Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: helou kullat

Saatananpalvontaa Ulvilassa

06/07/2013

Muistin virkistykseksi juttu IltaSanomista viime vuodelta

Satan1

Pedon luku 666 nousi oudosti esiin Ulvila-tutkinnassa

Julkaistu: 10.5.2012 15:1

Erikoista on, että paholainen oli kursorisesti esillä Ulvilan murhatutkinnassa jo vuosia sitten.

Paholaiseen viittasi Anneli Auerin veli, kun poliisi kuulusteli häntä 14. lokakuuta 2007. Tuolloin poliisi jahtasi vielä naamioitunutta huppumiestä, eikä Auer ollut epäilty.

Auerin veli sanoi poliisille, että Jukka S. Lahdella oli ”negatiivinen suhtautuminen uskontoon”. Veljen mukaan Lahti suuttui, kun lapset lauloivat uskonnollisia lauluja.

– Anneli on kertonut, että Turussa, en muista ajankohtaa, joku oli tullut ja sylkäissyt Jukkaa kasvoihin ja antanut ymmärtää, että Jukka on paholaisen poika. Tämä oli jotain 666 asiaan liittyvää, veli kertoi.

Hän jatkoi:

– Samoin Anneli on kertonut, että Jukka on sanonut jossain yhteydessä, että on syntynyt 6.6.-66 kello 6. Porissa minigolfkentällä oli vanhempi mies tullut harjan kanssa häätämään Jukkaa ja puhunut jostain paholaisen pojasta.

Luku 666 tunnetaan Raamatun Ilmestyskirjasta peräisin olevana ”pedon lukuna”, joka mielletään saatananpalvojien symboliksi.

Poliisi kuulusteli vuosina 2006–2007 lukuisia Lahden lähipiiriin kuuluneita ihmisiä. Heiltä kysyttiin muun ohella, että mikä oli Lahden suhde uskontoon.

Syyttäjä Valkama ei muista enää, mitä oli uskontokysymysten taustalla.

– Ehkä siellä oli joku vihje tullut, jota tarkistettiin, en tiedä. Silloin poliisi yritti selvittää kaiken mahdollisen, Valkama sanoo.

Tuolloisilla paholais- tai uskontoviittauksilla ei Valkaman mukaan ole mitään vaikutusta tai merkitystä nyt käsiteltävään epäilyyn saatananpalvonnasta.

Vuosien varrella kertyneestä laajasta tutkinta-aineistosta selviää sekin, että Anneli Auerin kaikki neljä lasta on kristillisesti kastettu.

Rami Mäkinen

BLOGISTIN KOMMENTTI

Miksi Ari Auer puhuu poliisille Saatanasta? Netissä liikkuneiden huhupuheiden mukaan Ari ja Minna Auer olisivat lahkolaisia. Senkö takia lapset alkoivat puhua saatananpalvonta-rituaaleista Arin ja Minnan luona asuttuaan?

Onko Herran, – ja itsensä Saatanan, pelko iskostettuna Annelin lapsiin? Se olisi Jukka Lahden muistolle suuri loukkaus. Puhumattakaan siitä, että lasten äiti istuu vankilassa syytettynä saatananpalvonnasta, murhasta, omien lastensa pahoinpitelyistä ja raiskauksista.

Anneli Auerin vapauduttua yllättäen vankilasta keväällä 2011 alkoi tapahtumasarja, jossa lapsia videoitiin kertomassa kauhutarinoita omasta äidistään Ari ja Minna Auerin toimesta. Jens Kukka ei siinä vaiheessa liittynyt mitenkään näihin tarinoihin.

Annelin kertoman mukaan tarinat olivat kuin Harry Potterista. Ne sisälsivät sunnuntaisia eläintenuhrausrituaaleja, kuolleen isän tuhkalla ja verellä piirtelyä ja muuta aikalailla uskomatonta. Ne eivät kuitenkaan sisältäneet sanaakaan raiskauksista. Harry Potter-porno liitettiin tarinoihin vasta myöhemmässä vaiheessa, kun lapsi sanoo viimeisessä poliisikuulustelussaan elokuussa 2011  “Ai niin, olisi vielä vähän lisättävää…”

Lasten puheet saatananpalvonnasta ja rituaaleista, joissa uhrattiin eläimiä, tulivat julkisuuteen keväällä 2012. Silloin lehdissä näytettiin kuva kirjeestä, jonka Anneli oli lähettänyt lapsilleen vankilasta. Olivatko lasten sijaisvanhemmat tulkinneet kirjeen otsikon sisältävän Annelin poikaa uhkaavan piiloviestin?  Kuka keksi lukea Helou kullat takaperin? Kuka näki tribaalisydänkuviossa alunperin mitään uhkaavaa? Sijaisvanhemmatko?

tatska kirje (klikkaa kuva isommaksi, avautuu uuteen ikkunaan)

Syyttäjä Valkamalle nämä äitiänsä pelkäävien lasten tarinat saatananpalvonnasta kelpasivat mainiosti valituslupahakemuksen tekoa varten  korkeimmalle oikeudelle. Valkama toimitti sinne kasan papereita, joiden hän väitti olevan uusia todisteita, ja joissa hänen mukaansa paljastuu motiivi Ulvilan murhaan. Mikäpä muu motiivi kuin saatananpalvonta? Korkein oikeus palautti murhajutun käräjäoikeuteen, eikä ihme, sillä samaan aikaan eri oikeudenkäynnissä Aueria syytettiin omien lastensa pahoinpitelyistä ja raiskauksista.

Valkama yrittää elokuussa alkavassa käräjäoikeuden käsittelyissä todistaa, että Anneli Auer on itse naispaholainen. Mediassa hän on jo onnistunut erinomaisesti luomaan hysteriaa aiheesta. Hän on julkaissut joitakin “mehukkaita” puolia asioista, ja toisia tarkoituksella ei. Miksi oli tärkeämpää vuotaa medialle perätön väite kiistattomasta kuvamateriaalista, kuin tieto siitä, että Annelin tyttäret ovat kaikki neitseitä, huraa !?

Anneli Auer ja veljeni Jens Kukka ovat useaan otteeseen pyytäneet, että lasten tarinat tulisi julkistaa. Ymmärrän oikein hyvin miksi. Vain siten voi koko kansa itse todeta, miten tarinat ovat syntyneet. Miten on lapsia haastatellut eno vaimoineen? Onko esitetty johdattelevia kysymyksiä? ON. Onko kommentoitu lasten kertomuksiin niitä vahvistaen sanomalla “aivan”? ON. Onko rikottu Stakesin ohjeita lasten haastatteluista? ON.

Jo pelkästään se, että lapsia haastatteli kuukausien ajan maallikko eno vaimoineen, tekee lasten tarinoista myöhemmissä viranomaisten suorittamissa haastatteluissa epäluotettavia. Tämä on tutkittua tietoa. Syytteitä ei olisi tämän perusteella pitänyt koskaan edes nostaa, sen lisäksi, että lapsilla uskovaisen lääkärin toteamat ns. fyysiset vammat ovat selitettävissä muutoinkin, kuin todisteina väkivallasta ja hyväksikäytöstä.

Demonien jahtaajat ja tapaus Anneli Auer

Totuus tulee lasten suusta

Uusi näyttö paljasti motiivin murhaan?