Anneli Auer, a victim of corruption in Finland
Show MenuHide Menu

OIKEUSMURHA x 2

27/06/2013

Tänään on ollut surullinen päivä. Kauan odotettu Turun hovioikeuden tuomio oli valtava pettymys Annelin puolustusjoukoille. Hänen tuomionsa piteni kuudella kuukaudella seitsemään ja puoleen vuoteen. Jensin tuomio pysyi samana, eli kymmenen vuotta. Se on karvas pala syyttöminä tuomituille. Lisäksi tuomioista tulee olemaan aivan järkyttäviä seuraamuksia. Niistä lisää myöhemmin.

Emme kukaan osanneet odottaa tätä. Mielissämme olimme varautuneet siihen, ettei täydellistä vapautusta syytteistä ollut odotettavissa, sillä kyseessä on vain parin pienen ihmisen oikeusmurha versus maan etu. Maan etuna pidettäköön välttyminen valtion kassasta valtavien korvausten maksamisesta syyttömille, mahdollisesti muiden syyttöminä tuomittujen ihmisten vapauttaminen vankiloista ja heidän korvauksensa, oikeuslaitoksen ja poliisin uskottavuus kansalaisten silmissä olisi romahtanut jne.

Molempien syytettyjen asianajajat katsoivat syyttömyyden tulleen todistetuksi. Miten voi olla mahdollista, että hovioikeus on ohittanut asian tuomiossaan? Luottamukseni oikeuden toteutumiseen missään Anneli Aueriin liittyvässä on tuhottu perusteellisesti tänään. Periksi en tule kuitenkaan antamaan. Minussa on suomalaista sisua vaikka muille jakaa. Oikeudenmukaisuus on ollut minulle lapsesta saakka lähellä sydäntä. Kiittäisinkö karjalaisia sukujuuriani ja Helsinkiin evakkoon lähtenyttä sukuani, vaiko mustalaisen varpaitani. En osaa sanoa.

Turun hovioikeus julkaisi tuomiosta julkisen selosteen, johon olen hyvin pettynyt. Tulen julkaisemaan vastineeksi oman julkisen selosteeni lähipäivinä. Sitä odotellessa suosittelen Auer-fiaskosta kiinnostuneita lukemaan sivuilla julkaistuja aiempia artikkeleita, sekä muita blogeja:

www.niinaberg.com

www.mikkoniskasaari.fi

ja kielitaitoisille

www.helsinkitaxidriver.com

Kiitän kaikkia näillä Anneli Auer sivuilla vierailleita. Edellinen kävijämääräennätys rikkoontui tänään lähes kolminkertaisesti.

Pysykää kanavalla!

Kiittäen,
Susku, Jensin sisko