Tag: elokuva
Angelina Jolie ja Anneli Auer
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy helposti kaikki aiemmat kirjoitukset.
Angelina Jolie ja Anneli Auer
Angelina Jolien tähdittämä elokuva Changeling (Vaihdokas) perustuu tositarinaan, jossa on useita yhtymäkohtia Anneli Auerin tarinan kanssa.
Elokuvassa Christine Collins (Angelina Jolie) on yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi kaapataan. Poliisi löytää pojan kuukausien kuluttua ja järjestää näyttävän mediaspektaakkelin juhlistamaan tapahtumaa. Huojentunut äiti saatetaan juna-asemalle vastaanottamaan kadonnutta lastaan suuren mediahuomion keskellä. Junasta astuukin vieras poika, mutta viranomaiset eivät halua uskoa äitiä, vaan vakuuttelevat hämmentyneelle Christinelle, että poika on muuttunut viidessä kuukaudessa. Kaiken lisäksi poika itsekin väittää olevansa Christinen kadonnut lapsi. Hämmentynyt äiti vie lapsen kotiinsa, mutta palaa poliisiasemalle kertomaan, ettei lapsi todellakaan ole hänen kadonnut poikansa.
Christine vaatii poliisia jatkamaan poikansa etsintöjä, mutta joutuukin hankaluuksiin viranomaisten kanssa, joille pääasiana on säilyttää omat kasvonsa ja auktoriteettinsa. Lehdissä juttu oli jo ratkaistu, eikä poliisilla ollut halua jatkaa pidemmälle. Poliisi kieltäytyy röyhkeästi myöntämästä tekemäänsä virhettä, ja hyökkää äitiä vastaan esittämällä tämän tasapainottomana ja huonona äitinä.
“Changeling – vaihdokas (engl. Changeling) on yhdysvaltalainen vuonna 2008 valmistunut draamaelokuva. Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood. Sen päosissa ovat Angelina Jolie, Gattlin Griffith ja John Malkovich. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
Elokuva sai Suomen ensi-iltansa 9. tammikuuta 2009.
Changeling sijoittuu vuoden 1928 Los Angelesiin. Lauantaiaamuna Christine Collins (Angelina Jolie) hyvästeli Walter-poikansa ja lähti töihin. Palattuaan kotiin hän huomasi pojan kadonneen. Seuraa tulokseton etsintä ja kuukausia myöhemmin itseään Walteriksi väittävä poika palautetaan kotiin. Christine ei kuitenkaan tunnista poikaa omakseen. Poliisien, toimittajien ja omien ristiriitaisten tunteittensa pökerryttämä Christine antaa pojan kuitenkin jäädä yhdeksi yöksi. Harhaiseksi ja sopimattomaksi solvattuna hän löytää liittolaisen papista nimeltä Gustav Briegleb (John Malkovich).” – — Wikipedia
Poikaa ei tunnista myöskään pojan opettaja, eikä pojan hammaslääkäri, jolla oli luonnollisesti tiedot potilaansa hampaista. Nämäkään tosiseikat eivät poliisia heilauta. Kun Christine saa tuekseen tunnetun kansalaisaktivistin, ja poliisin kriitikon, radiossa evankeliumia saarnaavan Gustav Brieglebin (John Malkovich), poliisi päättää vaientaa hankalan äidin lähettämällä tämän mielisairaalaan. Siellä Christine tapaa muita viranomaisten kanssa törmäyskurssille ajautuneita naisia, julmia hoitajia, ja asenteellisen lääkärin, jolla on pelottava määrä valtaa määrätä potilaitaan mm. sähköshokki-hoitoon vasten näiden omaa tahtoa.
“Nimettömät asiantuntijat”
Los Angelesin poliisi vetosi julkisuudessa (kuten syyttäjä Jarmo Valkama Auerin tapauksessa) käyttäneensä “huippuasiantuntijoitaan” tunnistamaan luovutetun pojan henkilöllisyyden. Poliisin “huippuasiantuntijat” olivat myös valtuutettuja rankaisemaan hankalaksi heittäytynyttä äitiä. Anneli Auerin tapauksesta on nähtävissä, että näitä poliisin innokkaita pikkuapulaisia löytyy yhteiskunnasta edelleenkin, kuin natsi-Saksassa konsanaan, valmiina toteuttamaan virkavallan vääryyksiä. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, kuuluu vanha sanonta. Ehkäpä natsien keskitysleirien työntekijöitä ei pitäisi vaatia vastuuseen vuosikymmenten jälkeen, sillä hehän tekivät vain työtä käskettyä, vai mitä?
Nämä poliisin pikku apulaiset, ja mielellään nimettöminä pysyttelevät “huippuasiantuntijat” tuskin joutuvat koskaan vastuuseen Suomessa. Myös virkarikoksiin syyllistyneiden poliisien saattaminen oikeudelliseen vastuuseen on osoittautunut lähestulkoon mahdottomaksi. Siitä löytyy useita esimerkkejä oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren blogista.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1928 Los Angelesiin. Elokuva kertoo myöskin poliisin (Los Angeles Police Department /LAPD) rakenteellisesta korruptiosta tuona aikakautena. Poliisi toimi tuolloin lain yläpuolella ja täysin ilman valvontaa. Yksittäinen kansalainen on aina erittäin heikossa asemassa silloin, kun poliisin sisäinen valvonta ei toimi, eikä poliisirikoksiin suhtauduta riittävällä vakavuudella, tai niitä koskevat tutkimukset torpataan, kuten Suomessa valtakunnansyyttäjän virastossa on jo pitkään tehty.
“Suomella ei ole varaa toiseen Bodomiin”
Yhdeksänvuotiaan Walter Collinsin katoaminen oli saanut mediassa laajaa julkisuutta ja johtanut useisiin tuloksettomiin tutkintoihin. Valmiiksi korruptioskandaalien keskellä painiskelevalla Los Angelesin poliisilla ei ollut varaa saada enempää negatiivista julkisuutta, joten paineet ratkaista Walterin katoamistapaus olivat vähintäänkin yhtä kovat kuin Porin poliisilla ja syyttäjälaitoksella ratkaista Ulvilan surma hinnalla millä hyvänsä. Ennen laajaa julkisuutta saanutta Ulvilan murhaa Suomessa oli nähty toinen suurta julkisuutta saanut – erittäin kalliiksi tullut – ja surkeasti epäonnistunut oikeusprosessi Bodomin murhan ratkaisemiseksi.
Los Angelesin poliisi teki kaikkensa peittääkseen oman virheensä (väärän pojan palauttamisen). Poliisi meni niin pitkälle, että se esitti yksinhuoltajaäidin epävakaana ja huonona äitinä, jonka se lähetti hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Poliisi teki kaiken tämän, vaikka kadonneen pojan äiti oli mm. kertonut poliisille, että hänen oma poikansa oli pidempi, ja että hänelle luovutettu poika oli ympärileikattu.
Anneli Auer ja hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä olivat kertoneet Porin poliisille tuntemattoman huppumiehen tunkeutuneen yöllä taloon. Huppumies ehti paeta yön pimeyteen ennen poliisipartion saapumista rikospaikalle. Huppumiehen pakoreitti kontaminoitiin paikalle saapuneiden poliisien toimista, eikä aamuyöstä paikalle tuotua koiraa voitu viedä talon kuistille ja puutarhaan haistelemaan jälkiä. Huppumiestä ei saatu kiinni, vaikka useita eri tutkintalinjoja oli avattu ja useita henkilöitä kuulusteltu.
Myöhemmin turhautunut ja kolhiutunutta mainettaan vaaliva poliisi keksi alkaa syyttää vaimoa murhasta. Poliisi ja syyttäjät tekivät kaikkensa vakuuttaakseen kansalaisille, että eihän kukaan ulkopuolinen huppumies tunkeudu ihmisten kotiin yöllä. Anneli Auerin heittäydyttyä hankalaksi – eli hänen kiistettyään poliisikuulusteluissa häneltä laittomin keinoin puristetun “tunnustuksen” – onnistuivat poliisi ja syyttäjät maalaamaan hänestä julkisuudessa hirviöäidin, joka viilteli, pahoinpiteli ja raiskasi lapsiaan saatanallisissa rituaaleissa. Poliisin tarvitsi vain käyttää hyväkseen isänsä murhasta traumatisoituneiden pelokkaiden lasten mielikuvitusta.
“Virkavastuun ja valvonnan puute”
Los Angelesissa tilanne kärjistyi vuosien saatossa siihen, ettei korruptioskandaaleissa ryvettynyt, ja epäpätevä poliisi nauttinut enää asukkaiden luottamusta. Christine Collinsin saama epäoikeudenmukainen ja jopa julma kohtelu poliisin taholta osoitti tilanteen niin pahaksi, että poliisijohtajat J.J. Jones ja James Davis saivat lopulta potkut.
Suomessa virkamiehet eivät ole useinkaan joutuneet kantamaan virkavastuuta, jonka toteutumisesta heidän esimiehilleen maksetaan korkeaa palkkaa. Hyvinä esimerkkeinä viimeaikoina ovat olleet poliisiylijohtaja Mikko Paatero (mm. Aarniosta; “En minä mistään mitään tiennyt”), valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen (nepotismista) ja viimeisimpänä pääministeri Juha Sipilä, joka ilmoitti suoralta kädeltä, ettei vaadi Suvi Lindéniltä selvitystä siitä millä asialla entinen kokoomusministeri Lindén oli Ugandassa, jossa hänen kokoomuslainen liikekumppaninsa Tuomas Teräsvuori murhattiin hämärissä olosuhteissa.
Juha Sipilä lausui medialle niinkuin Suomessa yleisesti tapana on:
”Lähtökohtana on aina se, että niin entiset ministerit kuin muutkin itse osaavat arvioida toimintansa. Minulla ei ole tietoa siitä, millä asialla hän on tuolla [Ugandassa] ollut.”
Näin poliittinen- ja virkamiesjohto pesee Suomessa kerta toisensa jälkeen kätensä kaikesta vastuusta, ja samalla myös siitä periaatteesta, että jonkinlaista alaisten valvontaa tarvitsisi yleensä harjoittaa. Esimerkiksi pääministerin sokea luottamus Suvi Lindénin tapauksessa herättää ihmetystä, vaikka asiaan liittyy peräti murha ja mahdollisesti myös asekauppa, huumekauppa, lahjonta ja/tai korkean tason korruptio.
Poliittinen korruptio on luonnollisesti myös se mikä mahdollistaa poliisin korruption. Kun systeemi on rakenteellisesti korruptoitunut, ei virkamieseettisyyden jalo aate toteudu. Kun poliisin annetaan toimia ilman valvontaa ja vastuuta, ovat seuraukset kansalaisten kannalta hyvin tuhoisia, kuten Christine Collins aikoinaan ja sittemmin Anneli Auer saivat karvaasti kokea.
“Changeling is a 2008 American mystery crime drama, thriller film directed, co-produced and scored by Clint Eastwood and written by J. Michael Straczynski,[1] that explores child endangerment, female disempowerment, political corruption, mistreatment of mental health patients, and the repercussions of violence. The script was based on real-life events, specifically the 1928 Wineville Chicken Coop Murders in Mira Loma, California. The film stars Angelina Jolie as a woman reunited with a boy whom she immediately realizes is not her missing son. When she tries to demonstrate this to the police and city authorities, she is vilified as delusional, labeled as an unfit mother, and then confined to a psychiatric ward.”
– https://en.wikipedia.org/wiki/Changeling_(film)
“Tapahtuu vain elokuvissa”
Anneli Auer joutui mielisairaalan lisäksi* vuosiksi vankilaan, jona aikana hänen pienet lapsensa erotettiin ja vieraannutettiin omasta äidistään.
Englannissa myrkytettiin hiljattain entinen venäläinen vakooja Sergei Skripal tyttärensä Julian kera. Maailmassa on paljon raakaa julmuutta ja pahuutta, jollaista tavallisen ihmisen on vaikeata edes kuvitella. Ihmisten kylmäverinen murhaaminen tai murhauttaminen, vaikkapa poliittisista syistä tai rikollisin keinoin hankitun rahan takia, tuntuu tavalliselle kansalaiselle täysin käsittämättömältä asialta, jollaista mielletään tapahtuvan vain elokuvissa. Siksi syyttäjä Jarmo Valkaman väite perheriidan päätteeksi tapahtuneesta verityöstä Ulvilassa oli kansalaisille helpommin miellettävissä oleva selitys. Valitettavasti syyttäjien näyttö (todisteet) hovioikeudelle esittämään tapahtumakuvaukseen ei kuitenkaan ollut riittävä. Näyttöä syytöntä perheenäitiä, Anneli Aueria vastaan ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan. Oli vain suuri määrä mielikuvituksellisia ja paikkansa pitämättömiä väitteitä, joita esitettiin näyttävästi mediassa. Anneli Auer vapautettiin korkeimman oikeuden päätöksellä murhasyytteistä, ja vuosikausia jatkuneet oikeusprosessit päättyivät vihdoin 18.12.2015.
Walter Collinsiksi itseään viranomaisille väittänyt kaksitoistavuotias poika, oikealta nimeltään Arthur J. Hutchins Jr., kertoi viisi vuotta myöhemmin syyn kehittämälleen tarinalle. Poika oli traumatisoitunut oman äitinsä kuolemasta kolme vuotta aiemmin hänen ollessaan yhdeksänvuotias. Poika oli karannut kotoaan ja lukenut lehdistä Walter Collinsin katoamisesta. Poliisin saatua karkulaisen kiinni oli tämä keksinyt valheen esiintyä Walterina, ettei joutuisi palaamaan kotiin inhoamansa äitipuolen luokse.
Anneli Auerin pienten lasten mieliin oli iskostettu käsitys siitä, että äiti olisi murhannut isän, ja olihan näin myös lehdissä kerrottu. Kun äiti yllättäen vapautuikin vankilasta keväällä 2011, keksivät lapset sijaisperheessä yhteisen tarinan äidin hirviömäisyydestä, jottei heidän olisi tarvinnut palata kotiin. Tuomarit päättelivät langettavissa tuomioissaan yleiseen elämänkokemukseensa vedoten, etteivät lapset pystyisi yhdessä keksimään senlaatuisia tarinoita. Anneli Auer ja Jens Kukka tuomittiin syyttöminä suljettujen ovien takana pitkiin vankeusrangaistuksiin teoista, joita kumpikaan ei ollut tehnyt, ja juttu määrättiin salaiseksi 60 vuodeksi.
Salaisuuden pystyvät murtamaan vain Annelin lapset, – yhdessä, tai erikseen.
Walter Collinsia ei koskaan löytynyt. Hänen epäiltiin tulleen kaapatuksi ja murhatuksi maatilalla, jonka omistaja Gordon Stewart Northcott oli ollut aiemmin töissä elintarvikeliikkeessä, jossa Walter oli usein käynyt ostoksilla hänen äitinsä ollessa töissä. Mies jäi kiinni useiden kadonneiden lasten kaappaamisista, murhista ja julmista hyväksikäytöistä. Northcott tuomittiin kuolemaan hirttämällä tammikuussa 1929. Tuomio pantiin täytäntöön vankilassa (San Quentin State Prison) lokakuun toinen päivä vuonna 1930 .
- *Anneli Auer lähetettiin 17.8.2010 Vanhan Vaasan sairaalaan mielentilatutkimukseen, josta hänet palautettiin takaisin vankilaan 12.10.2010. Mielentilatutkimus valmistui 12.11.2010: – Anneli Auerissa ei todettu merkkejä mielenterveysongelmista, eikä persoonallisuushäiriöistä, tai alkoholiongelmasta. Auer halusi lausunnon kokonaan julkiseksi, mutta käräjäoikeus ei siihen suostunut. Elinkautinen astui voimaan. Lähde: Naakan aikajana. Kiitän ja kumarran kaikille yksityisille kansalaisille, jotka ovat vuosien saatossa tehneet valtavan työn Anneli Auerin oikeuksien toteutumiseksi. Nyt tarvitaan rohkeita ja rehellisiä viranomaisia osallistumaan talkoisiin.
Esteellisyys
Esteellisyys eli jääviys (ruots. jäv) viittaa virkatehtävissä esiintyvään eturistiriitaan. Se tarkoittaa virkamiehen tai luottamushenkilön sopimattomuutta osallistua asian käsittelemiseen tai ratkaisemiseen. Esteellisyys rikkoo hallinnon objektiviteettiperiaatetta, joka pyrkii turvaamaan hallintopäätöksen tai hallinnollisen menettelyn oikeellisuuden, puolueettomuuden ja objektiivisuuden.
Esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Esteellisyyttä ei arvioida konkreettisesti vaan riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua.
Esteellisyydestä seuraa, että esteellinen henkilö ei voi olla päättämässä asiasta, osallistua asian käsittelyyn eikä edes olla läsnä asiaa käsiteltäessä. Poikkeuksena läsnäolokieltoon on kunnanvaltuusto, jonka kokoukset ovat kaikille julkisia.
Esteellisen henkilön osallistuminen asian käsittelyyn on menettelyvirhe.
– Wikipedia
Syytöntä Anneli Aueria elinkautiseksi vankilaan kammenneet viranomaiset muodostavat pienen, tiiviin ja hyvin arvovaltaisen piirin. Kaikki mahdolliset keinot käytettiin ulvilalaisen perheenäidin kukistamiseksi. Esteellisyys, asenteellisuus ja puolueellisuus eivät ole haitanneet menoa Anneli Aueriin kohdistetussa ajojahdissa.
On ensiarvoisen tärkeätä, että Anneli Auerin tapaus saatetaan puolueettoman tahon tutkittavaksi ja tapaukseen liittyvät korruptoituneet* viranomaistahot paljastetaan. Tämä on kaikkien kansalaisten etu. Samalla kaatuvat tekaistut syytteet ja tuomiot lasten hyväksikäytöistä. Vasta sitten Anneli Auerilla on todelliset mahdollisuudet saada oikeutta.
Asia on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.
* Valta-aseman väärinkäyttö on korruptiota.
Lukemista:
Olivatko Anneli Auerin lapset saaneet käsiinsä saatananpalvonta “asiantuntija” Keijo Ahorinnan kirjan
“Saatananpalvonnan monet kasvot” ? Löytynee kirjastoista.
LINKIT:
Ulvilan murha, Anneli Auerin tapaus ja viranomaisten korruptio
KANTELU – osa 3 – Porin pienet piirit, kuka tuntee kenet?
Sipilä Patria kohusta: Asia puolestamme loppuunkäsitelty
Wineville Chicken Coop Murders
Britannian poliisi: Entinen kaksoisagentti sai hermomyrkkyä
Professori: Virkamiehen jäävättävä itsensä
Tutkimus: Piilokorruption anatomia Suomessa
Hyytävä raportti Suomesta: Korruptio saa rehottaa rauhassa
+++
Blogin kotisivulla voi rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Arkisto-sivulta löytyy myös kaikki aiemmat kirjoitukset.
Tuleha Annu auttaan! – Ulvilan hätäpuhelu
English speakers, please see the About page. This post is in Finnish. Posts in English can be found in their own category “in English”.
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
…
Tuleha Annu auttaan!
Hätäpuhelu-tallenne on edelleen tärkein todiste siitä mitä Ulvilassa tapahtui murhayönä vuonna 2006. Poliisi on levittänyt laajalti mediassa hätäpuhelu-tallenteesta tehtyä kehnoa ja tilannetta tarkoituksellisesti vääristelevää litterointia. Samalla poliisi on yrittänyt salata alkuperäisen hätäpuhelu-tallenteen, etteivät kansalaiset saisi tietää mitä tallenteelta todellisuudessa kuuluu.
Anneli: “lähtikse mies jo?” ja “olikse viel siel?”
Julkisuudessa on annettu kuva, että Anneli Auer olisi murhayönä puhelimessa ollessaan lähettänyt 9-vuotiaan tyttärensä katsomaan takkahuoneeseen oliko murhaaja vielä paikalla. Tämä väite on syntynyt siitä, että Annelia sairaalassa haastatellut nuori naispoliisi oli kuullut kollegoiltaan näin tapahtuneen. Hän oli sairaalassa ihmetellyt miten Anneli on voinut lähettää lapsensa katsomaan murhaajaa. Kyseinen naispoliisi ei ollut itse kuullut häke-tallennetta ollenkaan, vaan hän muodosti ennakkoasenteen Annelin huonosta äitiydestä perustuen kollegoilta saamaansa väärään tietoon. Anneli ei suinkaan lähettänyt tytärtään minnekkään, vaan ainoastaan kysyi tältä “(Lapsen nimi), oliks se viel siel?”
Tytär seisoi tuolloin lähellä äitiään ja samalla lähellä asunnon ulko-ovea, josta hänellä oli näköyhteys takkahuoneen ovelle. Anneli seisoo itse keittiössä puhuen hätäkeskukseen. Annelin kysymys lapselle on kuultavissa häke-tallenteella, mutta kuulijan tulee ymmärtää puheen lisäksi missä kohtaa huoneistoa lapsen on tarvinnut seistä takkahuoneen ovelle nähdäkseen. Tätä eivät kyseisen naispoliisin kollegat ilmeisesti murhaa seuranneena aamuna tiedostaneet, eikä myöhemmin käräjätuomari Annette Santamaakaan. On välttämätöntä katsoa asunnon pohjapiirrosta häke-litterointia lukiessaan, tai nauhaa kuunnellessaan. Myös murhapaikalla otetut valokuvat valaisevat vallinnutta tilannetta.
Annelin aiemmin nauhalla esittämä kysymys “Meni, -lähtikse mies jo?“ saattaa olla Jukalle osoitettu, tai puoliksi ääneen ajateltu lause siinä paniikkitilanteessa, jossa hän kuulee miehensä avunhuudot, mutta ei pääse puhelimesta auttamaan. Juuri ennen tätä Annelille on sanottu “Odota hetki, mä meen hetkeks pois linjalta. Älä sulje puhelinta, älä me pois.” Häken poistuttua linjalta nauhalta kuuluu kovaa kolinaa, sekä uhrin tuskan- ja avunhuutoja. Annelin huomio ja hätä on sillä hetkellä kiinnittynyt mieheensä.
Olen omassa litteroinnissani olettanut Annelin osoittaneen tuon samaisen kysymyksen lähellä seisoneelle tyttärelleen. Myöhemmin ymmärsin, että minulla ei ole varmuutta oliko tytär jo siinä vaiheessa hätäpuhelua äitinsä vierellä. Varmuus tyttären läsnäolosta tulee vasta myöhemmässä kohdassa nauhaa, kun Anneli pyytää tytärtään puhelimeen.
Muisti ei toimi kuten videonauhuri
Syksyllä 2013 Annelilta vaadittiin oikeudessa selostusta siihen missä tytär milloinkin oli hätäpuhelun aikana. Annelin on tälläistä vaikeata, ellei mahdotonta varmuudella muistaa. Annelin huomio on paniikinomaisessa tilanteessa ollut suuntautuneena hätäpuheluun, kamppailun ääniin takkahuoneessa, miehensä avunhuutoihin, sekä tietenkin murhaajan läsnäoloon ja sijaintiin talossa. Lapsen on täytynyt olla äitinsä lähellä, eikä lapseen ole sen takia tarvinnut kiinnittää sen enempää huomiota juuri sillä hetkellä. Huomio olisi luonnollisesti kiinnittynyt lapseen, mikäli siihen olisi tullut joku akuutti tarve. Tarkoitan vaikkapa tilannetta, että lapsi olisi ollut vastatusten murhaajan kanssa. Annelin muistiin ei ole painunut tilanteesta kaikkia osia, sillä hänen huomionsa on jakaantunut monelle taholle.
Tilanne on luonnollisestikin ollut erittäin vaarallinen murhaajan ollessa talossa, niin Annelille kuin lapsillekin. Huonomminkin olisi voinut käydä, mutta on mielestäni väärin vierittää vastuu siitä Annelille, tai yrittää tehdä hänestä huono äiti. Anneli toimi ainoastaan hätäkeskuksesta saamiensa ohjeiden mukaisesti. Hätäkeskuksesta ei neuvottu tyhjentämään taloa ja pakenemaan neljän lapsen kanssa taivasalle, vaan pyydettiin pysymään linjoilla. Anneli oli tosin yrittänyt saada lapset liikkeelle ulos talosta ennen hätäpuhelun alkua, mutta pienimmät lapset olivat liian syvässä unessa.
Lapsi seisoi äitinsä lähellä näköyhteydessä takkahuoneen ovelle
Anneli oli siis lankapuhelimessa keittiössä, josta kohtaa ei ole näköyhteyttä takkahuoneen ovelle, sillä ovi jää 90 asteen kulman taakse. Tämä käy ilmi asunnon pohjapiirrosta tarkastelemalla. Tästä asiasta on kirjoittaja Turunmurre tehnyt havainnoliisen esityksen Niina Bergin blogiin. (Linkki alempana).
Asunnon pohjapiirros. Ovaalit kuviot ovat havainnollistamassa missä Annelin tai hänen tyttärensä on tarvinnut olla murhaajan nähdäkseen. Voit klikata kuvan suuremmaksi (avautuu uuteen ikunaan).
Jukka: “Tuleha Annu auttaan!”
Hätäpuhelun aikana Jukka S. Lahti huutaa useaan kertaan vaimoaan tulemaan apuun. Nämä huudot on KRP:n Tuija Niemi jättänyt pois litteroinnistaan.
Alunperin poliisi luuli Jukan huutaneen apuun Hannua. He eivät silloin tienneet, että vaimon lempinimi oli Annu. Tallenteella kuuluu Jukan huutavan “Tuleha Annu auttaan!” Nopeasti lausuttuna voi sen kuulla “Tule Hannu auttaan!”. Samoin huuto “Tule pia, pia” (tarkoittaen “pian, pian”) kuullostaa nopeasti toistettuna “Tule pjaa, pjaa”. Tämän oli KRP:n äänitutkija Tuija Niemi litteroinut “pyyjääpää”, missä ei ole mitään järkeä. Nauhaa kuunnellessa on hyvä käyttää loogista ajattelua ja yrittää eläytyä tilanteeseen. Vain siten avautuvat monet epäselvät kohdat kuten “siel pyydettii et… me pysytään sen linjoil” eikä suinkaan ”Mite mä pääse linjoil”, kuten Tuija Niemi oli litteroinut.
Anneli: “Tääl o joku tappaja, tulkaa nopeesti”
Oikeuden puheenjohtaja laamanni Matti Juntikka kysyi Annelilta miten hän tiesi, että talossa oli murhaaja.
– Mistä te tiesitte, että se on tappaja, eikö todennäköisempää olisi ollut, että kyseessä olisi esimerkiksi murtovaras, Juntikka kysyi.
Anneli kertoo hätäpuhelun alkuvaiheessa, että kotiin on tullut tunkeutuja, joka hakkaa puukolla. Anneli sanoo myöhemmin ”se aikoo tappaa mun mieheni”. Annelin päättely puhelimessa, että tunkeutuja on tappoaikeissa tuntuu täysin luonnolliselta, kun tunkeutuja on aseistautunut; rikkonut ikkunan ja huitonut molempia veitsellä. Lisäksi taustalta kuuluu kamppailunääniä, mäiskintää, Jukan avunhuutoja ja karjaisuja kivusta. Täytyy myös ottaa huomioon, että hätäkeskus-tallenne ei toista kaikkia ääniä samoin kuin ne ovat paikan päällä olleet kuultavissa, eli Annelilla on ollut omien kuulohavaintojensa perusteella syytä olettaa, että tunkeutuja on tappoaikeissa.
Näkymä maton reunalta takkahuoneeseen.
Ylläolevan kuvan otti ensimmäisessä poliisipartiossa paikalle saapunut hiljattain poliisikoulusta valmistunut nuori poliisikokelas. Huomaa, että kuva on otettu maton reunalta samasta kohtaa, jonka olen merkinnyt pohjapiirrokseen Annelin sijainniksi, kun hän käy katsomassa tilannetta ja saa murhaajan kääntymään itseään kohti. Maton reunalta on hyvä näkymä huoneeseen ilman, että tarvitsee astua paljain jaloin lasin päälle.
Kamppailu kuolemasta
Jukka on aseettomana jäänyt alakynteen murhaajan ollessa hänen kimpussaan. Tallenteen alussa avunhuutoja ei vielä kuulu. Olen useasti miettinyt pitikö murhaaja tuolloin kättään uhrin suulla kuunnellessaan saiko vaimo puhelimella yhteyttä poliisiin? Olivatko miehet rojahtaneet päällekkäin sängyn päälle? Putosivatko he sängystä lattialle siinä kohdassa hätäpuhelua, kun kuuluu kuin huonekalun siirtelyn ääntä? Niemen litteroinnissa tämä ääni on kuvailtu laahaavaksi. Kuvasta näkyy sängyn siirtyneen seinän vierestä. Ponnistiko Jukka jaloillaan seinästä niin, että miehet rojahtivat lattialle?
Kuvassa näkyy myös murhaajalta lattialle pudonnut fileerausveitsi ilmeisesti hänen kavutessaan ikkunasta ulos arkun kulmalta ponnistaen, kuten vanhin lapsi kertoi nähneensä. Arkulla olevista housuista löytyi myöhemmin murhaajan kengänjälki.
Verinen kengänjälki jäi arkun päällä olleisiin housuihin murhaajan poistuessa talosta rikotusta ikkunasta, aivan kuten vanhin tytär oli kertonut nähneensä.
Hätäpuhelun nauhoituksessa kuuluu vanhimman lapsen karmaiseva kirkaisu. Keskellä kirkaisua kuuluu kopsahdus, jonka olen tulkinnut poliisin tutkijan Kare Koskisen tavoin veitsen putoamiseksi. Olen tulkinnut samaten omassa litteroinnissani lapsen nähneen murhaajan poistuvan juuri tuossa kohtaa.
Murhaajan poistumisajankohdasta on kiistelty nettikirjoittajien toimesta, sillä vanhin lapsi oli kertonut käyneensä kolme kertaa katsomassa takkahuoneeseen. Mielestäni lapsi on voinut hyvinkin sekoittaa järkyttyneitä muistikuviaan ja niiden lukumäärän ja/tai järjestyksen.
Olen itse ollut aikuisena todistamassa yllättävää ja nopeasti tapahtunutta rikosta. Tapahtumien kulun kertaaminen poliisille oli hyvin hämmentävä kokemus, sillä muisti ei toimi kuten videonauhuri. Muistitutkijat ovat asiasta tehneet useita tutkimuksia. Onkin siis todella törkeätä, että pieneltä lapselta on vaadittu mahdottomuuksia. Vielä törkeämpää on se, että alaikäisiä lapsia on painostettu ja käytetty hyväksi omaa äitiään vastaan oikeudessa.
Lopuksi pyytäisin lukijoita huomioimaan, että poliisin ottamassa etp-kuvassa näkyy henkensä menettänyt perheen isä kuolleena lattialla. Hätäpuhelua kuunnellessa on samoin hyvä muistaa, että kyseessä on oikea ihminen, ei rikossarjojen uhri. Hätäpuhelun tallenteelta kuuluvat Jukka Lahden viimeiset sanat ja sen ymmärtäminen on pysäyttävä kokemus. Noiden peruuttamattomien minuuttien aikana hän menettää henkensä, jonka seurauksena alkaa hänen perheensä tuhoaminen eräiden viranomaisten toimesta, joille totuus tapahtumista ei ole ollut pääasia.
…
Elizabeth Loftus: The fiction of memory
Niina Bergin blogin kirjastosta löytyy useita Anu Suomelan suomennoksia professori Elizabeth Loftuksen muistia käsittelevistä artikkeleista, kuten mm. myös videolla mainittu tapaus “kuka käytti hyväksi Jane Doea?”.
Linkit avautuvat uuteen ikkunaan:
Puhelimen vierestä ei näe terassin ovelle
HÄTÄTÄPUHELUN TARKKA LITTEROINTI
Hätäpuhelu-elokuva on valmis. Kuuntele ohjaaja Pekka Lehdon haastattelu.
…
Blogin kotisivulla voit rullata sivua alas ensimmäiseen kirjoitukseen asti. Kaikki kirjoitukset löytyvät myös Arkisto-sivulta.
Kirjoita kommenttisi alle:
[contact-form]
