Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

Tag: häke litterointi

Ulvilan surman käsittely alkaa alusta

20/08/2013

The Ulvila murder trial starts again.

English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.

+++

Ulvilan surman käsittely alkaa tänään jälleen Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa. Asiassa ollaan palattu lähtöruutuun lähes seitsemän vuotta tapahtumien jälkeen.

Vaasan hovioikeus vapautti Anneli Auerin murhasyytteistä yksimielisesti toukokuussa 2011. Siitä alkoi tapahtumasarja Anneli Auerin veljen hermostuttua.

Totuus on kuitenkin se, että Anneli Auer ei ole murhannut miestään, eikä tehnyt pahaa lapsilleen. Annelin syyttömyydestä murhaan löytyy vahva todiste; hätäpuhelunauhoite, jolta kuuluu ulkopuolisen miehen ääniä. (Kts. sivuilta litterointi ja sen johdanto).

Poliisi on toiminut Auer tapauksen tiimoilla hyvin arveluttavasti.  Jo  ennen Jukka Lahden murhaa, Lahden tietoja oli urkittu laittomasti Porvoon poliisissa. Surmayönä rikospaikka saastutettiin mm. niin, ettei koira voinut saada vainua asunnon tontilta. Pahinta on ollut poliisin vääristelevä tiedottaminen asiassa sen jälkeen, kun Pauli Kuusirannasta tuli tutkinnanjohtaja. Anneli Auerista ryhdyttiin leipomaan syyllistä valtakunnallisessa mediassa.

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren sivuilla käsitellään poliisin toimintaa Suomessa. Tänään hänen sivuillaan paljastetaan Anneli Auerin elämässä vaikuttanut peitepoliisi Seppo Mäkelä, tai mikä hänen oikea henkilöllisyytensä lieneekään?

www.mikkoniskasaari.fi

POLIISI TYRII, – TAAS!

01/07/2013

On selvinnyt, että murhapaikalta löytyneestä kuusenklapista löydetty tuntematon DNA sekoitettuna uhrin DNA:han onkin keskusrikospoliisin tutkijan DNA.

Poliisi on tähän mennessä väärentänyt hätäpuhelu-tallenteen litteroinnin, näpelöinyt alkuperäistä tallennetta, sotkenut DNA näytteen, suorittanut vääristeleviä rekonstruktioita, – ja mitä vielä?

Minäpä kerron. Poliisi on marssittanut todistajiksi oikeuteen huippusalaisia ääriuskovaisia asiantuntijoita ja jopa yhden vakavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan mielenterveyspotilaan. Kaikki on mahdollista salaisissa oikeudenkäynneissä suljettujen ovien takana.

Poliisi on käyttänyt pelokkaiden lasten videoituja kauhutarinoita tärkeimpänä todisteenaan lasten omaa äitiä vastaan, sekä estänyt näiden lasten tutkimisen ja kuulustelun puolustuksen asiantuntijoilta. Puolustukselta on evätty mahdollisuus verifioida onko lasten iholta löytyneet paljain silmin näkymättömät rastit tai ristit edes olemassa, tai milloin sellaisia olisi voinut iholle ilmestyä? Lasten ihoa aiemmin tutkineet lääkärit eivät ole niitä koskaan havainneet. (Näistä Anneli Auer on kuitenkin tuomittu). Tai onko kyseessä naarmut, vaiko arvet? Mikä on niiden syntytapa, tai mikä on niiden todistettava osuus mihinkään?

Puolustukselta on myös evätty mahdollisuus selvittää lasten tarinoiden syntyhistoria. Tosiasiassa nämä pelokkaat lapset on täysin eristetty myös koko suvustaan, eivätkä edes isovanhemmat ole saaneet tavata lapsia, ettei vaan missään yhteydessä paljastuisi, että lapset ovat puhuneet omiaan.

Kuinka kauan poliisilla on ollut tiedossaan, että DNA kuuluukin poliisin omalle tutkijalle? Missä yhteydessä ja miten asia selvisi?

Kuten professori Matti Tolvanen päivän IltaLehdessä kommentoi, on mielenkiintoista missä vaiheessa keskusrikospoliisin tutkijan DNA on rikospaikalle joutunut, onko hän mahdollisesti käynyt surmapaikalla ennen rikostutkintojen alkua? Professori Tolvanen on todennäköisesti oikeassa siinä, että tunnistettu DNA tulee olemaan syyttäjien puolelta todisteena vahvistamassa käsitystä, ettei surmapaikalla ollut ulkopuolista tekijää. Olen eriävää mieltä professori Tolvasen kanssa siitä, että tunnistettu DNA selventäisi tilannetta tai vahvistaisi käsitystä, ettei ulkopuolista tekijää ole. Anneli Aueria lainatakseni, professori Tolvanen “ei tiedä mitä me tiedetään”. Hän antaa lausuntojaan medialle omista johtopäätöksistään vain niillä vajavaisin tiedoin mitkä hänelle on asiasta suotu tässä huippusalaisessa ja Suomen rikoshistorian erikoisimmassa jutussa.

Varmaa on, että tunnistettu DNA herättää paljon kysymyksiä, joihin kaivataan vastauksia. Mikä oli tämän keskusrikospoliisin tutkijan osuus tutkinnoissa? Oliko hän murhapaikan tutkija, vaiko rikoslaboratorion henkilökuntaa? Miten DNA:t ovat sotkeutuneet toisiinsa? Poliisin ammattitaito on tämänkin tyrimisen jälkeen entistä kyseenalaisempaa.

Mitkä ovat olleet DNA-töppäyksen vaikutukset alkuperäiseille rikostutkinnalle? Pääsikö murhaaja livahtamaan epäiltyjen listalta vain sen takia, ettei DNA-näyte sopinut yhteen klapista löydetyn näytteen kanssa? Avaako poliisi uudelleen nämä alkuperäiset tutkintalinjat?

Poliisi on vuosia väittänyt, jopa Auerin pienille lapsille, ettei surmatalossa ollut ulkopuolista tekijää. Hätäpuhelun uudessa tarkassa litteroinnissa selviää, että paikalla oli ulkopuolinen suomalainen mieshenkilö, joka kiroaa taustalla uhrilta henkeä ottaessaan. Nämä havainnot hätäpuhelutallenteineen on toimitettu kirjoittajan toimesta keskusrikospoliisille todennettavaksi.

Poliisilla on organisaationa paljon vastattavaa Ulvilan surman tutkinnan möhlimisestä sekä johdonmukaisesta vääristämisestä, syytetyn leskiäidin syyttömyyttä osoittavien todisteiden peittelystä, syyttömyysolettaman rikkomisesta, skandaalinomaisesta ja valheellisesta tiedottamisestaan medialle, jonka avulla on saatu syytetyt näyttämään syyllisiltä kansalaisten silmissä, ja paljon, paljon muusta, kuten syytettyjen pyytämien tutkintojen johdonmukaisesta estämisestä. Lista on pitkä.

Eräs poliisin medialle vuotamista karkeimmista valheista oli, että syytettyjen hallusta olisi löytynyt video- ja kuvamateriaalia väitetyistä seksirikoksista. Tätä tietoa ei tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari, eikä poliishallitus kyenneet aikoinaan vahvistamaan. Eipä tietenkään, koska se oli valhetta. Veljeni koneelta löydetyt 42 valokuvaa eivät liity mitenkään väitettyihin tekoihin, tai lapsipornoon. Osan alkuperäkin on kyseenalainen, ne eivät olleet veljeni itsensä kuvaamia, tai koneelle lataamia. Mitään videomateriaalia väitetyistä teoista ei myöskään ole olemassa, vaan julkisuudessa mainitut 30 tuntia videomateriaalia ovat pelkkiä lasten haastatteluita. Lapsia on videolle haastatellut mm. lasten eno Ari Auer vaimonsa Minna Auerin kanssa.

Tässä tilanteessa poliisiylijohtaja Mikko Paateron on turha selitellä mitään poliisia puolustelevaa, vaan hänen on otettava härkää sarvista ja tarkasteltava kriittisesti useita julkisuudessakin esiintyneitä poliisin härskejä toimintatapoja. Ongelmat poliisiorganisaation sisällä vaativat korjauksia. Jollei poliisin tekemistä virkavirheistä ja virkarikoksista joudu kukaan vastuuseen, vaarana on, että koko organisaatio korruptoituu rakenteellisesti. Onko näin päässyt jo tapahtumaan? On huolestuttavaa mikäli kansalainen ei pysty erottamaan poliisia rikollisesta.

Hätäpuhelun tarkka litterointi

CHILD WITNESSES (article in English)