahden oikeata murhaajaa, joka kävelee edelleen vapaana. Poliisi ja syyttäjät eivät ole kollektiivisesti tehneet mitään Anneli Auerin ja Jens Kukan tekemien selvityspyyntöjen eteen. He ovat keskittyneet ainoastaan salaamaan ja peittelemään omia virkavirheitään (ja –rikoksia) kaiken muun salailun ohella, sekä yksipuolisesti tiedottamaan medialle valheellisia ja vääristeleviä väitteitä syytetyistä.

Poliisin ja syyttäjien tekemien vääryyksien takia Anneli Auerin ja Jens Kukan maineiden palauttaminen vaatii Suomen hallitukselta tai presidentiltä anteeksipyyntöä heihin kohdistuneesta vainosta ja julkisesta nöyryytyksestä. Vain siten voidaan lopettaa ihmisten mieliin median kautta iskostetut epäilyt kamalista rikoksista, joihin kumpikaan ei ole syyllistynyt. Syyttömien ihmisten tulee voida pystyä jatkamaan elämäänsä syyttöminä, eikä törmätä minkäänlaiseen syrjintään, uhkailuun tai hengenvaaraan elämässään. Murhaajan ja pedofiilin leima pitää puhdistaa molemmilta kertakaikkisesti. Lisäksi poliisin ja syyttäjien toimet tulee tutkia perusteellisesti, ja seuraamukset langetettava kaikille niistä vastuussa oleville.

Susanna XXXXXX,
Jens Kukan sisar Lontoosta

Ulvilan hätäkeskuspuhelun tarkka litterointi on luettavissa erillisessä artikkelissa. Alla olevasta linkistä voi lukea yhden version mediassa levitetystä vääristelevästä äänitutkija Tuija Niemen litteroinnista:

http://www.ess.fi/?article=276761

Alla olevaan Ulvilan asunnon pohjapiirrokseen on merkitty Anneli Auerin sijainti hätäpuhelun kohdassa, jossa ulkopuolinen surmaaja on uhrin kimpussa ja huutaa raivokkaasti tälle “kuole!” Annelin sijainti on hätäpuhelutallenteelta kuultavissa hänen juostuaan karkuun murhaajaa puhelimen ohitse tuulikaappiin ja ulos. Anneli on hätäpuhelun aikana kertonut tehneensä näin, sekä myöhemmin kuulusteluissaan. Annelin sijainti on todennettavissa myös mittaamalla aikaa ja matkaa huoneiston eri kohdasta toiseen. Lisäksi hätäpuhelutallenteelta kuuluu kuinka ulkopuolinen surmaaja kiroaa turhautuneena “vittu!” Annelin ollessa puhelimessa. Tarkka litterointi Ulvilan hätäpuhelusta löytyy erillisestä artikkelista. Siitä käy ilmi sekuntti sekunnilta mitä Ulvilan asunnossa tapahtui murhayönä.

Annelin sijainti

Annelin sijainti (Klikkaa isommaksi – kuva avautuu uuteen ikkunaan)